Tämä on jotenkin hämmentävä ja kenties jopa epätoivoinen tapa yrittää pitää kiinni jonkun henkilön esiintymisen tai argumentaation puolustamisesta. Eli ei varsinaisesti enää yritetäkään puolustaa kummankaan sisältöä tai ilmenemistä, todetaan vaan että "no nämä ovat hänen kokemuksiaan ja mielipiteitään".
Yritän rakentaa jonkinlaista siltaa näkemysten välille, koska muuten keskustelu menee puolin ja toisin ohihuuteluksi.
Jos ajatellaan woke-aktivismia ja intersektionaalista feminismiä, niin taustalla on se, että enemmistön maailmassa vähemmistöjen ääni ei kuulu, ja demokratiassa vähemmistön on vaikea vaikuttaa edes omiin asioihinsa. Lähtöajatus on se, että annetaan myös vähemmistöjen äänen kuulua, ilman että enemmistö pyrkii vaimentamaan tai ohittamaan sen. Minun on vaikea nähdä, että ajatustasolla tästä voisi olla eri mieltä?
Tähän liittyy olennaisena sellainen asia, että lähtökohta on se, että ihmisen kokemus on aito. Siis, että vähemmistön kokema rasismi on aito kokemus, tai että naisen kokema vähättely on aito kokemus, eikä sitä voi ulkopuolelta sanomalla mitätöidä. Jos asiaa tarkastellaan tästä valosta, niin voi ehkä vähän ymmärtää sen itsemäärittelyn merkityksen keskustelussa.
Seuraavaksi olisi hyvä ymmärtää, että monien aktivistien ajatusmaailma on humanistinen. Tuolla aiemmin jo koetin karkeasti avata sitä ajatusmaailmaa sen, mitä ymmärrän. Tässä kannattaa siis huomioida, että itselleni tämä lähestymiskulma on vieras, joten yritykseni pyrkiä ymmärtämään voi olla vajaa.
Ei niin yllättäen humanistisessa ajattelussa keskiössä ovat ihmiset, aatteet ja ajatukset. Vähän alasta riippuen humanisti näkee ihmisen joko kulttuurin, kielen tai sosiaalisen ympäristön tuotteena. Toisin sanoen: kulttuurin tai kielen muuttaminen muuttaa ihmistä. Tästä olen osittain samaa mieltä. Suurin ero minun ja tämän näkökannan välillä on se, että en pidä ihmistä tyhjänä tauluna (ts. ihminen voi olla mitä vain riippuen kielestä, kulttuurista tai kasvatuksesta) enkä pidä kieltä, kulttuuria ja sosiaalista ympäristöä mielivaltaisena konstruktiona, vaan että kaikki aiemmin mainitut heijastelevat maailman ja yksilöiden elämän realiteetteja. Minä näen yhteiskunnallisen keskustelun tärkeänä siksi, että yhteiskunnan rakenteet seuraisivat muuttuvia realiteetteja - humanisti näkee yhteiskunnallisen keskustelun tärkeänä siksi, että se muuttaisi aatteita ja sitä kautta ihmisiä.
Pitää myös huomioida yksi asia. Humanistisessa tutkimuksessa on usein tavoitteena luoda näkökulmia. Olen elämäni aikana lukenut aika paljon humanistista tutkimusta ja monet niistä ovat todella mielenkiintoisia. Mutta minulle monet niistä ovat esitutkimuksia: "Onpas kiinnostava näkökulma, tästähän voisi tehdä tutkimuksenkin." Vähän huonommin tehdyissä tutkimuksissa minua häiritsee aineiston puuttuminen sekä se, että monissa niissä spekulointi, tulkinta ja päätelmien teko alkaa jo esittelyluvussa. Itse olen enemmän tottunut siihen, että johtopäätökset tulevat vasta aineiston ja sen käsittelyn jälkeen, ja villimmät spekulaatiot jatkotutkimusta käsitellessä.
Suurin kuilu minun ja humanistin ajattelussa lienee jossain tuolla. Humanistin on vaikea ymmärtää mitä tarkoitan, kun vastustan tieteen politisointia, koska hänestä kaikki on pohjimmiltaan politiikkaa, yksilön ajatuksia ja aatesuuntia, matematiikasta ja luonnontieteistä lähtien.
Intersektionaalinen feminismi ponnistaa humanistiselta pohjalta. Sen on tarkoitus antaa asioille näkökulmia. Tässä tapauksessa asioita tarkastellaan valtasuhteiden näkökulmasta. Jos sanot, että "feministi näkee valtasuhteita ja sortoa kaikkialla", olet mielestäni osunut asian ytimeen. Se on se nimenomainen näkökulma, josta asioita tarkastellaan, tavallaan sen koko olemassaolon tarkoitus on etsiä ja löytää valtasuhteita kaikkialta. Minä pystyn hyväksymään tämän, mutta en ilman mutinoita: näkökulmien antaminen on tärkeää pohjatyötä, mutta yhdestä näkökulmasta katsominen on mielestäni yksisilmäisyyttä.
On vielä huomattava, että kun (humanistiselta pohjalta ponnistava) intersektionaalinen feminismi katsoo asioita valtasuhteiden ja -rakenteiden näkökulmasta, niin työkaluna on kieli ja kulttuuri. Aivan ymmärrettävästi siis kieli ja kulttuuri nähdään valtarakenteiden kautta. Siksi tästä näkökulmasta asioita ajavat näkevät, että vallan työkalut eli kieli ja kulttuuri on otettava omiin käsiin.
Toivon, että tämä jollain tavalla valottaa vaikkapa Ebrahimin käytöstä tai Ujuni Ahmadin mielipidekirjoitusta Nenäpäivistä.
Se kritiikki, mikä minulla voi olla woke-ilmiötä ja intersektionaalista feminismiä työkaluna käyttäviä kohtaan ei liity suoranaisesti aatteiden peruspremisseihin tai -tavoitteisiin. Toki henkilökohtaisesti toivon, että humanistisella puolella alettaisiin kiinnittää tutkimuksissa vähän huomiota siihen, että monet niistä eivät olisi vain tulevan aatehistorian tutkimuksen raakamateriaalia, mutta se on kokonaan toinen keskustelu se.
Kritiikkini kohdistuu valtaosin siihen, miten sitä käytetään ja siihen, että käytetäänkö sellaisia keinoja, että tavoitteet olisivat saavutettavissa. On huomattava, että en edes viitsisi kritisoida tätä, jos minusta ajettavat asiat eivät olisi päällisin puolin tavoiteltava ja ellen nimenomaan haluaisi noita tavoitteita saavutettavan.
Esimerkiksi, minusta vaikkapa liikehdinnän ihmiskuva on vailinainen. Saatan kritisoida sitä, koska uskon, että puutteellisen tiedon pohjalta tehdyt toimenpiteet eivät johda toivottuun lopputulokseen. Minä en myöskään näe kieltä ja kulttuuria niin keskeisessä, arvokkaassa ja tavoiteltavassa asemassa, ja jo se ajaa minut helposti esittämään vastakkaisia näkemyksiä.
Kaikkein henkilökohtaisin kritiikin kohde on se, että näiden aatteiden valossa esitettyjä näkemyksiä ja mielipiteitä sekä niistä vedettyjä johtopäätöksiä ei voi _käytännössä_ kritisoida. Ymmärrän, että yhteiskunnalliset aiheet ovat usein henkilökohtaisia, mutta yhteiskunnallisista aiheista käyty kriittinen keskustelu ei ole henkilökohtaista tai ainakaan sen ei pitäisi olla - mutta siitä vauhdilla tehdään sellaista.
Minun ei tarvitse montaa poikkipuolista sanaa sanoa vaikkapa jonkin ajatuskehikon peruspremisseistä tai kyseenalaistaa jonkin kaavaillun muutoksen vaikutuksia, että minut leimataan. Tämä on kaikkineen sellainen kokonaispaketti, jossa yhdenkin osan kritisointi tarkoittaa sitä, että olet kaikkia muitakin asioita vastaan. Vähän kärjistettynä, jos arvostelet humanistista tutkimusta, niin kannatat persuja, rasismia, syrjintää ja naisten epätasa-arvoa. Minusta asian ei pitäisi olla näin.
Joku voi nyt sanoa, että eihän tuo pidä paikkaansa, mutta kun se vaan pitää paikkansa, kunhan sinulla on tarpeeksi aatetta ajavia ihmisiä tuttavapiirissäsi. Voin sanoa, että jos et nikottelematta silitä myötäkarvaan oikeita mielipiteitä edustavia mielipidekirjoituksia, niin pistät peliin ihmissuhteesi. Kritiikin esittäminen nähdään henkilöön kohdistuvana loukkaamisena.
Asian ironia on se, että ajatustasolla ymmärrän tämän. Kun oma ihmiskuvani lähtee siitä, että ihminen on ensisijaisesti eläin, niin minulla ei ole suuriakaan hankaluuksia ymmärtää reaktioita.
