Ai niin joo, maajuttuja tietenkin. Tuubistakaan ei löydy täyttä versiota, ainoastaan traileri ja jotain pätkiä.
On siinä mielessä tuttu, että olisi pitänyt sillon ilmestymisaikaan käydä se jonkun expo-jutun yhteydessä katsomassa, mutta en juuri nyt muista, miksi se sitten jäi näkemättä. Enkä pysty sitä tostakaan katsomaan kun sivu vittuilee vaan jotain maajuttuja.
Nikkisellähän on myös aika tiiviisti keikkaileva The Beatles Tribute Band (linkki Nikkisen kotisivulle). Onko kukaan käynyt tuota katsomassa ja onko mistään kotoisin? Välillä on ollut mielessä käydä katsomassa, mutta toistaiseksi en ole saanut aikaiseksi.Vittu, Jiri Nikkinen on kuningas. TV oli päällä taustalla ja sieltä tuli joku Tartu mikkiin -uusinta. Väsynyttä menoa, mutta sitten tuli Jiri ja lauloi Beatlesia. Ja hyvin lauloikin.
Adelen 25-albumi ylsi historian ensimmäisenä levynä yli kolmen miljoonan kappaleen viikkomyyntiin USA:ssa ja rikkoi näin N'Syncin hallussaan pitämän myyntiennätyksen lähes miljoonan kappaleen erolla. Kotimaassaan Britanniassa levyä myytiin 800 000 kappaletta, mikä teki siitä Britannian eniten ensimmäisellä viikollaan myyneen levyn. Aiempaa ennätystä piti hallussaan Oasis, jonka Be Here Now-albumia myytiin avausviikollaan 697 000 kappaletta. Adele pisti siis tästä vielä yli 100 000 kappaletta paremmaksi. Adelen levymyynnistä kertoo kaiken oleellisen se tosiseikka, että 25-albumia myytiin Briteissä enemmän kuin listasijoille 2-87 sijoittuneita levyjä yhteensä.
USA:ssa Adele myi yhden viikon aikana yli miljoona levyä enemmän, kuin seuraavaksi eniten myynyt Taylor Swift 11 kuukaudessa. Pop-musiikki on saanut uuden kuningattaren. Adele ravistelee musiikkibisnestä ennennäkemättömällä tavalla. Pitää mennä 90-luvun grunge-vuosiin, kun on viimeksi tämmöistä dominointia nähty. Tai ehkä Eminemin kulta-aikoihin.
Adelen edellinen 21-levy myi maailmanlaajuisesti 30 miljoonaa kappaletta ja on melkoisen todennäköistä, että nyt laitetaan vielä siitäkin paremmaksi.
Kolme miljoonaa kappaletta viikossa on aivan järkyttävän kova määrä. Etenkin kun sen suhteuttaa nykypäivän heikohkoon levymyyntiin.
Muut ihmiset höpisevät joululauluista ja konserteista. Pitäisiköhän tässä pistää Viikatteen ja Ajattaran joululevyt soimaan?
Onko muuten normaalia kuunnella alkuun Swallow the Sunia, vaihtaa siitä Ministryyn ja sen jälkeen luukuttaa Hellacoptersia?
Laitetaan nyt vaikka tähän ketjuun:
Eagles of Death Metal palasi lavalle Pariisissa U2:n keikan päätteeksi. ...
@Ted Raikas ja avautuminen Porcupine Tree ketjussa inspiroi minut luokittelemaan keikoilla kävijöiden stereotypioita.
Pulisijat - tälle ihmisryhmälle tuntuu keikoilla käynti olevan pelkkä sosiaalinen tapahtuma, jossa kavereiden kesken voi vaihtaa mielipitetä niin meneillään olevasta keikasta kuin kuin edellisen näkemisen jälkeisistä tapahtumista. Yhteistä näille kaikille on ymmärtämättömyys siitä että se vitun puhetulva häiritsee muita.
Bilettäjät - keikat ovat paikka jossa päästellään höyryt esiintyjään päin selin joraamalla ja heilumalla. Yhteisenä tekijänä heille on se ettei oikeasti kiinnosta mitä siellä lavalla tapahtuu kun tärkeintä on osoittaa muille keikan seuraajille omat loistavat tanssitaidot ja yrittää saada kaikki muutkin mukaan heidän tanssikuvioihinsa. Yhteistä näille kaikille on ymmärtämättömyys siitä että ne vitun tanssiliikkeet eivät kiinnosta muita.
Pittihörhöt - sitten on tämä ihmisryhmä, joka luultavasti ei saa arkielämässä fyysistä kontaktia samaan sukupuoleen haluamallaan tavalla, joten ilo on ylimmillään kun keikalla voi estottomasti riisua paidan, pahimmillaan myös housut, ja sitten juosta musiikin tahdissa iloisesti toisia puolialastomia käytännössä 99% miehistä koostuvia pittihörhöjä päin. Yhteistä näille on etteivät ne tajua että se vitun pittiriehuminen on dorkaa.
Juopot - pääasia että juotavaa riittää ja keikan alkaessa on yleensä toki riittänytkin siinä määrin ettei jalat kanna puhumattakaan että seuraavana päivänä muistaisi koko tapahtumasta mitään. No onhan se ryppyinen pääsylippu saattanut jäädä taskunpohjalle muistoksi, eikä lievä oksennuksen hajukaan anna pilata ainutlaatuista muistoa. Yhteistä näille on etteivät ne tajua että se vitun känniörveltäminen on nuijaa.
Vanhat fanit - näitä ei näe uusimpien trendibändien keikoilla, mutta tuokaapa se pelkän alkuperäisen basistin avulla kiertävä muutaman hitin bändi muutaman vuosikymmemem takaa niin johan sieltä yleisöstä erottaa nämä kovaa vauhtia keski-ikäistyvät vanhat fanit, jotka kerrankin ovat päässeet sieltä lasten koulujen ja harrastusten maailmasta yhdeksi illaksi ulos ihmisten sekaan. Joskus valitettavasti menee hieman yli ja saataa ulkoisesti sekoittua juoppojen porukkaan.
Rokkipoliisit - tyytyvät seisomaan kädet puuhkassa miksauspöydän tienoilla, ainoana mahdollisena elonmerkkinä lievä nyökyttely tai varpaiden heiluttelu.
Rokkipoliisit - tyytyvät seisomaan kädet puuhkassa miksauspöydän tienoilla, ainoana mahdollisena elonmerkkinä lievä nyökyttely tai varpaiden heiluttelu.
Jotain 600 keikkaa koettu joten on siellä paskojakin ollut.Joku käy ilmeisesti vain paskoilla keikoilla kun on ehtinyt tuollaista syväluotausta harrastaa.
Tuli tuosta eilisestä Viola Beach-bändin kuolemasta auto-onnettomuudessa mieleen, että onko kovinkaan tunnettuja tapauksia, joissa koko bändi on mennyt kerralla?