Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Minor]

Asetin tavoitteeksi lukea vuoden 2023 aikana 60 kirjaa, vähän siitä jäin, kun lopputulema oli 52 kirjaa. Täältä sai kyllä erinomaisia tärppejä omalle listalle. Tänä vuonna lite bättre eli taas se 60 kirjan tavoite.

 

[Valapatto]

Suosittelen Nguyen Phan Que Main kirjaa Vuorten laulu. Kertoo Vietnamin sodan ajoista (ja aiemmistakin) Vietnamilaisen perheen näkökulmasta. Kova on maan historia ja repinyt kyllä monen sukupolven elämät hajalle. Silti kirja on mielestäni lämmin ja puhuu ihmisyyden puolesta.

 

[Dino]

Sain juuri päätökseen Martti J. Karin & Antero Holmilan "Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii". Vaikka suhtautuminen Venäjään on ollut jo aiemmin jotain skeptisen, negatiivisen ja vihan väliltä, niin silti kirja onnistui avaamaan silmiä entisestään, miten läpeensä sairas tuo maa on. Ja miten tuolla maalla ja sen kansalla ei vaan yksinkertaisesti ole tulevsisuutta.

Heti perään aloittelin vaimolta saatua joululahjaa, eli Esko Valtaojan kolumnikokoelmaa "Kuukävely ja kuusi voileipää".

 

[aalto]

Ystävän suosituksesta aloitettu Robert Galbraithin Käen kutsu. Arvasi oikein. Pidän ja hymähtelen. Unohdin mainita hänelle Mick Herronin mainiosta Jackson Lamb -sarjasta. Pitäisi muistaa.

Aloitin sun vinkin johdosta lukemaan tuota Käen kutsua ja totesin muutaman sivun jälkeen, että tämähän tuli kuunneltua jo pari vuotta sitten, ihan hyvä dekkari oli. Tästä innostuneena sekasin sitten kirjailijan muita teoksia ja Strike näyttää saaneen kokonaisen sarjan osakseen. Luin ja kuuntelin joulun aikana Kuoleman kintereillä ja hyvin pysyin koukussa loppuun asti. Kirja tuli välillä uniin asti, sen verran vauhdikas ja osin ahdistava tarina oli.

Jossain vaiheessa piti kuukeloida tuota Galbraithia ja sehän on salanimi. Nimimerkin takaa löytyy varsin kuuluisa kirjailija ja sen paljastuminen muutti hieman lukukokemusta:

Spoileri: Paljastus

JK Rowling

 

[Rick Rother]

Aloitin sun vinkin johdosta lukemaan tuota Käen kutsua ja totesin muutaman sivun jälkeen, että tämähän tuli kuunneltua jo pari vuotta sitten, ihan hyvä dekkari oli. Tästä innostuneena sekasin sitten kirjailijan muita teoksia ja Strike näyttää saaneen kokonaisen sarjan osakseen. Luin ja kuuntelin joulun aikana Kuoleman kintereillä ja hyvin pysyin koukussa loppuun asti. Kirja tuli välillä uniin asti, sen verran vauhdikas ja osin ahdistava tarina oli.

Jossain vaiheessa piti kuukeloida tuota Galbraithia ja sehän on salanimi. Nimimerkin takaa löytyy varsin kuuluisa kirjailija ja sen paljastuminen muutti hieman lukukokemusta:

Spoileri: Paljastus

JK Rowling

Tuo jäi mainitsematta. Olen asian tiennyt ja sen takia Galbraithit ovat olleet jo varmaan vuosia listoilla. Aina on ollut kuitenkin jotain tärkeämpää. Nyt sitten suosituksesta kiilasin sopivaan väliin ja samaan syssyyn meni sitten sarjan toinen osa Silkkiäistoukka.

Päätalon ”uusin” menossa äänikirjana Storytelistä eli Liekkejä laulumailla. Lukulaitteessa C.J. Sansomin Luostarin varjot.

 

[Purkan Jauhaja]

Cormac McCarthy - Veren ääriin

Koittanut etsiä tätä, mutta ei löydy mistään. Täytynee kirjastoon suunnata. Useimmiten tykkään ostaa kirjat omaksi, niin ei tule painetta lukemisnopeudesta.

Tuli luettua McCarthyn Matkustaja. Pidin tästä. Loppu oli erilainen mitä kuvittelin. Tällehän on sisarteos Stella Maris, täytyy katsoa milloin tähän ehtii tutustumaan. Ei ehkä ihan heti perään.

 

[Ilmari Ahde]

Koittanut etsiä tätä, mutta ei löydy mistään. Täytynee kirjastoon suunnata. Useimmiten tykkään ostaa kirjat omaksi, niin ei tule painetta lukemisnopeudesta.

Tuli luettua McCarthyn Matkustaja. Pidin tästä. Loppu oli erilainen mitä kuvittelin. Tällehän on sisarteos Stella Maris, täytyy katsoa milloin tähän ehtii tutustumaan. Ei ehkä ihan heti perään.

Veren ääriin on ollut itselläkin etsinnässä. Vaikka sen omaksi haluaisin, en minäkään täysi idiootti ole vaikka semmoiselta näytän, meinaan Huuto.netissä on kaksi kappaletta myynnissä ja hintapyynnöt on veret seisauttavia, 100€ (pokkari) ja 170€ (kovakantinen).

Matkustaja & Stella Maris on aika erikoinen kaksikko, ei helpoimpia luettavia.

 

[Purkan Jauhaja]

Veren ääriin on ollut itselläkin etsinnässä. Vaikka sen omaksi haluaisin, en minäkään täysi idiootti ole vaikka semmoiselta näytän, meinaan Huuto.netissä on kaksi kappaletta myynnissä ja hintapyynnöt on veret seisauttavia, 100€ (pokkari) ja 170€ (kovakantinen).

Kovat on hinnat. Halvemmalla saa kun lainaa kirjastosta ja ilmoittaa kirjan kadonneen. En toki ketään kannusta tällaiseen alhaiseen toimintaan.

Matkustaja & Stella Maris on aika erikoinen kaksikko, ei helpoimpia luettavia.

Joo, varmaan olisi saanut enemmän irti jos olisi tohtorinhattu fysiikasta tai matematiikasta. Siltikin Dialogit olivat Matkustajan vahvuus. Hauskaa sanailua.

 

[Zaster]

Pahan Matkassa- Kuinka soluttauduin prosenttijengiin. Ken Croke ja Dave Wedge.

Ken Croke on eläkkeelle jäänyt ATF:n agentti joka on ilmeisesti edelleen ainut lainvalvoja joka on pystynyt soluttautumaan Pagan´s MC- moottoripyöräkerhoon. Toki voihan tälläkin hetkellä jokin agentti olla soluttautuneena kyseiseen kerhoon, mutta siitä ei paljon julkisuuteen huudella. Eikä yhtään tarvitse miettiä miksi, kun kirjaa lukee käy hyvin selväksi että ollaan tekemisissä vähän pahempien poikien kanssa.
Vahvasti valkoista ylivaltaa kannattava Pagan´s MC on äärimmäistä vakivaltaa käyttävä prosenttijengi joka tekee rahaa mm huume- ja asekaupalla. Kirjassa käydään hyvin läpi jengin sisäistä rakennetta, hierarkiaa ja suhteita muihin jengeihin. Enemmän tai vähemmän samalla puolella oleviin, sekä vihollisiin joista se suurin on Helvetin enkelit. Mielenkiintoista on myös kun kirjassa käydään läpi yksittäisiä jäseniä. Joukossa on suht normaalejakin tapauksia, mutta sitten en näitä jotka ovat totaalisen fuck up. Yhdelläkin kaverilla oli tapana imeskellä naisten käytettyjä tamponeja.

Tuohon kaikkeen Ken Croke vaihtaa rauhallisen lähiöelämänsä, johon kuuluu kaunis koti, rakastava vaimo ja kolme lasta. Sekä mukavat harrastukset, kuten esimerkiksi junnujen jääkiekon valmentaminen.
Kahden vuoden soluttautuminen jonka aikana Croke nousee prospektista asekersantiksi. Joutuu todistamaan rajua väkivaltaa ja rikoksia, sekä myös itse osallistumaan niihin. Monta läheltä piti-tilannetta paljastumisen suhteen. Kyllähän tuo kaikki muuttaa miestä ja tätä puolta käsitellään myös kirjassa.

Kirja on vauhdikkaasti kirjoitettu eikä suvantokohtia juuri ole. Kyllä tätä ainakin true crime- faneille voi suositella.

 

[Ilmari Ahde]

Joo, varmaan olisi saanut enemmän irti jos olisi tohtorinhattu fysiikasta tai matematiikasta. Siltikin Dialogit olivat Matkustajan vahvuus. Hauskaa sanailua.

Stella Mariksessa on Esko Valtaoja asiantuntijana apuna suomentajalle, kertoo siitä mitä tuleman pitää.

 

[Ilmari Ahde]

Pahan Matkassa- Kuinka soluttauduin prosenttijengiin. Ken Croke ja Dave Wedge.

Ken Croke on eläkkeelle jäänyt ATF:n agentti joka on ilmeisesti edelleen ainut lainvalvoja joka on pystynyt soluttautumaan Pagan´s MC- moottoripyöräkerhoon. Toki voihan tälläkin hetkellä jokin agentti olla soluttautuneena kyseiseen kerhoon, mutta siitä ei paljon julkisuuteen huudella. Eikä yhtään tarvitse miettiä miksi, kun kirjaa lukee käy hyvin selväksi että ollaan tekemisissä vähän pahempien poikien kanssa.
Vahvasti valkoista ylivaltaa kannattava Pagan´s MC on äärimmäistä vakivaltaa käyttävä prosenttijengi joka tekee rahaa mm huume- ja asekaupalla. Kirjassa käydään hyvin läpi jengin sisäistä rakennetta, hierarkiaa ja suhteita muihin jengeihin. Enemmän tai vähemmän samalla puolella oleviin, sekä vihollisiin joista se suurin on Helvetin enkelit. Mielenkiintoista on myös kun kirjassa käydään läpi yksittäisiä jäseniä. Joukossa on suht normaalejakin tapauksia, mutta sitten en näitä jotka ovat totaalisen fuck up. Yhdelläkin kaverilla oli tapana imeskellä naisten käytettyjä tamponeja.

Tuohon kaikkeen Ken Croke vaihtaa rauhallisen lähiöelämänsä, johon kuuluu kaunis koti, rakastava vaimo ja kolme lasta. Sekä mukavat harrastukset, kuten esimerkiksi junnujen jääkiekon valmentaminen.
Kahden vuoden soluttautuminen jonka aikana Croke nousee prospektista asekersantiksi. Joutuu todistamaan rajua väkivaltaa ja rikoksia, sekä myös itse osallistumaan niihin. Monta läheltä piti-tilannetta paljastumisen suhteen. Kyllähän tuo kaikki muuttaa miestä ja tätä puolta käsitellään myös kirjassa.

Kirja on vauhdikkaasti kirjoitettu eikä suvantokohtia juuri ole. Kyllä tätä ainakin true crime- faneille voi suositella.

Mopomeiningeistä olen lukenut Hunter S. Thompsonin Helvetin Enkelit, gonzon isän jutuista ei oikein tiennyt onko niistä edes toinen puoli totta.

Tämä vaikuttaa sen verran kiintoisalta että laitoin kirjastosta varaukseen.

 

[Ilmari Ahde]

@Zaster ylempänä ansiokkaasti perkasi Pahan matkassa kirjaa, eipä tuohon lisättävää ole. Olihan se melkoinen tarina, monenlaista hapen tuhlaajaa sitä onkin. Ei voi kuin ihastella kaverin kylmäpäisyyttä, ehdottomasti suosittelen.

Samasta genrestä tuli luettua ensin Shaun Attwood - Kasvokkain gangsterin kanssa. Ei päässyt Crogen tarinan kanssa samalle tasolle. Se oli haastattelukirja jossa itsekin huumeiden salakuljetuksesta lusinut Attwood jutusteli rikollisten kanssa. Tulihan tuota lukiessa mieleen millainen paletti tusseja on ollut käytössä, saattoi olla jonkin verran lisäväriä jutuissa mukana. Monenlaisia ilkeyksiä ja koiruuksia oli jannut toki tehnyt ja todistanut.

 

[Straight Edge]

Edellinen oli Tulilahden murhamysteeri, nyt aloitan Kytäjän Kartanon kolmoissurman.

 

[D.Santon]

Viimeksi meni seuraavat:

Jessikka Aro: Putinin trollit
Anni Reuter: Suomalaiset Stalinin puhdistuksissa
Pekka Virkki: Jälkisuomettumisen ruumiinavaus

Kaksi ensimmäistä olivat kylmäävää luettavaa tahoillaan. Ensimmäinen kuvastaa hyvin, millaisiin ulottuvuuksiin itäisen paskatunkion visvaiset lonkerot yltävätkään, ja miten jopa yksittäisten ihmisten elämä ja maine pyritään ryvettämään ja tuhoamaan.

Reuterin teos vetää myös hiljaiseksi. Stalin toteutti käytännössä suomalaisten kansanmurhan rajan takana.

Virkin opus on sekin silmiä avaava taas omalla tavallaan. Paljon keskusteltavaa ja avattavaa Suomessa riittäisi menneisyydestä.

Raskaampi lukupaketti tällä kertaa, mutta hyvä näihinkin on välillä syventyä kunnolla. Varmaan seuraavaksi voisi ottaa lukuun jotain hieman "keveämpää".

 

[heketsu88]

Nyt luen Pentti Saarikosken suomentamaa Homeroksen "Odysseiaa". Kertoo siis Odysseuksen harharetkistä kotiinpaluunsa aikana Troijan sodasta Ithikaan. Kieli on ymmärrettävämpää kuin Otto Mannisen suomentamassa "Iliaksessa".

 

[Ollakseni]

Nyt luen Pentti Saarikosken suomentamaa Homeroksen "Odysseiaa". Kertoo siis Odysseuksen harharetkistä kotiinpaluunsa aikana Troijan sodasta Ithikaan. Kieli on ymmärrettävämpää kuin Otto Mannisen suomentamassa "Iliaksessa".

Olinpahan juuri tulossa raportoimaan että äänikirjoina on nyt suoritettu Odysseia, Ilias sekä Argonautika. Toki englanniksi elikkäs Iliad, Odyssey ja Jason and the Argonauts (Apollonius Rhodoslaisen kirjoittama eikä mikään moderni väkerrys). Nehän menivät ihan näppärästi ja näistä Odysseian olin lukenut aikeisemmin suomeksi ja Iliasta hieman tavaillut mutta oli kyllä melko kulmikasta eikä lähtenyt silloin.

Nyt olen siirtynyt Madeline Millerin Akhilleen lauluun äänikirjana joka kertoo Akhilleesta Patrokluksen näkökulmasta. Patroklus siis tunnetaan Akhilleen ystävänä, taistelutoverina ja rakastajana. Ehkä tämän jälkeen siirryn saman kirjoittajan Kirke kirjan pariin joka sitten risteää Odysseian tapahtumien kanssa.

 

[Rick Rother]

Olinpahan juuri tulossa raportoimaan että äänikirjoina on nyt suoritettu Odysseia, Ilias sekä Argonautika. Toki englanniksi elikkäs Iliad, Odyssey ja Jason and the Argonauts (Apollonius Rhodoslaisen kirjoittama eikä mikään moderni väkerrys). Nehän menivät ihan näppärästi ja näistä Odysseian olin lukenut aikeisemmin suomeksi ja Iliasta hieman tavaillut mutta oli kyllä melko kulmikasta eikä lähtenyt silloin.

Nyt olen siirtynyt Madeline Millerin Akhilleen lauluun äänikirjana joka kertoo Akhilleesta Patrokluksen näkökulmasta. Patroklus siis tunnetaan Akhilleen ystävänä, taistelutoverina ja rakastajana. Ehkä tämän jälkeen siirryn saman kirjoittajan Kirke kirjan pariin joka sitten risteää Odysseian tapahtumien kanssa.

Kannattaa siirtyä! Se on hyvä. Pitääpä ottaa listalle nämä muutkin mainitut.

Tällä viikolla tuhottu:
- Kale Puonti: Joni. Hyvä. Ei parasta Puontia, mutta parempi kuin osa sarjastaan.
- Dave Wedge, Ken Croke: Pahan matkassa. Kuinka soluttauduin prosenttijengiin. ATF:n agentti soluttautuu MC Pagansiin ensimmäisenä poliisina ja pääsee aika pitkälle. Ei mitään rosvoja ihannoivaa kritiikitöntä true crime paskaa, vaan raaka ja rehellinen kertomus rikollismaailmasta. Omalla tavallaan sankaritarina. Hattu nousee peitekytille, vaikka samalla palko todeta, että hulluja ovat!
- Ben MacIntyre: Colditzin vangit. Natsi-Saksan erikoisimman upseerivankileirin tarina. Colditziin on tullut törmättyä sotapeleissä ja jossain muualla pintapuolisesti. Hyvä kirja, kertoo arjesta ja sitten myös niistä tapahtumista, joista Colditz on saanut maineensa erityisesti briteissä. MacIntyre osaa hommansa. Listalla nyt tuo Normandiasta kertova tarina.

Kesken edelleen Päätalon ”uusin” äänikirja.

Edit: Viime viikolla sain valmiiksi Folletin uusimman eli Valon aseet. Kingsbridge -trilogian viides osa. Tapahtumat sijoittuvat teollisen vallankumouksen aikaan. Sama kuin Kingsbridgen neljännessä kirjassa. Hyvä kirja, mutta ei pääse alkuperäisen trilogian tasolle. Mestari alkaa ehkä toistamaan itseään. Ei nyt vielä Lehväslaihomaisesti, mutta ei kyllä tarvikaan.

 

[Zaster]

Edellinen oli Tulilahden murhamysteeri, nyt aloitan Kytäjän Kartanon kolmoissurman.

Niko Jutila- Kytäjän kartanon kolmoissurma, erinomainen lukuvalinta, varsinkin jos tapahtuma on ennestään vieras. Kuten esimerkiksi itselleni oli. Mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu kirja. Paljon taustatietoa tapahtumista ja varsinkin tapahtumiin liittyvistä henkilöistä.
Enemmän tietokirja kuin true crime.

 

[Purkan Jauhaja]

Kirjastosta kävin nyt lainaamassa Cormac Mccarthyn Veren Ääriin. Eli tätä sitten seuraavaksi.

Taitaa olla ensimmäinen Western mitä on tullut luettua. Vai onko tämä nyt sitten Anti-western?

 

[Kilgore Trout]

Kirjastosta kävin nyt lainaamassa Cormac Mccarthyn Veren Ääriin. Eli tätä sitten seuraavaksi.

Taitaa olla ensimmäinen Western mitä on tullut luettua. Vai onko tämä nyt sitten Anti-western?

Kyllä se lännenromaani on, mutta ei mikään Morgan Kane, Clay Allison tai Hulkkonen "hullu suomalainen" -tyylinen kioskilänkkäri. Minusta aika rankka kirja, jonka lukeminen aiheutti melkeinpä fyysistä pahoinvointia.

Sain juuri luettua McCarthyn Stella Marisin. Siinä on kirja, jossa on aika paljon pureskeltavaa. Täytyy varmaan lukea jonkin ajan kuluttua uudestaan.

 

[Zaster]

Heini Harve-Rytsälä, Helikopteri-lääkäri.

Harve-Rytsälä on anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri joka on kirjoittanut loistavan kirjan työstään ja elämästään. Harve-Rytsälä kuvailee itseään ihan tavalliseksi suomalaiseksi keski-ikäiseksi naiseksi ja äidiksi, eikä halua tulla kutsutuksi sankariksi. Sankari on hänen mukaansa koko pelastusjärjestelmä jossa hän on vain yksi osanen. Asian on varmasti näinkin, mutta itse olisin valmis liittämään häneen myös sankari tittelin ja helposti.

Kirja etenee vuoden kulun mukaan alkaen keväästä ja siirtyen kesään jne. Tällä on ihan mielenkiintoinen tapa kuljettaa tarinaa eteenpäin, eri vuodenajat, erilaisia onnettomuuksia ja erilaista lentää itse helikopterilla.
Kirjassa käydään paikoitellen varsin pikkutarkkaan ja teknisesti läpi eri hoitomenetelmiä ja tilanteita. Tämä saattaa häiritä joitain, mutta itse koin asian pelkästään kiinnostavaksi. Kuten yleisesti sen miten pelastushelikopteri yksikkönä toimiin ja miten erilaisia rooleja sen miehistöllä eri tilanteessa on. Lentäjä, lääkäri ja HEMS-pelastaja.

Kun lääkärihelikopteri hälytetään paikalle on tilanne aina paha ja kolmasosa potilaista kuoleekin kentälle ja vielä suurempi osa myöhemmin sairaalassa. Joten on selvä että kirjassakin käsitellään paljon kuolemaa. Harve-Rytsälä kuvailee kuolemaan todella kauniisti, hentoisella kynällä. Eikä muuhun ole tarvettakaan, lukija kyllä ymmärtämään tilanteen.
Kirjaa on paikoitellen todella vaikea, lähes mahdotonta lukea. Varsinkin tapauksissa joissa kuolema tuntuu niin epäreilulta, tapauksissa joissa nuori elämä on sammunut aivan liian aikaisin. Kirjassa välittyy se valtava epätoivo, suru ja tuska jonka tuossa tilanteessa olevat ihmiset joutuvat kokemaan. Eivät pelkästään omaiset, vaan myös pelastajat.

Tukikohdassa laitan veriset haalarini pesukoneeseen ja menen suihkuun. Vesi valuu ja pesee toisen ihmisen veren iholtani ja hiuksistani. Omat kyyneleeni sekoittuvat veteen ja vereen. Tunnen olevani kovin yksin ajatusteni kanssa. Onneksi minua armahdetaan, eikä uusia hälytyksiä tule juuri nyt. Saan hajota palasiksi ja kasata itseni rauhassa uudelleen. Veri, kyyneleet ja vesi valuvat viemäriin, kunnes lattia on puhdas. Työvuoro jatkuu.

Kirjassa ei käydä vain onnettomuuksia ja sairaskohtauksia läpi, vaan enemmän sitä miten Harve-Rytsälä ne itse tuntee ja kokee. Harve-Rytsälä päästään lukijan todella lähelle itseään ja hänen mukana kulkevia aaveitaan. Aaveita joiksi jotkut onnettomuuden uhrit muuttuvat.
Voisi kuvitella että pahinta mitä pelastajalle voi tulla vastaan on lapsen kuolema. Mutta ei, vielä tuotakin pahempaa on ja niistä tapauksista syntyvät ne raskaimmat aaveet.

Mutta ei kirja onneksi ole pelkkää kuolemaan. Siinä on myös paljon iloa ja naurua, onnea. Onnistuneita tehtäviä ja uskomattomia pelastumisia, tapahtumia joissa ihmeinen tuodaan kirjaimellisesti kuolleista takaisin elämään. Parhaita ovat tehtävät joiden lopussa ihmisiä on enemmän kun tehtävän alkaessa.

Kirjan teksti on puhdasta, herkkää ja kaunista. Paikoitellen, varsinkin tehtävien välissä, joissa Harve-Rytsälä kertoo ihan siitä tavallisesta elämästään ja arjestaan, ajatuksistaan, suhteestaan elämään ja kuolemaan, teksti on paikoitellen jopa runollista.

Sivuja kirjassa on 142, eli ei kovin paljon. Tämä kirja kannattaa lukea, siis jos vain hiukankin aihepiiri kiinnostaa. Itse olen lukenut tämän nyt kahdesti ja tiedän että tulen vielä joskus palaamaan tähän kirjaan.

 

[Patarouva]

Aika paljon olen lukenut viime aikoina. Listaan osan tänne, sillä jätän pois kaikki romanttiset kirjat, joita nainen joskus kaipaa lukea.

- Antti Tuomainen: Majavateoria
Trilogian päätös ei tuottanut pettymystä. Henrille läheisineen saatiin onnellinen loppu vastoinkäymisistä huolimatta. Helvetin hauska kirja.

- Antti Tuomainen: Tapahtuu huomenna.
Pienoisromaani on taattua Tuomaista. Tällä kertaa ollaan ennustajan hommissa.

- Tommi Kinnunen: Pimeät kuut
Pidän Kinnusen kirjoista. Hän osaa erittäin hyvin kuvata naisia ja heidän elämäänsä.

- Carin Gerhardsen: Piirileikki
Viihdyttävää jatkoa Hammarby-sarjaan.

- Nilla Kjellsdotter: Kivipuiston tyttö
Ihan ok dekkarisarjan avaus. Eniten tykkäsin tässä siitä, että tapahtumat sijoittuivat Pohjanmaalle

- Michael Connelly: Hämärän tunnit
Bosch ja Ballard on toimiva parivaljakko ja pidän tästä kirjasarjasta ja niiden tunnelmasta.

- Arttu Tuominen: Vapahtaja
Hienoa jatkoa Delta-sarjaan. Porilainen saa tästä erityistä viihdettä, kun lukiessaan siirtyy mielessään paikasta toiseen kotikaupungissaan.


Kaikkia edellä mainittuja kirjoja voi suositella, mutta annetaan vielä yksi kirjailijasuositus. Mhairi McFarlane kirjoittaa niin hyvää chick litiä, että kannattaa kokeilla, vaikka ei yleensä lukisi kyseisen lajityypin kirjoja.

 

[Tarinankertoja]

Aa.. täkin ketju putkahti silmiin otsikoissa..

Nyt siis Maja Lunden ilmastokvartetin viimeinen kirja, eli ”Unelma puusta” menossa iltalukemisena

Maja Lunde on siis norjalainen kirjailija. Ilmastokvartetti koostuu neljästä kirjasta. Mehiläisten historiassa inhimillisen katastrofin aiheuttaa hyönteisten katoaminen. Sinisessä puute on elämää ylläpitävästä vedestä. Kolmannessa Viimeiset pohditaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia suhteessa eläimiin, tässä viimeisessä osassa Unelma puusta valokeilassa ovat kasvit.

Kirjat ei siis saarnaa, vaan ovat erinomaista tarinankerrontaa ja kolme ekaa osaa operoi eri ajoissa hinosti tietynllä tapaa yhteen punoutuvissa tarinoissa.

”Mehiläisten historia” on näistä huikein. Kolmessa ajassa, vuodessa 1857 William etsii elämälleen tarkoitusta ja hän löytää mehiläisten kasvatuksen. Vuonna 2007 mehiläisfarmari George ymmärtää, että työlle ei löydy jatkajaa. Samaan aikaan mehiläiskuolemien aalto pyyhkii yli maailman, ja vuonna 2098 mehiläisiä ei ole ja kiinalaiset pölyttävät puita käsin.

Tokassa osassa ”Sininen” kuivuus ajaa 2040-luvun Etelä-Euroopassa ihmisiä kaoottisille pakolaisleireille, minne päätyy myös osan perheestään kadottanut David. Yhdessä tyttärensä kanssa hän löytää kuivuneesta kanavasta purjeveneen, jolla voisi purjehtia turvaan viileään pohjolaan – kunhan vain sateet alkaisivat. Rinnakkaisessa tarinassa lähdetään vuoden 2017 Norjassa hurjalle kostoretkelle yli merten. Luontoaktivisti Signellä on sanansa sanottavana bisneksestä, jossa tunturiylänköjen jäät louhitaan raharikkaiden drinkkeihin.

Kolmas, ” Viimeiset”, operoi jälleen kolmessa ajassa. Pietarissa 1890 eläintieteilijä Mihail matkustaa Mongoliaan hankkimaan alkuhevosia Euroopan vastaperustettuihin eläintarhoihin. Berliinissä 1998 eläinlääkäri Karin lähtee palauttamaan niitä luontoon. Oslossa 2064 eletään Romahduksen jälkeistä elämää, jossa raha on menettänyt arvonsa. Eläinpuiston omistaja Eva ei tiedä, miten saisi pidettyä bisneksensä toiminnassa.

Tässä nyt luvussa olevassa päätösosassa vuonna 2110 Huippuvuorilla elää kourallinen selviytyjiä vailla yhteyttä muuhun maailmaan. Tommyn perhe vartioi siemenholvia, jonka olemassaolon maailma on unohtanut. Kiinassa varustellaan samaan aikaan retkikuntaa etsimään puiden ja kasvien siemeniä, jotka voisivat vielä pelastaa luonnon ja ihmiskunnan. Sen johtoon nimitetään Mehiläisten historiasta tuttu Tao ja Huippuvuorillakin asuu ”tuttuja”.



Erinomainen tarinankertoja tämä Lunde.

 

[Kilgore Trout]

Yritin lukea N.K. Jemisinin kauhufantasiaa Kaupunki joksi tulimme, mutta kesken jäi alkumetreillä. Pidin Jemisinin Murtunut maailma -trilogiasta aika lailla, joten tartuin tähänkin innolla. Kirja on kuitenkin niin päin persettä suomennettu, että se vie kaiken lukunautinnon, ja lisäksi täynnä lyöntivirheitä. Varasin saman kirjan kirjastosta englanniksi ja vastoin tapojani laitoin paheksuvan viestin Jalavalle.
Kuten netistä löytämässäni arvostelussakin kirjoitetaan, tähän lisäisin vielä omituiset lauserakenteet:

Suomennos ei tällä kertaa selviä moitteetta. Mika Kivimäki on tehnyt yleensä hyvää työtä, mutta nyt huomioni kiinnittyi kömpelöihin suomennoksiin. Niitä oli etenkin heti kirjan alussa sen verran paljon, että aloin etsiä niitä lisää, mikä vei huomiota itse tarinalta. Lisäksi kirjassa on rikollisen paljon lyöntivirheitä. Vieritänkin vastuuta kääntäjän lisäksi myös kustannustoimittajalle: kokonaisuus tuntuu huolimattomasti ja hutaisten tehdyltä.

Kirjaan on jäänyt aivan kummallisia kirjaimellisia käännöksiä: ”loan sharkista” on tullut ”lainahai”, ”Swiss cheese” on ”sveitsinjuusto” ja ”messenger bag” ”lähetin laukku”. Kaikille näistä olisi luontevampikin suomennos (”koronkiskuri”, ”reikäjuusto” ja ”olkalaukku”). Lisäksi on ihan selviä virheitä: eräskin henkilö on nimetty ”Hipsterisämpyläksi”, vaikka ”bun” on tässä yhteydessä tietysti nuttura, ei sämpylä. Tällaisen käännösvirheen sattuminen monesti toistettuun nimeen on raastavaa. Tällaiset pitäisi kyllä viimeistään kustannustoimittajan plokata tekstistä.

 

[Dino]

Viimeksi luin Esko Valtaojan kolumnikokoelman "Kuukövely ja kuusi voileipää".

Tällä hetkellä menossa on Antti Järven "Minne katosi Antti Järvi". Mielenkiintoinen kirja, jossa Järvi lähtee selvittämään saman nimisen isoisoisänsä tarinaa. Antti Järvi oli Jaakkimassa asuva työmies, joka päätti talvisodan jälkeen jäädä asumaan Neuvostoliitolle siirtyneelle alueelle kun muu perhe lähti evakkoon Suomeen. Kukaan jälkeläisistä tai edws vaimo ei tiennyt miksi, ja Antti Järven tarina jäi suvulle mysteeriksi, josta ei juyri puhuttu suvun kesken. Pojanpojanpoika lähti nyt sitten selvittämään, miksi Järvi päätti jäädä Neuvostoliittoon ja mitä hänelle sen jälkeen tapahtui.