MM 2017: Suomi

Tila
Viestiketju on suljettu.
Aho tulee tuosta vielä parantamaan, pari ennenkuulumattoman hätäistä laukausta nähtiin ylivoimalla suhteessa siihen, kuinka järkevästi pystyi Hurricanesin paidassa rytmittämään ylivoimaa. Muutenhan tuo peli ei hirveästi vakuuttanut, tosin pakisto ehkä selvisi odotuksiani paremmin. Antti "16 pistettä kahdella viimekaudella energialaiturin roolissa" Pihlström ei vain oikein riitä 2-ketjun keskelle, vaikka pelaa kyllä normaaliroolissaan kv-tason kiekkoa.

Lehterää tuo kaipaisi! Ja antakaa nyt sille Puljulle peliaikaa, ei tuo nelonen ainakaan tuosta voi huonontua.
 
Ensimmäinen erä oli Suomelta minusta jopa häkellyttävän hyvää kiekkoa siihen nähden, että oli ensimmäinen peli ja peli oli ollut valmistavissa otteluissa todella sekaista. Toisenkin erän ensimmäinen puolisko oli ihan hyvää pelaamista. Kiekkoa pidettiin enemmän puolustusmielessä kuin että tavoitteena olisi ollut jatkuva maalipaikkojen luominen. Toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla nähtiin pelikurin löystymistä, mikä näkyi huolimattomina ja osin vaarallisinakin suorituksina. Ainakin Honka ja JMA hieman tunaroivat vaarallisen oloisesti. Sitten Korpisalo oli ensin hörpätä kiekon kainalosta sisään ja lopulta muni mailansa kanssa. Siitä Valko-Venäjälle momentum, jota ei kunnolla enää loppupelin aikana saatu. Kiitos Pihlströmin jalkavuuden ja onnistuneen yv:n homma saatiin kotiin.

Suora voitto Valko-Venäjästä oli todella tärkeä jatkon kannalta, ei tarvitse heti pelata pistooli ohimolla turnauksen alusta lähtien.

Kaiken kaikkiaan luulen, että Suomen turnauksen kannalta tuo peliotteen lipeäminen ja kuitenkin nousu voittoon oli hyvä asia. Verrattuna siihen, että olisi vain lasketeltu voittoon kiekotellen.
 
Yksilöistä jotakin vielä.

Korpisalo otti ottelun alussa heti hyvän kopin ja ihan ottelun lopussa oli mies paikallaan. Toisaalta Korpisalo oli ainakin lähes ainoa syy, miksi Valko-Venäjä sai hurmoksen päälle. Tuohon mokaan astihan V-Venäjä oli aika hengettömän oloinen porukka. Kauhean hyvää arvosanaa ei voi antaa, eikä mitenkään sementöinyt asemaansa ykkösenä. Pelaisikohan Säteri Ranska-pelin?

Puolustuksesta positiivisimmat olivat omaan silmääni Ohtamaa ja Lehtonen. Ohtamaa jatkoi siitä, mihin viime keväänä jäi ja otti johtavan pakin roolin itselleen. Nosti rohkeasti jalalla, tuki hyökkäyksiä, enkä puolustuspelissäkään havainnut suurempia ongelmia. Lehtonen oli näkyvä varsinkin ottelun alkupuolella. Pelasi hyvällä itseluottamuksella ja kiekko pysyi lavassa mukavasti. Minusta Hietanen hieman sohlasi tänään eikä Honkakaan ollut parhaimmillaan. Honkaan sopii @erku 'n luonnehdinta: "näyttävä, muttei tehokas". Hongalta nähtiin myös muutama aika huolimaton syöttö.

Hyökkäyksessä ykkönen oli kokonaisuudessaan varsin hyvä, vaikka Miro Aaltonen hieman katosikin kuvasta loppua kohden. Rantanen oli tänään pelipäällä ja Pihlström oli kentän parhaimmistoa. Kolmosketjusta jää näissä peleissä vähän valju maku, mutta kovia vastaan sen rooli korostuu. Nelonen ei ollut erityisen hyvä tänään. Vituttaa jo nyt Hännikäisen surkea peliäly, Osalan jäähyalttius (Osala oli muuten ihan hyvä toki) ja Lajusen hitaahko jalka. Savinaista ei kentällä juuri näkynyt, mutta tärkeän maalin kaveri painoi.

Kyllä Lehterälle kieltämättä olisi tilausta, saisi vain saapua aika nopeasti, jotta peli ehtii valmistua ajoissa. Ja kyllä minulle veskarikin kelpaisi. En vieläkään osaa luottaa Korpisaloon yhtään, vaikka pelasi ok harjoituspelit. Väistämättä joka vedon kohdalla tulee tuijotettua, heiluuko maaliverkko.
 
Nyt kun kohta eka erä nähty Kanada-Tsekki pelistä niin voinee todeta, että Suomi pelaa lohkon sijoista 3-4 ja toivon todella, että jollain inhorealistisella kilpikonnapuolustuksella selvitään täydelliseltä nöyryytykseltä Kanada-pelissä. Siellä tulee vielä Lajuselle ja kumppaneille ns kiire.

Sama laulu joka vuosi. Toki siellä kiire tulee, mutta kyllä Suomenkin tekeminen näyttää aivan erilaiselta kovia maita vastaan. Valko-Venäjää vastaan ei ole mitään järkeä koohottaa, Kanadaa ja Tsekkiä vastaan on osin pakkokin, vaikka toki Suomen pyrkimyksenä on noitakin vastaan rytmittää peliä monipuolisesti. Kyllä minustakin Kanada ja Tsekki ovat suosikkeja Suomea vastaan, mutta ei peliä nyt sentään vielä ole menetetty.

Kanada myös näytti tänään Tsekin heikkoudet. Tsekkihän on pelannut koko kauden tuollaista yliaggressiivista peliä, jolla se on saanut mukavasti otetta pelistä ja vaarallisia riistojakin. Mutta kääntöpuolena on, että kovat maat osaavat hyödyntää tuon keekoilun. Aika kasa vaarallisia vastahyökkäyksiä nähtiin tänään Kanadalta, vaikka Tsekki näennäisesti peliä pitkät pätkät hallitsikin.
 
Yksilöistä jotakin vielä.


Puolustuksesta positiivisimmat olivat omaan silmääni Ohtamaa ja Lehtonen. Ohtamaa jatkoi siitä, mihin viime keväänä jäi ja otti johtavan pakin roolin itselleen. Nosti rohkeasti jalalla, tuki hyökkäyksiä, enkä puolustuspelissäkään havainnut suurempia ongelmia. Lehtonen oli näkyvä varsinkin ottelun alkupuolella. Pelasi hyvällä itseluottamuksella ja kiekko pysyi lavassa mukavasti.

Näin sitä nähdään peli eri tavalla. Mielestäni Lehtonen oli Suomen huonoin puolustaja Hietasen ohella. Paljon virheitä ja näennäinen puolustaminen maalin edessä johti Valko-Venäjän 2-2 -tasoitukseen.
 
Näin sitä nähdään peli eri tavalla. Mielestäni Lehtonen oli Suomen huonoin puolustaja Hietasen ohella. Paljon virheitä ja näennäinen puolustaminen maalin edessä johti Valko-Venäjän 2-2 -tasoitukseen.

Pitäisi varmaan katsoa toiseen kertaan ottelu, jotta tähän voisi ottaa mitään kantaa. Omat arvioni heitin yhden katsomiskerran perusteella ja varsinkin pelin alkupuolella Lehtosen kiekkovarmuus pisti silmään kovastikin. Enkä yhdellä katsomalla rekisteröinyt hänen ongelmiaan puolustuspäässä. En silti kiistä, etteikö näitä olisi voinut olla.

