Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Larionov #8]

Onkos muilla tämmöistä tapaa, kun luette kirjaa joka sijoittuu johonkin ihan oikeaan paikkaan, vaikka kaupunkiin, menette Google Mapsilla katselemaan mestoja?

Kun nyt tulee luettua tuota Eduard Verkinin Sahalinin saarta, pitihän sitä käydä katselemassa miltä Sahalinin saaren miljöö näyttää, sanotaan nätisti, että jos näyttäisi satunnaisen katunäkymän eikä sanoisi mikä maa on kyseessä, melko varmasti katsoja sanoisi Venäjä. Välipalana synkkä dystopia on minun makuun, Cormac McCarthyn Tie on tässä lajissa ihan ehdotonta kärkeä, ei tämäkään kehnolta vaikuta, vittumainen mesta eikä ihmisryönäkään mukavaa ole.

Parhaillaan luen Olavi Paavolaisen Kolmannen valtakunnan vieraana.
Tekisi kyllä mennä vaikka saman tien paikanpäälle lukemaan.

 

[Wiljami]

Onkos muilla tämmöistä tapaa, kun luette kirjaa joka sijoittuu johonkin ihan oikeaan paikkaan, vaikka kaupunkiin, menette Google Mapsilla katselemaan mestoja?
...

Itse haen historiallisia paikkoja ja henkilöitä wikipediasta. Toki siinä tulee herkästi spoilattua teoksessa vasta tulossa olevia tapahtumia itseltään, mutta silti tuota tulee harrastettua kun on niin utelias luonne noiden historiallisten tapahtumien suhteen. Esimerkiksi juuri loppuun luetun Narrenturmin tiimoilta tuli haettua sleesian aatelia ja vanhoja kaupunkeja vaikka toki siellä lyhimmissä artikkeleissa saattoi lukea että paikkakunta pistettiin nuotioksi kirjan osapuolten toimesta jokunen tovi kirjassa menossa olevia tapahtumia myöhemmin.

 

[eriatarka]

Hannes Hyvösen "Häkissä" ollut luettavana tässä viikon verran. Vähän ihmettelen, etten ole täällä huomannut juuri mainintoja kirjasta.

 

[Ilmari Ahde]

Enemmän ja vähemmän @Evil in innoittamana hain kirjastosta Jeff Apter - Bon Scott ja AC/DC 1973-1980
En ole lukemista aloittanut mutta vaikuttaa oikein hyvältä.

 

[Dynamo]

Ben Macintyren Vakooja ja petturi. Kertoo KGB:n eversti Oleg Gordijevskin (tosi-)tarinan kylmän sodan ajoilta. Ukko nimitettiin NL:n Lontoon suurlähetystön johtoon, vaikka oli jo vuosikausia toiminut MI6:n laskuun kaksoiagenttina. Hyvin kerrottu, ja kirja on palkittu vuonna 2019 parhaana rikostietokirjana. Kirja avaa myös ihan hyvin KGB:n toimintaa. Mulle oli uutta esim. se, että jäljitettävän henkilön kenkiä saatettiin käsitellä radioaktiivisella aineella, jotta henkilöä saatettiin paremmin jäljittää radioaktiivisen jäljen perusteella. Sen enempiä spoilaamatta: suosittelen.

 

[Ilmari Ahde]

Ben Macintyren Vakooja ja petturi. Kertoo KGB:n eversti Oleg Gordijevskin (tosi-)tarinan kylmän sodan ajoilta. Ukko nimitettiin NL:n Lontoon suurlähetystön johtoon, vaikka oli jo vuosikausia toiminut MI6:n laskuun kaksoiagenttina. Hyvin kerrottu, ja kirja on palkittu vuonna 2019 parhaana rikostietokirjana. Kirja avaa myös ihan hyvin KGB:n toimintaa. Mulle oli uutta esim. se, että jäljitettävän henkilön kenkiä saatettiin käsitellä radioaktiivisella aineella, jotta henkilöä saatettiin paremmin jäljittää radioaktiivisen jäljen perusteella. Sen enempiä spoilaamatta: suosittelen.

Tuo oli hyvä kirja, harvinaisen kylmäpäinen ukko Gordijevski. KGB:n puuhat oli oikein mielenkiintoisia, joillain oli aatteen palo hieman tulisempaa kuin toisilla.

 

[Johnny B. Goode]

Kiitokset vinkeistä yllekirjoittanelle. Toihan pitää kaivaa lukuun kunhan natsien jemmaamat Pyhän saksalais-roomalaisen ritarikunnan kruununjalokivet ovat löytyneet ensin (Kirkpatrick: Natsien Pyhä Aarre).

 

[Kilgore Trout]

Luin Nobel-palkitun Svetlana Aleksijevitšin kirjan Sodalla ei ole naisen kasvoja. Se on muodoltaan reportaasikirja ja koostuu 2. maailmansodassa taistelleiden neuvostonaisten lyhyistä haastatteluista. Kirjalijalla oli 80-luvulla vaikeuksia vaikeuksia saada sitä julkaistuksi Neuvostoliitossa. Sitä arvosteltiin mm. pasifismista.
Oli melkoisen mielenkiintoinen lukukokemus, joka oli pakko pureskella pieninä paloina.
Aleksijevitšilta on suomennettu myös pari muuta kirjaa, Tšernobylista nousee rukous. Tulevaisuuden kronikka sekä Neuvostoihmisen loppu. Kun nykyhetkestä tuli second handia. Ne pitää ottaa lukulistalle.

 

[Sistis]

Viimeksi luvussa oli Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Hämmentävä teos, jonka kaikki kiemurat eivät varmaan ensi luvulla auenneet, joten kirja pitänee lukea joskus uusiksi. Nyt työn alla on Kjell Westön uutuus, Tritonus. Toimii hyvin, kuten Westön teokset aina.

 

[Evil]

Enemmän ja vähemmän @Evil in innoittamana hain kirjastosta Jeff Apter - Bon Scott ja AC/DC 1973-1980
En ole lukemista aloittanut mutta vaikuttaa oikein hyvältä.

Mulla on tuossa hyllyssä valehtelematta metrin verran kirjoja AC/DC:stä ja Bon Scottista. Elämänmittainen fiksaatio. Kaikki on hankittu mitä aiheesta on kirjoitettu. Tiedän varmasti enemmän Bonin elämästä kuin hän itsekään tiesi.

 

[Rod Weary]

Brittifutis - Englantilaisen jalkapallon tarina (Saku-Pekka Sundelin)

Kaikki Aulis Virtasen kasvattamat keski-ikäiset ja miksei nuoremmatkin varmaan sisäistävät tämän kirjan ajatusmaailman täysin. Juuri niin leppoisaa luettavaa, kuin toivoinkin. Kivoja pikku anekdootteja seassa. Ei ole mikään syväluotaava historiikki englantilaisesta jalkapallosta, mutta lähestymiskulma onkin hiukan enemmän valaiseva yleisteos kuin paatuneimmille lajiniiloille suunnattu raamattu.

 

[Gennadi]

Viimeksi luvussa oli Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Hämmentävä teos, jonka kaikki kiemurat eivät varmaan ensi luvulla auenneet, joten kirja pitänee lukea joskus uusiksi. Nyt työn alla on Kjell Westön uutuus, Tritonus. Toimii hyvin, kuten Westön teokset aina.

Tämä pakkoluettiin lukiossa. Otin kymmenen vuotta sitten uudelleen lukuun ja olipahan koitos sekin, ei tosiaan auennut kaikki. Kait se on kolmannenkin kerran avattava. Karamazovin veljekset Dostojevskiltä on ihan samanlainen, luulen että fenno-skandilla on ongelmia ymmärtää slaavien kirjoitustapaa.

Sain juuri tuhottua Juri Shikalovin "Markat, farkut ja sukkahousut" -kirjan. Oli hyvä, kuvaa Neuvostoliiton ankeutta ja suomalaisten juoppoutta mukavan sarkastisesti.

 

[Ilmari Ahde]

Mulla on tuossa hyllyssä valehtelematta metrin verran kirjoja AC/DC:stä ja Bon Scottista. Elämänmittainen fiksaatio. Kaikki on hankittu mitä aiheesta on kirjoitettu. Tiedän varmasti enemmän Bonin elämästä kuin hän itsekään tiesi.

