Pakko tosiaan korjata sellainen huutava vääryys tässä, joka liittyy Suomen parhaiden pelaajien palkitsemiseen.
Koska kisojen direktoraatti tämän tyri ja koska minulla on sen verran rautaa kaulassa että tämän voin tehdä, niin minä nimeän nyt tässä uusiksi Leijonien turnauksen parhaat pelaajat: Harri Säteri ja Sebastian Aho (ei järjestyksessä, vaan tasavertaisina).
Kolmatta ei ole tarve mainita, koska sillä sijalla olisi hyvin monta pelaajaa eikä kukaan epätasaisista esityksistään johtuen sinänsä ansaitse tulla erikseen mainituksikaan. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö siellä olisi ollut monta hyvää pelaajaa mukana. Helpompi olisi mainita erikseen turnauksen epäonnistujat, koska niitä ei montaa ole, mutta jätettäkööt se nyt tässä tekemättä. Kaikki ne tietävät muutenkin ja varmasti sen tietävät itsekin että vihkoon meni.
Noista kahdesta ei löydy kyllä kaivamalla kaivamallakaan sitten mitään negatiivista sanottavaa. Erityisen iloinen voi olla Säterin suorituksista, sillä olihan maalivahtiosasto yksi isoja kysymysmerkkejä ennen turnausta. Tuon paremmin ei olisi Rinne eikö Raskikaan kyllä pystynyt vetämään, se on selvää. Ennenkaikkea jäätävä suoritus tässä kuolemanpelissä, missä Säteri otti usean maagisen gamesaverin ja täten antoi edes pienen mahdollisuuden Suomelle voittaa Sveitsi, on nostettava esiin. Varmaan ainoa pelaaja koko joukkueesta, joka ei eilen jäätynyt, vaan jopa kykeni nostamaan tasoaan kriittisellä hetkellä. Ilman Säteriä lukemat olisivat olleet Sveitsille paljon rumemmat, mikä olisi kenttätapahtumien perusteella ollut jopa täysin oikeutettua, sen verran suvereenisti Sveitsi peliä vei mielin määrin ennen kolmatta erää (ja onnistui näennäisestä pinteestä huolimatta senkin pelaamaan taktisesti erittäin hyvin ja järkevästi).
Ahosta sentään osattiin odottaa paljon, mutta nousi siltikin kaikkien odotusarvojen yläpuolelle. Nämä ovat niitä hienoja muistoja mitä näistä turnauksista jää, kun joku pelaaja nousee selkeästi yli oman perustasonsa ja nousee jopa aivan uusille leveleille pelaajana hornankattilan liekeissä. Myös Ahon persoonasta kuoriutui turnauksen mittaan uusia kerroksia ja nimenomaan positiivisessa mielessä. Kasvoi ikäänkuin miehen mittoihin viimeistään nyt ja on ansainnut kaiken sen koko kansakunnan kunnioituksen ja arvostuksen mitä on saanutkin. Sebastian Aho on noussut Leijonalegendojen joukkoon ja hänet tullaan mainitsemaan historian tappiin asti aina, kun Leijonista minkäänlaisia muisteloja tehdään. Erittäin tärkeä esikuva ja roolimalli kaikille suomalaisille lätkäjunnuille ja jo Leijonissa pelaaville tai sinne hamuavile.
Harvoin, jos koskaan, ollaan saatu nähdä MM-kisoissa Leijonilta tällaista maalien ilotulitusta, mikä jää posina mieleen tästä turnauksesta. Negana tietenkin hajanaiset esitykset ja liian helponnäköiset, selittämättömät sulamiset, joka kiteytyi karmaisevalla tavalla eilen toisessa erässä. Yhtäkkiä jäällä oli kuin aivan eri joukkue ja siihen on löydettävä selitys ja lääke vastaisuuden varalle.
Yleinen positiivinen spiritti joukkueen sisällä ja ympärillä jäi myös mukavasti mieleen ja vieläkin itkettää, ettei juuri tämä, poikkeuksellinen joukkue saanut tämän enempää. Olisin niin mielelläni nähnyt tämän porukan torilla yli sadantuhannen muun suomalaisen kanssa. Varmaan enemmän kuin monen muun Leijonien MM-joukkueen, myönnettäkööt.
Toivottavasti tämä ikävä kokemus kääntyy ennemmin sellaiseksi, että nämä nuoret NHL-tähdet asennoituvat tähän karvaaseen kokemukseen siten, että tästä vaan sisuunnutaan ja päätetään että ensi vuonna sitten korjataan tämä ja tullaan entistä vahvempana kultaa kaulassa kotiin, eikä käännytä ristolaisuuteen ja aleta täyttelemään hätäpäissään lähimmän golf-kerhon kausikortteja. Salkkareita kerkeää katselemaan sitten eläkkeelläkin.
Kaikesta huolimatta, suuri kiitos Leijonat 2018! Olitte huikean hieno ja poikkeuksellinen Leijona-joukkue!
Ja nyt avaan pitkän tauon jälkeen kylmän oluen, joka oli varattu kyllä hieman toisenlaisiin tunnelmiin, mutta kelpaa se näinkin. Saatan ottaa toisenkin.
