Missä nyrkki heiluu – tappeluketju 2006–2007

[HardCore Hooligan]

OHL:ssä S.S Marie vei sarjan seitsemänteen peliin ja on tehnyt vakuutavan nousun mukaan vääntöön. London tosin tästä pitäisi saada Plymouthia vastaan tuomaan väriä tähän tämän kevään rupeamaan. Historiaa omaava pari Boll sekä Beaulieu värittäisivät varmasti hyvin tuota ennakkoon kuumaa sarjaa ja Jarramkin sieltä mahdollisesti kaivettaisiin jossain vaiheessa mukaan pelikiellostaan vapauduttuaan, mutta nälkäisimmät jatkaa ja panokset kasvaa.
OHL:n uutisista voisi heitää sellaisen, että juuri Jared Boll on tehnyt sopimuksen Columbukseen ja ura jatkuu sen organisaation sisällä. Vanhemmalla iällä hyvä sisääntulo OHL:n kehiin ja varsin hyvä perustappelija liigan sisällä.

WHL:ssä Calgary painoi eteenpäin yli Brandonin ja kohtaa 4-0 jatkoo mennee Medicine Hatin. Tätä Tigersin jatkamista voinemme pitää hyvänä asiana, koska tuollaista melko aggressiivistä peliä joukkue pelaa ja muutama hyvä kortti riveissä.
Hitmen on Calgaryn kolmas WHL porukka ja aikanaan tuo junnukiekon juurruttaminen ei tänne täysin kivuttomasti onnistunut. Centennials (nykyinen Tri-City) tuollaisena todellisena vanhankoulun ilmentymänä ja rautaliigan aikainen Wranglers (nykyinen Lethbridge) toi uskottavuutta tuohon ajankuvaan 80-luvulla. Jo aikaisemmin valmentajalegenda Doug Sauterin yhteydessä mainitsemani Leigh Verstraete oli yksi näistä oman aikansa sotureista, jotka pistivät kiekkomyyttejä alkuun ja Wranglesilla on kyllä oma paikkansa kiekkokartalla. Esimerkkinä vaikkapa tuo kuuluisa bench clearing brawl 1981-1982, josta Reginan kanssa mukaan 73-peliä kieltoja ja omana aikanaan nämä olivat laadun takaavia lukuja.
Everett sekä Prince George vetävät sarjaansa vielä ja niinä parissa kuuma playoff lähtö Kyle Klymin ja Jesse Zetariukin välillä viimeksi, jossa yli-ikäinen Zetariuk ensin ajeli ja sitten jutteli esiin astuneen Klymin jäähän oikeallaan.

 

[HardCore Hooligan]

Q:n puolella Lewinston on raivannut tiensä eteenpäin ja toisessa Semi parissa varmana Cape Breton ja Val-d'Or. Kuten sanoin QMJHL on aina jäänyt minulle vähän etäisemmäksi, mutta laatutavaraa on sieltä monesti silmien eteen tullut ja tappelukulttuuri on siellä ollut voimissaan 2000-luvulla. Ehkä vähän outo kehittyskaari, koska aikanaan verratuna muihin ja erityisesti WHL:ään QMJHL oli nimellisesti taitavien tuittupäisten jätkien liiga, jossa tosin väriä ja valojen sammumisia tiettyjen kuumaveristen persoonallisuuksien kautta hyvin oli pelin suolana.
Lewiston Maineiacs on uudempia ryhmiä ja siirtyi tänne Sherbrookesta. Sherbrooke Castors(Beavers) on varmasti tuttu vanhakoulun ystäville ja tämä nimi esiintyy Q:n historiassa pariin otteeseen. Itsestäänselvyyksistä ainakin legendaarinen Jimmy Mann veti koko junnurupeamansa täällä ja oli NHL tasollakin tuollainen maineeltaan tuulahdus 70-lukua 80-luvulla ja terävimmillään kova kaveri isossa liigassa Winnibegin aikanaan.
Val-d'Or Foreurs tuli mukaan 90-luvulla liigaan, joten ei silläkään vielä merkittävää taustaa tässä mielessä takanaan, mutta pari mestaruutta se on jo poiminut nimiinsä. Cape Breton Screaming Eagles on vielä tuoreempi nimi kartalla, mutta organisaatiolla on historiaa ja pitkään kannettiin Q:n sisällä Granby Bisonsin varmasti varsin hyvin tunnettua nimeä.
Laval oli tuollainen merkittävä kiekkokaupunki täällä ja itselleni ainakin Titans nimi nousee heti mieleen Q:n mennneisyydestä puhuttaessa. Titans otti liigan mestaruudet 1989,1990 sekä 1993 tuollaisena huippuajanjaksonaan ja organisaatio kantaa nyt Acadie-Bathurst Titansin nimeä. Täällä sekä myös O:n puolelle olemassaoloaan ylläpitänyt Cornwall Royals on perusosaston ryhmiä molemmissa liigoissa ja yksi suurista John Wensink esim. pisti uransa käntiin täällä QMJHL:n puolella.
Kiinnostavimmalla eli tappelurintamalla Lewinstonilla on riveissään kova TOP-3 korisssa liikkuva Triston Manson. Cape Bretonilla ykköskorttinaan innokas Brad Gallant ja vähiten runkosarjassa lähtöjä keränneellä al-d'Or ykkösnimenään Gallantin kanssa saman sarjan soturi Dylan Garrioch, joka runkosarjan lopulla otti varsin hyvällä panoksella yhteen Cormierin kanssa.
Drummondvillen sekä Rouyn-Noranda sota meni seitsemänteen jakoon ja Drummonvillen porukasta pöytään loistavan tulokaskauden vetänyt Corey Garland ja ehdottomasti kauden pohjalta tuollainen ainakin TOP-10 jätkä Gaby Roch.

Lavalin mestaruuksien välissä Chicoutimi juhli 1991 ja meni Memorial Cupin vääntöihin mukaan. Siellä kuuluisa line brawl Spokanen kanssa ja tuo pätkä tuntui olevan tuolla 90-luvun aikana lähes jokaisessa tappelunauhassa. Toinen vastaava oli klassinen Tri-City Seattle matsin stick fight kannattajien kanssa, joka yllättävänä pätkänä löytyi melkein mistä vaan kokonaisuudesta ja toi esiin tätä junnukiekkoa pääsääntöisesti NHL lähtöjen lomassa.
Muutenkin yllätävää odottaa aina sitä seuraavaa lähtöä uudelta kasetilta ja mahdollisesti arvailla liigaa tai jätkiä, jos kyseessä joku vanhempi 80-luvun tilanne jostain farmeista tai junnuista. Muistan tuollaisen erään AHL matseja sisältäneen kasetin 80-luvun lopusta ja jätkillä ei ollut nimiä selässä. Jotkut tietysti ulkonäöstä pystyi heittämään, mutta melkein tilastoista (perusraamattu) paidasta arvaillun joukkueen mukaan kaverit niminä esiin ja itselle tämäkin sivistävä nauha siis ajautui 90-luvun alkupuolella.

 

[HardCore Hooligan]

London painoi jatkoon yli S.S Marien ja jatkaa matkaansa Plymouthia vastaan. Ehkä siinä olisi ainesta tuollaiseksi perinteiseksi tappelusarjaksi ja mitattaisiin todella kumpi ryhmä on nälkäisempi lyömään toisen ulos, mutta joka tapauksessa nykyisen mittapuun mukaan hyvät ryhmät pistetään samaan askiin.
Plymouthilla vastuullisena entinen O:n pelaaja Mike Vellucci, joka on jo pitkään pitänyt kiinni asemastaan ja mielenkiintoinen taistelu tulossa Hunterin kanssa. Siinä mielessä näen asian olevan selkeästi niin, että aina valmennus roolittaa, ohjeistaa ja peluuttaa sen joukkueensa ja pelaajat vetävät tältä pohjalta. Sladokin nostaminen kokoonpanoon tappelemaan ne "perusmatsit" Shinen tai palaavan Jarramin kanssa on odottelemisen arvoinen asia roolituspuolelta, mutta paljon riippuu siitä ilmeestä millä joukkueet lähtevät sarjaa vetämään.

Prince George taas pisti Everettin pihalle lännen puolella ja tähän matsiin yksi lähtö Beachin sekä Mihalikin välillä. Hyvin tunnetta jätkillä mukana ja tuomarit antoivat empimisen jälkeen jätkien mennä. Mihalik pääsi upottamaan muutaman suhteellisen vapaalla oikeallaan ja muuten tässä vedettiin rauhallisesti tämä sarja hautaan.

Ontarion Dudley Hewitt Cupissa vetävät Schreiber Diesels (SIJHL), Aurora Tigers (OPJHL), Abititi Eskimos ja Soo Indians (molemmat NOJHL). Hieno tapahtuma kiekkokartalla ja juuret johtavat tuonne jääkiekon kulta-ajalle 1970-luvulle.

 

[Prt Sc]

HardCore Hooligan

Tässä kohtaa kaiketi paikallaan pieni kiitoksen sananen. Oot kyllä aika helvetin viitteliäs ja asialle uskollinen kun jaksat päivästä toiseen kirjoittaa tuollaisella vimmalla raporttia "alamaailmasta". Kiitos ja jatka toki samaan malliin!

 

[Orman Mollis]

Tässä kohtaa kaiketi paikallaan pieni kiitoksen sananen. Oot kyllä aika helvetin viitteliäs ja asialle uskollinen kun jaksat päivästä toiseen kirjoittaa tuollaisella vimmalla raporttia "alamaailmasta". Kiitos ja jatka toki samaan malliin!

Samat sanat!! Aikamoista yksinpuhelua olet joutunut pitämään, mutta mukavaa että jaksat juttuja kirjoittaa. Kiitos HardCore Hooligan minunkin puolestani!

 

[HardCore Hooligan]

Työ tekijäänsä kiittää ainakin tässä tapauksessa ja kyllä palkitsevaa tämän uskon kannalta oli yhtenä poimintana Jarramin tuomarin sivuun heittäminen ja se tietty palo mikä jätkästä silloin välittyi. McEwan, Hunt, Shine, Peluso, Klotz taitavat olla muutamia nimiä, jotka ovat monille tulleet kauttani kiekkokartalta tutuiksi ja ansaitsevat kyllä panoksellaan pelille sen.
Kiekkomaailmassa on myös tietty tasapaino, kun vaikka OPJHL:n Rory Smith nostetaan esiin Suomessa. Loistavaa aktiivisuutta liigassa, jossa paukkuu aina game misconduct ja muutenkin hyvää jälkeä ilman kintaita. Pystyy vetämään molemmilla käsillä ja ehdottomasti kunnon soturi tapellessaan.
Taustalla tietysti sykähdyttään yhä uudestaan vaikka Schmautzin kautta haettuna klassinen square off legendaarisessa parissa Tremblayn kanssa ja näitä on lukuisia vastaavia, joten uskollisuutta asialle on.

Heitän tuosta roolituksesta, ohjeistamisesta seka peluutuksesta tälläisen omakohtaisen kiekkomuiston ja nopeasti ne tilanteet pelin sisällä tämän pohjalta muuttuvat.
Nelosen laidassa pelimiesten paikalla tuli vedettyä ja taisi olla niin, että ensimmäiseen erään muutamat vaihdot ja sitten penkin päähän. Vieraspeli ja oltiin muutama maali takana kolmannessa, joten pari minuuttia ennen matsin loppua nelonen sisään. Tarkoituksensa sekoittaa pakkaa, tehdä tilaa kentälle ja sitten muut askiin kääntämään matsia
Sovittiin että sentteri aloittaa hyökkäyspäässä eteenpäin ja paine heti maalille. Sitten jotain hässäkkää pystyyn ja tilaa kentälle. Kiekko kuitenkin aloituksesta tuli vasten suunnitelmaa puolivahingossa lapaani ja painoin sen sitten huomaamattani sisään. Ei muuta kuin kypärää yhteen ja takaisin istumaan penkin päähän.

 

[HardCore Hooligan]

Jr.A-tasolta poimintoina muutama liigojensa ykkönen lännestä; eli MJHL:n Selkirk Steelers ja SJHL:n vastaava Humboldt Broncos. Nämä ryhmät tahkoavat vastakkain Anavet Cupissa ottelusarjanmuodossa ja BCHL:n sekä AJHL:n kohdalta vastaava tapaus on Doyle Cup. Albertasta 2007 mukaan Camrose ja BCHL:stä Nanaimo. Näistä sitten eteenpäin turnausmuotoisen Royal Bank Cupin peleihin ja tänne muutkin mukaan ratkomaan tason ykkösporukan paikkaa.

Rouyn-Noranda otti Q:n puolella seitsemännen matsin itselleen ja Drummondville ehkä nimiensä puolesta valitettavasti pihalle. Drummondville Voltigeurs on tullut kotoisasti tutuksi ihan tälläisellä pintapuolisella seuraamisella ja hyvää tuotosta vuosien varrella 80-luvulta alkaen. Serge Roberge nousee ainakin porukan paitaa kantaneista mieleen uskottavuuta organisaatiolle tuovana nimenä ja muistan kun porukalla oli samaan aikaan riveissään Daniel Dore sekä Claude Boivin, joista molemmista odoteltiin silloin kovantason power forwardia NHL:n kaukaloihin. Tai pitäisikö sanoa tappelevaa hyväntason peruspelaajaa, mutta kumpikaan ei oikein osunut ja kovilla varauksilla lähtivät aikanaan luomaan uraa.

Nyt itseäni niskasta kiinni ja Glen Cochranen nimi esiin. Parin menneen WHL (WCHL) porukan yhteydessä olisin voinut pistää esiin, mutta ohitin liian itsestäänselvänä ja näin ei omia sankareita kohdella. Tähän kehystarinaksi vaikka se, että Cochranen voisi nimetä tuollaisesksi tyypilliseksi oman aikansa WCHL:n tuotteeksi ja kovalla raivolla jätkä lähdöissään uransa alkupuolella veti. Muistan kun näin ensimmäisen kerran nuorena Cochranen vetävän Marinia vastaan oliko Eurosportilta tulleen NHL-pelin taukopätkässä 80-luvun lopussa ja myi kyllä minulle siinä sen oman juttunsa.
80-luvulta taas vaikka Churlan, Beruben ja Byersin poimintoina voisi nähdä oman aikansa WHL:n tuotteina ja pelaajatyyppeinä tuollaisia suunnännäyttäjiä 80-luvun loppupuolella. Viittaan tällä muutokseen tuosta 80-luvun alkupuolen puhtaasta poliisikuvasta enforcer käsitteen suuntaan ja myös siihen ettei mainittuihin koviin perussotureihin voi liittää kuitenkaan tuollaista todella ison nimen heavyweight statusta. Puhdasta roolinottamista ja rehellisestä perustyötä kiekkokartalla omalle joukkueelle. Tosin tässäkin se idea sieltä taustalta on hukattu johonkin ja en lähtisi hakemaan näille kavereilla vastineita nykypäivän isosta liigasta.

 

[HardCore Hooligan]

Pikku harharetki sallittaneen ja miksi siis Bobby Schmautz riittää?

Sinäänsä Bobby Schmautz ei nouse massasta esiin ja ei ollut tappeluosastolla koskaan edes mikään TOP-10 tason tekijä. Kuitenkin tuollainen vanhankoulun pelaajatyyppi, joka antoi pelille vähän kaikkea ja itse asiassa tarkemmin tarkasteltuna nousee kyllä erään alan spesialistina massasta esiin.

Ostaa helposti tuon vanhankoulun taistelijan statuksen pelattuaan ilman kypärää ja vedettyään esim. Bruinseissa 70-luvulla tuollaisessa kovan työntekijän ruudussa monesti Don Marcotten kanssa samassa ketjussa, mutta pisteitäkin uraan ihan mukavasti. Don Cherryn arvostama ja kelkkaan on pakko hypätä mukaan.
Nousi isoon liigan vanhan WHL:n kautta, joka oli oman aikansa kovia farmiliigoja kiekokartalla ja menee varmasti tuonne rautaliiiga kuvan sisään. Tästä lisää uskottavuutta taakse ja siitä että teki kaiken kaikkiaan pitkän uran.

Schmautz oli "wicked stickmen" Craig MacTavishin mukaan ja tällä viitataan tiettyyn ajankuvaan, jota Schmautz osaltaan loi 70-luvulla jälkipolville ja jatkoi edeltäjiltään tullutta perinnettä. Jotta saataisiin kaveri nostetuksi esiin muista historian kirurgeista arkistoista esiin stick fight, jonka Schmautz otti Paul Stewartin kanssa hallin käytävällä jätkien lennettyä matsista game misconducteilla pihalle. Kentän puolelta uran lopusta vielä pelikieltoihin 1980-1981 kaudella johtanut mailasota Pat Hughesin kanssa ja taas kerran vanhakoulu kiittää.

Tappeluihin oleellisesti liityvässä ketjussa ei sovi unohtaa Schmautzin panosta tälle osastolle tuollaisena pienikokoisena soturina. Ei suurta nimeä, mutta omaan kortiin pari kertaa aikansa "ison goonin" Schultzin nimi tuomaan uskottavuutta. Eikä bench clearing brawlit jääneet Schmautzilta kokematta ja tietysti vaikeaa se tuona aikana olisi ollutkin. Kauttaaltaan tälläistä hyvää perustyötä siellä isojen nimien ja sotien taustalla.
Tietyllä tapaa tämä on nykyisellään poissuljettua tappelukulttuuria, että tälläinen peruspelaaja vetää tilanteen mukaan ja tarvittaessa ketä vastaan tahansa. Ei siis kyse niinkään siitä voittamisesta vaan esiin astumisesta ja tilanteiden loppuun asti vetämisestä.

Huomioarvoisella kaverilla aina joskus kehässä läikkyy yli ja valot sammuvat. Todellisilla ammattijätkillä tämä tosin on pääsääntöisesti harkittua ja moneti jopa penkin takaa ohjeistettua. Haetaan tiettyä ilmettä joukkueelle ja yliotetta vastustajasta, mutta tässäkin Schmautz oli aikansa näköinen pelaaja ja varsin kuuluisa tuosta mailankäytöstään. Huomio olisi taattu, jos tässä ajassa joku jäisi "kiinni" uhkaillessaan kaukalossa kaivavansa joltakin kepillään silmät päästä ja tätä Schmautz yleisesti muistellusti kehässä usein teki.
Muita heti mieleen tulevia tunnetuimpia panoksia pelin historiaan on tälläiset pienet hetket kuten Jim Moxey hereilläolon tarkistaminen napakalla oikealla Rick Hamptonia vastaan käydyn matsin jälkeen Bostonin paidassa tai huomattavan innokas Detdoitin Bryan Watsonin takominen pikku hässäkän aikana "tuulimyllyn" lailla.

Näin ennakoivasti arkitodellisuuden lomassa menneen kauden lipuessa väistämättömästi hautaansa ja kun tulevan kauden hienhajut sekä verenmaut odottavat harjoituspelien käynnistymistä. Tässä synkässä välitilassa kesän aikana muutaman oluen jälkeen rauhallisessa paikassa aikaa itselle ja Bobby Schmautzin nimi huulille pyörimään.
Lisää syvyyttä tämän lähtötason jälkeen tähän kokemukseen voi hakea mielellään puuvartisesta mailasta, erkkarullasta, ranneteipeistä ja muusta tarpeellisesta oheismateriaalista. Sitten lavan tutkiskelua, erkkaa huolellisesti lapaan, varren taivuttelua, teipit ranteisiin, perustsemppausta ääneen ja lisäarvoa tähän Bobby Schmautz-kokemukseen asialleen omistautuneelle kiekkosoturille varmasti tulee.

 

[HardCore Hooligan]

Plymouth ja London pistivät sarjansa käytiin ja parilla lähdöllä aloitettiin. Shine haki itselleen lopussa tappelun ja aivan oikein 5-1 tappioon heidän kannaltaan päättyneessä matsissa. Tämä voi poikia sen, että Jarram on kokoonpaanossa seuraavassa jaossa ja olisiko paikka Hunterin näkökulmasta sarjan pikku hämmentämiselle huonon alun jälkeen.
Paljon nostetta tämä sarja on saanut taakseen keskusteluissa Pohjois-Amerikassakin ja kyllä tämä tälläistä kokeneempaakin seuraajaa lämmittää. Molemmilla useampia mielellään kintaistaan luopuvia nimiä ryhmässä ja kauttaaltaan fyysinen ilme. Plymouthilta Sladok pysyi ulkona pelaavasta ryhmästä, mutta sarja on pitkä ja kaikkea ei ole nähty.
O:n toisessa parissa Beleskey sekä Didiomete ovat tahkonneet pari ilman merkintöjä, mutta tilanne korjattaneen ja tämä sarja on tasan 1-1.

London Knights on tärkeä osa Ontarion tämän tason kiekkoa ja pitkät perinteet takana. 60-luvulta lähtevästä tarinasta huolimatta ensimmäinen O:n mestaruus vasta 2004-2005 kauden päätteeksi.
Greg Smyth O:n legendaarisena sekopäänä on nostettu asiaan kuuluvasti esiin ja samoin kova Louie DeBrusk, joka menee tähän ketjuun O:n pelaajia joista odotettin uutta Bob Probertia isoon liigaaan. Tämä on osa O:n tappelukulttuuria ja vasta viime vuosina tuo uuden Probertin metsästys O:n kehistä on vähän jäänyt menneisyyteen.
Näistä tuoreemmista ajoista sekä Hunterin aikakaudesta on jotain pientä tullut jo sanottua, mutta kyllä sieltä listoilta on esiin kaivettavissa muutamana nostona asialleen omistautunut alkulämmön varjonyrkkeilijä Dwight Schofield, loistava 80-luvun viihdyttävä tappelija Joe Paterson ja Suomenkin kiekkoa haistelemassa käynyt Bob Halkidis.

Näitä kiekkotaipaleeni merkkkipaaluja, kun kartoittaa esiin nousee playoffeihin liiittyen Nick Fotiu ja ison liigan finaalit 1985-1986. 10-vuotiaana tähän kokemukseen pääsin käsiksi ja kyllä siinä kuvaa tähän kiekkomaailmaa avarrettiin. Kaveri liukui hyökkäyspäässä aloitukseen laituriksi ja kohta boksiin istumaan.
Asiallisia nimiä kokoonpanoissa tuohon aikaan myös näissä isoissa peleissä ja kyllä silloin vielä kannettiin hienosti tuota perintöä mukana.

 

[HardCore Hooligan]

London - Plymouth toinen jako ja Plymouth vei tämänkin. Jarram palasi ja Shine oli katsomossa, koska liiga antoi hänelle match penaltyn huitomisesta jälkikäteen edellisestä matsista.

WHL:ssä matsit myös pistettiin käyntiin ja pareina siis Calgary ja Medicine Hat sekä Prince George ja Vancouver. Vancouver Giants on tuoreempi organisaatio ja tuli uutena sisään lännen kuvioihin kaudeksi 2001-2002. Kuitenkin nostanut hyvin päätään esiin ja nykyisellään varsinkin lisättynä Huntilla WHL:n fyysisesti kovimpia ryhmiä. Tietysti lyhyessä historissa jo esim. Big Snake, Grant, Kassian ja nyt Lucic terävimpänä kärkenä, mutta nimenä tavallaan Fistric herätti tullessaan sisään jopa ne kovimmat odotukset läpi liigan ja tämä taas kaverin isän legendaarisen maineen kautta. Suurta kehien väriläiskää hänestä ei saatu ja Boris Fistric on Boris Fistric.
Pat Brandreth veti täälläkin ja teki itselleen nimen, jota ainakaan minä en ole unohtanut. Lyhyeksi taisi jäädä tämän soturin kohdalta matka kiekkokartalla ja olkapääongelmat pistivät aikaiselle eläkkeelle.
Edmonton Oil Kings iskeytyy uutena sisään liigaan ensi kaudella ja vähän tuo Vancouverin menestyksen rohkaisemana. Oil Kings ei ole täysin uusi nimi kiekkoseuraajille ja ensimmäinen 1976-vuoteen asti esiintynyt jatkaa nyt olemassaoloaan Portland Winter Hawksin nimellä. Edmonton Ice kävi yrittämässä 90-luvulla ja kantaa nyt nimeä Kootenay Ice, mutta taas kokeillaan ja hyvä saada tietyille kavereille lisää pelipaikkoja laajentumisen kautta.
Vanha Oil Kings veti liigaa samaan aikaan kuin Calgary Centennials ja tämäkin pari on omanlaistaan WHL:n (WCHL:N) historiaa. Gary Rissling nimenä tulee mieleen kaverina, joka painoi molempien ryhmien riveissä ja kunnioitettavasti piti tilastonsa kunnossa läpi uran.

Fred Page Cupissa Jr.A-tasolla mukana ovat 2007 Pembroke Lumber Kings( Central), Truro Bearcats (MJAHL) ja Joliette Action sekä isäntä St. Jerome Panthers (nämä Quebec AAA).
Centralissa muuten Cornwall Colts jatkaa kaupungin perinteitä Cornwall Royalsin jälkeen ja tämä tavallaan on Cornwallin paluu omille juurilleen, sillä täältä Royalsin tarina aikanaan alkoi ja siirtyminen sitten yhdeksi QMJHL:n ryhmäksi 1969. Kolme Q:n mestaruutta tilille ja aina Memorial Cupin ykköspaikka perään, mutta O:n puolella sitten tässä mielessä vaisumpaa ja tarina sai pisteen 1992.

 

[HardCore Hooligan]

Tässä Shinen tapauksessa on taas mielenkiintoinen linjaus tulossa ja aika näyttää miten liiga tilanteen tulkitsee. Shine kehään 5-1 tilanteessa ja poimii pikku mailaniskun jälkeen itselleen lähdön aivan pelin lopussa. Tulkinnanvaraa ei ole asiassa sen suhteen miksi Shine tuli kehään tuossa vaiheessa ja mitä hakemaan, mutta mielenkiintoista nähdä miten liiga tällä kertaa tulkitsee Hunterin roolin siellä taustalla ja oliko kyseessä taas liigan käyttämä "bullying tactics, johon on Londonin yhteydessä tartuttu.
Ehkä ei nyt suorastaan kiekkotermein mielestäni ja mitä tuo nyt sitten tarkoittaakaan, mutta aivan perusosaston oman joukkueen herättelyä ja seuraavan matsin vetämistä. Kuitenkin tietynlainen linjaus taas tulossa ja toivottavasti Shine on seuraavassa pelissä taas mukana, jossa toivottavasti pöytään lyödään kunnon Goonin it Up ilme heti alkuun Londonin suunnalta ja joka tapauksessa heidän on pakko kääntää tämän sarjan suunta.

Tulee mieleen Kitchener Rangers muutaman kauden takaa ja silloin samassa matsissa Adam Keefe otti 10-matsia ja Mike Amodeo 25-peliä. Nämä palkinnot tulivat playoff pelissä Guelphin kanssa 2001-2002 ja Guelph vei tuon puhtaasti 4-0. Näiden ratkaisujen jälkeen puhuttiin myös tälläisestä linjanvedosta ja Kitchener ehkä tässä omasta maineestaan kärsien oli leimatunut tuollaiseksi fyysisemmäksi sekä tässä mielessä hyvin roolitetuksi ryhmäksi kyseiseen aikaan.
Keefe ja Amodeo olivat laadukas pari samaan joukkueeseen ja tulivat aika puhtaan erikoismiehen roolissa liigaan sisään. Molemmat nousivat iän myötä isompaan ruutuun joukkueissaan muutenkin ja hyvällä nimellä tappeluosaston puolesta jättivät nämä kehät taakseen.
Peter DeBoer oli jo tuolloin vastuullisena penkin takana ja aika eri ilme ryhmällä silloin oli verrattuna tilanteeseen nyt. Oli myös ykkösenä
Detdoitissa/Plymouthissa ja sielläkin erityisesti Plymouth Whalers oli kuten sanottua varsin kovan ryhmän maineessa. Tilanteet muuttuvat ja kuitenkin DeBoer on tehnyt hyvää jälkeä O:n sisällä sekä peluuttanut joukkueissaan laadukkaita nimiä tällä tasolla.

Kaivelen taas oman mitättömän uran muistoja teemaan liittyen ja onneksi tuli kuitenkin jotakin pientä koettua. Vieraspeli taisi olla B-junnuissa, jos oikein muistan ja laadukas tapahtuma mielikuvien mukaan.
Viihdepaketti sisälsi tilanteen, jossa saimme rankkarin ja sitä sieltä penkin päästä hommaa tiirailin. Valmentaja heitti ampujalle, että ammu mailan puolelle alas ja jätkä heitti hanskan puolelle ylös. Maalivahti napsi tämän marjan ja tätä on kyllä siellä penkin päässä istuneen toisen nelosen laiturin kanssa monesti naureskeltu. Jo silloin naurettiin ja koutsi heitti kyseiselle ampujalle varsin asiallisen palautteen aidolla kiekkokielellä.
Ykkönen hoisi sitten matsin kuluessa itsensä katsomoon ja kakkonen vastuuseen. En enää muista asioiden taustoja, mutta aivan matsin lopussa keskipisteestä aloitus ja jätkät jo menossa vetämään loppua alta pois. Kopautus selkään ja vaihdoin sieltä yhden pois sekä tulkitsin tämän itseni siinä tilanteessa mukaan heittämisen ainolla oikealla tavalla.
Menin jostain syystä sentteriksi jakelemaan ja en muista heitinkö mitään ennustusta tulevasta, mutta kiekon pudotessa pudotin kintaat ja se siitä. Pelin jälkeen sitten syömään johonkin ja siellä tämä kakkonen heittää, ettei hän ihan tuota tarkoittanut ja mielestäni edelleen itse asiassa kyllä tarkoitti. Olisin juossut seuraavissa treeneissä jossain lumihangessa muiden vetäessä jäällä, jos olisin siellä tuon vaihdon vain kurvaillut ja vetänyt alta pois.

 

[HardCore Hooligan]

Jr.B-tasolla perinteinen pääasiassa lännen porukoiden Keystone Cup on vedetty ja Saskatoon Royals otti homman itselleen tällä kertaa. Muut paikalle saapuneet olivat Fort Knox (PJHL), Winnibeg Saints (KJHL), perinteistä nimeä kantava Victoria cougars (VIJHL) ja Ontarion puolelta Thunder Bay Wolverines (Thunder Bay Junior B). Thunder Bayn Curtis Dowswell otti nimiinsä turnauksen jäähyt 30-minuutilla 4-matsissa ja kaiken kaikkiaan tälläkin tapahtumalla on se oma paikkansa kiekkokartalla.

Ehkä nämä tapahtumat ovat menettäneet hohtoaan menneestä ja enää ei voida puhua tuollaisesti eri liigojen yhteentörmäyksestä näiden mestaruusturnausten kautta. Liigojen pelitapojen sekä yleisten ilmeiden väliset erot ovat kaventuneet ja esim. 80-luvun Memorial Cupin sodissa kannettiin hyvin erilaisia taustoja mukana. Tämä vastakkainasettelu oli ihan oma juttunsa sen voittamisen lisäksi ja hieno lisämauste koko hommaan.
Tietysti voiko ihminen, jonka ensimmäinen merkittävä NHL muistikuva on pelkkä Nick Fotiun liukuminen aloitukseen ilman kypärää edustaa jotakin laajempaa tai puolueettomampaa näkemystä asiasta? Kärjistäen voisi heittää, että tappelut ovat vähentyneet sekä bench clearing brawlit kadonneet ja se on se merkittävin muutos asiassa.

 

[HardCore Hooligan]

Pelit ja tapahtumat vähenevät, mutta homma kunnialla maaliin ja YV kiittelyihin voisi vastata näin, että merkittävä kiekkokulttuurillinen saavutus on Elitserienin takana pitäminen.

WHL:n historiaa voisi penkoa sen verran, että Flin Flon Bombers oli ehdottomasti merkittävä organisaatio olemassaolonsa aikana ja eli kiekkokartalla tällä tasolla 1967-1978. New Westminster Bruins kanssa aikanaan kovamaineisia joukkueita liigan sisällä ja tärkeitä palasi puhuttaessa 1970-luvun WCHL:stä. Kanadan junioriliigoja ei voisi asian vaatimalla kunnioituksella käsitellä ilman, että nostaa sieltä nykyisin SJHL:ssä vetävän Bombersin esiin joukkueena ja aika iso asia kiekkokartalla myös tulisi ohitettua.
Osaltaan tunnetuin ehkä siitä, että Bobby Clarke sekä Reggie Leach siirtyivät täältä isoon liigaan ja joukkue otti pari mestaruutta 1969 sekä 1970. Mutta tämän ketjun sisältöä tukien Dennis Polonich, Terry Ballingal, Kim Clackson, Cam Connor, Jerry Rollins ja Rick Dorman ovat niminä sekä pelaajatyyppeinä hieno kattaus 1970-luvut WCHL:ää.
Muutama tuossa mainituista nimistä veti täällä myös Winnibeg Clupsin paidassa, jossa myös Paul Baxter käynnisteli uraansa ja alunperin joukkue itse asiassa kantoi myös Winnibeg Jetsin (1972 myös WHA:ssa) nimeä. Viimeiseksi ennen organisaation siirtymistä 1977 Calgaryyn nimi oli Monarchs ja tämä oli Winnibegin ensimmäinen esiintyminen WHL kartalla. Paluu kaupunkiin tuli Winnibeg Warriors nimellä 1980-1984 ja nykyisin organisaatio liikkuu Moose Jaw Warriorsin nimellä.

Kyllä nämä WCHL:n sekä WHL:n vuodet 1970 ja 1980-luvulla tuoksuvat vereltä, hieltä ja kyyneleitä. Pitkälti täältä tulee se WHL:n maine kovana, raskaana ja karuna liigana. Toisaalta voisi sanoa, että tuoksuvat aidolta jääkiekolta ja kyllä ihan paikallaan oleva vertailukohta on hakea yhtäläisyyksiä Flin Flon Bombersin sekä New Westminster Bruinsin ja Philadelphia Flyersin sekä Boston Bruinsin välillä liigoissaan.

 

[HardCore Hooligan]

Jordan Shinen kielto liikkuu edelleen nimikkeellä toistaiseksi ja kaveri oli pois kehästä Plymouthin otettua kolmennen voiton sarjaan. Helpolla näyttäisi kääntyvän heille, mutta hyvän rakenteen omaava joukkue tästä joka tapauksessa eteenpäin painaa. Yksi lähtö tähän matsiin Beaulieun ajon jälkeen hän ja Zack Shepley ottivat erän, mutta olisiko seuraavassa matsin ratketessa paikka purkaa näyttävästi turhautumista?
Londonilla on hyvin 1988-syntyneitä ja nuorempia riveissään, joten hyvä pohja olemassa tämän suhteen. Foreman, Jarram ja Beaulieu ovat taas kaikki ensi kauden yli-ikäisiä, joten kaikki nämä nimet eivät Londonin paidassa uskoakseni ensi kaudella vedä. Vaikea toisaalta kuvitella kahta melko puhdasta tappelinjanroolin jätkää samassa joukkueessa pienellä peliajalla toisen vielä viedessä yli-ikäisen paikan, mutta toivottavasti molemmat Shine ja Jarram liigasta paikan löytävät.
NHL porukoiden tulokasleirejä sekä prospect turnauksia on mielenkiintoista taas syksyllä seurata sen suhteen ketkä täältä näistä varaamattomista kutsun saavat ja kuten mainittua itse varaustilaisuudessakin on O:n kehistä varteenotettavia nimiä tarjolla. Anthony Peluso ja Richard Greenop parina nimenä toisivat mihin tahansa organisaation päätyessään uskoa ison liigan tulevaisuuteen.

 

[HardCore Hooligan]

OHL:ssä Sudbury johtaa sarjaansa 3-2 ja tappelurintamalla on ollut jopa hämmentävän hiljaista.
London otti ensimmäisen voittonsa sarjaan ja tuo sarja myös elää edelleen. Tämä hiljaiseksi kääntynyt kevät kyllä kaipaa Londonia ja siellä sitä räjähdyspotentiaalia on viihdettä sekä tunnetta tuomaan.

WHL:ssä Vancouver johtaa omaa sarjaansa 3-1 ja täällä voi siis edessä olla tilanne, että kakkonen saalistaa myös paikan Memorial Cupin matseihin Giantsin isännöidessä.

Tietty hohto hommasta kyllä hukkuu näiden pelkkien tulosten raportoinnissa ja vahvasti olen jumittunut ajatukseen, että kunniakas voitto jääkiekossa tulee vain tietyllä ilmeellä ja kovalla hinnalla. Muutama kierros pytyn kanssa sodan ollessa ohi ja kopissa jääpussit, tikatut silmäkulmat ja murtuneet nenät.
Lääkitystä asiaan tietysti löytyy hyllyistä ja laatikoista, mutta piristävää aina nähdä jotain mikä luo uskoa tähän nykypäivään kiekkomaailmassa.

 

[HardCore Hooligan]

Plymouth pisti Londonin ulos ja aika vakuuttavaa jälkeä teki tässä sarjassa. Näin siis Sestito, Boll ja Jenner finaaliin ja ei mikään huono kattaus tässä mielessä.
1989-syntynyt Jenner on tuollaisia TOP-10 tason nimiä tulevaisuudessa O:n kehissä ja hyvä nimi tuolla ikäistensä isojen kalojen Peluson sekä Greenopin takana. Peluson kausi oli merkittävää antia tähän kauteen ja voisi jopa verrata alkupuolella hivenen Crowderin vastaavaan aikanaan isossa liigassa noin jäljen puolesta.
Pudonneesta Londonista esiin kerran vielä Shine, joka veti hyvän kauden ja toi hyvin väriä kaukaloihin. Loistavaa rooliin sitoutumista ja kaikki pikku jutut kohdallaan. Ei hankkimassa kunnioitusta vaan tekemässä työtään, joka pitää hänet liigassa ja näin sen pitää mennä. Jotkut lähtevät tältä pohjalta ja jotkut toiselta.

 

[HardCore Hooligan]

Lännessä myös Medicine Hat johtaa sarjaansa 3-1 ja voinemme olla tähän tyytyväisiä. Vertailun vuoksi joukkueista voisi nostaa esiin nimet härskiotteinen Dorsett ja Bendfeld, joka uskoakseni on ensi kaudella kova tekijä näissä kehissä. Calgarylta taas pöytään vaikka isokokoinen Gillen sekä joukkueen aktiivisin Dupont, joten kyllä Tigersin puoleen kääntyy ja hyvä olisi haistella Bendfeldin ja Lucicin lähtöä isoissa peleissä.
Vain Moose Jaw poimi vähemmän lähtöjä ryhmänä kuin Calgary, joten vaisulla ilmeellä suhteellisen pitkälle ja tuollaista ykköskorttia ryhmässä ei valitettavasti ole.
Kris Deines oli aktiivisin viime kaudella joukkueesta ja ansaitsee kyllä tämän nimensä maininnan. Tiesi mitä hänen pitää kehässä tehdä pysyäkseen liigassa ja mitä roolia tilanteen mukaan hakea sekä ottaa. Vetää nyt Yliopistokiekkoa Lethbridgen riveissä, joten sellainen tie hänelle ja hyvä perusnimi WHL:n muutamalta viime sesongilta. Hyvää läsnäoloa myös pari kautta sitten Vancouver matsin loppurähinässä WHL:n Lethbridgen paidassa ja silloin nämä juhlat johtivat sakkohin sekä pitkään listaan kieltoja eri jätkille.

Arvostan suuresti tätä sitoutumista rooliin ja selkeää roolin hakemista/ottamista. Tietysti voin heitellä näitä ihan hatusta ja jokainen voi muodostaa oman kuvansa, mutta voin sanoa jo hyvin nuorena junnuna ainakin ja ennen kaikkea omassa mielessäni leimaantuneeni tietyn roolin pelaajaksi (Suomessa tietysti kaukaa haettua kaikin puolin). Tällä ehkä pyrin korostamaan tätä erilaista näkökulmaa peliin ja kuvaamaan tätä omaa suhdettani tappeluihin.
En kauheasti janonnut tuota peliaikaa ja treenien jälkeen, kun muut heittelivät lättyjä toisilleen tai ampuivat kaarelta yläpesään parin kaverin kanssa opettelin tätä tiettyä hommaa. Aina kun pillistä tuli ne pitkät vihellykset putkeen menin koputtelemaan näitä tuttuja jätkiä ja onneksi olivat valmiita antamaan tätä omaa treeniä minulle.
Sitten tuolla viimeistään B-junnuissa (osittain jo vanhempi C) olin ihan tyytyväinen istuessani penkillä suurimmat osat matseista, mutta vedin SM-tasolla ja omasta mielestäni oikeassa roolissa itselleni. Huutelin kentälle, toiseen aitoon, vedin muutamat vaihdot mahdollisesti ja olin siinä touhussa mukana. Alkulämmöstä alkoi tulemaan se minun pelini ja biitti huulessa sinne punaviivalle luomaan suhteita. Onneksi sain nähdä tämän edes tässä muodossa ja junnutasolla, muuten en asiaa varmasti näkisi niin merkityksellisenä.
Tätä kautta siis tämä sitoutuminen on juuri niitä arvokkaita piirteitä kiekkomaailmassa, joten haluan osaltani pitää hommaa hengissä täälläkin ja tukea tätä sitoutumista pelin sisällä.

 

[HardCore Hooligan]

Sudbury pisti pitkäksi venähtäneessä matsissa Bellevillen lomille ja näin lähtölistaan Didiomete kohtaamaan vaikka Bollin tai Sestiton isoissa peleissä. Wolves on viimeksi painanut näin pitkälle OHA:n aikana 1975-1976 ja silloin sarjassa tappio Hamilton Fincupsille.
Silloin mukana Cochranen kanssa muutamaan otteeseen näyttävästi sotinut Marini, nykyinen ykkönen Foligno, Huntereista Dave, pari kypärättömäksi leimautuvaa Carlyle sekä Duguay.
Kieltämättä hämmentävästi Didiomete sekä Beleskey jättivät tappelut tulevaisuuteen ja tämä pari on leimautunut yhdeksi O:n kuumimmaksi rivalry taisteluksi tällä hetkellä. Lähes takuuvarma viihdepaketti, kun jätkät luopuvat kamoistaan ja eiköhän näitä vielä nähdä.

Lisäisin vaivoiksenne tuohon edelliseen oman roolin sisäistämiseen vielä tälläisen ristiriidan näiden käsitysten ja näkökulmien suhteen:

Vedimme erästä turnausta tuossa C-iässä ja sijoittaisin sen Oulun lähelle. Joka tapauksessa normaali maalinedusta hässäkkä ja sanoin siinä innokkaasti tönivälle kaverille, että mennään jos haluat. Ei menty ja itselle ei sinäänsä mitään hampaankoloon perustilanteesta.
Toinen valmentajista sitten matsin jälkeen siinä päätypleksin läpi seuraavaa matsia tiiraillessa heitti, että alkoiko jätkää pelottaa se haastaminen, kun et uskaltanut tapella tilanteessa ja vastaukseni jääköön arvailujen varaan.

Onko se aina pelkoa, jos et lähde tai onko se vain voittomista jos lähdet? Fanaattisesti tunnustan suhtautuvani näihin pelin sisäisiin asioihin ja kyseiselle valmentajalle nyt 15-vuoden jälkeenkään en morjestele, jos halleilla törmätään.

 

[tutzba]

Onko se aina pelkoa, jos et lähde tai onko se vain voittomista jos lähdet? Fanaattisesti tunnustan suhtautuvani näihin pelin sisäisiin asioihin ja kyseiselle valmentajalle nyt 15-vuoden jälkeenkään en morjestele, jos halleilla törmätään.

Ei se pelkoa ole jos ei lähde. Ellei sitten pelaaja A ole koko pelin ajan hakannut pelaaja B:tä ja haastanut, mutta luikkinut sitten karkuun kun pelaaja B saa tarpeekseen ja heittää hanskat jäähän. (vrt. http://www.youtube.com/watch?v=1DPpD1aUlTo)

Monimutkainen kysymys, viisaammat voivat spekuloida sitä enemmän.

Lisäystä: esimerkki kaksi. Joukkue A johtaa joukkuetta B 10-0. Joukkue B käy tietysti kuumana ja yrittää haastaa joukkueen A pelaajia sen mitä ehtii. Joukkue A:n pelaajan ei mielestäni ole mitään järkeä lähteä hanskaamaan tässä tilanteessa, koska

1) ei ole mitään syytä sytyttää omaa joukkuetta tappelun kautta
2) aivan turhaa ottaa pahimmassa tapauksessa OR tappelusta ja istua kenties seuraava peli katsomossa
3) jos ottaa turpaan niin sitten harmittaa

 

[HardCore Hooligan]

Harhapoluille mennään taas, mutta 80-luvun ison liigan maamerkin Ron Duguayn nimi voi johtaa hurmoshenkisyyteen kadonneiden vanhankoulun persoonallisuuksien puolesta ja otan tästä vastuun, jos näin kävi heti aamulla.
Ehdottomasti helmetless kiekkokartalla ja tämä on eräs piirre pelissä, joka sytyttää vakavan palon täällä suunnalla ja kuten tiedämme jääkiekkoa tulee pelata ilman kypärää.
Duguay kautta ei täyttä uskottavuutta kiekkopiireissä ehkä osteta tuon vanhan imagon pohjalta, mutta kunnioitettava ura ja vanhakoulu kiittää. Duguay viilettämässä isossa liigassa ilman pipoa on kuitenkin peruskuvastoa tuolta pelin menneisyydestä ja 1992 oli vielä Tampan leirillä vakavissaan mukana hakemassa paikkaa.

Yksi oman seuraamiseni alkuajoilta esiin heti nouseva nimi muutaman tunnetumman takaa 80-luvun jälkipuoliskolta on Brad Smith (myös Sudbury taustaa), joka liittyy vahvasti Torontoon ja itsestään selvästi tuo helmetless puoli korostuu. Tuollaista 80-luvun kuvastoa minulle on Smith ja Detroitin Basil McRae suoraan aloituksesta ja mistä lie yhteydestä tuli tämä peruslähtö tutuksi ensimmäistä kertaa.
Tietysti oma hohtonsa on kaivaa esiin Snepsts (1.3. 1986 veteraanin naureskelu loistavan uran tekevälle tulokkaalle on näitä suuria kiekkohetkiä) ja Smith pari näistä samoista joukkueista, mutta silloin mennään jo vaarallisille vesille ja jätetään tämä hurjastelu tähän.

 

[HardCore Hooligan]

WHL:ssä Vancouver sekä Medicine Hat menivät isoihin peleihin ja katsotaan minkälaisen sarjan saavat aikaiseksi. Giants on hallitseva lännen mestari ja Tigers otti edellisen ykköspaikan 2003-2004.
Medicine Hat suuruuden aikaa oli kuitenkin 80-luvun loppu ja silloin putkeen pari WHL:n mestaruutta sekä Memorial Cupin ykköspaikkaa. Ryhmässä oli näihin aikoihin pari tuollaista kovin odotuksiin sitten ammattilaisuraansa käynnistellyttä kovaotteista pakkia Dean Chynoweth sekä Ryan McGill, joista kumpikaan ei sitten isossa liigassa aivan odotettua uraa kyennyt tekemään ja McGilllin tarina isossa liigassa taisi päättyä lopulta silmävammaan. Molemmat tuollaisia ensimmäisistä Guide & Record Bookista poimittuja nimiä; suhteellisen korkeat varaukset ja uskottavat minuutit.
Hyvässä porukassa Memorial Cupin voitosta 1988 pääsi nauttimaan myös Clayton Gainer, joka oli kova tekijä näissä kehissä aikanaan ja ehdottomasti ansaitsee tämän esiin nostamisen. 1987 rungossa mukana esim. silloin yli-ikäinen Dale Kushner, sisään kesken kauden tulleet Jamie Huscroft sekä Mike MacWilliam ja hyvin WHL:n muottiin sopiva Rob DiMaio (1987,1988). Rakenteeltaan tämän kaltaiselle porukalle menestyksen suo ja jääkiekko joukkueesta voidaan puhua.

 

[HardCore Hooligan]

Jos tämä osaltani jää tähän kauteen on pakko nostaa esiin vielä OHL:n (OHA:n) puolelta tuollainen menneen ajan perusporukka ja liigan historian yksi peruspilari Toronto Marlboros. Mukana kauteen 1988-1989 tällä nimellä ja nykyisin organisaation on Guelph Storm.
Viimeiset suuruuden ajan sijoittuivat 70-luvulle ja sieltä poimittavissa Memorial Cupin voitot 1973 ja 1975, joista jälkimmäisessä penkin takana Ontarion kiekon legenda George "the Chief" Armstrong.
Marlboros oli vahvasti sidottu Maple Leafsiin ja esim. Harold Ballard löytyy Marlborosinkin taustalta. Pelaajistosta ylitse muiden nousee tietenkin Steve Durbano ja kauttaaltaan laajaa tuotantoa isoon liigaan vuosien varrella vaikkapa Bob Baunista alkaen. Vähemmän itsestään selvänä nostona voisi toimia AHL:ssä kovalla nimellä 80-luvulla vetänyt Bennett Wolf, joka veti täällä Kitchenerin ohella ja paljon nimiä listoilta löytyy.
Vuosien varrella tietysti monia isoja sotia, mutta yhtenä kuuluisana alkulämmön rähinä Kingston Canadiensin kanssa ja tämän jälkeen tuomarit mukaan alkulämpöön. Tietysti organisaatio suuruuden tukena pitää olla bench clearing brawl Memorial Cupissa ja sellainen löytyy vuodelta 1967 ja vastassa tässä taistelussa oli Port Arthur Marrs.

Vanhakoulu kiittää.

 

[HardCore Hooligan]

Voin todeta tehneeni vääryyttä OHL:n historialle siinä suhteessa, että en ole pahemmin käsitellyt Kingstonia, joka kuitenkin kaupunkina on tärkeä osa Ontarion kiekkokulttuuria. Kaudesta 1989-1990 alkaen Kingston Frontenacs ja tällä kaudella parasta antia tappelupuolella ehkä tulokas Peter Stevensin sisääntulo hyvällä asenteella sekä otteella liigaan. Iso menestys on todella aina karttanut tätä organisaatiota ja tästä on tullut tuollainen leimaava tekijä myös.

Kingston Canadiens edeltäjänä siellä takana on varmasti tuttu monelle ja tärkeä palanen melko huonosta menestyksestä huolimatta myös OHL:n historiasta puhuttaessa. Tuo tuttu logo, jossa H on korvattu K:lla puhuttelee kyllä aina.
Ison liigan yksi suurista Behn Wilson lähti täältä Philadelphiaan ja veti tosin vain yhden kauden. Rottien rotta Linseman veti koko OHA:n uransa täällä ja WHA:n kautta Philadelphiaan tekemään nimeä. Kolme kautta täällä veti Philadelphiaan liittyen Tim Kerr, joka ainakin minulle on tuollaista 80-luvun NHL:n peruskuvastoa ja uskoakseni myös monelle muulle.
Ketjun sisältöä tukien pääjunioriliigojen yksi laadukkaimmista sekopäistä läpi vuosien Marc Laforge, kovalla nimellä O.sta eteenpäin myös Philadelphiaan jatkanut Jeff Chychrun ja nämä molemmat vahvasti juuri Kingston Canadiesiin leimautuvia tuolta 80-luvulta.
Bryan Fogarty on myös ehdottomasti tänne liitetty nimi ja monella tapaa otti uransa ensi askeleita täällä. Jälkikäteen ajatellen juuri Kingstonissa ”Tippyn” tulikin pelata ja aloitella.

Yhden kauden Raidersin jälkeen syntyi Frontenacs ja sieltä alkutaipaleelta heti esiin myös omaan Kingston suhteeseeni vaikuttanut Mark Major. Trevor Doyle jätti jälkiään OHL:n historiaan Kingstonin paidassa ja syvensi myös tätä omaa suhdettani seuraan. Samoihin aikoihin ryhmässä veti myös esim. unohdettu Joel Yates ja paljon tuollaisia nimenomaan Kingstoniin leimautuvia jätkiä löytyy myös 90-luvulta. Brett Clouthier teki hyvä uran O:n kehissä ja veti koko rupeaman Kingstonissa, mutta kuuluu näihin jotka eivät odotuksista huolimatta isoon liigaan nousseet ja itse myös odottelin kaverista kovaa tekijää myös NHL tasolle aikanaan.
Chris Stewart on parilla viime kaudella ollut joukkueen ykköskortti vaikka ei varsinaisella tappelijan nimellä kaukaloissa liiku. Esim. Shane O´Brien ja Josh Gratton ovat vetäneet täällä 2000-luvulla , mutta poimintana Scott Maher otti hyvin roolia muutama kausi sitten ja aktiivinen ote jätkällä oli touhuun vaikka ei varsinaiseksi isoksi nimeksi noussut, joten nimi kiitokseksi tästä esiin.

Frontenacsin yhteydessä myös rautaliigalle haisevan Larry Mavetyn nimi kuuluu lyödä pöytään ja siis myös Bellevilleen hän vahvasti kiekkonimenä yhdistyy. Nykyisin seuran GM, mutta pohjalla oman pelaajauran jälkeen pitkä valmennusrupeama O:n joukkueissa.


Tunnustan rehellisesti, että juuri Kingstonissa minä olisin halunnut junnuna vetää ja eikä tiedä ehkä olisin saattanut osaltani mahdollisuuden auetessa tehdä kunniaa seuralle? Mutta nämä on näitä ja Kingston jos joku Memorial Cupin ansaitsee.

 

[HardCore Hooligan]

Kun olen erityisesti näitä O:n sekä WHL:n tapahtumia käsitellyt kauden mittaan ja tuonut jotain pientä sieltä historiastakin pintaan voisin omasta näkökulmastani määritellä tätä liigojen luonnetta tietyn pelaajatyypin kautta nyt WHL:n puolelta. OHL ja WHL kuitenkin eroavat toisistaan ja näissä pelaajatyypeissäkin on eroja, mutta esim. DiMaion kohdalla puhuin WHL:n muotin mukaisesta pelaajasta ja joskus se on taas veteen piirretty viiva.

Lännessä olisi tuota pelaajatyyppiä (kovuutta, luonnetta, asennetta, uhrautumista...) helppo hakea Wendel Clarkin tai Cam Neelyn kautta ja kieltämättä tämä saattaisi olla oikea tie. Monet tärkeät asiat osuvat ja pelaajatyypin kuva on helppo omaksua.
Toisaalta yhtä itsestään selvästi voisi poimia Tim Hunterin tai vastaavasti Shane Churlan sieltä menneisyydestä WHL:n näköisenä pelaajana ja molemmista luettavissa tuo ammattin/roolin kovuus. Eräänä vanhankoulun polkuna toimisi loistavasti Bobby Clarke tuollaisena asenteen sekä tinkimättömyyden malliesimerkkinä.
Yleisten linjausten sekä helppojen ratkaisujen takaa ehkä perussoturien perussoturi Tyler Willis ja jo nyt melkein uskottavasti kaljaliigojen kaljaliigakin, mutta tällä kertaa vastaus on Brent Hughes.
Tuo yksi tunnetuimmista ison liigan nyrkkeilysäkeistä, mutta kovaa asennetta ja jääkiekkoilijan luonnetta kaverilla mukana touhussa oli. WHL:ssä New Westminster Bruins uskottavimpana mahdollisena lännen joukkueena ja tärkeänä palasena kokonaisuuden kannalta. Ei suuriin valoihin ilmaiseksi vaan AHL tien kautta muutamaksi kaudeksi kiinni vakipaikkaan viimein taas aina luottamusta herättävän Bruinsin (sokeaa luottamusta tiettyihin myyteihin) paidassa. Kovalla hinnalla kiinni tuossa paikasta ylhäällä ja kovaa työtä joukkueelle isojen nimien takana, mutta juuri siihen WHL parhaimmillaan pelaajiaan koulii ja mistään muualta ei Brent Hughes olisi voinut tulla.

Kovuuskin jotenkin näyttäytyy ja on ymmärrettävissä eri tavoin O:n puolella. WHL:ssä kovuus ilmenee niin, että oikean ranteensa murtanut jätkä istuu bussissa 16-tuntia vieraspeliin, jossa yleisö jo alkulämmössä vaatii verta ja hakkaa päätään rytmikkäästi pleksiin. Vastustajan keskeltä preeriaa esiin kaivettu puolihullu sekopää on kirjoittanut kyseisen jätkän numeron lapaansa näytellen sitä villiintyvälle yleisölle ja heti kiekon pudotessa mailaa pohkeille sekä poikittaista käsivarteen, pakko sitä on mennä pelin luonteen mukaisesti. Mutta tilanteen pakosta vasurilla ja tällä kertaa nenä poskelle.

 

[HardCore Hooligan]

Entäs sitten näkökulmastani OHL ja helppo sekä tietyllä tapaa lopullista ratkaisua tukeva vastaus on Oshawa Generalsin Bobby Orr. Koko Ontario takana ja itse asiassa tähän on todella vaikeaa vastata mitään muuta, mutta ehkä enemmän ketjun sisältöä tukeva ratkaisu on paikallaan ja samalla hyväksyen sen, että Orr kuitenkin seisoo siellä takana.
Tietty suoraselkäisyys, selkäranka ja sitoutuminen liittyvät O:n kiekkoon tuolta historian kautta ja kovuus on kaukalossa tietynlaista rehellisyyttä. Myös se jos vedät jotain mailalla päähän voidaan nähdä rehellisyytenä ja tietynlaisena härskinä suoraselkäisyytenä, kun seisoit sen takana ja siihen oli joku selkeä syy. Teet sen joukkueelle ja otat vastaan sen mitä siitä kiitokseksi saat.
Tämä kuva on nähtävissä myös tappeluosastolla ja arvostus pitkälti edelleen tulee siitä, että otat kypärän pois, vedät avoimesti, rehellisesti, otat, annat ja et turhaa nolaa. Laajemmin myös johtajuus, erityisesti joukkueen etu ja omien puolustaminen on perustermistöä täällä, joten Kitchener Rangersin Scott Stevens osuisi hyvin ja oli kyllä erittäin O:n näköinen pelaaja. Tähän perään voisi pistää myös Kitchenerin Larry Robinsonin ja aika lähellä totuutta silloin näiden nimien kautta ollaan.
Lähes samoilla perusteilla London Knightsin Brendan Shanahan sopii O:n muottiin ja taas esim.Rick Tocchet rikkoo kaavaa ja on enemmänkin tyyliltään minulle WHL:n näköinen pelaaja. WHL:stä taas vaikka Bary Beck Ontarion näköinen siinä missä Stevens tai Robinson.
Omana nostona Wayne Cashman myös Oshawa Generals ja sitoutumista, vanhankoulun johtajuutta sekä Ontarioon leimautuvaa pelaajatyyppiä saamme tältä ratkaisulta. Pelimiehen tavoin ei kypärää, aina joukkueelle, hyvän joukkuepalaajan maine ja tarvittaessa tappava vasuri. Laadukas pelaaja, paljon muisteltavaa ja vanhakoulu todella kiittää.
Bob Probertia on vaikea ohittaa ja loistava Ontarion all-around pelaaja parhaimmillaan. Tietyllä tapaa myös tämä pelaajan monipuolisuus on O:n muotin mukaista ja Probertin merkitys OHL:n yleiselle kuvalle sekä keskustelulle on kaikin puolin merkittävä. Kyllä sitä uutta Probertia ollaan kuten sanottu haettu O:n kehistä ja tämä ilmiö ei liity sinäänsä lainkaan muihin liigoihin. Harvaa kautta pelin historian on pidetty niin suoraselkäisenä pelaajana ja rehtinä tappelijana, että saa tehdä melkeinpä mitä tahansa kehässä eikä tämä kuva muutu ja arvostus katoa. Probertin kohdalta ajatellaan vaikkapa Allan Besterin sekä Vincent Riendeaun kohtaamisia aikanaan ja kyllä ne olisi tulkittu varsin eri tavoin vaikka Claude Lemieuxin tai Dale Hunterin tekemänä, mutta jokainen luo maineensa ja Probert oli omansa kiistatta ansainnut kaukalossa. Tämä tärkeänä piirteenä liittyen OHL:n taustaan ja lähdöt Coxen kanssa ovat tuota O:n linjaa parhaimmillaan/puhtaimmillaan/aidoimmillaan.

Loistavaa mahdollisuutta pistää piste tarjotaan ja totuus tämä välttämättä ei ole, mutta kyllä Probertista on vaikea jatkaa eteenpäin ja Brad Marsh saa näin jäädä.