Mille naurat juuri nyt?

  • 13 209 626
  • 50 365

Pekkis

Jäsen
Ja joo, pitkälle neljättäkymmenettä käyväksi aikamieheksi huumorintajuni on osittain edelleen hämmästyttävän lapsellisella tasolla.

Eihän tällaisena aamuna pitäisi olla aihetta tähän ketjuun edes kirjoitteleman, mutta kirjoitan nyt kuitenkin. Huumorintaju kuule ajan saatossa vaan jalostuu. Team Ahma aiheutti silloin aikoinaan pientä hämmennystä, onko tämä nyt sitten muka hyvää huumoria? Nyt kun niitä pätkiä tulee ahmittua, niin onpa todellakin, parasta a-luokkaa!

Maa friend.
 
tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Minä nauran Cristiano Ronaldolle. Haukutaan Islanti tasurin jälkeen, mussutetaan jokaisesta tuomiosta ja levitellään käsiä ja kieriskellään, ja sitten tottakai monotetaan pilkkukin tolppaan. On tämä kyllä melkoisen koominen hahmo.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Futikseen ja pilkkuun liittyy minunkin naureskelut.

Katselin yöllä kotiin tultuani Copa American puolivälieräpeliä Argentiina vastaan Venezuela.

Argentiina johti 2-0, Venezuelalla oli siinä ihan hyviä paikkoja ollut ja saivat rangaistuspotkun. Kaveri asteli pilkulle ja mahtava sauma kaventaa matsi 2-1 -tilanteeseen, päätti sitten yrittää sitä kuuluisaa pikku kikkaa ja tässä lopputulos:

Luis Seijas Missed Penalty vs Argentina | Argentina vs Venezuela | Copa America 2016 - YouTube

Linkissä täystuhnuteltu pilkku ja mahtoi miestä jälkikäteen hieman tuo valintansa ja toteutus vituttaa.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Laitetaan spoilerin taakse ja saatteeksi että älä katso tätä videota töissä tai lasten kuullen. Ei sisällä alastomuutta tai väkivaltaa mutta varsin rajua tekstiä. Viimeistään siinä vaiheessa kun jätkältä meinaa tekohampaat tippua suusta hajosin ihan täydellisesti.

*Linkki videotiedostoon
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Enpä tiedä, minua ainakin on alkanut jo nyppimään tämä, kun kaiken maailman kylähulluja kuvataan salaa, ja sitten ladataan video nettiin parempien ihmisten naurettavaksi.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Enpä tiedä, minua ainakin on alkanut jo nyppimään tämä, kun kaiken maailman kylähulluja kuvataan salaa, ja sitten ladataan video nettiin parempien ihmisten naurettavaksi.
"Tiiäksää mikä on juutupe"... sopivasti aikaisemmin tää kylähullu tuumasi "älä vittu leiki siinä jeesusta"

Muuten meno oli kyllä kuin jostain Petelius-Kalliala - parivaljakon sketsistä. Kun suomalainen mies kiroaa niin se tulee sydämmestä.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Nyt-lehden Uutisraportin tiivistelmälle kokoomuksen puheenjohtajan linjapuheista.

Uutisraportti

Linkki on Facebookiin, mutta video näkyy myös niille, jotka eivät ole rekisteröityneet käyttäjäksi.
 
Viimeksi muokattu:

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Laitetaan spoilerin taakse ja saatteeksi että älä katso tätä videota töissä tai lasten kuullen. Ei sisällä alastomuutta tai väkivaltaa mutta varsin rajua tekstiä. Viimeistään siinä vaiheessa kun jätkältä meinaa tekohampaat tippua suusta hajosin ihan täydellisesti.

*Linkki videotiedostoon

Joku kylähullu vie risuja metsään ja yksi urpo on tätä kuvaamassa, hehehehehehehe.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Minä nauran Cristiano Ronaldolle. Haukutaan Islanti tasurin jälkeen, mussutetaan jokaisesta tuomiosta ja levitellään käsiä ja kieriskellään, ja sitten tottakai monotetaan pilkkukin tolppaan. On tämä kyllä melkoisen koominen hahmo.
Sama aihe naurattaa, etenkin kun aiheesta on herkistävä videokin jo jopa YLE urheilun nettisivulla:
Tämä itkettäisi, jos ei naurattaisi: Ronaldon maalipaikat Celine Dionilla höystettynä | Yle Urheilu | yle.fi
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Naurattaa. Netissä törmäsin videoon missä meikäläinen möllöttää eturivissä katsomassa lauantain samba karnevaalia ja pyllyjen hytkymistä. Läpimärkänä vielä kun kännissä en hoksannut että repussa olisi sateenvarjo. Ihmeellisesti edellisenkin viikonlopun tapahtumissa pääsin pariin youtube-pätkään ja varmaan noita löytyis useamminkin jos vaan etsisi.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Beavis & Buttheadille. Ei saatana mitä huikeutta nää oli aikanaan ja toimii vieläkin ihan samaan malliin. Katselussa siis tuo do America-leffa. Enpä muistanut että Kukkulankuninkaan pääosan esittäjä oli alunperin näistä jaksoista.

Lievästi hermoheikolle rehtorille peukkua edelleen.
 
muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Porilaiselle b-luokan makkaravegaanille.

muaddib
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nauran Valavuorelle ja sen track recordille suomalaisen koripalloilun suurmiehenä. Honka ToPo ja Bisons jo haudattu niin eiköhän tämä veijari ole kohta perustamassa Espooseen uutta seuraa.
 
sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Oli kyllä hyvä, Axlin ilme oli kysymyksen jälkeen aika vaikeasti tulkittava.

Herää kysymys, tapahtuuko uhriutuminen ennen viikonlopun pyhiä. Olisi pyhien kunniaksi tehtävissä erikoisnumeroissa varmasti palstatilaa.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Urheilujätkän Facebook-sivustosta voi olla mitä mieltä haluaa, vaan se ei nyt olekaan pointti. En saa linkitettyä suoraan videoon, mutta tuonne kuusi tuntia sitten lisätty "supporting Kouvola" -video aiheutti ainakin täällä äänekästä hymyilyä. Risunjemmaaja ei tykkää ollenkaan, kun joku oman elämänsä paparazzi nappaa kaverin kiinni itse teosta.

*e* Löytyy näköjään Youtubestakin, joten halukkaat voivat katsoa videon kulkematta Urheilujätkän fb-sivujen kautta.

Raivokas risunjemmaaja - YouTube
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Tätä on levitetty innolla, ilmeisesti heikommille yksilöille on mukava naureskella.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
ilmeisesti heikommille yksilöille on mukava naureskella.

Kertoisitko vielä, että millä perusteella luokittelet naureskelun kohteen "heikommaksi yksilöksi"? Ihan mielenkiinnosta kysyn, koska mä en tuollaista leimakirvestä heiluttele kuten sinä. Mun tulkinnan mukaan tuo risunkippaaja on kännissä ja siksi käyttäytyy ja puhuu niin kuin käyttäytyy ja puhuu. Toki jos hänellä on esim. jokin kehitysvamma ja on tuossa videossa selvin päin, niin ehdottomasti väärin naurettu. Jos taas äijä on vain kännissä, niin autolla ajamista sopii paheksua, muuten mielestäni voi naureskella hyvillä mielin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös