Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ode to Natalie puuttuu Shoot the Amberin ja Yoursin välistä, mutta siinäpä nuo.
No perkele nappasin jopa settilistan mukaan, mutta jäi merkkaamatta. Jäivät itsellänikin vähän etäisemmäksi nämä uudet biisit (Ah-Ah-Ah ja muutama muu olivat itselleni hienoja vetoja) mutta tosiaan jengiä lähti jo ennen encore menemään. Sitten jäivät muut paikalle. Pääsin melkein eturiviin vähän moshaamaankin.
 
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death"
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"It is possible to commit no mistakes and still lose. That is not a weakness. That is life."

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No perkele nappasin jopa settilistan mukaan, mutta jäi merkkaamatta.
Ja puuttuu sieltä itse asiassa myös uuden levyn Connect With Me Now - levyn järjestyksen mukaisesta kohdasta. Tuo ehkä onkin tällä hetkellä Ah-Ah-Ahin ohella suosikkini levyltä.

E: Tässä vielä lista kokonaisuudessaan setlist.fm:ssä
 
Vielä kerran: Olet edelleen HIFK Fotboll Ab:n osakkeenomistaja. ;-)

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Patrik Laine - Mario-esque
Aleksander Barkov jr. - Selke-good
Teppo Numminen - valurautapakki

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti



Jos kitaranvalmistus kiinnostaa niin suosittelen katsomaan tämän hauskan puolituntisen. Tässä lyhytelokuvassa esiintyvä Mr. Fastfinger on kitaristi Mika Tyyskän luoma animaatiohahmo ja kitaraseppä on Juha Ruokangas. Ruokangas oli Flying Finn kitaroistaan tutun Matti Nevalaisen oppilaana Ikaalisissa 90-luvun puolimaissa kun Guitar Player-lehti testasi Nevalaisen valmistamaa kitaraa. Se sai erinomaiset arvostelut ja yhteydenottoja alkoi tulla ympäri maailmaa, faxilla. Koska Nevalainen ei englantia osannut niin Ruokangas vastaili ihmisten lähettämiin faxeihin. Ruokankaan kitarat ovat kuin taideteoksia ja Nevalaisen Mattikin taitaa vielä kitaroita tehdä.
 
Patrik Laine - Mario-esque
Aleksander Barkov jr. - Selke-good
Teppo Numminen - valurautapakki

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti



Harva muistaa laulavaa ja soittavaa Pokelan pariskuntaa mustavalko-TV:n ajoilta, Marttia ja Marjattaa. Heidän tyttärensä Eeva-Leenan poika Petteri Sariola on varsinainen yhden miehen orkesteri joka on taidoillaan ihastuttanut yleisöä ympäri maailman. Aivan huikea lahjakkuus.
 
Patrik Laine - Mario-esque
Aleksander Barkov jr. - Selke-good
Teppo Numminen - valurautapakki

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti



Olen kuunnellut NW:n uusinta sinkkujulkaisua Harvestia varmasti sen sata kertaa ja kakkossäkeistön alun pianosta tulee tämä vahvasti mieleen. Vaikka sointukulku ja melodia poikkeavat toisistaan niin molemmissa on sama nostattava fiilis. Vangelis on yksi Holopaisen suosikkisäveltäjistä, Zimmerin ja Williamsin lisäksi.
 
Patrik Laine - Mario-esque
Aleksander Barkov jr. - Selke-good
Teppo Numminen - valurautapakki

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK



Harva muistaa laulavaa ja soittavaa Pokelan pariskuntaa mustavalko-TV:n ajoilta, Marttia ja Marjattaa. Heidän tyttärensä Eeva-Leenan poika Petteri Sariola on varsinainen yhden miehen orkesteri joka on taidoillaan ihastuttanut yleisöä ympäri maailman. Aivan huikea lahjakkuus.
Joo, Petteri on kyllä loistava talentti ja kun on täältä Espoon Tapiolan suunnalta kotoisin niin olen nähnyt usemman kerran livenä lähivuosina, heittänyt paljon pikkukeikkoja muun muassa kauppakeskus Ainoassa. Ollut isolla lavalla myös mutta vaikutuksen tekee enemmänkin katusoittajateemallaan, viimeksi juuri soitteli keskellä käytävää tuolla Ainoassa, uskomaton buugi ja flow soitossa, yleisö kerääntyi piiriin ympärille ja oli hyvä meininki. Aina tulee hyvälle tuulelle kun Petteriä näkee soittamssa.
 
”Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa.”
-Alexander Stubb 1.11.2011 Pohjoismaiden neuvoston (PN) kokouksesta.-

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Bandcamp-sivusto , jossa artistit myyvät tuotteitaan hyvin edullisesti jättää tänään (jenkkiaikaa) ottamatta oman siivunsa, eli kaikki tuotto menee artisteille. Vahva suositus, itse olen hommannut sieltä esim. mainion Kynnet-indieyhtyeen pienjulkaisuja, joita muuten ei taida oikein löytääkään. Samoin hyviä ostoksia on ollut kotimaiset Linkopii (rock/punk), Mansion (occult rock), Ohikulkijat tai Rue Morgue (new wave/post punk), Anniina Auf (ambient/electro), Ranger ja Speedtrap (speed metal). Muita mainitakseni: The Coathangers (rock/punk), Obsequiae (atmospheric/black/medieval metal), Turkuaz (nykiläistä funkia), Rob Coffinshaker (murder ballad/county), Carpenter Brut ja Perturbator (Synth Wave). Ja vaikka missaisi tämän päivän, ei hinnat tosiaan päätä huimaa. (Tänään taitaa olla tosin moni liikkeellä, sen verran hidasta toimintaa sivustolla)

Koronan ohuena hopeareunuksena artistit ovat alkaneet tehdä someen livekeikkoja, esim. Litku Klemetti instassa ja Anniina Auf facessa. Viitasen Piia tulossa huomenna kai Soundin kautta. Myös kaupallinen striimaus aloittelee, vaikkapa jazz-laulaja Anna Inginmaan debyytin live.
 
Viimeksi muokattu:
1956 1976 1989 1990 1991 1993 1995 1999 2000 2001 2010..
Joukkue olemme me | Nous sommes Canadiens | Més que un club

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tulipa itsekin täydennettyä virtuaalista levykokoelmaa vähäsen. Kleptocracy (grindcore), Noisem (deathgrind) ja Ossuarium (death metal) levyjä tuli hankittua. Loputtomasti ei ollut nyt rahaa niin jätin kolmeen levyyn.
 
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death"
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"It is possible to commit no mistakes and still lose. That is not a weakness. That is life."

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Texasin ykkösketju: Gibbons - Hill - Beard
Enemmän kuin koskaan ennen tulee kuunneltua kuolleita artisteja tai muuten vanhoja ukkoja. Johnny Cash, Howlin Wolf, Isaac Hayes, Keith Richards, Nick Cave.... Mistä tämä kertoo?
 
You can call me lost, I call it freedom.

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisessa ketjussa arvee mainitsi tilailleensa levyjä Porin Ladylandista, josta muistui mieleen että olihan Helsingissäkin samanniminen levykauppa aikoinaan. Liiketila oli muistaakseni jossain Fredrikinkadulla (vai Annankadulla?) ja siellä myytiin yhtiön omaa maahantuontia. Taisivat tuoda levyistä kanadalaisia painoksia, mieleen on jäänyt vanhojen AC/DC:n levyjen poikkeavat biisilistat. Mm. Scorpionsin Tokyo Tapes tupla tuli tuolta aikoinaan ostettua.

Muistellaan nyt muitakin levykauppoja, joihin on rahojaan vuosien saatossa kannettu. Compact oli alkujaaan nimensä veroisesti pieni ja ahdas divari, ehkä Eerikinkadulla, sieltä ostin käytettynä ainakin Rushin Hemispheres albumin. Firma muutti jossain vaiheessa isompiin tiloihin, myöskin Fredalle, jossa tuli myöskin asioitua. Yhtiö jakautui jossain vaiheessa kahtia ja näistä Compact Video taitaa edelleen olla toiminnassa?

