Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Turha Kaukalo]

Pekka Tuomistoa oon joskus lukenut. Kuulemma myöhemmistä roomalaisista historioitsijoista löytyy kovaa sakkia, niitä, jotka eivät selitä.

 

[adolf]

Hemingwayn Kenelle kellot soivat. Onks tää nyt sitte niin hyvä, saas nähä...

 

[Taccutucca]

Juu, on tuo Jarkko Ruudun kirja kyllä todella hyvä. Vituttaa vaan se, etten mennyt heti jonkun epäeettisen ketjun kauppaan, mistä olisin saanut kirjan n. 26 euron hintaan, vaan kävin *autolla* paikallisessa kirjakaupassa, missä se oli 32,95 enkä enää 5 minuuttia ennen liikkeen sulkemisaikaa jo myyjiä häirittyäni enää viitsinyt perääntyä... Noh, oli kyllä joka euron arvoinen. Koko kirja on täynnä mielenkiintoisia tapahtumia. Etenkin yövuorossa oli mukava kirjaa lukea.

Ihmetyttää vaan tämä Peter Nymanin haastattelu Ruudun kanssa, missä käsiteltiin kirjaa; eikö Nyman oikeasti ollut lukenut kirjaa ennen haastattelua? Vaikutti ainakin siltä, että oli max. muutaman sivun plärännyt läpi, mutta muuten antanut jonkin assistentin hoitaa kysymykset, mikä on melko epätoimittajamaista puuhaa.

 

[SamSpade]

Syksyn mittaan luettua.
Charles Stross - The Atrocity Archives (Laundry Files Book 1)
Jeff Lindsay - Tropical Depression
Stephen Leather - Jack Nightingale series (from 1 to 6)
John Connolly - Charlie Parker novels ( from 1 to 13)
Stephen King - Doctor sleep.
Blake Crouch - Wayward pines trilogy.

 

[sampio]

Ruudun kirja pitää itsekin lukea tässä jossain vaiheessa pään tyhjennyksenä opinnoista. Vaikuttaa jo lähtökohdiltaan kiinnostavammalta kirjalta kuin esim. Selänteen kuvakirja, jota tosin en ole lukenut.

 

[Rod Weary]

Ruudun kirja pitää itsekin lukea tässä jossain vaiheessa pään tyhjennyksenä opinnoista. Vaikuttaa jo lähtökohdiltaan kiinnostavammalta kirjalta kuin esim. Selänteen kuvakirja, jota tosin en ole lukenut.

Ruudun kirja käsittelee Jarkko Ruudun uraa jääkiekkoilijana. Teemun tekele on Me Naiset -artikkeli Teemusta pidennettynä ja kovakantisena laitoksena. Älä lue sitä, tulet vain kiukkuiseksi.

 

[sampio]

Ruudun kirja käsittelee Jarkko Ruudun uraa jääkiekkoilijana. Teemun tekele on Me Naiset -artikkeli Teemusta pidennettynä ja kovakantisena laitoksena. Älä lue sitä, tulet vain kiukkuiseksi.

Jep, tuollainen fiilinkin mulla on siitä ollutkin. Tietysti pelaajien elämä on puitukin eri mittasuihteissa mediassa, mutta Ruudulla on varmasti hyvin mielenkiintoinen näkökulma esim. NHL-kiekkoon, kun asema ei ole jumalasta seuraava, kuten Selänteellä on liki koko uransa ollut.

 

[adolf]

Harkitsin minäkin pitkään että viittiikö tuota Selänteen kirjaa kirjastosta edes lainata. No tulihan se sitten otettua ja kuvat lähinnä siitä vain selattua. Varmasti on kirjalla ollut yleisönsä, mutta ei itselle oikein iskenyt. Se on tosissaan siitä Selänteen julkisuuskuvasta tehty semmoinen niin puhtoinen ja siloteltu että siinä ei saa olla mitään tahroja ja näin ollen kirjakin jää kovin kapeaksi ja saman henkilökultin palvomiseksi. Siitä jää semmoinen aitous puuttumaan kokonaan.

Ruudun kirjan lukemista taas odotan ihan toisellaisella mielenkiinnolla.

 

[Noitarumpu]

Dekkareitten ystäville suosittelen tuota Preston-Childin Pimeyden pyörää. Se on sarjasta ja päähenkilönä agentti Pendergast. Ei mikään tyypillinen agentti todellakaan, en jaksaisi sellaisia edes lukea! Jotenkin tuo sarja koukuttaa totaalisesti ja olihan tässäkin tiiliskivessä jännää melkeinpä enemmän kuin tarpeeksi. Kyllä meitä on hemmoteltu pitkästä aikaa, jotka tämän parivaljakon kirjaa olemme odottaneet. Olihan tässä pitkä rupeama edellisen kirjan suomeksi ilmestymisestä.
Muutoin on tullut luettua enemmänkin lehtiä puolesta ja vastaan nykyistä hallitusta kohtaan. Myös muutama vanha klassikkokirja on tullut käytyä uudelleen läpi, kun aikaa on vierähtänyt edellisestä lukukerrasta kauan. Esim. Steinbeck. Muutenkin kirjojen suhteen mulla on ollut rauhallisempi kausi, johtuen yksityiselämän muista kuvioista.

 

[Turha Kaukalo]

Selänteestä saisi loistavan kirjan, mutta tekijän pitäisi olla todella rohkea koska pitäisi muistakin kauneuspilkuista mainita kuin siitä narkkariveljestä, niistä jutuista, joihin kukaan ei kommentoi. "Teemu Selänne ja naiset" -artikkeli oli joskus eräilläkin työn alla mutta jäi tekemättä. NHL-jääkiekkoilijan kesä on muutenkin hyvä aihe. Nyt Kummola ja Harkimo tukkivat suut jo pelkällä olemuksellaan.

 

[Japi]

Viimeksi tuli luettua Ken Follettin vuosisatatrilogia Kun Suuret Sortuvat, Maailman Talvi ja Ikuisuuden Ääri. Hemmetin hyvä fiktiivinen romaanisarja elämästä 1900-luvulla. Seuraavaksi varmaankin Follettin keskiaikaromaanit toisena uusintakierroksena.

 

[Ilmari Ahde]

Luin nopeaan tahtiin kirjailijanimimerkki Erik Axl Sundin trilogia Varistyttö, Unissakulkija, Varjojen huone. Ensimmäisen teoksen takaliepeessä kerrotaan "Pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla.", siinä tulee Gefle Dagbladetilta sen tason valhe ettei hetkeen ole moista luettu, Stieg Larsson vainaa pyyhkii tällä hanurinsa. Ripeä lukeminen ei johtunut siitä että olisi äkkiä päässyt loppuratkaisun pariin, ensimmäinen osa on ihan okei mutta siitä eteenpäin mennään persliukua. Rajun aiheen alta paljastuu varsin keskinkertainen dekkari, liian ripeää poukkoilua paikasta toiseen, kömpelö rakkaustarinan lopetus ja toisen alku joista molemmat turhia tarinan kannalta mutta toihan ne lisää mittaa kirjoille. Ihmismielen kyvyllä sulkea epämukavia asioita pois ja kehittää mielikuvia tässä pelattiin vahvasti, aiheuttaen lopulta sen että tarinasta tuli varsin sekava. Varmasti joku tykkää kovastikin, pitäähän jotkut Mamban musiikistakin, mutta minut nämä jätti kylmäksi. Tämä oli kuin keskiverto kolmosketjun vasen laitahyökkääjä, yritys on ankaraa, puhisee ja puhkuu, menee siinä sivussa mutta ei jätä sen suurempaa muistijälkeä.

 

[MacRef]

Edellinen loppuun luettu kirja oli uusin Vares. Ihan ok-Vares, keskitasoa. Lopussa tuli ilmeisesti kiire lopettaa kirja, kun kirjan loppu oli aika aika nopea. Nyt meneillään (e-kirjana) Leiri 14. Kertoo pohjois-korealaiselta vankileiriltä karanneesta hepusta.

 

[Ollakseni]

Edellinen loppuun luettu kirja oli uusin Vares. Ihan ok-Vares, keskitasoa. Lopussa tuli ilmeisesti kiire lopettaa kirja, kun kirjan loppu oli aika aika nopea. Nyt meneillään (e-kirjana) Leiri 14. Kertoo pohjois-korealaiselta vankileiriltä karanneesta hepusta.

On muuten ihan hyvä kirja luin sen itse kuukausi tai kaksi sitten. Vaikka ilmeisesti vähän käytetty värikynää tarinassa.

Nyt on vielä kesken Witcher saagan viimeisin osa. Josko sen jaksaisi tarpoa läpi tässä lähipäivinä.

 

[H.Incandenza]

On tullut luettua:

Mitä Finnegans Wake tarkoittaa?
Mitä Houellebecq tarkoittaa?
Ja postista kolahti tänään Mitä David Foster Wallace tarkoittaa, jonka ajattelin lukea heti.
Että sellainen kausi.

On tässä lueskeltu Fasismin lumoustakin ja Viivi & Wagner pokkareita sekä Michel de Montaignen esseitä.
M.D.F.W.T:n jälkeen lukaisen Yli-Juonikkaan uusimman. Vanhan merimiehen tarinasta pidin.

Ok, myönnetään. Olen lukenut myös Mitä Pekka Siitoin tarkoittaa. En pitänyt. Liikaa hippejä kirjoittajissa pois lukien Hännikäinen. Mutta Hännikäisen juttukin oli aika mitäänsanomaton. Sen olisi pitänyt ottaa vähän hapanta ennen kirjoittamistaan niin olisi saattanut tulla enemmän väriä.

 

[Ollakseni]

Ai niin. Miten Michel Foucaultia löytyy suomesta/suomeksi?

 

[Turha Kaukalo]

Mää oon lukenut vain yhden Mitä tarkoittaa -kirjan ja se oli toi Mitä Finnegans Wake tarkoittaa. Oon lukenut FW:n ja se on kirjoista noin toiseksi hienoin. Tai kolmanneksi. Kisailee Gravity's Rainbown kanssa hopeesta.

Foucaultia on käännetty suomeksi paljon. Nyt tais tulla joku "Foucaultin parhaat" -opus. Mä en oikein jaksa Foucaultia, ottaakin asiat niin tosissaan. Ja miten kukaan yli 22-vuotias viittii puhua Nietzschestä? En ymmärrä.

Luin viimeksi Runoja II -teoksen.

 

[Ollakseni]

Mää oon lukenut vain yhden Mitä tarkoittaa -kirjan ja se oli toi Mitä Finnegans Wake tarkoittaa. Oon lukenut FW:n ja se on kirjoista noin toiseksi hienoin. Tai kolmanneksi. Kisailee Gravity's Rainbown kanssa hopeesta.

Foucaultia on käännetty suomeksi paljon. Nyt tais tulla joku "Foucaultin parhaat" -opus. Mä en oikein jaksa Foucaultia, ottaakin asiat niin tosissaan. Ja miten kukaan yli 22-vuotias viittii puhua Nietzschestä? En ymmärrä.

Luin viimeksi Runoja II -teoksen.

Kappas sen jälkeen kun luin Nietzscheä 21-22-vuotiaana en ole juurikaan ollut kiinnostunut herran teoksista. Foucault'n teoksista jäi lukion filosofian kursseilla semmoinen käsitys, että liikaa häntä ei ole suomennettu. Noh kun englanti taipuu hyvin niin sitäkin voi lukea.

 

[Musta Nuoli]

Markus Laakson kirjoittama Amorphis-bändihistoriikki tuli viimeksi luettua. Hyvin tehty, joskin varsin perinteisiä latuja kulkeva bändihistoriikki, jossa käydään systemaattisesti läpi Amojen vaiheet. Helppolukuista ja sujuvaa tekstiä, jossa ei mitään erityisen uutta tietoa ole, mutta onpahan koottuna vanhatkin tiedot nätisti yhteen.

Suosittelen sekä bändin ystäville sekä niille, jotka aikovat bändin perustaa: Amojen levytyssopimus Relapsen kanssa on esimerkkitapaus siitä, miten EI pidä tehdä diiliä. "Artisti maksaa"- hengessä solmittu sopimus antoi kaikki oikeudet ja käytännössä kaikki tulot jenkkilään ja jätti bändille lähinnä kaljarahat jos aina niitäkään. Onneksi bändi pääsi siitä diilistä sittemmin eroon ja nykyisin elää työllään.

Sen verran täytyy teoksen Helsinki-keskeisyyttä kritisoida, että teoksesta saa suurin piirtein sen käsityksen, että suomalainen death metal olisi syntynyt lähinnä pääkaupunkiseudulla, vaikka tosiasiassa tässä kävi niin kuin monen muunkin kulttuuri-ilmiön kohdalla Suomessa, eli se syntyi Turun seudulla. Funebre, Xysma ja Disgrace olivat edelläkävijöitä, vaikka kaksi jälkimmäistä väänsivätkin alussa myös grindcorea. Disgrace perustettiin pari vuotta ennen Amo-esimuotoa Abhorrencea ja Xysmakin edellisenä vuonna.

No, eipä näistä sen enempää peistä tarvitse taittaa. Hyvä juttu, että Amo-teos käännetään myös saksaksi. Monta muutakin suomalaisen kirjoittamaa bändihistoriikkia saisi kääntää muille kielille, kotimaiset elämäkertakirjoittajat eivät yhtään häviä ulkomaisille kollegoilleen vaan monesti asia on päin vastoin. Ari Väntäsenkin Hanoi Rocks - ja Michael Monroe -teokset ovat monta luokkaa viihdyttävämpiä kuin monet suht puisevat bändihistoriikit, joita kirjoitetaan liukuhihnalta ja välillä myös suomennetaankin liukuhihnalta.

 

[Rinksu]

Funebre, Xysma ja Disgrace olivat edelläkävijöitä, vaikka kaksi jälkimmäistä väänsivätkin alussa myös grindcorea. Disgrace perustettiin pari vuotta ennen Amo-esimuotoa Abhorrencea ja Xysmakin edellisenä vuonna.

Tottahan tuo. Mutta pakko mainostaa kotikuntaansakin, nyt kun Rippikoulukin tuntuu piireissä saavan arvostusta myös. Olihan tuokin yksi suomi-metallin edelläkävijöistä Doom/death-henkisyydellään. "Sisälmyksiää katukivetyksellläää"

 

[Huerzo]

Juice Leskinen - Risainen elämä. Kattava selostus Juicen vaiheista, Juankosken lapsuusajoista aina hauraisiin loppuvuosiin asti. Äänessä ovat paitsi maestro itse (taustamateriaalin kautta), niin myös hänen elämäänsä liittyneet henkilöt bändikavereista ex-vaimojen kautta aina Erkki Tuomiojaan asti. Taustatyö on tehty ilmeisen huolellisesti ja kirjoittajalleen teos lienee ollut isompi tapaus kuin vain pidempi kirjoituskeikka muiden joukossa. Tämä näkyy ja kuuluu kirjan sivuilla. Biisilainauksia ja -analyyseja ja sitaatteja on kerätty sekä Juicen että muiden suista iso liuta. Knoppeja on myös runsaasti: hauska yksityiskohta on mm. erään salolaisopiskelija Sauli Niinistön vierailu Juicen ja Mikko Alatalon luona 1970-luvun alkupuolella Leskinen-Alatalo-kaksikon etsiessä suomi-rockin alkutahteja.

Juice ei ole minulle henkilökohtaisesti tärkeä henkilö (musiikin tai runouden kautta), jotta olisin kiinnittänyt hänen tekemisiinsä juuri huomiota. Lööpeistä ja hiteistään tuttu -tasoa. Onneksi laajahko opus (~450 sivua + kuvaliitteet) on niin laadukas, että sen luettuaan Juicen tuotannon huonomminkin tunteva innostuu kuuntelemaan Spotifysta JL:n tuotantoa laajemmalla otteella. Kirja ei ole pelkästään musafriikeille ja Juice-faneille, vaan sen luulisi oleva mielenkiintoinen luettava melkein kenelle tahansa. Leskistä ei (onneksi) käsitellä silkkihansikkain - sanan säilää hän osasi heiluttaa, mutta elämässä riitti runsaasti varjopuoliakin. Häivähdys valoa ja taas sukellus pohjalle. Tähän viittaa kirjan otsikkokin. Oli artisti-Juice ja Leskisen Jussi. Kaksoiselämä vaati veronsa.

Kirjan kannet suljettuaan lukijaa jää väkisinkin harmittamaan, miksi Juice ilmeisen viisaana miehenä ei kyennyt rajoittamaan viinan ja tupakan käyttöään. Viisas, mutta ei kaikkivoipa. Ruukku vain jatkoi kaivolla käymistään särkymiseensä saakka.

 

[Johnny B. Goode]

Tällä hetkellä loppusuoralla on Guido Knoppin Wehrmacht: Hitlerin armeija. Vuoroaan ovat odottamassa seuraavaksi Jonathan Triggin Hitlerin Viikingit, eli pohjoismaisista Waffen-SS vapaaehtoisista ja erityisesti SS-Nordland ja SS-Wiking divisioonista kertova opus sekä Bernd Brücklerin & Risto Pakarisen Elämää KHL:ssä. Ainakin jälkimmäisen varmaan useampikin palstalainen tullut lukeneeksi...?

 

[adolf]

Taru sormusten herrasta loppusuoralla. Onhan tämä melkoinen murikka luettavaksi ja olen kyllä ihan tykännyt. Hienon maailman se Tolkien on kyllä luonut tähän. Huvittanut jossain kohdin tuo yksityiskohtainen paikkojen ja olosuhteiden kuvaaminen mutta ei tämä kumminkaan liian jaaritteluksi ole mennyt minusta.

 

[H.Incandenza]

No, nyt on luettu mm. John Williamsin Stoner. Oli varsin muheva ja maanläheinen, ei liian makea, mutta viipyilevä jälkimaku. Kertoo siis amerikkalaisen yliopiston apulaisprofessorin elämästä, opettamisesta ja lievästi sanottuna viileähköstä avioliitostaan. Voin suositella.

Mitä tulee tuossa yllä mainitsemaani kirjaan "Mitä David Foster Wallace tarkoittaa" niin oli ihan ok. Tosin Melenderin esseessä tuli aika paljon samoja asioita kuin hänen aikaisemmissa kirjoituksissaan. Mutta onko se sitten huono asia. Ei välttämättä.

 

[SamSal]

Pimeyden pyörä, Pendergast 6

Pendergast sarjan kuudes osa, joka oli lievä pettymys ja tuntui vähän väliteokselta Diogenes trilogian jälkeen.
Kirja alkoi todella verkkaisesti jonka jälkeen tapahtumat vaan tuntuivat nivoutuvan yhdeksi jonoksi ja loppukin
oli jotenkin hätäisesti sutaistun tuntuinen . Pendergast tuntui jäävään hieman sivurooliin tässä kirjassa.

Ei tämä kuitenkaan mikään huono kirja ole, varsinkin jos ei olisi muita Pendergast kirjoja lukenut. Sarjaan syventyneille on kyllä pettymys.

Harmittavan hitaasti näitä suomennetaan. Kahdeksan olisi vielä julkaisematta.