Aika epäuskoiset fiilikset oli, kun joukkue julkaistiin, mutta lopulta tältä joukkueelta nähtiin loistosuoritus. Taas saatiin nähdä, että niillä nimillä paidan selässä ei ole mitään merkitystä, vaan heikomman materiaalin omaava joukkue voi marssia yksittäisessä ottelussa tähtipelaajia vilisevän vastustajan ylitse. Erinomaisesti valmennettu joukkue, joka oli täynnä kaikkensa joukkueelle antavia pelaajia. Vaikea on nostaa ketään ylitse muiden, mutta pitää mainita nimeltä muutama ihan älyttömän kovan turnauksen pelannut kaveri.
- Kevin Lankinen. Alkusarjassa ihan perushyvää pelaamista ja Ruotsia vastaan hyvä matsi, jossa ei päästänyt helppoja, mutta ei tehnyt liiemmin myöskään huippupelastuksia. Välierä ja finaali olivatkin sitten ihan järjettömän kovaa suorittamista. Ensin päänahka Vezina-tason Vasilevskysta ja sen jälkeen kaksinkertaista Stanley Cup -mestari Matt Murraysta. Tämän kaverin on pakko pelata NHL:ssä ensi kaudella.
- Niko Mikkola. Suomen paras puolustaja kisoissa ja ihme on, jos ei Mikkolakin pelaa NHL:ssä ensi kaudella. Puolustuspäässä luotettava ja kiekollisesti parempi kuin odotin. Hyvät avaukset ja fiksuja ratkaisuja hyökkäyspäässä.
- Mikko Lehtonen. Suomen kiekollinen ykköspakki, joka oli kunnon ryöstö Jokereilta. Puolustuspäässä pelasi muutaman tilanteen kisojen aikana huonosti, mutta pääosin hyvää tekemistä joka puolella kenttää. Laukaus on vaarallinen ja peliäly on hyvä.
- Jani Hakanpää. On kehittynyt ihan älyttömästi Kärpissä ja tulee varmasti pärjäämään hyvin myös NHL:ssä. Aikaisemmin tunnettiin enemmän peruspakkina, mutta nyt painoi menemään hyökkäyksen kärkenä jatkuvasti. Iso, ilkeä, kiekollisesti hyvä ja liikekin on yllättävän hyvä noin isoksi mieheksi.
- Atte Ohtamaa ja Petteri Lindbohm. Aliarvostettuja pelaajia, joiden arvoa eivät kaikki tajua. Etenkin Ohtamaa on saanut paljon kritiikkiä ennen kisoja, kisojen aikana ja saa varmaan vieläkin. Ohtamaan kohdalta vertaukset Kukkoseen ovat siltä kannalta osuvia, että on monen kannattajan silmätikkuna, vaikka on oikeasti älyttömän tärkeä osa joukkuetta. Molemmat näistä herroista pelasivat turnauksen läpi todella vähillä virheillä.
- Harri Pesonen. Minun papereissani Suomen paras hyökkääjä näissä kisoissa. Älytön työmäärä ja Pesonen oli jokaisessa Suomen ottelussa joukkueen parhaimmistoa. Nautti selvästi pelaamisesta ja toi kentälle energiaa. Jostain syystä Pesosen ollessa kentällä se painopiste kääntyi lähes aina sinne vastustajan alueelle ja tehojakin tuli turnauksen aikana ihan mukavasti. Plussaa vielä erinomaisesta maskipelaamisesta Ruotsia vastaan.
- Kaapo Kakko. Hiipui kisojen aikana, mutta oli tuomassa omalla panoksellaan Suomelle tärkeitä voittoja turnauksen ensimmäisistä peleistä. Hankki finaalissa tärkeän ylivoiman Suomelle ja sai muutenkin monesti väsytettyä vastustajan puolustajia hyvällä kulmapelaamisellaan.
- Sakari Manninen. Monet epäilivät ennen kisoja, mutta kaikesta huolimatta hänestä oli nousemaan joukkueen ykkössentteriksi. Oli isossa roolissa Ruotsia vastaan ja johdatti Suomen ylivoimaisesti parasta hyökkäyskolmikkoa. Lisäksi puolusti uhrautuvasti.
- Kristian Kuusela. Aloitti kisat huonosti ja monet kritisoivat jo hänen valintaansa. Kolmessa viimeisessä pelissä Kuusela oli Suomen parhaimmistoa. Fiksu pelaaja, joka oli hyvä alivoimalla ja pystyi purkamaan paineen omalta alueelta vaikeilla hetkillä. Karvasi, taklasi ja raatoi joukkueen eteen.
- Joel Kiviranta. En odottanut ennen kisoja mitään, mutta oli todella positiivinen ilmestys, joka toi kentälle paljon energiaa. Välillä tuntui, että jalat liikkuivat nopeammin kuin kädet ja pää, mutta hoiti sen oman roolinsa erinomaisesti.
- Veli-Matti Savinainen. Kova työmäärä, mutta maalia ei tullut palkinnoksi näissä kisoissa. Pääsi sutimaan hyvältä paikalta monta kertaa, mutta tällä kertaa ei uponnut. Tärkeä duunari, joka antoi joka vaihdossa kaiken joukkueen eteen.
- Marko Anttila. Tarviiko tähän edes sanoa mitään? Mörkö löi kiekon sisään aika monta kertaa tärkeillä hetkillä.
Tulikin sitten mainittua puolet joukkueesta, mutta hyvin ne loputkin pelasi. Hieno joukkue ja hieno tarina.