Milloin itkit viimeksi ja miksi?

[Matwee]

Viimeksi itkin oikein kunnolla, kun syvästi kunnioittamani mummani kuoli. Herkisti kyllä kummasti ison miehen, kun sain vielä kunnian olla kantamassa hänen arkkuaan.

Tänä aamuna kun sain päätökseen pitkään lukemani kirjan (joka on ihan loistava) minua alkoi itkettää. Oli aika rankka kokemus kokonaisuudessaan tuo opus. Ja kun minulla on vielä tapana eläytyä kirjoja lukiessani ihan uskomattomalla tavalla tapahtumiin mukaan, tunne oli sanoin kuvaamaton, kun se olikin yhtäkkiä loppu. Jäljelle jäi vain jotain kaipuun ja menetyksen tunnetta sekoittuneena iloisuuteen, johtuen kirjan onnellisesta lopusta. Tämmösiä mulle aina sattuu kun oon saanut jonkun hyvän kirjan "pakettiin". Taru sormusten herrasta aiheutti samankaltaisia reaktioita ja toinen mikä tulee heti mieleen on Robin Hobbin Salamurhaaja sarja. Johtuukohan se sitten sittä eläytymisestä.. tiedä häntä. Kirja antaa mulle useimmiten huomattavasti enemmän kuin elokuva vaikka olen myös suuri elokuvien ystävä.

Niin kirja on Herman Woukin Sodan muisto. Tietääkö joku?

 

[Preerian poika]

Viestin lähetti Matwee
Taru sormusten herrasta aiheutti samankaltaisia reaktioita

Sama täällä. Varsinkin siinä kohdassa missä Frodo "kuoli" ja Samvais jäi itkemään hänen vierelleen.Siinä vaiheessa olin surullinen,mutta hetkessä se muuttui "perkeleen Lukitari"-tyyppiseksi vihaksi.
Kummasti sitä eläytyy,unohdan joskus kokonaan ettei kirjan tapahtumat ole totta.

Edit:Sori,meni vähän ohi aiheen...

 

[JHag]

Itkin kun A.Suhosesta tuli HIFKin valmentaja. Itken edelleen.

 

[Ted Raikas]

Minä olen mielestäni varsin impulsiivinen ja tunteellinen ihminen. Naperona itkin syystä tai toisesta vähän väliä... Iän myötä tuo itkuherkkyys on kyllä vähentynyt roimasti ja kai sitä hiukan tahtoo joskus varsinkin murheet niellä, kuin tuoda ne suoraan ulos.

Milloin viimeeksi olen kunnolla itkenyt on vähän vaikea sanoa. Kai se viime jouluna oli? Taisi olla vähän paineita puserossa ja kunnon perussuomalaiseen tapaan humalatilakin auttoi asiaa. Mikään menneiden syntien tilitys ei kuitenkaan ollut kyseessä, vaan tavallaan ilon ja surun yhdistelmä. Mitään negatiivista siinä ei ollut, mutta hiukan ylitsevuotavaksi se toisaalta taisi mennä. =)

Itku pitkästä ilosta.

 

[Hese]

ajankohtainen aihe... tais olla tällä viikolla, jotain siitä itkemisen välimaastosta se oli.

Tässä on nyt yksi juttu vaan pyörinyt mielessä, jep lähinnä noita ihmissuhde juttuja, mitäpä muutakaan. Noh kuitenkin.. unettomia öitä on takana ja kyyneliä vuodatettu.. puolin jos toisin. Tekee vaan niin hemmetin pahaa kun en pysty unohtamaan vaikka kuinka yrittäisin.

Joskus sitä aina tuntuu että kaikki alkaa menemään päin... ja nyt on taas vahvasti semmonen tuntuma.

 

[koo]

Niisk...

Noin kuukausi sitten hyvät, elämänaikaiset ystävämme järjestivät perheelleni ns. läksiäiset. Hauskan ja yllätyksellisen illan kruunasi kaksi meille tehtyä laulua. Toinen oli hauska ja toinen oli erittäin kaunis, liikuttava ja puhutteleva. Itkin kohtalaisen näyttävästi silkasta liikutuksesta, ja nytkin alan itkemään kun ajattelen laulun sanoja, ne ovat...ovatpa vaan.
Vappuna itkin "yksityisessä levyraadissa" kun yhden levyn myötä tulvahti mieleen muistoja, no ne on jo menneet pois mielestä, joten ei hätää.

Itkulistaltani löytyy Ville Peltosen hylätyt maalit mm-kisoissa, Mika Niemisen epäonnistunut rankkari ja se helvetillinen Suomi-Ruotsi peli, oliko se Moskovassa, kun Ruotsi teki neljän viimeisen minuutin aikana ratkaisevat maalit.

Ihmissuhdeitkulistaa koetellaan viikoittain. Olen aivan varma, että osaan kertoa selkeästi perheenjäsenilleni mitä milloinkin tarkoitan, mutta he eivät ymmärrä, kuule tai ole kuulevinaan. Ymmärtämättömät ihmiset itkettää. Pelkäänkin oikein tosissani sitä hetkeä kun tapaan jonkun ihmisen joka TAJUAA yhdellä selityksellä mitä tarkoitan.

Terveisin koo

 

[Poison]

Olen melko itkuherkkä ihminen, elokuvateattereissa itken melkein aina, jos on yhtään aihetta jne. Myöskin jotkin laulut, kuolinilmotukset ym. saattavat saada minut itkemään. Viimeisin elokuva, jonka aikana olen itkenyt, on "Menolippu Mombasaan", ja yhdessä vaiheessa saatoin alkaa parkumaan, jos kuulin Bon Jovin "Always" kappaleen.

Viimeeksi taisin kunnolla itkeä, kun eräs ihminen sanoi minulle, että hän välittää minusta. Tuosta on jokunen päivä aikaa, ja en oikein tiedä, mikä tilanteesta teki niin erityisen, mutta aloin itkemään. Välittäminen vain tuntui liian hyvälle, ja oli kuin balsamia haavoille.

Olen myöskin niitä ihmisiä, jotka jääkiekko on saanut itkeä vollottamaan enemmän tai vähemmän. Viime kauden aikana pettymyksen kyyneleitä tuli muutama vuodatettua, ja kuullessani Machuldan vuokraamisesta, itkin vähän enemmänkin. Saku Koivun toivuttua syövästä itkin, ja kun Suomi hävisi olympialaisissa Kanadalle, olivat kyyneleet myöskin lähellä.

Eniten olen itkenyt isäni hautajaisissa, luulin suurin piirtein tukehtuvani itkuun, kun en meinannut saada edes vedettyä happea.

 

[The Hawks]

Noin kaksi kuukautta sitten

Minä en yleensä itke, en ainakaan muiden nähden (paitsi hautajaisissa tms), myöskään ilosta en ole varmaan koskaan itkenyt. Olen sen verran ylpeä, kai.

Mitä siitä nyt sitten olisi. Noin kaksi kuukautta sitten taisin itkeä viimeksi. Silloin homma liittyi ihmis-suhteisiin. Harvemmin niiden takia on joutunut itkemään mutta silloin "porasin" hieman. Noissa ihmis-suhde hommissa kun tunteet ovat yleensä aika lailla pinnassa.

 

[Carlos]

Itkun tuherruksesta

Minä itkin viimeksi noin 2 vuotta sitten kun erosin silloisesta morsiamestani. Homma lähti liikkeelle ihan minun aloitteestani, mutta sen verran oli yhteistä taivalta takana että ihan helppo juttu ei ollut. Siinä sitten kun ulko-ovi kävi viimeisen kerran, soittelin kotiväelle, huokaisin pari kertaa ja aloin pillittää niinkuin pikkutyttö. Täytyy sanoa että se helpotti yllättävän paljon, edisti "ylipääsemistä" huomattavasti. Sikäli tilanne oli kyllä outo että en yleensä itke juuri missään, mutta helpotuksen tunne oli sen verran voimakas että ehkä pitäisi useamminkin.

Ilosta itkeminen? Minulla on myös tämmöistä taipumusta että ainakin herkistyn kovin herkästi ilosta. Sitä on vaikea selittää, mutta se on mahdollista. Jos joku muistaa kun Barrichello voitti ensimmäisen GP:nsä, hän vollotti ihan avoimesti ykköspallilla. Kyllä se näin on että kun tarpeeksi tunteita herättävä asia menee hyvin, se nostaa palan kurkkuun.

 

[Aksu]

Viimeksi itkin viime viikkolla kun kirjoitin ex-tyttöystävälleni "pöydän puhdistavaa" kirjettä. Itkunsekaisen punaviinin tuoksuisen illan tuloksena syntyi kymmenisen sivua tavaraa. Eipä se sitten loppujen lopuksi helpottanut lainkaan kun koko kirje ymmärrettiin täysin päin persettä.

 

[bisnesman]

Viimeksi itkin mummoni hautajaisissa 8kk sitten.

Pystyin pitämään itseni kasassa, kun kuulin että mummo on kuollut. En osannut surra syvästi vielä viikonkaan päästä, mutta hautajaisissa en pystynyt olemaan tyyni.

Yleisesti en itke kovinkaan helposti. Olen oppinut hillitsemään surun tunteen, mutta välillä tulee hetkiä jolloin tippa valuu silmäkulmasta. Joskus jopa leffassa.

 

[Kärppä78]

Siitä on hirvittävän pitkä aika. Monta kertaa on kyllä itkettänyt, mutta typerä asenteeni on se, että täysi-ikäinen mies ei itke. Varmuudella olen itkenyt viimeksi 12-vuotiaana, jolloin käsivarsi murtui.

 

[JHag]

Viestin lähetti Poison

Viimeeksi taisin kunnolla itkeä, kun eräs ihminen sanoi minulle, että hän välittää minusta.

Ei kai tuohon tullut ä:n pilkut vahingossa...??? ...:-)

No vitsivitsi eikä ole tarkoitus ketään loukata, mutta minkäs sitä tekee, kun syntyy mieheksi, jolla on sairas huumorintaju ja machomainen elämänasenne. Ihan synnyinominaisuutena!

Piti vaan sanomani, että kun lukaisee varsinkin näitä naispuolisten kirjoittajien juttuja, niin huomaa konkreettisesti kuinka erilaisia ihmiset ylipäätään ovat. Ja sitten vielä miehet ja naiset erikseenkin - tämä oli yleistys, tajusittehan, toki yksilöllisiä eroja on. Itse asun naisen kanssa, joka itki kun Salattujen elämien joku mimmi kuoli syöpään (en tiedä tarkemmin kuka)...päätin pitää suuren suuni kiinni, ettei olisi tullut pidempi kuiva kausi sitten toisaalle.

Life is life! Ja minulla ei olisi enää mitään sitä vastaan, että osaisin itkeä joskus minäkin. Kun suren, suren yksin enkä halua jakaa sitä kenenkään kanssa. Kun kyyneleitä isossa jaossa jaettiin, seisoin takarivissä. Sen sijaan testosteronijonossa olin ekana..Mutta ilman kyyneleitäkin voi olla surua. Ja ilman suruakin voi olla kyyneleitä. Se olisi syytä muistaa kai kaikkien.

 

[Senior]

Viestin lähetti JHag

Mutta ilman kyyneleitäkin voi olla surua. Ja ilman suruakin voi olla kyyneleitä. Se olisi syytä muistaa kai kaikkien.

Monessa miehessä on varmasti 'kivinaaman vikaa'. Perisuomalaista ajattelua, että vain ''ämmät ja kakarat itkee''.

Surun kokeminenhan on hyvin henkilökohtainen asia. Minäkin käsittelen ne asiat yleensä yksikseni omissa oloissani, eikä niihin liity kyyneleitä. Palat kurkussa ovat kyllä tuttuja. Jos on joskus muiden nähden kyynelehtinyt, on siitä tullut mieluummin nolostumisen tunne. ''Ei hemmetti, en _mä_ voi ratketa''.

Yksi asia omassa kokemuksissa jaksaa aina edelleen ihmetyttää. Menetin velipojan nuorena, 27 vuotta sitten, liikenneonnettomuudessa ollessani 15 vuotias. Olen tavannut joka joulu käydä haudallaan viemässä kynttilän ja 'vaihtamassa pari ajatusta'. Joka vuosi se vain tuntuu olevan yhtä vaikea paikka, vaikka aikaakin on jo kulunut niinkin kauan. Paikalla tulee aina väistämättä mieleen kovin omakohtaisesti elämän ohuus ja epäreiluus, mikä tosin minun tapauksessa on muokannut paljonkin omaa arvomaailmaa. Niin läheisen ja vielä nuoren menettäminen tuntuu edelleen lähinnä väärältä ja epäreilulta.

Voimakkaan surun tunteen oppiminen kaikesta tuskastaan huolimatta opettaa paljon. Sitä osaa nauttia myös positiivisista saavutuksista, onnistumisista ja hyvistä asioista paremmin. Oppii saamaan syvyyttä ajattelemisiin ja arvoihin.

edit: typo

 

[bisnesman]

Viestin lähetti JHag


Itse asun naisen kanssa, joka itki kun Salattujen elämien joku mimmi kuoli syöpään (en tiedä tarkemmin kuka)...päätin pitää suuren suuni kiinni, ettei olisi tullut pidempi kuiva kausi sitten toisaalle.

Ainiin!
Miian kuolema tuli tosiaan ulos salkkareissa samoihin aikoihin kun oma mummoni kuoli. Ei ollut kovin hyvät fiilikset senkään vuoksi.

Totta, miehet eivät ainakaan tunnusta itkevänsä niin helposti kuin naiset (jotka käyttävät itkemistä myös aseena), mutta jokainen tietää sisimmässään, millä tavalla surunsa purkaa. Toiset olemalla yksin, toiset purkamalla sen ympäristöön. Kukin tavallaan.

 

[V-man]

En muista. Joskus 8-10 vuotta sitten ehkä. En muista itkinkö -95 kun saatoin isosiskoni lentokentälle ja tiesin että en näe häntä enää kuin hyvin hyvin harvoin, mutta pala minulla ainakin oli kurkussa.

 

[FourForty]

Aika lailla samoilla raiteilla ollaan edellä puhuneidenkin kanssa, eli ihmissuhteet ne ainoana ovat saaneet kunnolla itkemään. Viimeksi varmaan pari vuotta sitten pitkäaikaisesta kumppanista erotessa, vaikka aloite lähti minulta ja olin miettinyt asiaa jo kauan oli silti paikka varmaan tähänastisen elämäni pahin ja kyyneliä tuli vuodatettua oikein kunnolla. Onneksi pysyttiin kuitenkin ystävinä eikä kanneta kaunaa puoleen jos toiseenkaan.

Sen jälkeen ei niin vakavaa seurustelua ole ollut että olisi tarvinnut itkeä. Jotain positiivista tässäkin tilanteessa...

Hetkittäin voi herkistyä kyyneliin asti kyllä ihan muistakin asioista, lähinnä musiikki saa joskus tällaiset fiilikset aikaan. Kyse on kai siitä, ettei kovin usein löydä sellaista musiikkia joka todella vetoaa, ja sitten kun noin kerran vuodessa löytää on tunne mitä uskomattomin. Ehkä keskiverto radionkuuntelijalle kuulostaa erikoiselta, mutta joillekin musiikki on näin tärkeää.

 

[Clark Kent]

Itkin.
Tämä oli tilanne kun itse päästin kyyneleen muutaman kesällä. Oma Iso-Äitini kuoli. Oli se kova paikka näin Mummun pojalle.

 

[Jonna79]

Viestin lähetti JHag

Itse asun naisen kanssa, joka itki kun Salattujen elämien joku mimmi kuoli syöpään (en tiedä tarkemmin kuka)...

Voi kuule, onneksi et ollut näkemässä miten minä pillitin kun Miia kuoli... 8-)
Olen itse todella herkkä ihminen ja itken todella helposti.
Viimeksi itkin joku aika sitten kun siskollani epäiltiin MS-tautia. Lähellä oli onnenkyyneleet kun tämä vaiva osoittautuikin vaarattomaksi jutuksi.
Eniten olen itkenyt isäni hautajaisissa vuonna -88, jolloin olin 9-vuotias.

 

[Ramchester]

En, tiedä mistä johtuu, mutta viinan juonnin jälkeisenä päivänä kaikki tuntuu aivan uskomattoman "herkältä". Sopivana sunnuntai-iltapäivänä riittää Soneran mainos, se missä äiti on kipeä, eikä pääse katsomaan tyttärensä laulamista(Katri Helenan biisi?) ja isä ottaa kännykän mukaan - tippa tulee silmäkulmaan ja ylähuuli väpättää...

Muutamat elokuvat on saanut aikaan samanlaisen reaktion myös ihan ilman viinaa esim. "Kaunis elämä", jonka lopussa poika "voittaa" panssarivaunuajelun.

 

[sampio]

Viestin lähetti t4
tippa tulee silmäkulmaan ja ylähuuli väpättää...

Miten sinä saat ylähuulen väpättämään? No joo, viilailua, viilailua.

Itse asiaan. Seniorin ensimmäisen viestin luettuani herkistyin, sain kuitenkin hallittua itseni.

Oikein kunnolla itkin viimeksi kaksi, kolme viikkoa sitten. Olimme menneet nukkumaan vaimoni kanssa, ja ennen valojen sammuttamista katselin ja silittelin vaimoani omissa mietteissäni. Yhtäkkiä minua vain alkoi itkettää; kyseessä taisi olla ilon kyyneleet, olin vain niin kiitollinen siitä, että minulla on joku, joka välittää, ja josta saa välittää.

Ennen seurusteluamme itkin muutamaan otteeseen melko vuolaasti, joskus surusta, joskus yleisestä kypsytyksestä. Omissa häissäni viime keväänä sain pidettyä itseni kasassa, vaikka pala oli kurkussa varsinkin alussa. Kiitospuheeni lopussa, puhutellessani vaimoani, meinasi tunteet saada täydellisen selätyksen minusta, mutta pienellä tauolla asia korjaantui ja pääsin lavalta alas ilman kyyneleiden, syljen ja rään vuodatusta. Jännä paine kurkunpäässä ja leukaperät painoivat aika lailla...

Veljen häissä selvisin onneksi alun nieleskelyllä, saas nähdä, mitä sampio jr saa aikaan sitten joskus.

 

[Senior]

Viestin lähetti sampio

Itse asiaan. Seniorin ensimmäisen viestin luettuani herkistyin, sain kuitenkin hallittua itseni.

Kiitos myötäelämisistä.

Elämä ei aina mene ennaltahalutun käsikirjoituksen mukaisesti. Kerrottakon sen verran aiheesta vielä lisää, että erosimme n 10 vuotta sitten mainittujen poikien äidin kanssa. Minä olin siinä suhteessa se vääryyttä tehnyt ja paska osapuoli, joten päätin itsekin avioerotenavuuden kokeneena, että pojat mä ainakin hoidan tästä eteenpäin niin hyvin, kuin osaan. Jälkikäteen on huomannut, että kaikki se aika, rakkaus ja vaiva, minkä olen heihin satsannut, tulee tuollaisen palautteen kautta tuhatkertaisena takaisin.

Asia saattaa olla nuorille, lapsettomille henkilöille vielä vaikea hahmotettava (jä lällyn tuntuinen), mutta takaan että kannattaa hoitaa lapset kaikesta muusta tarpeettomasta ja vähäpätöisestä luopuen riippumatta aikuisten välisistä parisuhteista. Kyllä se niin munissa asti tuntui, että sillä taas jaksaa eteenpäin pitkään. Loistavia kundeja, joista olen käsinkosketeltavan ylpeä.

 

[PeteX]

En muista. Mummoni hautajaisissa olin kyllä erittäin surullinen, mutta en muistaakseni itkenyt. Mitään pahaa ei ole siinä kun mies itkee, mutta jos ei itketä niin ei. En pidä itseäni myöskään tunnevammaisena tämän takia, koska suren moniakin asioita mutta yleensä enemmälti fiilinkejäni muille näyttämättä. Totta on, että joskus kanuunassa joku typerä jenkkipätkä tyyliin Pieni talo Preerialla tuo tipan silmäkulmaan, mutta tämä taas johtuu fysiologisesta hermojen herkkyydestä siinä tilassa.

 

[Le Banner]

Mitä se on?? vesi valuu silmästä?

Joo,jopa Le Banner tirauttaa välillä kyyneleen.Viimeisen kymmenen vuoden aikana muistoissa hautajaiset viisi kertaa ja lastemme syntymät.

Niin,keväällä 94 TV-pelissä varmistui että pleijaripaikka meni.
(Mike"en tee mitään"Eaves coutsina) Juoksin pelin jälkeen vessaan kun "roska meni silmään".

 

[kaizu]

Viestin lähetti Le Banner
Mitä se on?? vesi valuu silmästä?

Joo,jopa Le Banner tirauttaa välillä kyyneleen.Viimeisen kymmenen vuoden aikana muistoissa hautajaiset viisi kertaa ja lastemme syntymät.

Niin,keväällä 94 TV-pelissä varmistui että pleijaripaikka meni.
(Mike"en tee mitään"Eaves coutsina) Juoksin pelin jälkeen vessaan kun "roska meni silmään".

Tainnu olla herralla aika pitkään se roska silmässä, kun Eaves oli IFK:n valmentaja kaudella 96-97....