Missä nyrkki heiluu – tappeluketju 2006–2007

[HardCore Hooligan]

Tälläinen O:n uutinen on jäänyt mainitsematta, että Shine nappasi itselleen 20-matsin kiellon ja on pitkälle ensi kauteen sivussa. Coupal, McLaren ja nyt hyppäyksellä Shine, mutta enemmän kuin suoranaisesti teko taitaa syynä kiellon pituuteen olla asian tausta sekä Shinen nimi. Tiukka viesti kuitenkin jälleen ja liigalta tunnettua ylireagointia, mutta se otetaan mitä saadaan ja ehkä tämäkin ajan saattossa kasvaa muistelluksi kepillä teurastamiseksi..

Pisteen perään vielä OHL:n puolelta kovuuden kuvaus esimerkin kautta ja tämä taas ensisijaisesti minun näkemykseni mukaan.
Pelaaja A tulee kehään ja vetää kovan ajon. Kaveri painaa muutaman vaihdon tilanteesta riippuen matsiin ja on itse myös sisäistänyt ajatuksen, että tämä on mahdollisesti korkein taso millä tulee pelaamaan ja hänellä on tietty työ mikä pitää hänet liigassa. Omien suosikki ja pitkään muisteltu kaupungissa, koska heittää aina hyvän panoksen tapelleessaan ja on hyvin sitoutunut rooliinsa.
Pelaaja B on korkealla varattu C-rinnassa pelaava kovaotteinen puolustaja/power forward, joka astuu esiin ja haastaa kaverin. Ei tappele usein ja jättää peruslähdöt joukkueensa muutaman vaihdon vetävälle ammattijätkälle, mutta hänelle se on aina kova vastaan kova ja joukkueen puolesta.
Pipot pois, square off ja avoimesti toe-to-toe ja pientä käden vaihtoa puolin sekä toisin.. Sitten boksiin, kopautukset polvisuojiin, yleisö taputtaa, jääpussia rystysiin ja työ on tehty.
Toinen isoon liigaan ja toinen parikymppisenä kotikaupunkiin tehtaalle sukulaissuhteiden kautta töihin (ehkä haistamaan kaljaliigaa tai Ontarion yliopistoihin), mutta molemmat O:n muotin mukaisia tavallaan ja joskus siis kohtasivat toisensa O:n kehissä

 

[HardCore Hooligan]

Q:n puolellakin finaalit ovat edessä ja vastakkain vetävät Lewiston sekä Val-d`Or. Näin Triston Manson sekä ihan mielenkiintoinen 1990-syntynyt Danick Hudon-Paquette isoihin matseihin ja vastaan halukas perussoturina hyvin läpi menevä Dylan Garrioch, joka odotetusti otti yhden saman sarjan Brad Gallantin kanssa.
Memorial Cupissa Lucic vastaan Manson toimisi hyvin, mutta toisissa olosuhteissa lähtölistalta ehdottomasti Hunt vastaan Garrioch, jossa viihdearvo varmasti nousisi korkealle.

Jr.A-tasolla Centralin Pembroke vei Fred Page Cupin ja Ontarion Dudley Hewitt Cupin otti nimiinsä melko odotetusti OPJHL:n Aurora Tigers. Lännen puolella Anavet Cupin vei itselleen Selkirk Steelers ja Camrose Kodiaks otti taas 2007 Doyle Cupin, joten nämä ryhmät jatkavat kauttaan.

 

[HardCore Hooligan]

WHL:ssä Vancouver sekä Medicine Hat vetävät hyvää sarjaa ja pakko nostaa tätä näytelmää pikaisesti esiin.
Isot kalat Lucic ja Bendfeld ottivat odotetusti lähdön ja lähtölistalta varmasti monen poimima sekä odottama tanssi näihin isoihin peleihin. Juuri näin ja nostaa pintaan lähes saman tunteen, kun aikaisessa suihkussa painaa edelleen ihan fiiliksissä yksin pitkin seiniä ja tälläinen takautuma nyt päivänvaloon.
Tämä lähtö pohjasi sarjan edelliseen matsiin, jossa hyvä lännen peruskasvo Kendall McArdle sekä tunnettu hämmentäjä Derek Dorsett jatkoivat ensimmäisen matsin taisteluaan ja McAdrle pudotti heti ensimmäisestä aloituksesta toisen kintaansa sekä oli valmis viemään asian loppuun Dorsettin kanssa. Bendfeld kuitenkin tuli taustalta tekemään työn ja heitti kamansa, joten seuraavassa jaossa pelin luonteen mukaisesti Lucic sekä Bendfeld vuorossa.
Sähköiseen sarjaan ehdottomasti pelaajatyyppinä kuuluva Dorsett otti sarjan neljännessä Match Penaltyn ajostaan ja yhden pelin kiitokseksi, joten 2-2 tilanteessa oleva sarja varmasti jatkuu värikkäänä ja tunteen pitää nousta kehässä panosten kasvaessa.

OHL:ssä tilanne on samoin tasan ja täällä edellisessä Boll sekä Didiomete pääsivät viimein asiaan. Tätäkään poimintaa ei voitane pitää yllättävänä ja tässäkin sarjassa potentiaalia runsaasti on sekä vähän jo taustaa.

 

[HardCore Hooligan]

WHL:ssä sarjassa tunteella mukana ollut J.D Watt nappasi itselleen lähdön Tigersin rivijätkän Mike Sauerin kanssa ja kyllä tämä imaisee kokeneemmankin väkisin mukaan. Härskiotteinen peruskanukki Dorsett siis pihalla tästä jaosta, mutta sarjan mahdollisesti ratketessa viihdettä voi olla hyvin tarjolla ja tietojen mukaan loukkaantuneena vetävä Dorsett tilauksen tehneenä postilaatikkona.
Kaveri nappasi tuo mainitsemani Match Penaltyn purtuaan paikalle tullutta McArdlea ajonsa jälkeen ja McArdle heitti perinteiset facewashit kaverille, joten yksi matsi huilaten ja itse tuosta ajosta vain minor.

OHL:ssä hyvällä ilmeellä vetävä Plymouth otti voiton ja kurittomuudesta syytelty Aliu on odotetusti ollut hämmentämisen kohteena. Aliu varmasti tulee keppiä sekä kuittia samaan jatkossakin ja aika näyttää heilahtaako keppi takaisin?
Boll taisteli taas itselleen lähdön ja vastaan asettui hyvä perusosaston tekijä Andrew Self. Muutenkin sähköä matsissa panosten mukaisesti oli ja hyvä sarja päällä.

Näyttäisi siltä, että kunnon ilmeellä ja kovalla taistelulla näissä liigoissa mestaruus otetaan.

 

[HardCore Hooligan]

Plymouth Whalers vei O:n mestaruuden ja kauttaaltaan kuitenkin hyvä asia tämä. Fyysinen ilme, keinoja kaihtamatta, ihon alle (Downie, Aliu) sekä hyviä pelaajatyyppejä riveissä, joten jääkiekon voitto mielestäni tältä osin ja tuloksellisesti vakuuttava sarja erityisesti Londonia vastaan. Sudbury veti myös hyvän kauden ja iso voitto karttaa, mutta uusi sesonki alkaa aina ja tärkeintä on, että Wolves vetää juuri Sudburyssa.
Kovista nimistä Sestito kauden mittaan odotuksiin nähden lievä pettymys, mutta 1989-syntynyt Jenner noussee TOP-10 koriin vielä tässä liigassa ja haistelisin tähän laadukasta rivalrya Greenopin kanssa. Sladok omalta osaltaan huomionarvoinen ilmestys näihin kehiin ja arvostettava ote touhuun. Tämäkin kaveri olisi mielenkiintoista katsastaa vuoden kokeneempana, mutta hyvä luonne jätkällä on pohjalla ja se aito kipinä, polte sekä palo hommaan joko on tai ei.

Kuten sanottua Plymouthilla oli vahva ryhmä kasassa 90-luvun puolivälin jälkeen ja tuollaisesta sen ajan kovasta nipusta voidaan puhua. Beck Road Bullies tuollaisena ajan merkkipaaluna näin jälkikäteen ja tämän kasvoina oikeutetusti kapteeni (1996-1997) Mike Morrone. Kaverilla on kyllä oma paikkansa 90-luvulla ja kova pound for pound jätkä epäilyksettä.
Joukkueen riveissä liigaan tuli sisään tuolloin myös Jason Lawmaster, joka nappasi juuri UHL:ssä 15-peliä uskottavuutta ja jo O:n tulokaskaudellaan nousi esiin härskiotteisena nasty edge osaston kaverina, joka sai aikanaan nimensä esiin yhteenotoistaan ison tähden Joe Thortonin kanssa ja siirtyi sitten Bellevilleen.

Lännessä seitsemäs matsi on tarpeen ja olisiko Memorial Cupissa sauma Boll vastaan Lucic tai Bendfeld lähdölle? Onhan näitä nostalgisia poimintoja Memorial Cupin väännöistä löydettävissä, kuten vaikka Probert vastaan Baumgartner hässäkkä aikanaan.

 

[HardCore Hooligan]

Medicine Hat vei lännen mestaruuden jatkoajalla seitsemännessä ja tasainen pari siis oli samaan kehään pistetty. Laadukas sarja ja kaksi hyvää ryhmää, joten molemmat Memorial Cupin vääntöihin mukaan ja Giants ei vienyt kahta täällä peräkkäin.
Mahdollisesti tässä myös luotiin hyvää latausta tuleviin kohtaamisiin ja ensi kauteen, kun saumaa sekä tilaa taas enemmän postinkantamiseen on. Yli-ikäinen Dorsett tosin katoaa muihin liigoihin ja WHL:n näköinen pelaaja tämä jätkä uransa ajan oli. Tuli mukaan 18-vuotiaana ja silloinkin vielä osa kautta ”alhaalla” SJHL:ssä, mutta viime kaudella hyvä nimi itselle ja varauskin taskuun. Jotenkin haisee kaljaliigalta myös ja tämän tulemme näkemään?
Giantsista loukkaantunut Hunt toivottavasti paikan yli-ikäisenä löytää ja Hunt vastaan Dorsett asetelma olisi tätäkin sarjaa varmasti värittänyt ja matseja sähköistänyt. Huntin toista perussoturia McEwania vastaan ottamat lähdöt olivat loistavaa viihdettä ja lähellä kauden parasta antia.
Lucic jatkaessaan on iso pelaaja ensi kaudella ja tappeluosastolla mahdollinen ykkönen läpi koko CHL:n. Tältä pohjalta hän taas haisee vahvasti isolta liigalta ja aikaisemmin nostinkin esiin nuo Giantsin mahdolliset kokoonpano linjaukset peruslähtöjen suhteen ensi kaudella.

Hautaan lipuu kausi ja yhteys katkeaa, mutta voisin heittää oman määritelmäni tuosta käyttämästäni perussoturi termistä.
Tähän voisi hakea juuri tuota pound for pound näkökulmaa ja tämäkin liittyy mielestäni vahvasti juuri juniorikiekkoon. Kuitenkin perussoturi on jätkä, joka ei ole varsinainen iso nimi, mutta ottaa tarvittaessa vaikka liigan isointa kalaa vastaan ja ottaa muutenkin ketä vastaan tahansa. Vetää tunteella, avoimesti ja on soturi. Kyse ei niinkään voittamisesta vaan puhtaasti tappelemisesta ja siitä että heitetään kunnon show kintaiden pudotessa.
Tämän yhdistäisin juuri länteen vaikka Q:n Garrioch esim. poimintana hyvin sopii muottiin ja tuo toe to toe and buckets off linja taas vie O:n puolelle, mutta kyllä vaikka Didiomete perussoturina läpi menee.
Oudosti kyllä jälkikäteen tämä kypärän pudottaminen tarttui minuunkin tuollaisena kunnia-asiana jo nuorena ja kypärää tähän malliin sitten rakennettiin. Kukaan ei tätä neuvonut suoraan vaan asia tuli sisäistettyä muita reittejä pitkin.

Q:n mestaruuden otti Lewiston ja näin tämä ryhmä myös Memorial Cupin matseihin mukaaan.

 

[HardCore Hooligan]

Jr.A tason ykköspaikan otti OPJHL:n Aurora Tigers ja sinäänsä tämä ei ole kovinkaan suuri yllätys, kun ajattelee OPJHL:n omaa tasoa tällä kartalla. Tappelurintaman ja viihdearvon puolesta ei se värikkäin liiga, mutta tällä kaudella Rory Smith oli mielestäni yksi koko Jr.A tason väriläiskistä ja Ontariosta nykyisellään SIJHL on se liiga missä tapahtuu näillä kulmilla.
Auroran riveistä yhtenä poimintana Matt McGill, joka on varsin fyysinen kaveri pelityyliltään ja entisen pitkänlinjan ison liigan perussoturin Bob McGillin poika. Kaveri yrittää yliopistoon ymmärtääkseni, joten OHL:ssä ei tulla näkemään tätä 1988-syntynyttä kaveria ja isä kyllä oli oikeutetusti yksi ison liigan kaikkien aikojen perussotureista.
Aurorassa veti myös Brett Connelly, joka on O:n entisiä ykkösvarauksia ja tälläinen kovien odotusten kaveri, joka sitten muutaman mutkan kautta katosi kartalta. Nyt yli-ikäisenä toinen kausi putkeen ”alhaalla” ja tilastoihin tähän kauteen liigaan nähden mukavat 100-minuuttia 22-matsissa Tigersin paidassa.

Bob McGill synnyttää myös pienen tarinan ja tälläinen siis nyt vaivoiksenne. Kotimatsissa B-junnuissa eräs kaveri ajoi hyökkäyssinisellä minut perseellä nurin ja taisi olla minunkin mittapuulla turha tappelu henkilökohtaisen kuumenemisen vuoksi. Kuitenkin ei ison tarinan arvoinen homma ja taisi mennä jotenkin linjaan 2+2+10 ainakin minulle tuo pikainen rähinä vierasaition edessä. Jäähylle suunta joka tapauksessa kintaitta ja jostain syystä tuo sama etusormi pystyy ele kuin Probertilla erään McGill kohtaamisen jälkeen.
Tosin asiasta toiseen hypäten ammattijätkä heittää tuulettelunsa kotijäällä tuossa pelin sisäisessä isommassa kuvassa, jos palavaa tarvetta asiaan on ja aikojen muuttuessa tarve tuntuu valitettavastikin lisääntyneen. Silloin menee oman yleisön ottamisen piikkiin tyylikkäästi tehtynä ja vieraissa taas turhaksi pullisteluksi ja perusteettomaksi kotiporukan jätkän häpäisyksi. Tälläkin linjauksella on kyllä mielestäni oma perusteltu ”kirjoittamaton”paikkansa ja pohjansa juuri näissä pääjunioriliigojen kaukaloissa, mutta esimerkkejä tietysti on haettavissa suuntaan jos toiseen.

Lopuksi tiskiin pari mieleen nousevaa loistavaa perussoturia lännestä esimerkiksi hakemastani asiasta: Dody Wood ja Tyler Willis. Ilman suurta yllätystä voinen myös todeta Bob McGillin vetäneen aikanaan WHL:ssä Victoria Cougarsin paidassa.

 

[Animal]

Ilman suurta yllätystä voinen myös todeta Bob McGillin vetäneen aikanaan WHL:ssä Victoria Cougarsin paidassa.

Onko sulla muuten mitään taustatietoa nykyisen Hokki -valmentaja ja ex -kärppäikoni Kai Suikkasen ja McGillin kohtaamisesta ilman hanskoja NHL:n 1981-82 harjoitusmatsissa? Ainakin dropyourgloves.com vahvistaisi tämän taiston todella tapahtuneen.

 

[HardCore Hooligan]

Heitit hyvän ja pahan. Pakko todeta tämän olevan aika pimeä alue minulle ja mitään kuvaa tuosta ei taida olla, sillä uskoisin aika hyvin kartoittaneeni nämä kaikki oman alueeni ( 70-luvun loppu, koko 80-luku sekä 90-luvun alkupuoli) jutut joista jotain todisteita on jäänyt elämään. Nopeasti asioita käsitellen uralta ensimmäisenä hallussa olevana nousee mieleen McGillin vastaan Sutter ja näin osaltani joudun jättämään tämän avoimeksi sekä mahdolliseksi boxscore nostoksi.

 

[Animal]

Heitit hyvän ja pahan. Pakko todeta tämän olevan aika pimeä alue minulle ja mitään kuvaa tuosta ei taida olla, sillä uskoisin aika hyvin kartoittaneeni nämä kaikki oman alueeni ( 70-luvun loppu, koko 80-luku sekä 90-luvun alkupuoli) jutut joista jotain todisteita on jäänyt elämään. Nopeasti asioita käsitellen uralta ensimmäisenä hallussa olevana nousee mieleen McGillin vastaan Sutter ja näin osaltani joudun jättämään tämän avoimeksi sekä mahdolliseksi boxscore nostoksi.

En itsekään tästä sen tarkemmin tiedä, mutta pisti silmään ja alkoi kiinnostamaan, johtuen juuri McGillin maineesta ja joidenkin kärppäfanien puheista Suikkasesta "ensimmäisenä suomalaisena voimahyökkääjänä". Itsellä ei sinällään ole noista Suikkasen edesottamuksista mitään muuta käryä, kuin että isokokoisella miehellä on pinnoja ja jäähyminuutteja kertynyt sarakkeisiin suurinpiirtein saman verran kuin otteluitakin. Taisipa joku myös mainita, että ex -kärppäkoutsi Matikainen olisi Suikkaselle joskus antanut jonkun ohjeen sisään kuten Nielikäiselle ja Lartamallekin. Tuosta McGill -väännöstä saattaa olla hyvin vaikea mitään vedenpitäviä todisteita saada käsiin, sillä tuohon maailman aikaan ei paljon internetillä juhlittu. Helpoin tie varmaan olisi, jos kysyisi joku herra Suikkasen tunteva kysyisi asiasta mieheltä itseltään.

 

[HardCore Hooligan]

Memorial Cup käynnistyy huomenna ja avausmatsina isäntä Vancouver vastaan Plymouth, joten liigojensa fyysisempiin porukoihin kuuluvat ryhmät samaan kehään. Olisihan tuo ollut tapahtuman arvoa korottava tekijä minun näkökulmastani, jos vaikka Kassian sekä Cormier olisivat olleet joukkueineen mukana. Linjanvetoa toki voi tapahtua nytkin ja juuri Lucic vastaan Manson olisi varsin mielenkiintoinen osuma lähtölistalta. Viime kaudella Giants hyvin nosti esiin tuota lännen rähinäperinnettä Monctonia vastaan ja Fistric jäähyväisiksi antoi kansalle sitä mitä häneltä oli tulokaskaudeltaan lähtien kaivattu. Hieno WHL:n perinteiden mukainen panos kuitenkin joukkueelta, eikä näistä historiasta tulevista leimoista kovin helpolla irti pääse ja tärkeä osa tuollaista lajikulttuuria.

Perusoturi teemaan ja WHL:n kautta tulleisiin liigan mukaisiin taistelijoihin vielä palatakseni on pakko nostaa esiin Kerry Clark. Yritin tuolta tukea tähän saadakseni kaivaa esiin erään nauhan, jossa Clarkista materiaalia oli muistaakseni Portlandin paidassa ja ei nyt osunut silmiin. Veljensä taustalla todellinen kovanluokan perussoturi ja sopisi täydellisesti hänkin WHL:n mannekiiniksi. Peliuransa aikainen ketju Clark-Wood-Hughes markkinoinnissa viemään liigaa eteenpäin ja kohden valoisaa tulevaisuutta.

 

[HardCore Hooligan]

Kerry Clark 80-luvun WHL:n tuotteena ansaitsee varmasti vielä muutaman sanan ja mikseipä siis toimestani. Iso väriläiskä kiekkokartalla tämä kaveri oli ja tuollainen kunnioitettava farmijyrä.
Mainitsin tuosta Portland kasetista, joka pysyy hukassa ja korvikkeeksi pistin pyörimään käsiin osuneen nerokkaasti nimetyn hockey fights nauhan.
AHL-lähtöjä sekä tapahtumia pääsääntöisesti kausilta 1988-89 sekä 1989-90 ja heti Clark ruutuun tekemään tuon ammattilaisuran alkupuolella tavaramerkiksi tulleen three Amigos tuuletuksen, jota edeltää moonwalk läpi kentän ja en tiedä onko heitellyt tätä jo junnuissakin. Tämä siis Springfield Indiansin paidassa ja Clark todella osasi ottaa yleisönsä maalien sekä lähtöjen jälkeen, mutta oli kuitenkin tyyliltään silti perussotureiden perussoturi ja arvostettu tässä viihdetarjonnasta huolimatta.

Samalla katsomisella pääsin taas käsiksi pitkästä aikaa Monctonin sekä Halifaxin hässäkkään kaudelta 1989-90, jonka numeroista sekä tyylistä tulkiten ymmärtääkseni Kevin Kaminski ja 80-luvun farmijyrä Neal Meadmore osaltaan pistävät alkuun lähdöllään. Halifaxin penkki tyhjenee kokeneemmankin kaukaloväkivallan ystävän mielen herkistäen ja laaturähinä yli laidan Monctonin jätkien pysyessä penkillä. Kaminski heittää headbuttin taustalla ja peruskuvastosta vain Greg Smyth puuttuu näyttämöltä. Kaveri tosin tyylilleen uskollisena osallistui aikaisemmin bench clearing brawliin samojen ryhmien välillä silloin varsin näkyvässä roolissa.
Toisena esiin nostamisen arvoisena ajankuvana Utican jätkä (ulkonäöstä mahdollisesti Steve Rooney ja kiitän etukäteen tarkennuksesta) heittää paitansa, joka on lähtenyt pois aiemmissa tapahtumissa ja käsittääkseni yrittää osua aina tunnistettavaan Greg Smythiin, joka nyt on Halifaxin paidassa mukana kuvassa. Paita katsomoon ja siellä kannattajalta toiselle, kunnes eräs Halifaxin fanaattinen kannattaja pyyhkii sillä perseensä ja heittää takaisin Utican jätkälle, jonka sylkäisee kyseistä fania kiitokseksi. Laadukas kiekkopätkä siis tämäkin ja jääkiekkoa parhaimmillaan.

Kaminskiin liityen tulee paremmin ajankohtaan sopivana muistona mieleen kaverin matsi Tie Domin kanssa aikanaan Memorial Cupissa ja mielenkiintoinen pari isolla näyttämöllä lännestä sekä O:n puolelta.

 

[HardCore Hooligan]

Memorial Cup pistettiin käyntiin ja Vancouver otti voiton Plymouthista pelissä, jossa merkintöjä ei napsittu. Pikku pettymys siis heti alkuun ja ei nyt sentään samaa tasoa kuin vaikka parin tunnin McSorleyn Edmonton aikojen lähtöjen päälle äänitetty linnanjuhlien kättely.
Tänään kaukaloon Lewiston sekä Medicine Hat ja hyvä mahdollisuus vaikka Dorsettille ottaa viimeisiä kertoa roolia tällä tasolla. Mielenkiintoisesti pari Columbuksen vähän saman linjan sekä ilmeen jätkää mukana yli-ikäisinä Boll sekä Dorsett ja tietysti listoilta löytyy myös Plymouthin 87-syntynyt Sestito.

Tälläinen näkökulmaa juniorityöhön tuova tarina esiin tällä kertaa. Olisiko ollut nuoremmassa tai vanhemmassa C:ssä, kun entinen liigapelaaja valmentaja otti porukan siihen keskiympyrään ja näytti miten jätkä kipataan jalasta nurin. Kintaat kädessä ja jalkaan kiinni tyyliin, jonka opettamisesta junioreille asian tunnetuin suorittaja Vukota olisi ylpeä. No, itse siinä lähinnä myhäillen katsoin tätä pelleilyä ja omasta näkökulmastani homman vääristelyä, mutta tietyllä tapaa oikealla tiellä tässä oltiin ja siellä sitten kumarreltiin toistemme edessä tätä opetellessa.

 

[HardCore Hooligan]

Lewiston otti voiton Medicine Hatista ja hiljaista oli. Tähän kauteen siis sekä O:n että QMJHL:n mestaruudet menivät rajan toiselle puolen ja Maineiacs Q:n ainoa jenkkien puolelta tuleva ryhmä.

Memorial Cup todella tarjoaa isoa näyttämöä ottaa lähtö ja viime vuonna esim. jälleen tulessa oleva Lucic sekä Cescon heittivät hyvän matsin. Minulle tuo kaikkien aikojen lähtö näkemistäni on kauden kuluessa kertaalleen jo mainitsemani matsi Steve McLarenin sekä Chris Murray välillä.
Muutenkin panokset korkealla ja paljon tunnetta, joten joskus kuohuu yli ja varsinkin tuo asetelma WHL:n sekä Q:n ryhmien välillä on aina mielenkiintoinen ja siitä aina tarinaa saa aikaiseksi. Esiin muistista vaikka vuosi 2000 ja Halifaxin sekä Kootenayn useamman parin hässäkkä, jossa silloin reippaasti tappiolla ollut Kootenay pisti tämän homman käyntiin ja ainoastaan penkin jäivät tyhjentymättä vanhan tavan mukaisesti.
Jules-Edy Laraque mukana tuolloin Halifaxin ryhmässä ja tilanteessa, mutta ura taisi jäädä tähän tasoon ja aika perusjätkä tämä kaveri oli. Sukunimestä voi jokainen poimia syyn kaverin nimen esiin nostamiseen ja Halifax taas kiekkokaupunkina omaa omat perinteensä kiekkokartalla.
Nova Scotia Voyageurs, Nova Scotia Oilers ja Halifax Citadels AHL:n puolelta tuttuja ryhmiä historiasta myös tämän tappeluosaston kautta haettuna ja laadukasta sotaa erityisesti Monctonin porukoita vastaan. Monctonin AHL ketjuun kuuluvat New Brunswick Hawks, Moncton Alpines, Moncton Golden Flames sekä viimeisenä Moncton Hawks. Monctonissa taas nykyisellään Q:n Wildcats ja taistelu on siirtynyt tälle tasolle Halifax Mooseheadsin kanssa..

 

[HardCore Hooligan]

Chris Murray Kamploosin paidassa oli tuolloin 1994 aktiivinen ja tuon legendaarisen McLaren myllyn lisäksi otti matsissa Q:n Lavalia vastaan pari lähtöä Blouinia sekä Merceria vastaan. Jäi vähän muiden nimien jalkoihin NHL-tasolla ja vähän turhan nopeasti unohdettu, mutta junnuissa kuten myös alhaalla tukuittain hyviä lähtöjä. Junnupuolelta myös heti mieleen ponnahtava tapaus oli yhteenotto boksissa Portlandin Mike Williamsonin kanssa ja kyllä hienoja hetkiä kansalle myös isossa liigassa.

Menneisyydestä Longueiulin Ron Stern otti aikanaan 1988 kolme matsia nytkin mukana olevaa Medicine Hatia vastaan turnauksen aikana. Listaan tuli Tigersista nimet Huscroft, McCrady sekä Williams. Tämän vuoden tarjonnasta on jäänyt elämään myös näiden kahden porukan väliltä mainitun WHL:ssä tuolloin kovalla nimellä vetäneen Huscroftin ja Marc Saumierin lähtö.

Kitchener Rangers on seuraava isäntä ja v. 2008 pelataan siis siellä. Alkulämmössä punaiselle venyttelemään luistin juuri viivan päällä ja kyllä se homma siitä lähtee purkautumaan.

 

[HardCore Hooligan]

Lucic ja Manson olivat samassa kaukalossa, mutta lähtö jäi väliin ja matsin vei Giants. Sykkeessä mukana pysyäkseni ajattelin nostaa esiin yhden pelaajan, joka kovasta nimestä, maineesta sekä näytöistä (alhaalla/junnuissa) huolimatta ei koskaan noussut isoon liigaan. En tiedä onko tälläiselle ”kaivelulle” mitään sijaa, mutta pääsenpä ainakin viihdyttämään itseäni.
Onhan näitä tähän sopivia esim. Boris Fistric, Andy Ristau, Kerry Toporowski, Dean Ewen ja toisaalta onneksi taas esim. Val James, Jacques Mailhot, Bobby Babcock, Serge Roberge, Frank Bialowas sekä Steve McLaren oman joskin lyhyen aikansa ylhäällä saivat. Täytyy sanoa, että kun McLarenin uraa oli seurannut tuolta O:n kausista lähtien jotenkin lämmitti myös omaa mieltä jätkän ensimmäinen ison liigan runkosarjan matsi.
Alasarja legendoista Bennett Wolf sekä Archie Henderson vetivät jo lähes merkittävät NHL-urat nimiinsä ja eivät ole käytettävissä tässä rajauksessa. Yritän myös rajata tämän tuollaisiin nimiin sekä aikoihin, joista jonkinlainen tarkempi käsitys on ja jotain nähtynä.
Näitä mahdollisia on lukuisia ja jokaisella varmasti oma näkemyksensä. Tässä haen ratkaisua tuollaisesta nuoruudesta omaksutusta kiekkomyytistä kaverista nimeltä Bob ”the Hammer” Fleming ja hyvin nuorena muistan hänestä puhutun yhtenä kovimpana 80-luvun farmitappelijana. Osaltaan varmasti puhdasta myyttiä kuten kaikki aidon kiekkotarinat, mutta kyllä tälle ihan vakavaakin tukea historiasta tulee ja tiukasti tämä sotaratsu kyllä jutteli vasurillaan. Myi kyllä asiansa sekä tarinansa minulle, kun ensimmäiset tappelut kaverilta näin aikanaan ja ne olivat pari lähtöä Dave Thomlinsonia vastaan uran loppupuolelta. Samaa paloa sekä latausta olemuksessa en usko nähneeni koskaan ja vei kyllä mukanaan.
Kovanoloinen ja näköinen pelaaja menneisyydestä, joka ei lajin suurien sekopäiden jaloon joukkoon nouse, mutta tietty koko homman peruslähtökohta tiivistettynä kaverissa pelaajatyyppinä oli. Eikä koskaan voisi ajatella Flemingin eksyneen kiekkokartalle mistään muualta kuin WHL:stä.

 

[HardCore Hooligan]

Pientä eloa havaittavissa kauden päätteeksi ja kehässä Plymouth sekä Medicine Hat. Hyvällä asenteella kevättä vetänyt Boll ja vastakkaisesta kulmasta kova Bendfeld, joten pari hyvää nimeä oli arvottu vastakkain ja melko laadukas Memorial Cup pari. Kolmannessa vielä pientä hässäkkää tähän peliin ja Plymouth jatkaa tästä Q:n Lewistonia vastaan, joten lähtölistalta Boll ja Manson ennakkoon esiin. Siihen perään Vancouver ja Medicine Hat kaukaloon ja tutut ryhmät lännen finaaleista taas samaan askiin.

 

[HardCore Hooligan]

Toisaalta aina uskottavuutta kohottaen Plymouth sekä Medicine Hat saivat sakkoja tuosta viime matsin kolmannen erän hässäkästä ja se toinen näkökulma on, että aika helpolla tämä uskottavuuslisä ansaittiin.
Dorsett odotetusti mukana tilanteessa, mutta aika perus pushing and shoving osastoa tässä esiteltiin ja hyvää tunnetta mukana touhussa kuitenkin jätkillä.
Plymouth otti viime yönä voiton yli Lewistonin jatkoajalla ja näiden ryhmien Round Robin on ohi. Homma etenee tämän vaiheen jälkeen tie breakerin kautta eteenpäin ja viime vuonnahan finaali tässä tapahtumassa vedettiin kahden Q:n porukan kesken.
Quebec Remparts vei ja kyseessä on uudesti syntynyt joukkue. Ensimmäinen ilmestyminen ja olemassaolo kiekkokartalla vuosina 1969-1985 ja uudetaan pää pinnalle tällä nimellä 1997 Beauport Harfangsin seuraajana.
Alkuperäinen Rempart tunnetusti kasvatti monia suuruuksia isoon liigaan asti, mutta esiin sieltä linjan mukaisesti yksi alasarjojen 80-luvun kovimmista Val James ja paljon ansaittua uskottavuutta tässä nimessä kiekkopiireissä on.

 

[HardCore Hooligan]

Vielä kun on muutama peli kautta jäljellä sekä toisaalta vanhankoulun ajattelun kautta haettuna kiekkokartan suurimmat tapahtumat Stanley Cup sekä Memorial Cup ajankohtaisia ja tämän jälkeen aika siirtyä tuohon Bobby Schmautz selviytymisratkaisuun pahan paikan tullessa ennen seuraavan kiekon putoamista. Voisin tämän huuman rinnalla myös osaltani tuoda tälläistä näkökulmaa peliin, että löytyykö minulta tämän osaston ystävänä jätkää NHL-tasolta (pyöreästi tuo mainittu oma aikani) jota en itse arvosta tai pidän tylsänä, mitäänsanomattomana, värittömänä, ehkä jopa täysin yli-arvostettuna.
Varmasti näitäkin löytyy jokaisen listoilta ja toisaalta itse kyllä pääsääntöisesti aina arvostan lähes jokaisen kohdalla sitä työtä, roolia, sitoutumista, rohkeutta ja luonnetta. Brent Hughes nyrkkeilysäkkinä saa minulta suuren arvostuksen ja tuen osakseen pelaajatyyppinä, mutta ne jotka pintapuolisesti näkevät homman vain puhtaasti voittamisen ja päänahkojen metsästyksen kannalta varmasti näkevät esim. juuri Hughesin täysin toisessa valossa. Wayne Van Dorp menee monella yli-arvostetuksi ja saattaa olla ehkä tunnetuin näin varsin yleisesti nähty tappelijan nimellä kehässä painanut peluri. Kieltämättä hommassa vähän hakemista välillä ja jotenkin isossa kuvassa leimaava päätös LB:n kanssa vielä ison liigan uralle, mutta perushahmoja omalta ajaltaan luomassa tarinoita sekä ehdottomasti värikäs kaveri roolissaan. Nostalgisena palana omistakin arkistoista kerran isossa liigassa Van Dorpin muistaakseni kohdannut Jeff Brubaker otti osansa vastaan ja homma ei aina kulkenut hänelläkään (kieltämättä olemus ja näytöt ristiriidassa), mutta arvostettava kypärätön oman roolinsa ammattimies. Aina piristävä ilmestys heittämässä purkka suussa square offit paljan päin ja Brubaker todellakin showed up tyylikkäästi omalla leimalla. Aina esiin noston arvoinen kohtaaminen Andy Ristaun kanssa ennen pelin alkua 1986-87, joka sitten lopulta synnytti kunnon hässäkän ja pieni siivu pelin historiaa tämäkin sota.
Voisi tietysti hakea cheap shot/spot picker-maineen kautta ratkaisua, mutta kehässä tapahtuu ja hämmentäminen on arvokasta. Jay Caufield ei sykähdytä olemuksestaan huolimatta ja kieltämättä pound for pound yksi heikoimmista isossa liigassa koskaan, mutta vaikka tasapaino ei ollut vahvuutena kaverilla oli tiettyä yritystä hommassa mukana ja itse asiasssa loistavaa sitoutumista rooliin. 2000-luvulle siirryttäessä näitä saattaisi ison liigan pelaajista löytyä enemmänkin, mutta siitä pesen käteni ja jätän jonkun muun työksi.

Tätä en ole ennen tehnyt ja tällä voinen mitata käsitykseni todenmukaisuutta, mutta jos joku tarttuu syöttiin ja lähtee mukaan voisin jättää tämän nimen osalta avoimeksi arvailujen varaan. Minulle suurin huggybear koskaan oman seuraamiseni ajalta ja tämä on kuitenkin lopulta minulle se tärkein kasvot pelastava pointti, että vedetään avoimesti ja lyödään luonnetta peliin. Lopunkin uskottavuuden silmissäni syövä numerovalinta kerran uralla ja Jeff Jacksonin hampaaton suu pelkästään oli monin verroin uskottavampi kuin tämä kaveri kyseisen siirtonsa jälkeen. Boxing camp, hockey`s strongman tuollaisia pelaajan nimeen liitettyjä juttuja, mutta aika vaisua esiintymistä suhteessa maineeseen ja kauttaaltaan harmaa hahmo minulle melko uskottavasta kortista huolimatta.

Tämän lisäksi sivistykseni aukkoja paikaten heittäisin ilmoille kysymyksen vetikö Ron Duguay ACHL:ssä 2002-2003 ilman kypärää? Uskoakseni varmasti veti 90-luvun loppupuolen alasarja keikkojen tavoin, jos liigan säännöt tämän vain sallivat ja omaisikohan joku tietoa tästä?

 

[HardCore Hooligan]

Ehkä olen väärässä ja tämä kaveri nähdään suurena gladiaattorina kiekkohistoriassa. Joka tapauksessa paljon korkeammalle silmissäni arvostuksessa tai ainakin värikkäämpänä hahmona esiin nousee vaikkka Ed Kastelic tuolta samalta aikakaudelta, jolla kriittisesti käsiteltynä oli käsittämättömän suuria vaikeuksia saada hyvä lähtö aikaiseksi ja todella harvoin tässä onnistui. Hänenkin kohdalla olen valitettavasti kuitenkin hakemani nimen tavoin oppinut pitämään odotukset alhaalla, jos näen jonkun lähdön mikä ei eteen ole osunut ja näin en tule turhaan innostumaan.
Varmasti Kastelic teki kovaa työtä pysyäkseen liigasssa ja kuitenkin omasi vähän tuollaista nasty edge-otetta tai ilmettä (kieltämättä vähän cheap), joten hyvässä tai pahassa tämä nostaa kaveri massasta esiin vaikka näytöiltään suhteeellisen vaisuksi puhtaasti tappelijana jää. 1988-1989 20-pelin kielto alhaalla linjatuomarin puremisesta saa aikaan hyväksyvää nyökkäilyä ja vastassa tuolloin Rod Dallman, jonka lähtöjä tuossa tulo jokin aika sitten katsastettua Springfield Indiansin paidassa ja tämä oli laadukas viihteentuoja.

Taitaisipa joku heittää ns. seuraavasta polvesta McKennan pound for pound melko heikoksi tasoltaan yleisessä kuvassa ja huonon tasapainon jätkäksi, mutta mielenkiitoinen asetelman loisivat yhdessä mainitun Caufieldin kanssa ja tästä voimme vain haaveilla. 10-lähtöä ja kaikki korkeintaan viisi sekuntia ensimmäisestä kosketuksesta, mutta roolia otettaisiin ja kintaista luovuttaisiin tuollaisena tärkeänä seikkana tämän varmasti todentuntuisen kuvauksen takana.

Ristiinhän nämä aina pitkässä juoksussa menevät ja jopa osaltaan naureskeltu "Bru" otti yhtenä poimintana kiistattoman yli legendaarisen Mannin, joka taas puri oman osuutensa isossa liigassa ja teki monta muutakin temppua. Ainakin heti mieleen muistuvat tapaukset mainitun Brubakerin sekä Torrie Robertsonin kanssa ja hämärästi muistelisin jotain linjaan sopivaa lähdössä Bob McGillin kanssa.
Brubaker kuitenkin hoisi tuon vastaanottajan ruutunsa tyylikkäästi ja laadukkaina esimerkkeinä vaikka lähdöt Cochranen sekä Richterin kanssa. Ehkä viisaampaa on sitoa ja uida lähelle, mutta kunnia näille jotka ovat valmiita ottamaan kerta toisensa jälkeen ja vielä parempi jos se näkyy kasvoista.
"Bru" toki menisi heittämällä minun joukkueeseeni ja jopa Kastelic ennen kuin 95% maailman kiekkoilijoista, joten asiat harharetkien jälkeen tasapainoon ja näin sanoo "vaikuttaja, joka löi itseltään tänään ylähuulen auki omalla mailallaan pelatessaan tennispallolla pihassaan.


Memorial Cupissa Medicine Hat oli mestaruutensa tasolla ja vei voiton Giantsista sarjan uusinnassa. Seuraavaksi tie-breaker ja kehään silloin Plymouth sekä Lewiston, joten saattaisiko Manson vetää turnauksen lähdöittä ja tähän emme usko!

 

[Roku]

Ed Kastelic

Ed Kastelicista tuli mieleen, että hänhän pelasi NHL-uransa ja parin vuoden farmikeikan jälkeen Slovenian liigassa viisi kautta Olimpija Ljubljanan ja Acroni Jesenicen riveissä yli piste per peli-tahtia, ja taisi hän jossain välissä ehtiä edustamaan jopa Slovenian maajoukkuettakin.

Välissä vierähti yksi kausi myös Saksassa Rosenheimin DEL-porukassa, siihen aikaan kun Saksaan noita tappelupukareita Troy Crowderista alkaen rahdattiin.

 

[HardCore Hooligan]

Plymouth jatkaa turnaustaan ja tappeluita ei valitettavasti nähty. Seuraavaksi kaukaloon Plymouth sekä Vancouver, joten jos toinen kerta toden sanoisi ja kuitenkin kaksi ilmeeltään aika fyysistä ryhmää vetämässä kauden viimeisiä pelejä. Raskas kausi sekä turnaus jo joukkueilla alla ja odotuksen aina korkealla.

Samaan aikaan mini-camp leirit pyörivät eri joukkueilla ensi kautta silmällä pitäen ja uutta kautta tehdään. Perinteisesti mukana aina myös puhtaita varaamattomia tryout-jätkiä ja isoa mahdollisuutta siis tarjotaan halukkaalle vaikka homma on siistiytynyt tältäkin osin.

 

[HardCore Hooligan]

Pakonomaisesti teemassa pysyen monille tuttu on varmasti myös Steve Ricmond ja ei suurta hohtoa mielestäni tässäkään kaverissa, mutta väittäisin yhden vielä kiistatta harmaamman ja jonkinlaisen tilastoihin tai yleisiin tarinoihin perustuvan maineeseensa nähden vaisumman löytyvän.
Vaikka kieltämättä tietty aikakauteen kuuluva säteily löytyy Richmondinkin ympäriltä ja tuo oli tuolloin tavallaan helppo ansaita, kun kehässä viiletti pelaajia kuten Plett tai Mann, jotka eivät voisi itsensä kannalta väärempään ympäristöön joutua kuin NHL kaukaloon 2007.
Richmondinkin katalogista on vaikea löytää suurta lähtöä tai juhlavaa näytöstä, mutta toisaalta vaikea vetää raja oliko tämä kaveri tylsä hyggy vai väritön punching bag. Toki tämä arviointi vaatiii tiettyyn rooliin leimautumista, joka ei tule ilmaiseksi ja otettuja lähtöjä, jotta kaveri voidaan näin määritellä ja ehkä vähän turhan kriittisesti tuomita. Ehkä toisaalta Richmondille tehdään vääryyttä, jos hänet nähdään tuollaisena täysin puhdasverisenä tappelijana ja odotukset tason mukaan kunkin kohdalla.
Aistittavissa oleva pelko Gilliesin edessä paikallismatsissa on yksi asioista joista Richmond muistetaan ja joskus tuntui, että väärä kaveri oli väärässä roolissa Richmondin taipaleella isossa liigaassa ja toinen on tulevan Hall of Famerin Brad Smith käsittely ennen penkkien tyhjentymistä Torontoa vastaan. Jälkikäteen ajatellen kuitenkin 80-luvun NHL oli ehdottomasti parempi Richmondilla kuin ilman ja tunnustan kyllä, että verenhimoisesti metsästän niitä puuttuvia Richmond palasia palapelistä ja samaa intoa eivät nämä nykyiset minussa sytytä.

Jostain alhaalla tapahtuneesta Steve Richmond-Lou Crawford kohtaamisesta puskee takautuvasti kuvaa mieleen ja Richmond pulled the seat belt kaikkien hämmenykseksi siinäkin ympäristössä tälläisenä vertailukohtana tässä muistikuvassa vai olenko vain kuvitellut tämänkin? Niin tai näin, sain ainakin kauden viime metreillä nostettua loistavan perussoturin Crawfordin nimen esiin ja uskoisin tälle tulevan tukea.

 

[HardCore Hooligan]

Giants vei selvästi Plymouthia ja etenee taas kohtaamaan Medicine Hatin, joten pohjaa sekä taustaa tuliseen finaaliin tältä osin on. Boll nosti taas nimeää esiin ja otti merkinnän Lucicin kanssa, joten nälkäisesti Boll veti tämän loppukauden ja pitää katsastaa tämä tämän kertainen lähtö tarkemmin päivän kuluessa.


Calgaryn paidassa pääsääntöisesti paini Harvard Boxing Camp 80-luvulla ja loi liian monesti kovia odotuksia ampuen ne itse alas. Pitkä lista lähtöjä, joissa jostain syystä kovalla nimellä pelannut kaveri sitoi, roikkui, väänsi ja löi muutamia takaraivoon. Kohtasi ehdottomasti kunnioitettavasti kovia naamoja ja maineensa mukaisesti varmasti hyvä jätkä joukkueen sisällä, mutta vaisua ja harmaata merkinnästä toiseen silmissäni. Uran loppupuolta kohden enemmän rotan ilmettä mukaan ja siinä sivussa tuollaista vähemmän arvostettavaa pullistelua tuomareiden tultua jo väliin tai yllättävää innostumista homman jo ollessa ohi.
Tämä on minulle jotenkin arvostuksen poissulkevaa, jos kaveri vääntää ja puhtaasti vain sitoon tappelun aikana kunnes sitten tuomareiden tultua väliin nappaa jostain armottoman raivon päälle ja huutelee vielä kipinöissään aitiosta toiseeen boksissa. Väriä pitää olla, mutta johonkin se raja on vedettävä ja kulkekoon se nyt tässä.
Toisaalta perustasurin tämä vahvana pidetty kaveri osasi ottaa ja harvemmin joutui merkittävämmin ottamaan vastaan ison liigan matkansa varrella. Noita kaverin lähtöjä kun tuossa katselin Tocchet pääsi kerran viemään selvästi ja sai jonkinlaista viestiä perille. Jeff Chychrun taas pisti kaverin puhtaalla jäihin melko suoraan aloituksesta ja tämä oli harvinaista herkkua kautta linjan. Käänsi kyllä kieltämättä muutamia myös itselleen, mutta kokonaiskuvassa ei tee ainakaan minuun vaikutusta ja erityisesti tuo Calgaryn aika vei kaverilta jo uskottavuuden tappelijana pois.

Tämä vain minun silmissäni ja punaisena vaatteena se Hartfordin pelinumero!

 

[HardCore Hooligan]

Finaalin tapahtumista riippuen Jared Boll korjaa palkintopöydän kahdella merkinnällä ja varsinaisia suuria näytöksiä nuo tosin eivät olleet. Ympäripyöreä tasuri Bendfeldin kanssa mukavanoloisessa lähdössä ja lopulta melko mitäänsanomattoman lyhyeksi jäänyt vääntö Lucicia vastaan, mutta heidän kotikulmilleen ja joukkueiden ykkösjätkien nimet korttiin.
Viekö tie isoon liigaan Bollin kohdalla vai kunniakkaat 10-kautta nykyiselläään ECHL:n alapuolella, joka tapauksessa jälkimmäisessä versiossa Trevor Jobe-Fan Club kiittää ja ensimmäisessä vähän väriä mahdollisesti isoon liigaan aikanaan.

Yksi peli siis osaltani kautta jäljellä ja mikä kruunaa tämän paremmin kuin mahdollisuus ilmoittaa huomenna penkkien tyhjentyneen. Kuitenkin HardCore Hooliganin sisäpiirin ohjeena muistakaa festareilla sekä mökkien laitureilla, että tiukassa paikassa on helppo heittää kehään Shmautz ja Marcotte, mutta kuka siihen keskelle?