Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

  • 692 576
  • 5 755

Disaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs
Sain juuri eilen illalla luetta Irvine Welshin Liiman loppuun. Tykkäsin kyllä tästä kirjasta, vaikka se olikin hieman kesympi, kuin Welshin teokset yleensä ovat. Kirja kertoo Edinburghilaisten kaverusten tarinan lapsuusvuosista, reiluun 30:een ikävuoteen saakka. Mukana vilahtelee myös Trainspottingin tyyppejä, samoilla kulmilla kun pyörivät tämän kirjan henkilöiden kanssa.

Edellämainittua ennen luin Hunter S. Thompsonin Rommipäiväkirjan, joka oli pienoinen pettymys. Kirja ei temmanut mukaansa missään kohti, mikä oli suorastaan ihme, sillä HST kuuluu suosikkeihini, niin ihmisenä, kuin kirjailijanakin.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Luin Hannu Lauerman uunituoreen kirjan Pahuuden anatomia: Pahuus, hulluus, poikkeavuus.

Odotukset olivat korkealla, kirjoittaja lääketieteen tohtorina ja psykiatrisen vankisairaalan vastaavana ylilääkärinä on oletettavasti paljon lukenut ja nähnyt mies.

Teoksessa on vain semmoinen ongelma, ettei se lopultakaan syvenny juuri mihinkään. Hypitään sinne sun tänne ja raapaistaan vähän pintaa. Mielenkiintoisia anekdootteja on jonkin verran, eipä juuri enempää tuosta kirjasta irronnut. Iltapäivälehtiä lukemalla tietää jo lähes saman verran erilaisista "hulluuksista", kuin tämän kirjan avulla.

Kirja ei siis lopultakaan oikeastaan varsinaisesti anna paljoakaan. Menihän se kevyenä kesälukemisena ja äkkiä sen lukaisee mutta ei etukäteen kannata odotella mitenkään syväluotaavaa tai suuresti avartavaa elämystä tuon kirjan avulla kokevan.
 
Viimeksi muokattu:

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Cheeta-omaelämänkerta. Kyseessä siis tuo Tarzan-elokuvissa ihastuttanut simpassi, joka kertaa eläämänsä Hollywoodissa ja kuinka sinne ajautui. Hauska ja ainakin erillainen kirja, jossa käydään Hollywoodin tapahtumia Cheetan silmin.
 

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Juuri tuli viimeiset sivut luettua loistavaa scifiä: Ender's shadow, Orson Scott Cardilta. Ender's game -kirjan sisarkirja, kertoo Formics sodan ja taistelukoulun vaiheet toisen lapsen, Beanin, silmien kautta. Seuraavaksi sitten tämän jatko-osa, Shadow of the Hegemon.
 

brendadervin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas, Ilves, hcbat
S.M Sterlingin Nantucket-trilogia oli mitä loistavinta kevyttä aivot narikkaan kesäviihdettä. Mystinen 'tapahtuma' siirtää Nantucket saaren lähivesineen vuoteen 1250ekr ja paikalliset sitten koittavat tulla toimeen sen aiheuttamilla rajoituksilla vrt. lukuisia muna-ja kana ongelmia tekniikan suhteen ja syödäkin pitäisi. Kaikki eivät tietenkään halua puhaltaa yhteen hiileen ja siitä seuranneet taistelut jatkuivatkin sarjan loppuun.
 

KIMPE

Jäsen
Edellinen oli Henning Mankelin Kiinalainen, oli taattua laatua ja mielestäni ehkä paras Mankelin tuotannosta. Tosin jos sattuu tulemaan uusia Wallandereita niin iso peukku asialle! Tällä hetkellä menee Alexandre Dumasin Monte Criston Kreivi, joka on tähän saakka tuntunut todella mielenkiintoiselta tapaukselta, en kuitenkaan uskalla lähteä arvailemaan onko päätös yhtä hyvä kuin Kolmessa muskettisoturissa.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Neil Gaiman -putki on päällä. Stardust ja Neverwhere jo luettu, Anansi Boys työn alla ja sitten vielä American Gods jäljellä. Mukavan sadunkaltaista kerrontaa puolifantastisessa maailmassa.

Kesken on myös Charles Dickensin Kolea Talo. Noin kolmasosan 900-sivuisesta tiiliskivestä sain luettua ennen kuin jämähdin. Pitäisi jatkaa sitäkin jossain vaiheessa.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Tänään meni Leena Krohnin "Valeikkuna". Takakansitekstin mukaan kyseessä on "kriittinen, hauska ja surumielinen romaani todellisuuden määrittelemisen mahdottomuudesta", ja onhan tuo toki tätäkin. Vaikka eihän todellisuutta ole mahdoton määritellä, kokonaan toinen juttu sitten onkin se, kuinka erilaiset määritelmät kohtaavat, jos kohtaavat.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Tässä tuli jonkin verran luettua viini-aiheisia kirjoja, kuten Viinistä viiniin 2009 (Berglund & Rinta-Huumo). Muutoin kyseinen kirja tuli luettua perusteellisesti kannesta kanteen paitsi punaviinien esittelyjen osalta. Ne lähinnäkin selailin puolihuolimattomasti koska punkut eivät oikein iske minuun - tai muutoin iskisivät mutta vatsa ei pahemmin pidä niistä.

Viini-session jälkeen tulikin sitten luettua Cormac McCarthyn Menetetty maa. Pidin kirjasta ja McCarthyn kerronnasta ja tyylistä kirjoittaa. Mielenkiintoisia henkilöhahmoja ja kerrontaa, vaikka leffan olenkin nähnyt niin tässä sukellettiin monin osin vieläkin syvemmälle itse aiheeseen. Elokuva kun monissa kohdissa kuitenkin vain "raapaisi" pintaa. Kirjassa sheriffi Bell ajatuksineen pääsi todella oikeuksiinsa, leffassa jouduttiin kuitenkin tyytymään "loivaan" mutkien suoristamiseen.

vlad.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mayerthorpe Massacre

Tämä ei ole kirja (vielä ainakaan), mutta kiinnostava juttu kuitenkin.

Draftin aikaan hain jotain jääkiekkotietoa ja törmäsin Edmonton Journalin sivuilla mielenkiintoiseen rikosjuttuun. Kaksi miestä oli tuomittu 12 ja 15 vuoden vankeuteen taposta Kanadaa v. 2005 kuohuttaneessa neljän poliisin hengen vaatineessa ammuskelussa. Ampumisiin syyllistynyt James Roszko ampui itsensä, eikä häntä siis saatu vastuuseen teostaan.

Kun juttua luki vähän enemmän, kävi ilmi että nämä kaksi tuomittua miestä olivat luovuttaneet ampujalle kiväärin, joka ei kuitenkaan ollut se ase, jolla poliisit ammuttiin. Jäin miettimään miten tuomioon oli päädytty, oma oikeuskäsitykseni kallistui enemmänkin avunannon suuntaan.

Kanadalaiseen rikosselvitysprosessiin liittyy näköjään monia asioita, jotka eivät ole muualla käytössä. Tässä tapauksessa siihen liittyi valtaisa harhautusoperaatio - lavastettu rikollisliiga, johon syytetyt yritettiin saada mukaan, toisen syytetyn tyttöystäväksi soluttautunut poliisi, lavastettuja joulujuhlia, tappeluita yms yms. Voi vain kuvitella miten paljon tuo kaikki maksoi!

Ihmettelisin, jos tämän tapauksen filmausoikeudet eivät olisi jo käsikirjoitusvaiheessa ja pääosan esittäjätkin jo valittu. David Staplesin kertomusta lukee kuin parastakin dekkaria, vaikka tietää lopputuloksen. Tänään Edmonton Journalissa on menossa osa 26, ja tarina muuttuu osa osalta vain ihmeellisemmäksi.

Täältä voi aloittaa: http://www.edmontonjournal.com/news/mayerthorpe/index.html
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Viimeisin todellinen luettu kirja on Miehet, jotka vihaavat naisia. Kyllä kirja tempaisi tosissaan mukaansa ja aika nopeaa tuli luettua läpi. Sen jälkeen olen jostain kirjavaliokirjasta lukenut pari juttua Nicholas Sparksilta ja Robert Mrazekilta. Ihan kivoja tarinoita, mutta ei noita oikein kirjoina osannut pitää. Tuntuivat aika lyhkäsiltä. Tarinoiden/kirjojen nimet ovat unohtuneet.

Nyt on aloitettu jatko-osa tuohon Miehet, jotka vihaavat naisia teokseen englanninkielisenä, kun ei suomenkielisenä kirjastosta irronnut. Black out on kirjan nimessä tässäkin. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, vaikkakaan en oikein tykkää eräästä juonikuviosta, jossa palataan edellisen kirjan "sivuseikkaan". Se kun ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta katellaan nyt mitä siitä tulee.
 
Sain juuri luettua Conn Igguldenin Keisari-sarjan loppuun. Kaksi viimeistä osaa menivät alle parissa viikossa ja pakko sanoa, että harvoin on osunut näin mielenkiintoista ja hyvin koottua kirjasarjaa käsiin.

Tuli samalla katsottua Rooma-sarjan kakkoskausi loppuun. Sen verran mielenkiintoa nämä eri tuotokset herättivät, että osaisikohan joku suositella jotain muita Rooma-aiheista kirjasarjoja tai yksittäisiä kirjoja?
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mark Twainin tuotantoon tuli sitten tutustuttua, jälleen teemalla "Nämä piti lukea jo silloin joskus". Kohteiksi valikoituivat "Tom Sawyerin seikkailut" ja "Huckleberry Finnin seikkailut".

Hienoja kirjoja. Käsittämätöntä, että näin mielikuvituksekasta ja loistavaa tekstiä osattiin kirjoittaa jo 1870-luvulla. Hatunnoston arvoinen suoritus Clemensin Samuelilta.
 

KJ hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jokunen päivä sitten Tom Clancyn Valtapelit tuli luettua. Täytyy kyllä myöntää, että petyin kirjaan, olisin odottanut jotain räväkämpää näinkin "kovalta" kirjoittajalta. Tämä oli nimittäin ensimmäinen Clancyn kirja, jonka luin.

Kirja ei pitänyt lukijaansa otteessa alkuunkaan, joten täytynee palata vanhoihin ja tuttuihin kirjoihin.
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Parempi kuin Tolkien

Gerge R.R. Martin - Tulen ja Jään laulu sarjan neljä suomenettua osaa tuli lukaistua, ja vaikka sarja on vielä kesken, alan ymmärtämään miksi sarja on äänestetty jopa Taru Sormusten Herrasta trilogian edelle. Pirun hyvä sarja, vaikka muuten kokemukseni mukaan fantasiakirjallisuus enemmän tai vähemmän heikkotasoista.

Seuraavaksi varmaan vuorossa täälläkin mainitun Conn Igguldenin Keisari- tai Valloittaja sarja. Tai sitten Waltarin Mikael Hakim, mikä noista nyt sattuukaan kirjastossa olemaan vapaana.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Viimeisin todellinen luettu kirja on Miehet, jotka vihaavat naisia. Kyllä kirja tempaisi tosissaan mukaansa ja aika nopeaa tuli luettua läpi.

Vähän on kaksijakoiset fiilikset tuosta kirjasta. Liian pikkutarkkaa kuvausta tilanteissa joissa sitä ei olisi lainkaan tarvittu, esim Applen speksien luettelu. Lisäksi juurikin tuo Mac-mainos alkoi vituttaa. Suomennus oli aika susi piste.com-suomennoksineen. Mutta olihan tuossa ideaa. Ei nyt ihan sitä luokkaa mitä hehkutus antoi odottaa mutta mukavaa luettavaa.
 

Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Scar Tissue (Arpikudos) - Anthony Kiedisin tarina

Itse luin tuossa n. viikko takaperin The Red Hot Chili Peppersin laulajan Anthony Kiedisin elämänkerran,
Scar Tissuen (Arpikudos). Viinaa, huumeita, naisia ja rokkia.

Oli ihmeen koukuttava kirja, en muista milloin olisin viimeksi kirjaan tarttunut, mutta nyt kun oli mielenkiintoista luettavaa niin joka ilta tuli pari tuntia kirjan parissa vietettyä. Viikon verran meni kun kirjan iltalukemisina läpi kahlasin.

RHCP on yksi suosikkibändeistä ja tämä kirja paljasti taas lisää orkesterista ja Kiedisin elämästä.

Välillä aika järkyttävääkin luettavaa, jatkuva huumeiden käyttöä 12-vuotiaasta asti, neitsyys menetettiin diileri-isän 18-vuotiaalle tyttöystävälle samoihin aikoihin jne. Mutta kaikenkaikkiaan positiivinen fiilis jäi kirjasta.
 
Viimeksi muokattu:

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Sivistyksen käsikirja - kaikki mikä tulee tietää

Sain vihdoinkin aikaiseksi luettua kirjahyllyssäni jo vuosia vuoroaan odotelleen Dietrich Schwanitzin 613-sivuisen Sivistyksen käsikirjan.

Tietysti ongelmana on se valintakysymys, mikä muka todellakin kuuluisi tietää, se kun on kuitenkin subjektiivinen määrittelykysymys, ainakin jossain määrin, väitän minä. Ja väittää moni muukin.

No, joka tapauksessa, yritelmänä jo hatunnoston arvoinen viritelmä. Sopivasti tiivistettynä mm. kaikki ne aikoinaan huumehöyryissään luodut antiikin Kreikan tarinat. Hauskaa fiktiota, tuli usein mieleeni elokuva Trainspotting, kun niitä tarinoita lueskeli.

Teoksen hupaisin jakso on "taidot" -kohta. Siellä varsin pitkään selvitellään sitä, miten noita tietoja esitellään muille, ja jos ei kutsukeskusteluissa satukaan muistamaan jotakin asiaa, kuinka sen asian kysymisen sijaan, peitellään omaa tietämättömyyttä. Siis suomeksi sanottuna, opetetaan ns. kädestä pitäen paskantärkeilyn taitoa! Tätä osiota luonnehtisin suomalaisena perusrehellisenä ihmisenä yhdellä sanalla: kuvottava.

Jos jättää tuon paskantärkeilyosion muutoin kuin huumorimielessä lukematta, niin kyseessä on erittäin avartava teos. Tiedän nyt paremmin eurooppalaisista juuristani tähän maailmaan.

Vaan seuraavana luen kirjan "Rakkaudella, Hynynen". Oli se paikoin sen verran raskassoutuista tämä viimeisin lukemani kirja, että sen jälkeen tarvitsee elämäänsä vähän aivot narikkaan -rillumareita.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Jokunen päivä sitten Tom Clancyn Valtapelit tuli luettua. Täytyy kyllä myöntää, että petyin kirjaan, olisin odottanut jotain räväkämpää näinkin "kovalta" kirjoittajalta. Tämä oli nimittäin ensimmäinen Clancyn kirja, jonka luin.

Tuo kirjahan on kirjoitettu jonkun muun kanssa. Lueppa niitä niteitä, jotka ovat pelkästään Clancyn omissa nimissä.

-Punaisen Lokakuun metsästys
-Mysky nousee
-Isku Kolumbiaan
-Peloista pahin
-Armoa tuntematta
-Kunniavelka
-Leijona ja hyeenat
-Rainbow six

Nämä kun luet parissa viikossa, niin tiedät jotain Clancyn kirjoituksista
 

Alkiolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue ja Jokerit
Piikit ja pillerit - suoraa puhetta dopingista

Historioitsija Erkki Vettenniemi käy teoksessa läpi dopinginkäyttöä niin meillä kuin muuallakin. Aihetta lähestytään nimenomaan urheilijan näkökulmasta. Vettenniemi tulee - runsaaseen lehdistömateriaalin tukeutuen - kirjassaan osoittaneeksi, kuinka kaksinaamaista dopingiin liittyviä keskustelu kaiken kaikkiaan on.

Lukekaa, jos kiinnostaa...
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Lueppa niitä niteitä, jotka ovat pelkästään Clancyn omissa nimissä. ... Nämä kun luet parissa viikossa, niin tiedät jotain Clancyn kirjoituksista

Sitten, kun luet Tom Clancyn kirjan nimeltään SSN, keksit itsellesi jo jotakin järkevämpää luettavaa. Pikkuisen on mennyt heikoksi Tompan tuotanto vuosien saatossa.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Sitten, kun luet Tom Clancyn kirjan nimeltään SSN, keksit itsellesi jo jotakin järkevämpää luettavaa. Pikkuisen on mennyt heikoksi Tompan tuotanto vuosien saatossa.

Created by Tom Clancy and Martin Greenberg...

Nuo Jack Ryan/John Clark-kirjat ovat ihan kelvollista luettavaa, samoin kun Red Storm Rising.
 

Sirad

Jäsen
Frederick Forsyth - Afgaani

Ensimmäiset 350 sivua lennokasta tarinankerrontaa ja perehtymistä Lähi-idän kiemuroihin. Sitten koko setille rysäytetään loppu muutaman hassun sivun aikana.

Jälleen kerran siis jännäri jonka loppu ei ollut alkuunkaan tarinan arvonen. Ilmeisesti se on vaikea taitee laji, sillä niin Remekset, Forsythit kuin Sipilätkin tuntuu poikkeuksetta ryssivän hyvätkin tarinat latteilla loppuratkaisuilla.
 

kovalev

Jäsen
Lääkäriromaani. Riku Korhonen taisi olla kirjailijan nimi. Paikoin ihan nokkelaa, vaan ehkä hieman turhankin nokkelaa tekstiä. Suurin miinus oli se, etten tunnistanut 450 sivuisesta kirjasta varsinaista juonta.
Kovasti naitiin, taatusti enemmän kuin keskipitkässä Jallun novellissa, ja toiminnan kuvaaminen oli oletettavasti yhtä häpeilemätöntä. Onko se sitten romaanille plussaa vai miinusta? Itseäni alkoi ainakin hieman puuduttaa (yläpäästä).

Nyt menossa Heikki Luoman Kuparitaivas. Teksti on aika mitäänsanomatonta, mutta aihe kiinnostaa kovasti; kertoo suomalaisista 1900-luvun alun P-Amerikassa.
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hiontaa, viilausta & typoja

Frederick Forsyth - Afgaani

Ensimmäiset 350 sivua lennokasta tarinankerrontaa ja perehtymistä Lähi-idän kiemuroihin. Sitten koko setille rysäytetään loppu muutaman hassun sivun aikana.

Jälleen kerran siis jännäri jonka loppu ei ollut alkuunkaan tarinan arvonen. Ilmeisesti se on vaikea taitee laji, sillä niin Remekset, Forsythit kuin Sipilätkin tuntuu poikkeuksetta ryssivän hyvätkin tarinat latteilla loppuratkaisuilla.

Ottamatta kantaa ko. kirjailijoihin, se tuppaa yleensä olemaan niin, että ne kirjailijat jotka etenevät tarinankerronan ehdoilla (esim. Stephen King) eivät kauheasti mieti juonta etukäteen, tai loppuratkaisuja, ja niinpä joskus hyvän tarinan loppu jää pannukakuksi. Sitten taas, samalla tavalla karrikoiden, sellaiset kirjailijat jotka miettivät ja suunittelevat juonenkäänteet tarkkaan etukäteen, häviävät yleensä tarinankerronnassa. Hyvin hyvin harvat osaavat sekä sujuvan kerronnan, hyvän juonen sekä loistavan loppuratkaisun.

Itseasiassa luin juuri Kingin kirjan Kirjoittamisesta, joka kertoo sekä kirjailijan elämästä, että hänen tavastaan kirjoittaa kirjaa. King suorastaan halveksuu etukäteen mietittyä juonta, koska se tappaa kerronnan. Tarinan pitää siis kertoa itse itsensä, kun kirjailija saa langan päästä kiinni, aukeaa loppu tarina lankakerän tavoin kirjoittaessa. Tästä voi muuten tehdä jännän havainnon; luettuasi tällaisen kirjailijan kirjan, voit jäkikäteen tiivistää juonen suurimpine käänteineen hämmästyttävän lyhyeen tilaan. Jos taas kyseessä on juonella kikkailija, menee juonen tiivistämiseen selvästi pidempään.

Hyvän tarinankertojien seurassa tuo ei mielestäni ole suuri puute, sillä jos minulla on 600 sivua laatuaikaa, riittää että loppu on ok, olenhan minä viihtynyt. Jos taas kerronta ontuu, tai puhutaan muuten sellaisesta lajityypistä joka antaa olettaa yllättäviä juonenkäänteitä, niin surkeaa loppua on vaikeaa antaa anteeksi. Esim. Dan Brown osaa kyllä juonenkäänteet ja sekoittaa sopivasti faktaa ja fiktiota, mutta tarinankertojana hän ei ole kaksinen. Ja jos tällaisen hieman ontuvan kerronnan jälkeen loppu kusee, niin olo kannen sulkeuduttua on pettynyt. Miksi näin vaivaa?

Minä haukoin henkeäni Brownin ensimmäisen kirjan kohdalla upeista junenkäänteistä, mutta jos luen heti perään toisen, alkaa tulla been there done that -olo, koska kerronta itsessään on aika suppeaa, ja mies ratsastaa samoilla kikoilla. Tästä syystä minulla Brownin kirjoja mahtuu max. 1-2 vuoteen, muuten alkaa tympiä.

Tästä voisi jopa laittaa pienimuotoisen kyselyn tänne, avataan myöhemmin oma ketju jos aihe näyttää kiinnostavan, että kumpi sinulle on tärkeämpää, hyvä tarinankerronta vai kiemurainen juoni?
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös