MM 2017: Suomi

Tila
Viestiketju on suljettu.

erku

Jäsen
Mitä Juoleviin tulee, niin nuorten MM-kisojen edesottamusten perusteella hän ei todellakaan ole kypsä aikuisten MM-kisoihin. Noin lähtökohtaisesti pelaajan pitäisi junnujen MM-kisoissa kyetä erottumaan muusta porukasta, jotta hän olisi käyttökelpoinen myös aikuisten maajoukkueessa. Omaan makuuni Juolevi ei ollut edes Nuorten Leijonien paras pakki turnauksessa, saati että olisi oikein erottunut muista selvästi.
 
-Kantor-

Viime kisoista en tekisi yhtään johtopäätöstä jos sama pelaaja (Juolevi) on vuotta aiemmin ehtinyt olla mestaruuden voittaneen U20-joukkueen ylivoimaisesti paras puolustaja. Viime U20-joukkue oli valmennuksellisesti sellainen fiasko, ettei siinä olisi erottunut edes Puljujärvi - Aho - Laine.
 
Hyökkäystä katsellessa ihmettelen, miksei Markus Hännikäistä mainita sommitelmissa. Loistava energiapelaaja, joka voi pelata mitä tahansa roolia tehden tilaa naapureille tai karvaamalla alemmissa ketjuissa.

Sentteristön ollessa kv-tasolle vähän mitä on, niin kokeilisin ehkä myös Ahoa keskellä:

Osala - Filppula - Rantanen
Hännikäinen - Aho - Armia
Haapala - Aaltonen - Palola
Pihlstöm - Kemppainen - Jormakka
Savinainen, Lajunen/Sallinen

Tai:

Aho - Filppula - Rantanen
Hännikäinen - Aaltonen - Armia
Jormakka - Kemppainen - Palola
Pihlström - Sallinen - Osala

Pakistosta sen verran, että jos Olli Juolevi on käytettävissä, niin ehdottomasti mukaan. Hongalle myös reippaasti vastuuta.

Armia olisi kiva lisä, mutta se selvinnee tässä lähipäivinä.
 
Joku ihan kunnolla EHT-pelejä katsellut voisi vastata tällaiseen kysymykseen: Onko Oskar Osala ikinä pelannut kahta hyvää peliä peräkkäin, varsinkaan jos pelit ovat olleet peräkkäisinä päivinä? Oma jonkin verran pelejen katsomiseen perustuva mututuntuma on se, että ensimmäisessä pelissä Osala pelaa kunnon beastmodessa, voittaa kaksinkamppailuja koko ajan ja luo tekopaikkoja. Seuraavassa pelissä sitten bensa onkin täydellisesti loppu ja kun jalat eivät enää liiku niin vikkelästi niin kaksinkamppailuvoitot vaihtuvat koukkaus- ja kampitusjäähyihin. Tämä on tainnut olla se syy, miksi Osala ei ole MM-kisoissa vuoden 2010 jälkeen esiintynyt. Onko tänä vuonna valmiimpi?
 
Mane

Jäsen
Sanooko nimet Jordan Greenway, Daniel Brickley tai Cal Petersen yhtään mitään?

Entä NCAA?

Greenway (LW) teki tällä kaudella 37 ottelussa tehot 10+21=31.
Brickley (D) teki 31 ottelussa tehot 8+23=31.
Petersen (G) pelasi 40 ottelua, joissa hänen torjuntaprosenttinsa oli 92,6% ja päästettyjen maalien keskiarvo 2.22.

Greenway (s.1997) varattiin NHL:ään vuonna 2015 numerolla #50, Petersen (s.1994) vuonna 2013 numerolla #129 ja Brickley (s.1995) on varaamaton pelaaja.

Mitä yhteistä näillä kolmella pelaajalla sitten on NCAA:n lisäksi? Paikka USA:n MM-kisajoukkuessa kevällä 2017!

Mielestäni Juolevi peittoaa nuo kaikki jenkit aivan heittämällä, mutta nyt kyse onkin Suomen joukkueesta, johon riittää laatupelaajia jonoksi asti.
Vai miten se oli?

Ensinnäkin NCAA:ssa pelaa paljon vanhempia pelaajia kuin Kanadan junnusarjoissa, kuten edellä mainitsemasi pelaajat. Itse en olisi läheskään varma, että Juolevi on tällä hetkellä parempi pelaaja kuin Brickley joka on ainakin tehokkaampi näistä kahdesta ja pelaa kovemmassa sarjassa. Tulevaisuudessa Juolevista varmasti tulee Brickleyta parempi.

Toisekseen, USA:n joukkue todellakin on lähtökohtaisesti heikompi kuin Suomen joukkue joten edellä mainitulla kolmikolla ei Suomen joukkueeseen olisi mitään asiaa.

Suomen puolustuksen kannalta on muuten harmillista, että Rasmus Rissanen siirtyi Eurooppaan täksi kaudeksi. Amerikassa ollessaanhan Rissanen oli aina näiden palstojen vakiosuosikkeja suoraan kisoihin, aivan kuten Jyri Niemikin. Teemu Laaksokin pelaa nykyään jossain tylsässä Växjössä karismaattisen Milwaukeen sijaan.

-Kantorin- mainitsema Ryan Murrayhan oli umpisurkea niissä kisoissa mihin Kanadan valmennusjohto hänet tyhmyyttään suoraan WHL:stä valitsi, joten paremminkin kyseessä on esimerkki siitä miksi junnuliigasta ei kannata pelaajia MM-kisoihin tuoda, vaikka olisivat kuinka lupaavia.
 
Murkula

Jäsen
Juolevilla on todella kova upside ja onnistuessaan hän voi vaikuttaa joukkueen menestykseen huomattavasti enemmän kuin monet joukkueeseen valittavat europakit.
Ottaisin kyllä Juolevin leiritykseen ilman kahta sanaa, mutta en ihmettelisi vaikka tänä vuonna ei vielä olisi valmis kisoihin.

Niin, äläpä muuta sano. Ja nyt kun Salmelakin putosi pois niin tuossa pakistossa on luvattoman heikko osaaminen kiekon kanssa. Ei Juolevin leirillä käyttämisessä mitään häviäisikään, mutta sen kortin kääntämättä jättämisessä taas voi hävitä.

@erku on tuossa edellä kasannut hyökkäyksestä ihan ok vision. Itse vielä toivon, että Armia tulisi mukaan, sillä katsomissani peleissä pelasi välillä aivan häkellyttävän hyvää lätkää ja etenkin alivoimia. Haapalan Henkalla on myös sellaista osaamista jota vailla voidaan helposti olla. Eikä sitä heikennä vähintään kohtuudella ja jopa hyvin menneet kauden aikana pelatut maaottelut.
En ole ihan vielä luopunut toivosta muutaman NHL pelaajankaan osalta, eli lähinnä Nutivaara ja Lehkonen sekä joku maalivahdeista, olkoot sitten kuka vaan vapautunut tai mahdollisesti vapautuva, sillä sieltä ei ole vapautumassa tai jo vapautunut yhtään veskaria joka ei menisi ykkösveskarin statukselle. (Korpisalo häppäräppä)
Sehän tässä on että miten tuo Canadiens - Rangers pari pelaa. Kummallakin on erinomainen kyky lasketella päin persettä kun siihen mäkeen luiskahtaa. Ei siis mitenkään ennustettava pari. Kuinka vaan, kummassakin joukkueessa olisi erittäin tervetullut vahvistus joukkueelle.
 
Knap

Jäsen
Poika ei ole pelannut yhtään kertaa urallaan yhtään ottelua sellaista joukkuetta vastaan jossa pelaisi yhtään aikuista pelaajaa.
En jaksa tarkistaa tätä asiaa tarkemmin, mutta U20 kisoissa pelaa alle 20v, eli yleensä yli 18v. 18v on täysikäinen eli aikuinen. En usko että kummassakin turnauksessa, missä Juolevi on pelannut, kaikkien Suomen vastustajien pelaajien iät ovat olleet alle 18v.
 
Mane

Jäsen
Onko täällä nyt oikeasti useampiakin sellaisia henkilöitä joiden mielestä Kanadan juniorisarjassa 42 pistettä tehnyt pelaaja voisi olla joku ratkaisu Suomen kiekollisiin puolustajaongelmiin tässä ja nyt? Leirillä kuitenkin on esimerkiksi 39 pistettä SM-liigassa tehnyt Virtanen, joka kisoihin päästessään tulisi olemaan marginaaliroolissa tai KHL:ssä 10 maalia takonut Ville Lajunen, joka edelliskaudella KHL:ssä teki miltei 30 pistettä. Nämä liigat ovat tasoltaan aivan eri maailmasta OHL:ään nähden ja Virtanen ja Lajunen tekisivät täydellä varmuudella OHL:ssä nyt merkittävästi kovemmat tehot kuin Juolevi.

Esimerkiksi se Jyri Niemi teki Kanadan juniorisarjassa aikanaan Juolevia nuorempana 34 pistettä, mutta SM-liigassa piste-ennätys on tänä päivänä 13.
 
Murkula

Jäsen
Onko täällä nyt oikeasti useampiakin sellaisia henkilöitä joiden mielestä Kanadan juniorisarjassa 42 pistettä tehnyt pelaaja voisi olla joku ratkaisu Suomen kiekollisiin puolustajaongelmiin tässä ja nyt?

Siltä se nyt vakavasti vaikuttaa.
 
-Kantor-

Jäsen
Suomen puolustuksen kannalta on muuten harmillista, että Rasmus Rissanen siirtyi Eurooppaan täksi kaudeksi. Amerikassa ollessaanhan Rissanen oli aina näiden palstojen vakiosuosikkeja suoraan kisoihin, aivan kuten Jyri Niemikin. Teemu Laaksokin pelaa nykyään jossain tylsässä Växjössä karismaattisen Milwaukeen sijaan.

-Kantorin- mainitsema Ryan Murrayhan oli umpisurkea niissä kisoissa mihin Kanadan valmennusjohto hänet tyhmyyttään suoraan WHL:stä valitsi, joten paremminkin kyseessä on esimerkki siitä miksi junnuliigasta ei kannata pelaajia MM-kisoihin tuoda, vaikka olisivat kuinka lupaavia.

En tiedä miksi alat provoilemaan / hassuttelemaan Jyri Niemillä ja Rasmus Rissasilla, mutta ne eivät käsittääkseni case Juoleviin liity millään tavalla. Juolevi on osoittanut 1,5 vuotta sitten "alaikäisenä" U20-kisoissa kykenevänsä olemaan yksi ikäluokkansa parhaista puolustajista. Tätä tukee myös varausnumero eikä näitä kuitenkaan lottokoneella arvota vaan skoutit ovat kyllä tarkkailleet pelaajan urakehitystä pidemmän aikaa. Vähemmän yllättäen yksikään skoutti ei tällaista potentiaalia ikinä löytänyt Jyri Niemestä tai Rasmus Rissasesta, mutta sehän ei sinua kiinnosta eikä tue agendaasi. Se, että Juolevi päätti jäädä vielä yhdeksi kaudeksi OHL:ään ei muuta asiaa mihinkään ja todennäköisesti hän tulee pelaamaan ensi kaudella suurimman osan peleistään NHL:n puolella.

Myös tilastoskouttaaminen pisteiden muodossa on enemmän kuin turhaa, koska nyt ei puhuta pisteistä elävästä hyökkääjästä vaan laadukkaasta yleispuolustajasta.

Mitä tulee Ryan Murrayyn, niin omien muistikuvieni mukaan hän ei ollut "umpisurkea", joskaan ei loistanutkaan. Näkyihän otteissa toki, ettei kaveri ollut urallaan montaa peliä isossa kaukalossa pelannut. Pointti tässä kuitenkin on se, että jopa Kanada moninkertaisine pelaaja-arsenaaleineen on ottanut nuoren kaverin suoraan kisajoukkueeseen WHL:stä, joten tilanteessa, jossa Suomen joukkueen alakertaan ei muutenkaan ole liikaa tunkua, niin miksei tällaista kaveria voisi harkita edes leiritykseen. Harvoin meillä on ollut edes tarjolla ikäluokkansa kärkipuolustajia.

Ja korostan edelleen puhuvani leirityksestä, en missään nimessä suorasta kisapaikasta.
 
Viimeksi muokattu:

Murkula

Jäsen
Minä katselin sen verran Jokereiden pelejä, eli about 40 että kyllä olisi Rasmus Rissanenkin kelvannut, monen vielä mukana olevan sijaan.
 
Mitä Juoleviin tulee, niin nuorten MM-kisojen edesottamusten perusteella hän ei todellakaan ole kypsä aikuisten MM-kisoihin. Noin lähtökohtaisesti pelaajan pitäisi junnujen MM-kisoissa kyetä erottumaan muusta porukasta, jotta hän olisi käyttökelpoinen myös aikuisten maajoukkueessa. Omaan makuuni Juolevi ei ollut edes Nuorten Leijonien paras pakki turnauksessa, saati että olisi oikein erottunut muista selvästi.
Mielestäni Olli Juolevi erottui varsin hyvin nuorten MM-kisoissa ollen joukkuueensa paras puolustaja, kun hän johdatti joukkonsa maailmanmestaruuteen. Juolevi teki puolustajan paikalta yli pisteen per peli ja hänet valittiin turnauksen tähdistöön. Erottui varsin hyvin muista.
 
Niin, äläpä muuta sano. Ja nyt kun Salmelakin putosi pois niin tuossa pakistossa on luvattoman heikko osaaminen kiekon kanssa. Ei Juolevin leirillä käyttämisessä mitään häviäisikään, mutta sen kortin kääntämättä jättämisessä taas voi hävitä.

Voi hävitä. Usein täällä spekuloidaan, että onko Markus Granlundilla ja Ristolaisella jäänyt jotain hampaan koloon, kun heitä "kusetettiin" pelaajavalinnoissa eikä valittu MM-kisoihin. Vaikka todellisuudessa molempien tapauksissa taso ei vain riittänyt. Juolevin kohdalla tason riittävyys on vielä suurempi kysymysmerkki, joten on suuri vaara, että Juoleviakin kusetetaan valinnoissa ja hän katkeroituu eikä tule jatkossa pelaamaan tämän vuoksi MM-kisoihin.
 
jalperi

Meinaatko, että junnusarjasta kutsuttu pelaaja olettaa saavansa tai hänelle luvataan varma(a) paikka(a) kisakoneessa... joo ei.

edit:
Ja mitä Rissaseen tulee, niin mielestäni voisi leirityksessä ollakkin.
 
Suomen puolustuksen kannalta on muuten harmillista, että Rasmus Rissanen siirtyi Eurooppaan täksi kaudeksi. Amerikassa ollessaanhan Rissanen oli aina näiden palstojen vakiosuosikkeja suoraan kisoihin, aivan kuten Jyri Niemikin. Teemu Laaksokin pelaa nykyään jossain tylsässä Växjössä karismaattisen Milwaukeen sijaan.

Ai että, hienoja muistoja! Muistan liiankin hyvin nuo ajat kun Niemeä, Laaksoa, Rissasta, Lehtivuorta jne oltiin palstalla kovaan ääneen tuomassa MM-kisoihin tarunhohtoisesta AHL:stä.
 
Määttä pelasi vuoden Juolevia vanhempana Suomen olympiajoukkueessa ja olen pitänyt aina Juolevia pykälää lupaavampana pelaajana vaikka hieman erikoisena ratkaisuna jäikin vielä täksi kaudeksi OHL:ään.

Mitä vaihtoehtoja hänellä oli kuin jäädä OHL:ään? No joo, toki paluu Eurooppaan olisi ollut mahdollinen, mutta jos nyt tuota hänen urapolkuaan miettii, niin OHL oli ainoa vaihtoehto tälle kaudelle kun AHL:ään ei voi ikänsä puolesta mennä.
 
Hyvä pointti. Jumituin tässä ajatuksissani liikaa Määttään, joka myös pelasi draftin jälkeen kauden OHL:ssä ja siitä sitten suorilta Pittsburghin pelaavaan kokoonpanoon.
 
Joka ikinen vuosi tämä sama laulu näistä muissa kuin NHL:ssä pelaavista Pohjois-Amerikan suomalaiskiekkoilijoista. Aina niistä odotetaan jotain sateentekijöitä ja sitten kun eivät tulekaan valituksi (taso ei riitä), niin alkaa monta sivua kestävä parkuminen, että sinne se saunakaveri KukkosLasse valittiin tämän ja tämän pelaajan sijasta. Ja tämä ei päde pelkästään P-Amerikassa pelaaviin suomalaispelaajiin, vaan itketään myös siitä, kun oman joukkueen pelaajaa ei valittukaan kisoihin, vaan tilalla on joku hmv-Hietanen, joka ei osaa muuta kuin vedellä plekseihin ja on ihan kusessa pohjoisamerikkalaisia pelaajia vastaan. Jostain syystä se Hietanen kuitenkin aina sinne kisoihin valitaan. Eihän tämä nyt kai siitä voi johtua, että Hietanen on yksinkertaisesti parempi kuin nämä NHL/AHL-rajatapaukset, AHL-pelaajat tai kotoisen Liigamme pelurit?

Juolevi oltaisiin voitu leiritykseen ottaakin kokeilemaan, mutta nyt alkaa olla aivan liian myöhäistä. Ensi viikolla pelataan viimeiset ottelut ennen kisoja ja tuolla oleva kokoonpano on jo hyvin lähellä lopullista kokoonpanoa - ei sinne voida enää ottaa 18-vuotiasta pelaajaa, jolla ei ole yhtään kokemusta miesten peleistä. Juolevin olisi pitänyt olla mukana leirityksen alusta asti, että hänellä olisi ollut edes pienet saumat kisoihin ja sehän ei OHL:n pudotuspelien takia mahdollista ollut.
 
MadSpade

Hyvin pitkälti samaa mieltä tästä. Iän puolesta ei mitään ongelmaa(täyttää jo parin viikon kuluttua 19v). Mutta kuten sanottua, olisi pitänyt ollu jo hyvin varhaisessa vaiheessa mukana, että murtautuminen joukkueeseen olisi edes mahdollista. En tosin epäile hetkeäkään etteikö siihen olisi kyennyt.
 
-Kantor-

Jäsen
Kiinnostaisi nähdä kyllä listaa nimistä, keitä kaikkia on mm-kisoihin junnusarjoista otettu mukaab takavuosina.

Kyllähän sellaisia pelaajia lähihistoriastakin löytyy, jotka ovat pelanneet valtaosan kyseisen kauden otteluista junnusarjassa ja päättäneet kautensa MM-kisoihin. Ryan Murray, Jordan Eberle, Martin Reway, Richard Panik, Kevin Fiala ja Nino Niederraiter ainakin. Ei-ammattilaissarjoista NCAA:n puolelta löytyy myös paljon vastaavia tapauksia, etenkin USA:n joukkueesta useammista kisoista.

Mielestäni on edelleen perusteltua puhua Juolevin kohdalla nimenomaan mahdollisuudesta leirityksessä, koska alakertaan ei hirveästi ole tänä vuonna laatua tarjolla eikä meillä toisaalta aiemmin ole edes ollut kovin moniin leirityksiin tyrkyllä 19-vuotta täyttävää ikäluokkansa kärkipakkia maailmassa.

E: Ihan hyviä pointteja myös nimimerkeiltä @red.machine ja @MadSpade , eli voi olla, että himpun verran aiemmin olisi pitänyt tämä kortti pystyä katsomaan. En siis todellakaan ylläty mikäli häntä ei leiritykseen oteta vaikka itse olisin ottanutkin.
 
Viimeksi muokattu:

Kiekoton

Jäsen
Puljujärvikin liittyy Leijonien leiriryhmään. Siinähän olisi Pula-aho Lainetta vaille. Varmaan tekisi Laineen mieli pyörtää päätöksensä...
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös