Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Miguel]

40 minuuttia katsottu ensimmäistä. En edes viitsi kirjoittaa kaikkea sitä, mitä tekisi mieli, mutta uskomatonta paskaahan tämä on.

Olen nähnyt vain ykkösosan, eikä se mielestäni ollut huono joskaan hyväkään, mutta aivan uskomatonta paskaa oli Michael Nyqvistin suoritus Mikael Blomqvistina. Tinkimätön ja jääräpäinen journalisti muuttuu valkokankaalla ruotsalaiseksi nallekarhuvässykäksi. Onneksi Noomi Rapace oli puolestaan loistava Lisbeth Salanderina.

--
Kirjallisuuden puolelta ottaisin mielelläni lukuvinkkejä laadukkaista poliittisista jännäreistä. Ei koohotustoimintaa malliin tomclancy/ilkkaremes - ovat viihdyttäviä mutta niitä on luettu jo kyllikseen - vaan mureampia hahmoja ja vähemmän ennalta-arvattavaa draaman kaarta. John le Carré on vaikeahkosta tyylistään huolimatta aivan huippu. On noita le Carréja vielä vino pino lukematta, mutta hengenheimolaiset kiinnostaisivat myös.

 

[ms.qvist]

Hal Duncanin Kaikkeuden kirja II - Muste.

Jos jo ensimmäinen osa, Vellum, oli hämärä ja paikoin jopa vaikeasti lähestyttävä on tämä toinen osa samanlainen, joskin paikoin ollen vieläkin häiriintyneempi ja oudompi.

Kirja on outo, ihmeellinen, paikoin käsittämätön, vaikeasti lähestyttävä, innoittava, mielenkiintoinen, vaativa, houkutteleva, kiihottava ja paljon paljon muuta ja vauhtiin päästyään koukuttava ja aivan kuten ensimmäinenkin osa paikoin hyvinkin seksuaalisesti latautunut ja kuvaa ihmisten kyltymätöntä halua kiehtovalla tavalla. Olenko minä oman maailmani "puck"?

Jos haluatte helppoa luettavaa, jättäkää tämä kirja suosiolla väliin.

vlad.

 

[haunted shores]

Viikonloppuna tuli lueskeltua Jack Kerouacin ja William S. Burroughsin yhdessä työstämä Ja virtahevot kiehuivat altaissaan.

Tämä on kirjoitettu vuosikymmeniä sitten, mutta julkaistiin vasta 2008, kun viimeinenkin asianomainen päätti maallisen taipaleensa.

Tapaus ja tarina pääpiirteittäinhän on asiaan tutustuneille jo kaiketi muistakin (esim Kerouacin) teoksista tuttu, mutta tuore näkökulmahan tässä on. Ja hieno ajankuvaus ja teos yhtä kaikki.

 

[Amerikanihme]

Niin monia klassikkoja on lukematta. Mutta paikkaan nyt ihan pikkuisen, kun aloitin Dostojevskin "Karamazovin veljekset" lukemisen. Vasta eka luku takana ja kuvaus veljesten isästä, joka nyt ei tainnut kaikkein ihanteellisin tyyppi olla.

 

[SamSpade]

Hal Duncanin Kaikkeuden kirja II - Muste.

Jos jo ensimmäinen osa, Vellum, oli hämärä ja paikoin jopa vaikeasti lähestyttävä on tämä toinen osa samanlainen, joskin paikoin ollen vieläkin häiriintyneempi ja oudompi.

Kirja on outo, ihmeellinen, paikoin käsittämätön, vaikeasti lähestyttävä, innoittava, mielenkiintoinen, vaativa, houkutteleva, kiihottava ja paljon paljon muuta ja vauhtiin päästyään koukuttava ja aivan kuten ensimmäinenkin osa paikoin hyvinkin seksuaalisesti latautunut ja kuvaa ihmisten kyltymätöntä halua kiehtovalla tavalla. Olenko minä oman maailmani "puck"?

Jos haluatte helppoa luettavaa, jättäkää tämä kirja suosiolla väliin.

vlad.

Hitto vie. "Erehdyin" ostamaan nämä kaksi kirjaa alkuperäiskielellä. Ensimmäinen tuli luettua ajatuksella ja hitaasti viime talvena kun olin kuukauden Thaimaassa. Hyvää lukemista rannalla kun pystyi keskittymään kirjaan kunnolla. Pakolla luin puoleen väliin asti, sitten alkoi vähän avautumaan missä mennään ja kirja alkoi koukuttamaan. Toista osaa olen aloittanut, mutta en ole vielä kiireen vuoksi päässyt alkua pidemmälle. Nämä kirjat vaativat sitä lukurauhaa. Ei tosiaan kaikkien makuun, mutta omalla, häiriintyneellä tavallaan loistavaa luettavaa.

 

[Isaskar]

Olen nähnyt vain ykkösosan, eikä se mielestäni ollut huono joskaan hyväkään, mutta aivan uskomatonta paskaa oli Michael Nyqvistin suoritus Mikael Blomqvistina. Tinkimätön ja jääräpäinen journalisti muuttuu valkokankaalla ruotsalaiseksi nallekarhuvässykäksi. Onneksi Noomi Rapace oli puolestaan loistava Lisbeth Salanderina.

Kaikista kamalin on Lena Endre Erika Bergerin roolissa. Tai ei ehkä muuten, mutta ei vaan sovi yhtään rooliin ja siihen mielikuvaan, jonka kirjasta sai. Jossain vaiheessa oli nuo kolme leffaa katsottavana. Ensimmäisen taistelin läpi, toinen meni käytännössä nelinkertaisella nopeudella ja viimeisessä piti jo laittaa niin paljon nopeutusta kun laitteista sai irti. Kirjoihin verrattuna pettymyksiä, mutta niin se vain melkein aina on.

 

[ms.qvist]

Pakolla luin puoleen väliin asti, sitten alkoi vähän avautumaan missä mennään ja kirja alkoi koukuttamaan. Toista osaa olen aloittanut, mutta en ole vielä kiireen vuoksi päässyt alkua pidemmälle. Nämä kirjat vaativat sitä lukurauhaa. Ei tosiaan kaikkien makuun, mutta omalla, häiriintyneellä tavallaan loistavaa luettavaa.

Tämä on totta Duncanin kirjoissa (Vellum ja Muste). Ne avautuvat yllättävän hitaasti ja niissä kerronta on monipolvista ja kerroksisita mutta kun niihin lopulta pääsee sisään ja kun ne lopulta avautuvat kokonaisuudessaan, ne koukuttavat täysillä ja niitä on todella hankala laskea pois käsistään.

Kieroutunutta ja vihjailevaa ja "saatanallista" tekstiä mutta samalla loistavaa kirjallista työskentelyä mikä laittaa lukijan ajattelemaan ja tekemään töitä itsekin. Ei helppojen ja yksiselitteisten kirjojen lukijoille todellakaan.

vlad.

 

[Deko]

Mennäänkö metrolla? - joukkoliikenteen uusi aika

Jos joukkoliikenne kiinnostaa yhtään niin suosittelen vaikka kesälukemiseksi Antero Alkun kirjaa Mennäänkö metrolla? - joukkoliikenteen uusi aika. Nimi ei tässä tapauksessa ole kovin kuvaava, sillä kirjassa keskitytään enemmän kevyempään raideliikenteeseen ja sen etuihin. Erikoinen pieni yksityiskohta on se että Alkun ajatukset eroavat aika paljon keskivertokeskustalaisen ideologiasta.

 

[Gagne]

Viimeksi meni Ayaan Hirsi Alin "Infidel". Nyt on työn alla Mohammed Hanifin "A case of exploding mangoes". Suosittelen kumpaakin jos ei tietyistä asioista ns. virallinen totuus kiinnosta. Jälkimmäisen kanssa saa kyllä nauraakin.

 

[Uleåborgir]

John Steinbeckin Eedenistä itään oli hämmästyttävä kokemus. Suosittelen ihan kaikille. Sellaista sanoilla maalaamista en ole ennen tavannut missään. Kun löin kirjan kannet kiinni intensiivisen lukemisen jälkeen, piti puhallella hetki.

Nyt on kesken Ian Kershaw'n übertiiliskivi Hitler. Sellaisten, jotka ajattelevat ja puhuvat "että Hitler sentään rakensi teitä ja poisti työttömyyden" -sivistyksellä, kannattaa erityisesti perehtyä.

 

[Infamous]

Tämä on totta Duncanin kirjoissa (Vellum ja Muste). Ne avautuvat yllättävän hitaasti ja niissä kerronta on monipolvista ja kerroksisita mutta kun niihin lopulta pääsee sisään ja kun ne lopulta avautuvat kokonaisuudessaan, ne koukuttavat täysillä ja niitä on todella hankala laskea pois käsistään.

Meikäläisellä tapahtui oikeastaan päinvastainen reaktio. Alkuun tuntui piristävän erilaiselta kerronnalta, ja kirjasta oli vaikea päästää irti. Pikkuhiljaa äärimmäisen vaikeaselkoiseen tekstiin alkoi kuitenkin väsymään, ja loppupuolella kirjan lukemisesta tuli jo melkoista pakkopullaa. Toista osaa en jaksa edes harkita. Halusin tykätä, mutta en.

 

[Hiker]

Olen joskus teini-ikäisenä lukaissut nopeaa J.R.R. Tolkienin Hobitin ja Tarun sormusten herrasta. Tuossa joku aika sitten innostuin lukemaan tuon Tarun sormusten herrasta uudelleen, ja tässä reilun parinkympin iässä tuo kirja ja sen maailma avautuivat paljon paremmin. Innostuinkin tästä kovin ja luin Keski-Maan mytologiasta kertovan Silmarillionin ja Keskeneräisten tarujen kirjan.

Vaikka en fantasiakirjallisuudesta juuri pidäkään, ovat Tolkienin kirjat kyllä mestariteoksia. Silmarillion oli erityisen vaikuttava teos, vaikka kerrontatyyli on paikoitellen jopa vanhatestamentillisen raskas. Kirja kuvaa kuitenkin niin tarkasti Tolkienin omaperäistä fantasiamaailmaa ja sen historiaa, ettei voi kuin ihmetellä. Tosin Tolkienhan kirjoitti tätä tarinaa noin viisikymmentä vuotta, eikä oikeastaan koskaan saanut sitä valmiiksi, vaan tämän poika Cristopher toimitti kirjan jälkeenjääneistä luonnoksista ja tarinoista. Ehkäpä tästä johtuen kirjassa on jotain epäloogisuuksia, mutta eivät ne juurikaan häiritse.

Keskeneräisten tarujen kirja sitten puolestaan sisältää tekstejä, jotka kertovat tarkemmin joistain tietyistä aiheista Tolkienin maailmasta. Tyyli on välillä jopa esseen tyyppinen, eikä sitä varmasti kukaan jaksaisi lukea, jollei ole lukenut muita Tolkienin teoksia. Oma lukunsa ovat tietysti Taru sormusten herrasta ja Hobitti, jotka ovat huomattavasti keveämpiä teoksia ja tyyliltään tavanaomaisempia romaaneja. Hyviä kirjoja yhtä kaikki. Hurinin lasten tarinaa en ole jaksanut lukea, koska tarina on kerrottu tiivistettynä Silmarillionissa ja Keskeneräisten tarujen kirjassa.

Muista vasta lukemistani kirjoista pitää mainita Juhani Suomen Urho Kekkosesta kertova Lohen sukua. Kirja on sujuvasti luettava ja kertoo mielenkiintoisesti Suomen lähihistoriasta. Kirjassa vain häiritsee sen yksipuolisuus. Suomen mukaan Kekkonen oli ihan keisariäijä, eikä tehnyt mitään väärin. Ihmetyttääkin, että voiko tutkija lähestyä tutkimaansa aihetta noin yksipuolisesti.

 

[pot67]

Eilen illalla tuli luettua loppuun Jens Lapidiuksen kirja Siisti kosto. Kirja kuuluu Lapidiuksen Stockholm Noir- sarjaan, jonka ensimmäinen osa oli nimeltään Rahalla saa. Sarjan kolmas ja viimeinen kirja tulee olemaan Luksuselämää, joka ilmestyy ensi kuussa. Tosin en tiedä, milloin kirjan saa suomennettuna. Hienoja kirjoja, tulee varmasti luettua uudelleenkin.

 

[Varis]

Hienoja kirjoja, tulee varmasti luettua uudelleenkin.

Sama kirja mulla juuri menossa ja yhdyn kyllä näkemykseen. Hienoja kirjoja molemmat ja viimeistä odottaa jo nyt, vaikka on parisataa sivua tätäkin vielä jäljellä.

Hieman kyllä häiritsee silti tuo kirjoitustyyli, vaikka varmasti tietoinen valinta onkin. Kaksoispisteitä täysin turhissa paikoissa ja kerronta ajoittain melko töksähtelevää. Ison plussan kuitenkin tienaa siitä, miten hienosti sitoo päähenkilöiden tarinat yhteen. Ei kerkeä tylsistyä, kun jatkuvasti hypätään eri hahmon kyytiin.

 

[Analog Kid]

Hieman kyllä häiritsee silti tuo kirjoitustyyli, vaikka varmasti tietoinen valinta onkin. Kaksoispisteitä täysin turhissa paikoissa ja kerronta ajoittain melko töksähtelevää.

Eiköhän ole aivan tietoinen valinta tuo tyyli. Tai oikeastaan tyylin kopioiminen. Jens Lapidus on kyllä lukenut tarkkaan James Ellroyta. Jos kirjoitustyylistä maksettaisiin tekijänoikeuspalkkiota niin tässä tapauksessa rahat menisivät Ellroyn tilille. Muuten kirjoina menevät hiukan keskitason dekkarin yläpuolelle, ei sen enempää.

 

[Steyer]

Neljään vuoteen en muuta kirjaa ole käteeni ottanut kuin tkk:n oppikirjoja, mutta nyt tuli repäistyä oikein kunnolla. Rupesin lukemaan Sinuhe, egyptiläistä ja puolen välin ylitettyäni tulin siihen tulokseen, että kyllä se loppuun asti luetaan. Ihan mielenkiintoinen kirja ja tuntuu jopa "todenmukaiselta", vaikka Waltari ei koskaan elämänsä aikana käynyt Egyptissä.

 

[mendieta]

Jens Lapiduksen Rahalla saa on viimeisin ja aloitin heti saman tien saman jannun Siistin koston. Ihan hyvää viihdettä. Lapidus on Ellroynsa lukenut.

 

[SamSpade]

Jens Lapiduksen Rahalla saa on viimeisin ja aloitin heti saman tien saman jannun Siistin koston. Ihan hyvää viihdettä. Lapidus on Ellroynsa lukenut.

Eka osa mielestäni varsin hyvä, varsinkin kun tapahtumapaikkana on naapurimaa. Toinen osa jätti pienen pettymyksen maun suuhun. Olihan kirja hyvä, mutta ei yltänyt ensimmäisen osan tasolle. No trilogian viimeistä osaa odotellessa.

 

[Stevie]

Tänään hain postista Theo Fleuryn elämänkertakirjan playing with fire. Pitkästä aikaa englanninkielinen kirja tulee luettua.

 

[Milanista]

Kirjallisuuden puolelta ottaisin mielelläni lukuvinkkejä laadukkaista poliittisista jännäreistä. Ei koohotustoimintaa malliin tomclancy/ilkkaremes - ovat viihdyttäviä mutta niitä on luettu jo kyllikseen - vaan mureampia hahmoja ja vähemmän ennalta-arvattavaa draaman kaarta. John le Carré on vaikeahkosta tyylistään huolimatta aivan huippu. On noita le Carréja vielä vino pino lukematta, mutta hengenheimolaiset kiinnostaisivat myös.

Onko Len Deightonin vakoilukirjat jo tuttuja?


Itse tuli juuri luettua Talebin Fooled by Randomness ja aforismikirjanen The Bed of Procrustes. Molempia voi suositella.

Samoin Aaron Brownin The Poker face of Wall Street, pokerista ja finanssimaailmasta mielenkiintoista analyysia.

 

[Pekka Pälvikalju]

TIKI - Viiden Stanley Cupin mies

Tuollainen tuli lukaistua ja muisteltua erään kaikkien aikojen legendaarisimman jääkiekkoilijan komeaa uraa! Suosittelen.

 

[fat of the land]

Viimeksi luin System of a Down- Hollywoodin hypnootikot joka oli ihan jees, nyt on meneillään Dave Grohlista kertova kirja, alku oli vähän tylsä, loppua kohti paranee näköjään.

 

[Isaskar]

Jens Lapidus on minullakin nyt menossa tämän ketjun ansiosta. Alussa mennään ja kun väsyneenä illan päätteeksi lukee, niin nimet menevät jatkuvasti päässä sekaisin ja jonkin aikaa jaksaa palata taaksepäin ja tarkistaa kuka kukin on, mutta sitten antaa vain mennä sillä ajatuksella, että eiköhän ne selviä myöhemmin.

Vähän aikaa sitten luin Markus Wolfin elämänkerran Kasvoton mies. Vakoilukirjat ovat yksiä suosikkeja muutenkin ja sellaisina perushyvinä ja helppoina kesälukemisina voisi suositella esim. Neulansilmää (Ken Follett) ja Vihan Vuoria (Leon Uris).

Mutta se varsinainen syy tähän ketjuun kirjoittamiseen on Dave Pelzerin omaelämänkerta Pimeän poika. Jos tuon tyyliset kirjat kiinnostaa, niin kannattaa lukea.

 

[Miguel]

Onko Len Deightonin vakoilukirjat jo tuttuja?

Eivät ole, kiitoksia vinkistä! Vaikuttavat nopean Wikipedia-analyysin ja nimiensä perusteella sopivilta meikäläisen makuun. Suomennosten taso pelottaa hieman...

Tällä hetkellä menossa Lars Kepler: Hypnotisoija. Tuomiota myöhemmin.

 

[-OO-]

Viime aikoina on sattuneesta syystä tullut luettua lähes ennätysmäärä kirjoja joten en ala niitä tänne luettelemaan. Mutta ihan viimeisimmäksi tuli luettua erinomaisen hyvä kirja joten pieni mainospätkä siitä. Kirja oli siis Herbert A. Wernerin Rauta-arkut. Werner oli yksi niitä erittäin harvoja U-sukellusveneiden kapteeneita jotka jäivät henkiin kertomaan jälkipolville mitä sodankäynti vedenpinnan alla oli. Erittäin mielenkiintoinen kertomus jossa käy hyvin ilmi kuinka epätoivoisessa tilanteessa Saksan sukellusvenelaivasto (ja Saksa yleensäkin) alkoi olla vuoden 1943 jälkeen.

Suosittelen kyllä kaikille aiheesta kiinnostuneille koska noita sukellusvenemiesten kertomuksia ei niin kovin paljoa ole ylös kirjoitettu verrattuna monen muun aselajin edustajiin (johtuen ihan jo siitä tosiasiasta että yli 90% Saksan sotatoimissa mukana olleista sukellusveneistä päätyi meren pohjaan).

Tällä hetkellä ei ole mitään kirjaa aloitettuna mutta seuraavaksi ottanen "työn alle" Chil Rajchmanin keskitysleirikuvauksen Treblinkan viimeinen juutalainen. Sen verran ohut läpyskä että on varmaan huomiseen mennessä lueskeltu.