MM-kisat 2013: Suomi

  • 924 785
  • 3 108
Tila
Viestiketju on suljettu.

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jenkit oli aika pystyynkuolleen näköisiä ja haluttomia Venäjä pelin lopussa. Kyllä Suomen pitäisi hoitaa peli huomenna, jos vaan ollaan hyvällä jalalla. Ei oikein vakuuta Jenkkien hyökkäys.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Kun tähän yhden kentän ratkaisuyhtälöön lisätään, että sekä Aaltosen että varsinkin Pesosen pelaaminen on turhan usein loppunut siihen paikkaan, kun vastustaja ottaa vartiointiin ja varsinkin heittäytyy fyysisesti ikäväksi, on vähän pahat vibat USA:n suhteen.

Eipä eilen erityisemmin jenkeiltä näkynyt mitään fyysistä pelotetta. Kenttiä koitettiin peluuttaa oman mielen mukaan, mutta merkittävää taklauspeliä ei kyllä hyvällä tahdollakaan näkynyt. Ellei Sacco ole niin velho, että olisi säästellyt Venäjä-pelissä taktiikkansa osalta niin uskon, että jenkit eivät tule kovin pahasti taklaamaan. Toki varmaan enemmän kuin Saksa tai Ranska muttei mitenkään merkittävästi kun ajatellaan huippujoukkueita.

Toisaalta jenkit ovat nopeita ja työteliäitä pelaajia joka tekee homman Suomen kannalta hankalaksi. Jos Ranskaa vastaan ei päästy noilla kauan harjotelluilla hitailla lähdöillä alueelle niin mitenköhän se tulee onnistumaan nopeampaa USA:ta vastaan? Yksi stereotypinen ajatus jenkeistä, maalille ajaminen, tulee olemaan kyllä ihan realistinen uhka joka pitäisi sopia näille meidän väänäsille, kukkosille ja melarteille. Tämän pelin jälkeen voi varmaan hiukan iloisemmin mielin analysoida näitä pelaajia, koska taululle jäisi todennäköisesti rumat lukemat jos pakisto olisi täynnä hietasia. Toki se voisi nytkin päättyä niin, mutta jostain kumman syystä uskon Suomen venyvän ottelussa jatkoajalle jossa peli voi päättyä miten vain. Vinkiksi veikkaajille, pistäkää tulosvetoon: 2-2.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Suomi lähtee kaksoisjohdossa USA:ta vastaan, ainakin jos itävaltalaista printtimediaa on uskominen.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins

Luen tätä parhaillaan niin semmoinen pikku tartunta kesken kaiken: Jack Johnson ei ole USAn joukkueessa tänä vuonna. Erik Johnson on.

Lisätään vielä kohta josta kommenttini kirjoitin. Se kuuluu näin: "Yksi harvoista tämän USA-ryhmän pelaajista joka tulee terveenä ollessaan esiintymään ensivuonna Sotshin Olympialaisissa (puolustaja Jack Johnson on toinen)."
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Minnesota yhden pelin tippumisen päässä. Kyllä nyt kannattaisi odotella josko Granlundin tai M.Koivu olisi halukas lähtemään kisoihin. Saataisiin toiseenkin ketjuun kunnon sentteri ja ylivoimaan tehokkuutta. Todennäköisesti jompikumpi ehtisi tiistain Latvia peliin.

Yleensä en kauheasti välitä kesken kisojen tuotavista miehistä, mutta nyt on kaksi laadukasta pelaajaa tarjolla, joilla maajoukkue kuviot ennestään selvillä. Ja selvästi on vielä tarvettakin.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Jenkit oli aika pystyynkuolleen näköisiä ja haluttomia Venäjä pelin lopussa. Kyllä Suomen pitäisi hoitaa peli huomenna, jos vaan ollaan hyvällä jalalla. Ei oikein vakuuta Jenkkien hyökkäys.

Varmaankin säästelivät siinä tämän päivän matsiin akkuja. Eihän niillä ollut mitään palaa tasottaa saati sitten tehä edes yhtä maalia lopussa.
 

TumE#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset NHL:ssä.
Minnesota yhden pelin tippumisen päässä. Kyllä nyt kannattaisi odotella josko Granlundin tai M.Koivu olisi halukas lähtemään kisoihin. Saataisiin toiseenkin ketjuun kunnon sentteri ja ylivoimaan tehokkuutta. Todennäköisesti jompikumpi ehtisi tiistain Latvia peliin.

Yleensä en kauheasti välitä kesken kisojen tuotavista miehistä, mutta nyt on kaksi laadukasta pelaajaa tarjolla, joilla maajoukkue kuviot ennestään selvillä. Ja selvästi on vielä tarvettakin.

Täällä päin taas toivotaan, ettei MG tulisi ollenkaan. Jättäisi kisat kokonaan väliin, keskittyisi siihen lomaansa ja sen jälkeen treenaamiseen ensi kautta varten. Koivu taas saattaa tulla, mutta jotenkin pidän tätäkin epätodennäköisenä. Eikös Suomella ole sitäpaitsi vain yksi passi leimaamatta?

E: typoja.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jenkit oli aika pystyynkuolleen näköisiä ja haluttomia Venäjä pelin lopussa.

Ja vastaavasti todella aktiivisia ja energisiä ottelun avauspuoliskolla. Uskon että Sacco tietää itsekin joukkueensa rajat ja satsaa juuri siksi otteluiden alkuihin ja siihen että varhaisessa vaiheessa saisivat parin kolmen maalin johdon. Pitkälti tästä syystä valmentaja nähdäkseni otti eilen aikalisän kun 5-3 yv:lle, koko peli olisi voitu tappaa siinä. Ylipäätään kolmen maalin tekeminen Venäjää vastaan alleviivaa Jenkkien vaarallisuutta. Yksilötason uinahduksiin ei ole Suomella nyt varaa ja vaikka Usa on muuten taidollisesti keskinkertainen, on laukausten laatu erittäin hyvä. Raanta saattaa olla tänään todella paljon vartijana.

Aamun Sk:ssa Jesse Joensuu muuten lyttää koko amerikkalaisen jääkiekon ja sikäläisen pelaajatuotannon. Illan ottelua JJ ennakoi sanomalla että jos Suomi saa ylläpidettyä kovaa painetta läpi ottelun, on Usa heikoilla. Varmasti näin, itseäni vähän mietityttää että milläköhän eväillä Suomi aikoo sitä painetta ylläpitää kun ei se ole tähänkään asti oikein onnistunut.

No, ehkä tämä toinen JJ joukkioineen todistaa epäilyni vääriksi.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Eipä USA vakuuttanut eilen, joten normisuorituksellakin Suomi voittaa selvästi. Ja eiköhän jenkit ole analysoineet tappion hotellin baarissa yömyöhään ja tänään painaa väsy ja pieni krapula. Suomen voitolla saadaan myös maailmanmestaruustoiveet nousemaan kansan syvissä riveissä ja MM-huuma nousee huippuunsa. Tai sitten ei.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tietysti edelleen maajoukkueketjulle stereotyyppisesti, keskustelu on yleisellä tasolla välillä hankalaa koska värilasit sekoittavat pelin aivan täysin joidenkin kirjoittajien kohdalla.
Kyllä. Olet myös elävä esimerkki tästä. Perusteluni ovat seuraavat:

Viitaluoma sai pari kertaa syöttönsä vauhdissa olleen Pihlströmin lapaan, mutta Pillulle voisi antaa sen kiekon vaikka oman maalin takana vauhdissa taskuun ja se kuljettaisi sen yhtä hyvin siellä toiseen päähän asti, asettaisi mokoman kulmassa lapaansa ja alkaisi pyöriä siellä hyrrää.
Jos se on noin helppoa, miksei Koskiranta sitten tehnyt niin? Heti, kun Viitaluoma ja Pihlström laitettiin samaan ketjuun, alkoi tapahtua hyökkäyspäähän, palkintona tärkeä maali. On ihan sama, pelataanko "vain Ranskaa" vastaan, jos peli on kaksi erää tervanjuontia. Jos joku tuohon sumppuun löytää lääkkeet, niin ollaan iloisia siitä, että näin tapahtui.

Ja jos kerran Viitaluoma oli kakkoskentän jarru hitaine jalkoineen, miksei kakkosen peli vapautunut, kun riippakivestä päästiin eroon? Tähän kun kerrot vastauksen, joka ei sisällä nimeä Viitaluoma, niin lakkaan kiusaamasta sinua.

Talk about värilasit.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Ylipäätään kolmen maalin tekeminen Venäjää vastaan alleviivaa Jenkkien vaarallisuutta. Yksilötason uinahduksiin ei ole Suomella nyt varaa ja vaikka Usa on muuten taidollisesti keskinkertainen, on laukausten laatu erittäin hyvä. Raanta saattaa olla tänään todella paljon vartijana.

Ei ole oikein keskustella miten maalit suurta ja mahtavaa punakonetta vastaan tulivat, mutta vähintäänkin 2/3 olivat Venäjän karmeaa huonoutta. Sikäläinen maalivahti on vähemmän yllättäen virheherkkä kaveri - toisin kuin Raanta tähän asti - ja se pomppumaali (kolmas?) oli semmoinen sähellys sekä maalivahdilta, että pakistolta ettei moni uskokaan. Puolustus olisi antanut Statsnyn maalissa jenkkikaverin seistä maskissa niin kauan ennen kuin kiekko olisi hakattu Bryzgalovin läpi. Tietysti jokainen joukkue tekee virheitä, mutta ei jenkit ihan niin hyviä olleet miltä tulokset näyttivät pelin alkupuolella. Kun Venäjä pisti kaasua niin jenkit vikisivät.

Kuten aiemminkin olen todennut, eilinen peli antoi luottoa Suomen voitolle tälle illalle.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Jos se on noin helppoa, miksei Koskiranta sitten tehnyt niin?

Jos Koskiranta pelaa huonosti, niin parantaako se Viitaluoman peliä?

Eipä tietenkään. Eihän kenenkään pelin analysointi voi lähteä siitä, että "toi toinenkin mokas"

Viitaluoma on ollut heikko ja hidas, tempokaa ne värilasinne nyt kettuun, on mömömkisat, Karjalalippikset päähän

.. eiku Anttila on Paras..
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Eipä tietenkään. Eihän kenenkään pelin analysointi voi lähteä siitä, että "toi toinenkin mokas"

Olet väärässä, sillä tämä yhdistelmä on Jatkoajan keskustelupalsta ja Suomen maajoukkue. Ei siellä mitään maajoukkuetta kehuta ennen kuin se voittaa maailmanmestaruuden. Muut vuodet keskitytään haukkumaan muiden seurojen edustajia. Suomella ei ole maajoukkuepelaajia, Suomen maajoukkueessa pelaa HPK-pelaajia, Jokeri-pelaajia, Ässä-pelaajia ja Kukkosen Lasse.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jos Koskiranta pelaa huonosti, niin parantaako se Viitaluoman peliä?

Eipä tietenkään. Eihän kenenkään pelin analysointi voi lähteä siitä, että "toi toinenkin mokas"

Viitaluoma on ollut heikko ja hidas, tempokaa ne värilasinne nyt kettuun, on mömömkisat, Karjalalippikset päähän

.. eiku Anttila on Paras..
Eli tämän ketjun tarkoitus on pelkästään haukkua Viitaluomaa, riippumatta siitä, miten paskoja 3/4 joukkueen muista pelaajista ovat olleet? Suomen kaikki ongelmat johtuvat Viitaluoman raipemaisesta nopeudesta?

Ei täällä kukaan ole Viitaluomaa kehunut. Minäkin olen myöntänyt täysin avoimesti, että Viitaluoman paikka ei varsinaisesti ole näissä kisoissa. Siinä sulle lasit. Työnnä vaikka persläpeesi.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Muut vuodet keskitytään haukkumaan muiden seurojen edustajia. Suomella ei ole maajoukkuepelaajia, Suomen maajoukkueessa pelaa HPK-pelaajia, Jokeri-pelaajia, Ässä-pelaajia ja Kukkosen Lasse.

No oli kyseessä sitten maajoukkuepelaaja, HPK-pelaaja, Jokeri-pelaaja, Ässä-pelaaja tai vaikka Kukkosen Lasse niin silti Viitaluoma on pelannut huonosti. Niin on moni muukin, mutta se on helppo profiloida hitaaseen, ja huonosti pelanneeseen Viitaluomaan. Se, että haukutaan yhtä, tai muutamia, pelaajia voittojenkin jälkeen tarkoittaa vain sitä, että kansa haluaa parempia otteita. Se on omalla tavallaan välittämistä.
 

sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eiköhän tässä vallitsevassa sentteritilanteessa ole selvää, että odotetaan miten Minnesotan käy. Luulisi että MG tai MK haluaisi jatkaa kautta vielä muutaman pelin ajan maajoukkuepaita päällä..
 

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
On kyllä huvittavaa, että Viitaluoman pelattua muutaman hyvän vaihdon Ranska-pelissä, HPK-fanit on ylistämässä täällä omaa miestään ja haukkumassa "kilpailevaa" sentteriä. Nyt jäitä hattuun! Olisi erittäin tervetullutta, jos Viitaluoman peli paranisi kahden ensimmäisen huonon pelin jälkeen, mutta eihän Ranska mikään mittari ole.

Kyllä itse liityn siihen enemmistöön, joiden mielestä Viitaluoma oli Suomen huonoin Laakson kanssa Saksa- ja Slovakia-peleissä. Propsit tosin siitä, että hoiti puolustamisen hyvin, mutta hyökkäyspäähän aivan jäätävän paskaa suorittamista kakkossentteriltä. Ei VV saanut pidettyä kiekkoa yhtään hallussaan, monta YVtä kariutui siihen, kun kiekko ensimmäisen kerran pelattiin VV:lle jne. Ja ei voi tietysti unohtaa sitä jalkanopeutta, joka tuntuu näissä peleissä olevan este, ei hidaste. Toivottavasti kuitenkin pääsee uuteen lentoon, sitä Suomi tarvitsee.

Koskiranta oli kahdessa ekassa pelissä huomattavasti parempi hyökkäyssuuntaan, mutta puolustuspäässä havaittavissa vähän kokemattomuuden tuomaa ylipelaamista. Ei siis Koskirantakaan kovin hyvin ole vielä pelannut, joten toivottavasti parantaa.

Mielenkiintoista nähdä miten tuo joukkue pärjää Usaa ja Venäjää vastaan. Yksilötaidossa jäädään valtavasti (pl. ykkönen), joten pelisuunnitelma ja asenne pitää olla 110% kunnossa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
No oli kyseessä sitten maajoukkuepelaaja, HPK-pelaaja, Jokeri-pelaaja, Ässä-pelaaja tai vaikka Kukkosen Lasse niin silti Viitaluoma on pelannut huonosti.

No totta helvetissä se on pelannut huonosti. Se, että tuollainen jätkä kantaa Suomen maajoukkueen kakkosketjun sentterin viittaa, on häpeällistä koko Suomen maajoukkueelle. Ei millään pahalla ketään kohtaan, mutta Ville Viitaluoma ei ole arvokisasentterin tasoinen, ei sitten millään muotoa.

Ei sillä, ei senttereistä muutkaan Kontiolaa lukuunottamatta ole vakuuttaneet. Hytönen on vähiten pihalla ja häntä voisi kokeilla kakkosketjussa Korpikosken ja xxx:n välissä.
 

Sakari78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Todella kovalla kiinnostuksella odotan illan ottelua. Suomen pelistä ei oikein osaa sanoa juuta tai jaata tähän mennessä. Vain sen, että ykköskenttä on toiminut ja Raanta oli Slovakiaa vastaan loistava. Tänään kuitenkin se ensimmäinen ihan todellinen testi tälle joukkueelle. Joo, Slovakia oli viime vuoden hopeamitalisti, mutta ei kyllä tule pärjäämään tässä turnauksessa. Ja Slovakiaa vastaanhan Suomi oli avauserässä helisemässä ja olisi todennäköisesti hävinnyt ilman Raannan huippupeliä.
USA osoitti eilen vaarallisuutensa Venäjä vastaan ja vaikka jenkit ei ole viime vuoden tasoinen ryhmä, niin ei ole Suomikaan.

Jos Raanta jatkaa huipputasolla ja hyökkäyksestä löytyisi Kontiolan ketjun takaakin vähän tehoja, niin voitto on mahdollinen. Veikkaan kuitenkin voittoa USA:lle.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei ole oikein keskustella miten maalit suurta ja mahtavaa punakonetta vastaan tulivat, mutta vähintäänkin 2/3 olivat Venäjän karmeaa huonoutta. Sikäläinen maalivahti on vähemmän yllättäen virheherkkä kaveri - toisin kuin Raanta tähän asti - ja se pomppumaali (kolmas?) oli semmoinen sähellys sekä maalivahdilta, että pakistolta ettei moni uskokaan. Puolustus olisi antanut Statsnyn maalissa jenkkikaverin seistä maskissa niin kauan ennen kuin kiekko olisi hakattu Bryzgalovin läpi. Tietysti jokainen joukkue tekee virheitä, mutta ei jenkit ihan niin hyviä olleet miltä tulokset näyttivät pelin alkupuolella. Kun Venäjä pisti kaasua niin jenkit vikisivät.

Niin, eivät Jenkit minustakaan niin hyviä olleet mitä tulos antaisi luulla, mutta ei ole Suomikaan kolmesta voitosta huolimatta näyttänyt kovin hyvältä tähän asti. Raanta on luultavasti parempi tällä hetkellä kuin Bryzgalov, mutta puolustus on nimenomaan virhealtis ja kuten edellisessä viestissänikin totesin, epäilen Suomen kykyä painaa sitä kaasua ihan Venäjän malliin. Jenkkien vaarallisuus perustuu nähdäkseni juuri altavastaajan asemaan ja siitä kumpuavaan sitkeään yritykseen. He eivät maalin lähellä kerää tyylipisteitä ja sellaisella on ennenkin saatettu Suomi vaikeuksiin.

Toki kaikki mitä Suomesta kirjoitin perustuu edellsiin otteluihin ja tänä iltana aloitetaan taas nollanollasta. Mutta jos lähtötilanne on että Jenkit panivat kampoihin Venäjälle ja Ranska Suomelle, niin ei tuo oma luottoni ihan tapissa ainakaan ole.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eiköhän tässä vallitsevassa sentteritilanteessa ole selvää, että odotetaan miten Minnesotan käy. Luulisi että MG tai MK haluaisi jatkaa kautta vielä muutaman pelin ajan maajoukkuepaita päällä..

Jotenkin mä en halua ketään enää tulevan, olkoot sentteritilanne ihan mikä hyvänsä! Yksi passi taitaa olla enää leimaamattakin. Mä pelkään, että jos änäristä joku "taivaan lahja" tulee, niin se laitetaan sotkemaan kenttiä. Esim. pelottaa, että Konnan kenttä sotketaan uuteen uskoon. Onhan ne niin suuria starboja, että ykkönenkin vaan paranee siitä. Näillä mennään mitä on ja piste. Lahden saa leimata.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Eiköhän tässä vallitsevassa sentteritilanteessa ole selvää, että odotetaan miten Minnesotan käy. Luulisi että MG tai MK haluaisi jatkaa kautta vielä muutaman pelin ajan maajoukkuepaita päällä..

Koivu tuskin olisi tulossa, kun fanit eivät siellä oikein tykkää kun kausi päättyisi jälleen pettymykseen ja sitten lähdetään tavoittelemaan vielä Leijonien kanssa kultaa. Näin olen lukenut. Viime kisoihin meno sai jo fanit närkästymään joten uskon että Mikko ajattelee uraansa siellä enemmän kuin näitä kisoja. Granlund taas on täysin mahdollinen ja jopa toivottava!
 

sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jotenkin mä en halua ketään enää tulevan, olkoot sentteritilanne ihan mikä hyvänsä! Yksi passi taitaa olla enää leimaamattakin. Mä pelkään, että jos änäristä joku "taivaan lahja" tulee, niin se laitetaan sotkemaan kenttiä. Esim. pelottaa, että Konnan kenttä sotketaan uuteen uskoon. Onhan ne niin suuria starboja, että ykkönenkin vaan paranee siitä. Näillä mennään mitä on ja piste. Lahden saa leimata.


En usko että Kontiolan ketjuun kosketaan.

Senverran hyvin Koivu Korpikoski akseli pelasi jo syksylläkin yhteen että siihen laidalle vaan sopiva kaveri 2-4 ketjusta ja alkaa tapahtua..

Myös MG olisi selkeä vahvistus ja parannus hyökkäyspäähän sentterien osalta..

Ykkönen saisi edelleen jatkaa siitä mihin on jäänyt..

No saahan sitä haaveilla joten

Kontiola, M Koivu/MG, Koskiranta, Hytönen kelpaisi kyllä mulle ainakin ratkaisupelien sentteristöksi huomattavasti paremmin kun nykyinen..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös