Mainos

MM-kisat – höntsää vai hieno urheilutapahtuma?

  • 73 037
  • 251
Kyllä, mutta runko olisi joka tapauksessa ollut sama. Nyt Suomella, Ruotsilla, Tšekillä, Slovakialla ja Venäjällä on niin paljon NHL-pelaajia, että joukkueiden muutokset ovat paljon riippuvaisempia NHL:n pudotuspelien kulusta kuin 1995.

Vuonna 1995 NHL:n runkosarjassa pelasi 59 venäläistä. Kaudella 2014-15 NHL:n runkosarjassa pelasi 35 venäläistä.

NHL-pelaajien kisoihin saamisen kannalta hyvin merkittävä muutos on se, että 1990-luvun puolivälissä kisat alkoivat keskimäärin noin viikkoa ennen vappua, kun taas viime vuosina kisat ovat alkaneet toukokuussa (viime vuonna vasta yhdeksäs päivä). Nykyään NHL:ssä on 30 joukkuetta, joista 22 on kesälomilla siinä vaiheessa, kun kisat alkavat. 1990-luvun puolivälissä NHL:ssä pelasi 26 joukkuetta, ja kun unohdetaan tuo työsulkukausi 1995, näistä normaalisti 10 oli kesälomilla MM-kisojen alkaessa.
 
Viimeksi muokattu:
Tämän vuoden MM-kisat on kyllä tähän asti ollut kaikin puolin mielenkiintoinen tapahtuma. Alkulohkojen laittaminen uusiksi on ollut selkeä parannus, kuten toki myös usean tähtipelaajan osallistuminen turnaukseen.
 

Rocco

Jäsen
Ikävää on myös se, että ne Kanadassa niin kovin hehkutetut kaksikymppisten MM-kisat ovat myös puhdasta höntsää tällä perusteella.
Nuorten kisoista on poissa joka vuosi vain muutama pelaaja. Vaikka he olisivatkin lyöneet 18 tai 19v iässä itsensä läpi NHL:ssä, silti lähes poikkeuksetta kaikki parhaat ovat käytettävissä. Puhutaan edelleen vain muutamasta pelaajasta per vuosi. Aikuisten kisoissa puhutaan jopa yli sadasta + niistä keitä ei kiinnosta. Nuorten kisoihin lähtee kaikki, jos kutsu käy.
Silti jenkit lähti viime syksynä Espanjaan kakkosjoukkueellaan (kovat lyödään piippuun vain olympialaisissa). Miten pahasti tämä mielestäsi nakersi turnauksen MM-arvoa, ja olisiko Espanjalta tämän vuoksi ollut kovin noloa juhlia riehakkaasti, jos olisivat vieneet MM-kullan?
Silti, KAIKKI PARHAAT OLI VALITTAVISSA. Tätäkö sinä et tajua? Jos jenkit valitsee jonkun toisen pelaajan mukaan, eikä LeBron Jamesia tai Kobe Bryantia, niin se ei ole järjestämän vika. Se on maajoukkueen oma valinta ketkä ottaa mukaan. Kaikki pelaajat olivat valittavissa kisoihin, koska kukaan ei pelannut NBA:ssa samaan aikaan pudotuspelejä. Jos USA:n tavoite on sisäänajaa nuorempia pelaajia MM-kisoissa, ja Olympialaisissa valita mukaan mielestään kaikki parhaat, niin olkoon se heidän oikeus.

Koska minä puhun aidasta, ja sinä et edes aidanseipäästä, niin ei voikaan olla että tajuaisit eroa.
 
Puhutaan edelleen vain muutamasta pelaajasta per vuosi.

Ensin olit sitä mieltä, että jos kyseessä on MM-kisat, pitää kaikilla parhailla olla mahdollisuus osallistua. Mutta kun puheeksi tulee nuorten MM-lätkä, oletkin sitä mieltä, että kyllä sieltä 6-7 maailman parasta pelaajaa voi puuttua. Kuinkakohan monta jätkää pitää turnauksesta raakata pois, jotta MM-arvo kyseenalaistuu? Kun 6-7 maailman parasta pelaajaa puuttuu, kyseessä on siis ihan oikeat MM-kisat, mutta jos sieltä napattaisiinkin pois vaikkapa 20 parasta, olisikohan edelleen kyseessä oikea MM-turnaus?

silti lähes poikkeuksetta kaikki parhaat ovat käytettävissä.

Nimenomaan maailman parhaat eivät koskaan ole käytettävissä nuorten kisoissa. Aikuisten MM-kisoissa saatetaan joskus nähdä maailman paras jääkiekkoilija, mutta maailman paras alle 20-vuotias pelaaja ei osallistu koskaan nuorten MM-kisoihin.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tämän vuoden MM-kisat on kyllä tähän asti ollut kaikin puolin mielenkiintoinen tapahtuma. Alkulohkojen laittaminen uusiksi on ollut selkeä parannus, kuten toki myös usean tähtipelaajan osallistuminen turnaukseen.

Lisäisin vielä toisen asian, eli ainakin kuvan välityksellä ja katsojamääriä tarkasteltaessa kyseessä on ollut toistaiseksi todella laadukas urheilutapahtuma, siis myös viihteellisessä mielessä, joka on jossain määrin tärkeä asia näin 2010-luvulla.

Aika kaukana näytetään olevan siitä apatiasta, kun Suomen kotikisoissa muutama vuosi sitten kävin pelejä katsomassa, lehterit tyhjillään ja siellä 7-8egeä tuopista velottavassa kaljateltassa sama meininki.

Tullut ihan suoranainen harmitus, ettei ole kisoja paikan päällä katsomassa, kateeksi käy sinne lähteneitä. Tosin possupuvussa en jaksaisi heilua.
 

Rocco

Jäsen
Ensin olit sitä mieltä, että jos kyseessä on MM-kisat, pitää kaikilla parhailla olla mahdollisuus osallistua. Mutta kun puheeksi tulee nuorten MM-lätkä, oletkin sitä mieltä, että kyllä sieltä 6-7 maailman parasta pelaajaa voi puuttua. Kuinkakohan monta jätkää pitää turnauksesta raakata pois, jotta MM-arvo kyseenalaistuu? Kun 6-7 maailman parasta pelaajaa puuttuu, kyseessä on siis ihan oikeat MM-kisat, mutta jos sieltä napattaisiinkin pois vaikkapa 20 parasta, olisikohan edelleen kyseessä oikea MM-turnaus?



Nimenomaan maailman parhaat eivät koskaan ole käytettävissä nuorten kisoissa. Aikuisten MM-kisoissa saatetaan joskus nähdä maailman paras jääkiekkoilija, mutta maailman paras alle 20-vuotias pelaaja ei osallistu koskaan nuorten MM-kisoihin.
Joko et oikeasti tajua eroa, tai yrität kaikin mahdollisin konstein löytää jotakin millä puolustat aikuisten MM-kisoja oikeina kisoina. Ne alle 20-vuotiaat, jotka ovat NHL:ssä sellaisessa asemassa, ettei heitä kisoihin voi päästää, ovat todella, siis todella harvassa. Puhutaan edelleen vain muutaman pelaajan poissaolosta vuosittain. Vaikka NHL on käynnissä kisojen aikaan, joukkueet silti päästävät pelaajiaan kisoihin todella korkealla prosentilla. Jos välttämättä haluat vetää U20-kisojen muutamat poissaolot ja verrata niitä satojen poissaolijoiden määrään aikuisten kisoissa, niin ole hyvä vaan. Ja kyseessä on kuitenkin JUNIORI-kisat.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Nuorten MM-kisoissa pelaa myös paljon Henry Eskelisen ja Tommi Oksan kaltaisia avainpelaajia, jotka eivät kisojen jälkeen juurikaan pelaa jääkiekkoa tai pelaavat sitä alhaisilla sarjatasoilla.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nuorten MM-kisat ovat hieno tapahtuma, mutta niiden "kaikki parhaat mukana" -profiili perustuu täysin keinotekoiseen rajoitukseen, jonka myötä kisojen osallistujat rajataan tiettyyn ikään. Hienot kisat ja viihdyttävä tapahtuma, mutta urheilulliselta tasoltaan huomattavasti aikuisten kisoja heikommat.

Ehkä palstaveli Rocon arvostus aikuisten kisoja kohtaan nousisi, jos osallistujat rajoitettaisiin esim. vain Euroopan sarjoissa pelaaviin ja tätä kautta mukana olisi vuodesta toiseen "kaikki parhaat" valittavissa olevat pelaajat.
 
Viimeksi muokattu:
Joko et oikeasti tajua eroa, tai yrität kaikin mahdollisin konstein löytää jotakin millä puolustat aikuisten MM-kisoja oikeina kisoina.

Minä en ole missään kohtaa väittänyt, että aikuisten MM-kisat olisivat oikeat MM-kisat. Sinä sen sijaan puhut itsesi kanssa aika rajusti ristiin puolustelemalla nuorten kisojen MM-arvoa, kun itse olet ensin todennut, että MM-kisoissa kaikkien parhaiden pitää olla valittavissa.

Esim. sieltä Suomelle kultaa tuoneista kisoista viime vuonna puuttuivat ainakin Alex Galchenyuk, Morgan Rielly, Hampus Lindholm, Jacob Trouba, Tom Wilson, Olli Määttä, Nathan MacKinnon, Aleksander Barkov, Seth Jones, Sean Monahan ja Valeri Nitshushkin. Minun kielenkäytössäni yksitoista ei ole yhtä kuin "muutama" ja tuossa on esim. Kanadan kannalta mielestäni kyseessä sen verran merkittävät menetykset, että turnauksen MM-arvo voidaan niiden perusteella kyseenalaistaa varsin hyvin. Mutta mä nyt olenkin tällainen karjalalippisjuntti.

Olin silti Ristolaisen mestaruusmaalista hyvin iloinen, vaikka ymmärsin sen ettei kyseessä ole mikään oikea maailmanmestaruus. Samoin aion iloita seuraavasta aikuisten MM-kullasta, vaikka ymmärrän sen ettei kyseessä ole mikään oikea maailmanmestaruus. Suomi on tässä maailmassa sellainen kärpäsenpaska, että tuollaisetkin kyseenalaiset mestaruudet ovat meille kova juttu. Ne ovat suurimpia joukkueurheilumestaruuksia, joihin Suomen palloilun lihakset riittävät,

Nuorten MM-kisat ovat hieno tapahtuma, mutta niiden "kaikki parhaat mukana" -profiili perustuu täysin keinotekoiseen rajoitukseen

Nimenomaan parhaat alle 20-vuotiaat pelaajat eivät ole mukana nuorten kisoissa, koska niillä on tärkeämpiä pelejä pelattavanaan.
 
Viimeksi muokattu:

Mosku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lieksan hurtat
Jos noita pelejä on katsellut, niin ainakin minun mielestäni helvetin hienoja matseja on ollut. Mukaanlukien tämän iltainen FIN-RUS.. kyllä ne ryssätkin halusi tosissaan voittaa. :)
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Jos noita pelejä on katsellut, niin ainakin minun mielestäni helvetin hienoja matseja on ollut. Mukaanlukien tämän iltainen FIN-RUS.. kyllä ne ryssätkin halusi tosissaan voittaa. :)

Juuri näin. Jos näitä pelejä sanoo höntsäksi, niin mitä pelejä sitten ovat Sm-liigan matsit? Tasoero liigahöntsään on huikea, jopa heikomman vastustajan peleissä. Nopeus, tempo, syötöt, syöttöjen vastaanotto, laukaukset ovat toisella tasolla kuin kotoisessa liigassamme.

Jos näistä peleistä ei tykkää, ei tykkää jääkiekosta, ei ymmärrä sen visusaalista kauneutta.

Toki itsellenikin on sata kertaa tärkeämpää voittaa Liiga kuin MM-titteli, mutta laadullisesti, pelillisesti on kysymys ikään kuin eri lajista. Niin nihkeää, epävirtauksenomaista Liigan peli on jopa MM-höntsään verrattuna.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Taas yhdet MM-kisat, joiden loppu pilataan käsittämättömällä erotuomaritoiminnalla Suomen osalta. Kiitos Rene Fasel, Kalervo Kummola & co. Toivottavasti touhunne jatkuu, niin tulevina vuosina eivät kisanne kiinnosta ketään.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Juuri näin. Jos näitä pelejä sanoo höntsäksi, niin mitä pelejä sitten ovat Sm-liigan matsit? Tasoero liigahöntsään on huikea, jopa heikomman vastustajan peleissä. Nopeus, tempo, syötöt, syöttöjen vastaanotto, laukaukset ovat toisella tasolla kuin kotoisessa liigassamme.

Onhan se tempo ja taito tosiaan täysin eri planeetalta. Kun huippujoukkueet kohtaavat näissä kuolemanotteluissa niin siinä on kyllä aika tavalla oksat pois eikä voi edes ajatella jotain liiga-nyhertämistä rinnalla.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Peli oli sinänsä hieno, mutta miten se voidaan pilata tuollaisilla erotuomareilla, jotka lopulta vaikuttivat lopputulokseen yhtä paljon kuin "jagrin kiemurat" tai joku muu pelillinen asia. Tilanne MM-kisoissa on niin naurettavaa, että suunnilleen itkettää ja hävettää koko IIHF:n toiminta. Tuhoatte lajinne, jos "puuhastelunne" jatkuu, ainakin MM-kisojen osalta.
 

Mordva

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, LeKi-75 ja Kiekko-Espoo
Laitan nyt viestin tänne, kun en sopivampaa ketjua löytänyt. Itselläni ei ollut mahdollista katsoa tuota eilistä MM-kisojen finaalia, joten kiinnostaa tietää, ketkä Venäjän maajoukkueen pelaajista lähtivät jäältä ennen Kanadan hymniä? Toisekseen lähtikö myös Znarok pois vai kuunteliko hymnin?
 

Rocco

Jäsen
Ehkä palstaveli Rocon arvostus aikuisten kisoja kohtaan nousisi, jos osallistujat rajoitettaisiin esim. vain Euroopan sarjoissa pelaaviin ja tätä kautta mukana olisi vuodesta toiseen "kaikki parhaat" valittavissa olevat pelaajat.
Jos nimi ei olisi "MM-kisat", silloin puhuttaisiin totuudesta.
 

Zohan

Jäsen
Laitan nyt viestin tänne, kun en sopivampaa ketjua löytänyt. Itselläni ei ollut mahdollista katsoa tuota eilistä MM-kisojen finaalia, joten kiinnostaa tietää, ketkä Venäjän maajoukkueen pelaajista lähtivät jäältä ennen Kanadan hymniä? Toisekseen lähtikö myös Znarok pois vai kuunteliko hymnin?

Koko joukkue poistui. Hymnin aikana oli vain Kanadan joukkue jäällä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Koko joukkue poistui. Hymnin aikana oli vain Kanadan joukkue jäällä.

Raporttien mukaan kuusi pelaajaa jäi kentälle ja yritti saada muitakin jäämään. Mikä lienee totuus, en ole sen jälkeen asiaan tutustunut.

Pienet sakothan tuosta tulee, vaikka oikea rangaistus olisi ottaa pisteitä pois ensi vuoden kisoissa. Oppisivathan olemaan, nyt tuolla rangaistuksella ei ole mitään merkitystä eikä ensi keväänäkään tarvitse kuunnella hymnejä, jos ei satu huvittamaan.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Raporttien mukaan kuusi pelaajaa jäi kentälle ja yritti saada muitakin jäämään. Mikä lienee totuus, en ole sen jälkeen asiaan tutustunut.

Pienet sakothan tuosta tulee, vaikka oikea rangaistus olisi ottaa pisteitä pois ensi vuoden kisoissa. Oppisivathan olemaan, nyt tuolla rangaistuksella ei ole mitään merkitystä eikä ensi keväänäkään tarvitse kuunnella hymnejä, jos ei satu huvittamaan.

Tässä viestissä olevan videon perusteella 8 pelaajaa jäi paikalle: http://murobbs.muropaketti.com/thre...a-kehitysmaa.1048029/page-179#post-1715334527 (Linkki murofoorumille viestiin, jossa on video, jossa suurin osa Venäjän maajoukkueesta poistuu kentältä ennen Kanadan kansallislaulun alkua)
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tässä viestissä olevan videon perusteella 8 pelaajaa jäi paikalle:

Tuossahan ei toki itse veisua kuulla, mutta kahdeksan siellä on. Taas nähdään miten hyvin silminnäkijähavainnot pitää paikkansa. Yksi sanoo kaikkien lähteneen, toisen mielestä kentällä on kuusi pelaajaa, vaikka oikeasti siellä oli se kahdeksan.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
MM-kisoja seurasi vuonna 2014 siitä huolimatta, että se oli olympiavuosi n. 900 miljoonaa katselijaa, mikä oli uusi ennätys. Stanley Cupin finaaleja korkeintaan se 8 miljoonaa.
http://www.isportconnect.com/index....ord-tv-exposure&catid=41:ice-hockey&Itemid=47

Maailmanmestaruus on huomattavasti arvostetumpi kuin Stanely Cupin voitto.
Huomasitko muuten, että ISportconnectin sivuilla puhuttiin kumulatiivisuudesta? Tuo 900 milj. on kumulatiivinen katsojamäärä. Stanley Cupin finaalien katsojalukuja ei olla mitattu kumulatiivisesti vaan se on mitattu ihan "normaaliin tapaan".

Kuka jääkiekkoihminen pitää MM-kultaa SC:tä tärkeämpänä, minä en ole vielä tavannut ainuttakaan.(ns. tuulipuvut eli vain MM-lätkät katsovat ovat asia erikseen)
 
Kuka jääkiekkoihminen pitää MM-kultaa SC:tä tärkeämpänä, minä en ole vielä tavannut ainuttakaan.(ns. tuulipuvut eli vain MM-lätkät katsovat ovat asia erikseen)

Ei sitä jääkiekkoihmiset päätäkään, vaan koko maailman ihmiset vähän niin kuin demokraattisesti ja näitä muita ihmisiä kiinnostaa jopa MM-kisat huomattavasti enemmän kuin joku Stanley Cup. Ei Stanley Cuppia noteerata täällä Suomessa juuri millään tavalla.

Saman voi sanoa vaikka Kaisa Mäkäräisen kohdalla, joka sanoo, että mc kiinnostaa eniten. Ei Mäkäräinen päätä yksinään sitä, mikä kisa on arvostetuin. Sen päättävät muut ihmiset, mitä he päättävät katsoa ja muita ihmisiä kiinnostaa mm-kisat enemmän. Minäkin voin sanoa, että minua kiinnostaa eniten minun sunnuntailenkkini, jonka juoksen yksinään ja jonka minä aina joka sunnuntai voitan, mutta en minä sitä päätä. Sen päättää muut ihmiset, joita ei kiinnosta pätkääkään minun sunnuntailenkkini.
 

Gemondo

Jäsen
Ei sitä jääkiekkoihmiset päätäkään, vaan koko maailman ihmiset vähän niin kuin demokraattisesti ja näitä muita ihmisiä kiinnostaa jopa MM-kisat huomattavasti enemmän kuin joku Stanley Cup. Ei Stanley Cuppia noteerata täällä Suomessa juuri millään tavalla.

Lasketaanko MM-Kisoihin kaikki kisoissa pelatut ottelut mutta johonkin Stanley Cupin demokraattiseen kiinnostavuuteen vain finaali(t)?

Miksi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös