@Ted Raikas ja avautuminen Porcupine Tree ketjussa inspiroi minut luokittelemaan keikoilla kävijöiden stereotypioita.
Pulisijat - tälle ihmisryhmälle tuntuu keikoilla käynti olevan pelkkä sosiaalinen tapahtuma, jossa kavereiden kesken voi vaihtaa mielipitetä niin meneillään olevasta keikasta kuin kuin edellisen näkemisen jälkeisistä tapahtumista. Yhteistä näille kaikille on ymmärtämättömyys siitä että se vitun puhetulva häiritsee muita.
Bilettäjät - keikat ovat paikka jossa päästellään höyryt esiintyjään päin selin joraamalla ja heilumalla. Yhteisenä tekijänä heille on se ettei oikeasti kiinnosta mitä siellä lavalla tapahtuu kun tärkeintä on osoittaa muille keikan seuraajille omat loistavat tanssitaidot ja yrittää saada kaikki muutkin mukaan heidän tanssikuvioihinsa. Yhteistä näille kaikille on ymmärtämättömyys siitä että ne vitun tanssiliikkeet eivät kiinnosta muita.
Pittihörhöt - sitten on tämä ihmisryhmä, joka luultavasti ei saa arkielämässä fyysistä kontaktia samaan sukupuoleen haluamallaan tavalla, joten ilo on ylimmillään kun keikalla voi estottomasti riisua paidan, pahimmillaan myös housut, ja sitten juosta musiikin tahdissa iloisesti toisia puolialastomia käytännössä 99% miehistä koostuvia pittihörhöjä päin. Yhteistä näille on etteivät ne tajua että se vitun pittiriehuminen on dorkaa.
Juopot - pääasia että juotavaa riittää ja keikan alkaessa on yleensä toki riittänytkin siinä määrin ettei jalat kanna puhumattakaan että seuraavana päivänä muistaisi koko tapahtumasta mitään. No onhan se ryppyinen pääsylippu saattanut jäädä taskunpohjalle muistoksi, eikä lievä oksennuksen hajukaan anna pilata ainutlaatuista muistoa. Yhteistä näille on etteivät ne tajua että se vitun känniörveltäminen on nuijaa.
Vanhat fanit - näitä ei näe uusimpien trendibändien keikoilla, mutta tuokaapa se pelkän alkuperäisen basistin avulla kiertävä muutaman hitin bändi muutaman vuosikymmemem takaa niin johan sieltä yleisöstä erottaa nämä kovaa vauhtia keski-ikäistyvät vanhat fanit, jotka kerrankin ovat päässeet sieltä lasten koulujen ja harrastusten maailmasta yhdeksi illaksi ulos ihmisten sekaan. Joskus valitettavasti menee hieman yli ja saataa ulkoisesti sekoittua juoppojen porukkaan.
Rokkipoliisit - tyytyvät seisomaan kädet puuhkassa miksauspöydän tienoilla, ainoana mahdollisena elonmerkkinä lievä nyökyttely tai varpaiden heiluttelu.