MM 2017: Suomi

Tila
Viestiketju on suljettu.
Mikä tarve Aaltosella on jakaa kommentteja jotka saavat erityisesti hänet ja jollain asteella myös muun joukkueen näyttämään kehitysvammaisilta yleisön silmissä? Aaltonen vois taistella ittensä vilttiketjuun jos ei ton enempää kiinnosta. Äkkiä pois Juha-Matti! Siel on pelit menossa.
 
bebeto

Jäsen
Jaa, onko tosiaan näin? Kuinka monta maailmanmestaruutta on sopiva määrä? Siis siihen, ettei meidän enää tarvitsisi hokkuspokkus kilpikonna taktiikalla pelata aikaa koko matsin ajan, sen takia koska me ollaan huonompia. Eikö voitais pikkuhiljaa jo antaa yleisön nauttia ihan rehdeistä lätkämatseista, missä meidän parhaat yksilöt ottaisivat mittaa muiden maiden parhaista? Itse ihailen Pohjois-Amerikkalaista tapaa, jossa palkataan vain turnausvalmentajat ja MM-kisoissa esitellään suurelle yleisölle maan parhaita pelaajia, eikä jonkun koutsin hillittömän nerokasta PAPPia. Kuka oikeasti katsoo Laten takia näitä kisoja??? En minä ainakaan, haluan nähdä pelaajat isommassa roolissa ja nähdä mikä heidän taso on!!!

Mutta hei, onhan tämäkin kivaa, että Aho, Pulju, Rantanen ja muut kumppanit tulee näihin kisoihin opettelemaan, miten heidän kannattaa pelata, kun he ny kerta ovat niin paljon huonompia kuin muiden maiden parhaat. Kyl mua vähän rehellisyyden nimissä harmittaa mein Leijonien aliarvioiminen.

En ole vielä katsonut muita kuin Suomen matseja, joutuuko monetkin maat vielä nykypäivänä perustamaan pelinsä lähinnä ajan peluulle, vai onko Suomi ainoa maa jonka pelaajat on niin paskoja, että ovat toivottomassa tilanteessa pakotettuja luottamaan hokkuspokkus taktiikkaan?

Ai jai jai, kyllä sitä niin paljon mieluummin katselis peliä, missä tapahtuu enemmän ja yksilöt tulis vähän enemmän esille.

Pelasiko Suomi eilen ensimmäisessä erässä mielestäsi kilpikonnaa? Jos MM-kisoihin mennään ainoastaan esittelemään maan parhaita pelaajia ja toivotaan parasta niin menestys kiertää Suomen aikas kaukaa, siellä on kuitenkin 4-5 maata joilla on heittää kehiin laadukkaampaa pelaajamateriaalia. Se että pelaa laadukasta PAPP:ia ei ole pätkääkään hyökkäyspelaamisesta pois, päin vastoin. Mitä paremmin puolustat sen valmiimpi olet hyökkäämään viisikkona. Kyllä sillä Kanadallakin se PAPP on erittäin tiivistä, he vain eivät joudu omissa kauaa pyörimään koska pystyvät irroittamaan vastustajan kiekosta.
 
Ex

Jäsen
Valmentajatkin on tietty vaan ihmisiä, ja sikäli sellaisten pelaajien suosiminen jotka itse tuntee parhaiten on vain inhimillistä. Silti sivustaseuraajalle välillä raskasta katsottavaa. Edelleen ihmetyttää se 5-3 (5-2) yv Ranskaa vastaan jossa 4/5 Suomen pelaajista oli Kärppä-taustaisia...

Noh, seuraava ihmetyksen aihe: Aloitukset. Oliko vain tuskan ja ahdistuksen tuomaa tunnetta, vai hävittiinkö nää oikeasti Tshekkiä vastaan ihan pystyyn? Jotenkin mutu-otannalla tuntui että erityisesti J.Kemppainen kunnostautui tässä? Toki muuten pelasi ihan ok pelin, ei siinä.

Ja se 3 vs 3 jatkoaika. Miksi Late on sitä mieltä että puukädet ajaa kiekollisten edelle? Kun tilaa on noin helvetisti, eikö sinne kuuluisi ottaa niitä kiekollisia / maalintekotaitoisia pelaajia?

Filppula hirveä pettymys, ehkä isoin. Samoin Aho, niin paljon kuin jantterista pidänkin. M.Aaltonen täysin yössä kun on edes kentälle päässyt. Pihlström täyttää aina paikkansa, mutta äkkiä pois sentterin paikalta! Osalaa ketjuhierarkiassa ylöspäin, tänk juu.

Kaljasedän mietteitä, no offense.
 
chauron

Jäsen
Muistaakseni Jukka Jalosella oli kovasti vaikeuksia alkuun ymmärtää NHL-pelaajia. Tulevat raskaan ja tappiollisen kauden jälkeen, yleensä halutakseen vielä nauttia pelaamisesta hetken ja voittaakseen vielä jotain. Tämän asian kanavointi tiukkaan pelikirjapanssariin oli koitua hänenkin kohtalokseen.

Uskoisin, että Jalosen näkemys on matkan varrella kirkastunut, ja onhan siitä näyttöäkin. Meillä on todella harvoja valmentajia, jotka pystyvät yhdistämään teoreettisen osaamisensa ja sen ulosannin joukkuehenkeä kohottavalla tavalla. Marjamäki ei vaikuta sellaiselta, mutta voisi pelastaa paljon valmennusryhmällään. Nyt he ovat kaikki samasta muotista.

Valmentajan pitää 'myydä' pelisunnitelmansa uskottavasti. Tässä porukassa auktoriteetti puuttuu, luottamus puuttuu ja sitä myöten pelaajien usko itseensä puuttuu. Tuokaa Kukkonen edes valmennusryhmään, jos ei pysty pelaamaan. Filppula voi hoitaa NHL/AHL-taustaiset.

Mun mielestä GM on ollut liian hiljaa, hyvin olis voinut suojata joukkuetta. Toivottavasti on äänekkäämpi ja motivoiva edes tiimissä.
 
chauron

Jäsen
Urheilujoukkueissa, myös huippu-urheilussa, pelaajat pelavat toisilleen, joukkueen jäsenille. Eivät kenellekään muulle.

Urheilumarkkinointi kertoo muuta. Eikä siinä sinällään mitään pahaa ole. Tarinaan voi samaistua, mutta se on sittenkin joukkueen tarina, jossa kannattajilla ei ole osaa eikä arpaa.

Niin, katsoja on vain se maksava asiakas ja paikoin jopa lammas, joka sattui aluksi vain olemaan paikalla alussa ihan vaan viihdemielessä ja jolta alettiin myöhemmin pyytää rahaa. Mut peli vois olla ilman katsojiakin (ei yhtä suosittuna mutta riisutusti pelinä itsenään).
 
Drag

Jäsen
Urheilujoukkueissa, myös huippu-urheilussa, pelaajat pelavat toisilleen, joukkueen jäsenille. Eivät kenellekään muulle.

Urheilumarkkinointi kertoo muuta. Eikä siinä sinällään mitään pahaa ole. Tarinaan voi samaistua, mutta se on sittenkin joukkueen tarina, jossa kannattajilla ei ole osaa eikä arpaa.

On helppo nähdä että pelaajat ajattelevat noin ja "joukkueelle pelaaminen" on varmasti pelaajia motivoiva tekijä. Joukkueiden kannattaisi kuitenkin viime kädessä pelata kannattajille, sillä ilman kannattajia mikään laji tuskin kehittyy sille tasolle tai pysyy sillä tasolla että todellinen huippu-urheilu olisi mahdollista. Kannattajien halveksunta saattaa pitkällä tähtäimellä osoittautua virheeksi.
 
Pelasiko Suomi eilen ensimmäisessä erässä mielestäsi kilpikonnaa? Jos MM-kisoihin mennään ainoastaan esittelemään maan parhaita pelaajia ja toivotaan parasta niin menestys kiertää Suomen aikas kaukaa, siellä on kuitenkin 4-5 maata joilla on heittää kehiin laadukkaampaa pelaajamateriaalia. Se että pelaa laadukasta PAPP:ia ei ole pätkääkään hyökkäyspelaamisesta pois, päin vastoin. Mitä paremmin puolustat sen valmiimpi olet hyökkäämään viisikkona. Kyllä sillä Kanadallakin se PAPP on erittäin tiivistä, he vain eivät joudu omissa kauaa pyörimään koska pystyvät irroittamaan vastustajan kiekosta.
Ensimmäinen erä oli hyvää ja aktiivista peliä, sitten mentiin kilpikonnaan. Eikä tämä todellakaan ollut pelaajien ratkaisu, niin systemaattinen muutos oli peli tavassa. Eka erä vedettiin 2-2-1 taktiikalla ja sentään puolustettiin keskialuetta, välillä lyötiin painetta jo hyökkäysalueella. Noista saatiin käynnistettyä hyviä hyökkäyksiä. Oman maalin edustan suojeleminen viidellä äijällä passiivisesti ei todellakaan anna hyvää pohjaa hyökkäämiselle. Nuothan päättyvät lähes poikkeuksetta jonkun näköiseen vastustajan maalintekoyritykseen ja kun kiekko lopulta saadaan haltuun, ollaan jo poikki ja sitten pitäisikin jo päästä vaihtoon.

Miksi Suomen PAPPi ei lyö painetta? Siksi, koska ilmeisesti me halutaan vastustajan hyökkäysten kestävän mahdollisimman kauan. Ja oikeastiko Kanada pelaa sun mielestä samalla puolustustaktiikalla kuin Laten Suomi?
 
chauron

Jäsen
On helppo nähdä että pelaajat ajattelevat noin ja "joukkueelle pelaaminen" on varmasti pelaajia motivoiva tekijä. Joukkueiden kannattaisi kuitenkin viime kädessä pelata kannattajille, sillä ilman kannattajia mikään laji tuskin kehittyy sille tasolle tai pysyy sillä tasolla että todellinen huippu-urheilu olisi mahdollista. Kannattajien halveksunta saattaa pitkällä tähtäimellä osoittautua virheeksi.
Halveksunta on eri asia, esim ihan vaan neutraali saa olla. Mutta jääkiekkoa ei totta vieköön ole tehty katsojia varten lähtökohtaisesti, jos joku yks ketä varten se lopulta on on pelaajat (vrt ulkohöntsä).

Ja joo JMA kommentti oli kyllä ajattelematon, huonoa pr;ää.
 
Laitela

Jäsen
Siis minun ei ollut tarkoitus Laten kiekkoilua puolustaa millään tavalla. Tarkoitan vain, jos meillä hypoteettisesti olisi valmentaja joka olisi kehittänyt meille kilpikonnatyylin, joka todella toimii. Viime vuonna liukkaammalla pelityylillä(?), oli viivelähtöä sun muuta, mutta eikös se ollu suhteellisen nopeaa kiekkoa, jossa tuli sitten pirun Kanada vastaan, oli lukenut meidän kikat ja raapi Suomesta hikisen 2-0 voiton, viimeinen tyhjiin. Kanada on monesti ansainnut mestaruuden omalla ylivertaisuudellaan, mutta viime vuonna Kanada oli välillä oikeasti Suomen kanssa ongelmissa, joten ei liene täysin väärin sanoa, että epäoikeudenmukainen loppu tuli Suomelle. Siksi tämän hetken tärkein juttu olisi vain löytää pelitapa, jolla on parhaat mahdollisuudet voittaa mestaruus. Marjamäen systeemi ei toimi, se on nyt nähty ja vaihdon aika viimeistään kisojen jälkeen. Seuraava "onnekas" näyttämään kyntensä.
 
HMenthal

Jäsen
Hyvin menee, mutta niin pitikin. Pientä viilausta voisi Late harrastaa noiden ketjujen kohdalla ja huomenna olisi hyvä sauma kokeilla muutoksia sysipaskaa Sloveniaa vastaan, sillä siitä tulee reilu Leijonien ylikävely joka tapauksessa.

Otteluohjelma on kyllä suosiollinen Leijonien kannalta ja sitä pitäisi hyödyntää. Osala joo ykkös- tai kakkosketjuun ja Aho sentteriksi. Savinainen Lajusen ketjun laitaan. Aaltoset voisi vaihtaa paikkoja, JMA voisi katella korkeintaan penkin päästä, kun joukkue pellailee toisilleen. Huomenna siis Slovenia joutuu väsyneenä Leijonan kitaan ja Norja-peliä ennen Leijonilla on pari päivää vapaata. Tietää Norjalle kyytiä, kun alla vielä ne maalintekoharjoitukset Slovenian kustannuksella. Sveitsi joutuu Leijonia vastaan Kanada-peli alla ja monta tuntia lyhyemmällä palautuksella, kun taas Leijonat pääsee reilun Norja-voiton siivittämänä tuohon peliin. Kanukkeja vastaan Leijonilla on lepoetu, tosin Norja ei välttämättä paljon kanukkien energioita syö.

Eli homma on hyvin pedattu Leijonille, mutta lohkon kolmonen ja kakkonen saa kuitenkin kyllä tiukan vastuksen vastaan eli RUS, USA, SWE. Välierät voi olla vähän utopiaa, mutta kyllä Leijonat menee heittämällä lohkosta jatkoon. Latesta ja muusta valmennustiimistä huolimatta
 
Knap

Jäsen
En kyllä ymmärrä jos Marjamäki ei saa kenkää kisojen jälkeen. Jos ei saa pelitapaansa iskostettua vuoden aikana, se ei ole pelaajien syy vaan valmentajan, enkä usko että toinen vuosi asiaa muuttaa. Tämä ei ole seurajoukkue jossa pelitapaa on aikaa ajaa, eikä Marjamäki ole joukkueen lupaus joka lunastaa potentiaalinsa..
 
Eli homma on hyvin pedattu Leijonille, mutta lohkon kolmonen ja kakkonen saa kuitenkin kyllä tiukan vastuksen vastaan eli RUS, USA, SWE. Välierät voi olla vähän utopiaa, mutta kyllä Leijonat menee heittämällä lohkosta jatkoon. Latesta ja muusta valmennustiimistä huolimatta
Tätä olen itsekin miettinyt, turnausmuoto ja etenkin Suomen lohkon heppoisuus verrattuna tuohon toiseen lohkoon mahdollistavat kyllä sen että Suomi tulee menemään jatkoon, vaikka se sitten tapahtuisikin rimaa hipoen ja vaikka vasta lohkon nelospaikan turvin. Tästä toki sitten voi esittää kritiikkiä turnausmuodon kehittäjille, mutta Suomen onni se taitaa olla tässä vaiheessa.

Välierät tällä hetkellä ehkä hieman utopiaa joo, mutta yksittäinen peli ja jne. Vähän kuten 2014 MM-kisoissa.
 
bebeto

Jäsen
Ensimmäinen erä oli hyvää ja aktiivista peliä, sitten mentiin kilpikonnaan. Eikä tämä todellakaan ollut pelaajien ratkaisu, niin systemaattinen muutos oli peli tavassa. Eka erä vedettiin 2-2-1 taktiikalla ja sentään puolustettiin keskialuetta, välillä lyötiin painetta jo hyökkäysalueella. Noista saatiin käynnistettyä hyviä hyökkäyksiä. Oman maalin edustan suojeleminen viidellä äijällä passiivisesti ei todellakaan anna hyvää pohjaa hyökkäämiselle. Nuothan päättyvät lähes poikkeuksetta jonkun näköiseen vastustajan maalintekoyritykseen ja kun kiekko lopulta saadaan haltuun, ollaan jo poikki ja sitten pitäisikin jo päästä vaihtoon.

Miksi Suomen PAPPi ei lyö painetta? Siksi, koska ilmeisesti me halutaan vastustajan hyökkäysten kestävän mahdollisimman kauan. Ja oikeastiko Kanada pelaa sun mielestä samalla puolustustaktiikalla kuin Laten Suomi?

Ensimmäinen erä oli tosiaan hyvää kiekkoa, toinenkin vaikka Tsekki paransi eikä Suomi saanut enää niin montaa hyökkäystä kuin ensimmäisessä. Vasta kolmannessa peli passivoitui liikaa eikä kiekossa pysytty tarpeeksi. Vaikka toisessa erässä Tsekki oli enemmän kiekossa keskusta puolustettiin hyvin ja laatupaikkoja ei montaa annettu. Kaikki joukkueet pyrkivät varmasti pelaamaan keskustan tiiviisti, niin Suomi kuin Kanadakin, se että Kanada tekee sen paremmin johtuu paremmasta pelaajamateriaalista. Kanada pystyy irrottamaan vastustajan kiekosta nopeammin kuin Suomi eikä näin ollen joudu pyörimään omissa kauaa. Se mistä pitäisi olla huolissaan on tuo keskialueen träppi jota pelataan jopa etukäteen heikompia vastustajia vastaan. Ehkä se johtuu siitä että pelaajille ei ole täysin selvää milloin paineistetaan ja milloin vetäydytään träppiin. Jos paineistamista ei tehdä viisikkona on jälki melko surullista katsottavaa, silloin on viisainta peruuttaa träppiin.
 
Drag

Jäsen
Mutta jääkiekkoa ei totta vieköön ole tehty katsojia varten lähtökohtaisesti, jos joku yks ketä varten se lopulta on on pelaajat (vrt ulkohöntsä).

Kuitenkin lienee selviö että jääkiekkoa huippu-urheiluna ei olisi eikä se olisi lajina kehittynyt sille tasolle millä se nyt on esimerkiksi Suomessa, puhumattakaan Pohjois-Amerikasta, ilman kannattajia. Se olisi nimenomaan ulkohöntsäilyä tai ainakin lähes, ja siinä kaikki voivat hyvällä mielellä pelata pelkästään itselleen ja joukkueelleen. Ketään muuta ei kiinnosta.

Kukaan ei rahoittaisi ammattimaista urheilua ellei sillä olisi kannattajia. Se että pelaajat pelaavat pelkästään joukkueelle voi toimia ainoastaan siinä tapauksessa että joukkueen ja kannattajien intressit ovat täsmälleen samat ja että joukkueelle pelaaminen toteuttaa noita intressejä. Käytännössä siis tuottaa voittoja. JMA:n kontribuutio tähän ei kai tällä hetkellä ole kovin suuri.

Voihan sitä aina harrastaa vaikka säkkihyppelyä tai lusikkajuoksua jos haluaa urheilla välittämättä kannattajista mutta näistä lajeista ei taida kovin kummoista päivätyötä saada aikaiseksi.
 
CuJo#31

Jäsen
Noh, seuraava ihmetyksen aihe: Aloitukset. Oliko vain tuskan ja ahdistuksen tuomaa tunnetta, vai hävittiinkö nää oikeasti Tshekkiä vastaan ihan pystyyn? Jotenkin mutu-otannalla tuntui että erityisesti J.Kemppainen kunnostautui tässä? Toki muuten pelasi ihan ok pelin, ei siinä.

Itse asiassa Suomi vei aloitukset 54,4 / 45,6.

Kemppainen voitti 10 aloitusta ja hävisi 8 (55,56 %).
 
Urheilujoukkueissa, myös huippu-urheilussa, pelaajat pelavat toisilleen, joukkueen jäsenille. Eivät kenellekään muulle.

Urheilumarkkinointi kertoo muuta. Eikä siinä sinällään mitään pahaa ole. Tarinaan voi samaistua, mutta se on sittenkin joukkueen tarina, jossa kannattajilla ei ole osaa eikä arpaa.
Hyvin tiivistetty! Samoilla linjoilla on ollut mm. Josep Guardiola futiksen puolella. Tietysti joukkueiden markkinointiosaston väen tehtävä on myydä joukkuetta faneille, mutta kyllä ne pelaajat sitten ensisijaisesti joukkueelle pelaa. Itse ainakin katson peliä sen pelin takia, enkä koe että joukkueet on mulle mitään velkaa, kun itsellehäni se urheilun seuraaminen tuottaa viihdettä. Mua Aaltosen kommentti vain hymyilytti ja sai peukutusta.
 
Lisään edelliseen kommenttiini, että jos urheilijat pelaavat joukkueelleen, he laittavat itsensä likoon koko sydämestään sen eteen, että joukkue voittaisi, ja tällaista taistelevaa joukkuetta yleisökin haluaa seurata. Toisin sanottuna, joukkueelle ja katsojille pelaaminen kulkevat käsi kädessä, eikä näitä ole mitenkään helppo tai edes mielekästä erotella. Kun Torinon olympialaisissa Leijonat hävisi finaaliin, torilla oli pakkasesta huolimatta kansa vastassa ja otti joukkueen hyvin lämpimästi vastaan. Joukkue hävisi, kansa hävisi. Hävittiin yhdessä, itkettiin yhdessä.

Marjamäen aikana otteet ovat olleet niin hengetöntä ja onnetonta sähläämistä, ettei samanlaista kansan sympatiaa voisi kuvitellakaan. Tsekki-pelissä oli tosin merkkejä paremmasta, ainakin ensimmäiset 20 minuuttia. Sen jälkeen taisteluilme katosi hitaasti mutta varmasti, johdettiin 3-0 ja pelättiin häviämistä, ja viimeisen 5 minuutin aikana oltiin niin kipsissä, että ei mikään ihme, että Tsekki vyöryi tasoihin.

Mitä Aaltoseen tulee, kyseessä on niin flegmaattisen oloinen pelaaja (tai "pellailija"), että tuo kuvaus "laittaa itsensä likoon koko sydämestään sen eteen, että joukkue voittaisi" ei mielestäni päde Aaltoseen kovin hyvin.
 
Ainakin sitä on aivan helvetisti viihdyttävämpää katsoa, mutta väliäkö sillä, kun Suomessa asuu niin käsittämättömän menestyshullua kansaa. Ja menetystähän on monenlaista. World Cupissa Ruotsi voitti oman lohkonsa häviten kuitenkin tiukasti välierissä jatkoajalla keinotekoiselle Euroopan joukkueelle. Mites meillä meni?

Tarkistuksen jälkeen voin kyllä myöntää Suomen pärjänneen MM-kisoissa viime aikoina paremmin, mutta silti finaaleissa on otettu pariin kertaan aika pahasti keittimeen. Varsinkin vuoden takainen finaali Kanadaa vastaan jäi mieleen vaahteran ylivertaisuuden takia. Miltä näyttää tänä vuonna, ja ennen kaikkea miltä näyttää tulevaisuus?

En nyt vieläkään ymmärrä mihin tällä pyrit. Kerroit, että Ruotsissa on joskus kauan sitten linjattu, että meidän peliä ei pelata, vaan pelataan hyökkäysvoittoisesti ja siihen sitoudutaan ja tulosta on tullut. Kuitenkaan sitten menestystä ei ole tullut edes sen vertaa kuin Suomella, otetaanpa aikaväliksi sitten 5, 10 tai 15 vuotta. Ja ihan turha jotain yksittäistä turnausta on nostaa esiin tässä kontekstissa kuten nyt teit World Cupin osalta, jossa ei lopulta edes tullut menestystä Ruotsille. Muutenhan voisi vetää mukaan vaikka nyt käynnissä olevan MM-turnauksen, jonka hyökkäysvoittoinen ja meidän peliä vastustavan Ruotsin turnauksen alku on ollut huonoin 21 vuoteen(!)

Ja mitä menestyshulluuteen tulee, niin muuallako sellaista ei ole? Ihanko oikeasti Ruotsissa halutaan nähdä ennemmin hyökkäysvoittoista lätkää, jolla ei tule menestystä kuin toisenlaista lätkää, jolla menestytään? Hieman epäilen tuota.
 
ijuka

Jäsen
Muutenhan voisi vetää mukaan vaikka nyt käynnissä olevan MM-turnauksen, jonka hyökkäysvoittoinen ja meidän peliä vastustavan Ruotsin turnauksen alku on ollut huonoin 21 vuoteen(!)
Harhaanjohtavaa otsikointia. Hävisivät Venäjälle rankkareissa, jonka nyt pitäisi ennakkosuosikki olla Ruotsia vastaan. Sitten tuhosivat Saksan ja hävisivät USA:lle, myöskin yhdellä maalilla.

Mielestäni tämä liittyy paljon enemmän siihen, että Ruotsilla oli vaikein turnauksen alku 21 vuoteen. Kaksi muuta kärkimaata heti ensimmäisten matsien joukossa, nimittäin. Ruotsilla on nyt edessään Latvia, Tanska, Italia ja Slovakia, mistä pitäisi rutiinilla tulla 12 pinnaa.

Jos verrataan vaikka Suomeen, niin ensinnäkin he eivät ole vielä pelanneet Kanadaa vastaan, joka on lähes varma tappio. Sen lisäksi ainakin Sveitsiä vastaan pitää pelata ihan tosissaan ja se onkin jo pakkovoitto.

Tämän takia kannattaa katsoa vähän pidemmälle kuin vain pelattuja otteluita ja pisteitä. Ei Ruotsi missään pulassa ole lähelläkään. Näillä näkymin ovat sijoittumassa lohkossaan Venäjän jälkeen toiseksi - Aivan kuten sopii odottaakin.
 
Sanasta sanaan samaa mieltä.

Ja lisäisin vielä, että yhtä lailla Suomella on vielä useampi noita ennakkoon helpompia pelejä eikä Suomi missään pulassa ole. Toisin kuin täältä saa lukea. Kannattaa tosiaan palstalaisten soveltaa tätä samaa "katsotaan vähän pidemmälle" -ohjetta myös Suomen kohdalla eikä pelkästään muiden.
 
Täällä on nyt jokunen trolli, tai sitten ei ymmärretä kokonaisuuksien ja yksityiskohtien välistä suhdetta. Otetaan pari faktaa:

1. Suomi on pelannut paskasti siitä lähtien kun Marjamäki aloitti työnsä

2. Ruotsi on voittanut olympiakultaa

otetaan vielä kolmas:

3. Kattokaa nyt vähän, keitä vastaan kukin on pelannut, johon tuossa yllä @ijuka viittaakin, Ranska ei ole Venäjä

Näiden faktojen jälkeen olisi vain tyypillistä, että joku tulisi sanomaan, että ei Ruotsin voitto ollut Marjamäen syytä ja voitettiinhan Naganossa Kanada. Mistähän tuo menestyshulluus-olkiukko on keksitty?
 
ijuka

Jäsen
Sanasta sanaan samaa mieltä.

Ja lisäisin vielä, että yhtä lailla Suomella on vielä useampi noita ennakkoon helpompia pelejä eikä Suomi missään pulassa ole. Toisin kuin täältä saa lukea. Kannattaa tosiaan palstalaisten soveltaa tätä samaa "katsotaan vähän pidemmälle" -ohjetta myös Suomen kohdalla eikä pelkästään muiden.
...Miten voit olla sanasta sanaan samaa mieltä jos sen jälkeen alat kertomaan asioita joista olet eri mieltä? En kyllä mitenkään voi tässä tapauksessa yhtyä mielipiteeseesi.

Suomen kohdalla asia on nyt näin:

Suomi voitti heittopussi-Valko-venäjän vaivoin 3-2 meinattuaan hävitä ottelun, hävisi Ranskalle murskajaisissa 1-5 ja hävisi rankkareissa Tshekille 3-4.

Suomen suurin saavutus tässä turnauksessa on Tshekin vieminen rankkareille.

Ranska: Voitti Suomen 5-1

Norja: Voitti Ranskan 3-2

Sveitsi: Voitti Norjan, voittamassa Ranskaa

Jos unohdetaan historia ja mietitään vain ja ainoastaan tätä turnausta, ovatko Suomen saavutukset olleet vakuuttavampia kuin minkään näistä edellämainituista? Ja jos ei, eikö se ole lainkaan huolestuttavaa?

Jos nyt vielä verrataan Ruotsiin, niin Ruotsilla on vain "läpsyttelyjoukkueita" jäljellä, joista vahvimman(joka muuten voitti USAn) tuhosi 7-2. Tämä antaa osviittaa siitä, että Ruotsi pystyy rutiinilla hoitelemaan heikommat joukkueet. Onko Suomi antanut mitään näyttöä siitä, että pystyisi samaan? Kenet se hikinen 3-2 - voitto Valko-Venäjästä oikein vakuutti siitä että Suomi olisi valmis pelaamaan edes Sloveniaa tai Norjaa vastaan? Ranska-ottelu ei ainakaan auttanut asiaa.
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Tää on kyllä kaikkinensa yksi surkuhupaisimmista maajoukkueista miesmuistiin. Siellä Juha-Matti "pellaillaan" Aaltonen laukoo typeryyksiä, Marjamäki ei saa joukkueeseen mitään otetta ja joku Jaakola koomailee kuin e-junnu murrosikäisen edessä. Kaikkia yhdistää Oulu. Sattumaako!?

Oululaisten salajuoni.
 
Viimeksi muokattu:
Tila
Viestiketju on suljettu.

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Ylös