Diskerin muistan Kampin Graniittitalosta, taisivat myöhemmin muuttaa Tavastian naapuriin. Ehkä samaan tilaan, jossa on nykyisin Keltainen jäänsärkijä, joka on yksi jäljelläolevista harvoista levykaupoista.

Tunnelin levy, legendaarinen pieni soppi asematunnelissa, sieltä on eräskin levy kannettu kotiin. Yksi muisto on kun menin ostamaan juuri ilmestynyttä HIM:in esikoislevyä ja myyjä yllättäen tarjosi "vähän käytettyä" kappaletta siitä. Toimitajat taisivat sinne myydä arvostelukappaleita levyistä, toki huippukuntoinen levy muutaman kymmenen markan alennuksella mukaan kelpasi.

Musiikki Fazerilla oli parikin toimipistettä, toinen Aleksilla, mutta itselle tutummaksi tuli Kaivopihan kaksikerroksinen putiikki. Nämä muuttuivat jossain vaiheessa Free Record Shopeiksi, joista Aleksin kaupassa oli ainakin jossain vaiheessa töissä Lasse Kurki.

Mega Epe's oli tamperelaisten yritys laajentua pääkaupunkiseudulle. Useita kertoja ehdin sinnekin Manerheimintien kauppaan rahani viemään, myöhemmin sen korvasi Free Record Shop, joka ei niin paljoa rahojani saanut, kun aloin tilailemaan levyjä netistä.

Forumin katutasossa tai naapuritalossa Mannerheimintiellä oli myös joku pienehkö levykauppa, nimeä en muista, mutta Nirvanan Nevermindin ostin sieltä. Toinen putiikki, jonka nimi ei ole jäänyt mieleen oli Mikonkadulla, siellä kellarissa avajaisissa soitti Havana Black.

Oskun Divari möi hieman marginaalisempaa musiikkia Fredalla lähelä Arkadiankatua. Spinefarm avasi hetkeksi isohkon toimipisteen siihen lähes vastapäätä. Jossain vaiheessa sen saman liiketilan otti hetkeksi haltuunsa Levykauppa-X. Popparienkeli oli yksi nettikauppojen edelläkävijöitä, kävin kuitenkin asioimassa varsinaisessa liikkeessä Viskulmassa.

Anttilat, sekä asematunnelissa että Graniittitalossa, olivat aina hyviä paikkoja tehdä heräteostoksia ja alennuslöytöjä. Nykyisin ei enää tule mentyä levykauppoihin selailemaan valikoimia löytöjen toivossa, muttta kyllä silloin tällöin poikkean hakemassa jonkun tietyn uutuuden mukaan Jäänsärkijästä tai Fredan Levykauppa-X:stä, vaikka pääsääntöisesti netistä levyostokseni teenkin.

Varmaan jonkun mielenkiintoisen kaupan unohdin mainita, mutta mukava oli näitä muistella. Kiitos @arvee inspiraatiosta.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Muistan hyvin sen jännityksen, kun kädet täristen avasi cd-levyn muoveja ja pitkän odotuksen jälkeen kiekko viimein napsahti soittimeen. Musiikin soidessa taustalla pääsi tutkailemaan mitä kansilehti piti sisällään ja kavereiden kanssa soiteltiin, että onko hyvä. Ensin tietysti oli kuunneltu ensimmäistä single julkaisua useampi kuukausi, yhtä saatanan biisiä taukoamatta. Mun vanhemmat osaa varmaan vieläkin Apulannan Piiskaa biisin ulkoa.

Vaikka pidänkin Spotifystä ja helppoudesta mitä se tuo, huomaan kaipaavani tuota jännitystä mitä uusi levy toi. En tiedä onko se sitten nostalgiaa vai mitä, mutta nykyaikana biisit vain ilmestyy.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, sympatiat: Mikke, KooKoo, Titaanit
Muistan ostaneeni junnuna paikallisesta äänitekaupasta Napalm Deathin Mentally Murdered mini-lp:n ja kuunneltuani tovin sitä levysoittimessa miettineeni, että onkohan tässä jokin vika, kun kuulostaa aika jännältä. No ei ollut, mutta vaihdoin sen samassa koulussa olevan metallipään kanssa johonkin Slayerin levyyn, tai möinkö suoraan hänelle, ei voi muistaa. Nyttemmin Napikat soi digitaalisesti aika usein tässä luukussa ja suunnitelmissa olisi mennä heitä Kaapelitehtaalle katsomaan. Joskus 1992 tms.. ostin Dead Kennedysin Frankenchrist c-kasetin ja siitä alkoi sen bändin kuuntelu. On kyllä yksi rakkaimpia äänitteitä, jossa on myös maailman paras biisi (melkein) Chicken Farm.

Broidi antoi joskus 80-luvun puolivälissä minulle lahjaksi oman Number of the Beast-levynsä. Ja Metallican ...And Justice For All-albumin olen kuunnellut ihan fyysisesti puhki.
 
Viimeksi muokattu:

Last Night a DJ Saved My Life
Je suis koronasika

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Muistan hyvin sen jännityksen, kun kädet täristen avasi cd-levyn muoveja ja pitkän odotuksen jälkeen kiekko viimein napsahti soittimeen. Musiikin soidessa taustalla pääsi tutkailemaan mitä kansilehti piti sisällään ja kavereiden kanssa soiteltiin, että onko hyvä. Ensin tietysti oli kuunneltu ensimmäistä single julkaisua useampi kuukausi, yhtä saatanan biisiä taukoamatta. Mun vanhemmat osaa varmaan vieläkin Apulannan Piiskaa biisin ulkoa.

Vaikka pidänkin Spotifystä ja helppoudesta mitä se tuo, huomaan kaipaavani tuota jännitystä mitä uusi levy toi. En tiedä onko se sitten nostalgiaa vai mitä, mutta nykyaikana biisit vain ilmestyy.
Suurena demojen, EP:iden ja omakustanneiden ystävänä parasta oli se, jos oli esimerkiksi joku harvinaisempi demo. Et oikeasti saanut kuunneltua sitä mistään ja koko levy sai tarunhohtoisen ulkomuodon. Tiesit albumin olemassaolon, mutta et yksinkertaisesti voi sitä mistään kuunnella. Tuntuu näinä aikoina täysin käsittämättömältä ajatukselta. Hyvällä tuurilla sait biisilistan kaivettua jostain ja sekin tuntui hyvältä. Internetin "alkukaudella" saatoit vihdoin saada kuunnella lättyä jostain, puhumattakaan että sait sen vuosien jälkeen fyysisenä käteesi.
 
"Lähden nyt lenkille ja kun palaan tunnin päästä, pelikieltoni ja kaikki pelleily on peruttu" -Scholl.

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, sympatiat: Mikke, KooKoo, Titaanit
Näin dj:n näkökulmasta oli aikoinaan hienoa, kun spottasit jonkun hyvän biisin kuuntelemastasi setistä, mutta et tiennyt lonkalta, että mikä se oli. Sitten laittelit kyselyä foorumeille, josko joku voisi auttaa, tai sitten pitkän oman kaivamisen jälkeen löysit sille raidalle nimen ja tekijän. Sen jälkeen piti tietenkin selvittää, että mikä levykauppa sitä myy ja tilata ko. lätty himaan. Jos siis ei ollut out-of-stock, jolloin voit joutua odottamaan kelpo tovin varastojen täydentymistä. Viimein Posti-Pate kuljettaa sen sinulle, avaat pahvisen paketin ja pitelet levyä käsissäsi, että jumalauta, nyt tää on mulla. Siitä sitten levysoittimeen...
 

Last Night a DJ Saved My Life
Je suis koronasika

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Suurena demojen, EP:iden ja omakustanneiden ystävänä parasta oli se, jos oli esimerkiksi joku harvinaisempi demo. Et oikeasti saanut kuunneltua sitä mistään ja koko levy sai tarunhohtoisen ulkomuodon. Tiesit albumin olemassaolon, mutta et yksinkertaisesti voi sitä mistään kuunnella. Tuntuu näinä aikoina täysin käsittämättömältä ajatukselta. Hyvällä tuurilla sait biisilistan kaivettua jostain ja sekin tuntui hyvältä. Internetin "alkukaudella" saatoit vihdoin saada kuunnella lättyä jostain, puhumattakaan että sait sen vuosien jälkeen fyysisenä käteesi.
Jep! Muistan kun juurikin Apulannan alkupään EP-levyjä kuolasin. Diskografiassa ne julkaisut oli, mutta ei niitä mistään löytänyt. Nythän kaikki varmaan löytyisi YouTubesta, mutta ei se ole sama asia.

Onhan sosiaalinen media muuttanut muutenkin koko leikin. Joskus artistit olivat mystisiä, koska he eivät olleet esillä jatkuvasti. Odotit jotain lehteä kuukauden, koska tiesit että siellä on suosikkisi haastattelu. Artistit oli kuin sarjakuvahahmoja, epätodellisia ja kiehtovia. Nyt jengi postailee sosiaaliseen mediaan kuvia kauppareissuista, joogasta ja muusta. Kaikki on kaikkien nähtävillä koko ajan.

Ihan tylsää, saatana. Missä on seuraavan sukupolven Axl Rose? Kunnon sekopäistä neroa tämä maailma kaipaa. Tai minä ainakin.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Leijonamiehistö
Enemmän kuin koskaan ennen tulee kuunneltua kuolleita artisteja tai muuten vanhoja ukkoja. Johnny Cash, Howlin Wolf, Isaac Hayes, Keith Richards, Nick Cave.... Mistä tämä kertoo?
Se kertoo siitä, että ihmiset toimivat omilla kokemusmaailmoillaan. Isaac Hayesin (on hän minullekin merkityksellinen, tosin hieman eri syistä) ja Keith Richardsin aikakausi on sinulle merkityksellistä, koska niihin liittyy paljon muistoja ja musiikki on kulkenut mukana läpi elämän. Voin toki olla täysin väärässä, mutta yleisesti noin.

Sama ilmiö toistuu muussakin viihteessä, parasta ovat itselle tärkeimmän ajan suurhenkilöt ja -teokset. Se EI tarkoita, että tämän päivän musiikki olisi sinänsä huonompaa kuin 70-luvun, vaikka usein virheellisesti näin väitetäänkin.
 
Tämä allekirjoitus tukee Marcin Koluszia.

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisessa ketjussa arvee mainitsi tilailleensa levyjä Porin Ladylandista, josta muistui mieleen että olihan Helsingissäkin samanniminen levykauppa aikoinaan. Liiketila oli muistaakseni jossain Fredrikinkadulla (vai Annankadulla?) ja siellä myytiin yhtiön omaa maahantuontia. Taisivat tuoda levyistä kanadalaisia painoksia, mieleen on jäänyt vanhojen AC/DC:n levyjen poikkeavat biisilistat. Mm. Scorpionsin Tokyo Tapes tupla tuli tuolta aikoinaan ostettua.

Muistellaan nyt muitakin levykauppoja, joihin on rahojaan vuosien saatossa kannettu. Compact oli alkujaaan nimensä veroisesti pieni ja ahdas divari, ehkä Eerikinkadulla, sieltä ostin käytettynä ainakin Rushin Hemispheres albumin. Firma muutti jossain vaiheessa isompiin tiloihin, myöskin Fredalle, jossa tuli myöskin asioitua. Yhtiö jakautui jossain vaiheessa kahtia ja näistä Compact Video taitaa edelleen olla toiminnassa?

Diskerin muistan Kampin Graniittitalosta, taisivat myöhemmin muuttaa Tavastian naapuriin. Ehkä samaan tilaan, jossa on nykyisin Keltainen jäänsärkijä, joka on yksi jäljelläolevista harvoista levykaupoista.

Tunnelin levy, legendaarinen pieni soppi asematunnelissa, sieltä on eräskin levy kannettu kotiin. Yksi muisto on kun menin ostamaan juuri ilmestynyttä HIM:in esikoislevyä ja myyjä yllättäen tarjosi "vähän käytettyä" kappaletta siitä. Toimitajat taisivat sinne myydä arvostelukappaleita levyistä, toki huippukuntoinen levy muutaman kymmenen markan alennuksella mukaan kelpasi.

Musiikki Fazerilla oli parikin toimipistettä, toinen Aleksilla, mutta itselle tutummaksi tuli Kaivopihan kaksikerroksinen putiikki. Nämä muuttuivat jossain vaiheessa Free Record Shopeiksi, joista Aleksin kaupassa oli ainakin jossain vaiheessa töissä Lasse Kurki.

Mega Epe's oli tamperelaisten yritys laajentua pääkaupunkiseudulle. Useita kertoja ehdin sinnekin Manerheimintien kauppaan rahani viemään, myöhemmin sen korvasi Free Record Shop, joka ei niin paljoa rahojani saanut, kun aloin tilailemaan levyjä netistä.

Forumin katutasossa tai naapuritalossa Mannerheimintiellä oli myös joku pienehkö levykauppa, nimeä en muista, mutta Nirvanan Nevermindin ostin sieltä. Toinen putiikki, jonka nimi ei ole jäänyt mieleen oli Mikonkadulla, siellä kellarissa avajaisissa soitti Havana Black.

Oskun Divari möi hieman marginaalisempaa musiikkia Fredalla lähelä Arkadiankatua. Spinefarm avasi hetkeksi isohkon toimipisteen siihen lähes vastapäätä. Jossain vaiheessa sen saman liiketilan otti hetkeksi haltuunsa Levykauppa-X. Popparienkeli oli yksi nettikauppojen edelläkävijöitä, kävin kuitenkin asioimassa varsinaisessa liikkeessä Viskulmassa.

Anttilat, sekä asematunnelissa että Graniittitalossa, olivat aina hyviä paikkoja tehdä heräteostoksia ja alennuslöytöjä. Nykyisin ei enää tule mentyä levykauppoihin selailemaan valikoimia löytöjen toivossa, muttta kyllä silloin tällöin poikkean hakemassa jonkun tietyn uutuuden mukaan Jäänsärkijästä tai Fredan Levykauppa-X:stä, vaikka pääsääntöisesti netistä levyostokseni teenkin.

Varmaan jonkun mielenkiintoisen kaupan unohdin mainita, mutta mukava oli näitä muistella. Kiitos @arvee inspiraatiosta.
Nykyisessä palstaformaatissa varmaan uskaltaa lainata koko viestin.

En tiedä onko Diskerillä ollut jossain vaiheessa useampiakin toimipaikkoja, mutta minulle se on jäänyt ensimmäisenä mieleen Ateneuminkujalta. Olin tosin silloin vielä niin kakara, että en varmaan koskaan käynyt siinä. Urho Kekkosen kadun myymälä tuli tutuksi CD-singlen lyhyenä kulta-aikana. Siellä oli niitä hyvät valikoimat, joskin kohtalaisen korkeaan hintaan. Yksittäisistä singlenostoreissuista on jäänyt parhaiten mieleen se, kun armeija-aikojen ainoalta Tilkka-käynniltä kotiuduttani tulin jollain Mannerheimitien bussilla sinne nykyään Kampin keskuksena tunnetun kuopan pohjalle ja hain Manic Street Preachersin Australia-sinkun. Loppuaikoinaan ne muuttivat Kluuviin, mutta siellä eivät olleet varmaan kovinkaan kauaa ennen kuin lappu meni luukulle.

Tuota olen miettinyt, että missä kohdassa Urho Kekkosen katua se oikeastaan olikaan. Ainakin muistan paikan pienempänä kuin Keltainen jäänsärkijä ja melkeinpä väittäisin, että se oli Tavastialta Fredalle päin.

Isommista liikkeistä Kaivopihan ja Aleksin Fazerit olivat varmaan useimmin käytössäni ja Tunnelin levy oli kokoonsa nähden mainio paikka. Itse asiassa minäkin ostin HIM:in debyytin sieltä ja on jäänyt mieleen että se oli suuren joukkoliikennelakon aikaan, koska olin tullut autolla opiskelemaan.

Idän kasvattina yleisin levykauppani oli kuitenkin varmaan Itäkeskuksen ytimekkäästi nimetty Levykauppa. Taisi tosin liittyä Fazeriin jossain vaiheessa. Itäkeskuskin on aika lailla muuttunut, liekö sitä osaa enää jäljelläkään mutta oli siinä Hansasillan ja vanhan Citymarketin yhdistävällä osuudella.
 
Viimeksi muokattu:
Vielä kerran: Olet edelleen HIFK Fotboll Ab:n osakkeenomistaja. ;-)

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Idän kasvattina yleisin levykauppani oli kuitenkin varmaan Itäkeskuksen ytimekkäästi nimetty Levykauppa. Taisi tosin liittyä Fazeriin jossain vaiheessa. Itäkeskuskin on aika lailla muuttunut, liekö sitä osaa enää jäljelläkään mutta oli siinä Hansasillan ja vanhan Citymarketin yhdistävällä osuudella.
Tämä on tuttu kauppa, itse muistan sen Fazerin musiikkina. Oli kallis, uutuudet maksoivat vähintään 130mk, kun yleensä ne olivat 119mk. Vähän eteenpäin kun käveli siihen McDonaldsin kohdalle, niin siinä oli pieni putiikki, mistä haettiin bänditilpehööriä ja paitoja. Useampi Megadeth-paita tuli ostettua tuolta. Se oli kova juttu maalaispojalle päästä "itikseen". Niitä reissuja varten säästettiin ja kovasti.
 
Your shit's like chocolate cake
And your ass smells like a rose
(1)
  • Tykkää
Reactions: Moto

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Siirsin tänne.

Mä en valinnut mitään. Mainitsin vain että myynti on ainoa mitattavissa oleva attribuutti, kaikki muu on makuasia.
Kerro toki ihmeessä mikä tekee tuosta smurffilevystä ei-hyvän? Tai miksi Jari Sillanpää ei olisi paras? Ja tee se vielä käyttäen jotain argumenttia joka ei ole ei pohjaa johonkin tunneperäiseen reaktioon.

Esimerkki tunneperäisestä reaktiosta: Tuo smurffilevy oli parasta shittiä ikinä ku se julkastiin, ainaki 8v Tirrin mielestä.
Onhan niitä nyt muitakin mitattavissa olevia atribuutteja, kuten bassosoolojen pituus. Voin ihan hyvin sanoa, että se on paras missä pisimmät bassosoolot ja tämä on yhtä validi parhaan levytytyksen yksiselitteinen määritelmä kuin myyntimäärät. Vai haluatko nyt jollain tavalla perustella, miksi myyntimäärät ovat ainoa huomioon otettava asia (argumentilla, joka siis ei ole maku- tai tunneasia, kun niitä ei mielestäsi kai sitten tule ottaa huomioon)?

Itse valitsit myyntimäärän parhauden mittariksi (kirjoitit, että Cheeck on paras, koska on myynyt eniten, kun kysyin yksiselitteistä vastausta).

Taidat olla aika insinööri? Jos sinulla edessä Picasson maalaus ja Titta 8v:n kakkarapiirros, niin et ilmeisesti pysty sanomaan kumpi on parempi, ellet pysty jollain tavalla numeraalisesti mittaamaan sitä (ja vaikka jotenkin pystyisit, aina jää kysyttäväksi, miksi olet valinnut juuri tämän mittarin).
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy