Miksi olla ylpeä Jokeri?
Tunnustan heti aluksi, provosoiduin eräästä edellisestä kirjoituksesta. Turhaantumiseni ja tuskastumiseni Jokerien taaperrukseen on laskenut provosointikynnyksen hyvin alas.
Ja kosto elää. Provosoin teitä, veljet ja siskot, takaisin.
Siis: miksi olla ylpeä Jokeri?
Juuri tällä kaudella?
Jos unohdetaan yhteisen uskomme perusteet, altavastaajan asema 1960-1980-luvuilla ja 1990-luvun hieno menestys, komea logo ja todellisen v a i h t o e h d o n tarjoaminen HIFK:n pohjoisamerikkalaista luupääkiekkoa apinoivalle tyylille, niin mistä Jokerit tunnetaan tällä hetkellä?
Vastaan itse:
Alisuorittamisesta. Eihän siitä voi olla ylpeä, siitä voi korkeintaan tuntea samanlaista masokistista onnea kuin 1970-luvun lopulla.
Ja kysyn taas:
Miksi Jokerit alisuorittaa?
Väitän:
Jokerien organisaatio on h e n k i s e s t i selvitystilassa.
Perustelen:
Harkimo on saanut elämässään helposti paljon, myös jääkiekossa. 1990-luvun alkupuolen jälkeepäin arvioiden helposti tulleet mestaruudet tuudittivat hänet häiriintyneeseen käsitykseen, että hän on osaava johtaja, osaava jääkiekkojohtaja.
(sivukommentti: samaa harhaluuloa podetaan tosin vähän jokaisessa joukkueessa, ja jääkiekkoelämässämme laajemmin ks. Kummola, Matikainen, Moberg, Santala, Ansas, Lintumäki...samanlaisia äijiä kaikki, vain Junnossa besservisseriys ilmenee enemmän lipevässä kuin jyräävässä "kyllä minä tiedän ja muut eivät tiedä mitään" -muodossa).
Johtajan käyttäytyminen vaikuttaa koko työyhteisöön, sen tietää jokainen, jolla on joskus ollut esimies.
Ja Jokereissa Harkimo on palkannut tulkikseen Virmasen, joka on kieltämättä yhtä lailla sitoutunut Jokereihin ja Harkimoon kuin Harkimo itse. Mutta valitettavasti hänessä on myös samoja suomalaisen lätkäpomon öykkärimäisiä autokauppiaan piirteitä.
Harkimon ja kaltaistensa käytös on omiaan vähentämään pelaajien seurauskollisuutta ja vaikeuttamaan ns. keikkatyöläisten sitoutumista. Kuten Cobol kirjoitti äsken Bluesin Jari Korhos-keskusteluun, Bluesissa ja Jokereissa muulta tulleet suomalaiset onnistuvat vain harvoin. Joopa joo, Rono Järvelä onnistui - Hannu Järvenpää ei, Eepi Hämäläinen onnistui - Kimmo Rintanen ei, eikä Jussi Pesonen, Timo Vertala, Jani Hassinen...
SIIS MITÄ VIELÄ TARVITAAN...mestaruuteen 2006...tai edes 2007?
En ole psykiatri, en psykologi enkä Sarasvuo (kiitos siitä), mutta ehdotan jonkinlaista koko yrityksen rakenteisiin menevää henkistä valmennusta.
Ehkä sen avulla Jokereista voidaan saada yhteisö, jossa työntekijöistä (pelaajista) saadaan irti se, mitä on saatavissa.
Koska olen kaikesta huolimatta uskossani hölmö fani, haluan ajatella, että Harkimokin ymmärtää, mikä on Jokereille parasta ja näkee silmässään tuon mainitsemani malkan.
Ulkopuolisia paineita, mediaa, Stockholm -yökerhon kirkkaita valoja yms. ei tietenkään voi ns. junantuomien pelaajien kohdalla kokonaan sivuuttaa, mutta eiköhän Suomessakin olisi syytä alkaa puhua ammattiurheilusta kaikin tavoin. Viedäänhän esimerkiksi Espanjan jalkapalloliigaan ja suurkaupunkeihin pikkupoikia Etelä-Amerikasta, ja niin vain nuo lapset pelaavat paineettomasti (ks. Robinho, Messi).
Tosin Jokerien tämänhetkinen ongelma on sukua Real Madridin ja ManUn alisuorittamiselle.
Pitäisiköhän Hjalliksen perustaa Glazerin ja kumppanien kanssa kriisipiiri?