Äskeisen jussi_j:n kommentin ja itkemissyyn jälkeen omani kuulostanee varsin pieneltä ja mitättömältä. Voimia Sinulle, jussi_j, toivon parasta!
Oma itkemiseni alkoi noin tunti sitten ja jatkuu edelleen, sain kuulla että vanhempieni koira on menossa tänään ottamaan sen viimeisen piikin.
Vain koirako? Ehkä, mutta on kuitenkin ollut 15 vuotta siinä jaloissa pyörimässä, täysivaltaisen perheenjäsenen ominaisuudessa. Ymmärtänyt ja lohduttanut, katsonut silmiin ja tehnyt kaikkensa että isäntäväellä olisi huonoina hetkinä parempi mieli. Ja hyvinä hetkinä iloinnut mukana, kantanut palloa, ollut ystävä. Kotona on aina ollut joku, joka odottaa ja on iloinen saapumisestasi.
Ensi kerralla kun menen vanhempieni kotiin, talo on tyhjä ja hiljainen, eikä kukaan ole enää pyörimässä jaloissa tai edes katso sinua nurkasta iloisena, kuten tämä koira viimeisinä aikoinaan teki. Ei enää jaksanut tulla tervehtimään, mutta oli silti tilanteen tasalla. Ei enää yhteisiä lenkkejä, juoksua järven jäällä, kepinhakua. Ei enää mökille saapumisen intoa, suoranaista tärinää siitä tietoisuudesta, että kohta pääsee kuumana kesäpäivänä uimaan.
Joku, kiitos kaikesta. Me, jotka jäimme kaipaamaan, olemme kuitenkin iloisia siitä, että nyt Sinun on parempi olla.