Muutama huomio...
- Voi voi Pulju... Pulju varmaan jännittää hirveesti, mutta eihän tuolla kroppakaan tunnu toimivan normaalisti. Pulju näyttää tällä hetkelä kankealta puukädeltä ja kaikki me tiedetään, että sellainen hän ei missään nimeessä ole. Uskon, että alkusarjan aikana Pulju saisi pelinsä kuosiin ja olisi lopputurnauksesta iso vahvistus Suomelle. Leijonajohdon on kuitenkin ihan saakelin vaikea valita miestä kisoihin, jos otteet ei pikaisesti osoita paranemisen merkkejä.
- Aho on ihan kuningas, melkein vois pelata vaikka numerolla 10... Jäätävä professori ja Suomen paras hyökkääjä. Sori Pate, mutta jää sulle silti Suomen vaarallisimman pelaajan titteli.
- Korpisalo oli erittäin positiivinen yllätys, pelailee eri tasolla kuin meidän euroopan molarit. Näkemättä arvioin Korpisalon kakkoseksi, mutta tässä on meidän ykkösveskari.
- JMAlta parempi peli kun viimeksi.
- Tekis hirveesti mieli kiroilla tuota Marjamäen pelitapaa, missä pelaajien sijainnit tuntuu olevan tussilla jäähän piirretty, mutta yritetään keskittyä enemmän positiivisiin. Jos tuolla pelitavalla laitetaan kiekko nopeasti liikkeelle ja 3-5 kertaistetaan syöttöjen määrä ja lisätään pelirohkeutta ja kiekottomien agressiivisuutta, niin kyllä tuosta voi vielä hyvä tulla. Itse en tähän usko, mutta katsotaan kisojen jälkeen kuinka käy.
Tällainen asia tuli mieleeni, että olisiko Leijonien ylimmässä johdossa(jääkiekkoliitto?) aika pysähtyä ja katsoa asioita vähän kauempaa? 90-luvun alussa varmaan alettiin tekemään jotain linjauksia, miten pystyttäisiin edes haastamaan kilometritolkulla edellä olleita parhaita lätkämaita, tavoitteena kaapia tulevaisuudessa jopa mitalleja ja kenties jopa se maailmanmestaruus. En tiedä, mutta voisin arvailla tämän kaiken takana olevan ajatus siitä, että näin me voitaisiin luoda meille uskottavuutta suurena kiekkomaana ja saada jonkin laista buustia suomalaiseen lätkään.
Edellä mainittu suunnitelma toteutettiin mielestäni melkein täydellisesti, tai sanotaan vaikka, että tuskimpa kukaan sitä olisi ainakaan paremmin voinut toteuttaa. Suomessa ruvettiin harjoitteissa keskittymään pääasiassa pelitapa asioihin jo murrosikäisten teinien kanssa ja tämä onkin tuottanut hienosti hedelmää. Suomi on 1995 vuodesta eteenpäin Suomi on 16:lla arvokisamitallillaan yksi menestyneimmistä kiekkomaista. Nykyään valmennusta on muutettu palvelemaan enemmän yksilöiden kehittymistä ja näyttää sille, että tämäkin suunnitelma tulee onnistumaan ja tuottamaan hedelmää.
Uskottavuus on saavutettu, MM-kentät on valloitettu! Onko järkeä edetä enää samalla suunnitelmalla kuin 90-luvun puolessa välissä, vai onko olosuhteet muuttunut niin paljon, että voitaisiin tehdä uusi sotasuunnitelma? Tarvitseeko Suomen enää voittaa hinnalla millä hyvänsä, vai voisiko arvokisoilla olla nykypäivänä joku muu merkitys kuin uskottavuuden saavuttaminen? Tottakai tavoitteena on voittaa joka hemmetin ottelu, mutta mielestäni MM-kisojen tarkoituksen pitäisi tänä päivänä olla suomalaisen jääkiekkotoiminnan edistäminen, ei kultaa kaulaan hinnalla millä hyvänsä.
Leijonien, meidän kiistattoman lippulaivan pitäisi saada ne katsojat innostumaan lätkästä, puhumaan lätkästä positiivisesti turuilla ja toreilla, saada heidät ostamaan sitä ruutu palvelua ja käymään hallilla. Lisäksi Leijonien pitäisi innostaa lajiharrastajia muistuttamalla siitä, kuinka hemmetin hienoa lätkä oikeasti on! Suosittelen Jellonille pelitapaa missä sattuu ja tapahtuu, ei pelätä yrittää, onnistua eikä epäonnistua! Ei haukottelemalla ainakaan lisää jääkiekkofaneja tule!!!