Mainos

MM 2016: Suomi

  • 934 200
  • 4 235
Tila
Viestiketju on suljettu.

Juzsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid, Espanja, Raul
Lynkkauksenkin uhalla on pakko sanoa että Laine oli kyllä aika ulapalla ja hasardi tänään, ei tainnut saada kuin jonkun 1/10 syöttöä omille ja käytännössä aina kun St. Pat sai kiekon, se jäi sille tielleen. Tempo oli kenties vähän liikaa ja edelleen: ei sen ratkaisun tarvitsisi aina olla vaikeusaste x100 ja highlight, vaan helposti kiekkoa paremmille pelintekijöille ja itse laukaisupaikkaan. Vahvuuksien kautta. Oli todella junnumainen tänään, niinkuin tavallaan pitääkin. Mutta silti.
Laineen omassa ketjussa, kun tästä meni sanomaan niin kovaa kritiikkiä satoi. Kuulemma äijän paras peli ja tehot 2+2 oli lähellä. Toisin, kun Barkov joka teki jatkuvia virheitä.

Tuosta kakkosylivoimasta myös samaa mieltä. Sille on jotain tehtävä, mutta vaikea sanoa mitä. Pulkkista siihen ei enää tulla nostamaan, se juna meni jo.
 
Nyt vittu, me ollaan toistaiseksi turnauksen paras joukkue.

On hienoa (ja myös aika harvinaista herkkua), että täällä saadaan lukea myös Suomen maajoukkueen jäsenen näkemyksiä. Pystytkö kertomaan, mikä oma roolisi Suomen joukkueessa on, vai haluatko säilyttää anonymiteetin?

IMO Suomi on turnauksen suurin mestarisuosikki tällä hetkellä

Nyt on kyllä sanottava, että ihme on, jos tämä joukkue pysäytetään.

Ei muuta kuin helpot rahat pois kuleksimasta. Mestaruuskertoimet:
Kanada 2,75
Venäjä 2,75
Suomi 4,25
 

Antero Boston

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes, Huuhkajat:D
Suomi pelaa turnauksen parasta maalinedustapeliä. Laitoin jo venäjä harkkapeleissä merkille, kuinka jämäkästi maalinedusta siivotaan. Ei sinne oo nyt oikein ollu millään joukkueella mitään asiaa, niin hyvin se siivotaan. Hyökkäyspäässäkin on oltu maalin edessä jämäköitä.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Älä huoli, Late korjaa syksyllä vääryydet. Ohtamaa, Pyörälä, Kukkonen, Aho, Puljujärvi, Jaakola ja Pokka sekä muut kamut kärkirooleihin. Ei tule paha mieli.

Turha tähän on liutaa Kärppiä vetää, kun en tätä ole tarkoittanut, kuten hyvin tiedät. Piti sun vaan päästä heittämään omaa hubaa.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No katso se peli, ja tee tarkat muistiinpanot, niin löydät ne laatupaikat sieltä. Ne menevät näkemykseni mukaan aina samalla tavalla, oli sitten maalipaikan luojana Gretzky, Lemieux, Larionov tai Makarov.

Puolustavia pelaajia nämä tilastot eivät koskaan nosta ylös, mutta tarkoitus onkin mittailla lähinnä offensiivista voimaa.

En todellakaan tee, enkä usko, että kukaan kykenee TARKKOJA muistiinpanoja pelin tuoksinassa edes tekemään. Sanoohan nuo alan ammattilaisetkin vähän väliä, etteivät ehtineet jotain tilannetta näkemään. Jälkikäteen veivaamalla saa osaltani kyllä jäädä.

Tuo Laineen nosto parhaaksi vetää väkisinkin huomion suosikkijoukkueeseesi. Muutenkin Laineen järjetön ylistys on mennyt jo ajat sitten överiksi, mutta monikaan ei täällä sitä uskalla sanoa, kun kaikelle sokeat ja kuurot Pat-fanit tulevat raivoamaan miten tyhmä ja mitään tajuamaton olet.

Ja ei, tämä ei ole Laine vs Pulju, tai Laine vs kuka tahansa, tämä on vaan totuus, ettei Laine ollut Kanada-pelissä parhaimmillaan, eikä kaikissa peleissä ykkönen, mutta se on ymmärrettävää nuorelle kollille. Pääasiassa pelannut hienot kisat ja pidän edelleen peukkuja, että jatkossakin onnistuu.Monen pitää vaan muistaa, että Suomen edustusjoukkue on nimeltään Leijonat, ei Patrik Laine. Välillä ei siltä tunnu kirjoituksista päätellen. Kaiken lisäksi helposti mitättömistäkin asioista lahdataan kuka tahansa pelaaja, mutta Lainetta käsitellään silkkihanskoin. Ei oikein reilua muita kohtaan.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En niinkään dokailua tarkoittanut (vaikka todistetusti kanukit ovat tätä harrastaneet mm. Suomen kisoissa), vaan yleistä asennetta pelejä kohtaan. Voi olla, että häviäminen "kakkosluokan" pelaajille vituttaa vähän enemmän ja johtaa älyttömyyksiin sekä kunnioituksen katoamiseen.

Minun on vaikea ajatella, että kanukit Suomea nyt aivan kakkosmaana pitäisi. Ollaan me niille karvasta kalkkia ennenkin juotettu, mut mene ja tiedä. Omapa on häpeänsä, jos näin olisi. Ei antaisi kuitenkaan kovin hyvää kuvaa heistä.
 

Matick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Kärpät
En todellakaan tee, enkä usko, että kukaan kykenee TARKKOJA muistiinpanoja pelin tuoksinassa edes tekemään. Sanoohan nuo alan ammattilaisetkin vähän väliä, etteivät ehtineet jotain tilannetta näkemään. Jälkikäteen veivaamalla saa osaltani kyllä jäädä.

Tuo Laineen nosto parhaaksi vetää väkisinkin huomion suosikkijoukkueeseesi. Muutenkin Laineen järjetön ylistys on mennyt jo ajat sitten överiksi, mutta monikaan ei täällä sitä uskalla sanoa, kun kaikelle sokeat ja kuurot Pat-fanit tulevat raivoamaan miten tyhmä ja mitään tajuamaton olet.

Ja ei, tämä ei ole Laine vs Pulju, tai Laine vs kuka tahansa, tämä on vaan totuus, ettei Laine ollut Kanada-pelissä parhaimmillaan, eikä kaikissa peleissä ykkönen, mutta se on ymmärrettävää nuorelle kollille. Pääasiassa pelannut hienot kisat ja pidän edelleen peukkuja, että jatkossakin onnistuu.Monen pitää vaan muistaa, että Suomen edustusjoukkue on nimeltään Leijonat, ei Patrik Laine. Välillä ei siltä tunnu kirjoituksista päätellen. Kaiken lisäksi helposti mitättömistäkin asioista lahdataan kuka tahansa pelaaja, mutta Lainetta käsitellään silkkihanskoin. Ei oikein reilua muita kohtaan.

Kanadalaisasiantuntijalta suitsutusta Laineelle: "Olen hyvin vaikuttunut"

Muun muassa Ray Ferraro on minun ja monen muun kanssa samaa mieltä, että tämä oli Laineen paras peli näissä kisoissa tähän mennessä. On se rankkaa Kärpät-liigafanille kun Tapparan pelaaja on niin hyvä ja hehkutettu.
 
Suosikkijoukkue
Mikkelin Kittaajat
Eiköhän Aho pelannut itsensä eilisellä esityksellä myös syksyn World cup miehistöön.

Vaikka Laine ei eilen parhaimmillaan ollut ja vähän haki liian vaikeita syöttöjä jatkuvasti ylivoimalla, niin tykkään todella paljon siitä ettei kaveri ala yhtään pelkäämään virheitä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Leijua ei saa, mutta aina ei tarvitse olla suurimpana nöyristelijänä sysäämässä ennakkosuosikin viittaa muille. IMO Suomi on turnauksen suurin mestarisuosikki tällä hetkellä, ja kaikki muu kuin kulta on armoton pettymys.

Hieno viesti kaiken kaikkiaan. Alun rynnistyksen jälkeen leijona tosiaan saatteli Kanada sellaisiin köysiin ettei vähään aikaan ole jounutkaan ja tasoero ja tahtotila loppua kohti vain korostui. Kanada tajusi olevansa niin paljon jäljessä ettei viitsinyt aloittaa edes sikailuja muutamia ylipelaamisia lukuunottamatta. Tuntuu myös, että Kanada haalii joka kevät jonkun hehkutetun NHL-veskarin tolppien väliin, mutta aina siellä vapisee. Minskissä Scrivens muistaakseni hörppäsi Hietasen helpon keskialueen lämärin kuin Talbot tuon eilisen Komarovin "kokeilun".

Joka kentältä tosiaan eilen vakuuttavaa työskentelyä ja kukkoslasset olivat edelleen takuuvarmoja NHL-staroja vastaan, kun kollektiivinen paketti oli ympärillä eilen kunnossa. Ei ole joukkueessa ainoatakaan vapaamatkustajaa ja jos tahtotila on tuo, niin kyytiä saavat muutkin kuin vain Kanada suvereeniin tyyliin. Nyt turhat nöyristelyt pois.
 

pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Oikein mukavaa oli olla Koskisen suhteen väärässä, oli kanukkeja vastaan jo erittäin varma. Samoin pakeille voi antaa synninpäästön, myös Lindellille. Tekee Ristolaiset ja on ratkaisupeleissä sitten se ykköspakki.

Laine ja Komarov kentän näkyvimmät, Mikeltä vähän ohipeli. Koivukin voisi lopettaa niiden kiintiöjäähyjen ottamisen.

7/10 blakkarissa. Ja 420 minuuttia ollaan turnausta väännetty, eikä vielä Jellona ole tappiolla ollut. Siinä tavoitetta lopputurnaukseksi.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Yksilotasolla puolustus on todella haavoittuvainen ja menettaa paljon kiekkoja ja haviaa kaksinkamppailuja, mutta Suomen viisikko omassa paassa on helvetin tiivis. Eilinen voitto oli taktisesti 100-0 voitto. Laine tekee kiekolla paljon ja se tuo myos paljon virheita, hiukan kun tuota hio niin alkaa enemmankin tulosta tulemaan.
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Ei voi kun ihailla tuota nuoren kaartin esiinmarssia! Laine on saanut kritiikkiä harhasyötöistään, mutta itse näkisin asian toisinpäin. Oikeasti koska Suomesta on tullut noin ennakkoluuloton pelaaja, joka kerta toisensa jälkeen uskaltaa epäonnistua yrittäessään ratkaista pelejä? Laineella on se harvinainen kyky, että hänen ratkaisunsa ja yrityksensä ovat aikamoisen yllätysmomentin sisältäviä ratkaisuja helpon vastuunsiirtelyn sijaan. 10 vuotta oppia ja kokemusta, niin voi härregyyd sentään.

Toinen ihailun kohde on kyllä Aho. On jäänyt Laineen varjoon, mutta on puolestaan eri tavalla ihan huikea pelimies. Löytää kaiken tilan kentällä. Ahosta saa vaikutelman, että jäisi helposti kovissa matseissa jalkoihin, mutta ei jätkä oli kanukkeja vastaan yksi kentän kurkoja, vaikka ei taululle päässytkään. Jotenkin tuntuu, että näiden nuorten jätkien itseluottamus ja rohkeus on tarttunut myös vanhempaan kaartiin.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Vaikka Laine ei eilen parhaimmillaan ollut ja vähän haki liian vaikeita syöttöjä jatkuvasti ylivoimalla, niin tykkään todella paljon siitä ettei kaveri ala yhtään pelkäämään virheitä.

Vaikka paljon on sanottu Laineesta niin tämä ominaisuus on harvinaislaatuista näin nuorelle ja suomalaiselle. Itsekin lähinnä sivuutan tällä hetkellä ne epäonnistuneet syötöt mitä eilen tuli, tärkeämpää on juuri tämä ettei ala pelkäämään ja varmistelemaan vaan tekee sitä omaa juttuaan loppuun asti vaikka mitä huteja tulisi matkaan. Kyllä ne hudit sieltä karsiutuu kun pelaa muutamia kovavauhtisia miesten pelejä lisää. Luonne on se mikä tekee Laineesta erinomaisen pelaajan eikä vain ok hyökkääjää.

_
 

Largo

Jäsen
Laine pelasi hyvän ottelun kiekottomana. Taklasi pari kertaa ja otti myös muutaman kiekonriiston. Ei ihme että Kanadassa arvostetaan. Vastapainoksi sitten huolimattomia syöttäjä ja ylikovia jättöjä viivaan. Mutta, faktahan on että mies on 18-vuotias ja saa itseltäni plussaa ennakkoluulottomasta pelistä. Virheitä tulee tuossa iässä, mutta ei niitä tarvii alkaa pelkäämään.

Lindell alkaa muistuttamaan enemmän ja enemmän Janne Niinimaata. Muistelen ainakin sydämeni pompanneen ennenkin tähän tahtiin Lindellin avatessa peliä. Lindell - Pokka pari ollut omaan silmään Suomen heikoin pari ja omassa päässä pelaavat pehmeästi ja huolimattomasti useita tilanteita.
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Lynkkauksenkin uhalla on pakko sanoa että Laine oli kyllä aika ulapalla ja hasardi tänään, ei tainnut saada kuin jonkun 1/10 syöttöä omille ja käytännössä aina kun St. Pat sai kiekon, se jäi sille tielleen. Tempo oli kenties vähän liikaa ja edelleen: ei sen ratkaisun tarvitsisi aina olla vaikeusaste x100 ja highlight, vaan helposti kiekkoa paremmille pelintekijöille ja itse laukaisupaikkaan. Vahvuuksien kautta. Oli todella junnumainen tänään, niinkuin tavallaan pitääkin. Mutta silti..

En lynkkaa, mutta yllättävä näkemys. Itse pidin juuri peliä yhtenä Laineen parhaista näissä kisoissa kun otetaan huomioon vastustaja. Toki niitä harhasyöttöjä ja vaikeita ratkaisuja tuli, mutta niin on tullut joka pelissä. Eniten pisti silmään, että hyvin pysyi pelissä mukana ja pelin sisällä. Sai paikkoja ja sai luotuakin pari. Saisi laukoa enemmän. Onkohan Kojo sanonut, ettei saa laukoa niin paljon koska mielestäni laukausten määrä on vähentynyt turnausten edetessä. Eilenkin oli pari paikkaa vetää, mutta haki hankalaa syöttöä. Hyvä peli kuitenkin ja Laineen ilmeestäkin näki, että teki hyvää itseluottamukselle pärjätä änärimiesten keskellä.
 

Metro4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raitin Raukka, Pulu, STL, Töölö, Storm
Lindell alkaa muistuttamaan enemmän ja enemmän Janne Niinimaata. Muistelen ainakin sydämeni pompanneen ennenkin tähän tahtiin Lindellin avatessa peliä. Lindell - Pokka pari ollut omaan silmään Suomen heikoin pari ja omassa päässä pelaavat pehmeästi ja huolimattomasti useita tilanteita.
Ekassa erässä purjeessa useasti, mutta niin oli koko Suomen pakisto, myös Jaakolan Topias. Kannattaa kuitenkin muistaa, että niin Pokka kuin Lindell ovat nuoria poikia, ja että on täysin eri asia olla arvoturnauksessa parikymppisenä puolustajana kuin hyökkääjänä. Haasteita oli varmasti, mutta kyllä nämäkin nuoret tuossa kohinalla kehittyvät, kun saavat näitä kovia pelejä alle. Lindellin yv-pelaaminen oli muuten jo parempaa, kun peli hieman vanheni ja suurin jännitys katosi.

Jos jätetään kanukit nollille, niin ei se aivan huono peli ole pakistoltakaan.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Lindell alkaa muistuttamaan enemmän ja enemmän Janne Niinimaata. Muistelen ainakin sydämeni pompanneen ennenkin tähän tahtiin Lindellin avatessa peliä. Lindell - Pokka pari ollut omaan silmään Suomen heikoin pari ja omassa päässä pelaavat pehmeästi ja huolimattomasti useita tilanteita.

Ei ihme että arvostavat Kanadassa Lindelliäkin ja nimenomaan eilisen pelin perusteella kun selailin kanadan kiekkomedioita. Suomessa arvostus on todella paljon kiekollisessa pelissä joka menikin pääosin päin persettä mutta sijoittuminen puolustuspelissä, rikkova pelityyli ja orastavaa fyysisyyttä mitä suomen pakeilla on todella vähän niin sitä Lindellissä oli eilenkin.

Muuttiko suomi eilen sen ekan erän paniikin jälkeen pelitaktiikkaa? Nyt kun mietin niin pelin alussa pakit yrittivät avata peliä mutta kun meillä ei ole Vatasta, Määttää, Ristolaista niin eihän siitä mitään tullut ja jonkin ajan päästä kiinnitin huomiota että sentterit hakivat alhaalta, heti alkoi syntymään tulosta kun esim Granlund haki alhaalta ja vei kiekon hyökkäysalueelle asti, tai vastaavasti hyökkääjältä toiselle keskialueella ja sillä tavalla sisään. Nyt en muista avasivatko pakit peliä pelin lopussa onnistuneesti kun hallinta kääntyi suomelle.

_
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kyllä Laine tuolla pärjäsi, mutta turhan vaikeita ratkaisuja välillä hakee. Suoraviivaisemmalla pelillä olisi vielä vaarallisempi, vähän on se kärkikynä jo nähty, eikä sille ole aikaa enää ensi syksynä. Toisaalta, eka peli miehissä Kanadaa vastaan eikä nyt aivan pihalla ollut. Kaksi laadukasta maalipaikkaakin oli, niistä toinen maaliin ja sävy kirjoituksissa olisi suopeampi.
 

alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos nyt vähän katsoo tuloksen sisälle, niin tuo tulos vähän jopa mairitteli Suomea. Ottelu oli tasoltaan korkeintaan keskinkertainen, sen verran paljon molemmat joukkueet menettivät helposti kiekkoja ja harhasyöttöjä tuli todella paljon.

Mietitään vielä, että Koskinen joutui pelaamaan parhaan pelinsä ja otti aika monta huipputorjuntaa. Talbotille meni käytännössä 3 sellaista maalia, joita harvemmin menee edes heikompien maiden veskareille. Maalien lisäksi suomella ei kovin montaa laatupaikkaa ollut pelissä. Yv-peli pääasiassa luokatonta, kun ei edes alueelle saatu välillä kiekkoja tuotua.

Patrik Laine pelasi mielestäni melko keskinkertaisen pelin. Läpiajosta olisi pitänyt tehdä maali, koska talbot ei tosiaan ollut siinä tilanteessa yhtään mukana. Muutamia hyviä kiekon ylöstuonteja, muutama hyvä laukaus ja vastapainona muutama paha kiekonmenetys ja muutamia todella heikkoja syöttöjä yv.lla.

Parasta suomen pelissä oli oman maalin edessä pelaaminen ja maalivahtipeli. Parantaa täytyy vielä melko paljon, jos meinataan pelata finaalissa. Yv, syötöt, helpot virheet ja harhasyötöt pois niin voidaan nostaa kannua.
 
Suomen joukkueen puolustuksessa erottuu positiivisesti Kivistö. Mies ei tee juurikaan virheitä ja antaa järkeviä syöttöjä, jotka edistävät peliä. Mies on melko näkymätön, mutta ilmeisesti se on hyvä asia, kun puolustuksen virheet yleensä huomataan.
 

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Ei Laine ainakaan paska ollut, mutta jos jotain saa kritisoida, niin haki monesti vaikeitakin syöttöjä kun olisi voinut laukoakin. Ottaen huomioon, että vastustajan maalilla kaveri ei saanut ilmapalloakaan kiinni, niin Laine olisi kyllä saanut täräyttää vaikka joka kerta kun pääsi sinisen jälkeen kiekkoon.

Suomi pelaa turnauksen parasta maalinedustapeliä. Laitoin jo venäjä harkkapeleissä merkille, kuinka jämäkästi maalinedusta siivotaan. Ei sinne oo nyt oikein ollu millään joukkueella mitään asiaa, niin hyvin se siivotaan. Hyökkäyspäässäkin on oltu maalin edessä jämäköitä.

Tähän vahva sama. Yleensähän nuo pienet siirrot maalin edestä ovat kanukkien tavaramerkkiä, mutta nyt jäivät järjestään kakkoseks. Osittain ehkä Kanadan huonoutta/Koskisen hyvyyttä, mutta ymmärtäähän sen, että siellä alkaa vaahterasiirapit tulemaan korvista, kun riittävästi iskee päätään suomalaiseen mäntyyn.
 

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aho oli kyllä Kanadaa vastaan junnuista se parempi. Muutenkin herralta erittäin hyvä peli, vaikka muutama virhe tulikin. Nousujohteisissa merkeissä turnaus lähtenyt liikkelle. Ekoissa peleissä vähän kiekko ehkä poltteli, mutta kanukkeja vastaan hyviä ratkaisuja. Laineelta toisaalta varsinkin ylivoimalla umpisurkeita ratkaisuja toisensa perään. Ei ehkä se läpisyöttö aina ole paras ratkaisu, kun vastustajalla on seula maalissa. Tämän lisäksi kiva määrä omanpään virheitä.

Koskinen toki pelin voitti Suomelle Talbotin ohella. Talbot oli aika sanoinkuvaamattomalla tasolla.
 
Kyllä Laine tuolla pärjäsi, mutta turhan vaikeita ratkaisuja välillä hakee. Suoraviivaisemmalla pelillä olisi vielä vaarallisempi, vähän on se kärkikynä jo nähty, eikä sille ole aikaa enää ensi syksynä. Toisaalta, eka peli miehissä Kanadaa vastaan eikä nyt aivan pihalla ollut. Kaksi laadukasta maalipaikkaakin oli, niistä toinen maaliin ja sävy kirjoituksissa olisi suopeampi.
Joo kyllä pärjäsi, mutta tuota pärjätä termiä käyttäen, niin olisi varmaan kaikki muutkin liigapelaajat pärjänneet, Toinen asia on sitten kun katsotaan mitä saa aikaan ja mihin tekemiset johtavat niin en itse ole tyytyväinen. Oli ketjun heikoin lenkki eilen selvästi. Pari maalipaikkaa ei auta kun näki kuinka ponnettomat yritykset ne olivat ja teki maalivahdille ne helpoksi. Kuitenkin hienosti osasi hakeutua näille maalipaikoille, toki ketjukaverit ovat sitä luokkaa että osaavat pelata paikkaa muillekin kuin itselleen.

Koskirannan ketju ylitti kyllä odotukseni eilen, erinomaista tekemistä koko ketjulta. Onkohan siitä Koskirannan tilanteesta enemmän tietoa ? Sääli jos loukkaantui, ketjun peli alkoi luistamaan. Kuka tilalle jos loukkaantui. Koskiselta myös hieno matsi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös