Vaikka pidänkin itseäni melkoisen optimistisena ihmisenä, niin edes minä en uskaltanut ennen kisojen alkua odottaa mitään muuta, kuin korkeintaan jotain puolivälierävoittoa, jos saadaan vahingossa vastaan suhteellisen heikko joukkue. Finaalipaikka saati sitten mestaruus ei oikeastaan käynyt mielessäkään.
Alkulohkon viimeinen ottelu Saksaa vastaan taas katkaisi kamelin selän, kun ei saatukaan sitä lohkon ykkössijaa ja "helppoa" vastusta puolivälieriin. Ja tämä kaikki siksi, että hävittiin ennakkoon heikommalle joukkueelle. Odotusarvoni putosivat ihan nolliin ja toivoin lähinnä, että Ruotsia vastaan säästyttäisiin rökäletappiolta.
Ruotsi-ottelun toisen erän alussa Ruotsi sitten siirtyi 3-1 johtoon ja meikäläisen usko loppui niin pahasti, että lopetin ottelun katsomisen hetkellisesti. Tuntui niin pahalta, että en halunnut enää katsoa sitä "orastavaa teurastusta". Noh, hetki meni ja vilkaisin, että tilanne onkin 3-3 ja usko palasi. Se usko ei loppunut missään vaiheessa, sillä kolmannessa erässä painettiin oikeasti kovaa päälle ja näytti siltä, että tuo joukkue on päättänyt tasoittaa tämän pelin. Sieltähän se tasoitus tuli ja jatkoilla vielä haettiin voitto. Ja mitä parasta, tämä kaikki tapahtui erittäin kovalla miehistöllä pelannutta verivihollista vastaan.
Ruotsi-ottelun jälkeen hiljalleen alkoi tuntua siltä, että tämä joukkue voi ihan oikeasti voittaa kenet tahansa. Silti Venäjä-ottelun alla pelko hiipi taas puseroon, että kunhan nyt "taas" säästyttäisiin siltä rökäletappiolta. No mitä vielä, tuo perkeleen joukkue pitit nollat Venäjää vastaan. Siis sitä samaa Venäjää vastaan, joka oli takonut hirvittävän maalimäärän turnauksessa ennen tuota välierää Suomea vastaan.
Lopulta finaalin alla alkoi vihdoin uskomaan tuohon joukkueeseen ja voitto tuntui mahdolliselta. Myönnetään, että kyllä vielä tässäkin kohtaa hieman pelko hiipi puseroon, että näinköhän se Suomen lento loppuu tylysti ja Kanada takoo hirveät lukemat tauluun. Mitä vielä. Tuo saatanan kova joukkue ei lannistunut Kanadan johtomaalista, vaan kampesi itsensä voittoon asti.
Näin yhtenäistä, taktisesti onnistunutta ja taistelevaa Suomea en ole nähnyt koskaan. Tällä joukkueella ei pitänyt olla mahdollista saavuttaa mitään, mutta saavutettiin Suomelle todella harvinainen maailmanmestaruus. Ei tätä meinaa uskoa todeksi vieläkään, eikä meinaa ymmärtää mitä on tapahtunut. Ottelun jälkeen itselläni ei ollut hirvittävän riehakas olo, vaan enemmänkin epäuskoinen ja liikuttunut.
KIITOS LEIJONAT, KIITOS SUOMI!
