Milloin itkit viimeksi ja miksi?

[Europoli]

Oli aika, jolloin minua ei itkettänyt mikään 18-22 -vuotiaana. En oikeastaan kokenut kummoisiakaan tunnekuohuja mistään syystä.

Jännä juttu, itsekään en monta kyyneltä vuodattanut nuorena aikuisena. Nyt "oikeana" aikuisena sitten sitäkin useamman. Ja nyt, kun uskaltaa myöntää, ei huono juttu ollenkaan. Olisinpa pystynyt tähän jo 20 v sitten.

 

[Hejony]

Itse itkin viimeksi tuossa kesällä kun kavereiden kanssa vietettiin jumalattomassa kännissä saunailtaa. Siinä sitten pöydän ympärillä juteltiin syvällisiä, ja yksi hyvä kaverini kertoili miltä oli tuntunut kun isänsä oli kuollut syöpään kaverini ollessa 10 tai 11. Ei ole maailma oikeudenmukainen.

Tuota edellinen kerta taisi olla Torinon finaalin jälkeinen Tepon haastiksen katsominen. Uleåborginkin mainitsema "ei ehkä ollut tarkoitettu meille" on jäänyt mieleen. Vittu, oli tarkoitettu nimenomaan meille. Mutta ei vaan ei, ja oli kyllä sanoinkuvaamaton tuska tuon matsin jälkeen pitkään päällä. Ja sitä edellinen itku oli muistaakseni papan kuolema, se oli vuonna 03. Eli kovin usein ei tule itkettyä, yleensä pettymykset niin urheilussa kuin ihmissuhteissakin purkautuvat silmittömänä vitutuksena. Se on kyllä harmi, koska itkeminen olisi hyvä tapa purkaa pahaa oloa, ja aina se sitäpaitsi auttaa siihen huonoon fiilikseen. Vitutus kestää huomattavasti kauemmin ja tuntuu paskemmalta.

Toki silmäkulmat kostuvat lähes aina kun todistaa esim. jotain hienoa suomalaista urheilutekoa tai vastaavasti jotain surullista tapahtumaa elämän suuremmilta pelikentiltä. Että siinä mielessä olen aika herkkäkin "itkemään". Mutta sellaista kunnon kyyneltulvaa ei ole viime vuosina olleet kuin nuo kolme mainitsemaani.

EDIT: Tästähän unohtui yksi ihan hetki sitten tapahtunut kunnon itku! Eli Suomi - Venäjä välierä Moskovan kisoissa viime keväänä. Ottelun lähtökohdat olivat niin epätoivoiset, että hienosta taistelusta huolimatta odotin kokoajan vain sitä lopullista niittiä Suomen arkkuun. Kuinka hyvältä ja ennenkaikkea kirjaimellisesti käsittämättömältä se tuntuikaan kun kiekko oli jatkoajalla Venäjän maalissa, ja nimenomaan jatkoajalla, jolloin ei tarvinnut enää pelätä ottelun kääntymistä. Se oli siinä.

Finaalissa olikin sitten taas vitutuksen vuoro, ei niinkään kyynelten.

Onnenkyyneleitä olisi kyllä kiva itkeskellä useamminkin. Toivottavasti ei ihan omien lapsien syntymään asti tarvitse odotella, vaan Suomi tai Ilves voittaisi mestaruudet sitä ennen.

 

[sampio]

Pari viikkoa sitten pääsi itku, kun kävin katsomassa mummoani. Syöpä vei parissa viikossa energisen naisen sängyn pohjalle, ja vierailumme jälkeisenä yönä mummo vaihtoikin kokonaan hiippakuntaa. Lauantaina oli hautajaiset, mutta niissä itkut jäivät väliin, koska ikävää lukuunottamatta en yksinkertaisesti osannut olla surullinen. Mummo eli täysillä ja jätti arvokkaan muiston itsestään.

 

[Krimi]

Sain viime talvena soiton että isä on sairaalassa ja on ihan kohtuullisen hyvävointinen yöllä saadun sydänkohtauksen jäljiltä. Se oli vähän sellaista hämmennyksen sekaista, ehkä lähinnä pelkoa, tiristelyä ja nieleskelyä. Ja sitten kun sairaalassa kävi seuraavana päivänä niin oli taas itku lähellä. Sitä jotenkin näki itsensä siinä vuoteella ja tunsin kuinka elämän tavallaan koulutti. Vaikka oli vain läheltä-piti -tilanne ja tiedän että monilla on ollut paljon vaikeampaa.

Mutta lähdin sairaalasta suoraan katsomaan Hokki-Sport kotipeliä, jonka Hokki tietysti voitti ja meni finaaleihin, eikä taaskaan ollut itku kaukana. Mahtava peli - ottelu oli todella hyvä, yleisö eli ja hurmos oli jotain uskomatonta. Voisinpa väittää että koppa oli vähän sekaisin tuolloin. Ikimuistoista. Varsinkaan kun noita kotipelejä ei niin usein yksinkertaisesti näe, ja nyt tällaisessa paikassa.

 

[Käräppä]

En edes muista tarkkaan milloin viimeksi itkin. Ainaki yli 3v tästä on, kun ukkini kuoli silloin. Sen jälkeen on ollut pari kertaa itku lähellä, kun lemmikki lopetettiin ja muutaman kerran kun on joutunu katselemaan näitä karvaan tappion tuottamia tyhjiä katseita telkkarista.

 

[Mats Bedö]

Eilen tuli silmat kosteiksi, kun luin yhdesta tunnetusta huippu-urheilijasta, joka menetti vaimonsa Lontoossa, kun olivat nousemassa taksista ja menossa Pariisin junaan ja romanttiselle lomalle, niin edessa ollut auto vahingossa pakitti vauhdilla vaimon paalle niin, etta han jai sen auton ja taksin valiin puristuksiin. Han kuoli samana paivana valtaviin sisaisiin verenvuotoihin.

Tuli hirvea olo, kun ajattelee miten joidenkin elama voi tosta vaan paattya onnellisina hetkina vailla mitaan tietoa ja tajua, etta kohta elama onkin naps! Poikki.

 

[Hazardipakki]

Kyyneleitä tulee päästeltyä melko usein, mutta ei sillä ole mitään tekemistä oikean itkemisen kanssa. Itku on sitä, kun leuka väräjää ja sanoja ei tule suusta.

Viimeksi tuli itkettyä sitä, kun isoisän kanssa tuli kinaa täysin mitättömästä asiasta. Niin lohdutonta parkumista en ole harrastanut varmaan 15 vuoteen. Meillä ei ole ikinä ollut vaarin kanssa mitään täydellistä lapsi-isovanhempi-suhdetta, hän kun otti itselleen uuden vaimon, sai iltatähden ja oli siksi harvemmin maisemissa. Vitutti ihan armottomasti se, että kun muutenkin niin harvoin päästään mistään puhumaan, niin homma meni heti aukomiseksi ja vittuiluksi. Hän siis aloitti ja minä jatkoin. Mikä helvetti siinä on, että kustaan aina lähimmäisten pakkiin?

 

[Turder]

Täytyy myöntää, melko usein tulee silmänkulma kosteaksi. Ei mitään parkumista vaan kyynel tai pari. Viimeksi muistaakseni joku elokuva, NHL:ssä paidan jäädyttämiset, Teukan Stanley Cupin voitto...

 

[Target]

Eilen, ei oikeastaan kunnon vetistelyä mutta muutaman niiskautuksen aiheutti. Kaksi kappaletta pieniä miehiä (1v ja 7v) kippurassa keskellä parisänkyä umpiunessa. Siinä sitä huomaa tehneensä jotain todella hyvin. Hyvistä asioista täytyy muistaa olla tyytyväinen/ onnellinen. Pienistä ja arkisistakin.

ps. mikä helvetin vetistelyaika nyt on. kauteen alle kuukausi, nyt pitäisi haukkua ja ivata naapurin epäonnistuneita hankintoja sekä muistaa, että me ollaan hävitty tää kausi. kenkää kaikille yms mentaliteetti takaisin.

 

[Vakio]

Eilen, ei oikeastaan kunnon vetistelyä mutta muutaman niiskautuksen aiheutti. Kaksi kappaletta pieniä miehiä (1v ja 7v) kippurassa keskellä parisänkyä umpiunessa. Siinä sitä huomaa tehneensä jotain todella hyvin.

Nuo ovat hienoja hetkiä, joiden takia pari tippaa voi tiputellakin. Omat lapset aiheuttavat voimakkaita tunteita ja minulla on nyt menossa nuorimmaisen (15-v tyttö) kanssa hankala prosessi. Yhtäkkiä isin pikkutytöstä on kehkeytynyt (omasta mielestään) nuori nainen, joka yrittää venyttää sääntöjä joka käänteessä ja joka ei kunnolla syö, mutta meikkaa ihan liikaa ja jota koulu ei meinaa kiinnostaa yhtään. Poikakaverit vaihtuvat lennosta enkä edes tiedä kaikista porukoista, joissa pyörii. Kotiintuloajoista tapellaan koko ajan ja viime viikonloppuna ne taas vähän "venähtivät", jonka vuoksi omakin nukkuminen jäi katkonaiseksi. Onneksi ei sentään läträä alkoholin kanssa, vaan on aina mopoilukunnossa.

Sitä kun ajattelee, että vielä vähän aikaa sitten tyttö oli kuin enkeli, jonka kanssa oli helppo jutella kaikista asioista, tulee turhautunut ja surullinen olo tämän nykytilanteen johdosta. Täytyy myöntää, että viime viikonloppuna oli pakko vähän itsekseen itkeä tirauttaa ja miettiä onko tullut tehtyä kasvatuksellisia virheitä.

Kai tämä kuuluu isänä olemiseen ja osittain lapsen normaaliin kasvukehitykseen, mutta kyllä on rankkaa. Vanhemman lapsen (poika) kanssa ei tällaisia ongelmia ole ollut, vaan häntä on pitänyt vähän potkia persiille, että kävisi joskus jossain. Nyt toki jo käykin, mutta niinhän täysikäisen pitääkin.

Joten vastaus otsikon kysymykseen: viime lauantaina ja kasvatushuolista johtuen.

 

[-OO-]

Ihan kunnolla olen itkenyt viimeksi äidin hautajaisissa kesäkuussa, syytä ei tarvinne erikseen mainita. Mutta silmät on kosteana harva se ilta, milloin mistäkin syystä (joku koskettava sanoitus, runo, elokuva, kirja jne.).

 

[Flou]

Serkkuni hautajaisissa reilu viikko sitten.
Ilon kyyneliä olen viimeksi vuodattanut kun Teukka nosti Kannun.

 

[Veijari]

Hautajaisissa varmaan aika moni päästää tipan silmäkulmaan, niin minäkin viimeksi kun isoäiti pistettiin haudan lepoon. Kovasti yritin katsella seinille, niellä itkuni ja ajatella kaikkea pervoa papin puhuessa mutta niin vain se kyynel vierähti poskelle. Suurempi poru alkoi sitten siinä vaiheessa kun piti lukea kukkaseppeleen muistokirjoitus alttarilla. Ahdistavia tapahtumia nuo hautajaiset.

 

[majuho]

Onnenkyyneleitä vuodatin viimeeksi kun jalkapallojoukkueeni (olen joukkueenjohtaja) vihdoinkin menestyi turnauksessa ja sai pronssia tuloksella 3- 0. Kauan on työtä tehty tämän eteen. Ja ehkä se vielä lisäsi herkkyyskerrointa +80% että oma poikani teki ne 3 maalia...

Yleensäkin romanttiset elokuvat yms. saavat helposti tipan silmäkulmaan, vaikka ovatkin välillä melkoista hömppää. Kaikenlaiset ison luokan katastrofit, kuten 2004 -tsunami, 9/11 WTC yms. ovat surullisia juttuja, ja varsinkin kun ne koskee lapsiakin niin paljon. Esim. kun nettisivuilla julkaistiin tsunamissa kadonneiden lasten kuvia, niin ei kyyneleiden tuloa voinut estää.

 

[The Great Cornholio]

R.I.P - Rhys Jones

http://www.youtube.com/watch?v=kRkb019F1Ik&mode=related&search=

Jos on tapahtumia tiivisti seurannut niin tuo video kastaa väkisinkin silmät. Toivottavasti se ampuja, räkäviisarikovis saadaan mahdollisimman nopeasti kiinni ja vastaamaan teostaan. Mielelläni voisin kantaa sen jätkän saunan taakse.

 

[tahtookirjoittaa]

Pitää tunnustaa, että tänä aamuna iso mies tirautti vitutusitkut. Kylkiluun murtuman takia viikko saikkua. Ehdin olla viikon uudessa työpaikassani, ja huomasin, että viihdyn siellä pirun hyvin ja pomojenkin kanssa kemiat tuntuvat ainakin tässä vaiheessa natsaavan kohdalleen. OK, kuulostaa pieneltä murheelta ja kyllähän se sitä onkin, kun jengi täällä on joutunut omia lapsiaan hautaan saattelemaan ja niin poispäin. Mutta kun tässä on itsekin käyty läpi aika vaikeita vaiheita elämässä, oltu masennuksen takia saikulla jo toista vuotta ja osa tuosta ajasta meni ihan vuodepotilaana. Ja kun kerrankin näytti siltä, että tunnelin päässä näkyisi valoa, niin eikös perkele juuri silloin näin käy. Eli kyllä, vitutuskyynel vierähti poskelle äsken. Kiitos ja anteeksi.

 

[Fordél]

Äsken ja siksi kun ei vaan jaksa enkä jaksa enää uskoa.

 

[Doaner]

Tajusin eilen muuttuneen ihmiseksi jollaisia olen aina vihannut. Petin ja kerroin tyttöystävälle totuuden. Itkuhan siinä tuli kun vihdoin tajusi mitä on tullut tehtyä. Tuntuu siltä että ois parempi jos ei olisi koskaan syntynytkään.

 

[Vanha Len]

En edes muista koska olen itkenyt suruun. Pahalta on tuntunut monesti ja vaikka olen itkua yrittänyt...ja tosissani halunut niin tuo ei ole onnistunut jostain syystä.

Silmät kostuvat usein kyllä hyvistä asioista ja onnellisuuden tunteista...nyyh.

 

[TQoFE]

Kyyneleitä valuu melko herkästi, pääasiassa surun ja suuttumuksen hetkellä, joskus liikutuksenkin. Viimeksi itkin kunnolla toissapäivänä, kun muistutettiin taas, että tekee niin taikka näin, kaikki menee vituralleen. Tässä on nyt kokonainen Azulin elämä odoteltu, että vielä joskus tulisi se päivä, ettei olisi joku saatanan isompi kriisi päällä, mutta ilmeisesti saadaan odotella vielä tovi jos toinenkin ja itkeä vielä itkut jos toisetkin.

 

[Palstalegenda]

Kyllä se oli toissayönä lapsuudenkaverini kanssa saunassa, kun olin sinä päivänä kuullut, että tyttökaverini vehtaa exänsä kanssa. Se siitä suhteesta sitten.

Ja tänään itketti uudelleen. Joku vaihtari tuli vessasta siten, että aukaisi wc:n oven etelä-eurooppalaisittain hirmuisella vauhdilla ja katsoin juuri siinä käytävällä toisaalle ja näinpä se ovi osui "valonnopeudella" suoraan naamaani. Nyt on patti otsassa ja poskessa. Eipä siinä, kun oli jo valmiiksi naama vähän ruvella, kiitos lauantaina saunassa sattuneen haverin, niin tuli olo, että kaikki perkeleetkö ne nyt murjoo.

Ja la-su -yönä olin joutua putkaankin mutta sentään kytät tajusivat, ettei mitään syytä olekaan, sekoittivat väärän henkilöön, ja näinpä puolen tunnin kyttäautossa istumisen jälkeen pääsin kotio kun toivatkin kämpilleni. Su tuo matka ahdisti ihan vitusti ja tippa tuli linssiin.

Että se joskus meneekin kaikki päin helvettiä. Kolmena päivänä peräkkäin ovat siis tässä nyt silmäkulmat kastuneet.

 

[metsänpeikko]

Voisi kysyä mieluummin, että "Milloin viimeksi et itkenyt?".

Joo, olen kyllä kovin herkkä kyynelehtimään milloin mistäkin, mutta tässä varmaan viimeisen neljän viikon aikana kyseinen toiminta on ollut lähinnä jokapäiväistä. Jännityksellä odottelen, että koska joku tulisi ja veisi tämän paskan olon vaikkapa helvettiin. Ihan vaan, että saisi sitten alkaa parkua seuraavaa surua.

 

[Milanista]

Pala nousee kurkkuun näitäkin tarinoita lueskellessa. Kunnolla ei kyllä ole tullut pariin vuoteen päästeltyä

 

[Kalmari]

Äitini joutui loppuviikosta sairaalaan aivoverenvuodon takia. Kyllähän siinä itkua tuli väännettyä pelosta, että se on äitini menoa lopullisesti.

Eilen tuli sairaalassa käytyä, ja hyvin jakselee. Onneksi ei ollut kuin lievä tapaus, ja ehkä jo viikon päästä pääsee sairaalasta kotiin. Kieltämättä koko viikonlopun oli pelkoa jostain pahemmasta.

 

[Roomie]

Tänään, tuossa 21:00 jälkeen, kun jouduin jättämään vaimoni TAYS:aan odottelemaan huomista leikkausta.

Kaippa noi neurokirurgit hommansa osaa.