Mainos

MM-kisojen mediaoikeudet MTV Oy:lle

  • 834 263
  • 2 470

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Täytyy antaa myös kehuja, kun siihen on aihetta. Mielestäni Canal+ hoiti erittäin hyvin koko eilisen Suomi-Venäjä pelin shown ja lähetys studioineen oli ihan laadukasta kamaa. Asiantuntijoihin (ja moneen muuhun juttuun) on panostettu ja paljon parempaa kaartia ei tästä maasta voisi oikein löytääkään. Ja esimerkiksi Niikosta olen alkanut pitämään kokoajan enemmän ja enemmän. Tamista en meillä koskaan valmentajana/persoonana tykännyt, mutta menee mielestäni oikein hyvin näissä tv-hommissa.

Vielä kun Canal+ saisi SM-liigan itselleen ja about samalla porukalla vedettäisiin kierrättäen juonnot, studiot jne. Niin eipä olisi kahta sanaa, etteikö kanavasta olisi valmis maksamaan kuukaudessa hyvillä mielin esimerkiksi tämän nykyisen kuukausimaksun verran.
Silloin olisi Liiga, Mestis, EHT ja MM-kisat kaikki saman paketin alla. NHL:ää en itse välttämättä niin tarvitse, koska peliaikojen vuoksi ei tule niin tiiviisti seurattua ja toisaalta ei nauhaltakaan enään oikein jaksa katsoa. Toki aina vaan parempi, kun senkin saisi yhden ja saman kanavan alle.
 
floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Yksi asia ei ole vuosien saatossa muuttunut mihinkään, kun tuota MTV MEDIA:n tiedotetta lukee:

”Suomen sunnuntai- iltapäivien hyvin MTV3:n karttaan istuvat ottelut esitetään kuitenkin CANAL+:n ohella myös Maikkarilla.”

No niinpä tietysti.

Mutta siis Suomen alkusarjan matsit Slovakiaa ja Yhdysvaltoja vastaan tulevat siis MTV3-kanavalta sekä MTV3 HD:lta tyttökanavan sijaan. Itse en ihan periaatteesta taatusti hommaa minkäänlaista kanavapakettia, sillä pidän tätä erittäin todennäköiseltä vaikuttavaa ilmaiskanavilta näkyvien lähetysten riman alta vetämistä puhtaana vittuiluna itseäni kohtaan. On ihan selkeää katsojien kiristämistä tehdä mielummin tuplaproduktio eri selostajineen kaikkineen kuin vaihtaa vain yläkulmassa näkyvät kanavalogot ja synkata sopivat insertit noihin matseihin niihin kohtiin joissa ilmaispuolella vietetään mainoskatkoja. Ja siltähän tämä nyt kovasti näyttää.

Maaliskuun puolivälissä pitäisi tulla tarkemmat tiedot selostajista ja muista. Kysymys kuuluu lähinnä onko maikkarilla pokkaa viedä homma loppuun asti ja tsörpätä Anu selostamaan.
 
Timppa25

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nyt joku voisi vähän avata tätä valtavaa maikkarin dissausta.

Jos lähdetään aivan alusta liikenteeseen. YLE ei voinut ostaa enää lähetysoikeuksia kisoista, kun hinnat olivat nousseet niin ylös. Maikkari päätti tarttua haasteeseen. Olisiko tässä vaiheessa joku ollut tyytyväinen siihen että kisoja ei näkyisi olleenkaan/näkyisi joltain Viasatilta, joka ei taatusti Canalin tavoin panostaisi leijonakauteen?

Maikkari siirtää kisat Suomen pelejä, välieriä ja finaaleja lukuunottamatta kortin taakse. Tämä on ymmärrettävää samasta syystä miksi YLE ei enää oikeuksia ostanut. Hinnat ovat niin korkealla. Vai olisiko joku täällä Maikkarin bossina alkanut harjoittaa hyväntekeväisyyttä ja pitänyt kisat vapailla kanavilla? Jos unohdetaan asema fanipoikana ja ajatellaan asiaa objektiivisesti?

En myöskään ymmärrä tällaista angstia siitä että suurin osa vapaan kanavan otteluista tuleekin AVAlta. Tietysti on ymmärrettävää että on vaikea muistaa AVAn kanavanumeroa, mutta eihän sillä aikuisten oikeasti voi muuta väliä olla. Samalla tavalla ottelut sieltä tulevat. Tämä vaikuttaa vain siltä että jokaisesta Maikkarin päätöksestä on löydettävä jotakin negatiivista. Maikkari ottaa vain huomioon muutkin kuin jääkiekon ystävät, kun eivät sotke pääkanavien ohjelmataulukoita.

Vapaiden kanavien otteluissa nähdään mainoskatkoja. Ne nähdään erätaukoilla ja pelin aikana tällä teknisellä aikalisällä, joka on luotu sitä varten että voidaan näyttää mainoksia. Eli ei mitään katsojien kaltoin kohtelua. Ei voi kenenkään katselua pilata kun mainoksia näytetään niillä paikoilla missä mainoksia kuuluu näyttää. Samalla kun kaikille on selvää ettei näitä nykypäivänä talodellisesti voi näyttää ilman tuloja. YLE sai tiettyyn pisteeseen asti tulot TV-maksusta, kunnes sekään ei riittänyt.

Ensimmäinen oikesti kritisoitava asia on Saukkonen selostamossa, mutta sekään ei liity Canal/vapaat kanavat vääntöön sillä Saukkonen selostaa molemmilla puolilla. Saukkosen lisäksi vapailla kanavilla selostavat Taivainen ja Mertaranta, mikä tuskin aiheuttaa suuria mahanpuruja.

Itse olen ainakin todella innoissani Canalin tarjoamasta paketista. Kokoonpano (selostajat(paitsi Saukkonen), juontajat, asiantuntijat) on hyvä. Studio-osuuksista tulee varmasti laajat ja kattavat. Oheismateriaalia ja -ohjelmaa tulee paljon. Toki mielummin minä tämän, kuten kaiken muunkin, näkisin ilmaiseksi, mutta realistina ymmärrän ettei se ole mahdollista.

Olen ollut todella tyytyväinen Katsomon leijonapakettiin 30€ (alle 1€/peli), josta olen nähnyt EHT:t, nuorten kisat, makasiiniohjelma Hockey Nightin ja tulevat harjoitusmaaottelut. 40€ hinta MM-kisoista itselleni (opiskelijana) ei ole paha. Samalla hinnalla kun saa muunkin Canalin ohjelmiston 3kk.

Nämä periaatteen miehet (periaatteesta en maksa) voivat pikkuhiljaa ymmärtää karun totuuden näiden lähetysoikeushintojen kallistumisesta, mistä tässä pohjimmiltaan on kyse.
 
floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt joku voisi vähän avata tätä valtavaa maikkarin dissausta.

Jos lähdetään aivan alusta liikenteeseen. YLE ei voinut ostaa enää lähetysoikeuksia kisoista, kun hinnat olivat nousseet niin ylös. Maikkari päätti tarttua haasteeseen. Olisiko tässä vaiheessa joku ollut tyytyväinen siihen että kisoja ei näkyisi olleenkaan/näkyisi joltain Viasatilta, joka ei taatusti Canalin tavoin panostaisi leijonakauteen?

Puhun vain omasta puolestani vastatessani. Jos jotakuta tästä urheilun yleisestä katomisesta maksukortin taakse halutaan kritisoida, niin pitää tietysti kritisoida joko niitä lähetysoikeuksien kaupittelusta vastaavia tahoja, YLE:ä joka ei laita tarpeeksi pätäkkää tiskiin tai sitten lainsäätäjiämme, jotka eivät laita tarpeeksi tiukkoja vaatimuksia näiden suurten urheilutapahtumien televisiointiin. Tämä on selvää, enkä itse ole missään nimessä kritisoimassa maikkaria tai muita tahoja tästä asiasta.

Jos tilanne olisi ns. normaali ja kyseessä vaikkapa runkkauksen mm-kisat ilmaiskanavalla ja erillinen maksullinen runkkauksen mm-kisat 24/7 kanava tai mikä tahansa muu vastaava, niin näillä asioilla ei olisi itselleni periaatteellisella tasolla minkäänlaista väliä. Näyttäkööt mitä näyttävät ja tunkekoot selostajaksi ilmaispuollelle vaikka pierutyynyn ja Scarlett Johanssonin sinne maksupuolelle. Tai olkoot näyttämättä koko kisoja.

Maikkarilla ei ole katsojia kohtaan normaalisti minkäänlaisia velvotteita, vaan heidän todelliset asiakkaansa ovat mainostajat ja sponsorit. Tehkööt mitä lystäävät. Jääkiekon MM-kisat ovat kuitenkin suomen eduskunnan päätöksellä poikkeus. Kun MTV hankki lähetysoikeudet itselleen, hankki se samalla itselleen myös lain määräämiä velvoitteita. Suomalaiset ovat kisalähetysten ajan poikkeuksellisesti maikkarin asiakkaita. Tästä syystä, kuten sanoin: jos MTV vetää ilmaispuolen lähetykset tahallisesti alta riman, niin pidän asiaa puhtaana vittuiluna itseäni kohtaan, enkä puhtaasti tästä syystä ole kiinnostunut hankkimaan kanavapakettia itselleni. Logiikka on verrannollinen siihen, että Nokia lähettäisi minulle "haista jätkä vittu" -postikortin vaihtaessani luurini Appleen. En taatusti ostaisi postikortin jälkeen Nokiaa seuraavaksi puhelimekseni.

Miksi asiasta sitten pitää vetää herneet nenään? Kuten edellisessä viestissäni selitin alustavasti, ei tällaisen tuplaproduktion tekemiseen oikein voi olla muita järkeviä syitä kuin kiusata asiakasta. Tämä (jos homma menee niin kuin pelkään) vertautuu siihen, että VR yrittäisi kiristää opiskelijalipulla kulkevia asiakkaitaan ostamaan täysihintaisen lipun dedikoimalla opiskelijalippulaisille oman vaunun, jossa ei olisi penkkejä, ikkunoita, lämmitystä eikä ilmanvaihtoa. Matka taittuu ja kisat näkyvät molemmissa tapauksissa toki.

Toivottavasti olen näiden ennakkokäsitysteni osalta väärässä ja MTV ei sittenkään päätä vittuilla asiakkailleen kisalähetystensä välityksellä.
 
Maikkarilla ei ole katsojia kohtaan normaalisti minkäänlaisia velvotteita, vaan heidän todelliset asiakkaansa ovat mainostajat ja sponsorit. Tehkööt mitä lystäävät. Jääkiekon MM-kisat ovat kuitenkin suomen eduskunnan päätöksellä poikkeus. Kun MTV hankki lähetysoikeudet itselleen, hankki se samalla itselleen myös lain määräämiä velvoitteita. Suomalaiset ovat kisalähetysten ajan poikkeuksellisesti maikkarin asiakkaita. Tästä syystä, kuten sanoin: jos MTV vetää ilmaispuolen lähetykset tahallisesti alta riman, niin pidän asiaa puhtaana vittuiluna itseäni kohtaan, enkä puhtaasti tästä syystä ole kiinnostunut hankkimaan kanavapakettia itselleni. Logiikka on verrannollinen siihen, että Nokia lähettäisi minulle "haista jätkä vittu" -postikortin vaihtaessani luurini Appleen. En taatusti ostaisi postikortin jälkeen Nokiaa seuraavaksi puhelimekseni.

Mikä sitten on alta riman vetämistä? Sinulla ei voi olla asiaan mitään valittamista jos kuitenkin näet Suomen matsit suorina lähetyksinä normaalilla maikkarin kuvalaadulla. Mainoksia näytetään mainoskatkoilla kuten tällä kanavalla muutenkin on tapana. Tottakai maksavat asiakkaat saavat tuotteelle jotain lisäarvoa, joten mikä on ongelma?
 
Juurihan selitin muutamaankin otteeseen näkökulmani tähän asiaan. Osaatko lukea? Riman alta vetämistä on/olisi se, että ilmaispuolen lähetykset ovat tasoltaan selkeästi maksupuolen lähetysten alla. Mainokset hyväksyn mainiosti, mutta en taatusti tule hyväksymään esimerkiksi saukkosta selostamassa suomen pelejä tai muutoin kakkosluokan toteutusta studion tai haastattelujen osalta. Se, että maksupuolen lähetyksen olisi oltava jollain tavalla parempi (huomioimatta mainoksia) tarkoittaa käytännössä automaattisesti sitä, että ilmaispuolen lähetys tehdään tahallaan huonommaksi. Tätä pidän puhtaana vittuiluna katsojia kohtaan kun MTV medillekin olisi paljon helpompaa ajaa sama lähetys (miinus mainokset) molemmilla puolilla. En ymmärrä kysymyksesi logiikkaa.

Ja edelleen, jos olen väärässä ennakkokäsitysteni suhteen, niin vedän kaikki sanomani takaisin enkä taatusti valita mistään.
 
No kysytään sitten, että miksi se olisi riman alta vetämistä? Jos kuitenkin lakiin kirjattu velvoite täyttyy. Ei lakiin ole kirjoitettu, että Mertarannan on pakko selostaa Suomen matsit ilmaiskanaville. Ja itse asiassa tiedän paljon ihmisiä, jotka maksaisivat siitä, että Mertaranta ei selostaisi Suomen pelejä.

Eli tuo logiikkasi perustuu siihen olettamukseen, että Maikkari tuottaa kaksi kokonaan erillistä kokonaisuutta selostajineen, studio-osuuksineen ja haastatteluineen. Enpä oikein usko tuohonkaan.

Kenties tätä keskustelua kannattaa jatkaa vasta kun on tiedossa millainen kokonaisuus Maikkarilla on esittää ilmaispuolella vrt. maksupuolella.
 
vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Täytyy ensimmäisen kerran kehua MTV3/Canal+ -kiekkolähetysten sisältöä. Tänään on ollut erinomaista settiä studiossa osastolta Dufva ja Tami.
 
Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Itseäni vituttaa YLEn maksavana asiakkaana, etteivät näytä kisoista yhtään matsia miltään kanavalta.

Canalistakin maksan ja olen ihan tyytyväinen, että sillä rahalla saan vastinetta myös MM-kisojen osalta.
 
Dängleri

Jäsen
Se, että maksupuolen lähetyksen olisi oltava jollain tavalla parempi (huomioimatta mainoksia) tarkoittaa käytännössä automaattisesti sitä, että ilmaispuolen lähetys tehdään tahallaan huonommaksi. Tätä pidän puhtaana vittuiluna katsojia kohtaan kun MTV medillekin olisi paljon helpompaa ajaa sama lähetys (miinus mainokset) molemmilla puolilla.

Juurikin toistepäin - maksukanava tehdään tahallaan sisällöltään laadukkaammaksi, jotta mahdollisimman moni sen ostaisi. Millä tavalla sitten saadaan laadukkuutta; parempi kuvanlaatu (HD), joidenkin mielestä parempi selostaja (Mertaranta), pidempiä ja syvällisempiä studio-osuuksia sekä niiden rinnalle erilaisia inserttejä, haastatteluja ja muita juttuja.

Ilmaiskanava näyttää luonnollisesti ottelut normaalilla kuvan laadulla, jollakin keskitason selostajalla, lyhennetyillä studio-osuuksilla, ja luonnollisesti mainoskatkoilla (joiden aikana Canal+ näyttää noita lisäsisältöjä).

Eikä tuo ole mitään vittuilua katsojia kohtaan, vaan puhtaasti bisnestä ja kaikin puolin odotettu, ja sinällään ymmärrettävä ratkaisu. Ikävä kyllä se jättää sitten sinulle ja kaikille muillekin kolme vaihtoehtoa: a) tyydyt normaaliin lähetykseen, b) ostat canal+ palvelun tai c) jätät kisat katsomatta.

Itse tyydyn vaihtoehtoon A.
 
Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Juurihan selitin muutamaankin otteeseen näkökulmani tähän asiaan. Osaatko lukea? Riman alta vetämistä on/olisi se, että ilmaispuolen lähetykset ovat tasoltaan selkeästi maksupuolen lähetysten alla. Mainokset hyväksyn mainiosti, mutta en taatusti tule hyväksymään esimerkiksi saukkosta selostamassa suomen pelejä tai muutoin kakkosluokan toteutusta studion tai haastattelujen osalta.
Ja koska sinä et hyväksy tätä, olisi meidän muidenko hyväksyttävä korotettu tv-lupamaksu/mediamaksu? Onko sulla mitään aavistusta syystä, miksi kisoja ei enää YLEltä näy, ja jos on, niin miten olisit kustannustehokkaasti pitänyt palvelun tason yllä ns "ilmaiseksi"?

Vittu sä näet ne Suomen pelit televisiosta. Et toki ilmaiseksi vaan tv-luvan maksamalla. Miksi sulle pitäisi myydä sisäfilepihviä jauhelihan hinnalla, kun ei meille muillekaan myydä?
 
floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No kysytään sitten, että miksi se olisi riman alta vetämistä? Jos kuitenkin lakiin kirjattu velvoite täyttyy. Ei lakiin ole kirjoitettu, että Mertarannan on pakko selostaa Suomen matsit ilmaiskanaville. Ja itse asiassa tiedän paljon ihmisiä, jotka maksaisivat siitä, että Mertaranta ei selostaisi Suomen pelejä.

Eli tuo logiikkasi perustuu siihen olettamukseen, että Maikkari tuottaa kaksi kokonaan erillistä kokonaisuutta selostajineen, studio-osuuksineen ja haastatteluineen. Enpä oikein usko tuohonkaan.

Kenties tätä keskustelua kannattaa jatkaa vasta kun on tiedossa millainen kokonaisuus Maikkarilla on esittää ilmaispuolella vrt. maksupuolella.

Spekulaatiotahan tämä tosiaan on niin kauan kunnes nuo lähetykset pääsee tsekkaamaan. Mun käsitys / oletus on, että homma tehdään tuplaproduktiona. Voin olla väärässä tai oikeassa, sittenpä sen näkee.

Juurikin toistepäin - maksukanava tehdään tahallaan sisällöltään laadukkaammaksi, jotta mahdollisimman moni sen ostaisi. Millä tavalla sitten saadaan laadukkuutta; parempi kuvanlaatu (HD), joidenkin mielestä parempi selostaja (Mertaranta), pidempiä ja syvällisempiä studio-osuuksia sekä niiden rinnalle erilaisia inserttejä, haastatteluja ja muita juttuja.

Ilmaiskanava näyttää luonnollisesti ottelut normaalilla kuvan laadulla, jollakin keskitason selostajalla, lyhennetyillä studio-osuuksilla, ja luonnollisesti mainoskatkoilla (joiden aikana Canal+ näyttää noita lisäsisältöjä).

Eikä tuo ole mitään vittuilua katsojia kohtaan, vaan puhtaasti bisnestä ja kaikin puolin odotettu, ja sinällään ymmärrettävä ratkaisu. Ikävä kyllä se jättää sitten sinulle ja kaikille muillekin kolme vaihtoehtoa: a) tyydyt normaaliin lähetykseen, b) ostat canal+ palvelun tai c) jätät kisat katsomatta.

Tietysti se on vittuilua. En ymmärrä miten tämän asian voi mitenkään muuten ottaa. MTV:lla on helppo mahdollisuus tarjota parasta mahdollista laatua asiakkailleen myös ilmaispuolella niiden pakollisten matsien osalta, mutta (oletettavasti) laittavat silti aikaansa ja resurssejaan siihen, että ilmaispuolella nähdään puolivillaisia lähetyksiä. Jos mä tulen vääntämään sun tölöttimen asetuksista hollanninkielisen selostuksen päälle kesken matsin niin mitä muuta se on kuin vittuilua? En ymmärrä miksi minun pitäisi ottaa tässä asiassa MTV:n asiakkaana ko. lafkan motiiveja ymmärtävä & puolusteleva kanta. En ymmärrä myöskään miksi toit tuon bisnesnäkökohdan esiin. Sehän on tässä luonnollisesti ajavana voimana, eikä siinä ole mitään ihmeellistä.

Ja koska sinä et hyväksy tätä, olisi meidän muidenko hyväksyttävä korotettu tv-lupamaksu/mediamaksu? Onko sulla mitään aavistusta syystä, miksi kisoja ei enää YLEltä näy, ja jos on, niin miten olisit kustannustehokkaasti pitänyt palvelun tason yllä ns "ilmaiseksi"?

Vittu sä näet ne Suomen pelit televisiosta. Et toki ilmaiseksi vaan tv-luvan maksamalla. Miksi sulle pitäisi myydä sisäfilepihviä jauhelihan hinnalla, kun ei meille muillekaan myydä?

Ettäkö mitäkö? Ei mulla ole mitään periaatteellista ongelmaa sen suhteen että kisat menivät MTV:lle. Mun ongelma on siinä, että maikkari (todennäköisesti) vittuilee tahallaan asiakkailleen, enkä sen takia halua laittaa ihan periaatteesta rahojani likoon saadakseni sitä lisäarvoa lähetyksiin. Kaikenmaailman kisauutiset ja muu matsilähetysten ulkopuolinen roipe sekä laajempi matsitarjonta ovat sikäli varsin houkuttavia ja hienoja juttuja kyllä.

Noin yleisesti ottaen näistä lähetysoikeuksista käytäneen jonkinlainen maakohtainen tarjouskilpailu. Käytännössä pelkoa siitä ettei mikään kanava pystyisi hankkimaan lähetysoikeuksia itselleen lienee käytännössä olematon. Ts. ne kannattaa joka tapauksessa myydä jollekulle. Mutta sullahan sitä tietoa piisaa. Olenko väärässä?
 
Vittuilee asiakkailleen? Jos sä haluat seurata sm-liigakierrosta, niin voit tehdä sen ilmaiseksi seuraamalla tekstitv-tä, sm-liiga.fi:tä tai YLE Puhetta. Jos haluat enemmän, voit ostaa lipun halliin tai Urho-tv:n.

Sähän voit seurata kisat YLE Puheesta, koska se on "ilmaista". Mitä lähetysoikeuksien myyntiin tulee, niin en tiedä siitä sen enempä kuin sinäkään, mutta mun logiikan mukaan hinnalle on saatava maksaja. YLEn tapauksessa maksajat eivät riittäneet kattamaan kulua ja luopuivat panostuksestaan. Maikkari oli valmis maksamaan hinnan ja yrittää sisältöpolitiikalla saada panostukselleen maksajia. Se, että katsot Maikkarin asiakkaana mainoksia, on panoksesi tähän ja näet sen mitä laki sinulle suo. Jos maksat jotain, näet enemmän. Tätä logiikkaa vastustaessasi elämäsi mahtaa olla aika vitun hankalaa monilla osa-alueilla.
 
Olet minun kanssani kovasti eri mieltä, mutta et käytännössä puutu niihin seikkoihin joista olen varsinaisesti esittänyt mielipiteitäni. Esimerkiksi tuo sm-liiga -vertauksesi meni ihan metsään. "Hinnalle on saatava maksaja" on totaalinen nolla-argumentti. Mulla ei edelleenkään ole periaatteessa mitään sitä vastaan että MTV hankki nuo lähetysoikeudet. Enkä vastusta mitään logiikkaa, vaan asia on periaatteellinen.
 
No sanotaan nyt vaikka niin, että tuo Nokia/Apple vertauksesi on ihan yhtä loistava.

Hinnalle on saatava maksaja ei ollut ainakaan YLEn mielestä nolla-argumentti, eikä se ole sitä näemmä Maikkarinkaan mielestä. Voisimme toki jättää tämän keskustelun käymättä, jos kisoja ei nähtäisi miltään kotimaiselta kanavalta. Sitä vain en ymmärrä, että miten voit kokea henkilökohtaisena vittuiluna sinua kohtaan, että Maikkari haluaa tarjota parempaa sisältöä niille, jotka tästä koko kansan lystistä jotain ovat valmiita maksamaan ja niille muille sen mitä heille lain mukaan kuuluu. Totta kai minkä tahansa liikeyrityksen olisi "helpompaa" tarjota kaikille asiakkailleen kaikki palvelut samalla tasolla, mutta varmaan ymmärrät miksi avainsana ei ole helppous.

On kyllä hassua, kuinka vastustat tuota bisnes-sanaa ja pidät vittuiluna sitä, että näet kaikki Suomen ottelut sekä mitalipelit subjektiivisesti arvioimallasi selostuksella. Sinä olet Maikkarin asiakas siinä suhteessa ihan kuin minäkin, en vain jaksa ymmärtää miksi siitä myytävästä tuotteesta pitäisi tehdä tasavertainen ilmaistuotteen kanssa. Siksikö, että ilmaistuotteen kuluttajalle ei riitä se täysin toimiva ilmaistuote? Ja tähän loppuun korostan samaa kuin sinäkin, eli nähtäväksi jää mikä on toteutuksen taso, siitä ei kai vielä mitään tietoa ole. Siltikään en nykylogiikkaasi ymmärrä.
 
Marre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, (HIFK)
Jos tilanne ei ole aivan viimeaikoina ratkaisevasti muuttunut, taitaa Maikkarin pääasiallinen bisnes kuitenkin edelleen olla ilmaiskanavien puolella. Toki he toivovat maksukanavista hyvää bisnestä, mutta sitä se ei taida ainakaan vielä olla. Tarjolla ei Maikkarin maksukanavien puolella ole mitään muuta maksamisen arvoista kuin urheilu ja tv-urheilusta mielellään maksavien määrä on kaikesta huolimatta aika pieni. Siksi on vähän erikoista, jos he tahallaan sotkevat sen kannattavan bisneksensä lähettämällä vuoden parhaat katsojaluvut tuovat ohjelmansa tavalla, joka suututtaa ja karkoittaa katsojat ja heidän myötään mainostajat. Maikkari tuskin jakelee Suomen pelien mainoskatkojen mainossekunteja ilmaiseksi, joten heidän (paljon) maksavat asiakkaansa eivät ehkä hihku onnesta, jos Maikkarin heille tarjoama tuote (n. 1 000 000 suomalaista töllön ääressä) on ensin suututettu pahanpäiväisesti.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Sitä vain en ymmärrä, että miten voit kokea henkilökohtaisena vittuiluna sinua kohtaan, että Maikkari haluaa tarjota parempaa sisältöä niille, jotka tästä koko kansan lystistä jotain ovat valmiita maksamaan ja niille muille sen mitä heille lain mukaan kuuluu.

En tiedä, olenko käsittänyt floikkaria oikein, mutta tuntuisi, että ongelmana on pelko siitä, että maikkari tarkoituksellisesti tekisi prolekanavalla huonompaa kamaa. Eli, että tarkoituksellisesti käyttäisi resurssejaan siihen, että saadaan huonompaa kamaa ulos taviksille. Ongelmaa ei siis syntyisi tilanteessa, jossa ilmaispuolella tulisi samaa kamaa, vaikkakin mainosten leikkaamina ja lyhentäminä.

Eli ongelmaa ei syntyisi, jos esim. Niikon erätauko studiosta näkisi pienet vilaukset sieltä täältä mainosten välissä, mutta ongelma syntyisi, jos jo Niikon studion lisäksi maikkari käyttäisi resursseja pystyttääkseen toisen studion Panu Markkaselle (vai kuka se dude oli?), Mettovaarojen yms. kera ja lähettäisi tätä kamaa sitten ilmaispuolelta. Eli, että tarkoituksellisesti käytettäisiin ylimääräisiä resursseja siihen, että saataisiin ilmaispuolen lähetys mahdollisimman luotaantyöntäväksi. Tällaisen toiminnan floikkari käsittääkseni kokisi henkilökohtaisena vittuiluna. Voi toki olla, että olen käsittänyt väärin.
 
scholl

Jäsen
YLEn tapauksessa maksajat eivät riittäneet kattamaan kulua ja luopuivat panostuksestaan. Maikkari oli valmis maksamaan hinnan ja yrittää sisältöpolitiikalla saada panostukselleen maksajia. Se, että katsot Maikkarin asiakkaana mainoksia, on panoksesi tähän ja näet sen mitä laki sinulle suo. Jos maksat jotain, näet enemmän. Tätä logiikkaa vastustaessasi elämäsi mahtaa olla aika vitun hankalaa monilla osa-alueilla.

Pitää kuitenkin muistaa, että jääkiekon mm-kisat ovat niitä harvoja urheilutapahtumia, jotka ovat periaatteellisesti määritelty lailla ilmaisiksi. Se on lain hengen vastaista, jos ottelusta tarjotaan ikäänkuin huonompi versio niille, jotka eivät maksukorttia hanki. Mitä tulee sitten Yleen niin heille pitäisi sallia mahdollisuus myydä mainoksia urheiluohjelmiinsa, niitä on monissa muissakin maissa. Silloin Yle voisi rahoittaa osan tuollaisten kilpailujen televisioinnin kustannuksista muilla keinoin kuin lupamaksuin.

Itseäni kyllä ottaa päähän MTV3:n toiminta. Jostain syystä heidän kanaviensa Max etc. tilaaminen on ikäänkuin pakollista lähes joka puolella maata, jos haluaa nähdä jotain muita maksukanavia kuten CNN:n. MTV:n kanavat ovat jotenkin ympätty niihin samoihin paketteihin eli ne on pakko tilata. Siitä huolimatta heillä on ohjelmien toteutus ankealla tasolla kuten nyt vaikkapa formuloissa, hiihto- ja yleisurheilukisoissa. Tämäkään ei kuitenkaan riitä, vaan yht'äkkiä ranskalainen Canal plus ei olekaan enää ranskalainen, vaan sekin on jotenkin saatu sotkettua Maikkarin kanssa yhteen, jolloin kansalaiselle ei riitäkää enää toi Maxin pakko-ostaminen, vaan pitää ostaa vielä Canali, jossa rahat menevät vastenmielisen brittifutiksen eli Valioliigan tukemiseen, vaikkei ko. sarjaa suostuisi katsomaan. Eli kun riittävän monella oli Max niin siirrettiin urheilut jo sitten seuraavalle portaalle. Mitäköhän tekevät sitten, kun riittävän monella Canal +, tuleeko sitten Canal ++, joka pitää myös ottaa, jotta näkisi kaikki maaottelut?

Mielestäni tulisi myös kyseenalaistaa hieman se, mikä noissa kisoissa maksaa. Jotenkin kummallista, että kisojen järjestäminen tulee koko ajan hirveän paljon kalliimmaksi. Onko siellä liikaa joukkueita mukana? Kestävätkö kisat liian kauan? Vetääkö joku kuten kansalliset liitot, kansainvälinen jääkiekkoliitto tai mediaoikeuksien myyjä liikaa välistä vai mistä on kysymys? Mulla on vähän sellainen mielikuva, että MTV3 olisi lähes lajissa kuin lajissa valmis maksamaan ylihintaa, jotta he saisivat tarpeeksi laajan paketin, jotta voisivat sanoa dominoivansa urheilua. Myyvät riittävästi mainoksia johonkin halvalla tehtyyn Putoukseen tai Idolsiin tai Tanssii Tähtien kanssa -ohjelmaan ja laittavat niitä rahoja sitten oikeuksiin, mutta varmasti kisatkin voitaisiin järjestää alhaisemmilla kustannuksilla ja tilitykset liitoille voisivat olla pienempiä.
 
Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Tarjolla ei Maikkarin maksukanavien puolella ole mitään muuta maksamisen arvoista kuin urheilu ja tv-urheilusta mielellään maksavien määrä on kaikesta huolimatta aika pieni.
No se nyt riippuu vähän näkökulmasta, meidän huushollissa Juniorilla tuntuu olevan vähintään yhtä kova kysyntä kuin MAXin ja Canalin urheiluilla.

Kyllä tuntuisi perin kummalliselta, mikäli varta vasten vittuilun vuoksi tuhlaisivat resursseja tuottaakseen mahdollisimman paskan toteutuksen ilmaiskanavalle. Mutta yhtä kummalliselta tuntuisi, että maksavana asiakkaana joutuisin potemaan omantunnontuskia siitä, että jonkun ilmaiskanavaa katsovan mielestä selostus ei ole riittävän laadukasta tai studio-osuudet jää näkemättä.

Lain hengen vastaista tarjota huonompi versio niille, jotka eivät maksukorttia hanki? Siis mitä vittua nyt taas, se ottelu kaiketi näkyy ihan samalla tavalla kuin maksullisellakin, ei hidastettuna/nopeutettuna/blurrattuna?
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Anteeksi jos huutelen tänne väliin. Mutta kuullostaa summattuna siltä että osalle kaikki muu kuin 3 tunnin yhtäjäksoinen lähetys pelistä väliaikastudioineen ovat palvelun heikentämistä, sitähän tässä haetaan. Itse olen samaa mieltä, ne studio-osuudet voivat olla oikealla miehityksellä antoisampaa kuin alkusarjan pelin 2. erä.

Maikkarilla olisi mahdollista ainakin siellä AVA:lla näyttää täyspitkiä lähetyksiä studioineen jos vain sellaisen päätöksen tekisivät. Mutta, kun bisnestä täytyy tehdä niin jättävät jotain maksu-tv:n puolelle eli studiot ja HD:n.

Toki ymmärrän että tällä rahoittavat tätä kallista sopimusta mutta silti allekirjoitan rivikansalaisen härnäämisen. Lukevat tätä "MM-lätkän ilmaisnäyttö" -lakipykälää kuin piru raamattua ja tekevät siitä just vain sen osuuden ilmaiseksi mikä on pakko. Jos pykälät sen sallivat niin yhdessä erässä on varmaan 5 maikkarin mainoskatkoa.

_
 
Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Itse koen myös tilanteen kaksipiippuisena. Yleltä ottelut näkyivät "ilmaiseksi" studioineen ilman mainoksia. Koin laadun riittävän hyväksi ja nautin kisojen seuraamisesta. Kaikki ylimääräinen haastatteluineen ja oheisohjelmineen oli ihan hyvää tasoa, kuten selostuskin.

Tästä ajauduttiin kuitenkin tilanteeseen jossa tätä konseptia ei voitu enään jatkaa. Paikalle saapuu maikkari ja kisat on jälleen mahdollista nähdä "ilmaiseksi". Enään tuote ei kuitenkaan ole ennakkotietojen mukaan yhtä hyvä.

Tietenkin on hienoa, että kisoja voi edelleen seurata sillä vuosimaksulla, mutta kyllä katsojan näkökulmasta aina harmittaa jos laatu huononee. Eteenpäin kuitenkin pitäisi pyrkiä tekniikan parantuessa. Nythän näyttäisi siltä, että maikkari tarjoaa edellisiin vuosiin verrattuna paremman ja huonomman vaihtoehdon. Tästä on hankala maikkaria syyttää, sillä tottakai haluavat selvän eron tuoda maksulliselle ja maksuttomalle palvelulle. Ilmeisesti vaivaa halutaan nähdä niin paljon, että ollaan valmiita maksamaan ylimääräisestä studiosta ja selostajasta samoille otteluille. Tämä siis pelkkää spekulaatiota.

Maikkarin syyttämisen sijaan olisi syytä keskittyä miettimään miksi kisat ovat niin paljon kalliimmat kuin ennen, aivan kuten Scholl toi viestissään esille. Miten tulevat kisat poikkeavat edellisistä kotikisoista niin, että lippujen hinnat ovat paljon kalliimmat ja enään ei pystytä ilmaiskanavilla yhtä hyvään tuotantoon?
 
JHILD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Niille, jotka ihmettelevät tuon tuplaproduktion tekemistä. Niin miettikääpä sellainenkin seikka, että sopimusteknisesti ei ole välttämättä mahdollista se, että Mertaranta seloistaisi sekä ilmaispuolelle että maksupuolelle. Voi olla halvempaa ottaa toinen selostaja ilmaispuolelle, kuin maksaa tuplahinta Mertarannalle selostuksesta.

Nämä ovat hyvin pitkälle myös tekijänoikeuskysymyksiä ja kaiken takana on myös sopimukset toimittajien ja selostajienkin kanssa. Jos ei ole erikseen sovittu, niin he eivät voi samaa selostusta laittaa kahdelle eri kanavalle.

Ja Mertaranta ei ole sitten mikään halpa mies. Toisin kuin Saukkonen taitaa olla.
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Maikkarin syyttämisen sijaan olisi syytä keskittyä miettimään miksi kisat ovat niin paljon kalliimmat kuin ennen, aivan kuten Scholl toi viestissään esille. Miten tulevat kisat poikkeavat edellisistä kotikisoista niin, että lippujen hinnat ovat paljon kalliimmat ja enään ei pystytä ilmaiskanavilla yhtä hyvään tuotantoon?

Lippujen hinnat ja tv-oikeuksien hinnat ovat kaksi eri asiaa. Jos nyt ajatellaan tv-oikeuksia niin hinta on noussut koska maksukanavat haluavat urheilua enemmän näytettäväkseen ja se on heille haluttava tuote.

Joku MTV3:n tyyppi telkkarissakin selitti että urheilu siirtyy maksukanaville koska oikeuksien hinnat ovat nousseet niin että niitä ei ole varaa muualla näyttää. Tämä on kyllä täyttä paskapuhetta, tai se on asian vääristelyä ja selittämistä tietyllä tavalla väärästä päästä. Faktahan on se että eivät oikeuksien hinnat missään umpiossa laske ja nouse. Syy nousuun on juurikin maksu-tv:ssä ja siinä että urheilusta on tullut hyvä bisnes maksu-tv:lle, toki Suomessa voi vielä olla pikkaisen kyseenalaista onko edes näin, mutta Euroopassa homma lähti SKY:n ja Valioliigan yhteistyöstä joka SKY:lle ainakin on ollut hyvää bisnestä. Eli pikemminkin maksu-tv:n kasvu ja suosio on nostanut hintoja kilpailun lisäännyttyä ja urheilusta on tullut maksukanaville entistä halutumpi kohde varsinkin suosituimmeista lajeista. Tästä syystä urheilua on siirtynyt maksu-tv:n puolelle eikä niin että hinnat ovat ensin nousseet jollain mahtikäskyllä ja sitten ruvettu miettimään että millä tavalla niitä voi kannattavasti näyttää.
 
Viimeksi muokattu:

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Voi olla halvempaa ottaa toinen selostaja ilmaispuolelle, kuin maksaa tuplahinta Mertarannalle selostuksesta.

Hyvin vaikea uskoa, toki ei tietenkään mahdotonta ole jos Mertaranta jostain syystä haluaa ampua itseään jalkaa. Kuitenkin jos nyt ajatellaan että Mertaranta on suostunut selostmaan x määrän pelejä hinnalla x niin miksi hänelle olisi hirvittävän merkityksellistä että tuleeko selostus ulos maksukanavalta tai ilmaiseksi? Hänhän tekee kuitenkin saman työn hinnalla x. Perjaatteessa Mertrannalle pitäisi olla vain hyväksi että selostuksia tulee myös ilmaiskanavilla jolloin hänen suosionsa pysyy helpommin yllä tai jopa nousee.

Miksi Mertaranta haluaisi että hänen selostuksensa kuuluu vain maksupuolella?

Tai miksi pitäisi maksaa tuplahintaa? Mertantahan ei voi itse tuota omaa selostustaan kenellekään edelleen myydä vaan se tehdään kerran ja sillä sipuli.
 
scholl

Jäsen
Joku MTV3:n tyyppi telkkarissakin selitti että urheilu siirtyy maksukanaville koska oikeuksien hinnat ovat nousseet niin että niitä ei ole varaa muualla näyttää. Tämä on kyllä täyttä paskapuhetta, tai se on asian vääristelyä ja selittämistä tietyllä tavalla väärästä päästä. Faktahan on se että eivät oikeuksien hinnat missään umpiossa laske ja nouse. Syy nousuun on juurikin maksu-tv:ssä ja siinä että urheilusta on tullut hyvä bisnes maksu-tv:lle, toki Suomessa voi vielä olla pikkaisen kyseenalaista onko edes näin

Niin olennainen kysymys on se, mistä syystä oikeuksien hinnat ovat nousseet. On hyvin mahdollista, että ne nousevat sen vuoksi, kun täällä on nyt useampi kiinnostunut eli Yle, MTV3 ja Nelonen, jolloin myyjät tajuavat sen. Tosin on siinä muitakin tekijöitä, mutta huutokauppa takuulla vaikuttaa hintoihin.

Toisaalta tuntuu tosiaan siltä, että Suomessa ei maksu-tv, eikä mainos-tv ole hyvä bisnes, kun ne pitää noin koplata. Taitaa olla mainoksissakin aika surkea minuuttihinta täällä Suomessa.

Sehän on nyt selvää, että maksu-tv:n pitää hankkia ankkurituotteita, jotta ihmiset ostavat ne paketit. Jotenkin vain tuntuu, että sarjamuotoinen tuote kuten sm-liiga on parempi niille kuin parin viikon arvokisat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös