Kovin varhain ovat jatkislaiset oppineet lukemaan. Hyvä niin, mutta valitettavasti joka kahdeksas peruskoulun päättävä poika ei nykyisin osaa kunnolla edes lukea tai kirjoittaa, joten moni jää lukemiskokemuksista vaille. Eivätkä taida saada pääosin kirjoitusoikeuksiakaan Jatkoaikaan, koska tänne oli jonkin sortin tasoraja olemassa (vaikka se aika matala onkin).
Aloitin oman lukemiseni viisivuotiaana (vai olisiko ollut vähän alle). Aloitin suoraan Turun Sanomista - tosin mainoksista. Muistaakseni ensimmäinen lukemani sana oli "voi" jostain voimainoksesta, ja siitä se sitten eteni vauhdilla. Vähän ennen koulun alkua luin Topeliuksen Välskärin kertomuksia, joka jättikin pysyvän mielenkiinnon 30-vuotista sotaa ja 1600-luvun historiaa kohtaan. Tolkienin teokset tulivat tutuksi muistaakseni kahdeksanvuotiaana, Hobitti ensin ja seuraavana vuonna Sormusten Herra.
Koulussa sain alaluokilla lukea yksinäni koulun kirjastossa paksumpia teoksia kun kanssaoppijat väänsivät luokassa jotain tavutettua katselukirjaa. Ala-asteen myöhemmillä luokilla luin myös Sergeanne Colonin kaikki historiallis-romanttiset Angelica-romaanit läpi ja tein niistä esitelmiä. Angelica muodokkaana punapäänä herätti monenlaista aistillista mielikuvaa jo esimurrosikäisen mielessä, eivät olleet elokuvatkaan hassumpia. Michèle Mercier ja Robert Hossein olivat
intohimoinen pääpari, kuten kuvassa näkyy. Kirjassa Hosseinin esittämä kreivi Joffrey kuvattiin selvästi arpisemmaksi ja rujommaksi, leffassa puolestaan Hosseinilla on näön vuoksi minimaalinen pieni vekki poskessa. Sellaista on elokuvamagia.
Sergeanne Colon oli salanimi, taustalla oli aviopari Anne ja Serge Colon. Anne Colon elää vielä, 95-vuotiaana. En ole uskaltautunut lukemaan Angelica-kirjoja vuosikymmeniin uudestaan, pelkään niiden osoittautuvan joutavaksi hevon humpaksi. Kenties pelkään turhaan, ainakin kirjasarja on elänyt vuosikymmeniä ja Serge Colon tutki varsin jämptisti historiaa vaimonsa proosan tueksi.