Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[alwahla]

Tällä kertaa päätin lainata Frank Schätzingin Pedot -ekotrillerin ihan vaan piruuttani, sillä tämä on yksi niistä harvoista kirjoista, joita en ole ehtinyt lukea kokonaan. Siitä on suunnilleen viisi tai kuusi vuotta aikaa, kun viimeksi tartuin tähän haasteeseen ja silloin ennätin lukea vain kolmasosan kirjasta. Nyt katson olevani valmiimpi lukemaan koko kirjan.

 

[Ilmari Ahde]

Oli hyvä!

Olen lukenut paljon bändi- ja muusikkohistoriikkejä, joten oli hauska ahmia fiktiivinen romaani, jossa toistui moni tuttu ilmiö surkeista keikkamatkoista hitaasti kasvavaan suosioon, ja siinä sivussa runsaasti päihteitä ja seksiä. Myös moni aikalainen vilahti tarinassa, mm. Bowie, Lennon, Cohen, Joplin jne.

Henkilökuvaus oli kirjailijalle tyypilliseen tapaan erinomaista, ja jokainen muusikko (ja manageri) nousivat vuorollaan esiin - tosin toiset enemmän kuin toiset...

Michell haluaa kuulemma kirjoittaa "überromaanin", jossa kaikki hänen kirjansa liittyvät toisiinsa. Myös tässä esiintyi yksi sivuhahmo Pilvikartastosta ja bändin kitaristi De Zoet oli samaa sukua edellisen romaanin historiallisen hollantilaislääkärin kanssa. Ja ilmeisesti muitakin yhtymäkohtia oli...

Digiääliönä en onnistunut lainaamaan samaan viestiin @Evil in viestiä jossa tämä teos ensiksi mainittiin, tägätään siis.

Pidin minäkin tästä kirjasta, namedroppailua piisasi muttei huonolla tapaa, heille löytyi hyvin rooli eikä vaan ohikiitävä maininta. Utopia Avenuen innoittamana kävin lainaamassa Jacob de Zoetin tuhat syksyä. Mitchellilta olen aiemmin lukenut Pilvikartaston joka oli meikäläisen liskoaivoille liian sekava, Black Swan Green on ollut hallussa, se taisi jäädä kokonaan lukematta kun en minkäänlaista muistikuvaa pysty siitä kaivamaan esiin vaikka esittelyn luinkin, olen varmaan kuskannut divariin Pilvikartaston kanssa.

Chris Hadfield Apollo-murhat. Astronautti kynäillyt ihan soivan dekkarin, ei ole pyörää keksitty uudestaan mutta miljöö oli aivan eri maailmasta kuin normaalisti, tapahtuu avaruudessa suurimmaksi osin. Ei ole tarvittu kokemuslukijoita tässä kirjassa, kirjailija tuntee ympäristön paremmin kuin omat taskunsa.

Yritin lukea Mika Waltarin Turms, kuolematon. Puolimatkaan pääsin ja sitten loppui voimat, oli niin runsasta jaarittelua etten jaksanut.

 

[Kilgore Trout]

Luin Timo Hellenbergin ja Nina Leinosen vuonna 2016 kirjoittaman kirjan Silminnäkijät - Taistelu Ukrainasta. Hellenbergin kirjoittama alkuosa kertoo Kiovan tapahtumista ja maidanista vuosien 2013-2014 vaihteen molemmin puolin. Tapahtumat ovat mielenkiintoisia ja kirjoittaja on niiden ytimessä. Lukukokemusta häiritsee Hellenbergin varmastikin tahaton lievä itsetehostuksen tarve. Ollaan ikään kuin vaarassa mutta ei kuitenkaan olla.

Jälkimmäinen osa, Nina Leinosen Sota jota ei ole, kertoo vuoden 2014 tapahtumista Itä-Ukrainassa. Leinonen liikkuu rintaman molemmin puolin, niin separatistien hallitsemilla alueilla kuin Ukrainan armeijan puolella. Hän kertoo objektiivisesti siitä mitä näkee, sotilaiden ja tavallisten ihmisten arjesta taisteluiden keskellä. Kirja antaa hyvin perspektiiviä tämän hetken tapahtumille. Ukrainan armeija oli vuonna 2014 kurjassa jamassa ja kärsi koko maassa rehottavasta korruptiosta pahasti. Venäjän tukemilla separatisteilla oli parempi aseistus ja muu kalusto. "Avustusrekoista" yhdeksän kymmenestä kuljetti aseita ja ammuksia.
Leinosen ei tarvitse korostaa vaaran tunnetta, se on käsin kosketeltavan selvää paikka paikoin.

Jos vaan Ukrainan lähimenneisyys kiinnostaa, niin ehdoton lukusuositus kirjan jälkimmäiselle osalle ja lievästi ehdollinen alkuosalle. Luin ne järjestyksessä, mutta suosittelisin lukemaan loppuosan ensin.

Lisäys: Leinosen kirjoitus siitä, kun Janus Putkonen epää hänen akkreditointinsa "Donetskin kansantasavallan" alueelle. Sama episodi mainitaan myös kirjassa.

Näkökulma: Suomalaismies esti toimittajan työn Ukrainassa

Donetskin kansantasavalta on päättänyt, että läsnäoloni ei ole toivottua, kirjoittaa toimittaja Nina Leinonen.

www.iltalehti.fi

 

[Patarouva]

Laitetaan tänne taas viime aikoina lukemiani kirjoja.

- Tina Frennstedt: Epäilys

Kelpo dekkari, josta pidin vähän enemmän kuin Cold Case- sarjan ensimmäisestä osasta.

- Sofie Sarenbrant: Valheenpunoja

Tykkään edelleen Emma Sköld-kirjoista. Ei tarjonnut mitään uutta ja ihmeellistä, mutta on silti taattua viihdettä.

- Matti Rönkä: Automiesten kylä

Kun pitää autoista ja niiden mukanaan tuomista muistoista niin tämä pienoisromaani oli kiva lukea. Lopussa alkoi tuntua vähän liikaa Matin omien autojen luettelemiselta, että kaikki vain tulisivat mainituksi.

- Heikki Salo: (Kahle)Kuningaslaji - laululyriikan käsikirja

Heikki opastaa kirjassa laulujen tekemisessä, mutta luin tämän itse ihan viihteenä.

- Riikka-Maria Rosenberg: Hakoisten Anna

1700- luvulle sijoittuva romaani, joka pohjautuu todellisiin henkilöihin. Historioitsija kirjoittaa varsin laadukkaasti, mutta toisaalta niin puuduttavasti, että kirja ei missään vaiheessa temmannut minua mukaansa, vaan välillä lähes vastentahtoisesti luin eteenpäin. Kirjan lopussa oleva osuus, jossa kirjailija kävi läpi mahdollisia todellisia tapahtumia oli hyvä. Ehkä historioitsija on parempi historioitsija kuin kirjailija.

- Carin Gerhardsen: Unilaulu

Ihan ok, mutta ei niin hyvä kuin Hammarby- sarjan edelliset osat.

- Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa.

Lappiin sodan aikaan ja sodan jälkeiseen aikaan sijoittuva teos. Hieno, jopa kaunis kirja rumista asioista.

 

[penalalli]

Satu Rämö: Hildur. Herättänyt hämmästyttävästi kiinnostusta. Teos joka tähtää jatko-osaan.

 

[axe]

Tägätkää jos joku lukee ja kirjoittaa Ismon ja Angelikan erokirjasta. Ismo on standupissaan nero, mutta tuo kirja vaikuttaa kaamealta kakalta.

Tää ei todellakaan lähde. Eka kirja oli kuulemma heidän yhteinen äänensä, jossa A sopeutti kirjoittamisensa I:n tyyliin ja sitten vielä muokkasi I:nkin tekstin yhdenmukaiseksi, mutta nyt kumpikin on ilmeisesti vuorotellen omia itsejään. Angelikan vuodatukset on epäkiinnostavuudessaan melkeinpä lukukelvottomia, ja joka kerta huomaan vain silmäileväni ne läpi. Eikä Ismonkaan jutut ole kovinkaan hauskoja tai viihdyttäviä, luettavampia kuitenkin kuin ex-vaimon purkaminen (sen termin verran taisi tarttua matkaan hänen osuuksistaan).

On toiminut hyvin nukkumaanmenokirjana. Joskus kun on niitä, että on pakko lukea vielä seuraava sivu, seuraava luku ja sitten menee puoli yötä, niin tää on sellainen, että jos nyt edes tämän sivun loppuun jaksaisi kahlata niin sitten voikin jo yrittää nukahtaa.

 

[mekabyte]

Jokin aika sitten aloin lukemaan Mastodonin Leviathan levyn innoittamana Moby dickiä, joka on myös amerikkalaisen kirjallisuuden Klassikko. Alku ollut vähän keskinkertainen. Hieman nolottaa tunnustaa, mutta kaunokirjallisuutta englanniksi lukiessa oma sanavarasto meinaa hieman rajoittaa. Kaunokirjallisuudessa käytetään rikkaampaa kieltä mitä muualla, niin joutuu vähän pinnistelemään. Lukeeko muut englanniksi / muilla kielillä?

Englanniksi paljonkin, Kohtuu iso pinkka historiakirjoja WW2:sta, scifia mm. Expanse sarja etc. Ruotsiksi olen lukenut Jan Guilloun Hamilton sarjaa. Niitä kun tuli nuorempana luettua suomeksi, niin ei mene ihan kaikki huti kun ei ihan parhaimmassa terässä ole ruotsitaito. Aluksi piti lukea itselleen ns ääneen päässä, että ymmärsi paremmin. Saksaa pitäisi kokeilla vaikka jollain lastenkirjalla ensin.

 

[Kilgore Trout]

Helmet-lukuhaaste 2023 on edennyt kohtaan 46/50 kirjaa luettuna tänä vuonna. Neljään viimeiseen haastekohtaan joutuu etsimään täsmätyt kirjat, enää ei voi luottaa siihen, että luetulle kirjalle löytyy vapaa slotti.

Kohtaan 17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja minulla on meneillään Kari Enqvistin Valo ja varjo. Kirja on ohut, mutta sitä joutuu lukemaan ajatuksella.
41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla ajattelin selättää Pajtim Statovicin Bollalla. Se on kerännyt hyllyssä pölyä jo pari vuotta, jostain sen sain, mutta en vaan ole saanut aloitettua. Pahoin pelkään ettei se ole ilmestymisvuotensa 2019 hypen arvoinen.
32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet, tähän lainasin kaksi kirjaa siinä toivossa, että niistä löytyy jotain haaveilemisen arvoista. Terry Milesin Rabbits on kesken ja Emily St. John Mandelin Sea of Tranquility varalla odottamassa.
Sitten on vielä 14. Kirja kertoo terveydenhuollosta, siihen lainasin eutanasiasta kertovan kirjan. Senkin voi tarvittaessa sijoittaa kohtaan 32!

 

[Stolk-2]

Veikko Huovisen Havukka-ahon toisinajattelija tuli luettua. Ei tehnyt vaikutusta meikäläiseen. Veitikka kirja teki jonkin asteisen vaikutuksen, mutta tämä jätti tyhjäksi.

 

[Ilmari Ahde]

Stuart Douglas - Shuggie Bain

Sattui tuommoinen kirjastossa olemaan silmän kohdalla ja otin käsittelyyn, hyvä kun otin. 80-luvun Glasgow ei näytä nätintä puoltaan vaan viinaa, työttömyyttä, väkivaltaa, vittuilua... kaikkea tätä ja enemmänkin on tarjolla. Välillä kovin ahdistavaa luettavaa kun nuori Hugh yrittää pitää alkoholiin uppoavaa äitiään pinnalla kaikin keinoin. Vaikka sen tiesi jo alkumetreillä, lopussa saattoi sanoa itselleen "mä tiesin että tässä käy näin". Tämmöiselle jonka lapsuudessa ei kotona viinalla lotrattu varsinkaan lasten nähden, tämä oli kovaa tekstiä. Alkoholistiperheen lapsuuden eläneelle tämä saattaa kolista vielä kovempaa, voi olla omia samanlaisia kokemuksia kun lapsen pitää ottaa aikuisen paikka, ja sehän on ihan saatanan väärin.

 

[Alamummo]

Lukeeko muut englanniksi / muilla kielillä?

Englanniksi ja ruotsiksi. Tykkään lukea alkuperäiskielellä ja näitä kahta osaan riittävän hyvin.

 

[Ollakseni]

Mitäs kaikkea onkaan tullut luettua/kuunneltua? Ai niin Blake Crouchin Dark Matter tuli saatettua loppuun ja olihan se kova. Homma tuntui lähtevän vähän lapasesta, mutta multiversumit ja muut kivat asiat toivat mielenkiintoa siihen. Kuka on oikea sankarimme? Onko sankarimme oikeasti sankari?

Sitten tuli tykiteltyä Andrzej Sapkowskin Narrenturm lävitse. Se oli ainakin Witcher kirjojen ystävälle sopivaa kerrontaa. Historiallinen fantasia on usein jäänyt minulta väliin, mutta tuossa se toimi ihan hyvin. Etenkin kun keskityttiin sellaiseen ajanjaksoon jota en tunne (1400-luvun Sleesia ja Böömi sekä Hussilaissodat ovat minulle erittäin vieraita) niin oppii myös sitä oikeaa historiaa tarkemmin.

Alkoikin tekemään mieli olutkeittoa...

 

[Ilmari Ahde]

Namiyan puodin ihmeet on täälläkin luettuna. Yleensä en, tohtisinko sanoa "hyvän mielen kirjoja" lue. Tämä maistui hyvin, ei ollut siirappinen.

Kirjaston varausjonot on niin pitkät, että ostin Elisan kirja-alesta omaksi kaksi hieman vaativammista ammateista kertovat kirjaa: Juha Hernesniemi - Aivokirurgin muistelmat ja Heikki Mansikka - Hornet-lentäjä

 

[Rod Weary]

Elina Backmanin Saana Havas -sarjan kolmas osa Ennen kuin tulee pimeää ei oikein jaksanut enää innostaa. Alustusta kesti melkein 350 sivua eikä oikein mitään tapahtunut, sitten loppu kustiin juosten läpi. Iso pettymys.

 

[Eddie]

Elina Backmanin Saana Havas -sarjan kolmas osa Ennen kuin tulee pimeää ei oikein jaksanut enää innostaa. Alustusta kesti melkein 350 sivua eikä oikein mitään tapahtunut, sitten loppu kustiin juosten läpi. Iso pettymys.

Kiitti infosta, minulla jäi jo kakkososa kesken, eli mahdollisuutta ei tarvitse enään antaa. Se ykkönen oli vielä ihan ok.

Täällä tuntuu olevan paljon scifin ystäviä. Itse en siinä kovin kokenut lukija ole. Nyt kuitenkin menossa Jesper Ersgårdin 1986 trilogia. Ja on kyllä hyvää scandiscifiä. Olen vähän huono vertaamaan mihinkään, mutta mielestäni tässä esim aikamatkustusta käsitellään aika piristävällä tavalla. Sarja on vielä pahasti kesken ensimmäisessä osassa, mutta kirja kyllä koukuttaa ja kovaa. Pitkään tätä panttasin, mutta turhaa.

Muuten olen ollut True Crimen paikoissa. Viking Sallyn veriteko on erinomainen ja mielestäni siinä murhaajakin selviää, mutta jää jokaisen omaksi tulkinnaksi. Raivostuttavaa, miten kaikki mahdollinen byrokratia ja viranomaistouhut suojelevat tätä (mahdollista) murhaajaa. Ehkä se on hyväkin niin oikeusvaltio(i)ssa.

Salaiset kirjeet oli erinomainen tarina Jehovan todistajista. Omatkin silmäni avautuivat lisää. En ole oikeastaan koskaan ajatellut, miten se on syntynyt ja mihin se perustuu.. Tätä ei ole kirjoitettu kovin mukaansatempaavasti, mutta ehdottomasti hyvä.. Ja varmasti saa verenpaineen nousemaan, jos raivostuttava tekopyhyys ja manipulointi kiinnostaa. Kirjoittaja on entinen Jehovan todistaja.

Sitten on tullut luettua hyväksikäyttöön liittyviä.. Salainen orja ja Äidin petos... Jos haluaa perehtyä äärimmäiseen pahuuteen yksittäisessä tai yksittäisissä ihmisissä.. Vähän Venäjää pienemmässä mittakaavassa, niin näissä riittää kyllä ihmeteltävää... Ja paatunutkaan lukija ei pääse helpolla.

 

[Patarouva]

Kiitti infosta, minulla jäi jo kakkososa kesken, eli mahdollisuutta ei tarvitse enään antaa. Se ykkönen oli vielä ihan ok.

Luin kakkososan loppuun, mutta minunkin mielestäni oli ykkösosaa selvästi huonompi.

 

[Rod Weary]

Luin kakkososan loppuun, mutta minunkin mielestäni oli ykkösosaa selvästi huonompi.

Liityn kuoroon. Eka demo on selvästi paras.

 

[Ilmari Ahde]

Juha Hernesniemen Aivokirurgin muistelmat on luettu. On tuo kovahermoisen ihmisen hommaa, ei saa käsi täristä ja päätöksien pitää tulla ripeästi kun hommat alkaa kusemaan, ei fundeerailla ja hohhailla, jotta mitäpä sitä. Kun 16 000 aivoleikkausta suorittaa, tottakai mukana on epäonnistumisia ja kuolemia tulee, kylmä ihminen olkiaan kohauttaisi ja eteenpäin. Monen potilaan menetys on ottanut Hernesniemellä koville ja niistäkin kertoo avoimesti, ei pelkästään leuhota komeilla onnistumisilla, joita niitä on vähän hitonmoinen määrä.

Kirjoitustyyli oli alkuun hieman häiritsevä. Lyhyttä selkeää lausetta. Jos jotain kritiikkiä antaisin, hieman olisi ollut leikkaamisen (hohhoh!) varaa, aneyrusmia hoideltiin paljon.

Jospa sitten Hornetin puikkoihin Heikki Mansikan ohjauksessa.

 

[Patarouva]

- Christian Rönnbacka: Henna Björk: Isku

Vähän nihkeästi lähti liikkeelle, mutta jännittäväksi kirjan takaa-ajo lopulta muuttui. Luen varmaan sarjan seuraavankin osan.

- Johanna Mo: Varjolilja

Tykkäsin tästä Saarimurhien toisesta osasta. Ei ollut yllätys, että lopussa oli koukku, joka saa odottamaan seuraavan osan lukemista.

- Tuomas Niskakangas: Miekka

Kirjan päähenkilö on sama kuin Roihu-kirjassa.
Politiikka on jälleen pääosissa, ja vaikka välillä tuntuu liioitellulta niin nuo tietyt asenteet ja mahdolliset käänteet pistävät kuitenkin pohtimaan asioita.

- Miika Nousiainen: Juurihoito

Pidän Nousiaisen huumorista ja oli viihdyttävää lukea tätä teoksen päähenkilöiden isän ja oman itsensä etsintää.

- Svetlana Aleksijevitš: Tsernobylista nousee rukous

Sain luettua tämän teoksen loppuun tänä aamuna. Herättää voimakkaita tunteita laidasta laitaan. Kannattaa lukea.

 

[Kilgore Trout]

Sebald on melankolista taidelukiolaisille soveltuvaa paskaa.

Palaan vielä W.G.Sebaldin Yli maan ja veden: Valittuja runoja 1964 - 2001 -teokseen. Luin sen ensin ilman kirjan lopussa olevia selityksiä, ja kontekstin kanssa oli välillä ongelmia. Toisaalta rytmistä saa paremmin kiinni, kun ei joka välissä vilkuile mihin lukuisat paikannimet ja latinankieliset sitaatit tai Jeesus-lapsi Flanderissa, Kebad Kenya, Tämä woitocas maan-elävä, Panasea, Ksanthos ym. intertekstuaalisuus viittaa.

Joka tapauksessa parhaita lukemiani runokirjoja. Toki otanta on pieni, puhutaan enemmänkin sadoista kuin tuhansista. Ehkä Sebald on parempi runokielessä, jossa ilmaisu on tiivistä ja riisuttua, kuin polveilevissa romaaneissa.

 

[Turha Kaukalo]

Ehkä Sebald on parempi runokielessä, jossa ilmaisu on tiivistä ja riisuttua, kuin polveilevissa romaaneissa.

Joo, noita romaaneja tarkoitin. Ne on jotenkin tuskallisia.

 

[alwahla]

Frank Schätzing - Pedot

Ensimmäinen yritys tämän kirjan kanssa päättyi keskeytykseen suunnilleen viisi tai kuusi vuotta sitten, mutta toisella kerralla sain koko kirjan kahlattua loppuun asti. Se on hyvä, sillä yksi lukukerta riittää tässä tapauksessa.

Kyseessä on siis yksi myydyimmistä ekotrilleri-kirjoista tällä vuosituhannella, jossa juoni on yksinkertaistettuna seuraavanlainen: yksisoluiset elämänmuodot aloittavat sodan ihmiskuntaa vastaan ja käyttävät tuossa sodassa kemiallisia välineitä sekä mereneläviä kostonvälineinään.

Kirja on toki hyvin kirjoitettu ja pirun massiivinen, sillä siinä on 910 sivua, mutta hyvän alun jälkeen tunnelma lässähtää merkittävästi ja viimeiset parisataa sivua on todella heikkoa suoritusta, joita lukiessa sitä vain toivoo, että kirja loppuisi pian. Luultavasti tämä kirja on ollut ilmastokriisiä huutavien henkilöiden lukupiireissä kohtalaisen suosittu, koska kirjassa tuhotaan Pohjanmeren öljynporaustuotanto sekä tuhansia muita saastuttavia alueita ympäri maailmaa.

Henkilöhahmot - joita kirjassa riittää - on hyvin kirjoitettu, teksti on varsin ymmärrettävää, vaikka ns. tieteellisiä termejä alkaa esiintyä jo varhaisessa vaiheessa kirjan sivuilla ja juoni sekä tarina menevät kronologisesti eteenpäin. Kirja on siis ihan ok, mutta parhaimmillaan nimenomaan alussa.

Ja kuten mainitsin tv-sarja -ketjussa jokunen aika sitten, tästä opuksesta on valmistunut kansainvälinen tv-sarja, jossa yhtä pääosaa näyttelee Krista Kosonen. Ihmeitä en tuolta sarjalta odota.

***

 

[Evil]

Kaikki Beatles-kirjat napsin mitä löydän. Nyt menossa Kenneth Womackin ”Long and Winding Roads”.

Vasta huitaisin Michael Hannin NWOBHM-kirjan, oli ihan kiva.

Ja 80-luvulla NWOBHM muuten tarkoitti musiikkia, ei mitään seksuaalisen suuntautumisen koodia.

 

[Ilmari Ahde]

Georges Perec - Häviäminen. Kirjasta puuttui tyystin suomen kielen käytetyin vokaali a, ranskassa se on puolestaan e. Käännöksen kielenkäyttö oli pätevää työtä, muuten en erityisemmin pitänyt. <- Sainpas tuommoisen pienen pätkän kirjoitettua ilman aata, ei ole helppoa.

 

[Motti-Masa]

Siamäk Naghianin uskomaton elämä. On siis iranilaistaustainen Genelecin toimitusjohtaja. Kirjassa mielenkiintoisinta olivat kuvaukset 1970- ja 80-lukujen Iranista. Kerrotaan tavallisten ihmisten elämästä ensin shaahin aikaan ja sitten tuli vallankumous ja Ajatollah K. otti vallan. Iranin ja Irakin välisessä sodassa Siamäk oli myös ja rintamalta on kuvauksia. Sitten Siamäk päätti jättää Iranin ja päätyi Suomeen. Eikä ollut ihan helppoa etenkään aluksi ensimmäiset vuodet.