Aivan. Meidän kristittyjen piireissähän ollaan joskus huolissaan, kun ei saisi enää nostaa edes oman maan lippua salkoon, kun se katsotaan rasismiksi. Kukaan ei tosin osaa kertoa, kenen mielestä.
Noh, tässä muutama linkki tämänkaltaisiin hullutuksiin viime ajoilta:
Dosentti HS:ssä: Maamme-laulussa vihapuheen piirteitä | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
Immigrants Want Swiss Flag Without A Cross | The Brussels Journal
0 ulkomaista - HS.fi - Nyt
Eli Maamme-laulu on vihapuhetta, Sveitsissä maahanmuuttajat pitävät lipun ristiä rasistisena ja haluavat sen pois, suomalainen ei saa pitää suomen lippua oman ravintolansa ikkunassa koska se on rasismia (toisin kuin maahanmuuttajaravintolat joiden ikkunoissa lähtömaan liput) jne. Lisäksi mediat tuuttaavat joka helvetin päivä jonkin uutisen rasismiin liittyen, kuten tänään taas ainakin hesarissa ja Iltasanomissa. Satuin tässä myös yhtenä aamuna katsomaan Huomenta Suomea ja ilokseni huomasin siellä käynnissä olevan rasismikeskustelun. Vaihdoin Ylen puolelle ja kenties jo arvaattekin mistä siellä keskusteltiin. Suljin television.
Onko tämä rasismi tosiaan näin suuri ongelma täällä Suomessa, että sitä jankataan päivästä ja viikosta toiseen? Vastaan itse itselleni, että ei ole. Tämä nyt valitettavasti vain herättää tunteita niin paljon, että se myy ja lisäksi tässä tietysti on myös poliittisia tarkoitusperiä. Toimittajat pääsevät helpommalla, kun ei tarvitse harrastaa tutkivaa journalismia ja voi pönkittää omaa "hyvän ja suvaitsevaisen ihmisen-kuvaansa" etsimällä "rasismia" joka paikasta. Ehkä he pitävät itseään jonkinlaisina natsinmetsästäjinä? Itse ainakin olen sen verran kyllästynyt tähän touhuun, etten klikkaa enää yhtäkään rasismiuutista. Se ei paljoa vaikuta, mutta toivottavasti moni muukin tekisi näin.
Myös poliittinen korrektius ja sensuuri Suomessa kasvaa koko ajan. Esim. romaneja koskevissa rikosuutisissa käytetään kiertoilmaisuja (suku, nuori eläkeläinen, kansallispukuinen jne.), mamujengeistä puhutaan monesti "nuorisona" ja lista jatkuu... Jos haluan selvittää rikollisen tuntomerkit, täytyy minun selata useita eri lehtiä ja lisäksi vielä poliisin tiedotus asiasta, että voin kenties jostain näistä löytää totuuden. Toisaalta yleensä kerrotaan jos rikollinen on ns. "kantasuomalainen", joten kääntäen aina kun tätä ei kerrota, on syytä vähintään epäillä asialla olleen jonkin muunlaisen taustan omaavan henkilön. Suuri osa ihmisistä on kuitenkin niin tyhmiä, etteivät edes tajua tätä median "koodikieltä" ja usein vaikkapa jossain IS:n kommenttiosiolla niputetaan maahanmuuttajienkin tekemät rikokset suomalaisten hirveän väkivaltaisuuden alle. Humanitaarinen maahanmuutto taas ei tietystikään lopu, koska yhteiskunnan ylemmällä oksalla jotkut tekevät sillä bisnestä, ja toiset taas kannattavat sitä ideologisista syistä. He siis hyötyvät nykytouhusta, mutta tässäkin tapauksessa paska valuu alaspäin. Huonotuloisemmat ihmiset joutuvat kohtaamaan ongelmat arjessa ja omilla asuinalueillaan (opiskelijana kokemusta löytyy parin vuoden takaa tällaiselta "hieman" levottomammalta asuinalueelta, juu muutin pois). Olen sitä mieltä, että tällainen hyssyttely, sensuuri, rasismin joka puolella näkeminen ja jatkuva humanitaarinen maahanmuutto nimenomaan aiheuttaa sitä oikeaa rasismia. Tulevaisuudennäkymä on suoraan sanottuna paska.
Onneksi joku kuitenkin tulee kohta tähänkin selittämään, että mitään ongelmia ei ole, muuta kuin tietysti rasismi ja rasistit, joka minäkin tietysti olen ja lisäksi Suomeen tulee erittäin vähän mamuja verrattuna moniin muihin maihin (joissa ongelmia ei tietenkään ole), ja kuinka taas niputan kaikki yhteen, ja kuinka yksittäistapaus, ja kyllähän suomalaisetkin aiheuttaa ongelmia (ihan totta, mutta eikös jokaisen maan tulisi hoitaa omat rikollisensa) jne. jne. jne... :)
Pitkän stoorin sain näköjään hetken mielijohteesta aikaan, vaikka tarkoitus olikin vain osoittaa suomininjalle, että esim. Sveitsissä joidenkin maahanmuuttajien mielestä tuo risti lipussa on ilmeisesti rasismia. Entä kun se poistetaan ja siitä tulee pelkkä punainen lippu? Silloinhan sen voi tulkita kommunismiksi ja sitä kautta ateismiksi ja taas se loukkaa jotain syvästi uskovaa. Kehä on loputon.