Mille naurat juuri nyt?

  • 13 214 111
  • 50 365

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Oli Viggo Tiessäkin vakuuttava, vaikka rooli aika muistettava olikin. Kuvitelkaapa nikolaskake siihen rooliin. Olen sitäpaitsi nähnyt alusta loppuun elokuvan Tresspass, joten turha tulla selittämään että on se Cage pohjimmiltaan ihan hyvä näyttelijä.

Olen monen kirjoittajan kanssa samaa mieltä ettei näitä herroja voi mainita samassa lauseessa. Tässä vähän pidemmät perustellut iltapäivän nopeaan heittooni:



Minä en oikein ymmärrä miksi Cagen tapauksessa puhutaan aina hänen umpisurkeasta 2000-luvustaan. OK, jos on niin hölmö että katsoo jotain näitä puhtaita "palkan perässä juoksemisia" tyyliin Wicker Man, Ghost Rider, Trespass tai Musta Noita niin itkuhan siinä tulee. Noista pätkistä näkee kilometrien päähän ettei edes tekijöitä ole kiinnostanut lopputulos, näyttelijöistä puhumattakaan! 2000-luvulla ei Nicolasilla ole kuin muutama kohtuullinen leffa & Lord of War sekä Adaptation ovat sitten oikeasti hyviä.

Mutta eivätkö ihmiset oikeasti ole katsoneet hänen leffojaan vuosilta 83-99? Sieltä löytyy iso kasa erityyppisiä elokuvia jotka toimivat erittäin hyvin. Lähtien aina ambulanssi draamasta päätyen isoihin action-pläjäyksiin. Toki osassa niistä on myös mainostamani "Tuotanto arvot" korkealla (esim. Rock), mutta monessa tapauksessa kyse on myös päätähden näyttelemisestä...



Viggo Mortensen on taas hyvä esimerkki ihan hyvästä näyttelijästä, joka toimii loistavasti leffan täytteenä, ns sivuosamies. Mutta heti jos hänet laittaa pääosaan, pitää siihen ympärille rakentaa todella hyvä tukiverkko jotta onnistuminen on mahdollista. Toisin sanoen hänellä ei ole kykyä kannatella edes keskinkertaisia elokuvia yksin harteillaan karismallaan/taidoillaan...

Tästä hyvä esimerkki on esim. History of Violence (miksei Appaloosakin), kyseisen leffan tähti oli nimittäin Ed Harris! Kyseinen mies on loistava oikeastaan aina kun hän suostuu johonkin työhön lähtemään. Juuri tällaisia miehiä kannattaisi kiinnittää pari kappaletta jokaista Mortensenin leffaa kohden! Toki myös juoni oli mukavan erilainen. Viggo roikkui mukana, muttei hän ollut ainakaan parantava tekijä missään muodossa; joku Colin Farrell olisi toiminut vähintään yhtä hyvin.

Jos haetaan jotain vertailupohjaa tähän "karsimaattiset tähdet vs. hyvät sivuosamiehet"-juttuun, niin tätä samaa ongelmaa potee myös tämän hetken tähti Christian Bale (hieman pienempänä tosin). Hänkin on hyvä näyttelijä, mutta jokaisessa hänen leffassaan on ollut joku toinen, joka "varastaa kohtaukset". Tämä ei ole hyvä merkki. Sitten jos Bale on yksin pääosassa ovat leffat aikamoista kuraa. Tällä tavalla luisuu hyvin nopeasti sivuosiin tai ura jää lyhyeksi...


Yhteenvetona voisin todeta, että siinä missä Nicolas Cage oli 20 vuotta (1986-2006) suhteellisen monipuolinen supertähti (2006--> suurissa rahavaikeuksissa), tulee Viggo Mortensen olemaan ikuisesti "se mies joka näytteli Aragornia". Leffafanit saattavat muistaa hänet jostain muusta yksittäisestä roolista, mutta yleisesti muistetaan lähinnä elokuvat, jos niitäkään!
 

Greffin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pittsburgh Penguins
Pakko ottaa kiinni vielä tuohon sähly vs. salibandy-keskusteluun.

Itse pelaan alasarjoissa ko. lajia nykyään. Kaikki kyllä tietää mistä on kyse, jos kertoo pelaavansa sählyä kolmosdivarissa.

Kaksi kaveria pelaa liigatasolla lajia. Hekin puhuvat molempia sanoja käyttäen, välillä sählynä ja välillä salibandyna. Näkisin, että naurettavaa loukkaantua sähly sanasta. Salibandy on se virallinen nimi, minkä käytön ymmärtää medioissa yms, mutta sähly on mielestäni aivan hyvä sana puhekieleen.

Ero ei ole kyllä kummempi kuin futis vs. jalkapallo.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Ero ei ole kyllä kummempi kuin futis vs. jalkapallo.

Täsmälleen samaa mieltä. Itsekin mutasarjaa tahkoavana pidän lajista todella paljon, eikä minua haittaa lainkaan sanan sähly käyttäminen. Säbästä tai sählystä taidan itsekin useimmiten puhua.
 

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Itse olen tottunut siihen, että termiä "sähly" käyttävät lähinnä ne, jotka haluavat vähätellä salibandya urheilumuotona. Siksi siitä hieman provosoidun. Toisinaan sitä toki kuulee laji-ihmisten suusta, ja silloin se on täysin neutraali sana.

Tätä jännää ilmiötä esiintyy muillakin elämän aloilla. Ensimmäisenä tuli mieleen persukeskustelu noin vuoden takaa. Tuolloinhan persuttelu kiellettiin eduskunnassa, kun sana oli kerännyt ikävän kaiun. Toisaalta kuitenkin Timo Soini voi sanoa "me persut", jolloin kyseistä sanaa voidaan pitää kätevänä puhekielen versiona kömpelöstä "perussuomalaiset"-nimestä. Sanassa ei ole mitään vikaa, vaan se pitää aina suhteuttaa siihen kuka puhuu ja mitä puhuja yrittää sillä sanoa.

Perinteisempi esimerkki, vaikkakin huonompi, on n-sana. Aikoinaan neekeri oli täysin normaali sana, joka tarkoitti tummaihoista ihmistä. Siihen vain satuttiin liittämään ajan kuvaan kuuluneita muita määreitä kuten tyhmyys, rumuus, kummallisuus jne. Kun näitä älyttömiä ennakkoluuloja lähdettiin purkamaan niin koko vanha sana poistettiin käytöstä. Tänä päivänä homma toimii niin, että kyseistä sanaa saavat käyttää lähinnä kyseisen vähemmistön jäsenet itse. On itsetuhoista meininkiä, jos valkoinen mies käyttää kyseistä sanaa Harlemissa.

Säbä on neutraali sana, vaikka ymmärränkin että se ei kaikkien suuhun istu. Tässä tapauksessa tyytyisin puhumaan salibandysta. Sählystä puhumalla ottaa riskin väärinymmärretyksi tulemisesta.
 
Säbä on neutraali sana, vaikka ymmärränkin että se ei kaikkien suuhun istu. Tässä tapauksessa tyytyisin puhumaan salibandysta. Sählystä puhumalla ottaa riskin väärinymmärretyksi tulemisesta.
Silloin puhutaankin vakavasta asiasta jos tässä asiassa tulee väärinymmärretyksi. Joku säbäjäbä saattaa loukkaantua. Onhan salibandy [sälibändi] varmasti sukupuolineutraali termi? Ikävää jos jäisi mahdollisuus sille että joku loukkaantuu, ymmärtää väärin tai tulee väärin ymmärretyksi.

Ei helvetti, tässä puhutaan nyt urheilulajista, ei mistään perusoikeuksista.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tepsiläisten raivolle. Aikaistettu aprillipila osoittautui todeksi.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos haetaan jotain vertailupohjaa tähän "karsimaattiset tähdet vs. hyvät sivuosamiehet"-juttuun, niin tätä samaa ongelmaa potee myös tämän hetken tähti Christian Bale (hieman pienempänä tosin). Hänkin on hyvä näyttelijä, mutta jokaisessa hänen leffassaan on ollut joku toinen, joka "varastaa kohtaukset". Tämä ei ole hyvä merkki. Sitten jos Bale on yksin pääosassa ovat leffat aikamoista kuraa.
No ei nyt ihan noinkaan. Esimerkiksi American Psycho, The Machinist ja The Fighter on sellaisia elokuvia, missä Bale olemuksellaan on ihan selkeä keskipiste ja kannatteleva voima.

Parhaimmillaan mies on kyllä sekopäisissä rooleissa ja jos esittää pelkästään roheaa sankarityyppiä, niin on jokseenkin puuduttava. Esimerkkeinä toimikoon Batmanit ja etenkin Terminator: Salvation.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos haetaan jotain vertailupohjaa tähän "karsimaattiset tähdet vs. hyvät sivuosamiehet"-juttuun, niin tätä samaa ongelmaa potee myös tämän hetken tähti Christian Bale (hieman pienempänä tosin). Hänkin on hyvä näyttelijä, mutta jokaisessa hänen leffassaan on ollut joku toinen, joka "varastaa kohtaukset". Tämä ei ole hyvä merkki. Sitten jos Bale on yksin pääosassa ovat leffat aikamoista kuraa. Tällä tavalla luisuu hyvin nopeasti sivuosiin tai ura jää lyhyeksi...
Olen Viggostakin eri mieltä, mutta hetkinen nyt sentään. Oletko nähnyt The Machinistin? Kuka siinä varastaa kohtaukset Balelta? Hänhän olisi voinut näytellä leffan vaikka yksin.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
(Turun) Toveri Musta Nuolen vastine Mestiksen puolella käytävään polemiikkiin eteläkorealaisesta tuontijoukkueesta osui kyllä väkevästi nauruhermoon. Etenkin viimeinen lause räjäytti pankin :D

...
Lisäksi eteläkorealainen sponsoriraha auttaisi myös SM-liigaa saamaan tasokkaampia pelaajia, kun Huyndai HMV Hockey Team pistäisi pätäkkää pöytään ja hankkisi joukkueeseensa tiukan ykkösketjun ja kovan pakkivahvistuksen. Rahalla saa vaikka Petteri Nummelinin.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Minä en oikein ymmärrä miksi Cagen tapauksessa puhutaan aina hänen umpisurkeasta 2000-luvustaan. OK, jos on niin hölmö että katsoo jotain näitä puhtaita "palkan perässä juoksemisia" tyyliin Wicker Man, Ghost Rider, Trespass tai Musta Noita niin itkuhan siinä tulee. Noista pätkistä näkee kilometrien päähän ettei edes tekijöitä ole kiinnostanut lopputulos, näyttelijöistä puhumattakaan!

Itse asiassa Cagea kiinnostivat Ghost Riderit kovastikin, elokuvia lähdettiin tekemään pitkälti Cagen osoittaman kiinnostuksen vuoksi. Cage on kivenkova sarjakuvafani, ja otti aikoinaan itse yhteyttä ohjaajaan kun kuuli Ghost Rider -hankkeesta. Cage nimenomaan halusi tehdä myös jatko-osan, ja jossain vaiheessa oli puhetta kolmannestakin Aaveajajasta. Joten tässä asiassa olet Cagen motivaation suhteen väärässä, Aavis ei ole Cagelle mikä tahansa juosten kustu rahastusrooli vaan aito intohimo.

Sääli vain, että elokuvista olisi saanut parempiakin. Tosin ei kumpikaan Aaveajaja ole taloudellisesti mikään katastrofi ollut, vaikka niillä vähän huono maine onkin. Ensimmäinen Aavis tuotti 230 miljoonaa 110 miljoonan budjetilla ja toinen Aavis 132,5 miljoonaa dollaria 57 miljoonan dollarin budjetilla. Kyllä noista rahat saatiin takaisin korkojen kera. Aavis 2 oli sinänsä jo selvästi enemmän ns. halpisleffa verrattuna ensimmäiseen.

Muuten pitää toki paikkansa, että Cage on tehnyt 2000-luvulla kaikenlaista tavaraa pääasiassa kuitatakseen velkojaan. Mutta miehen roolisuorituksia parjataan syyttä suotta, sillä kyllä hän hommansa hoitaa ja repliikkinsä lausuu niin kuin sovittu on, vaikka kässäri olisi mitä paskaa tahansa ja ohjaaja riihestä reväisty. Ja mahtuuhan viime vuosiinkin muutama oivallinen onnistuminen kuten Kick-Ass sekä erityisesti Bad Lieutenant. Lisäksi National Treasuret ovat kelpo koko perheen seikkailuviihdettä, jotka ovat repineet satoja miljoonia voittoa. Joten suotta 2000-luvun Cagea oikeastaan parjataan. On silkkaa harhaa, että hänen roolisuorituksensa olisivat jotenkin erityisen heikkoja tai maneerimaisia. Niitäkin on, mutta jollain Bangkok Dangerousilla saa aina muutaman laskun maksettua.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Itse olen tottunut siihen, että termiä "sähly" käyttävät lähinnä ne, jotka haluavat vähätellä salibandya urheilumuotona. Siksi siitä hieman provosoidun. Toisinaan sitä toki kuulee laji-ihmisten suusta, ja silloin se on täysin neutraali sana.

Näin juuri. Silloin kun keskustellaan salibandysta, niin ärsyttää lähinnä se että tuota termiä käytetään vähättelynä tai tahallisena provosointina. Siihen tietenkin pitää vastata asianmukaisesti. Mutta heti kun puolustautuu, niin onkin jo mehiläisparvi kimpussa huutelemassa marginaalilajeista ja tasoeroista. Joko ihmiset tekevät tuon provosoinnin tietoisesti tai sitten ovat luonnostaan jo helvetin tyhmiä, enkä ihmettelisi palstakeskusteluiden perusteella kumpaakaan.

Ensin vitutti minuakin TPS-kannattajana tuo Nummelinin päästäminen muille maille, mutta nyt lähinnä enää naurattaa tuo puuhastelu TPS:n johtoportaassa. En ole asiasta vielä ehtinytkään purkautua ja ehkä jätänkin sen muille tahoille.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näin juuri. Silloin kun keskustellaan salibandysta, niin ärsyttää lähinnä se että tuota termiä käytetään vähättelynä tai tahallisena provosointina.

Höpöä. Se on ihan sama kuin sanottaisiin, että on menossa hakemaan Itellasta paketin, kun on on menossa hakemaan pakettia postista. Salibandy on väkisin väännetty paskasana, joka ei tarkoita hevonvittuakaan. Sähly kertoo kaikille mistä on kyse, eikä ruutia ole tarvinnut keksiä uudelleen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Nörttihuumoria. En kyllä tiedä, onko se tuo musiikki vai koko homman täydellinen järjettömyys, mikä tässä naurattaa.

The "Noisy Cricket" - 4 ERPPC Cicada - Mechwarriors Online - youtube

Yhteen Mechwarriorsin pienimpään robottiin, Cicada heinäsirkkaan, voi näköjään kiinnittää 4 pelin suurinta, kovinta tykkiä. Vähän tosin kone ylikuumenee ammuttaessa superhyper-alphaiskulla...

Lopussa mikä-lie suuri ja raskas vihollisrobotti katsoo "oww söpö pikku Cicada" ja jättää heinäsirkan huomiotta. Sen jälkeen BLÄM!!! Yllätys!!!

Niin ja Noisy Cricket on MIB-elokuvasta tuttu, helvetin tehokas pikku pistooli.
 

Konson Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tori.fi ilmoitukselle. Ihan pientä arkihuumoria, joka ei liene semmoiseksi tarkoitettu. Voi toki olla että tässä etsitään miestäkin samalla.

"Tuleva YH-äiti etsii kaksiota Turusta"

"Olen 28-vuotias lastentarhanopettaja. Etsin kaksiota Turusta mieluiten Patterinhakan lähettyviltä. Asun tällä hetkellä alivuokralaisena ja minulla päättyy alivuokrasopimus 31.1.2013. Minulla on laskettu aika elokuussa 2013.

Olen rauhallinen, siisti ja tunnollinen asukas. Minulla ei ole lemmikkejä."

Myös elokuussa oleva laskettu aika hymyilyttää, koska eihän siihen ole aikaakaan kuin se 8kk
 

pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Tori.fi ilmoitukselle. Ihan pientä arkihuumoria, joka ei liene semmoiseksi tarkoitettu. Voi toki olla että tässä etsitään miestäkin samalla.

"Tuleva YH-äiti etsii kaksiota Turusta"

"Olen 28-vuotias lastentarhanopettaja. Etsin kaksiota Turusta mieluiten Patterinhakan lähettyviltä. Asun tällä hetkellä alivuokralaisena ja minulla päättyy alivuokrasopimus 31.1.2013. Minulla on laskettu aika elokuussa 2013.

Olen rauhallinen, siisti ja tunnollinen asukas. Minulla ei ole lemmikkejä."

Myös elokuussa oleva laskettu aika hymyilyttää, koska eihän siihen ole aikaakaan kuin se 8kk


Toi on kyllä paha :D..tosin jos vaan jättää mainitsematta tämän hetken miehensä ja aavistelee päätyvänsä yh:ksi vaikka joskus tulevaisuudessa. Ois kiva nähdä minkälainen on ihminen kuka hakee noin asuntoa..
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Puoli vahingossa sain itelleni luukun. Tästä se lähtee. Ekan kerran kunnolla asumaan yksin omaan kämppään. Nyt ei ole muija nalkuttamassa tai edes kämppiksiä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ylen ohjelmaoppaan teksti-kuva-kombinaatiolle (liite).
 

Liitteet

  • yle.JPG
    yle.JPG
    31,2 KB · kertaa luettu: 1 178

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Alla olevalle keskustelulle:

Mitä vastaisit siihen kun naisystäväsi/puolisosi tulee kysymään sinulta: "Haluan rinnoistani hieman ryhdikkäämmät ja suuremmat silikoneilla ja minulla on rahat tähän varattuna"?

Haluan isomman kullin, anna rahaa.

No mä missaan tuon mut kiitos loistavasta vastausehdotuksesta. Voisi mennä tuonne junttiketjuunkin...

Nuo sinun rintasi ovat aivan jumalaisen kauniit ja sopivat ilman mitään silikooneja. Kipaseppa kaupasta bissee joutessas.

"Kannattaisko ennemmin tehdä jotain naamallesi?"

"Kiva idea, mutta alapäätä voisi tiukentaa ensin."

Kyllähän tämäkin jälleen osoittaa, että me olemme todellakin juntteja. Olisi kiva nähdä Footlesin naisen (jos tällaista edes on) ilme vastaavassa tilanteessa.

Vituttaa, että tällaista edes kysyin täällä. Eihän näihin mitään järkevää vastausta voikaan odottaa. Haistakaa vittu ja unohtakaa.

Ensin heitetään kala haaviin ja sitten kirotaan kun se nostetaankin ylös
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Alla olevalle keskustelulle:

Ensin heitetään kala haaviin ja sitten kirotaan kun se nostetaankin ylös

Saitko?

Nauran ihmisille, jotka ovat katkeria ja tästä johtuen yrittävät vittuilla ajoittain.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Saitko?

Nauran ihmisille, jotka ovat katkeria ja tästä johtuen yrittävät vittuilla ajoittain.

En mielestäni pyytänyt mitään.

Mäkin tunnen tollaisia ihmisiä muutaman. Jännä yhteensattuma. Mun tuntemat on katkeria omalle perseilylleen ja koittavat ohjata huomion pois omista epäonnistumisista vittuilemalla. Ja toki korostamalla kuinka hyvin menee.

Ja mua sellaset ei naurata yhtään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös