Milloin rasismi on oikeasti rasismia?

  • 696 384
  • 5 913

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tämä nyt on täyttä paskaa ja kiertelyä, noilla kun ei ole mitään tekemistä keskenään.
Humanitäärisestä maahanmuutosta ei ole kolmessakymmenessa vuodessa seurannut muuta kuin kustannuksia, rikollisuutta ja työttömiä joukoin lisää. Millähän tavalla siitä hyötyjä kaivellaan? Pitääkö odottaa 100 vuotta, 300 vuotta vai mikä aikajänne kuvailemallasi haaveunella on?
Oikeasti siis luulet, että kaikki pakolaisten perillisetkin ovat vain yhteiskunnan elättejä? Pääsääntöisesti täällä syntyvistä maahanmuuttajien lapsista tulee ihan normaaleja nuoria, jotka sitten pärjäävät elämässään paremmin tai huonommin. Toki varmastikin vanhempien sopeutumattomuus vaikeuttaa jälkeläistenkin sulautumista yhteiskuntaan, joten varmaankin tilastoissa pärjäävät syntyperäistä nuorisoa heikommin.
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miss Suomi on sitten rasistinen kuten myös Suomen Mestaruus kisat ja muut. Tai siis sinähän olet näiden puolella, mutta esität vain idioottia koska se soveltuu Perussuomalaisten kannattajille hyvin.
Väärin. Miss Suomi -kilpailuun saavat osallistua kaikki etnisyydet. Miss valkoinen Suomi -kilpailua ei saisi järjestää, koska siihen eivät kaikki etnisyydet saisi osallistua. Suomen Mestaruus -kisoihin saavat osallistua kaikki etnisyydet. Niin kuin pitää ollakin.

Nykyään ollaan niin eksyksissä näiden mikroaggressioiden, oletettujen rasististen ilmeiden ja väitettyjen rasististen ajatusten kanssa, että oikeaa rasismia ei enää tunnisteta. Syrjintä etnisyyden perusteella on tavoitteista riippumatta aina rasismia.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Tämä nyt on täyttä paskaa ja kiertelyä, noilla kun ei ole mitään tekemistä keskenään.
Humanitäärisestä maahanmuutosta ei ole kolmessakymmenessa vuodessa seurannut muuta kuin kustannuksia, rikollisuutta ja työttömiä joukoin lisää. Millähän tavalla siitä hyötyjä kaivellaan? Pitääkö odottaa 100 vuotta, 300 vuotta vai mikä aikajänne kuvailemallasi haaveunella on?

Pötyä. Jos ulkomaalaistaustaisilla onkin esimerkiksi se määrään nähden suhteellisen suuri yliedustus tietyntyyppisissä rikoksissa, niin toisen polven maahanmuuttajilla se kyseinen (suhteellinenkin) osuus romahtaa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Väärin. Miss Suomi -kilpailuun saavat osallistua kaikki etnisyydet. Miss valkoinen Suomi -kilpailua ei saisi järjestää, koska siihen eivät kaikki etnisyydet saisi osallistua. Suomen Mestaruus -kisoihin saavat osallistua kaikki etnisyydet. Niin kuin pitää ollakin.

Nykyään ollaan niin eksyksissä näiden mikroaggressioiden, oletettujen rasististen ilmeiden ja väitettyjen rasististen ajatusten kanssa, että oikeaa rasismia ei enää tunnisteta. Syrjintä etnisyyden perusteella on tavoitteista riippumatta aina rasismia.
Mutta saavatko kaikki kansalaisuudet osallistua niihin kisoihin?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tämä nyt on täyttä paskaa ja kiertelyä, noilla kun ei ole mitään tekemistä keskenään.
Humanitäärisestä maahanmuutosta ei ole kolmessakymmenessa vuodessa seurannut muuta kuin kustannuksia, rikollisuutta ja työttömiä joukoin lisää. Millähän tavalla siitä hyötyjä kaivellaan? Pitääkö odottaa 100 vuotta, 300 vuotta vai mikä aikajänne kuvailemallasi haaveunella on?
Ei siis yhtäkään positiivista asiaa? Vietnamista, Kamputseasta, Balkanilta tai muualta tulleistakaan. Eli humanitäärinen maahanmuutto on automaattisesti paha asia ja hyvää pakolaista ei ole.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yhdenvertaisuusvaltuuten mielestähän "pelkkä kaikkien samanlainen kohtelu ei kuitenkaan käytännössä riitä takaamaan sitä, että heikommassa asemassa olevilla ihmisryhmillä olisi esimerkiksi yhdenvertaiset mahdollisuudet kouluttautua. Tosiasiassa ihmiset joutuvat epäedullisempaan asemaan usein juuri kielletyn syrjintäperusteen, kuten vammaisuuden, uskonnon, iän, seksuaalisen suuntautumisen tai alkuperän vuoksi. Tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutuminen voi edellyttää heikommassa asemassa olevan väestöryhmän erityistarpeiden huomioon ottamista. Tällöin kyseeseen voivat tulla esimerkiksi positiivinen erityiskohtelu sekä vammaisten henkilöiden kohdalla kohtuulliset mukautukset. Näillä toimenpiteillä tavoitellaan syrjinnän päättymistä ja/tai yhdenvertaisuuden edistämistä". Pitäisi olla ihan normitahvollekin itsestäänselvää, että on ok järjestää afrikkalaistaustaisille naisille missikilpailut ja siinä ei rikota lakeja.

Jospa nyt lukisit niitä linkkaamiasi juttuja ja puhuisit vasta sitten. Tämä on nyt toinen linkkaamasi teksti, jossa todetaan ihan eksplisiittisesti ettei etnisen taustan perusteella harjoiteta positiivista syrjintää. Sen sijaan esimerkiksi maahanmuuttajataustan tai kielen perusteella asia on toisin. Tämän pitäisi olla lukemisen taitavalle normitahvolle selvää.

"Erilainen kohtelu voi olla oikeutettua, vaikka se ei perustuisi lakiin. Tällöin edelly-tetään, että erottelulla on perus- ja ihmisoikeuksien kan-nalta hyväksyttävä tavoite ja keinot tavoitteen saavutta-miseksi ovat oikeassa suhteessa. Lakiin perustumaton erilainen kohtelu ei kuitenkaan ole mahdollista esimerkiksi julkisen vallan käytössä, koulutuksen saamisessa tai etnisen alkuperän perusteella. "

Minulla ei ole sinänsä yhtään afrikkalaistaustaisten missikisoja vastaan. Se on puolestani aivan ok että sellaisia löytyy enkä ole väittänyt mitään niiden laittomuudesta. Sen sijaan sellaisten tarpeen perustelu positiivisella syrjinnällä, "joka tulee ihan laista", on ihan puutaheinää.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Harmillinen käänne tuo jalkapallo-ottelun tapahtuma. Lehtijuttujen perusteella uskon kyseessä olleen inhimillinen erhe, joka nykyaikaan sopivana räjäytetään järkyttävän suureksi asiaksi. Harmi että tätä asiaa ei kunnolla selvitetä ja anneta mahdollisuuta pyytää anteeksi/sovittaa erheensä vaan kaverin ura/elämä pilataan tälläisen asian vuoksi. Nykypäivän mediamylläkkään kun joutuu niin seurauksia on aina todella vaikea arvioida.

Toki ymmärrän tämän väärinkäsityksen loukkaavuuden myös ja tietenkin vastustan rasismia, mutta mielestäni nyt ei lähdetty oikeaan suuntaan asian tiimoilla.

Voi kun kaikki vain osaisivat olla sovussa, onnellisia ja toisensa huomioivia.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Siitä vain sinisilmin seuraamaan sen toisen sukupolven työllistymislukuja somalien osalta. Katso myös ammattinimikkeet, koska huomattavan suuri osa työllistyy vain "omien" takia, eli ovat yhteiskunnan osalta pelkkää kuluerää. Monikulttuurisuuskoordinaattori, tulkki (pakolaisille ja turviksille) tms.
Ja siitä vaan persuja äänestämään, saadaan Suomi takaisin.

Ei mulla harhaluuloja ole maahanmuuton auvoisuudesta. Olen tälläkin palstalla usein kirjoittanut, että sellaisen aineksen, joka ei ole valmis yhteiskuntaan ja sen arvoihin sopeutumaan,maahanmuutto ei ole Suomelle optimaalista. Ja kyllä tässä usein sitten islam-taustaisista puhutaan, mutta ei voi missään tapauksessa yleistää.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
'Kun puhut valkoisesta, et koskaan sano "valkoinen tyyppi", vaan "tuo tyyppi tuossa". Joten kun puhut mustasta, miksi sinun on sanottava "tuo musta mies"? Ba ihmetteli kentän laidalla."

Mielestäni Ba:lla on pointti kommentissaan.

Jepjep. Näin erotuomarina sanon seuraavaa: jos kuulut UCL matsin tuomaristoon, etkä ole viitsinyt opiskella joukkueiden jäsenien nimiä ja kasvoja (jonka työn jokainen selostaja tekee vaikka korvaus on todennäköisesti pienempi) et ansaitse paikkaasi siellä. Sinun ei tarvitsisi sanoa "tuo musta / pitkä / pipopäinen jne henkilö" vaan henkilölle löytyisi nimi. Se, millä muistisäännöillä olet opiskellut nimet, on toisarvoista.

Amatööritouhua, ja siihen (mahdollisen rasismin lisäksi) pitäisi syyttävän sormen sojottaa.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Viimeisin juttu mikä tuosta kohutusta futispelistä on tullut ilmi tai "ilmi", on se, että turkkilaisten penkiltä on tuomareita ensin huudeltu gypsy-nimikkeellä, josta siis koko kortitusjupakka sai alkunsa ja tämä yksi gypsy sitten osoitti toiselle gypsylle mustan miehen penkiltä kutsumalla tätä mustaksi.

Pata ja kattila jne. Totuus on tuolla ulkona ja mitä nyt sitten oikeasti tapahtuikaan. Isossa kontekstissa täysin naurettavaa touhua ja ylireagointia, asiaa voidaan tutkia sitten faktojen kanssa ja heitellä tuomioita suuntaan tai toiseen kun selviää mitä on oikeasti tapahtunut. Nythän on taas parempien ihmisten järjestämät lynkkauspartiot liikenteessä somessa ja muualla.

Noin yleisesti molemmat joukkueet pitäisi sulkea vähintään tämän kauden osalta ko. kilpailusta ja lätkäistä vitulliset sakot päälle. JOS siis selviää, ettei tuossa ole tuomarin taholta tehty mitään väärää. Harkitsematon mustan miehen osoittaminen keskeltä valkolaisten joukkoa termillä musta ei kyllä vielä millään täytä rasismin tuntomerkkejä.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Väitteellesi löytynee kivasti tukea tilastoista, eli kaivappas sieltä somalitaustaisten toisen polven edustajien lukemat niin vertaillaan.
Palaan vielä näihin työllisyyslukuihin. Miksi niissä jumitutaan tarkastelemaan vain tietyn väestöryhmän lukuja? Kuten aiemmin kirjoitin, maahanmuuttajat vaikuttavat myös muuhun yhteiskuntaan esim. työmarkkinoiden osalta. Niinpä se oleellisin sarake on työllisyysaste.

Ruotsissa työllisyysaste on päälle 75%, vaikka Ruotsissa on merkittävästi enemmän humanitääristä maahanmuuttoa. Toisin sanoen: Ruotsin taloudella ja työmarkkinoilla menee hyvin huolimatta merkittävästä maahanmuutosta. Nettipersut ovat paasanneet tuhon tietä Ruotsille nyt reilut kymmenen vuotta, varmaan pidempäänkin.

Sitten jos katsotaan Euroopan tasolla vaikka työttömyyslukuja, niin siellä on aivan muut maat kärjessä kuin vaikkapa Ruotsi. Mamujen vähäisyydestä huolimatta siellä on mm. Baltian maissa työttömyys luokkaa 10%. Suomessa on hyvin vähän maahanmuuttoa kv-vertailussa, mutta silti meillä on työttömyysaste 9,4% ja työllisyysaste vielä heikompi.

Toki nämä ovat monisyisiä asioita, eikä tutkimuksissa ole havaittu, että maahanmuutto lisäisi automaattisesti työllisyyttä. Toisaalta tutkimusten mukaan se ei myöskään laske sitä oleellisesti. Yleensä maahanmuutto kohdistuu niihin maihin, joilla menee hyvin. Mielestäni Suomen kannattaisi pyrkiä siihen joukkoon.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Amatööritouhua, ja siihen (mahdollisen rasismin lisäksi) pitäisi syyttävän sormen sojottaa.
Kaikilla samanlaiset toppatakit, pipot ja kasvomaskit päällä, matkaa ehkä 10 metriä? Tunnistat äänestä saman kaverin vittuilevan mustalaisista, joka on esim. tervehtinyt ennen peliä tai muuten ääni jäänyt mieleen. Ihonväri ainoa eroittava tekijä, kenties? Liekö siksi avustava pyytänyt päätuomaria paikalle, jotta voi tunnistaa/sanktioida syyllisen paremmalla tiedolla? Paljon on mutuilua vaikka asia tulisi selvittää ennen tuomion jakamista, mutta näinhän se ei taaskaan mene.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viimeisin juttu mikä tuosta kohutusta futispelistä on tullut ilmi tai "ilmi", on se, että turkkilaisten penkiltä on tuomareita ensin huudeltu gypsy-nimikkeellä, josta siis koko kortitusjupakka sai alkunsa ja tämä yksi gypsy sitten osoitti toiselle gypsylle mustan miehen penkiltä kutsumalla tätä mustaksi.
Ihan muutoin vain kysäisin, että mikä tälle tiedolla on lähteenä?
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Siksi, että somalit ovat pakolaisista/turvapaikanhakijoista suurin ryhmä. Lisäksi dataa pitäisi löytyä n.30 vuoden ajalta, toisin kuin esim.irakilaisten osalta.
Älä sotke taas työperäistä maahanmuuttoa asiaan.
Otin nimenomaan sen takia esiin Ruotsin, joka on ottanut vastaan huomattavan määrän pakolaisia ja tp-hakijoita. Sen sijaan Euroopasta löytyy monia maita, joissa ei ole juuri ollenkaan humanitäärisiä maahanmuuttajia. Jokainen voi käydä katsomassa tilastoista, mitkä ovat työllisyysluvut em. valtioissa.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Väitteellesi löytynee kivasti tukea tilastoista, eli kaivappas sieltä somalitaustaisten toisen polven edustajien lukemat niin vertaillaan.

Luulen, että sinun väitteesi "Humanitäärisestä maahanmuutosta ei ole kolmessakymmenessa vuodessa seurannut muuta kuin kustannuksia, rikollisuutta ja työttömiä joukoin lisää" on vielä perustelematta. Mihin vertailemme? Mitä sinulla on tämän tueksi? Näitä väitteitä on helppo heitellä.

Suomessa syntyneet ulkomaalaistaustaiset tekevät rikoksia määrällisesti harvan prosentin ulkomailla syntyneisiin ulkomaalaistaustaisiin verrattuna. Kun ulkomailla syntyneitä epäillään syylliseksi Suomessa vuodessa syylliseksi noin ~50 000 rikokseen, epäillään Saharan eteläpuolisella taustalla olevia Suomessa syntyneitä tuhannen molemmin puolin. Siinä lukemassa on siis iso osa koko Afrikkaa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Romanialainen, tunnettu futisjournalisti twitterissä. Nimeä en nyt muista tähän hätään, voin katsoa kunhan ehdin. Eli saattaa olla melkoinen bias, mutta niinpä tuntuu olevan vähän kaikilla.
Harmi että nämä lähteiden luotettavuudet eivät ole vedonlyöntikohteita, sillä tuntuu osumisprosenttini on näissä huomattavasti kovempi kuin urheiluvedonlyönnissä tai osakesijoittamisessa.
Jos vielä jatkoarvaan, niin futis-twitteristi ei itse ollut kuuloetäisyyden päällä tapahtuneesta.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Harmi että nämä lähteiden luotettavuudet eivät ole vedonlyöntikohteita, sillä tuntuu osumisprosenttini on näissä huomattavasti kovempi kuin urheiluvedonlyönnissä tai osakesijoittamisessa.
Jos vielä jatkoarvaan, niin futis-twitteristi ei itse ollut kuuloetäisyyden päällä tapahtuneesta.

Kyllä tuosta kiertää video somessa missä gypsy-huuto kuuluu. Sen aitoudesta en tosin osaa sanoa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kyllä tuosta kiertää video somessa missä gypsy-huuto kuuluu. Sen aitoudesta en tosin osaa sanoa.
Tässä videossako?

video on 19 sekuntia pitkä, joten voitko tarkemmin kertoa missä kohtaa huuto kuuluu? Kuka näistä videon tyypeistä on väitetty "official"?
kommenteissa sanotaan, että huutaja olisi ollut ulosajettu pelaaja. Oliko se pelaaja, official, molemmat vai ei kumpikaan? Vai miksi pelaajaa rangaistaan officialin huudosta?

Minusta kun oikein tarkkaan katsoo, niin videolla on myös todisteita sekä Lock Nessistä että Big footista.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Niin. Minä sanoin että sellainen video kiertää. Sama kuva siinä oli, mutta äänikin kuului kovemmalla volyymilla. En minä ottanut kantaa että kuka siellä sen asian sanoo.

Kuka pelaaja siellä edes ajettiin ulos muka? Eikö se ollut se toimihenkilö? Ymmärrän että aihe tuntuu olevan sinulle arka mutta olisi mukavaa jos et laittaisi sanoja suuhuni.
 
Missä kohtaa sitä videota, jossa ääni on kovemmalla tuo väitetty huuto kuuluu? Ymmärrän että kysymys on kiusallinen, sillä ei siinä kuulosta kuuluvan sellaista.

En minä väittänyt, että sinä olisit jotain sanonut, vaan otin kantaa siihen mitä videon kuvauksessa ja kommenteissa sanottiin, mutta korjataan sen verran että toisessa kohtaa puhutaan staffistä ja toisessa officialista, mutta varmaan samaan tyyppiin viitataan. Tosin kommenteissa oli ehditty hyppäämään johtopäätökseen, että ulosajon syy oli tuossa gypsy-huudossa, joksin sen väitettiin tapahtuneen vasta negru-kommentin jälkeen. Jos ulosajon peruste on ollut tuo, niin syy on ollut liioiteltu tai ainakin ennenaikainen.

Tulee videosta mieleen myös Ben Amorin käskytysvideo.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Kaikilla samanlaiset toppatakit, pipot ja kasvomaskit päällä, matkaa ehkä 10 metriä? Tunnistat äänestä saman kaverin vittuilevan mustalaisista, joka on esim. tervehtinyt ennen peliä tai muuten ääni jäänyt mieleen. Ihonväri ainoa eroittava tekijä, kenties? Liekö siksi avustava pyytänyt päätuomaria paikalle, jotta voi tunnistaa/sanktioida syyllisen paremmalla tiedolla? Paljon on mutuilua vaikka asia tulisi selvittää ennen tuomion jakamista, mutta näinhän se ei taaskaan mene.

Mikäli peräänkuuluttamani taustatyö olisi tehty ja kasvomaskin takana oli vain yksi mustaihoinen toimihenkilö, niin kyllä sen henkilön silloinkin olisi pystynyt nimeämään.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Missä kohtaa sitä videota, jossa ääni on kovemmalla tuo väitetty huuto kuuluu? Ymmärrän että kysymys on kiusallinen, sillä ei siinä kuulosta kuuluvan sellaista.

En minä väittänyt, että sinä olisit jotain sanonut, vaan otin kantaa siihen mitä videon kuvauksessa ja kommenteissa sanottiin, mutta korjataan sen verran että toisessa kohtaa puhutaan staffistä ja toisessa officialista, mutta varmaan samaan tyyppiin viitataan. Tosin kommenteissa oli ehditty hyppäämään johtopäätökseen, että ulosajon syy oli tuossa gypsy-huudossa, joksin sen väitettiin tapahtuneen vasta negru-kommentin jälkeen. Jos ulosajon peruste on ollut tuo, niin syy on ollut liioiteltu tai ainakin ennenaikainen.

Tulee videosta mieleen myös Ben Amorin käskytysvideo.

Siinä kuuluu huutona (tai sitten toteamisena missä äänenvoimakkuus vedetty tappiin) in my country ??? ? ja jotain välissä ja sitten gypsys. En ota enempää kantaa, kunhan totesin netissä sellaisen kiertävän. Ääni kuuluu siinä kohdassa kun tuomari selin kahden oranssipaitaisen pelaajan keskellä.

Joka tapauksessa asiassa on loistava asia että UEFA tutkii sen. Eipä tartte pohtia mitä tapahtui. Harmi kun mediamyllytys on jo menossa ennenkuin asia on tutkittu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös