Mainos

Miro Karjalainen – taas on tapahtumaa riittänyt

  • 119 286
  • 464
Suosikkijoukkue
HPK,Dallas Stars&Dortmund
Todella ikävä homma jos/kun näyttää tosiaan siltä, että Karjalainen pelaa muualla Ens Kaudella.. Ehdottomia suosikkeja ja isompia syitä tähän uudelleen innostumiseen organisaatiota kohtaan mutta nautitaan vielä niin kauan kun voidaan herran otteista meillä!
 
AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Paskalammaslauma ryhtyi pelaamaan saman tien, kun saatiin JOHTAJA kentälle. Miro on painonsa arvoinen kultaa, jopa enemmänkin.

Ja ymmärrän, että triggeröihän se Suomen Torontossa, kun on Pennanen penkin takana, Palve ykkösessä, tsekkejä viiteen ketjuun, Frimania, Pelliä ja kumppaneita sekä valtavat mestaruuspaineet, ja sitten puolitoista vuotta sivussa ollut ”puukäsipakki” painaa kärkiukkonsa pois myyneen Kerhon johtoon ja niistää siinä sivussa jonkun kalliin tusinakanukin nenän. (Ihana pelaaja!)

Erityisen mahtavaa on, että Karjis on nyt saanut ilmeisesti kroppansa kuntoon ja pystyy jatkamaan rakastamansa lajin parissa ammatikseen – tämän kauden loppuun oranssissa ja sitten, Kerho-yhteisön kannalta valitettavasti, jossain muualla.

Joka tapauksessa; on kuvottavaa idiotismia mussuttaa, että Karjis olisi ”sekopää” tai ”pyrkisi vahingoittamaan vastustajia”.

Ei. Tämä hymyilevä korsto satuttaa kyllä varmasti kaikkea mikä kaukalossa liikkuu vastustajan tunnuksilla, ja sytyttää siinä koko oman jenginsä. Joskus rapatessa väistämättä roiskuu, ja hanskatkin tippuvat, kuten asiaan kuuluu, jos puhelin soi tai omia pelaajia kaltoinkohdellaan. Mutta jo mestaruuskaudella näki, että Karjis on isosydäminen, selväjärkinen ja vilpittömän mukava kaveri, joka ei koskaan tekisi tahallaan vahinkoa muille. Viimeisen päälle hieno mies. Maximum respect!
Muistan kun Hämeenlinnan Tiikereissä pelasi eräs Lalli Partinen joskus 80-luvun alussa, taso oli silloin 3-divisioona. Silloin vastustajat kunnioitti hyvin samalla tavalla Lallia, kuin eilen Ilves Karjalaista. Molempia pyrittiin kiertämään kauempaa, ettei vaan tule kontaktia.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Tässä ehkä järkevin protesti mitä täällä on ehdotettu.

Toinen vaihtoehto on saapua paikalle Rinkelinmäelle, mutta mennä koko peli tai ainakin ensimmäiset kaksi erää tonnin seteli -ilmeellä riippumatta ottelutapahtumista. Katse "suunnattuna" Ekiin (heittomerkeissä, koska tonnin seteli-ilme ei tietenkään ole suunnattu varsinaisesti mihinkään). Myös erätauoilla hievahtamaton tonnin seteli ilme kohti Ekiä.
 
Liitteet

  • tonnin seteli.jpg
    tonnin seteli.jpg
    11,8 KB · kertaa luettu: 60
Viimeksi muokattu:

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Jos karjis ei jatka niin tilalle on saatava samanlainen isäntä koska Ikosen kokoset eivät mitään pelotetta tuo ja niitä edelleen liigassa tarvitaan. Vituttaa katsoa kun veskaa hakataan ja puolustajat kaatuilee!
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK

Eikös se Kangas ole ihan potentiaalinen aihio niihin siivoushommiin ainakin fysiikkansa puolesta.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)

Kyllähän Miro on Miro, mut voi tuostakin hyvä kasvaa.
Aivan nyt muistan että oli huhua. Ainakin mitat kunnossa! Jos kovuutta löytyy niin samanlailla alussa kuin Miro että hiukan ylilyöntiä niin on nimi tiedossa!
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Mistä nämä huhut, että Miro olisi varmasti lähdössä muualle? Siinä on mies kyllä jolle jatko olisi hyvä antaa, jos sitä itse haluaa.
Eikös se podissa sanonut? Eikä sinänsä seuran puolesta yllätä, että ensikauden asiat olisi jo pakiston osalta lukossa siinä kohtaa, kun vielä ei tiedetä tuleeko Mirosta enää pelikuntoista. Toki haluaisin hänen jatkavan vaikka nelosen keskellä, kunhan on paikalla.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Eikös se podissa sanonut? Eikä sinänsä seuran puolesta yllätä, että ensikauden asiat olisi jo pakiston osalta lukossa siinä kohtaa, kun vielä ei tiedetä tuleeko Mirosta enää pelikuntoista. Toki haluaisin hänen jatkavan vaikka nelosen keskellä, kunhan on paikalla.
Podissa sanoi että kaikki auki ja saa etsiä uuden seuran loppukaudeksi mutta se oikeus annettu ilmeisesti koko joukkueelle.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Kyllä supinat vähän sen suuntaisia on ollut, ettei Kerholla kiinnostusta riittäisi, tokikin nämä supinat ajalta ennen viimeaikaisia NÄYTTÖJÄ. Olisi hauska tietää, seurasiko Miron perhe peliä samoilla suunnilla, kun Kerhon johto vai oliko maalinjälkeiset terveiset suoraan sikariportaalle osoitetut.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HPK
Eikös se podissa sanonut? Eikä sinänsä seuran puolesta yllätä, että ensikauden asiat olisi jo pakiston osalta lukossa siinä kohtaa, kun vielä ei tiedetä tuleeko Mirosta enää pelikuntoista. Toki haluaisin hänen jatkavan vaikka nelosen keskellä, kunhan on paikalla.
Itse tosiaan ymmärsin tästä podin jutusta, että koko joukkue saanut luvan ja kyse kauden lopusta. Sanoi haluavansa pelata mahdollisimman paljon ja uskoisin, että peliaikaa nyt saa Kerhossa kyllä. Eli pelkkää supinaa siis, jatkan toiveajattelua parin vuoden jatkoista.
 
Äimänkäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvät suoritukset ja Kerttu
Mun kristallipallo kertoo, että Kerho koittaa/on koittanut tarjota jotain kevyttä 1+1 lappua jollain try-outilla loukkiriskin minimoimiseksi ja "jostain muualta" tarjotaan parempaa (riskimpää) sopparia suoraan, johon on tietysti järkevämpi tarttua.

Nyökyttelin kristallipallolle ja sanoin, että näinhän sen on mentävä. Ja että HPK:n on löydettävä ensi kaudelle sellainen rosteri, joka uskaltaa ja pystyy pelaamaan myös ilman Karjalaista.

Kaikki kunnia siis Karjalaiselle hienosta "kotidebyytistä", mutta kertoo aika perkeleesti joukkueesta, jos kaks vuotta saikulla ollut romuluinen pakki tekee paluullaan noin paljon peli-ilmeelle. En siis missään nimessä väheksy Miron merkitystä joukkueelle kun joukkueelle, mutta ihan oikeesti. Ei voi/saa olla koko peli-identiteetti yhestä miehestä kiinni - olkoon se yksi mies sitten Karjalainen, Kunyk tai Kontiola.

Notta katsotaan kuinka loppukausi menee itse kullakin - oliko pirtets taas vaan sattuman kauppaa vai pysyykö pelirohkeus yllä. Itse vähän epäilen, mutta olen mielelläni väärässä. Useasti olenkin.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kaikki kunnia siis Karjalaiselle hienosta "kotidebyytistä", mutta kertoo aika perkeleesti joukkueesta, jos kaks vuotta saikulla ollut romuluinen pakki tekee paluullaan noin paljon peli-ilmeelle. En siis missään nimessä väheksy Miron merkitystä joukkueelle kun joukkueelle, mutta ihan oikeesti. Ei voi/saa olla koko peli-identiteetti yhestä miehestä kiinni - olkoon se yksi mies sitten Karjalainen, Kunyk tai Kontiola.
Kertoo myös joukkueurheilusta yleensä. Jos 15 jätkää kasvattaa pallit ja rintakarvat vartissa,siinä huomaa johtajuuden ja esimerkillä johtamisen merkityksen. Siksi olen aina haikaillut noiden johtavien pelaajien perään. Viimeksi vissiin isä-Tuulola ollut tuollainen pelaaja Kerhossa. Kapanen ja Hietanen, vaikka kuinka hienon uran pelasivat/pelaavatkin, heidän panoksensa paluun myötä näkyi/näkyy eri tavalla muussa joukkueessa. Ei niiden aina tarvitse olla parhaita. Se on hiukan kuin karisma. Joko sitä on tai ei ole.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa

Laatikainen mielestäni oli pelaaja joka toi rauhallisuutta jokaiselle. Näytti joka vaihdossa, että ei tässä ole mitään hätää pojat.
 
Janez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Anteeksi vieraisiin huutelu, mutta Karjalaisen puolison ig:stä saa sen kuvan ettei Kerho ole tehnyt Miron kanssa jatkoja, eikä vissiin ole tekemässäkään(?)
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Samaa katselin että oli soppari tai ei niin poikkaria vähän jokaiselle ja erityisesti kylkiin!
Toivottavasti edes KalPalla on iso panos tuossa pelissä niin voidaan yrittää maksaa velat korkojen kanssa.

Ja minä en tarkoita mitään tahallista vahingoittamista tai ylilyöntiä, mutta annos omaa lääkettä vastustajalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös