Monikulttuurisuus – rikkaus vai vitsaus?

  • 3 118 122
  • 24 186

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ajatus, että luodaan monikulttuurinen yhteiskunta, mutta ulkomailta tuodaan vain "kivaa ja kaunista" on ollut lähtökohtaisesti täysin absurdi varsinkin, kun 99.9% tulijoista on kasvanut kriisialueiden oikeasti epäonnistuneissa yhteiskunnissa. Onnea etenkin aikuisten miesten kotouttamisen kanssa.
 
Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.

Mä oon aina miettiny tätä "rikkaus" sanaa, miten me rikastutaan? Enkä tarkoita rahallisesti. Mitä nuo voi tuoda tuolta mukanaan että me ja meidän länsimaalainen kulttuuri paranisi? Uusia seurapelejä kuten toi taharrush gamae, vaikkakin se vaikuttaa huonommalta seurapeliltä kuin esimerkiksi mölkky. Toisaalta en ole sitä kokeillut joten en voi tietää, saattaahan se olla hauskaakin? Koraaniakin pitänee alkaa lukemaan kohta jotta osaa edes jotain valehdella jos sattuu "tilanne päälle" . No ei vaineskaan, mielikuvitusystävät olisi hyvä jättää jo viimeistään teini-iässä pois.
 
Eikö tuollaisella "älä hymyile neekerille"-tyylisellä ohjeistuksella vain vahvisteta ennakkoluuloja, luokitella ihmisiä etnisyyden mukaan jne.

Kyllä. Ja jos vanhemmat opettavat tässä ketjussa jaeltavien neuvojen mukaisesti lapsiaan suhtautumaan syrjivästi turvapaikanhakijoihin, ei se ainakaan turvapaikanhakijoiden Suomeen sopeutumista mitenkään helpota. Jos heille ei saa edes hymyillä tai katsoa heitä silmiin, siitä syntyy maahanmuuttajille sellainen vaikutelma, että kantaväestö suhtautuu heihin epäoikeudenmukaisen rasistisella tavalla. Tämä voi ihan oikeasti poikia syrjäytymistä ja kenties jopa rikollisuutta.

Jaellessaan näitä "ihan maalaisjärjellä ymmärrettäviä" neuvoja siitä, miten turvapaikanhakijanuoriin tulisi suhtautua hieman eri tavalla kuin kantasuomalaisiin, nämä tosifanit ja carlokset siis vain ruokkivat etnisten rajalinjojen syntymistä ja maahanmuuttajien syrjäytymistä. Pahimmillaan kokemukset syrjityksi tulemisesta voivat johtaa jopa radikalisoitumiseen, joka sataa Isisin laariin.

Meidän pitäisi yhdessä pyrkiä rakentamaan kaikille avointa Suomea, joka ei sulje ketään pois. Sellaisessa maassa ei todellakaan valikoida etnisten tunnusmerkkien perusteella sitä, ketä katsotaan silmiin ja ketä ei.
 
Viimeksi muokattu:

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Eikös tuo ole aikamoista rasismia, vähän kuin sanoa ettei romanille kannata lainata puhelinta jos sitä yritetään lainata.

Point being, jännä juttu sinänsä että loppukädessähän osa näistä ehdotetuista toimenpiteistähän on avoimesti ennakkoluuloisia, eihän mitään syytä lasten asennekasvatukseen ole jos mamut eivät oikeastaan tee mitään vaan kyse on vain yksittäistapauksista. Eikö tuollaisella "älä hymyile neekerille"-tyylisellä ohjeistuksella vain vahvisteta ennakkoluuloja, luokitella ihmisiä etnisyyden mukaan jne.

Mutta kumma juttu, tämä silti vaikuttaa ihan hyväksyttävältä etniseltä profiloinnilta vaikka sellaisen olemassaoloa toisaalta kielletään

Ei kyse ole rasismista tai etnisyydestä vaan kulttuurieroista. Kyllä tuossa määrässä turvapaikanhakijoita on myös rikollista ainesta mukana, se on hyvä pitää mielessä. Jos on syyllistynyt sotarikokseen lähtömaassa niin kynnys sille että tekee täällä jotain rikollista on aika matala. Maalaisjärjellä selviää näissäkin hyvin pitkälle.
 
Feministijärjestöt joissa mukana myös joitakin miesaktiiveja minihameissaan, osoittivat mieltään Taksimilla ja vaativat jokaiselle naiselle ja tytölle oikeutta pukeutua niin kuin haluavat pelkäämättä joutuvansa ahdistelun kohteeksi (siis muslimiyhteikunnassa). Kysymys kuuluu, miksei länsimaissa, Suomessa vaadita kovaan ääneen samaa, jotta viesti menisi paperitiedotteita paremmin perille?.

Miten niin ei vaadita? Kyllähän täällä Suomessakin järjestettiin taannoin Slutwalk, jossa vaadittiin nimenomaan naiselle oikeutta pukeutua niin kuin haluaa.
 
Kyllä tuossa määrässä turvapaikanhakijoita on myös rikollista ainesta mukana, se on hyvä pitää mielessä.

Niin, ja noin viiden miljoonan kantasuomalaisen joukossa on myös paljon rikollista ainesta. Neuvoisitko teinitytöille myös, että ei kannata katsoa kantasuomalaisia silmiin, koska heidän joukossaan on paljon rikollisia?

Ei kyse ole rasismista tai etnisyydestä vaan kulttuurieroista.

Tätä mantraahan tiukan maahanmuuttopolitiikan kannattajat ovat hokeneet jo vuosikausia, mutta eipä tuolle selittelylle ole juuri painoarvoa annettu.
 
Mä oon aina miettiny tätä "rikkaus" sanaa, miten me rikastutaan? Enkä tarkoita rahallisesti. Mitä nuo voi tuoda tuolta mukanaan että me ja meidän länsimaalainen kulttuuri paranisi?

Siteeraan Vihreiden nuorten puheenjohtajaa Saara Ilvessaloa:
Poikkeuksetta jokainen maahanmuuttajabussikuski tai -kauppias on iloisempi, puheliaampi ja vitsikkäämpi kuin suomalainen kollegansa. Suomalaisilta on silloin tällöin kyselty tutkimuksissa, keitä he ottaisivat naapureikseen. Minulle maahanmuuttaja, kiitos! Mielellään useampikin.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Niin, ja noin viiden miljoonan kantasuomalaisen joukossa on myös paljon rikollista ainesta. Neuvoisitko teinitytöille myös, että ei kannata katsoa kantasuomalaisia silmiin, koska heidän joukossaan on paljon rikollisia?

Tätä mantraahan tiukan maahanmuuttopolitiikan kannattajat ovat hokeneet jo vuosikausia, mutta eipä tuolle selittelylle ole juuri painoarvoa annettu.

On suorastaan hauskaa että lainailet pätkän sieltä ja toisen täältä ottaen tekstin pois asiayhteydestään. Avainsana on kulttuuriero. Sinua minä neuvoisin kysymään joltakin mitä juuri äsken lukemasi teksti tarkoittaa.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.
Siteeraan Vihreiden nuorten puheenjohtajaa Saara Ilvessaloa:
Poikkeuksetta jokainen maahanmuuttajabussikuski tai -kauppias on iloisempi, puheliaampi ja vitsikkäämpi kuin suomalainen kollegansa. Suomalaisilta on silloin tällöin kyselty tutkimuksissa, keitä he ottaisivat naapureikseen. Minulle maahanmuuttaja, kiitos! Mielellään useampikin.

En oo ainakaan Vantaalla huomannut eroa noissa julkisissa. Saati vitseissä, mutta ehkä pyörin väärällä alueella. Mä en ehkä ensimmäisenä ottais maahanmuuttajaa naapuriin mikäli samanlaista porukkaa kuin GF edellises taloyhtiös. Yömessut sun muu ei sovellu omaan unirytmiin. Tarkennetaan että ottaisin normaaleja ihmisiä naapuuriin mieluiten, ja siis jottei kukaan käsitä vääriin niin normaali= unirytmin ja maalaisjärjen omaavia.(lapsettomuus myös ++)
 
keijjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, C.Coyle
Aika hassua kun hetki sitten fasistirasistinatsit sanoi lähi-idän kulttuurista saapuvilla on niin kauhean erillainen kulttuuri, jotta ne sopeutuisivat suurissa määrissä tänne Suomeen. Silloin unelmaväki kovin sanoin tuomitsi kaikki näin ajattelijat rasisteiksi ja jokainen ihminen on yksilö. Et voi yleistää. Kaikki on vallan mainiosti.

Nytten sama väki on opettamassa lapsia ja naisia olla hymyilemättä lähi-idästä tulleille miehille, koska on niin suuri kulttuuriero ja nämä poloiset ei ymmärrä olla hiplaamatta hymyileviä naaraspuolisia yksilöitä. Tässä vaiheessa voidaan yleistää ja tämä ei rasismi koska kulttuuri ero.

Hieman hämmentää yksinkertaista suomalaista tämä.
 
Carlos

Jäsen
Meidän pitäisi yhdessä pyrkiä rakentamaan kaikille avointa Suomea, joka ei sulje ketään pois. Sellaisessa maassa ei todellakaan valikoida etnisten tunnusmerkkien perusteella sitä, ketä katsotaan silmiin ja ketä ei.

Hyvä, olen samaa mieltä, tämä on varmasti kultainen tie joka johtaa onneen. Siihen asti kunnes niitä tulleita muslimeita on niin paljon että etnisyyden/uskonnon perusteella aletaan jälleen erottelemaan ihmisiä, sekä heidän ruumiinosiaan. Ja sittenpä ei olekaan enää ketään kyselemässä että kuka puolustaisi virtasen perheen oikeutta elää kuten on oppinut omassa kulttuurissaan.

Noh, rikkautta se on sekin. Ja onhan Suomessakin poltettu roviolla ihmisiä ihan kantaväestön toimesta, joten miksi niin ei muka voisi tehdä taas uudestaankin? Pelko pitää terveenä. Väkivallan pelko pitää yllä hyvää fyysistä kuntoakin.

Alla akvaario.
 
Sinua minä neuvoisin kysymään joltakin mitä juuri äsken lukemasi teksti tarkoittaa.

Kiitos vaan mutta sinulla ei taida ihan kompetenssi riittää siihen, että voisit opettaa minulle suomen kieltä. Sinä olet sitä mieltä, että turvapaikanhakijoihin tulee suhtautua eri tavalla kuin kantasuomalaisiin. Jos nämä syrjivät asenteet aiheuttavat radikalisoitumista, sinä olet osasyylliinen.
 
Jeffrey

Jäsen
Sinä olet sitä mieltä, että turvapaikanhakijoihin tulee suhtautua eri tavalla kuin kantasuomalaisiin. Jos nämä syrjivät asenteet aiheuttavat radikalisoitumista, sinä olet osasyylliinen.

Oletko sinä sitten osasyyllinen katupartioihin? Eivätkös katupartioiden tyylinen radikalisoituminen ole seurausta sille, että meidän maassamme syrjitään tavallista suomalaista, asenteellisesti ja rakenteellisesti.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kieltämättä julman ironista, että nyt tarjotaan suvaitsevais- ja feministileireistä ratkaisuksi sellaista, minkä ääneensanomisesta olisi vielä vajaa vuosi sitten leimautunut ties miksi islamoxenofobinaistenvihaajarasistiksi. Älkää pukeutuko kuin lutkat, älkää katsoko silmiin, erilainen kulttuuri... Tuli siis #unelman sijaan ##todellisuus.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Kiitos vaan mutta sinulla ei taida ihan kompetenssi riittää siihen, että voisit opettaa minulle suomen kieltä. Sinä olet sitä mieltä, että turvapaikanhakijoihin tulee suhtautua eri tavalla kuin kantasuomalaisiin. Jos nämä syrjivät asenteet aiheuttavat radikalisoitumista, sinä olet osasyylliinen.

Kyllä sinulta tuo tekstin tuottaminen sujuu, siinä ei ole ongelmia, vaikeuksia näyttäisi olevan ainoastaan luetun ymmärtämisessä.

Vaikeudet luetun ymmärtämisessä — LukiMat

Minun omatuntoani ei kovin kolkuttele jos joku mielessään kuvittelee jonkin hypoteettisen tilanteen aiheuttavan radikalisoitumista. Jokainen päättää tykönään miten suhtautuu turvapaikanhakijoihin, poliitikot päättävät sen miten Suomi valtiona heihin suhtautuu. Vastuulliset vanhemmat osaavat kertoa asioista lapsilleen kiihkottomasti sekä selittää kulttuurien eroavaisuudet.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Kieltämättä julman ironista, että nyt tarjotaan suvaitsevais- ja feministileireistä ratkaisuksi sellaista, minkä ääneensanomisesta olisi vielä vajaa vuosi sitten leimautunut ties miksi islamoxenofobinaistenvihaajarasistiksi. Älkää pukeutuko kuin lutkat, älkää katsoko silmiin, erilainen kulttuuri... Tuli siis #unelman sijaan ##todellisuus.

Veikkaan että monella on edelleen vaikeuksia hyväksyä sitä tosiasiaa että turvapaikanhakijoiden joukossa maahan on tullut myös rikollista ainesta joka näihin ahdisteluihin ja raiskauksiin syyllistyy. Aika moni näistä rengasmatkailijoista on jo maasta poistunut, viimeisten tietojen mukaan yli 2000.
 
Oletko sinä sitten osasyyllinen katupartioihin? Eivätkös katupartioiden tyylinen radikalisoituminen ole seurausta sille, että meidän maassamme syrjitään tavallista suomalaista, asenteellisesti ja rakenteellisesti.

Ei. Jos kantasuomalainen syrjäytyy ja ryhtyy natsiksi, vika on hänessä itsessään. Jos maahanmuuttajaa syrjitään siksi, että hän näyttää Pohjois-Afrikasta tulleelta ja hänen oletetaan siksi edustavan meidän näkökulmastamme takaperoista kulttuuria, syy hänen mahdolliseen syrjäytymiseensä löytyy yhteiskunnallisista rakenteista.

Tietysti voidaan venkoilla ja sanoa, että ei sitä vastaanottokeskuksen lähettyvillä liikkuvaa pohjoisafrikkalaisen näköistä miestä tule varoa katsomasta silmiin hänen etnisyytensä vaan kulttuurierojen takia. Tuollainen argumentti ei kuitenkaan pidä vettä lainkaan. Hän saattaa ihan hyvin olla täysin maallistunut, naisten oikeuksia kunnioittava, korkeasti koulutettu ihminen. Hän on jopa saattanut varttua ja käydä koulunsa Suomessa. Jos suomalaiset tytöt eivät vanhempiensa ohjeistamina uskalla katsoa häntä silmiin, kyse on rasismista, sillä hänet leimataan ulkoisten piirteidensä perusteella. Pahimmassa tapauksessa käy niin, että kohta hän ei enää arvostakaan länsimaista yhteiskuntaa ihan yhtä paljon, koska länsimainen yhteiskunta osoittaa halveksivansa häntä.
 
Viimeksi muokattu:

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Tietysti voidaan venkoilla ja sanoa, että ei sitä vastaanottokeskuksen lähettyvillä liikkuvaa pohjoisafrikkalaisen näköistä miestä tule varoa katsomasta silmiin hänen etnisyytensä vaan kulttuurierojen takia.

Pohjoisafrikkalaisen näköinen? Aika rajua rodullistamista ja rasistista.

Henkilön ulkonäön kytkeminen kulttuurin ja kulttuurieroihin on puolestaan suorastaan koomista. Sinä osaat varmaan päätellä henkilön ulkonäöstä senkin, onko hänellä povitaskussaan muukalaispassi vai tulitikkuja.
 
Henkilön ulkonäön kytkeminen kulttuurin ja kulttuurieroihin on puolestaan suorastaan koomista.

Niin. Jos neuvotaan nuoria suhtautumaan vastaanottokeskusten lähistöllä varovaisesti turvapaikanhakijoihin, kyllä siinä minusta haiskahtaa aika pahasti ihmisten arvottaminen etnisten tunnuspiirteiden perusteella. Vai neuvovatko nämä "maalaisjärjen" edustajat tyttäriään varomaan vastaanottokeskusten lähellä myös ulkoisesti ihan kantasuomalaiselta vaikuttavia lenkkeilijöitä? Mistä ihmeestä voimme tietää, millaista kulttuuria turvapaikanhakijat edustavat, jos heitä ei sovi edes katsoa silmiin puhumattakaan siitä, että heidän kanssaan keskusteltaisiin. Sitten tätä varovaisuutta perustellaan "kulttuurieroilla", vaikkei ole edes kysytty ko. ihmisten mielipidettä esim. naisten oikeuksista.
 
Ansiokasta pohdintaa, vaikka sisältääkin hieman, jos ei sentään outoja, mutta ajatuksia herättäviä yksityskohtia. Kuinka vastaanottokeskusen läheisyys liittyy koko aiheeseen? Turvapaikanhakijaksi rodullistamisen kautta oletettu henkilö voi olla yhtä hyvin aivan satunnainen ohikulkija. Minä en tohtisi tehdä tuollaisia oletuksia edes vastaanottokeskuksen sisätiloissa. Henkilön ulkoiset piirteet eivät todellakaan kerro onko henkilö turvapaikanhakija. Hänhän voi olla esimerkiksi siellä työskentelevä vapaaehtoinen, tulkki, yhteisöpedagogi tai vaikka turvapaikanhakijan Suomessa syntynyt sukulainen. Sama koskee luonnollisesti kaikkea lenkkeilijään liittyvää arvuuttelua.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Ihminen on täysin varmasti paremmassa turvassa, jos hän aina tietoisesti välttää joutumasta kontaktiin mahdollisesti traumatisoituneiden henkilöiden kanssa.

Kokonaan toinen juttu onkin sitten seistä pää pystyssä ja sanoa että sellainen on eettisesti oikein.

Kuka vaan saa vältellä turvapaikan hakijoita. Tai sotaveteraaneja. Tai kaltoinkohdeltuja ihmisiä. Tai koulukiusattuja. Tai juoppoja.

Jokainen saa elää omassa kuplassaan kuten haluaa, muita loukkaamatta tietysti.

Veljeni perhe asuu vok:in naapurissa. Kanssakäyminen on jatkuvaa ja avointa. Lapset pelaavat futista heidän pihallaan. Ovat lainanneet fillareita turvapaikanhakijoille yms. Kokemukset ovat olleet yksinomaan myönteisiä. Se ei tarkoita, etteikö jotain kielteistäkin voisi tapahtua. Niin on joskus tapahtunut ihan muidenkin naapureiden kanssa.
 
Jeffrey

Jäsen
Veikkaan että monella on edelleen vaikeuksia hyväksyä sitä tosiasiaa että turvapaikanhakijoiden joukossa maahan on tullut myös rikollista ainesta joka näihin ahdisteluihin ja raiskauksiin syyllistyy.

Tässähän se perimmäinen syy on. Mikäli "suvakki" tai feministi tämän myöntäisi, myöntäisi hän olleen väärässä ja sekös se on hankalaa. Vielä hankalammaksi se muuttuisi siinä vaiheessa, että tämä vääjäämättä johtaisi myös siihen oletukseen, että me rasistinatsit jotka alussa sanoimme, että yritetään nyt vähän katsoa ketä tulee sisään ja ei pelkästään nuoria miehiä, olisimme olleetkin oikeassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös