Mille naurat juuri nyt?

  • 13 212 329
  • 50 365

abianos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset
Maailma on välillä järjetön paikka. Kohta joku pahoittaa mielensä Neekerin pusuista.

Ellei viestisi ole sarkasmia, niin sanottakoon että pahoitettu on. Nehän ovat nykyään vain suklaapusuja.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ellei viestisi ole sarkasmia, niin sanottakoon että pahoitettu on. Nehän ovat nykyään vain suklaapusuja.
No eihän.

Sain idean. Ryhdyn valmistamaan suoleen pakattua makkaraa, jonka täytteeksi tulee tujusti ryynejä, verta, lihaa ja jauhoja. Voisi olla hyvää kuumennettuna ja puolukkahilloon kastettuna. Ajattelin koemarkkinoida tätä umpimustaa tuotetta vaikka Pirkanmaalla. Jospa vuokraisin grillivaunun ja ryhtyisin kokeilemaan Tammelan torilla, kuinka tamperelaiset ottavat grilliherkun vastaan.

Nimen olen jo makkaralle suunnitellut. Siitä on tuleva Neekerin slaikkari.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Näille mielensäpahoittajille jotka keskellä suurta tuskaansa soittelevat iltapäivälehtiin ja näistä tehdään vieläpä juttuja. Nyt Tuusulassa joku paikallinen on ollut tekemässä päivän hyvää työtä raivaamalla kaatuneen puun pois tieltä, mutta mielipahaahan siitä on tullut. Muutama ohi ajanut ei ole muistanut hymyillä sankarille tai vetää tien sivuun ja käydä kättelemässä tätä arjen sankaria.
Kieltämättä tulee mieleen suomalainen talkoomies, joka valittaa pitkin kyliä, kun ei saa ilmaisia kännejä ja safkoja tarjouduttueaan itse johonkin tunnin vievään pikkunäpertelyyn. "En minä tästä mitään vailla. Ihan vaan hyvää hyvyyttäni"

Ei taida mielensäpahoittaminen olla pelkästään suomalaisten juttu, sillä naapurissakin osataan : Joulutorttuohjeesta kohu Ruotsissa: | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi

Melkoista ihmisjätettä nuo mielensäpahoittajat.
Onneksi tuli eilen sähkökatkos ja jäi tenavien kanssa tortut paistamatta. Ei viitsi jatkossa vetää lapsia mihinkään rasistijuttuihin mukaan. Karjalanpiirakoita paistan jatkossakin. Siitä leimautuu vain pervoksi.

No eihän.

Sain idean. Ryhdyn valmistamaan suoleen pakattua makkaraa, jonka täytteeksi tulee tujusti ryynejä, verta, lihaa ja jauhoja. Voisi olla hyvää kuumennettuna ja puolukkahilloon kastettuna. Ajattelin koemarkkinoida tätä umpimustaa tuotetta vaikka Pirkanmaalla. Jospa vuokraisin grillivaunun ja ryhtyisin kokeilemaan Tammelan torilla, kuinka tamperelaiset ottavat grilliherkun vastaan.

Nimen olen jo makkaralle suunnitellut. Siitä on tuleva Neekerin slaikkari.
Pistit sitten kerralla toiminnaksi ja toteutit ideasi. Tai sitten joku molopää varasti ideasi. Näin nimittäin tuollaisen makkaravaunun torilla ja väki dippaili pikimustaa kyrsää puolukkahilloon. Nimi tosin oli vain musta makkara.

Tuote on kyllä äärimmäisen rasistinen ja neekereitä halventava. Tumma väri, valtava koko, kurttuinen ulkomuoto ja nimi antavat vahvan mielikuvan neekerin kyrpään. Pitäis varmaan olla yhteydessä johonkin viranomaiseen, jolloin tuote olisi jatkossa pieni, sileä, tumma prinssinakki. Silloin se vasta neekereitä halventaisikin, koska oikeasti neekereillä on iso, tumma ja kurttuinen sladdi.
 
J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Kaj Kunnas Aamu-TV:ssä movembereissa ja silmälaseissa. En tuolle nauranut, mutta kun yhtäkkiä tajusin, että Toni Wirtanen näyttää juuri tuolta 20 vuoden päästä. Siinä kohtaa hymyilin.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Ei taida mielensäpahoittaminen olla pelkästään suomalaisten juttu, sillä naapurissakin osataan : Joulutorttuohjeesta kohu Ruotsissa: | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi

Melkoista ihmisjätettä nuo mielensäpahoittajat.

Jos nyt totta puhutaan niin nimenomaan Ruotsista tuntuu vähän väliä tulevan näitä uutisia, joissa joku paikallinen "suvaitsevainen" on pahoittanut mielensä jostain täysin triviaalista asiasta, jossa on nähnyt rasismia, kuten tämä torttugate tai tuo taannoinen ihonvärinen maali-juttu.
 
floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kurinpitopäätösketjulle, jossa nimimerkki flintsone ottaa jatkuvasti aina vain kovempia osumia suoraan vastapalloon. Yksi jatkoajan historian kovimmista löylytyksistä.

Joskus kannattaisi vaan antaa olla ja siirtyä ihan hiljaksiin takavasemmalle häpeämään.

EDIT: Ei jumalauta jääkoneenkuljettaja!
 
Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jeps. Flintti viikoksi häpeäpaaluun kirjoituksistaan ja paikkailuyrityksistään ! :)

e: Lisäksi Charlie säestää vielä hyvin
 
Viimeksi muokattu:

Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Kurinpitopäätösketjulle, jossa nimimerkki flintsone ottaa jatkuvasti aina vain kovempia osumia suoraan vastapalloon. Yksi jatkoajan historian kovimmista löylytyksistä.

Joskus kannattaisi vaan antaa olla ja siirtyä ihan hiljaksiin takavasemmalle häpeämään.

EDIT: Ei jumalauta jääkoneenkuljettaja!

Parasta tuossa tosiaan on ettei millään suostu lähtemään, vaan kaivaa kuoppaa yhä syvemmälle. Kerrassaan viihdyttävää. Hämäläiset saatana!
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nauran oberstgruppenführer schollin P-studiolle. Schollilta taas vähän parempaa settiä Pattereineen päivineen.
 
floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Satuin lukemaan HS:n sivuilta uutisen selostaja Tapio Suomisen twiiteistä, jotka kuulemma eivät kaikki YLE:n mukaan edusta ko. lafkan arvoja.

Suominen julkaisi sunnuntaina Twitterissä taitoluistelija Kiira Korpeen viittaavan vitsin esimakuna standup-esityksestä, jota hän valmistelee.

"Kiira Lorealin alapääshampoon mainoksessa: 'Treenin jälkeen tuheroni tuntuu usein nuutuneelta ja väsyneeltä. Pesu Loreal alapääshamppoolla palauttaa sen nopeasti sykkiväksi ja elinvoimaiseksi..!', Suominen twiittasi.

Ewww. Hyi. Hack. !? Miten tuo on edes vitsi?

Koko uutinen osoitteessa: Ylen urheilupäällikkö Kaikki Tapio Suomisen twiitit eivät vastaa Ylen arvoja - Urheilu - Helsingin Sanomat
 
Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
Nimimerkki Mängimies sai kutsuttua Viasatin asiakaspalvelun näppärästi palstalle vastailemaan kysymyksiin.
Vinkki: Jos haluat kysyä Jatkoajassa kysyä Viasatilta jotain ja saada siihen jopa vastauksen, piilota kysymykseen sana tilata.
 
TumE#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset NHL:ssä.
Nimimerkki Mängimies sai kutsuttua Viasatin asiakaspalvelun näppärästi palstalle vastailemaan kysymyksiin.
Vinkki: Jos haluat kysyä Jatkoajassa kysyä Viasatilta jotain ja saada siihen jopa vastauksen, piilota kysymykseen sana tilata.

Samaa olin tulossa kirjoittamaan, repesin totaalisesti. Siellä hypättiin miinaan oikein tasajalkaa.
 
retiisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Loistava trappi mängimieheltä, tuli kyllä ääneen hymyiltyä tuolle.

Linkkiä kehiin! Tympiä mobiililaitteella selata hitaalla yhteydellä ja etsiä oikeaa viestiä :/

EDIT: Löytyi toki selaamallakin. En tiennytkään täällä olevan tuollaista palstaa kuin Viasat Hocket Sponsored Queries by Antti Mäkinen tai vastaava. Mutta mutta, olisi kiva jos näissä olisi viittaukset kunnossa, vaikka linkillä tai lainauksella.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Negatiivinen energia, tuo Cheekin oma kryptoniitti. Harvoin tulee naurettua yhtä räkäisesti.
 
Rainer Zufall

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itselleni ja Veikkaus-TV:lle. Kun Zlatania ja Ronaldoa on hehkutettu ja vertailtu muutama päivä joka suunnassa, niin Livevedon pelikohde numero 21 sai ensin aikaan kumman mielleyhtymän.

"Kumpi tulee ensin 2. puoliajalla?"
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Ranska - Ukraina. Olen nyt katsonut tätä muutaman minuutin ja kolme ihan vitun yrjöttävää filmiä nähty ja kaikki tietenkin ranskalaisilta. En katso enempää, pitäkää mukaurheilunne.
 
floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sini Saarelalle, sille greenpeace aktivistille. Tai siis onhan se ihan kiva, että on kaikenlaisia vakaumuksia ja se kaikille suotakoot, mutta älkööt kukaan tulko sanomaan, etteikö seuraava sitaatti tämänpäiväisestä hesarin jutusta olisi koominen:

"Saarela vaikutti terveeltä. Hän on saanut riittävästi vegaaniruokaa, arvioi Saarelan hyvä ystävän Petteri Pykäläinen, joka oli seuraamassa oikeusistuntoa."
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös