MM-kisat 2011, rumaa pelaamista arvokisoissa

  • 72 943
  • 312
Tila
Viestiketju on suljettu.

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kritisoin Artyukhinin riehumista taannoisessa EHT-pelissä voimmakkainkin sanakääntein ja samalla puolustin T.Ruudun taklausta. Tällä kertaa kuitenkin vaikuttaisi, että Artyukhinia ollaan demonisoimassa ehkä liikaakin suomalaisen median, Antsa Mertarannan ja "suuren yleisön" toimesta. Varmastikin juuri taannoisella EHT-matsilla on osuutensa asiaan.

Itse taklauksia yön yli puntaroineena en nähnyt niissä varsinaisesti ainakaan pelikiellon arvoisia rikkeitä, mutta koska osa niistä tuli myöhässä, niin estämisjäähyt varmasti olivat paikallaan. Mutta eihän pelikieltoa voi sen takia antaa, että taklaaja sattuu painamaan 40kg enemmän kuin taklauksen kohde tai että selässä lukee joku tietty nimi.

Tosin Michalekiin kohdistunut niitti oli tavallaan kostotoimenpide aiemmasta tilanteesta, joka tapahtui jokseenkin pelitilanteen ulkopuolella ja kun loukkaantuminen kuitenkin tapahtui, niin tyyliin yhden pelin huili (aiempiin tuomioihin peilattuna) olisi voinut olla ihan realistinen. Nyt kuitenkin meni näin ja tuskin maailma siihen kaatuu. En usko, että mitään hirveää sikailua tullaan näkemään Suomi-pelissä, koska eiköhän Venäjäkin sen tiedosta, että todennäköisyys hävitä on suuri jos ottaa jäähyjä tuplat vastustajan määrään verrattuna.
 
Mike Bossy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valtra & Massey Ferguson
Pahoittelen jos vaikutan ihan idootilta, mutta onko tämä väite ihan tieteellistä faktaa? Eli jos kypärä lentää taklauksen seurauksesta pois päästä niin se automaattisesti tarkoittaa, että suurin osa taklauksen voimasta on osunut päähän?

Tieteellisestä en tiedä, mutta jos kypärä lähtee päästä alle sekunnissa tuosta osumasta niin silloin suurin osa iskun voimasta kohdistuu päähän. Esimerkiksi siinä ensimmäisessä tilanteessa, jossa Artjuhin taklasi Rachunekia keskialueella, ei kypärä lentänyt ollenkaan pois päästä, kun taklauskin kohdistui olkapäähän. Toki tästä taklauksesta olisi voinut viheltää sen ulosajon myös ryntäyksestä, koska mukana on tuo hyppy ennen taklausta. Käsittämätöntä, ettei kumpaakaan rikettä vihelletty.

Yleisesti ottaen taklauksen ensisijainen tarkoitus on saada kiekko pois vastustajalta ja toisisijainen tarkoitus sitten saada vastustaja ns. "pelkäämään". Tuossa tilanteessa jos Rachunek ois vähän paremmin tiedostanu ympäristöään niin olisi ehkä roiskaissut sen kiekon vaan sinne päin ja ottanut taklauksen paremmin vastaan. Tärkeissä kamppailuissa on jopa jossain määrin kunnioitettavaa jättää niitä syöttöjä/laukauksia ihan viime tippaan oman terveydenki uhalla, mutta tälläisessä merkityksettömässä kamppailussa se on lähinnä typerää.

Tähän on kyllä pakko lainata suomennosta säännön 540 lisäkohdasta kolme:

"Se tosiasia, että pelaaja saattaa olla
valmistautunut suojaamaan itseään taklaukselta tai
ei tai pelaaja on tietoinen odotettavissa olevasta
taklauksesta tai ei ole, ei muuta päähän
kohdistunutta taklausta sallituksi".

Se, että näistä tapauksista ei tullut ollenkaan pelikieltoja osoittaa vain sen, että IIHF ei uskalla antaa näistä tilanteista kovia rangaistuksia tai sitten heitä ei vaan kiinnosta pelaajien turvallisuus kentällä tarpeeksi. Ilmeisesti jotain vakavaa täytyy tapahtua ennen, kuin tämä linja muuttuu ja silloin se on jo liian myöhäistä.
 
Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaukokiikarin lopputili
Tuossa kolmen taklauksen pätkässä ensimmäinen on ok, toinen siinä ja siinä muttei varmaankaan edes jäähyn paikka. Sen sijaan kolmas on täyttä jahtaamista. Mertaranta puhuu paskaa kyynärpäästä, olkapää siinä osuu suoraan kaaliin. Sikamainen teko joka tapauksessa.

Rachunekin loukkaantumiseen johtavassa tilanteessa ruski kelaa vauhdin mutta liukuu pitkään ennen kontaktia. Ja sitten tollona hyppää ja olkapäätä päähän. Sikamainen tämäkin.

Sälli on selkeästi kaukalon isoin mies ja tietysti käyttää sitä hyväkseen kuten pitääkin, mutta kyllä nyt helvetti täytyisi sen verran kunnioittaa vastapelaajia että tajuaa taklauksien kohdistuvan hyvällä prosentilla päähän pelkän kokoeron vuoksi.

Raduloville kontillinen keskaria ja haistavittua.
 
Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Kansainvälisillä säännöillä kyseinen tilanne oli ottelurangaistuksen arvoinen kohtuuttoman kova pelaaminen. Tyhmyyteesi en ota kantaa, mutta kannattaisi ainakin tutustua sääntöihin.
Jos oikeasti pidät tuota ottelurangaistuksen arvoisena tekona, niin sitten varmaan voitkin kertoa jonkin helvetin nerokkaan syyn sille, miksi ottelun tuomarit ja kisojen kurinpidosta vastaavat ovat monen muun lisäksi täysin eri mieltä kanssasi.
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät

Ei minulla ole antaa yhtäkään helvetin nerokasta syytä sille, miksi tuomarit ja kurinpidosta vastaavat ja nämä monet muut ovat eri mieltä IIHF:n sääntökirjan kanssa.

Väitätkö tosissasi, että tämä sääntö ei täyty Michalekiin kohdistuneessa taklauksessa:

527 - Excessive roughness
Any player who commits an action not permitted by the rules that may cause or causes an injury to an opponent, to a team or game official shall be assessed a: Match Penalty
 
Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Höpöhöpö. Michalek siinä filmaa aivan kuten Heatleykin tässä Kummelin ansiokkaasti esiintuomassa taklauksessa. Heti kohennetaan kypärän asentoa ja...

Olin jo tuomitsemassa roskapuheeksi tuon, eihän good old Canadian boy Albertan preerioilta nyt filmaisi. Mutta tuohan olikin pentele syntynyt Saksassa, että ihan mahdollista.

Tietysti "rumaa pelaamista" on väärä ketju puida tuota videon taklausta koska Kronwallin touhut tahtovat harvoja poikkeuksia lukuunottamatta olla oikein mahdollisimman kaunista fyysistä pelaamista. Vaikka Artyukhinia demonisoidaan turhaankin (tuollainen koko ja suora luistelunopeus on liki ainutlaatuinen yhdistelmä, melkeinpä luonnonoikku, eli on selviö että Arttu tekee joskus damagea vaikka pelaisi puhtaastikin), niin näitä pelaajia on kyllä ihan kiinnostavaa vertailla. Kaksi kaveria taklaa jumalattoman lujaa, toinen ottaakseen kiekollisen pelaajan siististi irti usein lopettaen koko hyökkäyksen kuin seinään, eikä ole yksi tai kaksi kertaa kun oma joukkue on päässyt noista vielä ylivoimahyökkäyksiin kun kohde jää ottamaan happea. Toinen taas pelitilanteista täysin välittämättä, eikä ole yksi tai kaksi kertaa kun vastustajan joukkue on päässyt ylivoimahyökkäyksiin kun pelaaja juoksee ties missä. NHL-ura kaatui minusta aika suurelta osin siihen, ettei hän oikein hahmota kenttää.

Kronwall, Ruutu, Ovechkin yms. ovat hyviä esimerkkejä myös siitä, että tarpeeksi kun kolaa (Kronwall ei määrällisesti niin paljoa mutta helvetin kovaa) niin joskus tulee myös virhearvoita ja epäpuhdas niitti. Ei se hyväksyttävää ole, mutta ymmärrettävää kyllä. Sitten on näitä Arttuja joilla niitä "virheitä" on uran aikana sattunut jatkuvasti suhteettoman paljon peliaikaan tai taklausmääriin nähden. Se on hyvin eri asia.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
527 - Excessive roughness
Any player who commits an action not permitted by the rules that may cause or causes an injury to an opponent, to a team or game official shall be assessed a: Match Penalty

Tätä pykälää käytetään todella harvoin, kun rangaistuksia arvotaan. En muista SM-liigasta tai kv-peleistä yhtään tapausta, joissa rangaistuksen syynä olisi ollut kohtuuttoman kova pelaaminen. Tuskin tuomarit edes tietävät tuollaisen säännön olemmasaolosta tai sitten he eivät vain osaa käyttää sitä.

kv=kansainvälinen.
 
Niin, mitä sitten? Ei se kuitenkaan muuta sitä, että nyt sitä olisi ollut aiheellista käyttää.

Suomessa noista vastaavista taidetaan useimmiten arpoa syyksi ryntäys, koska siitäkin voi antaa ison rangaistuksen.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Niin, mitä sitten? Ei se kuitenkaan muuta sitä, että nyt sitä olisi ollut aiheellista käyttää.

No eipä mitään sen kummempaa, kunhan vain totesin, että tuota sääntöpykälää käytetään todella harvoin. Itsekin olen ollut sillä kannalla, että tuota olisi voitu käyttää tässä casessa. Sen takia totesinkin, että tuomarit tuskin tuollaisesta edes tietävät?!
 
Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Väitätkö tosissasi, että tämä sääntö ei täyty Michalekiin kohdistuneessa taklauksessa:

527 - Excessive roughness
Any player who commits an action not permitted by the rules that may cause or causes an injury to an opponent, to a team or game official shall be assessed a: Match Penalty
En tiedä kysytkö tuota tosissasi, mutta voin vastata itseni ja monen muun puolesta, että ei todellakaan täyty liiallisen kovuuden (tms.) merkit. Tämä on jumalauta jääkiekkoa eikä mitään vitun ringetteä.

Tuomarit toimivat täysin oikein, kun antoivat tilanteesta kahden minuutin jäähyn estämisestä. Kurinpidosta vastaavat toimivat myöskin täysin oikein, kun eivät antaneet teosta lisäsanktioita.
 
Juna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä on jumalauta jääkiekkoa eikä mitään vitun ringetteä.
Nämä on taas näitä vitun tyhmiä kommentteja. Ei tuo Michalekiin kohdistunut taklaus liity sen kummemmin jääkiekkoonkaan. Vai onko jääkiekossa sun mielestä tarkoitus ajella kiekottomia päähän ja koittaa saada vastustajan parhaat maalintekijät pelikyvyttömäksi?

Tottakai saa ja pitää taklata kunnolla, mutta tuossa ei ollut kyllä mitään järkeä.
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
En tiedä kysytkö tuota tosissasi, mutta voin vastata itseni ja monen muun puolesta, että ei todellakaan täyty liiallisen kovuuden (tms.) merkit. Tämä on jumalauta jääkiekkoa eikä mitään vitun ringetteä.
Luepa uudestaan tuo sääntö, ja yritä ymmärtää mitä siinä sanotaan.

- Rikkoiko Artjuhin sääntöjä? Rikkoi, ja sai 2 min.
- Loukkaantuiko Michalek? Kyllä loukkaantui, aivotärähdys.

Lopputulos on että tuo tapahtuma täyttää täysin säännön 527 vaatimat kriteerit. Jos olet eri mieltä, niin selitä millä perusteella äläkä jauha mitään ringette-paskaa. Säännöt ne on jääkiekossakin.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Lopputulos on että tuo tapahtuma täyttää täysin säännön 527 vaatimat kriteerit. Jos olet eri mieltä, niin selitä millä perusteella äläkä jauha mitään ringette-paskaa. Säännöt ne on jääkiekossakin.

Ulkopuolisena huutelen ja vieläpä vieraisiin pöytiin, mutta täyttääkö? Eihän kyseistä pykälää käytetty, eikä lisärangaistuksia tullut, vaikka tilanne tutkittiin jälkikäteen. Enkä usko, että tähän mitään salaliittoa kuuluu.

Olisin itsekin nimenomaan moneen aiempaan KV-sääntöihin pohjautuvaan tuomioon verraten antanut ehkä sen yhden pelin kakun, mutta nyt nähtiin, ettei tuo kovin tulkinnanvarainen 527 (tai mikään muu) täyttynyt, eikä näin ollen tuomiota jaettu. Toisaalta taas jos suhteutetaan esim. latvialaispelurin kolmen ottelun pannaan, niin olihan siinä tuomiossa tasan kolme ottelua liikaa.
 
Viimeksi muokattu:

ilu

Jäsen
Lopputulos on että tuo tapahtuma täyttää täysin säännön 527 vaatimat kriteerit. Jos olet eri mieltä, niin selitä millä perusteella äläkä jauha mitään ringette-paskaa. Säännöt ne on jääkiekossakin.

Tuolla logiikalla lähes jok'ikinen kentällä tapahtuva rike täyttää kyseisen sääntökohdan kriteerit ("aiheuttaa tai saattaa aiheuttaa loukkaantumisen") ja olisi täten ulosajon paikka. Alkaen vaikkapa kiekon laukaisemisesta puolustusalueelta vaihtoaitioon liigassa.

Sääntökirjaa ei voi eikä tule lukea kuin piru raamattua.
 
#76

Jäsen
Luepa uudestaan tuo sääntö, ja yritä ymmärtää mitä siinä sanotaan.

- Rikkoiko Artjuhin sääntöjä? Rikkoi, ja sai 2 min.
- Loukkaantuiko Michalek? Kyllä loukkaantui, aivotärähdys.
Selvisikö loukkaantuminen välittömästi rikkeen jälkeen vai vasta erätauolla? Koko loukkaantumispykälä on minusta huono nykyisellään. Ennemmin poistaisin koko loukkaantumispykälän, koska jo pelkkä a-osa antaa mahdollisuuden tuomarille tuomita 2min, 5min+PR tai OR. Loukkaantumispykälä vain aiheuttaa ongelmia, kun pelaajat jäävät maahan makoilemaan tai menee tulkinnanvaralle loukkaantuiko vaiko eikö.
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Tuolla logiikalla lähes jok'ikinen kentällä tapahtuva rike täyttää kyseisen sääntökohdan kriteerit ("aiheuttaa tai saattaa aiheuttaa loukkaantumisen") ja olisi täten ulosajon paikka. Alkaen vaikkapa kiekon laukaisemisesta puolustusalueelta vaihtoaitioon liigassa.

Sääntökirjaa ei voi eikä tule lukea kuin piru raamattua.
Sori nyt vaan, kun minua ei kiinnosta ollenkaan kaikki mahdolliset idioottimaiset tavat soveltaa tätä sääntöä. Miten vitussa kukaan selväjärkinen voi verrata tuota taklausta siihen että joku laittaa vahingossa kiekon vaihtoaitioon?

Nyt olisi ollut oikeasti ihan hyvä paikka käyttää tuota sääntöä. Mihin muuhun tarkoitukseen tuo voi olla kuin juuri tällaiseen tapaukseen? Ryntäyshän tuo ei ole, ja päähän kohdistunut taklauskin on tulkinnanvarainen. Kuitenkin kyseessä on pelin ulkopuolella tapahtuva kosto kiekottomaan mieheen, joka aiheuttaa lisäksi vielä loukkaantumisen. Jos tuota sääntöä ei voi käyttää tällaisessa tapauksessa, niin missä sitten?
 
ilu

Jäsen
Sori nyt vaan, kun minua ei kiinnosta ollenkaan kaikki mahdolliset idioottimaiset tavat soveltaa tätä sääntöä. Miten vitussa kukaan selväjärkinen voi verrata tuota taklausta siihen että joku laittaa vahingossa kiekon vaihtoaitioon?

Perustelit, että tapahtui rike (estäminen), joka johti loukkaantumiseen, jolloin sääntökohdan 527 Kohtuuttoman kova peli kriteerit ("Pelaajalle, jonka suorittama sääntöjen vastainen rike saattaa aiheuttaa tai aiheuttaa vastustajan, joukkueen toimihenkilön tai ottelun tuomariston loukkaantumisen") täyttyivät ja tilanteesta olisi tullut tuomita ottelurangaistus. Samalla tavalla ne kriteerit täyttyvät lähes jokaisen rikkeen yhteydessä, alkaen käyttämästäni, sinänsä absurdista, esimerkistä. Milloin mielestäsi kriteerien täyttyessä sääntöä tulisi soveltaa, kun ei selvästikään ainakaan ihan aina?

Edit: Kyseinen sääntökohta on täydellisen epäonnistuuneesti muotoiltu, eikä sitä siksi sovelletakaan käytännöllisesti katsoen ikinä.
 
#76

Jäsen
Säännön mukaan tuossa olisi riittänyt jo se että saattoi loukkaantua.
Sittenhän jokainen tuomittu laitataklaus, poikittainen maila, päähän kohdistunut taklaus tai tappelu olisi "saattaa loukkaantua"-säännön alainen. Kun monesta rikkeestä voi jokatapauksessa tuomita peli- ja ottelurangaistuksia sekä loukkaantumisilla että ilman, niin mikä tuon säännön tarkoitus edes on?

Nähtävästi tuomari ei joko muistanut tuollaista sääntöä tai kokenut sitä sovellettavaksi. Mielikuva, että olisin 1-2 kertaa nähnyt tuota pykälää käytettävän, mutta voin olla hyvin väärässäkin.

Mielenkiintoinen sääntö, kun rike voi kohdistua pelaajaan, joukkueeseen tai toimihenkilöön. Millä teolla voisit aiheuttaa loukkaantumisen joukkueelle? Tarkoitettaisiinko tässä joukkueella muita kuin vastustajan pelaajia? Yllättävää ettei katsojia ole huomioitu tässä kohtaa.
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Milloin mielestäsi kriteerien täyttyessä sääntöä tulisi soveltaa, kun ei selvästikään ainakaan ihan aina?
Lyhyesti: täysin selvissä tapauksissa.

Suurinta osaa säännöistä ei nytkään sovelleta ihan aina, vaan tuomareilla on ohjeistus siitä minkä verran periaatteessa sääntöjen vastaista toimintaa katsotaan läpi sormien. Esim. kaikkia pieniä koukkauksia, kiekottoman estämisiä, kiinnipitämisiä ei todellakaan vihelletä.
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Sittenhän jokainen tuomittu laitataklaus, poikittainen maila, päähän kohdistunut taklaus tai tappelu olisi "saattaa loukkaantua"-säännön alainen. Kun monesta rikkeestä voi jokatapauksessa tuomita peli- ja ottelurangaistuksia sekä loukkaantumisilla että ilman, niin mikä tuon säännön tarkoitus edes on?

Nähtävästi tuomari ei joko muistanut tuollaista sääntöä tai kokenut sitä sovellettavaksi. Mielikuva, että olisin 1-2 kertaa nähnyt tuota pykälää käytettävän, mutta voin olla hyvin väärässäkin.

Mielenkiintoinen sääntö, kun rike voi kohdistua pelaajaan, joukkueeseen tai toimihenkilöön. Millä teolla voisit aiheuttaa loukkaantumisen joukkueelle? Tarkoitettaisiinko tässä joukkueella muita kuin vastustajan pelaajia? Yllättävää ettei katsojia ole huomioitu tässä kohtaa.
Tämä keskustelu menee nyt täysin sivuraiteelle. Tarkoitus kun oli vain osoittaa, että tuosta Michalekin loukkaantumiseen johtaneesta taklauksesta olisi voinut antaa ottelurangaistuksen siinäkin tapauksessa, ettei nähnyt tuossa päähän kohdistuvaa taklausta. Jollain tavallahan tuollaiset pitäisi kitkeä pois, ja 2 min jäähy ei siinä auta yhtään.
 
#76

Jäsen
Lyhyesti: täysin selvissä tapauksissa.
Sen olen oppinut jääkiekkoa seuratessa etten ole vielä nähnyt niin täysin selvää tapausta, ettei osa porukasta olisi toista mieltä.

Olisi voinut tuomita, mutta jostain syystä tuomarit päättivät olla tuomitsematta eli ensimmäisenä mieleeni tulee heidän olleen eri mieltä kanssasi tuomion oikeellisuudesta.
 
RDivis

Jäsen
Kyynärpäistä tuossa Artun Michalek taklauksessa on turha kyllä puhua. En tiedä mitä tuosta sanotaan sääntökirjassa. Mutta enpä tuota nyt pahemmin tuulettelisi hienona, kun jotakuta napsahtaa nuppiin sopiva puolustus löytyykin siitä, että muiden päät on oman olkapään korkeudella. Kädet alhaalla aivotärähdyksiä tavoittelemaan ja lippu korkeelle! Ehkä joku oman elämänsä enforcer diggaa..

Mertsin kyynärpäälle vielä. :D
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Olenpa nyt moneen kertaan katsonut nuo videot ja täytyy olla kyllä Tsekki - Venäjä -pelin tuomareiden kanssa samaa mieltä tuomioista liittyen Artjukinin taklaukseen Mihalikiin (vai mikä se oli) ja Rachunekiin.

Tuossa ensimmäisessä (Mihailik) estäminen on oikein. Taklaus osuu kyllä lopuksi päähänkin, mutta kun videota katsoo (varsinkin hidastettuna), näkee, että taklauksessa osuu ensin olkapää olkapäähän. Se, että siitä sen jälkeen venäläisen olkapää osuu tsekkiläisen päähän, se ei tee siitä päähän kohdistunutta taklausta. Tuo osumahan johtuu eniten siitä kokoerosta.

Rachunekin tilanteessa ei ollut mitään rikettä, taklaus olkapäällä vastustajan rintakehään/olkapäähän edestä päin, ei siitä pidä tuomita rangaistusta. Taas jos tuota katsoo hitaasti, niin näkee, että taklauksen osuessa tsekkiläisen keskivartalo lähtee taaksepäin ja pää jää ikään kuin paikalleen, näytää melkein liikkuvan eteenpäin. Jos tuossa taklaus osuisi päähän, niin pää retkahtaisi kunnolla taakse ja olisi varmasti tehnyt kipeämpää. Päähän tuli haava sen vuoksi, että kypärän remmi oli sääntöjen vastaisesti liian löyhällä ja kypärä pääsi putoamaan päästä. Jos remmi olisi ollut tiukalla, niin tuskin olisi ainakaan päähän sattunut.

Ja sanon samaa kuin moni muukin on jo sanonut, en pidä Artjukinin pelityylistä. En kuitenkaan lähtisi lynkkaamaan miestä Mertarannan kommenttien perusteella ja eiliset "kohutaklaukset" olivat mielestäni ok. Olihan se toki se Mihailekin ajo ihan turha kun oli kosto aiemmalle tilanteelle, mutta ei se silti ollut päähän kohdistunut taklaus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös