Mainos

MM-kisat 2014: Suomi

  • 1 201 533
  • 4 013
Tila
Viestiketju on suljettu.

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Erkka on koko ajan puhunut lähdetään puolustuksen kautta, lähdetään puolustuksen kautta. Okei, se on hyvä, että se on toiminut ihan hyvin, mutta entäs se hyökkäys? Mielestäni tosi vaatimatonta on ollut viisikkohyökkääminen. Suht heikkoa (siinä pelissä) Saksaa vastaan ja Sveitsiä 1.erä oli sellaista tasapainoista pelaamista. Muuten kaikissa muissa peleissä me ollaan lähinnä puolustettu. En niele selityksiä, että ei muka olisi kykyä tuossa joukkueessa parempaan kiekkokontrolliin (enkä nyt tarkoita loputtomia viivelähtöjä) ja hyökkäämiseen viisikkona. Puolustuspää pystyy kyllä antamaan ne avaussyötöt kun organisoidaan ja hyökkäyksessä riittää taitoa pitää kiekkoa ja pelata sitä. Kertoo meidän hyökkäyspelaamisesta paljon kun miettii senttereitä. Missä Jokinen, Immonen ja Kontiolakin 5v5-pelissä? Ja Komarov on väärässä roolissa (kuuluisi 3-4 kentään roolipelaajaksi).
Eilenkin USA pelissä heiteltiin päätykiekkoja (?????), jotka sitten USA:n pakit haki ilman hankaluuksia. Ja Erkka kun sanoi pelin jälkeen, että ei voi pelaajilta pyytää enempää, niin miksei voi??!! Miksei muka esim. joukkueen kapteenilta Jokiselta voisi edellyttää parempaa panosta. Erkan tulisi suorastaan vaatia joukkueelta ja pelaajilta parempaa. Tietysti, jos peli ei ole täysipainoisesti organisoitu niin pelaajat eivät aina tiedä mitä tehdä. Ja miten Marjamäki allekirjoittaa tämän tavan pelata Kärppien pelitavan valmentajana?
Mitä siellä valmistavalla leirityksellä on tehty kun hyökkäyspelaaminen on noin vaatimatonta ja huonosti organisoitua. Ilmeisesti puolustettu.
 
Pekkis

Jäsen
Nyt kun mäkihyppykin saatiin ajettua alas eikä oikein formuloissa/rallissakaan enää mestaruuksia näköpiirissä niin eihän meillä edes paljon mitään muuta ole.

Tähän vinkki. Voi sinun kohdallasi olla ehkä liian raju ehdotus, mutta otappa ensin se hieltä ja paskalta löyhkäävä Karjala-lippis päästäsi, ripusta se kulahtanut McLaren-takki naulaan ja tee tutkimusmatka internetin/eri televisiokanavien ihmeelliseen maailmaan. Tulet huomaamaan, että mielenkiintoisia urheilulajeja löytyy yllin kyllin, vaikka MTV 3 toisin "väittääkin"!
 
aurinkolahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, AC Oulu
Marttisella, Ohtamaalla ja Karalahdella ei ole mitään käyttöä hitauden takia näissä karkeloissa.

Ollaan katsottu vissiin eri pelejä. Mielestäni Ohtamaa on ensimmäisen matsin harhailujen jälkeen ollut joukkueen paras pakki, ja jopa ilman värilaseja. Atte on myös Mäntylän ohella ainut puolustaja, jonka tehotilasto on plussalla.

Pahiten alisuorittanut pakki on mielestäni ollut Hietanen, jonka valintaa kisoihin en pysty tajuamaan. YV:n viivamieheksi kuti on liian heppoinen ja epätarkka, ja omassa päässä voima ei riitä lainkaan.

Vielä tuosta tehotilastosta: Pakarinen ja Salomäki ovat muuten Suomen joukkueen parhaat, kummallakin +3. Sen sijaan ykkösketjun Kontiolan ja Lehterän lukema on -1.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tähän vinkki. Voi sinun kohdallasi olla ehkä liian raju ehdotus, mutta otappa ensin se hieltä ja paskalta löyhkäävä Karjala-lippis päästäsi, ripusta se kulahtanut McLaren-takki naulaan ja tee tutkimusmatka internetin/eri televisiokanavien ihmeelliseen maailmaan. Tulet huomaamaan, että mielenkiintoisia urheilulajeja löytyy yllin kyllin, vaikka MTV 3 toisin "väittääkin"!

Maikkari näyttää yleisurheilun Timanttiliigaa, tämä on oikeasti kova tapahtuma, mikäli katsoja oikeasti on kiinnostunut huippu-urheilusta.

Suosittelen lämpimästi, vaikka toki nämäkin voisi mielestäni siirtää YLElle.

Yleisurheilu on Suomessa todella seurattu laji, jo kotimaan Eliitti-sarja kerää YLEllä suuren joukon katsojia. Tämän lisäksi suomalainen yleisö on todella asiantuntevaa, toisin kuin esimerkiksi jääkiekon saralla. Maikkari hyötyisi nähdäkseni enemmän, mikäli Timanttiliiga näkyisi maksuttomilla kanavilla, yleisömäärä lähetyksille olisi suuri. sori ot.
 
Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jääkiekko on kuitenkin se laji mitä meillä ylivoimaisesti eniten seurataan, on perinteitä ja menestys-sellaisiakin. Vähän niinkuin Liettua ja koripallo yms. Nyt kun mäkihyppykin saatiin ajettua alas eikä oikein formuloissa/rallissakaan enää mestaruuksia näköpiirissä niin eihän meillä edes paljon mitään muuta ole.
Salibandy
Sija Maa Kulta Hopea Pronssi Yht
1. Ruotsi 7 2 0 9
2. Suomi 2 5 2 9
3. Sveitsi 0 1 5 6
4. Tšekki 0 1 1 2
5. Norja 0 0 1 1

Mutta ymmärrän kyllä, että tätä lajia ei ihan voida verrata noihin yllämainittuihin :D Mutta sählyllä on vissiin aika paljon harrastajia Suomen puolella siihen nähden, kuinka vähällä huomiolla laji on esim. mediassa?
 
Oldtimer

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoRe, Rops, TPS (kiekko/futis)
Erkka on koko ajan puhunut lähdetään puolustuksen kautta, lähdetään puolustuksen kautta. Okei, se on hyvä, että se on toiminut ihan hyvin, mutta entäs se hyökkäys? Mielestäni tosi vaatimatonta on ollut viisikkohyökkääminen. Suht heikkoa (siinä pelissä) Saksaa vastaan ja Sveitsiä 1.erä oli sellaista tasapainoista pelaamista. Muuten kaikissa muissa peleissä me ollaan lähinnä puolustettu. En niele selityksiä, että ei muka olisi kykyä tuossa joukkueessa parempaan kiekkokontrolliin (enkä nyt tarkoita loputtomia viivelähtöjä) ja hyökkäämiseen viisikkona. Puolustuspää pystyy kyllä antamaan ne avaussyötöt kun organisoidaan ja hyökkäyksessä riittää taitoa pitää kiekkoa ja pelata sitä. Kertoo meidän hyökkäyspelaamisesta paljon kun miettii senttereitä. Missä Jokinen, Immonen ja Kontiolakin 5v5-pelissä? Ja Komarov on väärässä roolissa (kuuluisi 3-4 kentään roolipelaajaksi).
Eilenkin USA pelissä heiteltiin päätykiekkoja (?????), jotka sitten USA:n pakit haki ilman hankaluuksia. Ja Erkka kun sanoi pelin jälkeen, että ei voi pelaajilta pyytää enempää, niin miksei voi??!! Miksei muka esim. joukkueen kapteenilta Jokiselta voisi edellyttää parempaa panosta. Erkan tulisi suorastaan vaatia joukkueelta ja pelaajilta parempaa. Tietysti, jos peli ei ole täysipainoisesti organisoitu niin pelaajat eivät aina tiedä mitä tehdä. Ja miten Marjamäki allekirjoittaa tämän tavan pelata Kärppien pelitavan valmentajana?
Mitä siellä valmistavalla leirityksellä on tehty kun hyökkäyspelaaminen on noin vaatimatonta ja huonosti organisoitua. Ilmeisesti puolustettu.

Westerlundin paljastuminen tekosyiden keksijäksi ja ruikuttajaksi kriisitilanteessa oli, ainakin itselleni, yllätys. Pelaajamateriaalista valittaminen JÄLKIKÄTEEN on aika ihmeellistä, koska hän on ymmärtääkseni itse valinnoista päävastuullinen.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Erkka on koko ajan puhunut lähdetään puolustuksen kautta, lähdetään puolustuksen kautta. Okei, se on hyvä, että se on toiminut ihan hyvin, mutta entäs se hyökkäys? Mielestäni tosi vaatimatonta on ollut viisikkohyökkääminen. Suht heikkoa (siinä pelissä) Saksaa vastaan ja Sveitsiä 1.erä oli sellaista tasapainoista pelaamista. Muuten kaikissa muissa peleissä me ollaan lähinnä puolustettu. En niele selityksiä, että ei muka olisi kykyä tuossa joukkueessa parempaan kiekkokontrolliin (enkä nyt tarkoita loputtomia viivelähtöjä) ja hyökkäämiseen viisikkona. Puolustuspää pystyy kyllä antamaan ne avaussyötöt kun organisoidaan ja hyökkäyksessä riittää taitoa pitää kiekkoa ja pelata sitä. Kertoo meidän hyökkäyspelaamisesta paljon kun miettii senttereitä. Missä Jokinen, Immonen ja Kontiolakin 5v5-pelissä? Ja Komarov on väärässä roolissa (kuuluisi 3-4 kentään roolipelaajaksi).
Eilenkin USA pelissä heiteltiin päätykiekkoja (?????), jotka sitten USA:n pakit haki ilman hankaluuksia. Ja Erkka kun sanoi pelin jälkeen, että ei voi pelaajilta pyytää enempää, niin miksei voi??!! Miksei muka esim. joukkueen kapteenilta Jokiselta voisi edellyttää parempaa panosta. Erkan tulisi suorastaan vaatia joukkueelta ja pelaajilta parempaa. Tietysti, jos peli ei ole täysipainoisesti organisoitu niin pelaajat eivät aina tiedä mitä tehdä. Ja miten Marjamäki allekirjoittaa tämän tavan pelata Kärppien pelitavan valmentajana?
Mitä siellä valmistavalla leirityksellä on tehty kun hyökkäyspelaaminen on noin vaatimatonta ja huonosti organisoitua. Ilmeisesti puolustettu.

Justiinsa näin. Ylivarovaista tuo hyökkäyspelaaminen on ollut koko ajan. Ekassa pelissä mietin, että ensikertalaisilla ei varmaan oo uskallusta tarpeeksi. Koska näytti selkeästi sille, että pelirohkeus puuttuu tyystin, "alibi pelaamista" koko ajan.

Sveitsi pelissä tuntui, että nyt on löytynyt rohkeutta, mutta sitten USA peliin taas sama homma. Vaikka kiekkoa pidettiinkin paljon itse, niin pelaaminen oli käsittämättömän varovaista/huonoa hyökkäysalueella.

Kun tuohon ei ole tullut selkeää muutosta, niin se alkaa tuntua pelitavalle, ei rohkeuden puuteelle. Itselle ruvennut enemmän ja enemmän kummittelemaan päässä yksi Erkan Sotshissa antama haastattelu. Siinä hän ahaa elämys ilme kasvoillaan totesi jossakin yhteydessä, että hän on huomannut, että hyökkäysten päättäminen on jopa paljon tärkeämpää, kuin hyökkäyksiin lähteminen. Onko tässä nyt sitten menossa joku Erkan "koeponnistus", tähän liittyen. Kisoihin valittu puolustussuuntaan parhaat pelaajat, ja tuntuu, että hyökkäysalueella pelataan lähes koko ajan vajaa miehisenä.
 
Suosikkijoukkue
KalPa

Tuossahan se selitys muuten saattaa ollakin. Erkka on miettinyt, että hyökkäysten päättäminen palvelee maksimaalisesti puolustamista, ja siksi hyökkääminen on niin onnetonta. Halutaan siis varmistaa, että kiekon menetyksen jälkeen ollaan optimaalisessa tilanteessa puolustamaan.

Sinällään kummallista, koska kyllähän Meidän Peliin kuuluu sama ajatus: Pelataan tiiviillä viisikolla jolloin apu on lähellä.

Nythän siellä on pitkiä välimatkoja ja alivoimiasia hyökkäyksiä. Vissiin on haluttu varmistaa että ainakin yksi hyökkääjä on pelin alla. Kummallista.
 
kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Westerlundin paljastuminen tekosyiden keksijäksi ja ruikuttajaksi kriisitilanteessa oli, ainakin itselleni, yllätys.

Mitäs se Kari Jalonen sanoikaan erään välieräsarjan jälkeen. Itsekin hieman ihmettelin silloin KJ:n voimakkaita sanavalintoja voiton hetkellä, mutta kai ne sitten tietävät, ketkä ytimessä olevat.

Itse seurasin muuten kyseisen välieräsarjan Jokerien vaihtoaition takana tarkkaillen toimintaa. Ihmettelin miten hengetöntä tunnelma oli. Seitsemännessä pelissä draivi oli täysin toinen IFK:n puolella. Sen perusteella EW ei mitään ihmeellistä tsemppaajan mainetta omissa papereissani saanut. Ehkä kiekkoprofessorille sitten pitää olla hyvät pelaajat, joille hän voi antaa valtaa ja vastuuta toteuttaa omaa peliään.
 
HockeyForLife

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild
Salibandy
Sija Maa Kulta Hopea Pronssi Yht
1. Ruotsi 7 2 0 9
2. Suomi 2 5 2 9
3. Sveitsi 0 1 5 6
4. Tšekki 0 1 1 2
5. Norja 0 0 1 1

Mutta ymmärrän kyllä, että tätä lajia ei ihan voida verrata noihin yllämainittuihin :D Mutta sählyllä on vissiin aika paljon harrastajia Suomen puolella siihen nähden, kuinka vähällä huomiolla laji on esim. mediassa?

Salibandya ei todellakaan voi verrata suomessa lätkään tai maailmalla näihin muihin suuriin palloilulajeihin. Kaukaan on kyseinen laji huippu-urheilusta, vaikka itsekin olen sitä vuosikausia kilpatasolla harrastanut.
 
riimu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Avs, Preds, Leijonat
Tää on vähän off-topic, mutta äsken löin pitkää vetoa ja eka lappu meni läpi, toinen ei koska Latvia-V-Venäjässä on muuttuva kerroin? Wtf. Hienosti kyl toimi parin sekunnin sisällä.
 
Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
KHL nostaa kiekkoilun tasoa ns. pienissä ent. itäblokin maissa. Tämä kiristää kisaa varsinkin 'Skoda-cupissa'. V-Venäjä ja Latvia pelaavat jo ihan hyvää hokia. Kasakkienkin peli on jo parempaa vaikka tasoa vielä puuttuukin.

Lisäksi näissä maissa on voimassa vielä usko, että maan edustaminen on kunnia-asia, josta NHL-tähdetkin vain erittäin harvoin kieltäytyvät. Meillähän riittää ymmärrystä jo SM-liigapelaajillekin, joita tällaiset 'höntsäkisat' eivät nappaa.

Suomen kiekolle menestys näissä karkeloissa on edellytys Liigan ja yleensä kiekon jatkuvalle kiinnostavuudelle. Olympiakisa kerran neljässä vuodessa ei riitä, varsinkaan, jos menestys sielläkin jäisi jollain kerralla väliin.

Tästä vuodesta vielä selvitään olympiapronssin ja nuorten mestaruuden ansiosta. Ensi kaudella meidän paikan näyttää ensisijaisesti Skoda-cup. Silloin ei ole varaa olla vaarassa pudota eli jättää pari joukkeellista leijonatason pelaajia lomailemaan.
 
Atthe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues

Näin, ja lisäksi se että tämän vuoden kisat on ensi vuoden kisoja lukuunottamatta tietääkseni se suurin tekijä seuraavien olympialaisten lohkojaossa koska sehän menee puhtaasti IIHF-rankingin mukaan (tai ainakin meni Shotsissa). Sillä on helvetisti eroa olympialaisissa onko yksi vai kaksi kovaa maata samassa alkulohkossa. Ja jos oikein flopataan nämä ja seuraavat kisat niin päästään kolmen meitä kovemman kanssa samaan lohkoon. Silloin saattaa jäädä mitalit haaveeksi.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Tässä ja muissa "pieni maa, rajalliset resurssit etc etc" -kommenteissa unohdetaan melkein aina yksi ulottuvuus: suunnilleen kaikilla muilla A-sarjan lätkämailla on myös muissa (joukkue, olympia)lajeissa hippasen parempi menestystaso kuin Suomella. Jääkiekko on kuitenkin se laji mitä meillä ylivoimaisesti eniten seurataan, on perinteitä ja menestys-sellaisiakin. Vähän niinkuin Liettua ja koripallo yms. Nyt kun mäkihyppykin saatiin ajettua alas eikä oikein formuloissa/rallissakaan enää mestaruuksia näköpiirissä niin eihän meillä edes paljon mitään muuta ole.

Onhan nyt sentään. Koripallomaajoukkue pääsi loistavien esitysten jälkeen MM-kisoihin, lentopallomaajoukkue pelaa samoin MM-kisoissa. Jopa ikuinen murheenkryyni, käsipallomaajoukkue, on osoittanut elpymisen merkkejä. Oma lukunsa on tietenkin futis, joka öööö on edelleen haasteellisessa tilassa.

Kun kirjoitin rajallisista resursseista lätkässä, tarkoitin sitä, ettei Suomen vahvistettu C-maajoukkue välttämättä ole ihan huippua edes MM-kisoissa. Vaadittaisiin JJ remmiin takaisin, eri asia sitten on, kuka sitä peliä jaksaa pitkään katsoa.
 
wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ollaan katsottu vissiin eri pelejä. Mielestäni Ohtamaa on ensimmäisen matsin harhailujen jälkeen ollut joukkueen paras pakki, ja jopa ilman värilaseja. Atte on myös Mäntylän ohella ainut puolustaja, jonka tehotilasto on plussalla.

Kyllä tuohon jo aika vahvat okuläärit saa olla. Ohtamaahan kierretään tuolla koko ajan oikealta ja vasemmalta. Muut saavat paikkailla hänen virheitään ja aika hyvin ovat siinä onnistuneet, kun Ohtamaa on pysynyt tehotilastossa plussalla.

Pahiten alisuorittanut pakki on mielestäni ollut Hietanen, jonka valintaa kisoihin en pysty tajuamaan.

Joukkueen ainut pakki, joka olisi kisoissa ns. normaalina MM-keväänäkin olisi pitänyt jättää valitsematta? Kaikkea sitä saa lukea. Luulin tätä kohtaa vitsiksi, mutta tosissaan tuo on ilmeisesti kirjoitettu.
 
Histo

Jäsen
-Tasapisteissä Suomella on etu Valko-Venäjää vastaan, mutta tappio Latviaa vastaan
Jos kaikki nämä kolme päätyvät tasapisteisiin (edellyttää Suomen 3p voittoa Kazakstanista ja Latvia-Valko-Venäjän menoa jatkoajalle ym. sopivia tuloksia), on Suomi jatkossa Valko-Venäjä-voittonsa ansiosta (3p, V-V ei voi saada tuon toteutuessa enempää kuin 2p keskinäisistä peleistä).

On myös skenaario, jossa Suomi, Yhdysvallat, Valko-Venäjä ja Latvia ovat kaikki 11 pisteessä. Siinäkin putoaja on Valko-Venäjä, joka ei tuohon skenaarioon päädyttäessä ole voinut saada enempää kuin 2p keskinäisistä peleistä. Suomella on 3p. Tuolloin järjestys on 2. Latvia, 3. Yhdysvallat, 4. Suomi, 5. Valko-Venäjä.

Yhdysvaltojen, Suomen ja Valko-Venäjän päätyessä tasapisteisiin laulaa Valko-Venäjä edelleen.
 
Pekkis

Jäsen
KHL nostaa kiekkoilun tasoa ns. pienissä ent. itäblokin maissa. Tämä kiristää kisaa varsinkin 'Skoda-cupissa'. V-Venäjä ja Latvia pelaavat jo ihan hyvää hokia. Kasakkienkin peli on jo parempaa vaikka tasoa vielä puuttuukin.

Lisäksi näissä maissa on voimassa vielä usko, että maan edustaminen on kunnia-asia, josta NHL-tähdetkin vain erittäin harvoin kieltäytyvät. Meillähän riittää ymmärrystä jo SM-liigapelaajillekin, joita tällaiset 'höntsäkisat' eivät nappaa.

Suomen kiekolle menestys näissä karkeloissa on edellytys Liigan ja yleensä kiekon jatkuvalle kiinnostavuudelle. Olympiakisa kerran neljässä vuodessa ei riitä, varsinkaan, jos menestys sielläkin jäisi jollain kerralla väliin.

Tästä vuodesta vielä selvitään olympiapronssin ja nuorten mestaruuden ansiosta. Ensi kaudella meidän paikan näyttää ensisijaisesti Skoda-cup. Silloin ei ole varaa olla vaarassa pudota eli jättää pari joukkeellista leijonatason pelaajia lomailemaan.

Yleensä tulee lainattua osaa viestistä, mutta eihän tästä voi mitään pois jättää. Kertakaikkiaan hyvä kirjoitus!

Miten minusta tuntuu, että suomalaiselle jääkiekolle tekisi nyt todella hyvää hävitä vielä Kasakeillekin. Täydellinen mahalasku voisi herättää monetkin tahot todellisuuteen. Helvetinmoinen ylimielisyys ja kesäharjoittelun totaalinen väheksyminen alkavat pikkuhiljaa tuottaa "tulosta".
 
HockeyForLife

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild
Ja näillä mennään tänään.

Lehterä - Kontiola - Pakarinen
Haula - Jokinen - Komarov
Jormakka - Immonen - Palola
Huhtala - T.Sallinen - Salomäki
Savinainen

Hietanen - Mäntylä
Karalahti - Ohtamaa
Kivistö - Marttinen
Lajunen

Rinne
(Koskinen)
 
-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Ja näillä mennään tänään.

Lehterä - Kontiola - Pakarinen
Haula - Jokinen - Komarov
Jormakka - Immonen - Palola
Huhtala - T.Sallinen - Salomäki
Savinainen

Hietanen - Mäntylä
Karalahti - Ohtamaa
Kivistö - Marttinen
Lajunen

Rinne
(Koskinen)

Ei jumalanvittu sentään. Ärsyttää tämä pään hakkaaminen seinään. Miksi ei kokeiltaisi jotain aivan muuta! Konna-Lehterä on eroittamaton kaksikko koska "mä en muuten pelaa t.konna".
 
SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Ei jumalanvittu sentään. Ärsyttää tämä pään hakkaaminen seinään. Miksi ei kokeiltaisi jotain aivan muuta! Konna-Lehterä on eroittamaton kaksikko koska "mä en muuten pelaa t.konna".

Komppaus tälle. Ja Juusen olis voinu laittaa byyriin.
 
aurinkolahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, AC Oulu
Kyllä tuohon jo aika vahvat okuläärit saa olla. Ohtamaahan kierretään tuolla koko ajan oikealta ja vasemmalta. Muut saavat paikkailla hänen virheitään ja aika hyvin ovat siinä onnistuneet, kun Ohtamaa on pysynyt tehotilastossa plussalla.

Joukkueen ainut pakki, joka olisi kisoissa ns. normaalina MM-keväänäkin olisi pitänyt jättää valitsematta? Kaikkea sitä saa lukea. Luulin tätä kohtaa vitsiksi, mutta tosissaan tuo on ilmeisesti kirjoitettu.

Jotkut katsovat pelejä ajattelematta sitä, kenen pitäisi ennakko-odotusten mukaan olla MM-joukkueessa ja kenen ei. Sitten on erikseen ryhmä karjalalippiskansaa, jotka kuuntelevat Mertarannan hehkutuksia esim. Hietasen "kiekollisuudesta" ym. löpinää. Hietanen on ollut huono, ja valintana ykköspakkipariin täysi turhake. Jos pelaa YV:ssä viivamiehen paikalla ja saa kisoissa aikaiseksi yhden maalin kuudessa ottelussa tehotilaston ollessa pakkasella, on kyseessä ilmeisesti onnistuminen, mikä palkitaan taas edustuksella seuraavissa arvokisoissa.
 
JRuutu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ei jumalanvittu sentään. Ärsyttää tämä pään hakkaaminen seinään. Miksi ei kokeiltaisi jotain aivan muuta! Konna-Lehterä on eroittamaton kaksikko koska "mä en muuten pelaa t.konna".

Kyllä! Varsinkaan kun eivät suuren maailman mittakaavassa ole minkään sortin staroja. Näiltä kahdelta sankarilta ei puutu enää kuin Pepsipullo vaihtoaitiosta.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Jotkut katsovat pelejä ajattelematta sitä, kenen pitäisi ennakko-odotusten mukaan olla MM-joukkueessa ja kenen ei. Sitten on erikseen ryhmä karjalalippiskansaa, jotka kuuntelevat Mertarannan hehkutuksia esim. Hietasen "kiekollisuudesta" ym. löpinää. Hietanen on ollut huono, ja valintana ykköspakkipariin täysi turhake. Jos pelaa YV:ssä viivamiehen paikalla ja saa kisoissa aikaiseksi yhden maalin kuudessa ottelussa tehotilaston ollessa pakkasella, on kyseessä ilmeisesti onnistuminen, mikä palkitaan taas edustuksella seuraavissa arvokisoissa.

Eli siis ihan tosissasi olisit jättänyt Suomen päävalmentajana Hietasen valitsematta?

Et voi oikeasti olla noin vitun kassalla.
 
-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Toisaalta jos Erkka olisi pistänyt pakkaa sekaisin ja se olisikin toiminut hyvin niin sittenpä vasta olisi ottanut pannuun. Kaippa Erkka ajattelee että mennään nyt näillä kun reisille räjähti jo.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös