Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[aalto]

Aloitin eilen Hyvän historia - Ihmiskunta uudessa valossa, Rutger Bregman. Tää veti heti mukaansa, sillä kirjassa katsotaan ihmisiä positiivisessa valossa. Ihminen ei ole oletusarvoisesti itsekäs egoisti vaan haluaa hyvää muille. Silti mielikuva on se, että ihminen tavoittelee aina omaa etua jos vaan silmä välttää. Mielikuva itsekkäästä ihmisestä tulee läpi elokuvista, dekkareista, käsikirjoitusta tosi-tv:stä, somesta, taloustieteestä yms. Ja kun sitä toistetaa koko ajan, niin se muuttuu todeksi.

 

[Drache]

Leena Lehtolainen: Jälkikaiku
Kyllähän esille oli saatu monia nykyään pinnalla olevia teemoja... maalittaminen, someäläkkä ja -valeviestit, maahanmuuttokriittisyys (jopa rasismi), sukupuolten moninaisuus, ennakkoluulot ja islami. Ja kun kirjat on kiinni nykyajassa niin eihän näitä kaikkia teemoja voi vaan ohittaa. Jotenkin vaan välillä tuntui että samaan tarinaan oli ympätty liikaa näitä vallalla olevia teemoja. Kerronta oli kuitenkin sujuvaa ja kirjan sai helposti luettua... Kiinnostus säilyi loppuun asti vaikka välillä jotkin henkilöhahmot tuntuivat joten päälleliimatuilta ja tarkoitushakuisilta eikä todellisilta ihmisiltä. Juoni kuitenkin kantoi vaikka loppuratkaisu oli vähän outo... mielestäni.

Kiitos kuvauksesta. Omaan makuuni on saatu liikaakin näitä pinnalla olevia teemoja kansien väliin. Näitä kun tuntuu tulvivan mediasta ihan liikaakin ja niihin liittyy vahvoja mielipiteitä, tunnereaktioita ja asiatonta keskustelua. Saan näistä mainitsemistasi aiheista yliannostuksen joka päivä jo muutenkin, joten jätän tuon Lehtolaisen väliin. Ehkä juuri tuon älämölönkin vuoksi haluan kirjaa lukiessani uppoutua johonkin toiseen todellisuuteen. Tällä hetkelle Lee Childin Reacher pistää kaupunkia matalaksi "Kuilun partaalla" -kirjassa. Reachereissa pyörii aika lailla samanoloinen teema ja tarina kirjasta toiseen, mutta kyllä niilläkin pääsee ihan mukavasti arkipäivää pakoon.

 

[Alamummo]

Luin Elton Johnin omaelämänkerran Minä Elton John. Avoin, kursailematon ja hillitön tarina artistin elämästä. Äijä on ollut luvalla sanoen täysi kreisi, mutta jotenkin hyvällä tavalla. Ehkä häntä voisi kuvata nykyajan renessanssi-ihmiseksi. Omille homokliseilleenkin hän nauraa paskaiset naurut.

 

[Eddie]

En ole viime aikoina lukenut siis kuunnellut mitään tajunnan räjäyttävää. Täällä olleisiin joihinkin hyviin vinkkeihin en ole ehtinyt tarttua, koska niitä ei ole äänikirjana ainakaan suomeksi. Sänkyyn kun pääsen lukuhommiin, niin uni vie voiton alta viiden minuutin. Olen kuunnellut Elly Griffithsiltä pari teosta. Ihan ookoo, mutta turhan pliisua meininkiä, että jaksaisi isommin innostaa. Jan Erik Fjelliltä Saalistaja oli ihan ok jatko Anton Bregge sarjaan. Kyllä nämä tulee jatkossakin kuunneltua. Harlam Cobenin Verenperintö oli pettymys.. melko tylsä teos ihan hyvän alun jälkeen. Sitten olen kuunnellut Eva Franzia. Luulin kuuntelevani ruotsalaista kirjailijaa, kunnes ymmärsin, että ollaan koko ajan Suomessa. Franzin Suomi on kummallinen paikka. Kaikilla ihmisillä on Ruotsalaiset nimet. Franz rakentaa mainioita tarinoita, mutta kun tilanne alkaa mennä jännäksi ja jopa piinaavaksi, tilanteet lässähtää ja kaikki alkaa sujumaan päähenkilöillä kuin tanssi ja lukija päästetäänkin helpolla. Ei jatkoon.

Seuraavaksi varmaan Jo Nesbon uutuus tai sitten Ken Follettin Taivaan pilarit, joka oli riemastuttavasti ilmestynyt äänikirjana Storyteliin. Molemmissa lukijana Jukka Pitkänen, joka on ylivoimaisesti paras omaan makuun. Taivaan pilarit kestää vaatimattomasti vajaat 48 tuntia. Nesboon teos 20 tuntia. Näissä menee varmaan hetki.

 

[Valapatto]

Kuinkas moni on lukenut Don DeLilloa? Alamaailman kahlasin joskus, mutta en tainnut silloin olla siihen vielä valmis. Eräs kirjakaverini suositteli mulla DeLillon Valkoista kohinaa, mutta päätin aloittaa pienemmällä sivumäärällä kirjailijan maailmaan uudelleen tutustumisen ja tartuin Omegapisteeseen. Alku vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hyvää keskittymistä vaativalta.

 

[Evil]

Kuinkas moni on lukenut Don DeLilloa? Alamaailman kahlasin joskus, mutta en tainnut silloin olla siihen vielä valmis. Eräs kirjakaverini suositteli mulla DeLillon Valkoista kohinaa, mutta päätin aloittaa pienemmällä sivumäärällä kirjailijan maailmaan uudelleen tutustumisen ja tartuin Omegapisteeseen. Alku vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hyvää keskittymistä vaativalta.

Luin Valkoisen kohinan joskus 90-luvulla. En muista paljoakaan pidinkö edes, mutta luin loppuun sentään eli tuskin oli ihan paska.

Amerikkalaisista nykykirjailijoista (= maailmansodan jälkeisistä) suosittelen Paul Austeria, Raymond Carveria, Cormac McCarthya, Colson Whiteheadia sekä tietenkin pakollisia Bukoa, Burroughsia ja näitä.

 

[LaiLaiLei]

Sami Lopakan romaanin Loka otin tänään työn alle. 200 sivua meni ennen kuin kelloa tajusi katsoa. Pitkästä aikaa tekstiä joka vangitsee täysin. Aivan loistavaa tasapainottelua mustan huumorin ja surullisien ihmiskohtaloiden välillä. Hyvin harva kirja on pystynyt samaan, huumoria ja absurdeja tilanteita ja silti on tippa odottamassa linssissä koko ajan.

Kirjassa on kolme päähenkilöä, ja jokaisen luvun jälkeen näiden kohtalo kiinnostaa vaan entistä enemmän. Hyvin harvinaista tämmöinen edes yhdellä protagonistilla, saati sitten kolmella. Suosittelen kaikille.

 

[Evil]

Sami Lopakan romaanin Loka otin tänään työn alle. 200 sivua meni ennen kuin kelloa tajusi katsoa. Pitkästä aikaa tekstiä joka vangitsee täysin. Aivan loistavaa tasapainottelua mustan huumorin ja surullisien ihmiskohtaloiden välillä. Hyvin harva kirja on pystynyt samaan, huumoria ja absurdeja tilanteita ja silti on tippa odottamassa linssissä koko ajan.

Kirjassa on kolme päähenkilöä, ja jokaisen luvun jälkeen näiden kohtalo kiinnostaa vaan entistä enemmän. Hyvin harvinaista tämmöinen edes yhdellä protagonistilla, saati sitten kolmella. Suosittelen kaikille.

Hyvä kirja, suositukset täältäkin. Ja yllättävä myös, asiat eivät ole eikä mene sillä tavalla kuin alussa luulisi.

Just aloittelen uutta Hendrix-kirjaa, veljensä ja haamukirjoittajan tuotos. En odota hyvää. Luultavasti se on sitä ”Jimi oppi kaiken samalla kuin minä ja meidän lahjakkuus on yhteistä ja oikeastaan minun pitäisi olla se legenda” -paskaa, mitä oikeasti lahjakkaiden ihmisten sukulaiset aina huutaa. Vaan antaa niiden yrittää takoa rahaa. Mie en maksanut mitään tosta kirjasta, lainasin kirjastosta.

 

[Ilmari Ahde]

Toisaalla on kehuttu Yleltä löytyvää dokumenttisarjaa Neuvostoliiton vankileireistä, on se katsantoon menossa. Ajattelin maksimoida hirveydet ja kävin lainaamassa astetta kovemman jätkän kirjan, Aleksandr Solženitsyn - Vankileirien saaristo.

Vielä on kesken Ben MacIntyre - Petturi ja vakooja. On se tämäkin huimaa menoa kylmän sodan aikana, tosielämän agenttiseikkailua, ei sentään bondmaista räiskettä mutta kuolema kurkkii olkapään yli hyvin taajaan. KGB:n agentti siirtyy MI6:n palvelukseen, se onkin kuolemantuomio saman tien jos kiinni jäät. On KGB ollut valtava ja varsin tehoton organisaatio, ihan turhaa ukkoa siellä on ollut pilvin pimein, kunhan sopivaa raporttia on korkean tason agentti suoltanut niin se on tärkeintä, sisällön totuudenmukaisuudella ei ole mitään merkitystä.

 

[HPL76]

Monen vuoden jälkeen otin kätösiini Mika Waltarin Sinuhen. Tämä tosin on englanninkielinen versio, mutta käännös on hyvä ja kyllä siitä sama tunnelma välittyy. Eipä tuossa nyt viikkoa pidempään mennyt kun olen jo loppusuoralla. Vähän mua on aina ihmetyttänyt miten tuohon aikaan jollain oli noin paljon tietoa Egyptin historiasta, vaikka onhan sitä nyt tutkittu jo iät ja ajat. Ei kuitenkaan ollut mitään internetsiä josta olisi voinut tietoa etsiä.

 

[Weagle]

Monen vuoden jälkeen otin kätösiini Mika Waltarin Sinuhen. Tämä tosin on englanninkielinen versio, mutta käännös on hyvä ja kyllä siitä sama tunnelma välittyy. Eipä tuossa nyt viikkoa pidempään mennyt kun olen jo loppusuoralla. Vähän mua on aina ihmetyttänyt miten tuohon aikaan jollain oli noin paljon tietoa Egyptin historiasta, vaikka onhan sitä nyt tutkittu jo iät ja ajat. Ei kuitenkaan ollut mitään internetsiä josta olisi voinut tietoa etsiä.

Tämä se onkin hyvin ihmeellistä, Waltarihan ei koskaan itse edes käynyt Egyptissä. Melko kattavaa perehtymistä ja muistiakin tuo on vaatinut. Kuuntelin tämän kanssa jokin aika sitten (vaikka en äänikirjoja liiemmin harrastakaan), koska tallenteessa on äänessä loistavaakin loistavampi Lars Svedberg.

Teoksessa ainoa itseä häiritsevä kohta oli Kreetan luolahirviö, jolle papit uhrasivat neitsyitä. Kaikki muu silloisen ajankuvan "yliluonnollisuuksista" on nykyihmiselle selitettävissä (uudet metallit, kanat ym.), mutta tämä eläin ei kyllä kuulosta ollenkaan tulleen tästä maailmasta; muistaakseni tuo oli jättimäisen iso, käärmeenkaltainen olento ja vieläpä härän päällä varustettuna.

 

[HPL76]

Tämä se onkin hyvin ihmeellistä, Waltarihan ei koskaan itse edes käynyt Egyptissä. Melko kattavaa perehtymistä ja muistiakin tuo on vaatinut. Kuuntelin tämän kanssa jokin aika sitten (vaikka en äänikirjoja liiemmin harrastakaan), koska tallenteessa on äänessä loistavaakin loistavampi Lars Svedberg.

Teoksessa ainoa itseä häiritsevä kohta oli Kreetan luolahirviö, jolle papit uhrasivat neitsyitä. Kaikki muu silloisen ajankuvan "yliluonnollisuuksista" on nykyihmiselle selitettävissä (uudet metallit, kanat ym.), mutta tämä eläin ei kyllä kuulosta ollenkaan tulleen tästä maailmasta; muistaakseni tuo oli jättimäisen iso, käärmeenkaltainen olento ja vieläpä härän päällä varustettuna.

Joo ei oikein mullekaan auennut tuo hirviö. Muutenhan kirjan tapahtumat, henkilöt ja paikat ovat hyvinkin realistisia, mutta ehkä Waltari halusi sitten myös tuoda edes jotain mystiikkaa mukaan. Onhan se saattanut olla jonkun aikansa hullun tiedemiehen aikaansaannos siellä luolassa möllöttelemässä.

 

[Ollakseni]

Tämä se onkin hyvin ihmeellistä, Waltarihan ei koskaan itse edes käynyt Egyptissä. Melko kattavaa perehtymistä ja muistiakin tuo on vaatinut.

No ei tämä nyt niin ihmeellistä varmaan ole. Jos puhuu useampaa kieltä niin varmaan on helpompi oppia muinaisesta Egyptistä "kaikki" lukemalla kuin menemällä turistikierrokselle Egyptiin. Ei siellä kuitenkaan ole nähtävillä sitä millaista siellä aikanaan oli. Kyllähän Caesarin valloituksista ja muusta oppii paremmin lukemalla kuin matkustamalla Roomaan.

 

[Weagle]

No ei tämä nyt niin ihmeellistä varmaan ole. Jos puhuu useampaa kieltä niin varmaan on helpompi oppia muinaisesta Egyptistä "kaikki" lukemalla kuin menemällä turistikierrokselle Egyptiin. Ei siellä kuitenkaan ole nähtävillä sitä millaista siellä aikanaan oli. Kyllähän Caesarin valloituksista ja muusta oppii paremmin lukemalla kuin matkustamalla Roomaan.

Niin, no ydin sanomassani ei ollut tuo, että kummin se olisi helpompaa, jos pitäsi valita lukemisen tai matkailun väliltä.

En ole ikinä kuullut kenenkään vähättelevän Waltarin taitoa kuvata ajan tunnelmaa, jonka hän myös tekee hyvin yksityiskohtaisesti. Täytyy muistaa, että Sinuhe matkustaa tuossa laajoilla alueilla, jolloin kirjassa päästään käsittelemään laaja kirjo eri paikkojen ihmisiä, kulttuuria, tapoja, kasvillisuutta, arkkitehtuuria, faunaa, hajuja, makuja jne. Lisäksi kirja on tosiaan kirjoitettu 1940-luvulla, jolloin sai varmasti nähdä vaivaa tietojen kaiveluun, sisäistämiseen ja yhdistelyyn. Muutamia ”virheitä” toki esiintyy, mutta arvostukseni kirjailijaa kohtaan on suuri.

 

[Iisoppi]

Elizabeth Kolbert: Kuudes sukupuutto-Luonnoton historia
Kirja käsittelee maapallon historian viiden suuren sukupuuton syntyhistorian ja seuraukset. Oli oikein mielenkiintoista luettavaa. Kuudes sukupuutto on siis ihmisen aiheuttama. Oikeastaan varsin viihdyttävä kirja jota oli mukava lukea... vaikka on yksi niistä jotka aiheuttaa tätä kuudetta sukupuuttoa, ihminen.

 

[Wiljami]

Eipäs tullut tänne raportoitua Fionavarin kuvakudosta vaikka toista viikkoa sitten sainkin sen tahkottua läpi. Jaarittelu jatkui, mutta suurin ongelma teoksessa oli sen tyhmyys. Tuossa oli siis kopioitu melko suoraan Taru Sormusten Herrasta muutamilla panokohtauksilla höystettynä ja merkittävin ero oli että myös "hyvät" jumalat oli kyllä aktiivisesti mukana maailmassa mutta ne eivät voineet mitään Morgothille tai siis Maugrimille koska niitä sitoi omat säännöt että ei saa aktiivisesti ottaa osaa maailmaan. Paitsi että koko ajan ottivat aktiivisesti osaa. Merkittävin osa tarinasta oli pyrkimystä saada kierrettyä tuota sääntöä ja viime hetkellä onnistuneesti touhuun osallistumaan houkuteltu jumalolento käy one-hittaamassa pahiksen. Kirja(sarja) kärsi ärsyttävyyteen asti tyhmistä hahmoista näennäisen synkkine psyykeineen ja lisäksi Tolkienilta varastetut paikannimet yhdistettynä siihen että kääpiöt ilmeisesti nimesivät paikkansa ja romunsa satunnaisilla ruotsinkielisillä sanoilla (mahtitikari oli nimeltään Sipulilaakso) ei tehnyt lukukokemuksesta mitenkään hirveän antoisaa, pikemminkin tuossa alkoi melko hyvissä ajoin tsemppaamaan Morgothia tai siis mikä se olikaan Maugrim. Myös ihmissuden muotoinen puolijumana Sauron tai siis mikä se nyt tuossa kirjassa olikaan oli ihan veikeä hahmo, vaikka sen motiivit totaalisen idioottimaisia olivatkin (sai pakit vosulta 1000 vuotta sitten -> haluaa tuhota universumin ja liittyi saatanan joukkoihin).

Eli joo, en ehkä suosittele varauksetta. Kayn toinen suomennettu teos(sarja) Tigana oli sen sijaan ihan lukemisen arvoinen, siinä sentään toivoi pahiksille tappiota.

Tuon kirjakolmikon kun kävin palauttamassa kirjastolle niin siinä tuli sitten nopeasti kierrettyä hyllyjä ja napattua pitkästä aikaa kantoon historiallista suomidekkaria, eli Karelia Noir -sarjan toisen ja kolmennen osan. Tapahtumat käsittääkseni 30-40 -lukujen Viipurissa. Lisäksi silmään osui Noituri -sarjan kirjoittaja Andrzej Sapkowskin hussilaistrilogian avaava Narrenturm (mikä suomennettu 2 niteessä) ja tulihan sekin napattua matkaan.

 

[Johnny B. Goode]

Viimesin luettu on tuo Andre Swantrömin Hakaristin Ritarit.

Kirja kertoo siis suomalaisista vapaaehtoisista SS-miehistä (pääosin SS-Wiking divisioonassa) ja heidän aatteistaan, poliittisista mielipiteistään, uskonnosta yms. Ja ihan hyvin kertookin, ei siinä mitään, mutta se vähän häiritsee että kirjailijalla tuntuu olevan jonkinsortin pakkomielle "vittuilla" Mauno Jokipiille ja tämän "Panttipataljoona" -teokselle, jonka aihepiiri on siis sama, suomalaiset SS-miehet. Rivien välistä voi tämän tästä lukea kuinka Swanströmin mielestä Panttipataljoona on täyttä sankaripropagandaa ja taisipa veli Jokipii olla jonkinsortin vaarallinen natsi itsekin. En ole Panttipataljoonaa lukenut enkä epäile etteikö vuonna 1968 kirjoitetussa kirjassa, jolloin suurin osa veteraaneista oli elossa, olisi myös valkopesua tai ainakin on varmaan jätetty kaiken pahimmat perseilyt kertomatta, mutta ei siihen olisi tarvinnut joka toisella sivulla viitata. Kirjota omien tutkimuksiesi pohjalta oma kirja äläkä täytä sivuja tökkimällä toisten pesiä, perkeles.

 

[Beltran]

Otin eräästä palvelusta ilmais-kuukauden (jonka olen jo irtisanonut mutta reilu viikko on vielä jäljellä) ja aloin kuuntelemaan Elina Backmanin teosta Kun kuningas kuolee.

Teos pääsi otsikoihin asiavirheidensä takia mutta eivät ole sentyyppisiä että haittaisivat tarinan seuraamista. Ihan hyvä dekkari minusta, Äänikirjan pituus on reilut 17 tuntia josta olen kuunnellut hieman yli kymmenen tuntia.

 

[Poulu Jukki]

Tässä olen parin viikon sisään lueskellut Remeksen Kotkanpesän sekä Max Seeckin Pahan verkko.

Remeksen uusimmasta en pitänyt niin paljoa kuin aiemmista. Tarina sinänsä oli hyvä, mutta vaihtoehtoinen historia tuntui vähän teennäiseltä. Ikään kuin muka puhutaan Saksasta, vaikka oikeasti kaikki tietää, että puhutaan Venäjästä.

Max Seeckin uusin taas oli ihan hyvä. Ei aivan samalle tasolle päässyt kuin Uskollinen lukija, mutta vallan hyvin piti lukijaa otteessaan. Loppuratkaisu oli vähän ennalta-arvattava.

 

[Iisoppi]

Mari Jungstedt: Kun taivas tummuu
Ruotsalaisen kirjoittajan uuden sarjan alku Espanjan auringon alta. Kyllähän siihen tarinaan piti saada ruotsalaisia mukaan ja myös rakkaustarina. Mukaan tuotiin myös Francon aikaisia vääryyksiä. Kirja eteni monella tasolla... nykyajassa, Francon ajassa ja murhaajan päässä. Ihan hyvää luettavaa ja sain kirjan nopeasti luettua. Mutta ei ne kaikki tasot toiminut (poikkoilevaa) ja kirja oli jotenkin lopulta varsin köykäinen tarina. Kannattaa lukea (hyvää tekstiä) mutta ei kannata odottaa mitään syvällistä.

 

[CreaseMonkey]

Sain päätökseen Niklas Natt och Dagin 1794-kirjan hetki sitten.

Kirja oli minulle hienoinen pettymys 1793-teoksen jälkeen. Kirjailijalla on hyvä kyky kertoa tarinaa ja luoda ajankuvaa. Varsinkin jälkimmäinen on minulle tärkeää historiallisissa teoksissa.

Itselle jäi kirjasta hieman sellainen fiilis, että se oli tehty jatko-osa. Tarkoitan edellisellä sitä, että kirjailijalla ei ollut 1793 kirjoittaessaan ajateltuna jatko-osan mahdollisuutta ja uudet hahmot tuntuivat teennäisiltä. Tarina itsessään jäi minusta myös hieman ohueksi ja useampi lanka solmimatta, ehkä 1795 tekee tästä eheämmän. Tässä kirjassahan ovi jatko-osalle on täysin auki.

Ihan lukemisen arvoinen kyllä, varsinkin jos 1793, jota suosittelen varauksetta, on luettuna.

 

[Alba]

Pierre Lemaitren Tuhon lapset. Itsenäinen kolmas osa sarjasta, joka alkoi Näkemiin taivaassa-teoksella. Elokuvankin pykäsivät tuosta ekasta osasta. Jostain syystä olen tykästynyt kyseisen kirjailijan muihinkin kirjoihin. Aina löytyy joku yllättävä käänne.

Seuraavana jonossa odottaa Gordie Howen omaelämäkerta.

 

[Iisoppi]

Maria Pettersson: Historian jännät naiset
500 sivua lyhyitä tarinoita historian mielenkiintoisista naisista. Useampi kymmenen naista tulee esiteltyä. Mielenkiintoisia kohtaloita löytyy ja olen vasta kirjan alussa.

 

[Skruf]

Virpi Hämeen-Anttila: Kalman kevät

Karl-Axel Björkin tutkimuksista 1920-luvun Helsingissä kertovan sarjan uusin osa. Aika näyttää onko kyseessä rikos vai pahat voimat haudan takaa...

 

[Nahkasohva]

Teemu Keskisarjan teosta "Suomen ainoa sarjamurhaaja – Juhani Adaminpojan rikos ja rangaistus". Ihan kelpo teos, jos suomalainen rikos- ja oikeudenkäyntihistoria kiinnostaa. Keskisarja kirjoittaa tapansa mukaan aika viihteellisesti mutta sen ansiosta myös aika mukaansatempaavasti.