Steinpekkiä...
Tuli tuossa ahmaistua "amerikkalainen Täällä Pohjantähden alla", eli John Steinbeckin Vihan hedelmät.
Täytyy sanoa, että yhteiskunnallisesta näkökulmasta kirja on edelleen ajankohtainen. Moni joutuu nykyäänkin pohtimaan, että mitä sitä tekisi, kun elinkeino viedään alta. Kirjassa Joadin perhe joutui lähtemään etsimään työtä Kaliforniasta, kun pankki pakkolunasti maan. Kalifornia osoittautui joksikin ihan muuksi kuin rekrytointiesitteessä luvattiin.
Joadin perheen tarina kosketti syvästi, vaikka Steinbeckin sosialistiset ihanteet paistavatkin välillä hahmoista läpi ja tekevät dialogista välillä hieman koomista. Tekstin symboliikka toimii suorastaan nerokkaasti, vaikka vertauksilla on välillä rautalangasta väännetyt merkitykset.
Vihan hedelmissä Steinbeck esittelee yhdenlaisen utopian ihanneyhteiskunnasta: Työläiset asuivat valtion leirissä, jossa he itse valitsevat edustajansa päättäviin elimiin. Leirissä vallitsee demokratia, eikä leirissä omaisuus merkitse mitään. Ruokaa voi ostaa kaupasta leirin tiliin ja maksaa takaisin, kun on saanut työtä. Leirin mukavuudet (wc, pesualtaat, suihkut yms.) ovat yhteisiä ja niitä hoidetaan yhdessä. Kurinpidossa ei ole ongelmia, koska muualla ei ole yhtä hyvä olla.
Jos jollekin jäi epäselväksi, niin leirit eivät ole ihanneyhteiskunta, vaan leirissä vallitseva järjestelmä. Keskeinen ajatus Steinbeckillä on, ettei kansaa voi nujertaa ja kohdella kaltoin, jos se on yhteinäinen ja yksituumainen.
Parasta kirjassa on saarnaaja Caseyn hahmo. Viime aikoina omatkin ajatukset ovat kulkeneet samoissa asioissa. Johtuneeko sitten mieltymyksestäni asioiden pohtimiseen, tämän kirjan lukemisesta, vai Jatkoajan Eroa kirkosta -ketjusta.
Kirja ei välttämättä ole kevyttä kesälukemista
