MM 2017: Suomi

Tila
Viestiketju on suljettu.

Kiekura

Jäsen
En kyllä käsitä JMA valintaa. Mies ollut aivan paska viime kaudet ja varsinkin tänä keväänä.

Hännikäisen mukaan ottamiselle peukku
 

Niilo

Jäsen
En kyllä käsitä JMA valintaa. Mies ollut aivan paska viime kaudet ja varsinkin tänä keväänä.

Hännikäisen mukaan ottamiselle peukku

Laten luottomies, kisakoneeseen ja ranskaan/saksaan pelailemaan.
Yllättää kaikki kisoissa
 

Knap

Jäsen
Miksi te jaksatte Juhiksesta kitistä noin paljon?

Ne on vain harjoituspelaajia, sekä Juhis tulee sellaisten huumoripelaajien tilalle ketkä ei mahtuisi minään vuonna kisakoneeseen, että en ymmärrä. Muutenkin Juhis on näin mutulla sanottuna vetänyt yleensä hyvin leijonissa, vähän samaan kastiin menee Pihlströmin kanssa.

En usko että Nuhamatti lopulliseen joukkuueeseen itsensä selvittää, eikä oikeanlaista rooliakaan ole tarjolla, mutta näin muuten näkisin hänet kyllä mielelläni kisoissa.
 

MadSpade

Jäsen
Jospa Armia haluaisi suoran paikan kisoihin eikä haluaisi treenailla harjoituspelejä. Siksi kieltäytymistä tai suostumusta ei ole tullut. Jos nyt suostuisi niin oletettaisiin heti että liittyy rinkiin samoin tein. Ihan vain veikkaus.
Olisikohan kyse kuitenkin siitä, että kamppailee edelleen pikkuvammojensa kanssa. Oletettavasti haluja on koska päätöstä ei ole vieläkään kuulunut.
 

palle

Jäsen
Juhis on vähän niinkuin sellainen "comic relief". Eihän Stadimattia nyt kukaan oikeasti ole ottamassa kisoihin mukaan, vaikka koko muu joukkue jäisi Pohjois-Korean vangiksi, ja tarjolla olisi Kusimatin lisäksi vain mestisjyriä.
 
Vai että kevvään mies leirille.
Noh, ehkä tämä JMA onkin enemmän loppukevvään miehiä, kun ei ainakaan tänä keväänä paljon näkynyt punapaidassa. Löysää liukumista ja lähinnä rasite ketjukavereilleen ja oli jopa popcorneilla (eli ei vammaa) käsittääkseni katkaisupelissä Tapparaa vastaan, eli se kertoo aika paljon.
Kevvään mies veti IFK:ssa 21 pelin maalittoman putken kauden kirsikaksi ja tehoina 0+9.

Noh, pitäähän Laten vanhoja tuttuja saada remmiin mukaan.

Kyllähän tästä Marjamäen ajasta haisee sellainen saatanan iso floppi, kun suhteutetaan siihen kuinka isot ennakko-odotukset tästä "nerosta" oli.
 

BlackWolf

Jäsen
Rask olis sitten vapaana, jos on halukas tulemaan.
 

Hollanti

Jäsen
Juhis ansaitsee toki EHT:llä mahdollisuuden. On myös hemmetin mielenkiintoistä nähdä, keitä sinne Pariisin lopulta lähtee. Mahtuuko esim. KalPasta sinne miehiä. Tapparasta Kuusela, Haapala ja Savinainen ovat varmasti ainakin Laten harkinnassa. Myös Kemiläinen on vetänyt loistavan kevään.

Laten onnistuminen nähdään siinä, miten puolivälierät menee. Niinhän se aina menee.

T. Rask olisi kyllä melkoinen vahvistus. Jännä nähdä, mitä Tuukka sanoo nyt kun E-Korean ovi laitettiin kiinni.
 

Captain K

Jäsen
JMA:ta itse kaipailin jo aikaisemmin kisakoneeseen. Koskaan ei ole liikaa taitoa jengissä kun Suomesta puhutaan ja Juhiksen koukeroita tarvitaan Latvioita ja Ranskoja vastaan. Vetää luultavasti kisat jollain perus 5+3 tehoilla. Koska kyllähän tuo valinta nyt aika varmalta vaikuttaa omaan silmään, että Juhis koneessa o. Koskas muute isäm maam iskee ekaa kertaa sotakirveet jäähän?

Ps. eikös kisojen aikana saa ryssitelläkin?
 
Ps. eikös kisojen aikana saa ryssitelläkin?

Kyllä suomalaiset leijonafanit mielellään noin tekevät. Ja hurreista puhuvat myös. Ovathan he niin junttia porukkaa verrattuna teihin madridilaisiin, jotka tykkäätte kypsinä ihmisinä käyttää viholliskaupunkinne sankareista sellaisia nimityksiä kuin "Missi" ja "homopique".

Veikkaan että Rask ei lähde kisoihin. Hänellä on suuria vaikeuksia sietää Bruinsin pakkienkin puolustustyöskentelyä. Suomen joukkueessa niille edessä huseeraaville kavereille joutuisi tiuskimaan vielä useammin, kun vastustajat vetelee laatusektorilta vapaita one timereita.
 
Nyt julkaistut valinnat selvittivät omasta mielestäni muutamia kysymysmerkkejä. On mielestäni selvää, että Dallasin veskat, Lepistö ja Kontiola ovat sivussa. Kaikilla on sen verran paljon pelitaukoa, että tokkopa heitä suoraan kisoihin uskaltaa raijata. Moni ihmettelee, miksi näistä ei kuulu tietoa, mutta ei maajoukkue ole poisjäänneistä pahemmin tiedottanut ennenkään, vaan se on jäänyt toimittajien tai pelaajien itsensä varaan.
Myös Armian poisjäänti näyttäisi aika varmalta, mutta vielä pienen varauksen jättäisin, jos siellä on jotain paranneltavaa pikkuvammaa.

Valinnat ovat mielestäni hyviä ja perusteltuja. Pois jätettiin kiistatta harjoituspeleissä heikoimmin pelanneet pelaajat. No, on ehkä makuasia, olisiko Jormakasta enemmän apua kuin Mannisesta, mutta tuskinpa Mannista lopullisessa miehistössä nähdään. Myös puolustuksesta tiputettiin oikea mies. Tänä keväänä Virtanen on ollut todella näkymätön verrattuna viime kevään pirteisiin otteisiin. Vittasmäen ja Järvisen välillä ratkaistaan viimeinen paikka. Todennäköisesti, ilman loukkaantumisia Järvinen valitaan.

Hyökkäyksen uusista nimistä. Kiinnostavaa nähdä, miten Osalan jalka liikkuu. Usein ollut keväällä aika rikki, olisiko nyt edes paikat kunnossa. Turnauskestävyys on edelleen pieni kysymysmerkki, mutta on toki menossa nyt kisajoukkueeseen. Hännikäinen on ihan mukava sähikäinen alaketjuihin, mitään kummoista en häneltä odota. Ainakin jalan pitäisi liikkua, mikä on perusvaatimus MM-kisatasolla. Jalan liikkuvuuteen perustuu myös Hintzin ja JMA:n valinnat. Hintz on ollut tänä vuonna maajoukkueessa parhaimmillaan hyvä, mutta katoaa usein kuvasta. JMA:lla on vaikeita kausia takana, mutta on maajoukkueessa ollut pääsääntöisesti hyvä. Mielialapelaaja syttyy MM-kisoihin. Hyökkäyspään potentiaalin takia on mukana. Sitä joukkueessa ei liikaa ole. Hänet näen kokeiluna, joka on helppo päättää, jos tulosta ei EHT:lla synny. Änärimiehistä ei muita nyt ole tarvetta kommentoida kuin Puljua. Hauskaa nähdä miehen nykykunto. Pystyykö olemaan tuloksentekijä vai näkyykö hieman vaisu kausi tekemisessä?
 
Maalivahtiosasto on edelleen vaatimaton. Asia toki muuttuu heti, jos Rask päättää tulla mukaan. Olen kuitenkin tämän suhteen aika skeptinen.

Puolustukseen ei apuja taida olla enää tulossa (kenties Pokka?), mutta kasassa on ihan laadukas pakisto. Pitkälti sitä samaa, mitä tällä vuosikymmenellä on ollut. Olisi kiva, jos olisi vähän laadukkaampi, mutta on näillä pärjätty ennenkin. Honka tuo hyökkäävän elementin Hietasen ja Lajusen lisäksi. Perusluudat ovat takuuvarmaa tasoa vuodesta toiseen. Ohtamaa noussut tämän osaston ykkösmieheksi. Jaakola ja Kukkonen säestävät. Salmelan ja Lepistön poisjäännit ovat sääli, mutta harvoinpa kaikki ovat mukana.

