No perkele nappasin jopa settilistan mukaan, mutta jäi merkkaamatta. Jäivät itsellänikin vähän etäisemmäksi nämä uudet biisit (Ah-Ah-Ah ja muutama muu olivat itselleni hienoja vetoja) mutta tosiaan jengiä lähti jo ennen encore menemään. Sitten jäivät muut paikalle. Pääsin melkein eturiviin vähän moshaamaankin.
Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Maalivahti Jere Huhtamaa karistaa Suomen pölyt niskastaan – siirtyy eksoottiseen kiekkomaahanLue lisää »
-
Sportilta synkkä ulostulo: Miroslav Svobodan kausi ohiLue lisää »
-
SaiPan sopimustarjous vakuutti Mark Pysykin välittömästi – entuudestaan tuttu joukkuekaveri auttanut sopeutumisessaLue lisää »
-
Lapa jäähän: PWHL-tähdet inspiroivat nuoria suomalaispelureitaLue lisää »
-
Kokkolalaisten hurja liito sai jatkoa – Hermekselle kahdeksas peräkkäinen voitto ja Mestiksen kärkipaikkaLue lisää »
-
Jakub Málek ohittamaton este espoolaisilleLue lisää »
Musiikista yleisesti
- Viestiketjun aloittaja Evil
- Alkaa
- 178 800
- 1 242
Ja puuttuu sieltä itse asiassa myös uuden levyn Connect With Me Now - levyn järjestyksen mukaisesta kohdasta. Tuo ehkä onkin tällä hetkellä Ah-Ah-Ahin ohella suosikkini levyltä.
E: Tässä vielä lista kokonaisuudessaan setlist.fm:ssä
Pintandwefall Setlist at On the Rocks, Helsinki
Get the Pintandwefall Setlist of the concert at On the Rocks, Helsinki, Finland on February 7, 2020 and other Pintandwefall Setlists for free on setlist.fm!
www.setlist.fm
Tässä vähän rainaa Saunan lauteilta, hyvin toimii myös lavalla. Pakko nostaa hattua Mäntysaaren Teemulle, yksi kovimmista kepittäjistä tällä telluksella tänä päivänä. Sieltä tulee Blackmoret, Campbellit, Malmsteenit ja Dimebagit kuin apteekin hyllyltä, autenttisesti. Sääli että tuo Smackboundin oma materiaali ei ole tuon parempaa koska bändi on tiukka kuin mikä.
Jos kitaranvalmistus kiinnostaa niin suosittelen katsomaan tämän hauskan puolituntisen. Tässä lyhytelokuvassa esiintyvä Mr. Fastfinger on kitaristi Mika Tyyskän luoma animaatiohahmo ja kitaraseppä on Juha Ruokangas. Ruokangas oli Flying Finn kitaroistaan tutun Matti Nevalaisen oppilaana Ikaalisissa 90-luvun puolimaissa kun Guitar Player-lehti testasi Nevalaisen valmistamaa kitaraa. Se sai erinomaiset arvostelut ja yhteydenottoja alkoi tulla ympäri maailmaa, faxilla. Koska Nevalainen ei englantia osannut niin Ruokangas vastaili ihmisten lähettämiin faxeihin. Ruokankaan kitarat ovat kuin taideteoksia ja Nevalaisen Mattikin taitaa vielä kitaroita tehdä.
Harva muistaa laulavaa ja soittavaa Pokelan pariskuntaa mustavalko-TV:n ajoilta, Marttia ja Marjattaa. Heidän tyttärensä Eeva-Leenan poika Petteri Sariola on varsinainen yhden miehen orkesteri joka on taidoillaan ihastuttanut yleisöä ympäri maailman. Aivan huikea lahjakkuus.
Olen kuunnellut NW:n uusinta sinkkujulkaisua Harvestia varmasti sen sata kertaa ja kakkossäkeistön alun pianosta tulee tämä vahvasti mieleen. Vaikka sointukulku ja melodia poikkeavat toisistaan niin molemmissa on sama nostattava fiilis. Vangelis on yksi Holopaisen suosikkisäveltäjistä, Zimmerin ja Williamsin lisäksi.
Joo, Petteri on kyllä loistava talentti ja kun on täältä Espoon Tapiolan suunnalta kotoisin niin olen nähnyt usemman kerran livenä lähivuosina, heittänyt paljon pikkukeikkoja muun muassa kauppakeskus Ainoassa. Ollut isolla lavalla myös mutta vaikutuksen tekee enemmänkin katusoittajateemallaan, viimeksi juuri soitteli keskellä käytävää tuolla Ainoassa, uskomaton buugi ja flow soitossa, yleisö kerääntyi piiriin ympärille ja oli hyvä meininki. Aina tulee hyvälle tuulelle kun Petteriä näkee soittamssa.
Tuosta yllä olevasta tuli mieleen että Tommy Emmanuel tulee syksyllä Suomeen parille keikalle. Siinä on kanssa kohtuu virtuoosi akustisen kitaran kanssa.
Tuossa pieni maistiainen:
Tuossa pieni maistiainen:
Bandcamp-sivusto , jossa artistit myyvät tuotteitaan hyvin edullisesti jättää tänään (jenkkiaikaa) ottamatta oman siivunsa, eli kaikki tuotto menee artisteille. Vahva suositus, itse olen hommannut sieltä esim. mainion Kynnet-indieyhtyeen pienjulkaisuja, joita muuten ei taida oikein löytääkään. Samoin hyviä ostoksia on ollut kotimaiset Linkopii (rock/punk), Mansion (occult rock), Ohikulkijat tai Rue Morgue (new wave/post punk), Anniina Auf (ambient/electro), Ranger ja Speedtrap (speed metal). Muita mainitakseni: The Coathangers (rock/punk), Obsequiae (atmospheric/black/medieval metal), Turkuaz (nykiläistä funkia), Rob Coffinshaker (murder ballad/county), Carpenter Brut ja Perturbator (Synth Wave). Ja vaikka missaisi tämän päivän, ei hinnat tosiaan päätä huimaa. (Tänään taitaa olla tosin moni liikkeellä, sen verran hidasta toimintaa sivustolla)
Koronan ohuena hopeareunuksena artistit ovat alkaneet tehdä someen livekeikkoja, esim. Litku Klemetti instassa ja Anniina Auf facessa. Viitasen Piia tulossa huomenna kai Soundin kautta. Myös kaupallinen striimaus aloittelee, vaikkapa jazz-laulaja Anna Inginmaan debyytin live.
Koronan ohuena hopeareunuksena artistit ovat alkaneet tehdä someen livekeikkoja, esim. Litku Klemetti instassa ja Anniina Auf facessa. Viitasen Piia tulossa huomenna kai Soundin kautta. Myös kaupallinen striimaus aloittelee, vaikkapa jazz-laulaja Anna Inginmaan debyytin live.
Viimeksi muokattu:
Tämä on kaunista, ja Maria on Ylöjärven tyttöjä.
Useful Idiot
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HPK
@-Kantor- diggaili muistaakseni myös kovasti Mr.Bunglea. Tässä sinulle ainakin jotenkin iloisia uutisia:
www.revolvermag.com
Mr. Bungle Re-Recording First Demo: Exclusive Studio Report, Part 1
The Easter Bunny will rage again!
www.revolvermag.com
Toisessa ketjussa arvee mainitsi tilailleensa levyjä Porin Ladylandista, josta muistui mieleen että olihan Helsingissäkin samanniminen levykauppa aikoinaan. Liiketila oli muistaakseni jossain Fredrikinkadulla (vai Annankadulla?) ja siellä myytiin yhtiön omaa maahantuontia. Taisivat tuoda levyistä kanadalaisia painoksia, mieleen on jäänyt vanhojen AC/DC:n levyjen poikkeavat biisilistat. Mm. Scorpionsin Tokyo Tapes tupla tuli tuolta aikoinaan ostettua.
Muistellaan nyt muitakin levykauppoja, joihin on rahojaan vuosien saatossa kannettu. Compact oli alkujaaan nimensä veroisesti pieni ja ahdas divari, ehkä Eerikinkadulla, sieltä ostin käytettynä ainakin Rushin Hemispheres albumin. Firma muutti jossain vaiheessa isompiin tiloihin, myöskin Fredalle, jossa tuli myöskin asioitua. Yhtiö jakautui jossain vaiheessa kahtia ja näistä Compact Video taitaa edelleen olla toiminnassa?
Diskerin muistan Kampin Graniittitalosta, taisivat myöhemmin muuttaa Tavastian naapuriin. Ehkä samaan tilaan, jossa on nykyisin Keltainen jäänsärkijä, joka on yksi jäljelläolevista harvoista levykaupoista.
Tunnelin levy, legendaarinen pieni soppi asematunnelissa, sieltä on eräskin levy kannettu kotiin. Yksi muisto on kun menin ostamaan juuri ilmestynyttä HIM:in esikoislevyä ja myyjä yllättäen tarjosi "vähän käytettyä" kappaletta siitä. Toimitajat taisivat sinne myydä arvostelukappaleita levyistä, toki huippukuntoinen levy muutaman kymmenen markan alennuksella mukaan kelpasi.
Musiikki Fazerilla oli parikin toimipistettä, toinen Aleksilla, mutta itselle tutummaksi tuli Kaivopihan kaksikerroksinen putiikki. Nämä muuttuivat jossain vaiheessa Free Record Shopeiksi, joista Aleksin kaupassa oli ainakin jossain vaiheessa töissä Lasse Kurki.
Mega Epe's oli tamperelaisten yritys laajentua pääkaupunkiseudulle. Useita kertoja ehdin sinnekin Manerheimintien kauppaan rahani viemään, myöhemmin sen korvasi Free Record Shop, joka ei niin paljoa rahojani saanut, kun aloin tilailemaan levyjä netistä.
Forumin katutasossa tai naapuritalossa Mannerheimintiellä oli myös joku pienehkö levykauppa, nimeä en muista, mutta Nirvanan Nevermindin ostin sieltä. Toinen putiikki, jonka nimi ei ole jäänyt mieleen oli Mikonkadulla, siellä kellarissa avajaisissa soitti Havana Black.
Oskun Divari möi hieman marginaalisempaa musiikkia Fredalla lähelä Arkadiankatua. Spinefarm avasi hetkeksi isohkon toimipisteen siihen lähes vastapäätä. Jossain vaiheessa sen saman liiketilan otti hetkeksi haltuunsa Levykauppa-X. Popparienkeli oli yksi nettikauppojen edelläkävijöitä, kävin kuitenkin asioimassa varsinaisessa liikkeessä Viskulmassa.
Anttilat, sekä asematunnelissa että Graniittitalossa, olivat aina hyviä paikkoja tehdä heräteostoksia ja alennuslöytöjä. Nykyisin ei enää tule mentyä levykauppoihin selailemaan valikoimia löytöjen toivossa, muttta kyllä silloin tällöin poikkean hakemassa jonkun tietyn uutuuden mukaan Jäänsärkijästä tai Fredan Levykauppa-X:stä, vaikka pääsääntöisesti netistä levyostokseni teenkin.
Varmaan jonkun mielenkiintoisen kaupan unohdin mainita, mutta mukava oli näitä muistella. Kiitos @arvee inspiraatiosta.
Muistellaan nyt muitakin levykauppoja, joihin on rahojaan vuosien saatossa kannettu. Compact oli alkujaaan nimensä veroisesti pieni ja ahdas divari, ehkä Eerikinkadulla, sieltä ostin käytettynä ainakin Rushin Hemispheres albumin. Firma muutti jossain vaiheessa isompiin tiloihin, myöskin Fredalle, jossa tuli myöskin asioitua. Yhtiö jakautui jossain vaiheessa kahtia ja näistä Compact Video taitaa edelleen olla toiminnassa?
Diskerin muistan Kampin Graniittitalosta, taisivat myöhemmin muuttaa Tavastian naapuriin. Ehkä samaan tilaan, jossa on nykyisin Keltainen jäänsärkijä, joka on yksi jäljelläolevista harvoista levykaupoista.
Tunnelin levy, legendaarinen pieni soppi asematunnelissa, sieltä on eräskin levy kannettu kotiin. Yksi muisto on kun menin ostamaan juuri ilmestynyttä HIM:in esikoislevyä ja myyjä yllättäen tarjosi "vähän käytettyä" kappaletta siitä. Toimitajat taisivat sinne myydä arvostelukappaleita levyistä, toki huippukuntoinen levy muutaman kymmenen markan alennuksella mukaan kelpasi.
Musiikki Fazerilla oli parikin toimipistettä, toinen Aleksilla, mutta itselle tutummaksi tuli Kaivopihan kaksikerroksinen putiikki. Nämä muuttuivat jossain vaiheessa Free Record Shopeiksi, joista Aleksin kaupassa oli ainakin jossain vaiheessa töissä Lasse Kurki.
Mega Epe's oli tamperelaisten yritys laajentua pääkaupunkiseudulle. Useita kertoja ehdin sinnekin Manerheimintien kauppaan rahani viemään, myöhemmin sen korvasi Free Record Shop, joka ei niin paljoa rahojani saanut, kun aloin tilailemaan levyjä netistä.
Forumin katutasossa tai naapuritalossa Mannerheimintiellä oli myös joku pienehkö levykauppa, nimeä en muista, mutta Nirvanan Nevermindin ostin sieltä. Toinen putiikki, jonka nimi ei ole jäänyt mieleen oli Mikonkadulla, siellä kellarissa avajaisissa soitti Havana Black.
Oskun Divari möi hieman marginaalisempaa musiikkia Fredalla lähelä Arkadiankatua. Spinefarm avasi hetkeksi isohkon toimipisteen siihen lähes vastapäätä. Jossain vaiheessa sen saman liiketilan otti hetkeksi haltuunsa Levykauppa-X. Popparienkeli oli yksi nettikauppojen edelläkävijöitä, kävin kuitenkin asioimassa varsinaisessa liikkeessä Viskulmassa.
Anttilat, sekä asematunnelissa että Graniittitalossa, olivat aina hyviä paikkoja tehdä heräteostoksia ja alennuslöytöjä. Nykyisin ei enää tule mentyä levykauppoihin selailemaan valikoimia löytöjen toivossa, muttta kyllä silloin tällöin poikkean hakemassa jonkun tietyn uutuuden mukaan Jäänsärkijästä tai Fredan Levykauppa-X:stä, vaikka pääsääntöisesti netistä levyostokseni teenkin.
Varmaan jonkun mielenkiintoisen kaupan unohdin mainita, mutta mukava oli näitä muistella. Kiitos @arvee inspiraatiosta.
Muistan hyvin sen jännityksen, kun kädet täristen avasi cd-levyn muoveja ja pitkän odotuksen jälkeen kiekko viimein napsahti soittimeen. Musiikin soidessa taustalla pääsi tutkailemaan mitä kansilehti piti sisällään ja kavereiden kanssa soiteltiin, että onko hyvä. Ensin tietysti oli kuunneltu ensimmäistä single julkaisua useampi kuukausi, yhtä saatanan biisiä taukoamatta. Mun vanhemmat osaa varmaan vieläkin Apulannan Piiskaa biisin ulkoa.
Vaikka pidänkin Spotifystä ja helppoudesta mitä se tuo, huomaan kaipaavani tuota jännitystä mitä uusi levy toi. En tiedä onko se sitten nostalgiaa vai mitä, mutta nykyaikana biisit vain ilmestyy.
Vaikka pidänkin Spotifystä ja helppoudesta mitä se tuo, huomaan kaipaavani tuota jännitystä mitä uusi levy toi. En tiedä onko se sitten nostalgiaa vai mitä, mutta nykyaikana biisit vain ilmestyy.
Lahdesta harvoin mitään hyvää tulee mutta Laukasen Hara on poikkeus sääntöön.
Individual
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Post-rock/ Post-punk
Muistan ostaneeni junnuna paikallisesta äänitekaupasta Napalm Deathin Mentally Murdered mini-lp:n ja kuunneltuani tovin sitä levysoittimessa miettineeni, että onkohan tässä jokin vika, kun kuulostaa aika jännältä. No ei ollut, mutta vaihdoin sen samassa koulussa olevan metallipään kanssa johonkin Slayerin levyyn, tai möinkö suoraan hänelle, ei voi muistaa. Nyttemmin Napikat soi digitaalisesti aika usein tässä luukussa ja suunnitelmissa olisi mennä heitä Kaapelitehtaalle katsomaan. Joskus 1992 tms.. ostin Dead Kennedysin Frankenchrist c-kasetin ja siitä alkoi sen bändin kuuntelu. On kyllä yksi rakkaimpia äänitteitä, jossa on myös maailman paras biisi (melkein) Chicken Farm.
Broidi antoi joskus 80-luvun puolivälissä minulle lahjaksi oman Number of the Beast-levynsä. Ja Metallican ...And Justice For All-albumin olen kuunnellut ihan fyysisesti puhki.
Broidi antoi joskus 80-luvun puolivälissä minulle lahjaksi oman Number of the Beast-levynsä. Ja Metallican ...And Justice For All-albumin olen kuunnellut ihan fyysisesti puhki.
Viimeksi muokattu:
Useful Idiot
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HPK
Suurena demojen, EP:iden ja omakustanneiden ystävänä parasta oli se, jos oli esimerkiksi joku harvinaisempi demo. Et oikeasti saanut kuunneltua sitä mistään ja koko levy sai tarunhohtoisen ulkomuodon. Tiesit albumin olemassaolon, mutta et yksinkertaisesti voi sitä mistään kuunnella. Tuntuu näinä aikoina täysin käsittämättömältä ajatukselta. Hyvällä tuurilla sait biisilistan kaivettua jostain ja sekin tuntui hyvältä. Internetin "alkukaudella" saatoit vihdoin saada kuunnella lättyä jostain, puhumattakaan että sait sen vuosien jälkeen fyysisenä käteesi.
Individual
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Post-rock/ Post-punk
Näin dj:n näkökulmasta oli aikoinaan hienoa, kun spottasit jonkun hyvän biisin kuuntelemastasi setistä, mutta et tiennyt lonkalta, että mikä se oli. Sitten laittelit kyselyä foorumeille, josko joku voisi auttaa, tai sitten pitkän oman kaivamisen jälkeen löysit sille raidalle nimen ja tekijän. Sen jälkeen piti tietenkin selvittää, että mikä levykauppa sitä myy ja tilata ko. lätty himaan. Jos siis ei ollut out-of-stock, jolloin voit joutua odottamaan kelpo tovin varastojen täydentymistä. Viimein Posti-Pate kuljettaa sen sinulle, avaat pahvisen paketin ja pitelet levyä käsissäsi, että jumalauta, nyt tää on mulla. Siitä sitten levysoittimeen...
Jep! Muistan kun juurikin Apulannan alkupään EP-levyjä kuolasin. Diskografiassa ne julkaisut oli, mutta ei niitä mistään löytänyt. Nythän kaikki varmaan löytyisi YouTubesta, mutta ei se ole sama asia.
Onhan sosiaalinen media muuttanut muutenkin koko leikin. Joskus artistit olivat mystisiä, koska he eivät olleet esillä jatkuvasti. Odotit jotain lehteä kuukauden, koska tiesit että siellä on suosikkisi haastattelu. Artistit oli kuin sarjakuvahahmoja, epätodellisia ja kiehtovia. Nyt jengi postailee sosiaaliseen mediaan kuvia kauppareissuista, joogasta ja muusta. Kaikki on kaikkien nähtävillä koko ajan.
Ihan tylsää, saatana. Missä on seuraavan sukupolven Axl Rose? Kunnon sekopäistä neroa tämä maailma kaipaa. Tai minä ainakin.
Se kertoo siitä, että ihmiset toimivat omilla kokemusmaailmoillaan. Isaac Hayesin (on hän minullekin merkityksellinen, tosin hieman eri syistä) ja Keith Richardsin aikakausi on sinulle merkityksellistä, koska niihin liittyy paljon muistoja ja musiikki on kulkenut mukana läpi elämän. Voin toki olla täysin väärässä, mutta yleisesti noin.
Sama ilmiö toistuu muussakin viihteessä, parasta ovat itselle tärkeimmän ajan suurhenkilöt ja -teokset. Se EI tarkoita, että tämän päivän musiikki olisi sinänsä huonompaa kuin 70-luvun, vaikka usein virheellisesti näin väitetäänkin.
Nykyisessä palstaformaatissa varmaan uskaltaa lainata koko viestin.
En tiedä onko Diskerillä ollut jossain vaiheessa useampiakin toimipaikkoja, mutta minulle se on jäänyt ensimmäisenä mieleen Ateneuminkujalta. Olin tosin silloin vielä niin kakara, että en varmaan koskaan käynyt siinä. Urho Kekkosen kadun myymälä tuli tutuksi CD-singlen lyhyenä kulta-aikana. Siellä oli niitä hyvät valikoimat, joskin kohtalaisen korkeaan hintaan. Yksittäisistä singlenostoreissuista on jäänyt parhaiten mieleen se, kun armeija-aikojen ainoalta Tilkka-käynniltä kotiuduttani tulin jollain Mannerheimitien bussilla sinne nykyään Kampin keskuksena tunnetun kuopan pohjalle ja hain Manic Street Preachersin Australia-sinkun. Loppuaikoinaan ne muuttivat Kluuviin, mutta siellä eivät olleet varmaan kovinkaan kauaa ennen kuin lappu meni luukulle.
Tuota olen miettinyt, että missä kohdassa Urho Kekkosen katua se oikeastaan olikaan. Ainakin muistan paikan pienempänä kuin Keltainen jäänsärkijä ja melkeinpä väittäisin, että se oli Tavastialta Fredalle päin.
Isommista liikkeistä Kaivopihan ja Aleksin Fazerit olivat varmaan useimmin käytössäni ja Tunnelin levy oli kokoonsa nähden mainio paikka. Itse asiassa minäkin ostin HIM:in debyytin sieltä ja on jäänyt mieleen että se oli suuren joukkoliikennelakon aikaan, koska olin tullut autolla opiskelemaan.
Idän kasvattina yleisin levykauppani oli kuitenkin varmaan Itäkeskuksen ytimekkäästi nimetty Levykauppa. Taisi tosin liittyä Fazeriin jossain vaiheessa. Itäkeskuskin on aika lailla muuttunut, liekö sitä osaa enää jäljelläkään mutta oli siinä Hansasillan ja vanhan Citymarketin yhdistävällä osuudella.
Viimeksi muokattu:
Tämä on tuttu kauppa, itse muistan sen Fazerin musiikkina. Oli kallis, uutuudet maksoivat vähintään 130mk, kun yleensä ne olivat 119mk. Vähän eteenpäin kun käveli siihen McDonaldsin kohdalle, niin siinä oli pieni putiikki, mistä haettiin bänditilpehööriä ja paitoja. Useampi Megadeth-paita tuli ostettua tuolta. Se oli kova juttu maalaispojalle päästä "itikseen". Niitä reissuja varten säästettiin ja kovasti.
Siirsin tänne.
Onhan niitä nyt muitakin mitattavissa olevia atribuutteja, kuten bassosoolojen pituus. Voin ihan hyvin sanoa, että se on paras missä pisimmät bassosoolot ja tämä on yhtä validi parhaan levytytyksen yksiselitteinen määritelmä kuin myyntimäärät. Vai haluatko nyt jollain tavalla perustella, miksi myyntimäärät ovat ainoa huomioon otettava asia (argumentilla, joka siis ei ole maku- tai tunneasia, kun niitä ei mielestäsi kai sitten tule ottaa huomioon)?
Itse valitsit myyntimäärän parhauden mittariksi (kirjoitit, että Cheeck on paras, koska on myynyt eniten, kun kysyin yksiselitteistä vastausta).
Taidat olla aika insinööri? Jos sinulla edessä Picasson maalaus ja Titta 8v:n kakkarapiirros, niin et ilmeisesti pysty sanomaan kumpi on parempi, ellet pysty jollain tavalla numeraalisesti mittaamaan sitä (ja vaikka jotenkin pystyisit, aina jää kysyttäväksi, miksi olet valinnut juuri tämän mittarin).
Onhan niitä nyt muitakin mitattavissa olevia atribuutteja, kuten bassosoolojen pituus. Voin ihan hyvin sanoa, että se on paras missä pisimmät bassosoolot ja tämä on yhtä validi parhaan levytytyksen yksiselitteinen määritelmä kuin myyntimäärät. Vai haluatko nyt jollain tavalla perustella, miksi myyntimäärät ovat ainoa huomioon otettava asia (argumentilla, joka siis ei ole maku- tai tunneasia, kun niitä ei mielestäsi kai sitten tule ottaa huomioon)?
Itse valitsit myyntimäärän parhauden mittariksi (kirjoitit, että Cheeck on paras, koska on myynyt eniten, kun kysyin yksiselitteistä vastausta).
Taidat olla aika insinööri? Jos sinulla edessä Picasson maalaus ja Titta 8v:n kakkarapiirros, niin et ilmeisesti pysty sanomaan kumpi on parempi, ellet pysty jollain tavalla numeraalisesti mittaamaan sitä (ja vaikka jotenkin pystyisit, aina jää kysyttäväksi, miksi olet valinnut juuri tämän mittarin).
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy