Ei pitäisi maalailla piruja seinille. Ei varsinkaan silloin, kun ilo on ylimmillään. Ja sehän on nyt, kun
Leijonat kaatoi Kanada peräti 0-4 ja eteni lohkovoittajana jatkopeleihin.
Vastaan tulee seuraavaksi Tanska. Ihan ruutiinisuorituksella Suomi hoitelee sisukkaasti puolivälieriin itsensä pelanneet tanskalaiset tieltään ja etenee mitalipeleihin.
Sen jälkeen vastus kovenee monta pykälää. Kanada-ottelun perusteella on ihan oikein sanoa, että Suomi voi voittaa minkä maan tahansa. Paino on kuitenkin sanaparilla "voi voittaa".
En halua sanoa, että Suomi voitti Kanadan väärin, mutta nikkareiden onneton maalivahtipeli sai ottelun loppulukemat näyttämään paljon rumemmilta kuin ottelutapahtumien kulku olisi edellyttänyt.
Vaikka minkä väriset lasit päässä ottelua olisi katsonut, Kanada loi tasaviisikoin selvästi Suomea enemmän maalipaikkoja. Suomi onnistui kuitenkin maalinteossa paremmin, Suomen maalivahtipeli oli todella paljon parempaa, ja Suomi puolusti hyvin mailalla eikä joutunut rikkomaan. Näin saatiin eliminoitua Kanadan vaarallinen ylivoima.
Entä jos Kanadan maalilla olisi seisonut Mikko Koskinen ja Suomen maalilla Cam Talbot? Talbot hörppäsi kolme osumaa, Koskinen seisoi välillä päällään kiekon tiellä.
Siinä oli tiistai-iltana ero joukkueiden välillä.
Ei ole suurta syytä epäillä, etteikö Suomi voisi luottaa jatkossakin maalivahtipeliinsä, mutta ehkä vastustajankin maalilla on tulevissa peleissä veskari, joka saa edes jotain kiinni.
Silloin marginaali voiton ja tappion välillä on huomattavasti tiistai-iltaa pienempi.
Ja kuten jo alussa sanoin: ei kannata maalailla piruja seinille. Suomella on hyvä ja nouseva käyrä kisoissa. Perussapluuna toimii mainiosti, ja jokainen maa on kaadettavissa.
Realismia on kuitenkin hyväksyä sekin tosiasia, että peli on aina suhteessa vastustajaan, ja tiistaina ei nähty parasta mahdollista Kanadaa.