Günter Grassin Koiranvuosia tuli luettua läpi. Iltalukemisena se vei hieman vajaa puoli vuotta, eli järeästä opuksesta on kyse. Monitasoinen, oikeastaan kolmesta toisiinsa nivoutuvasta kirjasta koostuva teos oli totuttuun Grassin tapaan erittäin raskasta luettavaa, ja teos ei ehkä ole ihan parasta luettavaa hetkelle juuri ennen nukahtamista. Mutta minkäs teet, kun ei oikein ole aikaa lukea muulloin. Joka tapauksessa kyseessä on erittäin hieno kirja, joka kertoo melkoisen taiteellisesti, mutta samalla kiehtovasti Saksasta 1930-1950 -luvuilla. Ajasta ennen natsien valtaantuloa aina kahden Saksan syntyyn. Mielestäni kirja oli ehkä jopa Peltirumpua ja Kampelaa parempi.
Lukukokemus oli joka tapauksessa sen verran raskas, että nyt ei hetkeen tee mieli tarttua Grassin teoksiin. Sen vuoksi luvussa on nyt jotain kevyehköä ja samalla kiehtovaa, historiallista romaania, eli Sofi Oksasen debyyttiteos, Stalinin lehmät. Teos ei ole Puhdistuksen veroinen, mutta erittäin mielenkiintoiselta vaikuttavaa luettavaa kuitenkin. Syömishäiriöstä kertovaa kirjaa en ole ennen lukenut, joten aiheesta oppii ainakin lisää. Kiintoisaksi teoksen tekee kuitenkin Neuvosto-Eestin lähihistorian (1970-luvulta itsenäistymiseen) kuvaaminen tavallisen kansalaisen näkövinkkelistä. Minä pidän, ja voin suositella kaikille.