Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Sue]

Kirppu-Kaisa on kyllä tosi huonosti brändätty tuotemerkki huoralle.

...ja Musta-Maija syrjii kaikkia muita värisävyjä, oh.

Päätän ot:n täältä tähän.

 

[Sue]

Olikohan Nicklas Natt Och Dagilla maininta kirjassaan, että oli tämän kirjailijan kuvauksia käyttänyt esikuvanaan kuvaillessaan synnytyksiä/abortteja omassa teoksessaan.

Tämä lisää vain omaa kiinnostusta lukea 1794, kiitti! :)

 

[Eddie]

Tämä lisää vain omaa kiinnostusta lukea 1794, kiitti! :)

Lue toki 1793 ensin, jos et sitä ole vielä lukenut.

 

[Ilmari Ahde]

Olen moittinut ja haukkunutkin suomalaisia dekkareita tai ainakin ollut ylikriittinen. No nyt löytyi sellainen kirjailija, jota jaksoin/jaksan kuunnella. Seppo Mustaluodon Norrman sarja on mielestäni oikeinkin hyvä. Vähän on John Rambon vikaa päähenkilössä, mutta kyllä nämä pitävät otteessa. Vähän samankaltaista tekstiä on kuin Jens Henrik Jensenin Oxen sarjassa, jota myös suosittelen lämpimästi. Mustaluoto ei aivan niin mysteeriseksi ja mystiseksi juonikuvioita kuitenkaan vie.

Oxenissa on kanssa loraus jos toinenkin Ramboa ja James Bondia, lukiessa tulee moneen kertaan selväksi, että Oxen on monin mitalein palkittu sotilas.

Hommasin Hilary Mantelin Cromwell-sarjan kolmannen osan Kuningashuone, nämä ei ole sitä ripeintä luettavaa omalla kohdalla. Ensimmäinen osa Susipalatsi otti pari kuukautta, toinen osa meni sentään huomattavasti riuskemmin. Kuningashuone onkin jo mittakaavaa tiiliskivi, omahan tuo on niin ei ole lukukiirettä.

 

[Reverent]

Jussi Adler-Olsenin Uhri 2117 menossa. Adler-Olsenin Ryhmä Q:sta kertovan kirjan lukeminen on tällä kertaa kestänyt älyttömän kauan, mutta jotenkaan ei vaan tää uusin nappaa. Juoni on hieman erilainen mutta kerronta vähän junnaavaa.
Aiemmissa kirjoissa kuvio on ollu melko samaa huttua joka kerta, mutta silti tapahtumat on osattu kertoa koukuttavasti, joten olen niistä tykänny.
Olen tainnut jossain täällä mainita aiemminkin, mutta kirjoissa käytettävä puhetapa on alkanut ärsyttää yhä enemmän. Häikäilemättömät terroristit ja kivenkovat poliisit eivät puhu noin. "Emme usko, että he tekisivät noin, emmehän?", voi vittu!
En tunne kääntäjien ammattia yhtään, enkä siten osaa sanoa johtuuko toi kökkö ja ylikorrekti kieli alkuperäisestä kirjoittajasta (tod.näk.) vai kääntäjästä, mutta todella ärsyttävää pidemmän päälle. Koitan saada tämän loppuun, mutta luulisin, että tämä on viimeisin Adler-Olsen vähään aikaan, vai mitä mieltä olet, veikkoseni?

 

[Vahva tunne]

Maksim Gorkin Väärään aikaan ajateltua. Vai olenko jo kertonut? Muisti pätkii.
Mielenkiintoinen kirja, uskalsi Leniniä arvostella.

 

[Uncle Leo]

Joku oli täällä lukenut Matti Röngän Yyteet, joten otin kirjavinkistä vaarin ja lainasin ko. opuksen. Oli hyvää ja kevyttä kesälukemista, mutta vaatii kyllä sen että Tuntematon Sotilas on tullut tutuksi. Kirjassa siis Tuntemattoman hahmot työskentelevät helsinkiläisessä IT-firmassa. Hahmot oli hauskasti tuotu nykyaikaan, vaikkakin juonenkulku ja jotkut hahmot olisivat saaneet olla enemmän alkuteoksen kaltaisia.

Tällä hetkellä on luennassa Dan Brownin Alku. Onhan tämä taattua Brownia, niin hyvässä kuin pahassa. Siinä missä aiemmat Langdon-teokset ovat olleet hyviä sekoituksia seikkailua ja historiatietoa, niin tässä valitettavasti seikkailut ja salapoliisityöt ovat jääneet taka-alalle ja Brown on innostunut liikaa kertomaan taideteoksista, rakennuksista, tiedemieheistä yms. Mutta yllättävän sujuvasti tämä lähes 700-sivuinen kirja menee taas eteenpäin, toki kyllä tästä semmoiset 100 sivua olisi voinut editoida pois ilman että jännitys vähenisi.

 

[Ollakseni]

The Decline and Fall of the Roman Empire projekti etenee. Äänikirjana töiden ohessa, kun ei tartte liikaa ajatella. Enää 118 tuntia jäljellä 8 tuntia takana.

 

[MacRef]

Kuuntelin tänään Lasse Nousiaisen Itärajatapauksen. Varsin hauska, tykkäsin.

 

[Sue]

Elina Backmanin Kun kuningas kuolee ja Timo Sandbergin Kostonkierre. Lukeminen siirtyi ja siirtyi, mutta inspiraation iskettyä menivät pikalukuna.

Backman oli pettymys, esikoiskirjailijana hän ei tuonut kotimaiseen dekkarigenreen mitään uutta. Siis vilpittömästi ei yhtään mitään uutta. Väsyin myös kirjoittamisen tapaan. Odotin kovasti enemmän. Pisteet tarinan sijoittumisesta Hartolaan, osin tuttuihin maisemiin.

Sandbergin luin kohteliaisuudesta, mutta alan totisesti tympäistyä hänenkin opuksiinsa. Eikä tätä dekkariksi enää oikein voinut sanoa. Tulipahan lusittua.

Toipuakseni luin Tšehovin Hepsakka ja muita kertomuksia ja totesin, että taitaa olla aika verestää tätäkin lajia. Erityisesti Koteloitunut ihminen jätti ajatuksia soimaan; kaiken mahdollisen pelkääjänä tunnistin itseni.

Nyt kasassa Gogolin Kuolleet sielut, Jessica Fellowesin Nuori, kaunis ja kuollut sekä pari viikkoa sitten kesken jäänyt Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Todennäköisesti valitsen kuitenkin Trevor Noahin Laittoman lapsen.

 

[Wiljami]

Alkuviikosta tuli kahlattua läpi Robin Hobbin Narri & Näkijä -trilogia ja näin ollen saatua koko Hobbin saaga päätökseen. 5 trilogiaa ja hiha-arviolla tusinantuhatta sivua tuossa universumissa siis takana ja kyllä siitä hieman tyhjä olo tuli että mitähän sitä sitten lukisi kun tuon projektin parissa meni kuusi vuotta (toki pitkillä tauoilla eri kirjasarjojen välillä). Varmaan suunnilleen vastaava fiilis tulee jos/kun song of ice & fire saa päätöskirjansa julkaisuun asti.

Mutta tuosta, niin kyllähän sen luki vaikka pitkänlainen on kirjailijan kertomatyyli ja välillä mietti että saman olisi kertonut kolmanneksella käytetyistä sivuista ilman merkittävää menetystä juonelle. Samoin hahmoilla oli (saagalle tyypillisesti) suuria vaikeuksia kommunikoida keskenään tai hahmottaa vihjeitä, joskin toki aikaa kului kirjamaailmassa mahdollisesti vuosia kirjassa kerrottujen tapahtumien välillä. Ensimmäisen trilogian epätoivoa ei mielestäni saavutettu, toisaalta ensimmäistä trilogiaa lukiessa ei vielä tiennyt mitä odottaa ja kirja osasi yllättää tunnelmaltaan ja juonikuvioiltaankin petoksineen ja muineen. Vuorotahtiin tulleet trilogiat etelämpää universumista olivat tunnelmaltaan ehkä enemmän nuortenkirjamaisia (vaikka toki niissäkin oli erittäin kipeitä teemoja) ja niissä oli myös enemmän deus ex machinae -henkisiä oikaisuilta tuntuvia ratkaisuja, mitkä mahdollisti noissa sarjoissa enemmän ja näkyvämmin esillä olleet mystiset/maagiset elementit. Viides trilogia kuroi sitten maailmat yhteen (aiemmissa ollut lähinnä lyhyitä viittauksia toisen maailman tapahtumiin) osin myös tunnelmineen, joskaan ei merkittävimpine ratkaisuineen.

 

[Sue]

Joël Dicker ~ Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Sattumalta ostin kirpparin alesta tietämättä mitään. Tarina jysähti helvetin syvälle, teki levottomaksi ja levolliseksi yhtä aikaa. Yksi niistä harvoista fiktiivisistä kirjoista, joihin tulen palaamaan.

 

[Glove]

Lueskelin päivällä kirjaa nimeltä Urheiluvalmennus. Pitäisi vielä vilkaista kirjaa Laatua käytännön valmennukseen.

 

[Fironic]

Juuri nyt luettavana Conn Iggulden - Spartan haukka.

Kertoo antiikin Kreikan ja Persian meiningeistä noin 400 eaa. Igguldenit on aina pakko lukea ja kyllä tämäkin on taattua laatua jo ensimmäisen 100 sivun perusteella.

 

[Iisoppi]

Ruth Ware : Lukitut ovet
Kirja oli kirjoitettu kuin muka joku olisi kirjoittanut kirjettä toiselle ihmiselle. Välillä piti siis puhutella kirjeen vastaanottajaa kesken tekstin... Kirjan alussa sitä oli paljon enemmän tyyliin "miksi jaarittelen teille tästä, pidätte varmaan minua tyhmänä, ymmärrättekö minua" mutta loppua kohden kirjemäisyys väheni ajoittaisiin kirjeen vastaanottajan nimeltä puhuttelemisiin. Ei kyllä mielestäni mikään hyvä tyyli kokonaiseen kirjaan. Muuten kirja oli jokseenkin absurdi ja epäuskottava. Ware osaa kyllä kirjoittaa ja teksti on helposti luettavaa (suomeksi käännettynä) mutta se ei poista sitä että pidin kirjaa liian outuna. Ja loppuratkaisu oli mielestäni aika tyhmä. No luin kuin lehdessä suositeltiin. Ja nyt muistan etten tainnut pitää Ruth Waren edellisestäkään (lukemastani) kirjasta.

 

[Eddie]

Jos pitää historiallisista romaaneista, niin Kate Quinnin Koodinimi Alice ja Metsästäjätär ovat loistavia teoksia maailmansotien aikaan sijoittuen. Pääosissa ovat naiset, muttei mitenkään liian alleviivaavasti. Hyvin rakennettuja tarinoita.

Itselleni uusi tuttavuus on Anders Roslund (ja Hellström). Kolme (sekuntia, minuuttia, tuntia) trilogiaa olen kuunnellut. Vähän on Seppo Mustaluodon ja Jens Henrik Jensenin kaltaista menoa välillä, mutta mielestäni taidokkaammin ja sujuvammin kirjoitetussa maailmassa. Roslund ja rikollisen taustan omaava Hellström (rip 2017) ovat asioista ilmeisen hyvin taustatyötä tehneet. Mukana menossa myös vanhemmam liiton dekkareiden suuntaan kumartava änkyrä vanha rikoskomisario.

Mielestäni Ruotsin parhaalta naisdekkaristilta Emilie Scheppiltä ilmestyi uuden kirjan suomennos Jaakko kulta.

Jonossa on tällä hetkellä valtava määrä kirjoja. No lenkillä ja autossa on hyvä kuunnella

 

[Iisoppi]

Timo Sandberg: Tilinteko
Tämä oli Sandbergin historiallinen Lahteen sijoittuva dekkari. Olen aina pitänyt Sandbergin kerronnasta eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Oli mukava jatkaa Kekin tarinaa ja seurata murhatutkintaa hänen johdollaan. Ja lopulta syyllinen löytyi yllättävästä suunnasta. Itse en tiennyt että sotien välissä Suomessa ole leirejä vasemmistolaisia varten. Kyllä siellä aika rankat olot vissiin oli.

Joko @Sue luit tämän? Olit aikoinaan pikalainana tuota hakemassa. Jos luit niin mitä pidit?

 

[Sue]

Timo Sandberg: Tilinteko

Joko @Sue luit tämän? Olit aikoinaan pikalainana tuota hakemassa. Jos luit niin mitä pidit?

Luin kyllä! Mutta minulle kävi niin, etten meinannut saada tätä loppuun. Murhatutkimus oli sivuseikka, joka tuntui jopa väkisin väännetyltä kehykseltä historiallisen tietoiskun ympärille. Kekki alkaa myös vaikuttaa vähän tylsältä virheettömyydessään ja oikeudenmukaisuudessaan, ja samaa manttelia sovitellaan hänen pojalleen. Toki tarinalla oli ansionsakin; Teräväisen hahmo on edelleen hyvin rakennettu, samoin Vera.

 

[Wiljami]

Historiallisten dekkarien parissa mennyt aika Hobbin saagan loppuunlukemisen jälkeen, aloitin nyt lukemaan Ellis Petersin Cadfael-sarjaa, missä päähenkilö on 1100-luvulla elänyt munkki. Mukavan nopeatempoista luettavaa, kolmas kirja jo menossa vaikka vasta viikko sitten aloitin. Hieman täytyy kyllä ihmetellä suomenkielistä julkaisujärjestystä, aloitin luonnollisesti ensimmäisestä suomeksi ilmestyneestä teoksesta, toinen olikin sitten alkujaan ilmestynyt sitä ennen ja siitä oli melko tehokkaasti spoilaantunut muutama päähahmo kun samat jo ensimmäisessä olivat ja sitten kolmas kirja olikin vieläkin aiemmin alkukielellä julkaistu. Eli suomenkieliset kirjat 1, 2 ja 3 olivat nyt wikipedioinnin perusteella alkukieliset kirjat 3, 2 ja 1. Olisiko sitten kustantaja aloittanut menestyneimmästä teoksesta suomenkielisten julkaisun tms, mutta pitää nyt muistaa jatkossa vilkaista lukujärjestys enkkubibliografiasta.

 

[Iisoppi]

Andrew Blackwell: Aurinkoloma Tšernobylissä
Ostin tämän kirjan Prisman alelaarista koska ajattelin että voisi olla mielenkiintoinen. Eikä oletus pettänyt. Kyseessä on siis tyyppi joka päättää matkailla seuduilla jotka ovat saastuneita tai muuten vain tuhottuja... Hiekkaöljykentät, Intian saastuneet joet, Amazonin sademetsien tuho ja jätepyörre meressä yms. Nuo aiheet kiinnosti muutenkin ja tässä kirjassa niihin oli pureuduttu varsin kansanomaisesti ja kiinnostavasti... Silti tiedettä unohtamatta. Ihan kiva pläjäys tietoa.

 

[Via Dolorosa]

Aku Ankan taskukirjaa luin paskalla. Tarkalleen ottaen taskukirja #250 Varttitonni.

 

[Uncle Leo]

Juuri nyt luettavana Conn Iggulden - Spartan haukka.

Kertoo antiikin Kreikan ja Persian meiningeistä noin 400 eaa. Igguldenit on aina pakko lukea ja kyllä tämäkin on taattua laatua jo ensimmäisen 100 sivun perusteella.

Itse sain tämän luettua pari viikkoa sitten, ja oli kyllä taattua Igguldenia. Voitti kyllä uusimman Dan Brownin selvästi, joka oli siis edellinen kirja jonka luin. Spartan Haukan tapahtumat eivät olleet historian osalta itselleni tuttuja, joten siitä syystä mukana oli parikin yllättävää pikku juonenkäännettä. Suositeltava lukukokemus kaikkinensa.

 

[Skruf]

Ben Macintyre: Vakooja ja petturi

Tositarina KGB agentista Oleg Gordijevskistä. Kyllä tätä voi suositella kaikille jota kiinnostaa kylmän sodan aikainen vakoojameno idän ja lännen välillä.

 

[Valapatto]

Ben Macintyre: Vakooja ja petturi

Tositarina KGB agentista Oleg Gordijevskistä. Kyllä tätä voi suositella kaikille jota kiinnostaa kylmän sodan aikainen vakoojameno idän ja lännen välillä.

Tätä voi kyllä suositella. Oli myös hyvin kirjoitettu ja piti otteessaan. Ihailla täytyy Gordojevskin rohkeutta ja kykyä elää sellaisessa paineessa.

Olen koittanut tässä päästä Harry Holen maailmaan. Ensimmäisessä kirjassa oli hetkensä, mutta kokonaisuus vaisu. Viimeksi luin sarjan kolmannen kirjan, eli Punarinnan. Tarina ja aihio hyvä, mutta vähän tuntui väkisin paisutetulta ja moneen suuntaan poukkoilevalta. Juuri aloitin sarjan neljännen Suruton. Kyllä näitä lukee, mutta ihan ei avaudu miksi nämä ilmeisesti ovat sitä kovinta tavaraa dekkari/jännäriosastolla maailmassa tällä hetkellä. Ehkä sarja sitten kertoo sen.

 

[Wiljami]

Viisi kirjaa tuli kahlailtua Cadfaelin kronikoita (kirjasarja löytyy enkkuwikipediasta tuolla nimellä), nyt vaihdoin niihin teoksiin jotka alkujaan kuukausi sitten kävin kirjastolta hakemassa helpottamassa Hobbin saagan vieroitusoireita. Googlettelin siis mahdollisia vastaavia teoksia kuin mitä Hobbin kirjoittamat oli ja muutama lähde tarjosi Guy Gavriel Kayn Tiganaa. Kyseessä olisi ilmeisesti aika hillitysti maagisilla elementeillä höystettyy renesanssi-italaialaismaiseen maailmaan sijoittuva synkähkö teos. Illalla sai luettua vasta prologin mutta ihan lupaavalta vaikutti kirjoitustyylin puolesta.