teppana

Jäsen
Vilpitön kysymys: etkö näe myös tällaista ajattelua ongelmallisena? Eli "leikit mukana" mutta todellisuudessa pidät outona ja tästä myös kerrot puolisolle ja ilmoitat asian täällä palstalla. Omiaan lisäämään vähemmistöjen kuuluvuuden tunnetta? En ole ihan varma, mutta olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla aiheesta muita näkemyksiä kun palstan päivystävien jääkiekkoa seuraavien valkoisten heteromiesten valistus.
En sanonut että pidän outona jotain tiettyä käytöstä. Mutta joitain käytöksiä kyllä pidän. Niistä sitten saatan mainita omassa kodissani puolisolleni. En "leiki mukana", vaan annan arvoa muiden ihmisten tunteille ja kokemuksille. Vaikka en niitä välttämättä ymmärtäisi, niin kuitenkin otan huomioon toiveet ja kunnioitan niitä.

En oikein tiedä mitä ongelmallista tässä on?
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Kiitos vastauksesta. Kirjoitit siis:

" Samaa neuvoa noudatan myös seksuaalisuuden tai sukupuolen osalla vähemmistöjen kanssa. Jos joku henkilö pyytää kutsuman itseään tietyllä nimellä/pronominillä niin sitten toimin halutulla tavalla. En naureskele tai naljaile. Illalla sitten saunassa saatan puolisolle mainita että aika erikoinen tyyppi tuli vastaan. "

Minkälaista siis on sellainen sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöjen käytös jossa he pyytävät kutsumaan itseään tietyllä nimellä/pronominilla niissä tapauksissa, joissa päädyt kertomaan puolisolle oudosta käytöksestä tai erikoisesta tyypistä? Eikö tämä sinusta voi vahvistaa omalta osaltaan myös puolisossasi kuvaa siitä, että mainittu käytös on outoa ja erikoista ja siten ruokkia sen pitämistä sellaisena kun samalla tavalla toimii tarpeeksi moni (mahdollinen ongelmallisuus)?

Emme varmaan kumpikaan ajattele niin yksioikoisesti, että ainoa ennakkoluulojen ylläpitämisen mekanismi olisi päin naamaa sanominen tai suoranaisesti väheksyvä käytös vähemmistön edustajien seurassa.
 
"Miksi se todistustaakka on pelkästään uskovilla, ei ateistikaan pysty todistamaan että jumalaa ei ole." -bebeto

"Vain hullut ja idiootit ja hullut idiootit uskoo sattumaan. Ja tiedemiehet." -Klose16

teppana

Jäsen
Kiitos vastauksesta. Kirjoitit siis:

" Samaa neuvoa noudatan myös seksuaalisuuden tai sukupuolen osalla vähemmistöjen kanssa. Jos joku henkilö pyytää kutsuman itseään tietyllä nimellä/pronominillä niin sitten toimin halutulla tavalla. En naureskele tai naljaile. Illalla sitten saunassa saatan puolisolle mainita että aika erikoinen tyyppi tuli vastaan. "

Minkälaista siis on sellainen sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöjen käytös jossa he pyytävät kutsumaan itseään tietyllä nimellä/pronominilla on niissä tapauksissa, joissa päädyt kertomaan puolisolle oudosta käytöksestä tai erikoisesta tyypistä? Eikö tämä sinusta voi vahvistaa omalta osaltaan myös puolisossasi kuvaa siitä, että mainittu käytös on outoa ja erikoista ja siten ruokkia sen pitämistä sellaisena kun samalla tavalla toimii tarpeeksi moni (mahdollinen ongelmallisuus)?

Emme varmaan kumpikaan ajattele niin yksioikoisesti, että ainoa ennakkoluulojen ylläpitämisen mekanismi olisi päin naamaa sanominen tai suoranaisesti väheksyvä käytös vähemmistön edustajien seurassa.
Aa, nyt ymmärrän. Kirjoitin huonosti. En siis tarkoittanut tuolla "saatan puolisolle mainita" osiolla viitata mihinkään tiettyyn tapaan. Ajatuksissani vain kirjoitin sen tuohon yhteyteen jolloin se vaikutti siltä.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Minulla on yksi tuolta Pohjois-Afrikasta kotoisin oleva työkaveri. Monesti ollaan juteltu hänen synnyinmaastaan ja kyselen asioista, koska olen aidosti kiinnostunut toisen kulttuurin ja maan menosta. En vain suin surminkaan saa mahtumaan päähäni, että miten "mistä olet kotoisin" kysymys voidaan automaattisesti kaikissa tilanteissa tulkita rasismiksi? Pystyn kyllä ymmärtämään, että on olemassa tilanteita, joissa ihmisiä syrjitään syntyperänsä vuoksi, mutta että tuollaista kysymystä ei saisi esittää ollenkaan? Shiiiieeett....
Kuka ja missä on väittänyt tuon kysymyksen olevan kaikissa tilanteissa rasismia? Tuosta mainitusta YLE:n jutusta en tätä löytänyt.
 
Aika multaa puistot.

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aa, nyt ymmärrän. Kirjoitin huonosti. En siis tarkoittanut tuolla "saatan puolisolle mainita" osiolla viitata mihinkään tiettyyn tapaan. Ajatuksissani vain kirjoitin sen tuohon yhteyteen jolloin se vaikutti siltä.
Sattuuhan näitä paremmissakin piireissä. Minusta tuo on ihan uskottava selitys etkä liene syyllistynyt mikroaggressioon tms. Tosin minun kokemuksestani tässä ei olekaan kyse.
 
"Miksi se todistustaakka on pelkästään uskovilla, ei ateistikaan pysty todistamaan että jumalaa ei ole." -bebeto

"Vain hullut ja idiootit ja hullut idiootit uskoo sattumaan. Ja tiedemiehet." -Klose16

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lounais-Suomen luotsilaitos
Kuka ja missä on väittänyt tuon kysymyksen olevan kaikissa tilanteissa rasismia? Tuosta mainitusta YLE:n jutusta en tätä löytänyt.
Osa kysymyksen kohteista kokee tuon negatiivisesti. Esimerkiksi Suomessa syntyneelle tummaihoiselle osoitettuna se voi olla aika perseestä.
 
Viikkojen kuluessa syömme hehtaarin alalta petäjänlatvat paljaaksi.

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Osa kysymyksen kohteista kokee tuon negatiivisesti. Esimerkiksi Suomessa syntyneelle tummaihoiselle osoitettuna se voi olla aika perseestä.
Veikkaan ihan aidosti, että monta asiasta ymmällään olevaa helpottaisi mikäli itsestäänselvyyksien sijaan saisi lukea esimerkkejä kysymyksistä, joita osa kohteista ei koe negatiivisesti. Henkilökohtaisesti en usko sellaisia olevan.

Eipä tulisi minunkaan mieleen alkaa kysellä "ulkomaalaisen näköisiltä" ihmisiltä mistä he ovat kotoisin ja jos näin ulkonäköön perustuen systemaattisesti toimii, voi se olla ongelmallista. Emme kuitenkaan tiedä tuntemattomista kanssaihmisistä ketkä ovat niitä rasittavan joviaaleja tyyppejä jotka haluavat ulkonäöstä riippumatta "tutustua" ja tietää tuntemattomienkin elämästä kaiken mahdollisen ensinäkemältä, ja ketkä vähintään mikrorasisteja. Tällaisiltakin oletuksilta voisi olla paikallaan pidättäytyä ja sen johdannaisena jättää luokittelematta tietyt kysymykset kategorisesti mikroaggressioiksi.
 
"Miksi se todistustaakka on pelkästään uskovilla, ei ateistikaan pysty todistamaan että jumalaa ei ole." -bebeto

"Vain hullut ja idiootit ja hullut idiootit uskoo sattumaan. Ja tiedemiehet." -Klose16

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kuka ja missä on väittänyt tuon kysymyksen olevan kaikissa tilanteissa rasismia? Tuosta mainitusta YLE:n jutusta en tätä löytänyt.
No jos kerran näin ei ole, että kysymys ei kirjoittajan mielestä ole kaikissa tilanteissa rasismia, niin silloin hänen olettaisi, että hän sen kirjoituksessaan mainitsee. Kun nyt kerran on tehtäväkseen ottanut sen, että kertoo noin muuten erittäin yksityiskohtaisesti sen, mikä kaikki on rasismia.

Ja jotta ei nyt tulisi epäselväksi, niin kyllä; luin koko jutun, ja olin monista pointeista siellä samaa mieltä. Olen jopa siitäkin samaa mieltä, että minustakin tuollainen kysymys voi monissa yhteyksissä olla hyvin häiritsevä. Se voi olla mustaihoisen maahanmuuttajan mielestä häiritsevä ja se voi Helsinkiin muuttavan "landen" mielestä olla häiritsevä, jos kysymyksessä on sellainen lataus, että kysyjän tarkoituksena on asettaa vastaaja jonkinlaiseen vähempiarvoisen ihmisen asemaan. Se riippuu, niin paljon tilanteesta.

Useimmiten kysyjällä tuskin kuitenkaan on mitään sen ihmeellisempiä taka-ajatuksia, vaan kyseessä on ainoastaan luontainen keskustelunavaus. Jos minä olen, vaikka Oulun torilla syömässä ja joku paikallinen tulee juttelemaan, ja nopeasti puhe kääntyy siihen, että mistä olen kotoisin, niin mitä loukkaantumisen aihetta tuossa on? Ihan samalla tavalla monessa keskustelussa puhe voi hyvin nopeasti kääntyä siihen, että vaikka joltain tummaihoiselta ihmiseltä kysytään, että mistä olet kotoisin? Ja tämä vailla mitään pilkahdustakaan siitä, että kysyjällä olisi tarkoitusta ajaa tuota ihmistä minkäänlaiseen marginaaliin. Tuo perustelu, että "no mutta kun et voi tietää, miten toinen kokee tuon kysymyksen ja mutta kun mustat laadilaadilaa..." on ihan hevonpaskaa ja rasismia kaivetaan esiin sellaisista onkaloista, joissa sitä ei kerta kaikkiaan ole olemassa.

Niin pitkään, kun asiaa ei jutussa avata tarkemmin, niin oletusarvona on se, että tuossa tarkoitetaan kysymyksen olevan aina häiritsevä. Tämän olettamuksen syntymistä vauhditetaan koko jutun otsikossa, sekä ensimmäisen kappaleen ensimmäisessä lauseessa.
 
Viimeksi muokattu:
"Minulla on taskussani laite, jolla pääsen käsiksi koko ihmiskunnan keräämään tietoon. Käytän sitä kissakuvien katseluun ja riitelyyn tuntemattomien ihmisten kanssa."

Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Paha vain, jos haluaa nyt uhriutua ja pöyristyä nyt väkisin tuosta Ylen jutusta, jossa joku muu kuin yksin valkoinen heteromies määrittelee maailmaa.
On törkeää omia maailma niin, että vain jokin vähemmistö saa määritellä sitä ja loukkaantua.

Olen valkoihoinen, keski-iän ylittänyt heteromies, joka pitää mm. jääkiekosta, hyvästä liharuuasta ja hienoista autoista. Jos nyt tämän tiedon jälkeen kritisoit edellä olevaa mielipidettäni, loukkaat kaltaiseni vähemmistön oikeutta omiin mielipiteisiin, eikö niin?
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
No jos kerran näin ei ole, että kysymys ei kirjoittajan mielestä ole kaikissa tilanteissa rasismia, niin silloin hänen olettaisi, että hän sen kirjoituksessaan mainitsee. Kun nyt kerran on tehtäväkseen ottanut sen, että kertoo noin muuten erittäin yksityiskohtaisesti sen, mikä kaikki on rasismia.

...

Niin pitkään, kun asiaa ei jutussa avata tarkemmin, niin oletusarvona on se, että tuossa tarkoitetaan kysymyksen olevan aina häiritsevä. Tämän olettamuksen syntymistä vauhditetaan koko jutun otsikossa, sekä ensimmäisen kappaleen ensimmäisessä lauseessa.
Mä sain YLE:n jutusta sen käsityksen, että tuon kyseleminen tuntemattomalta ihmiseltä on helppo tulkita rasistiseksi, ja mielestäni se avattiin jutussa ihan hyvin (lainaus alla). Sinun kuvailemassasi tilanteessa oli kyse työkaverista, eli oletettavasti ainakin jotenkin tutusta tyypistä? Ellet sitten ensimmäistä kertaa hänet tavatessasi kysynyt ensimmäisenä, mistä tämä on kotoisin?

Mikroaggressioon kuuluu, että toiselle esitetään hyvin intiimejä ja tungettelevia kysymyksiä tai kommentteja.

Tyypillistä on, että kysyjä ei millään tavalla tunne henkilöä, mutta kokee soveliaaksi kysyä häneltä esimerkiksi kielitaidosta, taustasta tai jopa hänen vanhempiensa parisuhdestatuksesta.
 
Viimeksi muokattu:
Aika multaa puistot.

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ellet sitten ensimmäistä kertaa hänet tavatessasi kysynyt ensimmäisenä, mistä tämä on kotoisin?
En tosiaankaan muista, mistä ensimmäistä kertaa tavatessamme keskusteltiin. Sen voin kyllä sanoa lähes varmasti, että en ensimmäisinä sanoinani ole kysynyt hänen kotimaastaan.
 
"Minulla on taskussani laite, jolla pääsen käsiksi koko ihmiskunnan keräämään tietoon. Käytän sitä kissakuvien katseluun ja riitelyyn tuntemattomien ihmisten kanssa."

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo
Jos ja kun ulkomaalainen kiirehtii kertomaan mistä hän on kotoisin, vaikka kukaan ei ole kysynyt, niin onko kyseessä huomaavaisuus vai oletus että hän kokee olevansa erilainen? Eli onko hän kokenut niin paljon mikroaggressiota, että on jo alkanut pelätä uteluita syntyperästään?
 
Ceterum autem censeo Carthaginem esse delendam.

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Mä sain YLE:n jutusta sen käsityksen, että tuon kyseleminen tuntemattomalta ihmiseltä on helppo tulkita rasistiseksi, ja mielestäni se avattiin jutussa ihan hyvin (lainaus alla). Sinun kuvailemassasi tilanteessa oli kyse työkaverista, eli oletettavasti ainakin jotenkin tutusta tyypistä? Ellet sitten ensimmäistä kertaa hänet tavatessasi kysynyt ensimmäisenä, mistä tämä on kotoisin?
Ylipäätään jos ensimmäistä kertaa tapaat jonkun niin tuon kysyminen on tyhmää, se ei ole rasistista vaan tyhmää.
Sama juttu noiden muidenkin asioiden kohdalla kyse ei ole rasismista vaan tyhmyydestä.

Jos kysytään mistä se n...... on kotoisin se on rasismia, tuo tavallinen kysymys tyhmyyttä.
Ensimmäisellä tapaamisella se ei kuulu kuin korkeintaan työhaastatteluun ja sielläkään siihen ei tarvitse vastata.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Varmasti tiedät vaikka mitä, viisas mies. Mutta sinä et ole rasismin kohde, joten etenkään ensisijaisesti ei ole kyse siitä, miten sinä asian koet tai miltä rasismi sinusta tuntuu. On kyse heistä, jotka ovat rasismin kohteena. Joten sikäli keskustelun pitäminen siinä, miltä meistä tuntuu, se on väärin. Keskustelun pitää olla a) siinä että vähemmistöt pääsevät ääneen b) että me muut kuuntelemme ja c) asioille yritetään tehdä jotain.
Rasismi on joillekin todellinen ongelma, enkä vähättele yhtään jonkun toisen kokemaa rasismia. Eikä etuoikeutetussa asemassa oleva välttämättä ymmärrä kaikkea sitä syrjintää mitä joku toinen voi kokea.

Mutta...siinä vaiheessa kun julkisia varoja tuhlataan tällaiseen roskaan, niin asia muuttuu myös työssäkäyvää valkoista heteromiestä koskevaksi.
 
riisi serkku suudelma aurinkoinen

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lounais-Suomen luotsilaitos
Tehdään tuttavuutta siten, että lähdetään murtamaan sitä jäätä vaikkapa toisesta suunnasta ensin, eikä jumiuduta ajatteluun, missä tummaihoiselta lähdetään ekana kyselemään mistä on kotoisin. Tai tokana. Häviääkö siinä jotain?

Onko maailmassa muuten ylipäänsä mitään, mihin ~kaikki reagoivat samalla tavalla? Paitsi hengittäminen ja Nickelback.

Onhan niiitä muitakin hienovaraisesti käsiteltäviä asioita. Ei pariskunnalta ensimmäisenä tarvitse kysellä että millonkas niitä lapsia sitten. Tuomo Palmulta ei tarvitse kysyä oletko Jukalle sukua, vaikka varmaan osa Palmuista jaksaa naurahtaa.

Rasismi on joillekin todellinen ongelma, enkä vähättele yhtään jonkun toisen kokemaa rasismia. Eikä etuoikeutetussa asemassa oleva välttämättä ymmärrä kaikkea sitä syrjintää mitä joku toinen voi kokea.

Mutta...siinä vaiheessa kun julkisia varoja tuhlataan tällaiseen roskaan, niin asia muuttuu myös työssäkäyvää valkoista heteromiestä koskevaksi.
"En ole rasisti, mutta."
 
Viikkojen kuluessa syömme hehtaarin alalta petäjänlatvat paljaaksi.

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Sanotaan sen verran että jos kysyy mistä päin on kotoisin siinä ei itsessään ole mitään vikaa. Mutta jos vastataan Helsingistä ja sitten kysytään, mistä sun sukujuuret on peräisin tms. jotta saataisiin selville mistä vanhemmat on kotoisin alkaa menemään tungettelun puolelle.
 
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death"
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"It is possible to commit no mistakes and still lose. That is not a weakness. That is life."

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mustien keskuudessa ameriikoissa on käytössä samalta kuulostava sana koko ajan...se on kuitenkin puhekielessä muodossa "niggUZ" tai "niggas" jossa sanan loppu viittaa äännettynä sanaan US eli yhteisöön ja sanaan BRO, veli...

Minä itse näytän aika arjalaiselta...itte käytän sanaa neekeri aina joskus mutta ei se mitään pahaa mulle tarkoita, arvostelen ihmisiä tyhmyyden enkä ihonvärin perusteella...mulla on ollut paljon luokka- ja työkavereita ihan mustimmasta Afrikasta asti...about 8-9 eri Afrikan maasta.
Eihän sanaa josta joku saattaa loukkaantua tarvitse juu käyttää henkilöiden, tässä tapauksessa neekerien, kuullen, niin kuin ei sanoja kuten läski, ruma, separi tai orvikaan. Hienotunteisuus ja asiallinen käyttäytyminen ratkaisee.
"En ole rasisti, mutta."
Ketjun aiheeseen sopivasti, onkohan näissä esimerkiksi kyse oikeasta rasismista vai löytyykö joku "en ole rasisti, mutta" selitys? Minkä ikäinen mahdoit olla asiat kirjoittaessasi? Käsittääkseni aikuinen mies jo pitkältä ajalta.

Mutta kännissä ja läpällä ja olet tietysti ihan toinen ihminen nyt ~40-vuotiaana verrattuna noihin ~30 vuotiaana, ihan keskenkasvuisena lapsena siis, kirjoittelemiisi (korjaa jos menee ihan vihkoon) jne.

Jotenkin kuvittelisi että tuollaisen rasistisen paskan suoltamisen jälkeen omaisi jonkinlaista hillintää ja hallintaa sen suhteen mikä on kynnys nimitellä kanssapalstalaisia rasisteiksi tai täysin selkeästi vihjailla sellaisia heistä, yleensä todella olemattomin perustein. Kyseessä kun ei ole mikään ensimmäinen kerta.
 
"Miksi se todistustaakka on pelkästään uskovilla, ei ateistikaan pysty todistamaan että jumalaa ei ole." -bebeto

"Vain hullut ja idiootit ja hullut idiootit uskoo sattumaan. Ja tiedemiehet." -Klose16

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Jotenkin kuvittelisi että tuollaisen rasistisen paskan suoltamisen jälkeen omaisi jonkinlaista hillintää ja hallintaa sen suhteen mikä on kynnys nimitellä kanssapalstalaisia rasisteiksi tai täysin selkeästi vihjailla sellaisia heistä, yleensä todella olemattomin perustein. Kyseessä kun ei ole mikään ensimmäinen kerta.
Tuli mieleen:

Melkein.

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jotenkin kuvittelisi että tuollaisen rasistisen paskan suoltamisen jälkeen
Missä kohtaa lainatussa oli rasistista paskaa?
Eli tosin niggas-saman etymologiaa, mutta jos asia on noin sitäkö ei sovi todeta?
 
”En ole koskaan väittänyt, että kaikki konservatiivit olisivat typeryksiä. Sen sijaan kaikki typerykset ovat konservatiiveja.” - John Stuart Mill

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Missä kohtaa lainatussa oli rasistista paskaa?
Eli tosin niggas-saman etymologiaa, mutta jos asia on noin sitäkö ei sovi todeta?
Jep. Ei mitään "en ole rasisti, mutta" -vibaa tai rasistista ole näissä.

Minä itse näytän aika arjalaiselta...itte käytän sanaa neekeri aina joskus mutta ei se mitään pahaa mulle tarkoita, arvostelen ihmisiä tyhmyyden enkä ihonvärin perusteella...mulla on ollut paljon luokka- ja työkavereita ihan mustimmasta Afrikasta asti...about 8-9 eri Afrikan maasta.
Eihän sanaa josta joku saattaa loukkaantua tarvitse juu käyttää henkilöiden, tässä tapauksessa neekerien, kuullen, niin kuin ei sanoja kuten läski, ruma, separi tai orvikaan. Hienotunteisuus ja asiallinen käyttäytyminen ratkaisee.
Eli sanotko nyt ihan tosissasi, että tummaihoisten kasuaalisti "neekereiksi" nimittäminen ei mielestäsi ole rasistista? Jotenkin luulin että 90-luvulta on jo menty eteenpäin tässä debatissa. Mutta ehkä sitten "asia on noin" kuten "roturealistien" tapaan toteat. Varsinkin jos on "paljon luokka- ja työkavereita ihan mustimmasta Afrikasta".

Melkoinen kognitiivinen dissonanssi jos sitten AWen tapaan näkee kuitenkin esimerkkinä "en ole rasisti, mutta.." -kirjoittelusta tämän nimimerkin @ernestipotsi ao. kirjoituksen. Sinähän et toki mitään sellaista todennut ja voi aivan hyvin olla ettei sinusta kumpikaan sisällä rasismia.

Rasismi on joillekin todellinen ongelma, enkä vähättele yhtään jonkun toisen kokemaa rasismia. Eikä etuoikeutetussa asemassa oleva välttämättä ymmärrä kaikkea sitä syrjintää mitä joku toinen voi kokea.

Mutta...siinä vaiheessa kun julkisia varoja tuhlataan tällaiseen roskaan, niin asia muuttuu myös työssäkäyvää valkoista heteromiestä koskevaksi.
 
"Miksi se todistustaakka on pelkästään uskovilla, ei ateistikaan pysty todistamaan että jumalaa ei ole." -bebeto

"Vain hullut ja idiootit ja hullut idiootit uskoo sattumaan. Ja tiedemiehet." -Klose16

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Eli sanotko nyt ihan tosissasi, että tummaihoisten kasuaalisti "neekereiksi" nimittäminen ei mielestäsi ole rasistista? Jotenkin luulin että 90-luvulta on jo menty eteenpäin tässä debatissa. Mutta ehkä sitten "asia on noin" kuten "roturealistien" tapaan toteat. Varsinkin jos on "paljon luokka- ja työkavereita ihan mustimmasta Afrikasta".
Jos henkilö itse toteaa ettei termiä käytä yhteydessä jossa siitä joku voisi loukkaantua eikä sitä käytä loukkaavassa merkityksessä, niin en näe että siinä olisi automaattisesti rasistista. Neekerisankkeri on inhottava tauti, eikä sen toteamisessa ole mitään rasistista. Sen sijaan on vaikea kuvitella lausetta joka alkaisi sanoilla "neekerit ovat xxx" päättyvän niin ettei siinä olisi mitään rasistista.

En myöskään rasistisena sitä, että valkoihoista kuvataan arjalaisen näköiseksi vaikka senkin kanssa on tarkka oltava.
 
”En ole koskaan väittänyt, että kaikki konservatiivit olisivat typeryksiä. Sen sijaan kaikki typerykset ovat konservatiiveja.” - John Stuart Mill

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos henkilö itse toteaa ettei termiä käytä yhteydessä jossa siitä joku voisi loukkaantua eikä sitä käytä loukkaavassa merkityksessä, niin en näe että siinä olisi automaattisesti rasistista.
Joo eihän "neekereistä" nettiin kirjoittamisessa mitään rasistista tosiaan ole. Kukapa sellaisesta voisi loukkaantua? Kantasi on harvinaisen selvä ja raikas tuulahdus keskusteluun. Sen sijaan nimimerkillä @Golden AWe on suorastaan kansalaisvelvollisuus vihjata @ernestipotsi :n olevan rasisti hänen kirjoitettuaan rasismin olevan todellinen ongelma jota ei vähättele.
 
"Miksi se todistustaakka on pelkästään uskovilla, ei ateistikaan pysty todistamaan että jumalaa ei ole." -bebeto

"Vain hullut ja idiootit ja hullut idiootit uskoo sattumaan. Ja tiedemiehet." -Klose16

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Joo eihän "neekereistä" nettiin kirjoittamisessa mitään rasistista tosiaan ole. Kukapa sellaisesta voisi loukkaantua?
Sanoiko nimimerkki käyttävänsä termiä netissä kirjoittaessaan?
 
”En ole koskaan väittänyt, että kaikki konservatiivit olisivat typeryksiä. Sen sijaan kaikki typerykset ovat konservatiiveja.” - John Stuart Mill

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
Jos henkilö itse toteaa ettei termiä käytä yhteydessä jossa siitä joku voisi loukkaantua eikä sitä käytä loukkaavassa merkityksessä, niin en näe että siinä olisi automaattisesti rasistista.
Itse en asiaa näin lukenut. Vaan siten, että neekeriä kyllä sopii käyttää, kuhan katsoo että ovat kuulomatkan päässä. Tämä ei minusta ihan fiksua ole: "Eihän sanaa josta joku saattaa loukkaantua tarvitse juu käyttää henkilöiden, tässä tapauksessa neekerien, kuullen..."
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sanoinko nimimerkki käyttävänsä termiä netissä kirjoittaessaan?
Mistähän nuo ottamani lainaukset ovat? Hänen henkilökohtaisesta päiväkirjastaan?
 
"Miksi se todistustaakka on pelkästään uskovilla, ei ateistikaan pysty todistamaan että jumalaa ei ole." -bebeto

"Vain hullut ja idiootit ja hullut idiootit uskoo sattumaan. Ja tiedemiehet." -Klose16
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy