Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Stolk-2]

Keväällä tuli luettua useampi kirja Edgar Rice Burroughsin Mars sarjaa. Ihan viihdyttäviä oli John Carterin seikkailut. Jossain mielessä harmi, että nämä kirjat ovat jääneet Tarzanin varjoon.

 

[Wiljami]

Robin Hobbin Narri ja näkijä -sarjasta tuli luettua eilen ensimmäinen kirja loppuun ja kyllähän tuokin on totutun synkkää dark fantasy -genren edustajistoa. Tutuissa merkeissä etenee, joskin tietynlainen pitkäpiimäisyys on ollut kaikkien Hobbin teosten perussyntinä (lukeminen kestää kuin nälkävuosi kun asioita tykätään kuvata monelta kantilta ja melkoisen kattavasti), sen lisäksi että päähenkilöiden piuhat tuntuvat tyypillisesti melkoisen pitkiltä (joskin toki kirjan aikalinja on huomattavan paljon laveampi kuin lukijan vastaava ja asiat jotka ovat luettaessa tuoreessa muistissa ei välttämättä kirjan hahmolla ole neljän vuoden aikahypyn jälkeen niin selkeästi päällimmäisenä että osaisi yhdistää vihjeet). Kyllä tästä tuntuisi ihan pätevä päätös FitzUljaan saagalle joka tapauksessa olevan kehkeytymässä.

 

[Ilmari Ahde]

Lainastosta tarttui pari matkaan.

Max Porter - Lanny. Tästä nimenomaisesta kirjailijasta en tiedä yhtään mitään, herätelaina.
Ian McEwan - Torakka. Tätä olen aiemminkin kyttäillyt mutta nyt sattui käden alle. Franz Kafkan Muodonmuutoksessa Gregor Samsan päivä oli aika tavalla pilalla, kun huomasi muuttuneensa torakaksi. Kovin paljon paremmin ei ala huolettoman torakan aamu, on muuttunut Englannin pääministeriksi.

 

[Peltinen]

Keväällä tuli luettua useampi kirja Edgar Rice Burroughsin Mars sarjaa. Ihan viihdyttäviä oli John Carterin seikkailut. Jossain mielessä harmi, että nämä kirjat ovat jääneet Tarzanin varjoon.

Itse luin ala-aste (nykyään alakoulu) ikäisenä Pellucidar -sarjaa. Kestäisi varmaan näin vanhemmalla iällä aikaa varmaan yhtä huonosti kuin John Carter.

 

[Sue]

Tänään olisi ollut tarve selailla Caroline Hainerin opusta Miksi miehet vilauttelevat, mutta se on näemmä jäänyt kamulle lainaan. Hän oli muuten yksi niistä harvoista miesoletetuista ystävistäni, joka tohti lukea alkua pidemmälle.

Kirjastoon oli tullut varaus, Elina Backmanin Kun kuningas kuolee. Se seuraavaksi.

 

[Johnny B. Goode]

Tänään olisi ollut tarve selailla Caroline Hainerin opusta Miksi miehet vilauttelevat, mutta se on näemmä jäänyt kamulle lainaan. Hän oli muuten yksi niistä harvoista miesoletetuista ystävistäni, joka tohti lukea alkua pidemmälle.

Juu, joskus sitä haluaa kattoo löytyskö kirjoista vastaus omalle käytökselleen.

 

[Sue]

Juu, joskus sitä haluaa kattoo löytyskö kirjoista vastaus omalle käytökselleen.

Vilautteli tai ei, lukemisen arvoinen kirja joka tapauksessa.

 

[Walrus21]

Luin Ulla-Maija Paavilaisen teoksen Suurin niistä on rakkaus, joka käsittelee Kirsti Paakkasen elämää. Luen aika vähän elämäkertoja, joten tätä kohtaan ei ollut erityisiä odotuksia.

Kirja on paikoin erittäin mielenkiintoinen. Etenkin ensimmäiset ~100 sivua ovat kovaa kamaa, kun käydään läpi Paakkasen varhaisia elämänvaiheita. Tuntuu, että niissä kohdin päästään lähimmäs sitä, millainen Paakkanen on ihmisenä.

Tämän jälkeen kuitenkin siirrytään Paakkasen bisneksiin, ja mitä pidemmälle menestys etenee, sitä etäämmäksi lukijalle jää, mitä Paakkanen siitä itse ajattelee. Ajoittain vaikuttaa, että kirja käsittelee kohdettaan dramatisoiden, mikä sopii toki Paakkasen persoonaan.

Kirja on aika pitkä, noin 330 sivua, mutta sitä voi kyllä suositella melkein kelle tahansa. Paakkasen henkilökohtaisen elämän lisäksi on mielenkiintoista seurata, miten suomalainen yhteiskunta muuttuu, ja miten Paakkanen mukautuu siihen. Nykypäivää lähestyttäessä käydään myös läpi mielenkiintoisia anekdootteja Marimekon historiasta. Luin kirjan kolmessa päivässä, joten kaipa se tempaisi mukaansa. Sopii hyvin kesäloman lukulistalle.

 

[Iisoppi]

No nyt tuli luettua lävitse...
JP Koskinen: Kesäkuun kalmantanssi
Jatkoi Koskisen Hämeenlinnaan sijoittuvaa kirjasarjaa Murhanvuosi. Puolivälissä jo ollaan siis. Koskinen on ollut jopa Finlandia-ehdokkaana muusta tuotannostaan joten hän kirjoittaa osaa. Ja kyllähän sieltä ihan sujuvaa tekstiä tulee jota on helppoa lukea. Dekkarisarjaa vaan vaivaa henkilöhahmojen outous ja jopa epäuskottavuus... Minua kannustaa tuon sarjan läpikahlaamiseen lähinnä se että haluan tietää mitä kaikkia salaisuuksia päähenkilöillä on (niihin viitataan usein) ja myös se että Hämeenlinna on tuttu.

 

[Sue]

Piti lukea jotain ihan muuta, mutta kesäretkeltä ostin Kirsi Vainio-Korhosen Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa - Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa. Välillä vähän vedetään mutkia suoraksi ja oletetaan, mutta enimmäkseen ollut tähän asti kiinnostava ja haastaa ajattelemaan. Ajankuvaus on tehty taiten.

 

[MacRef]

Tuli luettua lukulaitteella ollut Armanin maailma. En suosittele, noin huonoa kirjaa en ole aikoihin lukenut. Luin loppuun vain sen vuoksi, että oli niin vähän sivuja.

Ainekset hyvään kirjaan kyllä, mutta nyt joka asiasta raapaistiin vain pintaa. Toki kirja on julkaistu jo vuosia sitten, joten on jo ajastaan jäljessä.

 

[Johnny B. Goode]

Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa - Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa.

Kirppu-Kaisa on kyllä tosi huonosti brändätty tuotemerkki huoralle. En ostais. Popedan Mehu-Maija ja Temppu-Eeva ovat paljon myyvempiä.

Pahoittelut off-topicista.

 

[Eddie]

Piti lukea jotain ihan muuta, mutta kesäretkeltä ostin Kirsi Vainio-Korhosen Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa - Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa. Välillä vähän vedetään mutkia suoraksi ja oletetaan, mutta enimmäkseen ollut tähän asti kiinnostava ja haastaa ajattelemaan. Ajankuvaus on tehty taiten.

Olikohan Nicklas Natt Och Dagilla maininta kirjassaan, että oli tämän kirjailijan kuvauksia käyttänyt esikuvanaan kuvaillessaan synnytyksiä/abortteja omassa teoksessaan.

Tuo Natt Och Dagin 1794 olikin mainio teos. Ehkä välillä ns. hyvät saavat karmeaa kohtelua hänen kirjoissaan, kun pahat tekevät pitkään pahuuksiaan, ilman että kukaan pystyy puuttumaan asiaan.. no itse kuitenkin pidän, vaikka välillä kurjuus ja julmuus alkaa olla siinä rajoilla. Mutta ehkä se osin on ollutkin näin vuonna 1794 (tai 1793) ja ehkä jatkossa 1795...

Olen moittinut ja haukkunutkin suomalaisia dekkareita tai ainakin ollut ylikriittinen. No nyt löytyi sellainen kirjailija, jota jaksoin/jaksan kuunnella. Seppo Mustaluodon Norrman sarja on mielestäni oikeinkin hyvä. Vähän on John Rambon vikaa päähenkilössä, mutta kyllä nämä pitävät otteessa. Vähän samankaltaista tekstiä on kuin Jens Henrik Jensenin Oxen sarjassa, jota myös suosittelen lämpimästi. Mustaluoto ei aivan niin mysteeriseksi ja mystiseksi juonikuvioita kuitenkaan vie.

 

[Sue]

Kirppu-Kaisa on kyllä tosi huonosti brändätty tuotemerkki huoralle.

...ja Musta-Maija syrjii kaikkia muita värisävyjä, oh.

Päätän ot:n täältä tähän.

 

[Sue]

Olikohan Nicklas Natt Och Dagilla maininta kirjassaan, että oli tämän kirjailijan kuvauksia käyttänyt esikuvanaan kuvaillessaan synnytyksiä/abortteja omassa teoksessaan.

Tämä lisää vain omaa kiinnostusta lukea 1794, kiitti! :)

 

[Eddie]

Tämä lisää vain omaa kiinnostusta lukea 1794, kiitti! :)

Lue toki 1793 ensin, jos et sitä ole vielä lukenut.

 

[Ilmari Ahde]

Olen moittinut ja haukkunutkin suomalaisia dekkareita tai ainakin ollut ylikriittinen. No nyt löytyi sellainen kirjailija, jota jaksoin/jaksan kuunnella. Seppo Mustaluodon Norrman sarja on mielestäni oikeinkin hyvä. Vähän on John Rambon vikaa päähenkilössä, mutta kyllä nämä pitävät otteessa. Vähän samankaltaista tekstiä on kuin Jens Henrik Jensenin Oxen sarjassa, jota myös suosittelen lämpimästi. Mustaluoto ei aivan niin mysteeriseksi ja mystiseksi juonikuvioita kuitenkaan vie.

Oxenissa on kanssa loraus jos toinenkin Ramboa ja James Bondia, lukiessa tulee moneen kertaan selväksi, että Oxen on monin mitalein palkittu sotilas.

Hommasin Hilary Mantelin Cromwell-sarjan kolmannen osan Kuningashuone, nämä ei ole sitä ripeintä luettavaa omalla kohdalla. Ensimmäinen osa Susipalatsi otti pari kuukautta, toinen osa meni sentään huomattavasti riuskemmin. Kuningashuone onkin jo mittakaavaa tiiliskivi, omahan tuo on niin ei ole lukukiirettä.

 

[Reverent]

Jussi Adler-Olsenin Uhri 2117 menossa. Adler-Olsenin Ryhmä Q:sta kertovan kirjan lukeminen on tällä kertaa kestänyt älyttömän kauan, mutta jotenkaan ei vaan tää uusin nappaa. Juoni on hieman erilainen mutta kerronta vähän junnaavaa.
Aiemmissa kirjoissa kuvio on ollu melko samaa huttua joka kerta, mutta silti tapahtumat on osattu kertoa koukuttavasti, joten olen niistä tykänny.
Olen tainnut jossain täällä mainita aiemminkin, mutta kirjoissa käytettävä puhetapa on alkanut ärsyttää yhä enemmän. Häikäilemättömät terroristit ja kivenkovat poliisit eivät puhu noin. "Emme usko, että he tekisivät noin, emmehän?", voi vittu!
En tunne kääntäjien ammattia yhtään, enkä siten osaa sanoa johtuuko toi kökkö ja ylikorrekti kieli alkuperäisestä kirjoittajasta (tod.näk.) vai kääntäjästä, mutta todella ärsyttävää pidemmän päälle. Koitan saada tämän loppuun, mutta luulisin, että tämä on viimeisin Adler-Olsen vähään aikaan, vai mitä mieltä olet, veikkoseni?

 

[Vahva tunne]

Maksim Gorkin Väärään aikaan ajateltua. Vai olenko jo kertonut? Muisti pätkii.
Mielenkiintoinen kirja, uskalsi Leniniä arvostella.

 

[Uncle Leo]

Joku oli täällä lukenut Matti Röngän Yyteet, joten otin kirjavinkistä vaarin ja lainasin ko. opuksen. Oli hyvää ja kevyttä kesälukemista, mutta vaatii kyllä sen että Tuntematon Sotilas on tullut tutuksi. Kirjassa siis Tuntemattoman hahmot työskentelevät helsinkiläisessä IT-firmassa. Hahmot oli hauskasti tuotu nykyaikaan, vaikkakin juonenkulku ja jotkut hahmot olisivat saaneet olla enemmän alkuteoksen kaltaisia.

Tällä hetkellä on luennassa Dan Brownin Alku. Onhan tämä taattua Brownia, niin hyvässä kuin pahassa. Siinä missä aiemmat Langdon-teokset ovat olleet hyviä sekoituksia seikkailua ja historiatietoa, niin tässä valitettavasti seikkailut ja salapoliisityöt ovat jääneet taka-alalle ja Brown on innostunut liikaa kertomaan taideteoksista, rakennuksista, tiedemieheistä yms. Mutta yllättävän sujuvasti tämä lähes 700-sivuinen kirja menee taas eteenpäin, toki kyllä tästä semmoiset 100 sivua olisi voinut editoida pois ilman että jännitys vähenisi.

 

[Ollakseni]

The Decline and Fall of the Roman Empire projekti etenee. Äänikirjana töiden ohessa, kun ei tartte liikaa ajatella. Enää 118 tuntia jäljellä 8 tuntia takana.

 

[MacRef]

Kuuntelin tänään Lasse Nousiaisen Itärajatapauksen. Varsin hauska, tykkäsin.

 

[Sue]

Elina Backmanin Kun kuningas kuolee ja Timo Sandbergin Kostonkierre. Lukeminen siirtyi ja siirtyi, mutta inspiraation iskettyä menivät pikalukuna.

Backman oli pettymys, esikoiskirjailijana hän ei tuonut kotimaiseen dekkarigenreen mitään uutta. Siis vilpittömästi ei yhtään mitään uutta. Väsyin myös kirjoittamisen tapaan. Odotin kovasti enemmän. Pisteet tarinan sijoittumisesta Hartolaan, osin tuttuihin maisemiin.

Sandbergin luin kohteliaisuudesta, mutta alan totisesti tympäistyä hänenkin opuksiinsa. Eikä tätä dekkariksi enää oikein voinut sanoa. Tulipahan lusittua.

Toipuakseni luin Tšehovin Hepsakka ja muita kertomuksia ja totesin, että taitaa olla aika verestää tätäkin lajia. Erityisesti Koteloitunut ihminen jätti ajatuksia soimaan; kaiken mahdollisen pelkääjänä tunnistin itseni.

Nyt kasassa Gogolin Kuolleet sielut, Jessica Fellowesin Nuori, kaunis ja kuollut sekä pari viikkoa sitten kesken jäänyt Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Todennäköisesti valitsen kuitenkin Trevor Noahin Laittoman lapsen.

 

[Wiljami]

Alkuviikosta tuli kahlattua läpi Robin Hobbin Narri & Näkijä -trilogia ja näin ollen saatua koko Hobbin saaga päätökseen. 5 trilogiaa ja hiha-arviolla tusinantuhatta sivua tuossa universumissa siis takana ja kyllä siitä hieman tyhjä olo tuli että mitähän sitä sitten lukisi kun tuon projektin parissa meni kuusi vuotta (toki pitkillä tauoilla eri kirjasarjojen välillä). Varmaan suunnilleen vastaava fiilis tulee jos/kun song of ice & fire saa päätöskirjansa julkaisuun asti.

Mutta tuosta, niin kyllähän sen luki vaikka pitkänlainen on kirjailijan kertomatyyli ja välillä mietti että saman olisi kertonut kolmanneksella käytetyistä sivuista ilman merkittävää menetystä juonelle. Samoin hahmoilla oli (saagalle tyypillisesti) suuria vaikeuksia kommunikoida keskenään tai hahmottaa vihjeitä, joskin toki aikaa kului kirjamaailmassa mahdollisesti vuosia kirjassa kerrottujen tapahtumien välillä. Ensimmäisen trilogian epätoivoa ei mielestäni saavutettu, toisaalta ensimmäistä trilogiaa lukiessa ei vielä tiennyt mitä odottaa ja kirja osasi yllättää tunnelmaltaan ja juonikuvioiltaankin petoksineen ja muineen. Vuorotahtiin tulleet trilogiat etelämpää universumista olivat tunnelmaltaan ehkä enemmän nuortenkirjamaisia (vaikka toki niissäkin oli erittäin kipeitä teemoja) ja niissä oli myös enemmän deus ex machinae -henkisiä oikaisuilta tuntuvia ratkaisuja, mitkä mahdollisti noissa sarjoissa enemmän ja näkyvämmin esillä olleet mystiset/maagiset elementit. Viides trilogia kuroi sitten maailmat yhteen (aiemmissa ollut lähinnä lyhyitä viittauksia toisen maailman tapahtumiin) osin myös tunnelmineen, joskaan ei merkittävimpine ratkaisuineen.

 

[Sue]

Joël Dicker ~ Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Sattumalta ostin kirpparin alesta tietämättä mitään. Tarina jysähti helvetin syvälle, teki levottomaksi ja levolliseksi yhtä aikaa. Yksi niistä harvoista fiktiivisistä kirjoista, joihin tulen palaamaan.