Sivistyksen käsikirja - kaikki mikä tulee tietää
Sain vihdoinkin aikaiseksi luettua kirjahyllyssäni jo vuosia vuoroaan odotelleen Dietrich Schwanitzin 613-sivuisen Sivistyksen käsikirjan.
Tietysti ongelmana on se valintakysymys, mikä muka todellakin kuuluisi tietää, se kun on kuitenkin subjektiivinen määrittelykysymys, ainakin jossain määrin, väitän minä. Ja väittää moni muukin.
No, joka tapauksessa, yritelmänä jo hatunnoston arvoinen viritelmä. Sopivasti tiivistettynä mm. kaikki ne aikoinaan huumehöyryissään luodut antiikin Kreikan tarinat. Hauskaa fiktiota, tuli usein mieleeni elokuva Trainspotting, kun niitä tarinoita lueskeli.
Teoksen hupaisin jakso on "taidot" -kohta. Siellä varsin pitkään selvitellään sitä, miten noita tietoja esitellään muille, ja jos ei kutsukeskusteluissa satukaan muistamaan jotakin asiaa, kuinka sen asian kysymisen sijaan, peitellään omaa tietämättömyyttä. Siis suomeksi sanottuna, opetetaan ns. kädestä pitäen paskantärkeilyn taitoa! Tätä osiota luonnehtisin suomalaisena perusrehellisenä ihmisenä yhdellä sanalla: kuvottava.
Jos jättää tuon paskantärkeilyosion muutoin kuin huumorimielessä lukematta, niin kyseessä on erittäin avartava teos. Tiedän nyt paremmin eurooppalaisista juuristani tähän maailmaan.
Vaan seuraavana luen kirjan "Rakkaudella, Hynynen". Oli se paikoin sen verran raskassoutuista tämä viimeisin lukemani kirja, että sen jälkeen tarvitsee elämäänsä vähän aivot narikkaan -rillumareita.