Minullakin on erilaisia musiikkikirjoja ja muusikkojen elämäkertoja sen metrin verran. Olen niitä asetellut omasta mielestäni mahdottoman hauskasti: Reippaat päihdeveikot Iggy Pop ja Ozzy Osbourne ovat melkein vierekkäin, koska välissä on pykälän kovempi jätkä, mies joka tanssitti Suomen kansaa lauantaisin - Heikki Hietamies.

 

[Kale]

Matti Nykäsen uusin elämänkerta, Matin Maailma

Nyt menossa: Pentti Linkola - ihminen ja legenda

 

[Sistis]

Tämä pakkoluettiin lukiossa. Otin kymmenen vuotta sitten uudelleen lukuun ja olipahan koitos sekin, ei tosiaan auennut kaikki. Kait se on kolmannenkin kerran avattava. Karamazovin veljekset Dostojevskiltä on ihan samanlainen, luulen että fenno-skandilla on ongelmia ymmärtää slaavien kirjoitustapaa.

Karamazovin veljekset sain ylioppilaslahjaksi vuonna 1999. Samana vuonna yritin sitä lukea, muttei se iskenyt nuoreen mieheen. Otin sen kyllä mukaani kun lähdin lapsuudenkodista maailmalle, ja tuossahan se kirjahyllyssä nököttää ja odottaa lukuvuoroaan. Mutta keksin kyllä useammankin kirjan, mikä menee jonossa edelle.

Slaavilaisista kirjoista Pasternakin Tohtori Živago on sellainen, jolle annan lukusuositukseni. Se ei ole mitenkään mahdottoman vaikeaselkoinen, kunhan vain käyttää ahkerasti kirjan liitteenä olevaa henkilöluetteloa. Se helpottaa, kun samasta henkilöstä käytetään välillä suku-, etu- tai lempinimeä, ja välillä etu- ja isännimen yhdistelmää. Lempinimiä saattoi olla yhdellä henkilöllä useampiakin...

 

[Gennadi]

Karamazovin veljekset sain ylioppilaslahjaksi vuonna 1999. Samana vuonna yritin sitä lukea, muttei se iskenyt nuoreen mieheen. Otin sen kyllä mukaani kun lähdin lapsuudenkodista maailmalle, ja tuossahan se kirjahyllyssä nököttää ja odottaa lukuvuoroaan. Mutta keksin kyllä useammankin kirjan, mikä menee jonossa edelle.

Slaavilaisista kirjoista Pasternakin Tohtori Živago on sellainen, jolle annan lukusuositukseni. Se ei ole mitenkään mahdottoman vaikeaselkoinen, kunhan vain käyttää ahkerasti kirjan liitteenä olevaa henkilöluetteloa. Se helpottaa, kun samasta henkilöstä käytetään välillä suku-, etu- tai lempinimeä, ja välillä etu- ja isännimen yhdistelmää. Lempinimiä saattoi olla yhdellä henkilöllä useampiakin...

Tiedän, on luettu. Slobojen tyyli nimitellä sukunimillä tai lempinimillä tuottaa välillä hankaluuksia. Hyvä kirja, tosin pitkäveteinen loppujen lopuksi. Välillä ihmettelen miten venäläistä 1860-1916 kirjallisuutta ylistetään niin paljon? No onhan ne läpileikkaus venäläisen ihmisen sielunmaisemaan.

 

[heketsu88]

EIlen sain Bernard Cornwellin Uhtred-sarjaan kuuluvan "Kuninkaiden miekka"-teoksen luettua. Ei ollut mielestäni niin hyvä, mitä Cornwellin aikaisemmat Uhtred-sarjan teokset ovat olleet.

Nyt luen historioitsijan Jukka Korpelan "Länsimaisen yhteiskunnan juurilla: Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn"-teosta. Kertoo oikeuskäsityksen kehitystä sekä lännessä ja idässä sekä miksi lännessä ja idässä oikeus kehittyi erilaiseksi.

 

[Nahkasohva]

Täällä muutamaan kertaan mainittu Saatana saapuu Moskovaan on kieltämättä häkellyttävän monitahoinen teos. Ei se minullekaan ole vielä auennut kuin osittain, vaikka olen tainnut sen jo yli kymmenen kertaa kahlata läpi.

Esitänpä samalla kysymyksen: löytyykö palstalta Karl Ove Knausgårdin faneja? Mielestäni Taisteluni-sarja on parasta, mitä tällä vuosituhannella on toistaiseksi kirjoitettu.

 

[Sistis]

Täällä muutamaan kertaan mainittu Saatana saapuu Moskovaan on kieltämättä häkellyttävän monitahoinen teos. Ei se minullekaan ole vielä auennut kuin osittain, vaikka olen tainnut sen jo yli kymmenen kertaa kahlata läpi.

Tämä on hyvä tietää. Tuollaisen käsityksen sain itsekin. Toisaalta kevyttä luettavaahan tuo oli, kun vertaa esimerkiksi Grassin Peltirumpuun - joka on myös hyvin monitahoinen. Ja siksi aina niin palkitseva teos. Olen itse lukenut sen kolmesti, ja ihan hetkeen en ala neljättä lukukertaa, vaikka sellainen varmasti tulee joskus eteen.

Työlästä ja paikoin jopa kuluttavaa kaikessa komeudessaan, ja niin palkitsevaa. Hyvin hämmentävää.

Alastalon salissa jäi aikoinaan kesken kolmanneksen jälkeen. Ei sekään ihan mahdotonta luettavaa ollut. Eli voisi siihenkin palata joskus. Kirja on kyllä omalla tavallaan mestariteos. Siinä kuvataan ajallisesti lyhyttä hetkeä niin helvetin hitaasti, että kuvauksen lukeminen kestäisi Dostojevskin tuotannon kolmessa päivässä lukeneelta Paavo Väyryseltäkin moninkertaisesti tuota kuvattavaa hetkeä kauemmin. Siinä ei tapahdu oikeastaan paljoakaan, ja silti tavallaan tapahtuu. Odotan, että koska Timo Koivusalo tekee tuosta elokuvasovituksen.

 

[Nahkasohva]

Tämä on hyvä tietää. Tuollaisen käsityksen sain itsekin. Toisaalta kevyttä luettavaahan tuo oli, kun vertaa esimerkiksi Grassin Peltirumpuun - joka on myös hyvin monitahoinen. Ja siksi aina niin palkitseva teos. Olen itse lukenut sen kolmesti, ja ihan hetkeen en ala neljättä lukukertaa, vaikka sellainen varmasti tulee joskus eteen.

Työlästä ja paikoin jopa kuluttavaa kaikessa komeudessaan, ja niin palkitsevaa. Hyvin hämmentävää.

Alastalon salissa jäi aikoinaan kesken kolmanneksen jälkeen. Ei sekään ihan mahdotonta luettavaa ollut. Eli voisi siihenkin palata joskus. Kirja on kyllä omalla tavallaan mestariteos. Siinä kuvataan ajallisesti lyhyttä hetkeä niin helvetin hitaasti, että kuvauksen lukeminen kestäisi Dostojevskin tuotannon kolmessa päivässä lukeneelta Paavo Väyryseltäkin moninkertaisesti tuota kuvattavaa hetkeä kauemmin. Siinä ei tapahdu oikeastaan paljoakaan, ja silti tavallaan tapahtuu. Odotan, että koska Timo Koivusalo tekee tuosta elokuvasovituksen.

Mulla on Peltirummusta päinvastaiset kokemukset. Asiaa tosin helpotti suuresti se, että kun viime vuosituhannen puolella opiskelin (koskaan valmistumatta) yleistä kirjallisuustiedettä, meillä luetutti Peltirumpua lehtori, joka suorastaan jumaloi kyseistä kirjaa ja osasi repiä sen aivan atomeiksi ja koota sitten järkeviksi palasiksi. Silloin käytössä toki oli vielä Aarno Peromiehen vuoden 1961 suomennos. Muutama vuosi sitten hankin Oili Suomisen vuoden 2009 suomennoksen, joka on mielestäni vielä huomattavasti parempi. Upea kirja joka tapauksessa! Mutta Grassin kirjoista vielä suuremman vaikutuksen minuun on tehnyt Kissa ja hiiri. Siinä on kirja, joka varmasti vaivaa minua kuolemaan asti.

Alastalon saliin olen astunut ehkä noin 30 sivun verran. Pidemmälle en ole hyvistä yrityksistä huolimatta päässyt. Olen kuitenkin armollisesti ajatellut lukevani sen joskus eläkkeellä. Samoille eläkepäiville olen säästänyt kerran divarin alelaarista 50 sentillä nappaamani kirjan Bröderna Karamazov. Siitäkin tullee varsin kiintoisa lukukamppailu, koska en osaa ruotsia mitenkään erityisen hyvin.

 

[Sistis]

Mulla on Peltirummusta päinvastaiset kokemukset. Asiaa tosin helpotti suuresti se, että kun viime vuosituhannen puolella opiskelin (koskaan valmistumatta) yleistä kirjallisuustiedettä, meillä luetutti Peltirumpua lehtori, joka suorastaan jumaloi kyseistä kirjaa ja osasi repiä sen aivan atomeiksi ja koota sitten järkeviksi palasiksi. Silloin käytössä toki oli vielä Aarno Peromiehen vuoden 1961 suomennos. Muutama vuosi sitten hankin Oili Suomisen vuoden 2009 suomennoksen, joka on mielestäni vielä huomattavasti parempi. Upea kirja joka tapauksessa! Mutta Grassin kirjoista vielä suuremman vaikutuksen minuun on tehnyt Kissa ja hiiri. Siinä on kirja, joka varmasti vaivaa minua kuolemaan asti.

Alastalon saliin olen astunut ehkä noin 30 sivun verran. Pidemmälle en ole hyvistä yrityksistä huolimatta päässyt. Olen kuitenkin armollisesti ajatellut lukevani sen joskus eläkkeellä. Samoille eläkepäiville olen säästänyt kerran divarin alelaarista 50 sentillä nappaamani kirjan Bröderna Karamazov. Siitäkin tullee varsin kiintoisa lukukamppailu, koska en osaa ruotsia mitenkään erityisen hyvin.

Olen lukenut tuosta Peltirummusta myös molemmat käännökset. Peromiehen käännöksen luin niin ikään opiskeluaikoinani, tämän vuosituhannen alussa, mutta en kyllä saanut siihen kannustusta luennoitsijoiltani - mihin toki saattoi vaikuttaa se, että opiskelin diplomi-insinööriksi. Mutta Hervannan kirjastosta tuo kirja löytyi, ja olihan se vaihtelua oppikirjoille. Omaan hyllyyn päätyi sitten tuo uudempi käännös, ja kyllä se minustakin hienompi on.

Kissa ja Hiiri on tullut myös luettua pariin otteeseen. Koiranvuosia iski ehkä jopa parhaiten tuosta Danzig-trilogiasta. Kampela on myös hieno teos, vaikkakin paikoin niin ikään hyvin raskas. Ravunkäyntiä saa myös kehuni, ja se on selkeästi noita muita kevyempi, ja hyvä Grassin tuotantoon tutustujan aloitusteos. Minun vuosisatani, Sipulia kuoriessa sekä Taikalaatikko on myös luettu, mutta nuo eivät enää yllä samalle viivalle.

Grassin teoksia löytyy hyllystäni useita. Ostin näitä vinon pinon, kun silloisessa kotikunnassani lakkautettiin lähikirjasto, ja hyllyt myytiin tyhjäksi. Laatukirjoja sai vain 50 sentillä omakseen. Surullista toki kirjaston kohtalo, mutta kirjat saivat uuden elämän hyvässä kodissa.

 

[Nahkasohva]

Olen lukenut tuosta Peltirummusta myös molemmat käännökset. Peromiehen käännöksen luin niin ikään opiskeluaikoinani, tämän vuosituhannen alussa, mutta en kyllä saanut siihen kannustusta luennoitsijoiltani - mihin toki saattoi vaikuttaa se, että opiskelin diplomi-insinööriksi. Mutta Hervannan kirjastosta tuo kirja löytyi, ja olihan se vaihtelua oppikirjoille. Omaan hyllyyn päätyi sitten tuo uudempi käännös, ja kyllä se minustakin hienompi on.

Kissa ja Hiiri on tullut myös luettua pariin otteeseen. Koiranvuosia iski ehkä jopa parhaiten tuosta Danzig-trilogiasta. Kampela on myös hieno teos, vaikkakin paikoin niin ikään hyvin raskas. Ravunkäyntiä saa myös kehuni, ja se on selkeästi noita muita kevyempi, ja hyvä Grassin tuotantoon tutustujan aloitusteos. Minun vuosisatani, Sipulia kuoriessa sekä Taikalaatikko on myös luettu, mutta nuo eivät enää yllä samalle viivalle.

Grassin teoksia löytyy hyllystäni useita. Ostin näitä vinon pinon, kun silloisessa kotikunnassani lakkautettiin lähikirjasto, ja hyllyt myytiin tyhjäksi. Laatukirjoja sai vain 50 sentillä omakseen. Surullista toki kirjaston kohtalo, mutta kirjat saivat uuden elämän hyvässä kodissa.

Nuo kirjastojen lakkautusmyynnit ovat parhaimmillaan melkoisia aarreaittoja. Omat Grassini olen ostanut joko uutena tai divareista. Divareita kolutessa olen huomannut, että Grassin kirjat pyörivät todella moniin muihin tunnettuihin kirjailijoihin nähden aika kovissa hinnoissa. Tämä toki kertoo ilahduttavasti myös siitä, että hänen tuotantoaan arvostetaan.

Itsekin pidin Koiranvuosista, samoin Kampelasta ja Kirjailijakokouksesta. Kampela tosin on, kuten sanoit, raskasta kamaa. Taikalaatikkoa en ole vielä lukenut, vaikka hankin senkin jo vuosia sitten. Jostain syystä se on toistaiseksi jäänyt hyllyyn.

 

[Konson Antti]

Hannes Hyvösen "Häkissä" ollut luettavana tässä viikon verran. Vähän ihmettelen, etten ole täällä huomannut juuri mainintoja kirjasta.

Supertähti siellä, supertähti täällä, supertähti kaikkialla.

Kuuntelin kirjan. Pakko oli käydä kirjan jälkeen katsomassa todelliset statsit uralta ja joukkueista. Viihdyttävin kohta oli aika Jursin alaisuudessa

 

[Ilmari Ahde]

Luin Nobel-palkitun Svetlana Aleksijevitšin kirjan Sodalla ei ole naisen kasvoja. Se on muodoltaan reportaasikirja ja koostuu 2. maailmansodassa taistelleiden neuvostonaisten lyhyistä haastatteluista. Kirjalijalla oli 80-luvulla vaikeuksia vaikeuksia saada sitä julkaistuksi Neuvostoliitossa. Sitä arvosteltiin mm. pasifismista.
Oli melkoisen mielenkiintoinen lukukokemus, joka oli pakko pureskella pieninä paloina.

Tätä aloitin juuri, en kovin pitkälle päässyt kun alkoi tulemaan aika rankkaa tarinaa, tämä on sensuroimaton versio. Toisesta maailmansodasta on tullut luettua melko mukava määrä, tämä taitaa mennä sinne rankemman puolen lukukokemuksiin aiheesta.

 

[Nahkasohva]

Tätä aloitin juuri, en kovin pitkälle päässyt kun alkoi tulemaan aika rankkaa tarinaa, tämä on sensuroimaton versio. Toisesta maailmansodasta on tullut luettua melko mukava määrä, tämä taitaa mennä sinne rankemman puolen lukukokemuksiin aiheesta.

Ellet ole vielä lukenut, suosittelen vahvasti myös Aleksijevitšin teoksia Neuvostoihmisen loppu ja Tšernobylista nousee rukous. Todella vaikuttavia lukukokemuksia. Etenkin edellinen noista toi Neuvostoliiton jälkeisen Venäjän ihmisten elämästä esiin paljon sellaisia puolia, joista en ennen ollut lainkaan tietoinen.