edit. Ainakin Urheilulehden esittelemän suoritusvarmuustilaston perusteella Lehtonen oli Suomen paras pakki. Yhteensä 66 suoritusta, joista vain kahdeksan huonoja. Hietanen oli huonoin. Toki tuo on vain yksi tilasto, mutta vahvistaa omaa mutuani ainakin joiltain osin. Lehtonen esimerkiksi syötti 20 kertaa, joista 19 oli hyviä ja vain yksi huono. Jani Lajunen ja Sebastian Aho olivat noissa suoritusvarmuusprosenteissa Suomen heikoimpia. Aho ehkä hieman yllätti, mutta kyllähän hän esimerkiksi sössi useita vastaanottoja. Tuohon ei ole laskettu Ahon maestrontia ylivoimalla, joten siltä osin tilasto hieman valehtelee Ahon otteista.

edit 2. Katsoin tuon pelin uudelleen (sairasta, myönnän) ja kiinnitin nyt erityishuomiota Lehtoseen. Hän ei tehnyt ensimmäiseen kahteen erään käytännössä yhtään virhettä, vaikka eipä hän kamppailemaankaan juuri joutunut. Noin 27 minuutin kohdalla oli pelissä vaihto, jossa Lehtosella piti vähän kiirettä omalla alueella ja yhdestä laitakahinasta kahta v-venäläistä vastaan kiekko kimposi holtittomasti - tosin suoraan Juuso Hietasen lapaan. Puoli minuuttia ennen toisen erän loppua yritti lisäksi heittää kiekkoa päätyyn, mutta se meni katsomoon.

Kolmannen erän alku oli vaikeampi. Tuli aluksi noin 42 minuutin kohdalla vastaan kiekkoa keskialueella, mutta vastustaja ehti tökkäämään sen ensin eteenpäin. Tästä tuli yksittäisen hyökkääjän vastaisku kolmea suomalaispelaajaa vastaan. Heti perään oli laidassa ruuhka, jossa oli Jani Lajunen, Lehtonen ja kaksi punaista. Tuosta kiekko päätyi kolmannelle vastustajalle, joka pääsi vapaasti purjehtimaan maalille laukoen kiekon Korpisalon maskista katsomoon. Lehtonen hoiti tuon tilanteen kai hieman hassusti. Aika pian tämän jälkeen tuli vastustajalle maali, jossa Lehtosen vartioima mies ohjasi kiekon pussiin. Lehtonen oli miehen ja maalin välissä ja pyrki osumaan kiekkoon myös ilmasta, mutta vastustaja sai sen ohjattua. Kenties Lehtonen olisi voinut pitää vastustajan mailan paremmin, mutta toisaalta Kovyrshin piti mailaa koko ajan aika korkealla. No, joku puolustajien pelistä paljon ymmärtävä voi tuomita tämän tilanteen. Tämän jälkeen Lehtonen pelasi paineen alla pari suorastaan erinomaista vaihtoa. Hän pelasi toiseksi viimeisellä alivoimalla yhden vaihdon Ohtamaan tilalla ja tällöin pari kertaa jäi mies aika vapaaksi takatolpalle. Lehtosen ei kuitenkaan ilmeisesti pitäisi av:ta normaalisti pelata.

Minusta Lehtonen pelasi kiekkovarmuuden ja pelin rytmittämisen suhteen erinomaisen pelin, mutta tuon kolmannen erän alun perusteella ymmärrän myös @aurinkolahna 'n näkemyksen. Kyllä siellä puolustuspäässä vähän ongelmia on, jos joutuu painimaan. Hän pääsee kyllä yleensä hyvin paineen alta pois tai ainakin saa kiekon sieltä pois, mutta painiminen ei ole ominta alaa.
 
Viimeksi muokattu:
Omiin silmiini Lehtonen aloitti hyvin, mutta loppua kohden heikensi otteitaan. Muista pakeista Honka esitti ihan hyviä oivalluksia hyökkäyspäässä, mutta vaikutti riskialttiilta omassa päässä. Jaakola ja Kukkonen näyttivät heikoilta, joskin uskon, että Kukkos-Lasse pääsisi peliin paremmin mukaan, jos pelaisi säännöllisemmin kuin 7. pakin roolissa.

Korpisalo pelasi 2. erän lopun tunarointia lukuunottamatta ihan siedettävän pelin, ja otti välillä tärkeitä koppeja. Säteriä voisi kokeilla sunnuntaina Ranskaa vastaan, ja Korpisaloa jälleen maanantaina Tsekkiä vastaan.

Aho ja Filppula aloittivat hyvin. Miro Aaltonen oli alussa hyvä, mutta tuli näkymättömäksi loppua kohden. Pihlström oli yllättävän hyvä, mutta kaipaisin edelleen Lehterää tilalle 2. ketjun keskelle, jos St. Louis sattuisi putoamaan tänä yönä. Rantanen oli myös pelipäällä, mutta ketjun yhteispeli ei oikein toiminut. Savinainen oli näkymätön voittomaalia lukuunottamatta. Kemppaisen ketju oli "ihan ok", mutta Aaltoselta odottaisi tehoja edes heikompia maita vastaan. Nelosketju ei ollut läheskään yhtä liekeissä kuin EHT:llä Ruotsia vastaan, ja Osalalta hasardi jäähy pelin loppuun.

Katselin IIHF:n sivuilla tilastoja, ja peliajat ihmetyttävät. Näyttää siltä, että eniten peliaikaa tuli hyökkääjistä Kemppaiselle (13:09) ja puolustajista Jaakolalle (13:15). Miro Aaltosella, Aholla, Lajusella, Hännikäisellä ja JMA:lla kaikilla vain 6-8 minuuttia peliaikaa. Eivät kai nuo peliajat voi mitenkään olla oikeita?
 
Itse peliä en joutanut katsomaan kun oli töitä. Kiinnitin huomiota Ilta-Lehden esittelyyn päivän pelaavasta kokoonpanosta. Se oli tehty videoleikkeen muotoon ja vähällä vaivalla kun ei oltu edes viitsitty laittaa pelaajia virallisten pelipaitojen kuviin vaan oli seurajoukkueiden paidat päällä. Amatöörimäistä puuhastelua.
 
Itse peliä en joutanut katsomaan kun oli töitä. Kiinnitin huomiota Ilta-Lehden esittelyyn päivän pelaavasta kokoonpanosta. Se oli tehty videoleikkeen muotoon ja vähällä vaivalla kun ei oltu edes viitsitty laittaa pelaajia virallisten pelipaitojen kuviin vaan oli seurajoukkueiden paidat päällä. Amatöörimäistä puuhastelua.

Vähän offtopic, mutta Iltalehti on nykyään saatanasta. Kuvat pusketaan uutisessa kuin uutisessa videon muotoon, jotta saadaan mainosnäyttöjä ja fyrkat pois kuleksimasta. Ei siis videota lainkaan, vaan kuvia vaan pötkössä. Mikä lie aivopieru, karkottaa hyvin lukijat (ja mainostajatkin varmaan loppupeleissä) tollainen pelleily.
 
Jani Lajunen ja Sebastian Aho olivat noissa suoritusvarmuusprosenteissa Suomen heikoimpia. Aho ehkä hieman yllätti, mutta kyllähän hän esimerkiksi sössi useita vastaanottoja. Tuohon ei ole laskettu Ahon maestrontia ylivoimalla, joten siltä osin tilasto hieman valehtelee Ahon otteista.

Nää on näitä. Jos yhden kaverin (Aho) tehtävä on jaella syöttöjä viimeistelypaikoille takatolpille (ja tekeekin 1+1-tehot pelissä) ja toisen jakaa pakki-pakkia pääosin paineettomassa tilassa, niin "onnistumisprosentin" mittaamisessa ei hirveästi mieltä ole. Pelaajien roolit vaihtelevat. Aho pelasi muutamasta hätäilystä huolimatta hyvän pelin eilen, kuten kyllä Lehtonenkin mielestäni. Lajunen sitten oli kyllä joukkueen heikoimpaa osastoa tilastoista riippumatta.
 
Leijonaa kohdellaan taas kaltoin.

Leijonakannatajan kisabudjetti pöllittiin Pariisissa

Ilmeisesti tämä leijonakannattaja oli taas uskonut monikulttuurisuusfanittajien höpinöitä siitä, että kyllä ne on siellä ihan rehellisiä. Mies oli pitänyt lompakkoaan ja kisabudjettiansa rohkeasti housujensa etutaskussa ja kappas pöllittiin saman tien. Kaikki meni ajokortista lähtien.

Tämä leijona ei sitten koskaan enään Pariisiin uudelleen mene.
 
Viimeksi muokattu:

ZayWest

Jäsen
Ei voi olla niin kovin hankalaa laittaa noita hyökkäyskolmikoita asialliseen muotoon. Nyt kun pelejäkin joukkueella pelattuna. Voi olla että joku muukin jo tätä tarjonnut, mutta laitetaan silti. Tässä skenaariossa huomioitu Laten fanitus tiettyjä kavereita kohtaan.

Pihlström-Filppula-Rantanen
Savinainen-M.Aaltonen-Aho
Pyörälä-Kemppainen-JMA/Puljujärvi
Osala-Lajunen-Hännikäinen
 

aceman81

Jäsen
Siis, heittikö Marjamäki hieman aiemmin AHL-kuviot/valmentajat bussin alle Puljun kohdalla, rahtasi nuoren pelaajan Pariisiin ja nyt murentaa tämän itseluottamusta istuttamalla tätä katsomossa, sen sijaan et ois vaikka chillaillu menneen kauden vaikeudet kotosalla ja alkanut valmistautua tulevaan.

Onko Latella suuruudenhulluus-kompleksi?
 
Tässähän Marjamäki haluaa opettaa nuorille pelaajille kädestä pitäen, miksi kannattaa mieluummin valita MM-kisat kuin lomailu ja treeni. Samalla kun Laine kärsii etelän kuumuudessa auringonpistoksesta, joutuu viemään tyttöystäväänsä kalliille shoppailukierroksille ja kerää koko kansan vihat ylleen vesikiiturikuvillaan, ja samalla kun Ristolainen purkaa uusimmasta Salkkarien jaksosta saamiaan turhautumisia rääkkäämällä itseään salilla, Puljujärvi saa katsella Leijonien pelejä parhaalta mahdolliselta paikalta eli vaihtoaitiosta. Samalla Jesse pääsee haistelemaan Pariisin kevään tunnelmaa, ja saattaa jopa yöllisen baarireissun jälkeen päätyä ranskalaisen neitosen viereen - kunhan puutteellinen kielitaito ei muodostu ongelmaksi. "hymiö"
 

Kiekura

Jäsen
Ei voi kuin ihmetellä, että miksi se pulju piti sinne ottaa tuppea puremaan. Joko jättää kokonaan pois tai sitten antaa sitä vastuuta.

Nyt tehtiin se kaikista paskin ratkaisu
 

Kiuru

Jäsen
Ei voi kuin ihmetellä, että miksi se pulju piti sinne ottaa tuppea puremaan. Joko jättää kokonaan pois tai sitten antaa sitä vastuuta.

Nyt tehtiin se kaikista paskin ratkaisu
Vähän sama kuin alkukaudella NHL'ssä, olisi Puljulle tehnyt parempaa päästä heti isolle vastuulle AHL, jos sitä ei NHLssä saa nimeksikään.
 
Hieman sivusilmällä tuli matsia katsottua mutta. Heitämpä ilmoille semmoisen, että voisiko Pihlströmin heittää Ahon ja M. Aaltosen kanssa samaan ketjuun? Pilu ei ole mikään pelintekijä, mutta Aholta se onnistuisi. Aaltonen painaisi sitten börsää siitä. Pihlström kuitenkin luistelullaan ehtii sekä ylös että alas tarpeen tullen.

Kakkonen menee vähän sököksi kun ei kiekkoa ole sentteri jakamassa. Kakkoseen sitten Savinainen-Filppula-Rantanen niin siinä saisi laiturit kiekkoa ihan eritavalla ja voisi jopa maalia hakata. Nyt minusta tuon ketjun peli näytti enemmän siltä, että Pilu meni päättömänä ees taas ja Savinainen ja Rantanen pyrkivät kiekkoa pitämään/tekemään peliä. Kun homma voisi olla toisinkin päin.

Kolmonen oli semmoinen kuin tarvitsee. 0+0=0 ja se on hyvä suoritus. Toki maalit olisivat aina plussaa

Nelonen oli tosiaan pulassa omissa turhan paljon? En tiedä tuohon suurempaa syytä, mutta voisiko olla hieman hitaammat pelaajat, puuskuttaa ja joutuu pulaan omissa. Silti hyvää karvausta ja tärkeä maali.

Pakistosta omaan silmään pistivät esille Lehtosen varma pelaaminen sekä Ohtanaaman yritteliäisyys. Harmi kun ei osaa laukoa ei yhtään. Honka oli hyvä ottamaan kiekon haltuun ja rauhoittamaan peliä. En tiedä mitä pojalla mielessä sitten aina kun sai omanpään pesukoneen pyörimästä ja olisi voinut peliä avata niin useasti suoraan vastustajan lapaan. Jos on malttia kieputtaa 1-3 ukkoa omissa pois niin luulisi olevan malttia myös syöttää sitten oman lapaan se kiekko. Eli oli huikea sinällään, mutta sitten karmaisevat avaussyötöt. Jospa se pelien edetessä tuosta kehittyy..

Korpisalo oli mielestäni hyvä. Perusvarmoja torjuntaja ja ohjasi kiekot nätisti kulmiin tai katkoi pelin. Vähän pyyhki lunta siinä ekassa maalissa joka antoi sitten V-Venäjälle momemtumin. Nuita nyt sattuu, toivotaan ettei joka pelissä. Kokosi kuitenkin itsensä hyvin ja oli hyvä ja otti tärkeitä torjunta V-Venäjän myllyttäessä. Tasoitukselle ei mahtanut mitään kun tuli pään tasolta ohjaus. Tuurista kiinni jääkö kroppaan vai ei. Voitto kuitenkin tuli ja se on se tärkein.

Edit. kaksi ekaa kenttää siis malliin: Aho-Pihltsröm-M.Aaltonen - Savinainen-Filppula-Rantanen. Joo olen hullu ja ehotan Pilua ykköseen, mutta minusta tasoittaisi tuota kakkoskenttää parempaan kuosiin moisessa muodossaan
 

Erätauko

Jäsen
Ymmärrän jossain määrin Marjamäkeä, sillä homman nimi taitaa olla hänellekin tulos tai ulos. Pahoin kuitenkin pelkään, että hänellä ei ollut oikein pokkaa jättää esimerkiksi Juhamattia sivuun, vaikka nyt olisi ollut hyvä paikka antaa Jesselle se oikea näyttöpaikka. Aaltonen on kuitenkin kokeneempi pelaaja ja samalla Marjamäki heittäisi bensaa liekkeihin kysymykseen oliko JMA oikea valinta.

Jessen puolustuspeli ainakin Oilersissa oli erittäin hyvää eikä hän tehnyt ainuttakaan maalia maksanutta virhettä, poislukien yksi jäähy. Puljun jäähymäärä Oilersissa (8 minuuttia) oli kuitenkin hyvin kohtuullinen. Vaikea siis uskoa että Jesse olisi aiheuttanut mitään katastrofia Ranskaa vastaan, sen sijaan tuossa olisi voinut olla hyvä paikka saada onnistumisen kautta itseluottamusta. Ihan jo Suomen kiekon tulevaisuudenkin kannalta voisi olla hyvä jos ei Jesse joutuisi kesälomille tyystin potkittuna poikana.