Tällä hetkellä siis rapakon takaa odotellaan tietoja käytännössä Raskista, Granlundista, Lehkosesta ja Donskoista. Ja ehkä Pokasta.
Tuo kirjoittamani järjestys on myös pelaajien tärkeysjärjestys Suomen tämän kevään joukkueelle. Minun on vaikea uskoa Miken saapumiseen, vaikka olisi jo miten monimiljonääri. Sen verran isosta lapusta on kysymys. Toivon toki olevani asiassa väärässä. Lehkosesta on itselleni tullut sellainen kuva, etten yllättyisi vaikka tekisi ristolaiset. Donskoi varmasti sopisi Marjukan kuvioihin hyvin. Pokkakin mukaan mahtuu.

Euroopasta apuja ei hirveästi voi enää tulla. Mitä olen Liigaa seurannut, niin eipä nuo Tapparankaan jantterit aivan terävimmillään enää ole. Savinainen ja Lajunen (en usko Haapalaan tai Kuuselaan) sieltä voisivat tulla kyseeseen, jos ison meren takaa ei liikennettä enää pahemmin olisi. Puolustukseen voisi periaatteessa mahtua Ruotsissa hyvin pelannut Mikko Lehtonen, mutta eipä häntä suoraan kisoihin ole varmaan mitään järkeä tuoda. Ei mitään niin ihmeellistä kuitenkaan joukkueeseen toisi. Kalpan maalilta Herra Kilpeläinen voisi mahtua mukaan. Olisi tosin pienoinen perseennäyttö kolme viikkoa ympäri Eurooppaa reissanneelle kolmikolle, joka kaiken lisäksi pelasi myös kauden EHT-turnaukset yhdessä Koskisen kanssa. NHL-maalivahti menisi tietysti edelle, mutta että Euroopasta joku. No, kyllä minä itse voisin hyvin Metsolan korvata Kilpeläisellä, mutta ei se veskariongelma siitä mihinkään muuttuisi. Raskia odotellessa.
 

Viltsu

Jäsen
Tällä hetkellä siis rapakon takaa odotellaan tietoja käytännössä Raskista, Granlundista, Lehkosesta ja Donskoista. Ja ehkä Pokasta.
Tuo kirjoittamani järjestys on myös pelaajien tärkeysjärjestys Suomen tämän kevään joukkueelle.

Euroopasta apuja ei hirveästi voi enää tulla. Mitä olen Liigaa seurannut, niin eipä nuo Tapparankaan jantterit aivan terävimmillään enää ole. Savinainen ja Lajunen (en usko Haapalaan tai Kuuselaan) sieltä voisivat tulla kyseeseen

Aikamoinen pommi olisi, jos tähän porukkaan tulisi vielä noin isoja muutoksia, että mainitsemasi NHL-avut tulisivat mukaan. He tulisivat tässä tapauksessa suoraan kisoihin. Näin tulevat toki myös liigan finaalissa pelaavat, jos sieltä on ketään tullakseen. Savinaisella on kyllä hyvät näytöt tältä kaudelta Eht-peleistä, mutta toki finaalien esitys ratkaisee paljon. Jani Lajunen on luotettava sentteri ja oli mukana myös vuosi sitten kisajoukkueessa.

Kisoihin nimetään 14 hyökkääjää, 8 pakkia ja kolme maalivahtia. Jos alkaa laskemaan senttereitä tuosta porukasta, lienee selvää, että Filppula ja Kemppainen ovat kisoissa varmasti. Sallinen on myös vahvoilla siinä tapauksessa, että NHL-apuja ei enää tule. Jani Lajunen on tässä tapauksessa myös vahvoilla. Hintz jäänee rannalle ja Miro Aaltosen ja Sebastian Ahon paikka lienee laiturina ja tarvittaessa vetävät kisoissa senttereinä. Toki tässä herkuttelee ajatuksella, että Aho olisi sentteri laidallaan Puljujärvi, mutta katsotaan nyt mitä tapahtuu.

Hieman sentterikalusto huolettaa, samoin maalivahtiosasto.
 
Nyt olisi Raskilla kolmas kerta peräkkäin, kun on mahdollista tulla kisoihin. Toivottavasti sanoo kyllä ja menettäisi viimein tuon mm-neitsyytensä. Olisi kaiken lisäksi se puuttuva pala tuota maalivahtitandemia ja ilman muuta selkeä ykkönen. Veikkaan, jos Rask sanoo ei, niin sitten kuulemme jotain Stars miehistä.
 

iLUZ

Jäsen
En kyllä tiedä pitäisikö tuolle Juhamatin valinnalle, edes leiritykseen, itkeä vai nauraa... Taidan tehdä molempia. Jos Juhamatti lopulliseen joukkueeseen selviää, tullee pyörimään täysin pelin ulkopuolella, tehden yhden näyttävän maalin. Ja tuon yhden maalin myötä ihmiset taas uskovat sokeasti, että Juhamatti on tehnyt comebackin :)
 

Murkula

Jäsen
Minun puolesta saa JMA surffailla jos ei ota maaleja omiin ja tekee edes tuon 0,62 ppg. Se on maajoukkueessa ollut poikkeuksetta hyvä tehden monta tärkeää maalia joihin ei suomalaisilla peruskyvyillä pysty (Sochi puolivälierä 1-1). Näin saan kuulua jälleen vähemmistöön. Jollain hifkin keväällä ei tässä pitäisi olla mitään merkitystä kun tyhmemmätkin tajusivat, että siellä ei kaukalon ulkopuolella ollut ihan homma lapasessa.

Mutta se mitä tulin sanomaan, niin Haapala puuttuu tänään Tapparan kokoonpanosta. Syytä en tiedä mutta jos se on loukkaantuminen niin sillä nimellä spekulointi MM2017 ketjussa voitaneen lopettaa. Näin mielestäni Savinainen enää ainoa mukaan harkittava mies Liigasta.
 
En kyllä tiedä pitäisikö tuolle Juhamatin valinnalle, edes leiritykseen, itkeä vai nauraa... Taidan tehdä molempia. Jos Juhamatti lopulliseen joukkueeseen selviää, tullee pyörimään täysin pelin ulkopuolella, tehden yhden näyttävän maalin. Ja tuon yhden maalin myötä ihmiset taas uskovat sokeasti, että Juhamatti on tehnyt comebackin :)

Noh, jokaisella valmentajalla on noi omat suosikki pelaajat ja omituisuutensa. Jukka ja Kari Jalonen oli mielestäni vielä valovuoden pahempia puupäitä näissä pelaajien valinnoissa kuin Marjamäki.

edit. EHT-Jukka ei olis koskaan valinnut esim. Markus Hännikäistä edes leiriryhmään. Pisteet Marjamäelle, että rohkeasti ottaa NHL pelaajia messiin, vaikka pelaavat vähäisellä vastuulla änärissä.
 
Viimeksi muokattu:

Tarasov

Jäsen
Onko kellään tietoa tuleeko Koivu kisoihin? Koivuhan on ilmoittanut, että on aina käytettävissä ja on kunnia-asia edustaa Suomea.
Toivottavasti on sanojensa mukainen henkilö. Odotellaan tietoa!!
 

Snacilep

Jäsen
Onko kellään tietoa tuleeko Koivu kisoihin? Koivuhan on ilmoittanut, että on aina käytettävissä ja on kunnia-asia edustaa Suomea.
Toivottavasti on sanojensa mukainen henkilö. Odotellaan tietoa!!
Ilta-Sanomissa ainakin sanottiin, että Granlund on Minnesotan miehistä ainoa, joka harkitsee kisoihin tuloa.
 

Viltsu

Jäsen
Minun puolesta saa JMA surffailla jos ei ota maaleja omiin ja tekee edes tuon 0,62 ppg. Se on maajoukkueessa ollut poikkeuksetta hyvä tehden monta tärkeää maalia joihin ei suomalaisilla peruskyvyillä pysty (Sochi puolivälierä 1-1). Näin saan kuulua jälleen vähemmistöön. Jollain hifkin keväällä ei tässä pitäisi olla mitään merkitystä kun tyhmemmätkin tajusivat, että siellä ei kaukalon ulkopuolella ollut ihan homma lapasessa.

JMA nyt ei ole varsinaisesti pettänyt arvokisoissa. 2013 kisoissa muodosti Kontiolan kanssa Suomen syömähampaan. Toki pelityyli jakaa mielipiteet ja Jukka Jalonenkin sai monet kerrat varmaan vääntää rautalangasta, miten homma täytyy hoitaa. Jotain valmentajat kuitenkin JMA:ssa näkevät, juurikin sen potentiaalin, mutta riskit tiedostaen. Ja tosiaan kelpuuttihan Westerlund JMA:n jopa 2014 olympiajengiin, kuten tuossa yllä jo tuotiin esiin.
 

iLUZ

Jäsen
Noh, jokaisella valmentajalla on noi omat suosikki pelaajat ja omituisuutensa. Jukka ja Kari Jalonen oli mielestäni vielä valovuoden pahempia puupäitä näissä pelaajien valinnoissa kuin Marjamäki.

edit. EHT-Jukka ei olis koskaan valinnut esim. Markus Hännikäistä edes leiriryhmään. Pisteet Marjamäelle, että rohkeasti ottaa NHL pelaajia messiin, vaikka pelaavat vähäisellä vastuulla änärissä.

Viestissäsi on kyllä vissi pointti. Ehkä Marjamäki saa Juhamatista vielä jotain irti, henk koht en kyllä pidätä hengitystä tämän suhteen :)

Näihin rapakon takaa tulleisiin valintoihin olen kyllä tyytyväinen. Ja tästä täydet pisteet Marjamäelle.
 

Viltsu

Jäsen
Marjamäkihän on useaan otteeseen todennut, että hänen tehtävä on myös miettiä tulevaa ja sitä varten on annettava mahdollisuuksia uusille yrittäjille. Hännikäinen edustaa tätä linjaa parhaimmillaan.

Mielenkiintoista nähdä myös Osala mukana. Taitaisi olla ensimmäiset arvokisat Leijonissa vaikka ikää jo 30 mittarissa. Ollut kyllä miltei joka kevät melko romuna kauden jälkeen, joten saa nähdä, riittääkö paukut kisoihin. Kaiken ollessa kunnossa pidän Osalan paikkaa joukkueessa selvänä, siksi vahvaa suorittamista oli nähtävissä KHL-finaaleissakin.
 

Kopari

Jäsen
Joo-o. Nopeasti laskettuna hyökkääjistä seitsemän kappaletta ovat olleet Kärppien/Marjamäen miehiä jossain uransa vaiheessa ja kahdeksan ei. Saattaa olla, että lopuista ei-kärppäkasvateista joku saattaa antaa paikkansa vaikkapa Granlundille, Donskoille ja J. Jokiselle.
 

eläin

Jäsen
Osala pelasi MM-kisoissa 2010. Itsekkin olen miettinyt millä tasolla kaveri jaksaa kisat pelaa. Tuntuu että EHT turnauksissa alussa ollut virtaa ja ollut, niinkuin joku täällä mainitsi "beast mode" päällä mutta sitten väsähtänyt.

Hännikäiseltä en ole nähnyt ainuttakaan pelejä tältä kaudelta, oletan että tarkoitus olisi saada hänet 3-4 ketjuun, muistan että kaveri on nopea luistelija. Mielenkiintoisia EHT pelejä tulossa ainakin tällä viikolla.
 
Viimeksi muokattu:

jalperi

Jäsen
Joo-o. Nopeasti laskettuna hyökkääjistä seitsemän kappaletta ovat olleet Kärppien/Marjamäen miehiä jossain uransa vaiheessa ja kahdeksan ei. Saattaa olla, että lopuista ei-kärppäkasvateista joku saattaa antaa paikkansa vaikkapa Granlundille, Donskoille ja J. Jokiselle.
Jokisesta nyt on turha enää tässä vaiheessa spekuloida mitään.

Ja mitä JMA:han tulee, niin ei ole pelannut mielestäni kuin yhdet MM-kisat joissa vastannut odotuksiin tai suorittanut jopa niiden yläpuolella. Viime MM-kisat toki meni romuna pelanneen Kontiolan vierellä alussa hukkaan, mutta taisi parantaa loppua kohden kun pääsi eri kenttään. Toki Sotshissa JMA pelasi ihan hyvin.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös