Tuosta tappion hyväksymisestä:
1) Valmentaja hyväksyy tappion, kun
- Ei löydä virheitä
- Ei löydä parannettavaa
- ei ole asenteella, että jos peli pelataan uudestaan niin voitetaan
Jaahas. Vai että noin se siis menee. Minä olen aina laittanut sen sanojenhelinän piikkiin, kun valmentajat murehtivat tappiota tuomareiden, jumallallisen teon tai vaikkapa vain paremman vastustajan piikkiin. Vaan he hyväksyvätkin tappion, mikäli jotain sanovat haastatteluissa. Seuraappa huviksesi mitä valmentajat sanovat haastatteluissa. Heillä on jokaisella omat mantransa, jotka toistuvat pelistä toiseen tapahtumista riippumatta.
2) Fani hyväksyy tappion, kun
- Jaloselle kenkää adressi ei nouse ylös
- Tähtipelaajien ei ole todettu löysäilleen, vertaa viime kausi, Bros löysäili, Hyvönen löysäili....
- Maalivahti ei ole imenyt, vertaa Tarkin prosentit
Tuo kenkää addressi on suurimman osan mielestä lähinnä vitsi. Miksi tähtipelaajien pitäisi todeta löysäilleen, elleivät sitä ole tehneet? Ketkä ovat ne meidän tähtipelaajat ketä pitäisi kritisoida? Ainakin olen nähnyt Aaltosen löysäilevän, ja on kuulunut keskustelupalstoilla siitä heti.
Maalivahdista ei pitäisi sanoa mitään.. vaan onhan meillä keskinkertainen maalivahti ollut, jolla on suuria puutteita vaan torjuntaprosentit kohdillaan. Ei kai kukaan jaksa enää kitistä, kun tietää jokaisen kilpipuolelle menevän sisään? Tai ettei Tarkki osaa nousta torjunnan jälkeen torjuntavalmiuteen? Tai ettei Tarkki peitä etukulmaa täydellisesti oikeastaan koskaan?
Pelaajat ovat jänniä, kuten muutkin urheilijat. Kun tulee onnistumisia, tulee yleensä lisää onnistumisia. Kun tulee epäonnistumisia niin ajan kanssa niistä tulee tapa. Vaikka sinänsä tekisikin kaiken oikein niin jokin jää puuttumaan. Etenkin tuo voitontahto. Se tappamisen meininki ja itseluottamus on aika tärkeä asia. Mikäli ne ovat murentuneet lukuisten epäonnistumisten jälkeen, on aika vaikea saada sitä käännettyä. Varmasti pelaajat olivat vielä tahtoa täynnä kuukausi sitten, ja ovat sinänsä täynnä vieläkin, vaan on se henkisesti heille varmasti lähes mahdotonta tällä hetkellä uskoa 100% omaan tekemiseen.
Siihen tottakai vaikuttaa se valmentaja. Vaikuttaa se, miksi ollaan tuohon tilanteeseen tultu. Vaikuttaa saako valmentaja tehtyä asian suhteen jotain.
Viime kausina Kärpillä on ollut yksi liigan parhaista, ellei paras materiaali. On ollut useampaan kenttään kavereita, jotka ovat yksin ratkoneet pelejä.
Vaan mielestäni on täysin paskapuhetta, että tappiot jotenkin hyväksyttäisiin. Pitäisikö tässä vittu ruveta itkemään ja parkumaan, kun turpaan tuleekin? Sen voit tehdä aivan yksinäsi. Voiko urheilussa ikinä onnistua vuodesta toiseen ilman vastoinkäymisiä?
Vaan oman mielenterveyden parhaaksi lopetan näihin kommentoimisen. En voi ymmärtää agendaasi. Ensin meillä on vain valmentajan vika, tapahtui mitä hyvänsä. Muilla jengeillä on huonoa tuuria, ja pelaajaongelmia. Valmentajat ovat muissa joukkueissa vain niin paljon parempia. Olisipa hienoa tietää mitä Alatalo tekee niin väärin. Sinun mielestäsi kyse on pelitapaongelma, monen muun mielestä auktoriteetti ongelma.
Ongelma on ihan varmasti, se on varmaan ainoa asia mistä ollaan yhtämieltä. Oletko katsonut kokonaisia pelejä? Onko mielestäsi pelissä ollut eri asennetta (vaikka sitä haukutkin) kuin Jalosen aikaan?