Saapa nähdä miten käy ensi vuonna Oilersin tippuessa. Epäilen ettei seurajohdolta tulisi lupaa Puljun kisamatkalle. Toki Markus Granlundin ja Puljujärven tapaukset voivat vaikuttaa osaltaan hieman muidenkin pelaajien innokkuuteen, vaikken kovin dramaattiseen vaikutukseen uskokaan.
 

Mane

Jäsen
Eiköhän Marjamäki luvannut Puljujärvelle kisapaikan jo kutsuessaan miehen leirille ja sitten kun näki, ettei oikein tällä tasolla pärjääkään, niin ei kuitenkaan kehdannut kylmästi rikkoa lupaustaan, kuten Jalonen teki Ma.Granlundille, vaan pitää miestä sitten viltissä.
 

Erätauko

Jäsen
Eiköhän Marjamäki luvannut Puljujärvelle kisapaikan jo kutsuessaan miehen leirille ja sitten kun näki, ettei oikein tällä tasolla pärjääkään, niin ei kuitenkaan kehdannut kylmästi rikkoa lupaustaan, kuten Jalonen teki Ma.Granlundille, vaan pitää miestä sitten viltissä.

Näin itse vain Puljun ensimmäisen maaottelun ja siinä hän ei ollut sen huonompi kuin suuri osa muusta joukkueesta. Ilmeisesti viimeiset pelit ja etenkin Venäjä-ottelu olivat sitten huonompia. Kuitenkin jotkut kirjoittivat ettei Jesse ollut maaotteluissa sen huonompi kuin Rantanen tai ehkä Filppulakaan, eikä Ahokaan ollut parhaimmillaan, joten saattoi aikaerolla ja totuttelullakin olla merkitystä.

Viime vuonna Laineesta oli kovasti iloa heikompia maita vastaan (ja senkään merkitystä ei muuten pidä väheksyä), vaikka isoja maita vastaan ei niin kulkenutkaan. Pidän mahdollisena, että vaikkei Pulju ehkä Laineen rooliin olisikaan yltänyt olisi hänessä ollut potentiaalia tärkeisiinkin tekoihin. Vaikka hän onkin vielä pelaajana raakile on hänessä kuitenkin ominaisuuksia joita Suomen joukkueessa ei liiemmälti ole. Eilen itselleni tuli vahva fiilis, että Jesse olisi saattanut maalata ylivoimalla Aaltosen paikalla. Pulju on ollut tuolla paikalla erittäin hyvä silloin kun tilaa on riittänyt ja kiekkoa on saatu hänelle. Eilen ainakin sitä tilaa oli, ja tässä iso kaukalokin auttaa.
 

MM

Jäsen
Ei voi kuin ihmetellä, että miksi se pulju piti sinne ottaa tuppea puremaan.

Tämä.

Koska en ole valmentaja, voin tuumia, että avausottelussa olisin heittänyt Puljun viimeistään toisessa erässä pelaavaan ketjuun ja istuttanut penkillä vuorotellen niitä hyökkääjiä, joiden esityksiin en olisi ollut tyytyväinen.
 
Kukkosen pelaaminen huomenna epävarmaa. Kellään tietoa mitä haaveria sattunut kapteenille?
 
Puljun kisoihin ottamisesta ja roolista joukkueessa voi olla montaa mieltä, mutta muuten kyllä ihmettelen mitä pojalle on tapahtunut. Kehitys tuntuu pysähtyneen kuin seinään, vai onko itseluottamus vain kateissa? Pula-aho -ketjun muut jäsenet olivat heti johtavia pelaajia joukkueissaan kun meneillään oleva änärikausi alkoi, mutta Puljujärvi valahti heti kättelyssä koirankoppiin ja lopulta farmiin. Siellä sentään tuli kelpo tehoja, mutta jotenkin kyllä ihmettelen. Viimeisimmät maaottelutkaan eivät menneet ihan tuubiin ennen kisoja. Mikä sitten mättää, Marjamäkikin on jo tuttu Oulun ajoilta.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös