MM 2017: Suomi

Tila
Viestiketju on suljettu.
Et kehdannut sitä haastattelua lähteeksi laittaa? Viisikon suunta on ollut organisoituneena ensisijaisesti ylöspäin. Tshekin 3-2 voittomaalia nyt viime EHT:lla edelsi Suomen pakilta heti pystyyn syöttö, joka johti tuohon Tshekin maaliin. Sikäli sun toinen väite on epätosi jo näin nopeasti todettuna.
No joo, ei varmaan oo oikeasti ihan joka kerta suunnattu ensin alaspäin. Kirjoitin hiukan kärjistetysti. Ei ole linkkiä haastatteluun, mutta se esitettiin muistaakseni viime Ruotsi matsin erätauolla.
 
Imagined

Jäsen
Se on kyllä hyvä että ottaa pannuun Puljua itseään tämä tilanne. Todennäköisesti myös kaikki muut pelaajan ympärillä olevat heräävät myös panostamaan entistä enemmän pelaajan kehittämiseen. Joka tapauksessa näistä vastoinkäymisistä voi vain ja ainoastaan kasvaa!

Tuossa joukkueessahan Puljun tilalla 13. hyökkinä voisi yhtä hyvin olla aika moni muukin. Sikäli ihan hyvä 18-vuotiaalta ekaa kertaa miesten peleissä. Omasta mielestäni olisi äärimmäisen mielenkiintoisempaa nähdä Pulju kaukalossa, kuin Savinainen tai vaikka Lajunen. Myös potentiaali on eri luokkaa mikäli saa lentokelin päälle. Monista rosteriin mahtuneista pelaajista kyllä tiedetään tasan tarkkaa mitä saadaan, mutta mutta.. Ehkä se ei ole sitten ainakaan mulle tämän pelin suola. tasaisuus ja yllätyksettömyys..
 
Hyvää (tai ainakin uskottavan kuuloista) Puljujärvi-analyysiä. Alunperinhan Puljua pidettiin Lainetta kypsempänä ja valmiimpana pelaajana Pohois-Amerikkaan, ja Laineella oli junnukisakiukuttelujen takia vähän asennevikaisen mainetta, mutta aika eri lailla nuo kehiyskäyrät ovat sittemmin menneet. Osoittaa vain, miten vaikeaa ennustaminen on.
 
Mulle on tän kauden aikana noussut tosi ihmeellinen kuva Puljujärvestä. Ensin NHLssä tykittää lähes nollatehoilla ja sitten kun joutuu farmiin niin valittaa monelle lehdelle että ei oikein ymmärrä mitä pitäisi tehdä kun ei mikään riitä. No pitäisi tehdä tulosta, tietenkin. Ja nyt sitten 3 EHT-turnausmatsia sysipaskaa jääkiekkoa Puljujärveltä joka oli kiikaireilla joukkueelle täysi turhake ja kun tiputetaan 13. hyökkääjäksi niin "No mä odotin kyllä isompaa roolia ja oon pettynyt". Siis luuleeko tämä heppu että ne vaan tarjottimella ojentaa hänelle isot roolit ja ykkösketjun paikat ilmaiseksi? Kai nyt pitäisi tajuta että näytönpaikoilla sitä tulosta pitäisi oikeasti tehdä jotta sitä vastuuta saa. Puljujärven meriiteillä hän ei olisi edes ansainnut kutsua koko joukkueeseen.

Olen ihan samaa mieltä. Puljun pitäisi olla onnellinen että pääsi edes pidempään leirittäneen Palolan sijaan joukkueeseen. Puljun EHT-näyttöjä ei taidettu pahemmin noteerata jetlagista johtuen, ja se on sinällään ymmärrettävää. Puljujärvenä en olisi kuitenkaan ihmetellyt ettei kutsu käy heti avauskokoonpanoon, sillä Puljujärven P-Amerikan status ja näytöt eivät ole sellaisia että niillä hypätään oitis kokoonpanoon. Toivotaan ettei Puljujärven pään sisällä oleva asenne ole mikään ihmettely ja ''odotin kyllä sitä ja tätä..'', sillä tuollaisella asenteella urheilija tai minkä tahansa alan ihminen ei kehity tippaakaan eteenpäin. Selittelijät ei koskaan menesty ja menestyvien ei tarvitse selitellä.

Puljulla ja JMA:lla oli molemmilla vaikea loppukausi, mutta pidän silti todennäköisempänä että JMA pelaa hyvät MM-kisat. JMA:lla on erittäin hyvä yleinen pelipää, Puljusta en ole sellaista aikuisten peleissä nähnyt. JMA saattaa uinahdella kiekottomassa pelissä, mutta halutessaan (enimmäkseen maajoukkueessa) on hyvä riistämään kiekkoa jne, Pulju taas on halutessaankin kiekottomana todella orvon näköinen. Kiekollisessa pelissä Puljulla taas tuntuu olevan tasan yksi rytmi ja idea, mennä nopeasti eteenpäin, ja keskittyy ainoastaan edessä olevaan vastustajaan ''haasto-moodi'' päällä. Puljusta tulee kiekollisena mieleen ravihevonen jolla on laput silmien sivuilla, ei ymmärrä laajemmin mitä ympärillä tapahtuu, no tämä sama pätee moneen maalintekijään, mutta ongelma on ettei Puljusta ole kuoriutunut minkään sarjan 1.korin maalintekijää, jolla saisi anteeksi ne peliä edistämättömät ratkaisut. No nyt tuli niin paljon kritisoitua Puljua että toivottavasti näyttää kisoissa mulle missä kaappi seisoo.
 
Viimeksi muokattu:

FinnPeak

Jäsen
...Laineella oli junnukisakiukuttelujen takia vähän asennevikaisen mainetta, mutta aika eri lailla nuo kehiyskäyrät ovat sittemmin menneet. Osoittaa vain, miten vaikeaa ennustaminen on.

Osoittaa myös sitä että tälläisille yksittäisille tapauksille/asioille annetaan usein aivan suhteettoman suuria merkityksiä. Epäilen vahvasti, etteikö näissä keittiöpsykologian makuisissa Pulju-analyyseissäkin tehtäisi jatkuvasti samaa virhettä.

Paljon on aikaa pojalla. Eipä se kokokansan kulta-Mikkekään ihan heti breikannut.
 
mjr

Jäsen
Epäilen vahvasti, etteikö näissä keittiöpsykologian makuisissa Pulju-analyyseissäkin tehtäisi jatkuvasti samaa virhettä.

Paljon on aikaa pojalla. Eipä se kokokansan kulta-Mikkekään ihan heti breikannut.

No, todellakin. Monet on näköjään vallinnut vauhtisokeus Laineen ja Ahon tapausten vuoksi, mutta heidän kehitysnopeutensa Pohjois-Amerikassa on ollut täysin poikkeuksellista. Puljujärvi on yksi viimeisten vuosien suurimpia lupauksiamme ja jon nyt olisi joku kymmenen vuoden takainen tilanne, kun ei pirullakaan meinannut löytyä niitä todellisia lahjakkuuksia niin olisi nytkin joku messiaasta seuraava. Mutta kun tilanne on niin paljon parempi niin odotetaan jokaiselta lupaukselta välitöntä murtaumista NHL:n huipulle hyvä ettei 12-vuotiaana. Paljon on todella aikaa miehen jalostaa taitonsa top-6 -hyökkääjäksi NHL:ssä.
 
Barney

Jäsen
Voi olla, että olisi Rantanenkin jäänyt kisoista pois, jos Marjamäki olisi etukäteen ilmoittanut hänen ketjukavereiden olevan Antti Pihlström ja Velimatti Xavinainen. Tuo kolmikko vaikuttaa kyllä paperilla ihan hirveältä. Sentterinä on kaveri, jonka pelikäsitys ei ole hyvää tasoa edes Liigassa. Laput silmillä koohottaen nelosketjun laidassa Pihlström on ihan hyvä, mutta MM-kisoissa hyökkäävän ketjun sentterinä? Savinainen pelasi hienon kauden, mutta ei hän siitä huolimatta omaa kovinkaan hyvää peliälyä MM-tasolle. Käytännössä joukkueen kolme kiekollisesti parasta pelaajaa laitettu samaan ketjuun. Mikäköhän logiikka tuossa on taustalla? Jos se nelosketju on päätetty rikkoa, niin Osalaa voi siinä tapauksessa laittaa isompaan rooliin tässä joukkueessa. Puljujärvenkin ottaisin kokoonpanoon. Näytöt on aika onnettomat, mutta ei tuohon ole parempaakaan tarjolla. Toivottavasti ensimmäisen pelin jälkeen tehdään tällaiset muutokset:

Aho - Filppula - Rantanen
Osala - Aaltonen - Puljujärvi
Pyörälä - Kemppainen - Aaltonen
Hännikäinen - Lajunen - Pihlström

Lehterää tuo kyllä kaipaisi. Puljujärvi vilttiin ja kakkosketju muotoon Osala-Lehterä-Aaltonen. Alkaisi näyttämään jo ihan siedettävältä.
 
Mane

Jäsen
Eilisistä puheista poiketen Puljujärven passi kuitenkin leimattiin välittömästi, joten varmasti hänellekin peliaikaa riittää tiukassa pelitahdissa, vaikka ensimmäisen pelin istuisi penkin päässä.

Sen sijaan Ortion, Järvisen ja Sallisen passeja ei vielä leimattu, eli NHL-ikkunaa pidetään vielä auki.
 
IceWalker

Jäsen
No, todellakin. Monet on näköjään vallinnut vauhtisokeus Laineen ja Ahon tapausten vuoksi, mutta heidän kehitysnopeutensa Pohjois-Amerikassa on ollut täysin poikkeuksellista. Puljujärvi on yksi viimeisten vuosien suurimpia lupauksiamme ja jon nyt olisi joku kymmenen vuoden takainen tilanne, kun ei pirullakaan meinannut löytyä niitä todellisia lahjakkuuksia niin olisi nytkin joku messiaasta seuraava. Mutta kun tilanne on niin paljon parempi niin odotetaan jokaiselta lupaukselta välitöntä murtaumista NHL:n huipulle hyvä ettei 12-vuotiaana. Paljon on todella aikaa miehen jalostaa taitonsa top-6 -hyökkääjäksi NHL:ssä.
Kyllä ja ei. Selänne teki läpimurron NHL:ssä 22-vuotiaana. OJ taisteli monta kautta ennen kuin breikkasi 23-vuotiaana: ennen kulunutta kautta Suomella ei ollut Laineen tai Ahon kaltaista junioritähteä NHL:ssä. Ei siis niin ketään. Kurrikin teki läpimurtonsa 20-vuotiaana.

Mutta toisaalta, ruokahalu kasvaa syödessä. Myös Puljujärven saavutus U20 MM-pistepörssin voitosta vain 17-vuotiaana on poikkeuksellista, ainutlaatuista suomalaiselle. Ja on myös niin, että NHL:ssä ei kovin kauaa yhdessä seurassa katsella edes Puljun potentiaalin omaavaa kaveria, jos kehitystä ei tapahdu. Jos olet superlupaus, joudut myös breikkaamaan nopeammin kuin vain tavallinen lahjakkuus.
 
Cannibal

Jäsen
Eilisistä puheista poiketen Puljujärven passi kuitenkin leimattiin välittömästi, joten varmasti hänellekin peliaikaa riittää tiukassa pelitahdissa, vaikka ensimmäisen pelin istuisi penkin päässä.

Sen sijaan Ortion, Järvisen ja Sallisen passeja ei vielä leimattu, eli NHL-ikkunaa pidetään vielä auki.

Tuli tässä tosiaan mieleeni, että jos Ottawa voittaa nyt tulevana yönä ja heti perään lauantaina ja samalla Nashville lopettaa sarjan ylihuomenna, olisi teoriassa mahdollisuus täyttää kaikki nuo kolme paikka Antti Raannalla, Jori Lehterällä ja Petteri Lindbohmilla. Pitäisin kaikkia heitä selkeinä vahvistuksena nykyjoukkueeseen. Lindbohm pienellä varauksella mutta mielestäni nykypuolustus on niin paska että riittää. Sen verran mitä olen St Louisissa miehen pelejä nähnyt niin hyvin on luutinut. Iso ja varmaotteinen. Kelpaa. Ja noista kolmesta voisi ehkä kuvitella, että haluaisivatkin mukaan.

Mikäli myöhemmin olisi Määttää tai Vatasta tarjolla niin en jotenkin jaksa uskoa että kumpikaan liittyisi rinkiin. Molemmilla ollut kuitenkin loppukaudesta loukkaantumisia. Pakarisesta en tiedä olisiko käyttöä.
 
Knap

Jäsen
Antti Raanta olisi ihanteellinen vahvistus. Pelasi kyllä Ässien mestaruuskevänä mun top listoille aika vahvasti, sitten vielä kisoissa huikeat otteet.. Maalivahti joka ei floppaa, vaan on aina aika tasainen. Milloin vaan Antti. Niin, ja Suomalaiset pääsee venyttämään "ranta" kohdan Raannaksi maamme laulussa.
 
Tuli tässä tosiaan mieleeni, että jos Ottawa voittaa nyt tulevana yönä ja heti perään lauantaina ja samalla Nashville lopettaa sarjan ylihuomenna, olisi teoriassa mahdollisuus täyttää kaikki nuo kolme paikka Antti Raannalla, Jori Lehterällä ja Petteri Lindbohmilla. Pitäisin kaikkia heitä selkeinä vahvistuksena nykyjoukkueeseen. Lindbohm pienellä varauksella mutta mielestäni nykypuolustus on niin paska että riittää. Sen verran mitä olen St Louisissa miehen pelejä nähnyt niin hyvin on luutinut. Iso ja varmaotteinen. Kelpaa. Ja noista kolmesta voisi ehkä kuvitella, että haluaisivatkin mukaan.

Lindbohmin kausi jatkuu AHL:ssä vielä ainakin kolmen ottelun verran, luultavasti pidempään. Voimme olla myös montaa mieltä siitä onko Lindbohm vahvistus tälle MM-joukkueelle. Minusta ei ole. Suunnilleen samaa tasoa kuin vaikkapa Kivistö tai Järvinen, mutta kannattaako a) tuon tasoiselle pitää ovea auki ja b) ottaa mukaan kesken kisojen? Ei. Mielummin rakennetaan sitä ryhmädynamiikkaa ja joukkuehenkeä ihan tuon nykyisen porukan kesken kuin otetaan keskinkertainen pelaaja rosteria leventämään.
 
Heh, johan on mutuilua taas Puljun osalta Hyvä että kuitenkin on pettymyt, olishan se aikamoosta jos sanoosi olevansa tyytyväinen.Puljuvihaajat sai taas polttoainetta vaikka ei niin aihettakaan oo. No toivottavasti Pulju saa kunnollisen näytönpaikan ja vielä onnistuisi.

Mielenkiintoinen joukkue kuitenkin, oikeastaan aika virkistävä. Voi olla että ketjuja joudutaan kesken kisojen vielä muokkaamaan. En oo itse vielä vakuuttunut tuosta Aho-Filppula parin toimivuudesta. Toivottavasti heti seuraavassa matsissa saan heittää epäilyilleni hyvästit.
 
Petrov

Jäsen
Marjamäki taktikoi, eikä päästä Puljujärveä heti irti vaan laittoi koirankoppiin. Tämä siksi ettei Edmonton innostu liikaa ja kutsu täydennystä. No työpaikkakiusaamistahan tämä.
 
Cannibal

Jäsen
Lindbohmin kausi jatkuu AHL:ssä vielä ainakin kolmen ottelun verran, luultavasti pidempään. Voimme olla myös montaa mieltä siitä onko Lindbohm vahvistus tälle MM-joukkueelle. Minusta ei ole. Suunnilleen samaa tasoa kuin vaikkapa Kivistö tai Järvinen, mutta kannattaako a) tuon tasoiselle pitää ovea auki ja b) ottaa mukaan kesken kisojen? Ei. Mielummin rakennetaan sitä ryhmädynamiikkaa ja joukkuehenkeä ihan tuon nykyisen porukan kesken kuin otetaan keskinkertainen pelaaja rosteria leventämään.

Okei kiitos tarkennuksesta Lindbohmin suhteen. Ajattelin et jos olis toiseen peliin jo kerenny ni olis voinut ajatella. Aavistuksen olen eri mieltä miehen tasosta - ehkä enemmänkin ollut olosuhteiden uhri ja siksi ei enempää NHL pelejä plakkarissa, mutta toisaalta tuskinpa se nyt mikään messias siellä olisi myöskään ollut.

Raanta ja Lehterä sen sijaan olisivat enemmän kuin kaivattuja lisiä - vaikkakin Korpisalolla vaikuttaa olevan hyvä momentum päällä.

Ilmeisesti tuolla yhdellä pakin passilla odotellaan sittenkin Vatasta tai Määttää...?
 
Erätauko

Jäsen
Ja on myös niin, että NHL:ssä ei kovin kauaa yhdessä seurassa katsella edes Puljun potentiaalin omaavaa kaveria, jos kehitystä ei tapahdu. Jos olet superlupaus, joudut myös breikkaamaan nopeammin kuin vain tavallinen lahjakkuus.

Toisaalta ei olisi välttämättä Puljulle pahaksi vaikka hänet kaupattaisiin seuraan, jossa hyökkääjärosteri ei ole yhtä täysi. Ottajia kyllä löytyisi edelleenkin. En kuitenkaan usko että Edmontonissa ollaan valmiit luopumaan hänestä, sillä Jesse kuitenkin ehti olla vähän aikaa kuuma pelaaja. Tuo antaa varmasti uskoa siihen, että hänestä saadaan vielä iloa. Ainakin monen kannattajan keskuudessa odotukset on yhä kovat. Oilersin on tehtävä tilaa budjettiin, mikä tarkoittanee Eberlestä ja/tai Nugesta luopumista, mikä antaa tilaa rosteriin.
 
Cannibal

Jäsen
Unohtui vielä mainita, että onhan siellä vielä tietysti Jyrki Jokipakkakin poppariosastolla ehdolla pakistoon, mikäli Rangers tuon sarjan kääntää.
 
Puljujärvi on yksi viimeisten vuosien suurimpia lupauksiamme ja jon nyt olisi joku kymmenen vuoden takainen tilanne, kun ei pirullakaan meinannut löytyä niitä todellisia lahjakkuuksia niin olisi nytkin joku messiaasta seuraava. Mutta kun tilanne on niin paljon parempi niin odotetaan jokaiselta lupaukselta välitöntä murtaumista NHL:n huipulle hyvä ettei 12-vuotiaana. Paljon on todella aikaa miehen jalostaa taitonsa top-6 -hyökkääjäksi NHL:ssä.

Pulju on ehdottomasti edelleen huippulupaus, eikä ole kohtuullista vaatia että nousisi heti NHL:n huipulle, mutta olinko aivan kohtuuton kun odotin että Pulju pystyisi AHL:ssä pelityylinsäkkin vuoksi lähes dominoimaan sarjaa nimenomaan luistelulla ja maalinteollaan? Sen mitä raportteja luin niin Pulju oli pelannut hyvin ja paljonkin väläytellyt aseitaan varsinkin alkupuoliskolla, ja loppua kohden vähän hiipunut. Pelityylillä tarkoitan Puljun sähäkkyyttä luistelussa ja suoraviivaista pelityyliä, joka ei ollut paras mahdollinen Liigaan. Esim. Mikke vietti AHL:ssä aikaansa paljolti pelityylin ja puutteellisen luistelun vuoksi, Puljulla oli jo todella hyvä luistelu ja on pelityyliltään lähempänä P-Amerikkalaista pelityyliä kuin moni muu meidän lupaus on ollut.

Iän vuoksi on oltava armollinen se on ihan totta, Mikkekin lähti paljon myöhemmin rapakon taakse, Pulju on edelleen todella nuori ja aikaa riittää vielä paljonkin. Puljujärvi vaikuttaa tervepäiseltä ja työtä pelkäämättömältä nuorukaiselta, ja uskon että Pulju saa parin vuoden sisällä parannettua parhaita ja huonoimpia ominaisuuksiaan, ja nousee vielä NHL:ään. Suomen rosteri näissä kisoissa on mitä on varsinkin maalinteon osalta, joten Puljujärvelle tulee vielä hyvä näytönpaikka ja saattaa hyvinkin käyttää sen. Hyvin sujuneet MM-kisat toisivat myös kaivattavaa itseluottamusta tulevalle kaudelle.
 
Puhut mielestäni asiaa. Kyllä minäkin odotin vieläkin kovempaa tehoilua AHL:ssä, etenkin kun ekojen pelien tehot ja raportit oli niin lupaavia. Toki välillä ketjukaverit oli todella luokattomia ja välillä raporteista sai lukea kuinka kaverit ei saanet millään sisään Puljun tarjoiluja, mutta onhan se selvää ettei hän pystynyt pelaamaan parhaalla tasollaan joka pelissä. Raporttien mukaan jokunen piste (ainakin maali ja syöttö) lähti tilastomokien myötä ja siltä se näytti highlightseissakin. Voi olla että sekin sotki vähän Puljun päätä kun välillä ketjukavereina oli pelintekoon kykeneviä hyviä AHL-pelureita ja välillä pelaajia, joiden taso ei meinaa riittää edes AHL:n puolelle, mutta ei se toki kaikkea selitä. Tuntui kuitenkin, ettei Jessen rooli ollut aina ihan selvä. Välillä hänen odotettiin tekevän kaikki itse, välillä piti koittaa olla snaipperina.

Olen kirjoittanut useampaankin otteeseen että änärin puolella Jesse oli pitkän aikaa parempi kuin moni vain otsikoita tai tilastoja seurannut näkee, mikä antaa ainakin itselleni uskoa tulevaan. Tehotkin oli oikeasti varsin hyvät kun ne suhteutetaan peliaikaan, mutta se surkean pieni peliaika puolestaan tekee sen, että kokonaistehot jäi lopulta naurettavan pieniksi. Tolpat paukkuivat muutamaan otteeseen ja neljä peliä (joo tosi pieni otanta toki) ykköskentässä meni (ilman ylivoima-aikaa) pistekeskiarvolla joka olisi ollut NHL:n paras, mutta vastaavasti joukossa oli vaikeampia pelejä etenkin loppupäässä ja kauden keskellä loukkaantumisen jälkeen. Taso heitteli vielä turhan paljon paria tasaisempaa jaksoa lukuunottamatta.
 
Viimeksi muokattu:

IceWalker

Jäsen
Toisaalta ei olisi välttämättä Puljulle pahaksi vaikka hänet kaupattaisiin seuraan, jossa hyökkääjärosteri ei ole yhtä täysi. Ottajia kyllä löytyisi edelleenkin. En kuitenkaan usko että Edmontonissa ollaan valmiit luopumaan hänestä, sillä Jesse kuitenkin ehti olla vähän aikaa kuuma pelaaja. Tuo antaa varmasti uskoa siihen, että hänestä saadaan vielä iloa. Ainakin monen kannattajan keskuudessa odotukset on yhä kovat. Oilersin on tehtävä tilaa budjettiin, mikä tarkoittanee Eberlestä ja/tai Nugesta luopumista, mikä antaa tilaa rosteriin.

Kaikkihan on tietysti kaupan NHL:ssä, kuten Gretzkyn kauppa viimeistään osoitti. Edmontonissa voidaan jo tehdä laskelmia siitä, mitä Puljujärvestä voitaisiin saada, jos hänestä luovutaan oikeaan aikaan. Puljun pitäisi tehdä samanlaista jälkeä kuin Draisaitl 10 kk vanhempana pari kautta sitten eli pelata noin 50 pisteen kausi. Silloin hän varmaankin säilyttäisi asemansa seuran tulevaisuuden kaavailuissa. Kaikki mahdollisuudet hänellä siihen on, sillä onhan kanadalainen pelitapa hieman yksinkertaisempi kuin vaikkapa Marjamäen, jossa Jesse viihtyi pääasiassa pelin ulkopuolella. JA:n konsensukseen täytyy yhtyä siinä, että Puljun on unohdettava kaikki hengailu ja keskityttävä harjoitteluun koko kesä. Lahjakkuus ei riitä NHL:ssä mihinkään, vaan menestymiseen täytyy suhtautua yhtä tosissaan kuin vaikkapa Saku Koivu tai MiG. Ei nyt näin ulkopuolisena tarkkaajana minulla ainakaan toistaiseksi ole epäilystä siitä, etteikö Jesse ymmärtäisi itsekin tämän asian.
 
Erätauko

Jäsen
Edmontonissa voidaan jo tehdä laskelmia siitä, mitä Puljujärvestä voitaisiin saada, jos hänestä luovutaan oikeaan aikaan. Puljun pitäisi tehdä samanlaista jälkeä kuin Draisaitl 10 kk vanhempana pari kautta sitten eli pelata noin 50 pisteen kausi. Silloin hän varmaankin säilyttäisi asemansa seuran tulevaisuuden kaavailuissa. Kaikki mahdollisuudet hänellä siihen on, sillä onhan kanadalainen pelitapa hieman yksinkertaisempi kuin vaikkapa Marjamäen, jossa Jesse viihtyi pääasiassa pelin ulkopuolella.

Toisaalta tuo 50 pistettä olisi ollut ihan mahdollinen jo tällä kaudella ykköskentässä yv-ajalla, ehkä myös kakkosessa riippuen ketjukoostumuksistakin. Tosiaan neljän pelin otannasta ei kannata hirveästi päätellä, mutta kyllä niitä pisteitä tuli ykköskentässä ja ihan omista ansioista. En siis näe syytä miksei ainakin sellainen Ahon tehojen kaltainen kausi olisi ollut täysin mahdollinen enemmällä peliajalla ja vastuulla.
Oilersin tilanne taitaa olla se, että palkkakatto painaa pian päälle (mm. McDavidin ja ilmeisesti myös Draisaitlin sopparit) ja jostain on pakko tehdä tilaa. Puolustus on jo kohtalainen, mutta sinne pitäisi panostaa vielä lisää. Hyökkäyksessä puolestaan on kovasti tarjontaa ja myöskin kalliita miehiä (Eberle, Nuge ja myöskin Lucic) joilta ei ole saatu vastinetta rahan edestä, joten varmasti Oilersissa pohditaan sitä, että kalliimpia miehiä myytäisiin pois ja korvattaisiin mm. Puljulla.

Sekin on toki jonkinlainen vaihtoehto, että Pulju vaihdetaan hyvään puolustajaan, mutta Edmontonin toimitusjohtaja Chiarelli on sanonut usein tykkävänsä Puljusta tosi paljon ja näkevänsä hänet tärkeänä palana tulevaisuutta. Toki tilanne voi muuttua äkkiä hyvän tarjouksen edessä.
 
Minulla on sellainen hämärä muistikuva, että viime vuonna tähän aikaan itkettiin sitä ettei Puljua valittu MM-kisoihin. Oliko hän tosiaan silloin hamassa nuoruudessaan niin paljon parempi kuin nyt?
 
Tämän jutun perusteella Puljunkin kisapassi on kuitenkin leimattu, eli peliaikaa on luvassa jos/kun kokoonpanoa täytyy viilailla. Ja koska pakkeja on leimattu vain 7 niin eiköhän Pulju ole jo ensimmäisessä pelissä mukana 13. hyökkääjänä. (Linkki Jatkoajan uutiseen, jossa sanotaan mm. näin:)

"Yhteensä leiman sai 20 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Ilman leimaa toistaiseksi jäivät maalivahti Joni Ortio, puolustaja Joonas Järvinen ja hyökkääjä Tomi Sallinen".
 
Elikkä Pihlström pelaa kakkoskentässä? Hyvä keino heittää Rantasen potentiaali täysin hukkaan, toisaalta ei meillä taida olla parempaakaan vaihtoehtoa tarjolla. Pihlström on hyvä 4-kentän pelaaja, mutta ei hänen pelisilmällään ihmeitä tehdä.
 
Murkula

Tässä tapauksessa voi olla niin, mutta sillä hetkellä kun Sallisen kisapassi leimataan tai se leima lyödään vaikka Lehterän kisapassiin niin pitää Pihlströmin siirtyä laitaan.
Minä väitän, että minun historian aikana ei ole Suomen maajoukkueessa arvokisoissa pelannut tylosyksikön sentterinä noin huonolla pelisilmällä, -käsityksellä ja mailataidolla olevaa pelaajaa.

Nyt Antti saa olla hyvä ja näyttää että ollaan väärässä, mutta ei siitä vaan ole voinut muutamassa yössä kuoriutua huippuluokan syöttäjää ja pelintekijää.

Katotaan illalla miten lähtee menemään.
 
Viimeksi muokattu:
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös