Tuo oli hyvä kirja, harvinaisen kylmäpäinen ukko Gordijevski. KGB:n puuhat oli oikein mielenkiintoisia, joillain oli aatteen palo hieman tulisempaa kuin toisilla.Ben Macintyren Vakooja ja petturi. Kertoo KGB:n eversti Oleg Gordijevskin (tosi-)tarinan kylmän sodan ajoilta. Ukko nimitettiin NL:n Lontoon suurlähetystön johtoon, vaikka oli jo vuosikausia toiminut MI6:n laskuun kaksoiagenttina. Hyvin kerrottu, ja kirja on palkittu vuonna 2019 parhaana rikostietokirjana. Kirja avaa myös ihan hyvin KGB:n toimintaa. Mulle oli uutta esim. se, että jäljitettävän henkilön kenkiä saatettiin käsitellä radioaktiivisella aineella, jotta henkilöä saatettiin paremmin jäljittää radioaktiivisen jäljen perusteella. Sen enempiä spoilaamatta: suosittelen.
Mulla on tuossa hyllyssä valehtelematta metrin verran kirjoja AC/DC:stä ja Bon Scottista. Elämänmittainen fiksaatio. Kaikki on hankittu mitä aiheesta on kirjoitettu. Tiedän varmasti enemmän Bonin elämästä kuin hän itsekään tiesi.Enemmän ja vähemmän @Evil in innoittamana hain kirjastosta Jeff Apter - Bon Scott ja AC/DC 1973-1980
En ole lukemista aloittanut mutta vaikuttaa oikein hyvältä.
Viimeksi luvussa oli Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Hämmentävä teos, jonka kaikki kiemurat eivät varmaan ensi luvulla auenneet, joten kirja pitänee lukea joskus uusiksi. Nyt työn alla on Kjell Westön uutuus, Tritonus. Toimii hyvin, kuten Westön teokset aina.
Minullakin on erilaisia musiikkikirjoja ja muusikkojen elämäkertoja sen metrin verran. Olen niitä asetellut omasta mielestäni mahdottoman hauskasti: Reippaat päihdeveikot Iggy Pop ja Ozzy Osbourne ovat melkein vierekkäin, koska välissä on pykälän kovempi jätkä, mies joka tanssitti Suomen kansaa lauantaisin - Heikki Hietamies.Mulla on tuossa hyllyssä valehtelematta metrin verran kirjoja AC/DC:stä ja Bon Scottista. Elämänmittainen fiksaatio. Kaikki on hankittu mitä aiheesta on kirjoitettu. Tiedän varmasti enemmän Bonin elämästä kuin hän itsekään tiesi.
Tämä pakkoluettiin lukiossa. Otin kymmenen vuotta sitten uudelleen lukuun ja olipahan koitos sekin, ei tosiaan auennut kaikki. Kait se on kolmannenkin kerran avattava. Karamazovin veljekset Dostojevskiltä on ihan samanlainen, luulen että fenno-skandilla on ongelmia ymmärtää slaavien kirjoitustapaa.
Karamazovin veljekset sain ylioppilaslahjaksi vuonna 1999. Samana vuonna yritin sitä lukea, muttei se iskenyt nuoreen mieheen. Otin sen kyllä mukaani kun lähdin lapsuudenkodista maailmalle, ja tuossahan se kirjahyllyssä nököttää ja odottaa lukuvuoroaan. Mutta keksin kyllä useammankin kirjan, mikä menee jonossa edelle.
Slaavilaisista kirjoista Pasternakin Tohtori Živago on sellainen, jolle annan lukusuositukseni. Se ei ole mitenkään mahdottoman vaikeaselkoinen, kunhan vain käyttää ahkerasti kirjan liitteenä olevaa henkilöluetteloa. Se helpottaa, kun samasta henkilöstä käytetään välillä suku-, etu- tai lempinimeä, ja välillä etu- ja isännimen yhdistelmää. Lempinimiä saattoi olla yhdellä henkilöllä useampiakin...
Täällä muutamaan kertaan mainittu Saatana saapuu Moskovaan on kieltämättä häkellyttävän monitahoinen teos. Ei se minullekaan ole vielä auennut kuin osittain, vaikka olen tainnut sen jo yli kymmenen kertaa kahlata läpi.
Tämä on hyvä tietää. Tuollaisen käsityksen sain itsekin. Toisaalta kevyttä luettavaahan tuo oli, kun vertaa esimerkiksi Grassin Peltirumpuun - joka on myös hyvin monitahoinen. Ja siksi aina niin palkitseva teos. Olen itse lukenut sen kolmesti, ja ihan hetkeen en ala neljättä lukukertaa, vaikka sellainen varmasti tulee joskus eteen.
Työlästä ja paikoin jopa kuluttavaa kaikessa komeudessaan, ja niin palkitsevaa. Hyvin hämmentävää.
Alastalon salissa jäi aikoinaan kesken kolmanneksen jälkeen. Ei sekään ihan mahdotonta luettavaa ollut. Eli voisi siihenkin palata joskus. Kirja on kyllä omalla tavallaan mestariteos. Siinä kuvataan ajallisesti lyhyttä hetkeä niin helvetin hitaasti, että kuvauksen lukeminen kestäisi Dostojevskin tuotannon kolmessa päivässä lukeneelta Paavo Väyryseltäkin moninkertaisesti tuota kuvattavaa hetkeä kauemmin. Siinä ei tapahdu oikeastaan paljoakaan, ja silti tavallaan tapahtuu. Odotan, että koska Timo Koivusalo tekee tuosta elokuvasovituksen.
Mulla on Peltirummusta päinvastaiset kokemukset. Asiaa tosin helpotti suuresti se, että kun viime vuosituhannen puolella opiskelin (koskaan valmistumatta) yleistä kirjallisuustiedettä, meillä luetutti Peltirumpua lehtori, joka suorastaan jumaloi kyseistä kirjaa ja osasi repiä sen aivan atomeiksi ja koota sitten järkeviksi palasiksi. Silloin käytössä toki oli vielä Aarno Peromiehen vuoden 1961 suomennos. Muutama vuosi sitten hankin Oili Suomisen vuoden 2009 suomennoksen, joka on mielestäni vielä huomattavasti parempi. Upea kirja joka tapauksessa! Mutta Grassin kirjoista vielä suuremman vaikutuksen minuun on tehnyt Kissa ja hiiri. Siinä on kirja, joka varmasti vaivaa minua kuolemaan asti.
Alastalon saliin olen astunut ehkä noin 30 sivun verran. Pidemmälle en ole hyvistä yrityksistä huolimatta päässyt. Olen kuitenkin armollisesti ajatellut lukevani sen joskus eläkkeellä. Samoille eläkepäiville olen säästänyt kerran divarin alelaarista 50 sentillä nappaamani kirjan Bröderna Karamazov. Siitäkin tullee varsin kiintoisa lukukamppailu, koska en osaa ruotsia mitenkään erityisen hyvin.
Olen lukenut tuosta Peltirummusta myös molemmat käännökset. Peromiehen käännöksen luin niin ikään opiskeluaikoinani, tämän vuosituhannen alussa, mutta en kyllä saanut siihen kannustusta luennoitsijoiltani - mihin toki saattoi vaikuttaa se, että opiskelin diplomi-insinööriksi. Mutta Hervannan kirjastosta tuo kirja löytyi, ja olihan se vaihtelua oppikirjoille. Omaan hyllyyn päätyi sitten tuo uudempi käännös, ja kyllä se minustakin hienompi on.
Kissa ja Hiiri on tullut myös luettua pariin otteeseen. Koiranvuosia iski ehkä jopa parhaiten tuosta Danzig-trilogiasta. Kampela on myös hieno teos, vaikkakin paikoin niin ikään hyvin raskas. Ravunkäyntiä saa myös kehuni, ja se on selkeästi noita muita kevyempi, ja hyvä Grassin tuotantoon tutustujan aloitusteos. Minun vuosisatani, Sipulia kuoriessa sekä Taikalaatikko on myös luettu, mutta nuo eivät enää yllä samalle viivalle.
Grassin teoksia löytyy hyllystäni useita. Ostin näitä vinon pinon, kun silloisessa kotikunnassani lakkautettiin lähikirjasto, ja hyllyt myytiin tyhjäksi. Laatukirjoja sai vain 50 sentillä omakseen. Surullista toki kirjaston kohtalo, mutta kirjat saivat uuden elämän hyvässä kodissa.
Supertähti siellä, supertähti täällä, supertähti kaikkialla.Hannes Hyvösen "Häkissä" ollut luettavana tässä viikon verran. Vähän ihmettelen, etten ole täällä huomannut juuri mainintoja kirjasta.
Tätä aloitin juuri, en kovin pitkälle päässyt kun alkoi tulemaan aika rankkaa tarinaa, tämä on sensuroimaton versio. Toisesta maailmansodasta on tullut luettua melko mukava määrä, tämä taitaa mennä sinne rankemman puolen lukukokemuksiin aiheesta.Luin Nobel-palkitun Svetlana Aleksijevitšin kirjan Sodalla ei ole naisen kasvoja. Se on muodoltaan reportaasikirja ja koostuu 2. maailmansodassa taistelleiden neuvostonaisten lyhyistä haastatteluista. Kirjalijalla oli 80-luvulla vaikeuksia vaikeuksia saada sitä julkaistuksi Neuvostoliitossa. Sitä arvosteltiin mm. pasifismista.
Oli melkoisen mielenkiintoinen lukukokemus, joka oli pakko pureskella pieninä paloina.
Tätä aloitin juuri, en kovin pitkälle päässyt kun alkoi tulemaan aika rankkaa tarinaa, tämä on sensuroimaton versio. Toisesta maailmansodasta on tullut luettua melko mukava määrä, tämä taitaa mennä sinne rankemman puolen lukukokemuksiin aiheesta.
Täytyypä laittaa korvallisen taakse nämäkin opukset.Ellet ole vielä lukenut, suosittelen vahvasti myös Aleksijevitšin teoksia Neuvostoihmisen loppu ja Tšernobylista nousee rukous. Todella vaikuttavia lukukokemuksia. Etenkin edellinen noista toi Neuvostoliiton jälkeisen Venäjän ihmisten elämästä esiin paljon sellaisia puolia, joista en ennen ollut lainkaan tietoinen.
Kyllähän sen tavallaan tiesi - jos ei muusta niin Tuntemattoman Lahtisen repliikistä ”Jos miehet loppuu niin sieltä lähtee viistoistamiljoonaa naissotilasta.” - että Neuvostoliitolla oli naissotilaita, mutta tässä kirjassa se asia konkretisoituu ihan eri tasolla.Tätä aloitin juuri, en kovin pitkälle päässyt kun alkoi tulemaan aika rankkaa tarinaa, tämä on sensuroimaton versio. Toisesta maailmansodasta on tullut luettua melko mukava määrä, tämä taitaa mennä sinne rankemman puolen lukukokemuksiin aiheesta.