Tästähän tämä varmaan johtuu, kun Suomi ei ole kisoissa ollut. Mutta en voisi esimerkiksi kuvitellakaan kannustavani muita Pohjoismaita arvokisoissa, päinvastoin. Islannin tippuminen 2018 ja Tanskan tippuminen näissä kisoissa aiheutti lähinnä vahingoniloa.Itse olen monesti miettinyt, että onko muissa maissa samanlailla muiden maiden kannattajia kuin Suomessa. Toki Suomessa on paljon Argentiina-, Saksa-, Englanti-, Italia- jne.. faneja kun ollaan totuttu siihen, ettei koskaan olla itse kisoissa. Mutta onko esim. muissa pohjoismaissa samalla tavalla muiden maiden fanittamista, kun kuitenkin muut pohjoismaat ovat varmaan keskimäärin kerran vuosikymmenessä kuitenkin kisoissa?