Omiin silmiini mestaruuden edessä leijailevat vielä seuraavan laiset sumut: Leijonat ei ole pelannut turnauksessa kertaakaan tappioasemassa. Vaikuttaako hyökkäyspelaamiseen, jos tuleekin uusi tilanne ja täytyy alkaa hakea tasoitusta tai kavennusta vaikkapa venäjää vastaan kovassa, aivan uudessa painetilanteessa. Toki kaikki Suomen pelaajat ovat joskus tappioasemassa pelanneet, mutta eivät tällä joukkueella.
Toinen epäilys on suomen hyökkäyspelin avaaminen. Kiekkoa heitetään päätyyn mielestäni liian usein, eikä hyökkäysalueelle päästä tarpeeksi usein kiekon kanssa. Toki hyökkääjät pääsevät päätykiekkoihin kovalla prosentilla ja myös hyökkäysalueen riistopeli on ollut vahvaa. Täysin erilaista hyökkäyspeliä kuin kaima-Jalosen valmentaessa. Toki hyökkäys on toiminut näinkin, varmaankin kauhistuttaa se pelitavan vastakohta ja kiekosta luopuminen. Kanada-pelin alkuminuuteilla meinasi tulla hätä käteen, kun oman alueen syöttöpelaaminen ei toiminut ollenkaan. Liian usein mielestäni pakit kuskaavat jalalla keskiviivalle, vaikuttaa riskialttiilta. Kanada pelasi muuten onneksi kehnon pelin, joten hätää ei sen puoleen ollut.
Kanada-pelin perusteella oman alueen puolustus on täyttä timanttia. Kanukit eivät päässeet vaarallisiin maalipaikkoihin kuin harvakseltaan. Samoin kenttien tasaisuus ja tasainen peluutus ovat Suomella vahvuuksia, joihin on hyvä nojata. Nyt kun päästiin tasaviisikoinkin iskemään, niin ei tarvitse nojata maalintekoon pelkästään ylivoimalla. Tästä voidaankin johtaa myös kurinalaisuus jäähyttömyyden saralla. Typeriä jäähyjä ei ole otettu, eikä edes järkeviin jäähyihin ole ollut tarvetta, sillä joukkue pelaa erittäin virheettömästi. Koivun ja Granlundin takakarvaus mailalla saa välillä aikaan kylmiä väreitä, mielestäni huitovat liikaa.
Mikään joukkue ei Suomea vastaan ole pelannut kovinkaan vakuuttavasti, katsotaan miten jatkossa homma etenee.